Männistön lavalla tanssitti Tulipunaruusut 16.5-13 torstaina

Torstaina oli kaunis tyyni ja lämmin tanssi-ilta luonnon herätessä talvihorroksestaan. Männistön tanssilava esiintyi mitä parhaimmissa puitteissa säänkin puolesta. Tanssilippu sisään 14 €
Illan kruunasi henkilökohtainen suosikkiorkesterini Tulipunaruusut.
Työpäivän jälkeen on hieman verkkaista päästä hyvään tunnelmaan, mutta kyllä se vaan silloinkin onnistuu Tulipunaruusujen tanssillisen rytmikkään ja monipuolisen tanssimusiikin tahtiin.
Kun tanssimusiikki on hyvin tanssittavaa ja hyvää niin siitä saa jotenkin voimaa ja jaksaa kummasti tanssia vaikka vire ei muuten olisikaan mitä parhain.

Väliaikalevyjen aikanakin tuli tanssittua muutamia kappaleita.

Illan puolivälissä oli hyvä pysähtyä pihan yli kävellen kahvilan antimia nauttimaan. Hyvä kahvi ja erinomainen suuri kakkupala siinä molemmilla tuli nautittua leppeässä kesäillan tyynessä rauhassa, jota somisti haitarin ja orkesterin soitto tanssilavalta. Joenmutkan tyyni vesi siinä virtasi ikäänkuin huomaamatta harvan puuston siimeksessä ellei siitä huomannut itse nauttia.
Verkkokalvoihini piirtyi tuo upea kokonaisuus tanssilavan ympäristöstä äänineen jättäen hyvän muistijäljen aivojen lokeroihin.

Kahvihetken jälkeen tanssit jatkuivat osaltamme hyvän tanssilautalattian ja musiikin siivittäminä. Tilaa oli varsin paljon tanssimiseen ja paikalle olisi sopinut reilusti lisää tanssijoita. Eipä siinä sitten tullut jalkoihin osumia illan mittaan. Paremmat tanssijat siinä saattoivat vedella upeita ympyröitään näin hyvän tilan kunniaksi.

Välillä oli arvonta ja onnellinen voittaja sai n. 500 € :n kultakorvakorut palkinnokseen.
Lohdutuspalkintona arvottiin aavistuksen halvemmat hopeakorvakorut toisena. Voittajilla oli suu messingillä.

Tanssien järjestäjä siinä mainitsi, että katsotaan minkä verran näihin tansseihin tulee nyt ihmisiä ja onko niitä siten kannattavaa täällä järjestää jatkossa.

Ilta siinä alkoi hieman viilentää ilmanalaa joten sivuovi laitettiin kiinni ja tanssiminen jatkui hyvin ilmastoidulla lavalla.
Tunnelma lavalla oli miellyttävä ja joen tyyntä virtaa saattoi ihailla ikkunoista ja vielä tarkemmin kun kurvaili sen puolimmaista reunaa.
Seuraava työpäivä pakotti lähtemään liian aikaisin tanssitunnelmista kotiin.

Tänä torstaina siis To 23.5-13 esiintyy mainio orkesteri Myrskytuuli, mutta harmi en sinne pääse erään kokouksen takia..Seuraavana torstaina kuitenkin olisi tarkoitus lähteä tanssimaan sinne Markon esiintyessä.
6348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pieni lava 250 neliöä. Silti väljää tilaa tanssia...

Äänestä
  • Tänään oli tuo harmillinen este niin, ettei päässyt tanssimaan Männistöön. Muuten tuo Myrskytuuli on aivan hyvä ja mukava "bändi". Olen ollut heitä nyt tässä "lähiaikoina" kuuntelemassa ja pääosin tanssimassa runsaasti heidän seteillään;
    Myrskytuuli oli kauden lopuilla Ruusulinnassa ja samalla kertaa illassa oli Tulipunaruusut yhtäaikaa heidän kanssaan ja soittivat sitten kukin vuorollaan.
    Huomiotani herätti se, että Myrskytuulen tanssimusiikki ei jäänyt kovinkaan paljoa jälkeen Tulipunaruusujen tanssimusiikin rytmikkäästä, tanssillisesta soitannasta. Normaalisti toinen orkesteri on jäänyt aina aivan huomattavasti jälkeen Tulipunaruusuista.
    Pavillakin sain kuunnella ja tanssia Myrskytuulen tahteihin tuossa äskettäin

    27.4-13 Myrskytuuli soitteli reippaalla nuorekkaalla otteellaan Mäntsälän lavalla ja toisena orkesterina oli Sinitaivas melko lähellä molemmat taidoiltaan.

    Mäntsälän lavalla oli 4.5-13 Dieselin kanssa esiintymässä siistissä puvussaan Markku Aro ja toisena orkkana oli Taikakuu. Nuoriakin oli ilahduttavan monia ja taitavia tanssimaan.silloin.
    Riutanharjulla 11.5-13 oli Diesel & Markku Aro nyt farkuissaan rennosti laulaen ohjelmistoaan.ja toisena oli Ratto-band niminen orkesteri. Aivan mukava tanssi-ilta sekin.

    Viime lauantaina kävin sitten elämäni eka kertaa Jenkkapirtillä tanssimassa.
    Hieman aiemmin näkemiäni lavoja erikoisempi lavarakennemiljjöö on tällä pirtillä ja aivan käypänen ja toimiva "peli".
    Orkestereina oli PNP ja ilm. Rulette orkesteri Reijo Taipaleen upeiden laulujen tahdittajina. Tuli tanssittua paljon perimmäisessä alasalissa melkein koko ilta kun pääsali oli turhan ruuhkainen avajaistansseissan. Välillä mutka Kahvilan kahveilla puolikkaalla pitkällä viinerillä, vedellä ja limsalla tankaten.
    Miellyttävää Tanssimusiikkia ja laulua Reijolta ja ne iki-upeat Tangot ja Satumaa takaisinläpytettynä ylimääräisenään. Syvä kiitos kruunaamattomalle kuninkaalle.

    Äänestä

Taisi olla tanssijärjestäjän mainos... ?

Äänestä
  • Minäkin tykkään Tulipunaruusuista. Todellisia ammattimiehiä soittajat.
    Ei tarvita enää nuotteja joiden kanssa plarataan. Soitetaan oikeilla instrumenteilla ja saksofonistilta upeaa soittoa. Oikea tunnelma syntyy, oikealla torvella soitetaan.

    Äänestä

  • Ei mainoksia

    Äänestä

..tanssit

Olin tuolla.Lyhyitä kommentteja:

Viehättävä ympäristö.

Lava oli ihan tarpeeksi iso ainakin tälle joukolle, kun väkeä ei ollut liikaa. Mukavan väljää tanssia. Verrattomasti miellyttävämpää kuin tolkuttomassa ruuhkassa kuten Mäntsälän avajaisissa. Miehiä olisi saanut olla enemmän tansittamassa, kuten aina.

Tanssi-aika on arki-illaksi turhan pitkä. Sali tyhjeni puoli kahteentoista mennessä niin, että puolenkymmentä paria jäi enää pyörähtelemään. Iltaa voisi lyhentää tunnilla. Oletan, että yhtyeen palkkio olisi siten myös pienempi, niin että lippujen hinnat voisi pitää edullisina. 14 € tuntuu euron pari liialliselta.

Ikävää oli, että muuten kelpo yhtye soitti liian kovaa. Siihen tulisi kehdata yleisönkin puuttua.

Olisi mukavaa, jos Männistön toiminta onnistuisi sekä pysyisi kokoonsa nähden sopivana. Jonkin verran väkeä lisää, mutta ei ruuhkaksi asti, jota jo pelkään kun tieto paikasta leviää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tanssinharrastaja kirjoitti:

Torstaina oli kaunis tyyni ja lämmin tanssi-ilta luonnon herätessä talvihorroksestaan. Männistön tanssilava esiintyi mitä parhaimmissa puitteissa säänkin puolesta. Tanssilippu sisään 14 €
Illan kruunasi henkilökohtainen suosikkiorkesterini Tulipunaruusut.
Työpäivän jälkeen on hieman verkkaista päästä hyvään tunnelmaan, mutta kyllä se vaan silloinkin onnistuu Tulipunaruusujen tanssillisen rytmikkään ja monipuolisen tanssimusiikin tahtiin.
Kun tanssimusiikki on hyvin tanssittavaa ja hyvää niin siitä saa jotenkin voimaa ja jaksaa kummasti tanssia vaikka vire ei muuten olisikaan mitä parhain.

Väliaikalevyjen aikanakin tuli tanssittua muutamia kappaleita.

Illan puolivälissä oli hyvä pysähtyä pihan yli kävellen kahvilan antimia nauttimaan. Hyvä kahvi ja erinomainen suuri kakkupala siinä molemmilla tuli nautittua leppeässä kesäillan tyynessä rauhassa, jota somisti haitarin ja orkesterin soitto tanssilavalta. Joenmutkan tyyni vesi siinä virtasi ikäänkuin huomaamatta harvan puuston siimeksessä ellei siitä huomannut itse nauttia.
Verkkokalvoihini piirtyi tuo upea kokonaisuus tanssilavan ympäristöstä äänineen jättäen hyvän muistijäljen aivojen lokeroihin.

Kahvihetken jälkeen tanssit jatkuivat osaltamme hyvän tanssilautalattian ja musiikin siivittäminä. Tilaa oli varsin paljon tanssimiseen ja paikalle olisi sopinut reilusti lisää tanssijoita. Eipä siinä sitten tullut jalkoihin osumia illan mittaan. Paremmat tanssijat siinä saattoivat vedella upeita ympyröitään näin hyvän tilan kunniaksi.

Välillä oli arvonta ja onnellinen voittaja sai n. 500 € :n kultakorvakorut palkinnokseen.
Lohdutuspalkintona arvottiin aavistuksen halvemmat hopeakorvakorut toisena. Voittajilla oli suu messingillä.

Tanssien järjestäjä siinä mainitsi, että katsotaan minkä verran näihin tansseihin tulee nyt ihmisiä ja onko niitä siten kannattavaa täällä järjestää jatkossa.

Ilta siinä alkoi hieman viilentää ilmanalaa joten sivuovi laitettiin kiinni ja tanssiminen jatkui hyvin ilmastoidulla lavalla.
Tunnelma lavalla oli miellyttävä ja joen tyyntä virtaa saattoi ihailla ikkunoista ja vielä tarkemmin kun kurvaili sen puolimmaista reunaa.
Seuraava työpäivä pakotti lähtemään liian aikaisin tanssitunnelmista kotiin.

Tänä torstaina siis To 23.5-13 esiintyy mainio orkesteri Myrskytuuli, mutta harmi en sinne pääse erään kokouksen takia..Seuraavana torstaina kuitenkin olisi tarkoitus lähteä tanssimaan sinne Markon esiintyessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu