Romaniasuiset naiset vieneet Turussa vanhusten rahoja

Romaniasuihin pukeutuneet naiset ovat viime päivinä vieneet Turussa vanhuksilta rahoja päästyään jollain tekosyyllä näiden koteihin. Varkauksia on tehty eri puolilla kaupunkia useita jo alkuvuodesta lähtien.

Viimeksi tiistaina kaksi kansallispukuista naista vei 75-vuotiaan naisen kotoa Kuralassa 2 000 euroa. Naisen kodin ovella ja eteisessä oli ensin käyty kauppaa pitsiliinoista, mutta nainen ei halunnut ostaa niitä. Toinen myyjistä pyysi sen jälkeen lasillista vettä ja kun vanhus meni sitä hakemaan keittiöstä, oli toinen kauppaajista pujahtanut vanhuksen huomaamatta olohuoneeseen ja löytänyt sieltä hänen kukkaronsa, josta vei rahat.

Turun rikospoliisin mukaan rikosilmoituksia on tehty parin päivän aikana Kohmon ja Kuralan alueilta, mutta sitä aiemmin niitä on tullut eri lähiöistä ja myös keskikaupungilta. Rahaa on kadonnut käsilaukuista ja kukkaroista, mutta myös piironkien laatikoista kerrallaan kymmeniä, eräissä tapauksissa satoja euroja. Lompakkoja on siepattu myös mukaan.

Romaniasuiset naiset ovat olleet tukevahkoja ja kauppoja on hieronut kerrallaan yksi tai kaksi naista. Jos naiset ovat päässeet eteiseen, toinen on pyrkinyt olemaan näkösuojana asukkaan edessä ja toinen on liikkunut taempana asunnossa. Uhrit ovat järjestään vanhuksia, yleensä vanhoja naisia.

Poliisi kehottaa ihmisiä tarkoin harkitsemaan, päästääkö kauppaajia asuntoon sisälle. Jos vettä pyydetään ja sitä halutaan antaa, voi ulko-oven sulkea siksi ajaksi kun vettä haetaan. Tietoja tapauksista voi soittaa rikospoliisin numeroon 281 5150.
9588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kerää näitä artikkeleitas vaikka seinälles aiva turha kyl tänne tylla itkemää

Äänestä
  • kiinnostamaan,jos oma vanhukses joutuisi tuollaisen kohteeksi!Ihan sama mikä rotu tekee,mut sikamaista mennä vanhoja ihmisiä rosvoamaan.

    Äänestä

  • eiköhän kirjoitti:

    kiinnostamaan,jos oma vanhukses joutuisi tuollaisen kohteeksi!Ihan sama mikä rotu tekee,mut sikamaista mennä vanhoja ihmisiä rosvoamaan.

    Totta.

    Äänestä

Haulikko! Kyllä siinä vähemmistöläisiltä "hilse pölähtäisi",kun lasketaan molemmat piiput rumaa naamaa kohti!
T:metsämies-70v.

Äänestä

meneppäs sinne turkuun informoimaan ja moralisoimaan kyseisille romaninaisille. maksan matkasi. ei liity millään tavalla tänne, romanien keskustelupalstalle.

Äänestä

Romaninaiset pitäsisi laittaa 10 vuodeksi leivälle ja vedelle. Kusipäät yleistää, en ole kaikkia romaninaisia laittamassa vankilaan, vai nämä kyseiset. Vanhusten ryöstely on vastoin romanikulttuuria. Elikä nämä täytyy olla näitä valkoturparomaneja. Rikoksista pitäisi saada kunnon tuomiot eikä mitään selkääntaputtelua. Ei minusta suomalaiset ole Matti Nykäsen kaltaisia vaikka siltä joskus tuntuukin.

Äänestä
  • lueppas eilisen uutiset sadistisesta naisten raiskaajasta. Yhtäkin uhria oli kidutettu jopa 10 tuntija sadistiseen sexiin, ja raakaan pahoinpitelyyn sen yhteydessä. Mitenkänhän tuommoisen jälkeen jatkaa arkista elämää. Tuo kyseinen nainen oli vastoin omaa tahtoa viety, ja joutunut tuon sadistisen valkolaisen kohteeksi.

    Äänestä

  • Sinä siellä kirjoitti:

    lueppas eilisen uutiset sadistisesta naisten raiskaajasta. Yhtäkin uhria oli kidutettu jopa 10 tuntija sadistiseen sexiin, ja raakaan pahoinpitelyyn sen yhteydessä. Mitenkänhän tuommoisen jälkeen jatkaa arkista elämää. Tuo kyseinen nainen oli vastoin omaa tahtoa viety, ja joutunut tuon sadistisen valkolaisen kohteeksi.

    Sinä siellä, luepas muutama päivä aikasempi lehti, niin siinä samanmoiseen tekoon syyllistyi mustalais mies...

    Äänestä

Ja tässäpä tämä teksti jota tarkotin, kun kohta Sinä siellä tulee piipertämään että ei mustalaismies tee mitään tuommosia, ei mustalais mies raiskaa, ei mustalaisissa ole pedofiilejä jne. Paska puhetta semmonen, mustalainen tekee noita kaikkia, mutta niistä vaietaan ja yritetään olla jotenkin hienompia ja parempia kun muut.




Aseella uhannut raiskaaja kahdeksaksi vuodeksi vankilaan


Maanantai 19.12.2011 klo 15.30

Helsinkiläismies pakotti aseella uhaten naisen kotiinsa ja piti tätä vankinaan lähes 20 tuntia viime vappuna. Pistooli oli esillä myös silloin, kun mies raiskasi uhrinsa.

Helsingin käräjäoikeus langetti maanantaina Tenho Armas Nymanille kahdeksan vuoden vankeustuomion törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä raiskauksesta sekä kolmesta erillisestä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta.

Aiemmat rikokset kovensivat rangaistusta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) arvioi Nymanin, 34, erityisen vaaralliseksi, minkä takia tämän on kärsittävä tuomionsa kokonaan vankilassa.

Uhri oikeutettiin liki 24 000 euron korvauksiin. Jutun asiakirjat ovat salaisia 60 vuotta.

Tuomion julkisesta osasta käy ilmi, että oikeus katsoi vapaudenriiston lyhyemmäksi kuin syyttäjä. Oikeuden mielestä vapaudenriisto päättyi, kun Nymanin asuntoon tuli muita ihmisiä vappuiltana. Syyttäjä laski teon jatkuneen, kunnes uhri vietiin autolla ystävättären luo seuraavana aamuna neljältä.

STT

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aurajoen varrelt kirjoitti:

Romaniasuihin pukeutuneet naiset ovat viime päivinä vieneet Turussa vanhuksilta rahoja päästyään jollain tekosyyllä näiden koteihin. Varkauksia on tehty eri puolilla kaupunkia useita jo alkuvuodesta lähtien.

Viimeksi tiistaina kaksi kansallispukuista naista vei 75-vuotiaan naisen kotoa Kuralassa 2 000 euroa. Naisen kodin ovella ja eteisessä oli ensin käyty kauppaa pitsiliinoista, mutta nainen ei halunnut ostaa niitä. Toinen myyjistä pyysi sen jälkeen lasillista vettä ja kun vanhus meni sitä hakemaan keittiöstä, oli toinen kauppaajista pujahtanut vanhuksen huomaamatta olohuoneeseen ja löytänyt sieltä hänen kukkaronsa, josta vei rahat.

Turun rikospoliisin mukaan rikosilmoituksia on tehty parin päivän aikana Kohmon ja Kuralan alueilta, mutta sitä aiemmin niitä on tullut eri lähiöistä ja myös keskikaupungilta. Rahaa on kadonnut käsilaukuista ja kukkaroista, mutta myös piironkien laatikoista kerrallaan kymmeniä, eräissä tapauksissa satoja euroja. Lompakkoja on siepattu myös mukaan.

Romaniasuiset naiset ovat olleet tukevahkoja ja kauppoja on hieronut kerrallaan yksi tai kaksi naista. Jos naiset ovat päässeet eteiseen, toinen on pyrkinyt olemaan näkösuojana asukkaan edessä ja toinen on liikkunut taempana asunnossa. Uhrit ovat järjestään vanhuksia, yleensä vanhoja naisia.

Poliisi kehottaa ihmisiä tarkoin harkitsemaan, päästääkö kauppaajia asuntoon sisälle. Jos vettä pyydetään ja sitä halutaan antaa, voi ulko-oven sulkea siksi ajaksi kun vettä haetaan. Tietoja tapauksista voi soittaa rikospoliisin numeroon 281 5150.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu