Vapaaksi minä-harhasta?

Tuo savu tuossa videossa kuvaa erästä kokemusta. Kokemusta persoonan utumaisuudesta ja muuttuvaisuudesta. Ihan konkreettisesti. Se on kuin suitsuke joka suitsuaa yössä. Me emme ole tuo suitsuke, vaan ikäänkuin ilma suitsukkeen ympärillä. Vertauskuva, joka kuvaa avautumisprosessia. Keskittyminen tuohon suitsukkeeseen vähenee ja huomaamme maailman ympärillä. Egosentrisyys vähenee asteittain.

Suitsuke suitsuttaa edelleen, mutta tiedämme olevamme ikäänkuin tuo avaruus sen ympärillä. Annamme siis egon olla, koska siihen ei tarvitsee kiinnittää suurta huomiota. Tässä vaiheessa huomaamme, ettei tarvitse päästä egosta eroon. Tuo ihmisen energiasysteemiä kuvaava suitsuttaminen kuuluu asiaan.

Meditaation hyöty kirjoitti:

Tuo savu tuossa videossa kuvaa erästä kokemusta. Kokemusta persoonan utumaisuudesta ja muuttuvaisuudesta. Ihan konkreettisesti. Se on kuin suitsuke joka suitsuaa yössä. Me emme ole tuo suitsuke, vaan ikäänkuin ilma suitsukkeen ympärillä. Vertauskuva, joka kuvaa avautumisprosessia. Keskittyminen tuohon suitsukkeeseen vähenee ja huomaamme maailman ympärillä. Egosentrisyys vähenee asteittain.

Suitsuke suitsuttaa edelleen, mutta tiedämme olevamme ikäänkuin tuo avaruus sen ympärillä. Annamme siis egon olla, koska siihen ei tarvitsee kiinnittää suurta huomiota. Tässä vaiheessa huomaamme, ettei tarvitse päästä egosta eroon. Tuo ihmisen energiasysteemiä kuvaava suitsuttaminen kuuluu asiaan.

Lue lisää

Tämä kirjoitus kuvaa käsittääkseni tätä minun tilannetta erittäin hyvin. Kiitos kirjoittajalle siitä.

Lukekaa kirja: Olin buddhalainen nunna, Esther Baker, Päiväosakeyhtiö... Voipi löytyä uusi oivallus..minuuteen ja koko elämään:-)

tavoitteena tyhjyys? kirjoitti:

Lukekaa kirja: Olin buddhalainen nunna, Esther Baker, Päiväosakeyhtiö... Voipi löytyä uusi oivallus..minuuteen ja koko elämään:-)

Vastaavia kirjoja löytyy toiseenkin suuntaan.

Tuo sinun ei-minä kokemus ei liity millään tavalla siihen mistä tässä keskustelusta on kyse.

Joten älä tule tänne kirjoittelemaan asiasta mistä et tiedä etkä ymmärrä yhtään mitään. Kiitos.

Taivas varjele. kirjoitti:

Tuo sinun ei-minä kokemus ei liity millään tavalla siihen mistä tässä keskustelusta on kyse.

Joten älä tule tänne kirjoittelemaan asiasta mistä et tiedä etkä ymmärrä yhtään mitään. Kiitos.

Lue lisää

Oletko itse kokenut tuon kokemuksen? Tiedän, että mieli on tyyni ja ajattelu on kirkas kuin taivas, kun ei ole egoa. Olen itse kokenut sen nimenomaan Zen Buddhalaisen meditaation ja mielen paradoksien avaamisen kautta. Vaikka ne paradoksit ovatkin totta, niitä ei kannata avata. Niille on omat syynsä.

älkää edes yrittäkö kirjoitti:

Oletko itse kokenut tuon kokemuksen? Tiedän, että mieli on tyyni ja ajattelu on kirkas kuin taivas, kun ei ole egoa. Olen itse kokenut sen nimenomaan Zen Buddhalaisen meditaation ja mielen paradoksien avaamisen kautta. Vaikka ne paradoksit ovatkin totta, niitä ei kannata avata. Niille on omat syynsä.

Lue lisää

"Oletko itse kokenut tuon kokemuksen? Tiedän, että mieli on tyyni ja ajattelu on kirkas kuin taivas, kun ei ole egoa."

Olen.

Kun egoa ei ole, ei ole myöskään ajattelua.

Jos minän hajottaa niin, ettei se korvaudu kirkkaalla ja selkeällä tietoisuudella, niin se on turmiollista. Jos jää ristiriitaisiin ajatuksiin ikäänkuin vellomaan minän hajottamisen jälkeen. Idea onkin korvata minä meditaatioteknikoiden kautta tuolla selkeällä minättömällä tietoisuudella, missä ei ole vellovia ajatuksia.

Taivas varjele. kirjoitti:

"Oletko itse kokenut tuon kokemuksen? Tiedän, että mieli on tyyni ja ajattelu on kirkas kuin taivas, kun ei ole egoa."

Olen.

Kun egoa ei ole, ei ole myöskään ajattelua.

Lue lisää

Ilman egoa on kyllä ajatuksia, mutta ajatukset eivät identifioidu sen minäajatuksen kanssa. Koska minä (=ego) on myös pelkkä ajatus itsestä, eikä niiden kanssa identifioidu, on kyseessä minän totaalinen hajoaminen. Mikään tässä maailmassa ei ikään kuin tapahdu "minulle". Ne vaan tapahtuu. Ilman minää me ollaan ainoastaan se tietoisuus ja sitten me kuvitellaan, että tämä meidän tietoisuus on yhteinen meidän kaikkien kanssa, niin ihmisten, eläinten ja kaikkien tietoisten eliöiden. Tuo on mielisairasta skitsofreenistä ajattelua.

Minä ei siis ole harha, vaan todella tarpeeellinen. Minän hajoaminen on sktitsofreniaa. Se johtaa harhoihin. Älkää siis yrittäkö. Rakastakaa sitä omaa minää ja rakastakaa muiden minää, koska se on ainoa, mikä meillä on.

Egosta luopuminen on Pandoran lipas. Älkää avatko stä. Oikeasti, älkää avatko sitä!

älkää edes yrittäkö kirjoitti:

Ilman egoa on kyllä ajatuksia, mutta ajatukset eivät identifioidu sen minäajatuksen kanssa. Koska minä (=ego) on myös pelkkä ajatus itsestä, eikä niiden kanssa identifioidu, on kyseessä minän totaalinen hajoaminen. Mikään tässä maailmassa ei ikään kuin tapahdu "minulle". Ne vaan tapahtuu. Ilman minää me ollaan ainoastaan se tietoisuus ja sitten me kuvitellaan, että tämä meidän tietoisuus on yhteinen meidän kaikkien kanssa, niin ihmisten, eläinten ja kaikkien tietoisten eliöiden. Tuo on mielisairasta skitsofreenistä ajattelua.

Minä ei siis ole harha, vaan todella tarpeeellinen. Minän hajoaminen on sktitsofreniaa. Se johtaa harhoihin. Älkää siis yrittäkö. Rakastakaa sitä omaa minää ja rakastakaa muiden minää, koska se on ainoa, mikä meillä on.

Egosta luopuminen on Pandoran lipas. Älkää avatko stä. Oikeasti, älkää avatko sitä!

Lue lisää

Vaikka sinällään on totta, että ego (minä) on pelkkä ajatuskonstruktio tietoisuudessa, ei-minää-kokemuksessa voi olla kyseessä:

F44 Dissosiaatiohäiriö
F44.3 Hurmos ja haltiotila

http://www.ahjos.net/luokitus/F40.htm

olisiko näin? kirjoitti:

Vaikka sinällään on totta, että ego (minä) on pelkkä ajatuskonstruktio tietoisuudessa, ei-minää-kokemuksessa voi olla kyseessä:

F44 Dissosiaatiohäiriö
F44.3 Hurmos ja haltiotila

http://www.ahjos.net/luokitus/F40.htm

Lue lisää

Tai sitten näin?

F48.1 Depersonalisaatio- ja derealisaatio-oireyhtymä

olisiko näin? kirjoitti:

Tai sitten näin?

F48.1 Depersonalisaatio- ja derealisaatio-oireyhtymä

Tai

http://blog.aarp.org/2013/06/14/is-your-coffee-habit-a-mental-disorder-dsm5-cites-caffeine-withdrawal/

Tai

http://behavenet.com/mathematics-disorder

Asiaa... kirjoitti:

Tai

http://blog.aarp.org/2013/06/14/is-your-coffee-habit-a-mental-disorder-dsm5-cites-caffeine-withdrawal/

Tai

http://behavenet.com/mathematics-disorder

Lue lisää

Ei nyt ehkä kuitenkaan ole kyse samasta asiasta, kun puhutaan minuudesta ja sen menettämisestä?

olisiko näin? kirjoitti:

Tai sitten näin?

F48.1 Depersonalisaatio- ja derealisaatio-oireyhtymä

Esimerkkejä:

- Jeesus puhui uudestaan ylhäältä syntymisestä,
- buddhalaisuuden nirvana
- Zen-buddhismin satori
- J. Krishnamurti
- Sri Nisargadatta Maharaj
- Ramana Maharshi
- Hans Syz
- Franklin Merrell-Wolff
- Eckhart Tolle
- Richard Maurice Bucke
- Richard Moss
- Walt Whitman
http://siivola.org/markku/omia/depersonalisaatio.html

älkää edes yrittäkö kirjoitti:

Ilman egoa on kyllä ajatuksia, mutta ajatukset eivät identifioidu sen minäajatuksen kanssa. Koska minä (=ego) on myös pelkkä ajatus itsestä, eikä niiden kanssa identifioidu, on kyseessä minän totaalinen hajoaminen. Mikään tässä maailmassa ei ikään kuin tapahdu "minulle". Ne vaan tapahtuu. Ilman minää me ollaan ainoastaan se tietoisuus ja sitten me kuvitellaan, että tämä meidän tietoisuus on yhteinen meidän kaikkien kanssa, niin ihmisten, eläinten ja kaikkien tietoisten eliöiden. Tuo on mielisairasta skitsofreenistä ajattelua.

Minä ei siis ole harha, vaan todella tarpeeellinen. Minän hajoaminen on sktitsofreniaa. Se johtaa harhoihin. Älkää siis yrittäkö. Rakastakaa sitä omaa minää ja rakastakaa muiden minää, koska se on ainoa, mikä meillä on.

Egosta luopuminen on Pandoran lipas. Älkää avatko stä. Oikeasti, älkää avatko sitä!

Lue lisää

Kyseessä on tajunnan häiriö ja se voi olla joko vahingollinen tai hyödyllinen, riippuu tapauksesta. Itse opin tuon kokemuksen kautta paljon minästäni ja opin kontrolloimaan masennusta ja ahdistuneisuutta, jotka nykyään ovat enemmän vain ohimeneviä hetkiä, mutta kokemusta seurannut disorientaatio oli todella häiritsevä. Epäilin todella tulleeni hulluksi, koska minään oli todella vaikea enää identifioitua ja todella halusin minäni takaisin. Vaikka alussa ajatus oli kirkas ja kaiken näki eri tavalla, ei mennyt kauaa kun minä alkoi taas palata ja tuolloin tunsin eläväni sekavassa unitilassa, jossa epäilee kaiken olevaisen todenperäisyyttä. Tuo on täysin mielisairas tila, jota ette itsellenne halua.

Sinänsä Buddhan neljä jaloa totuutta pitää paikkansa ja jalo kahdeksanosainen polku on hyvä ohjenuora elämälle, mutta kannattaa myös muistaa se keskitie. Minulle riittää, että en enää kärsi masennuksesta enkä ahdistuksesta, vaan osaan mentaalisesti antautua niille, jolloin ne menettävät voimansa. Ne ovat vain ohimeneviä ajatuksia. Osaan myös orientoitua minääni ja haluta normaaleja asioita, kuten muutkin ihmiset, mutta ilman kärsimystä.

Buddhalla ja noilla opettajilla on hyviä näkemyksiä ja ohjeita, mutta pitäkää järki päässä. Jos valaistumista lähtee tavoittelemaan, voi hyvinkin löytää itsensä pahoista ongelmista.

sen kokenut kirjoitti:

Kyseessä on tajunnan häiriö ja se voi olla joko vahingollinen tai hyödyllinen, riippuu tapauksesta. Itse opin tuon kokemuksen kautta paljon minästäni ja opin kontrolloimaan masennusta ja ahdistuneisuutta, jotka nykyään ovat enemmän vain ohimeneviä hetkiä, mutta kokemusta seurannut disorientaatio oli todella häiritsevä. Epäilin todella tulleeni hulluksi, koska minään oli todella vaikea enää identifioitua ja todella halusin minäni takaisin. Vaikka alussa ajatus oli kirkas ja kaiken näki eri tavalla, ei mennyt kauaa kun minä alkoi taas palata ja tuolloin tunsin eläväni sekavassa unitilassa, jossa epäilee kaiken olevaisen todenperäisyyttä. Tuo on täysin mielisairas tila, jota ette itsellenne halua.

Sinänsä Buddhan neljä jaloa totuutta pitää paikkansa ja jalo kahdeksanosainen polku on hyvä ohjenuora elämälle, mutta kannattaa myös muistaa se keskitie. Minulle riittää, että en enää kärsi masennuksesta enkä ahdistuksesta, vaan osaan mentaalisesti antautua niille, jolloin ne menettävät voimansa. Ne ovat vain ohimeneviä ajatuksia. Osaan myös orientoitua minääni ja haluta normaaleja asioita, kuten muutkin ihmiset, mutta ilman kärsimystä.

Buddhalla ja noilla opettajilla on hyviä näkemyksiä ja ohjeita, mutta pitäkää järki päässä. Jos valaistumista lähtee tavoittelemaan, voi hyvinkin löytää itsensä pahoista ongelmista.

Lue lisää

Joo, meditaatiolla mennään hetkeksi depersonalisaatiotilaan ja palataan takaisin. Näin ainakin koen. Depersonalisaatiotilassa on kirkas selkeä eheä tietoisuus missä kokee tajuavansa asioiden laitaa paremmin kuin "normitajunnassa". Jos tietoisuus ei palaakaan takaisin, niin se voi näyttää rampauttavalta kuten kävi Ramana Maharshille ja Nisargadattalle. Hehän lähinnä vain istuivat lopun elämäänsä. Voi sanoa, että he samaistuivat paljolti tietoisuuden absoluuttiseen näkökulmaan. Toinen näkökulma on sitten tämä suhteellinen eli maailma ympärillämme. Boddhisattva on kai sellainen, joka kykenee säilyttämään tietoisuuden suhteellisen näkökulman ja olemaan tarvittaessa absoluuttisessa näkökulmassa. Ideana yleiseksi hyödyksi toimiminen. Absoluuttisessa näkökulmassa maailma katoaa.
Stressin poistaa se, ettei ole tarvetta enää välttämättä samaistua identiteettiin, joka on kuitenkiin keinotekoisesti luotu mielikuvakoostuma. Voi samaistua, jos on tarvetta toiminnan kannalta.
Identiteetin ja identiteettömyyden välillä sujuva soljuminen onkin haaste - käytetään identiteettiä jos sitä tarvitsee ja maailmassa toimiessaan usein tarvitsee "olla joku". Vaikkapa työssä ollessaan on toimistotyöntekijä.

Stressittömästi kirjoitti:

Joo, meditaatiolla mennään hetkeksi depersonalisaatiotilaan ja palataan takaisin. Näin ainakin koen. Depersonalisaatiotilassa on kirkas selkeä eheä tietoisuus missä kokee tajuavansa asioiden laitaa paremmin kuin "normitajunnassa". Jos tietoisuus ei palaakaan takaisin, niin se voi näyttää rampauttavalta kuten kävi Ramana Maharshille ja Nisargadattalle. Hehän lähinnä vain istuivat lopun elämäänsä. Voi sanoa, että he samaistuivat paljolti tietoisuuden absoluuttiseen näkökulmaan. Toinen näkökulma on sitten tämä suhteellinen eli maailma ympärillämme. Boddhisattva on kai sellainen, joka kykenee säilyttämään tietoisuuden suhteellisen näkökulman ja olemaan tarvittaessa absoluuttisessa näkökulmassa. Ideana yleiseksi hyödyksi toimiminen. Absoluuttisessa näkökulmassa maailma katoaa.
Stressin poistaa se, ettei ole tarvetta enää välttämättä samaistua identiteettiin, joka on kuitenkiin keinotekoisesti luotu mielikuvakoostuma. Voi samaistua, jos on tarvetta toiminnan kannalta.
Identiteetin ja identiteettömyyden välillä sujuva soljuminen onkin haaste - käytetään identiteettiä jos sitä tarvitsee ja maailmassa toimiessaan usein tarvitsee "olla joku". Vaikkapa työssä ollessaan on toimistotyöntekijä.

Lue lisää

Onko koko meditaatiossa kyse pelon voittamisesta. Luin juuri tuolta joltain sivustolta , että ensimmäinen askel on ilon tunteminen ja sitten seurasi 7 muuta tilaa, joista seitsemäs oli pelon voittaminen ennen valaistumista. Buddhan elämäkerrassa kuvattiin, että ennen valaistumista Buddha oleskeli jossain uhrilaaksossa meditoiden ja siellä kaikien vaarojen keskellä hän oppi voittamaan pelon, mistä seurauksena olikin sitten lopulta valaistuminen. Minusta ihan järkeenkäypää, sillä jos ei pelkää, voi olla vapaa. Aivojen kannalta olisi hyvä tehdä aina sitä mikä aiheuttaa suurinta pelkoa ja oppia sitä kautta itsestään jotain.

miten on? kirjoitti:

Onko koko meditaatiossa kyse pelon voittamisesta. Luin juuri tuolta joltain sivustolta , että ensimmäinen askel on ilon tunteminen ja sitten seurasi 7 muuta tilaa, joista seitsemäs oli pelon voittaminen ennen valaistumista. Buddhan elämäkerrassa kuvattiin, että ennen valaistumista Buddha oleskeli jossain uhrilaaksossa meditoiden ja siellä kaikien vaarojen keskellä hän oppi voittamaan pelon, mistä seurauksena olikin sitten lopulta valaistuminen. Minusta ihan järkeenkäypää, sillä jos ei pelkää, voi olla vapaa. Aivojen kannalta olisi hyvä tehdä aina sitä mikä aiheuttaa suurinta pelkoa ja oppia sitä kautta itsestään jotain.

Lue lisää

Meditaatiotapoja lienee erilaista, mutta minun mielestäni meditaatiossa on enemmänkin kyse antautumisesta olevalle. Ego on se, joka pitää kiinni menneestä, projisoi tulevaa ja vastustaa olevaa ja kun ego antautuu täysin kaikelle nykyhetkessä, joka on ainoa mitä meillä on, vapautuu.

miten on? kirjoitti:

Onko koko meditaatiossa kyse pelon voittamisesta. Luin juuri tuolta joltain sivustolta , että ensimmäinen askel on ilon tunteminen ja sitten seurasi 7 muuta tilaa, joista seitsemäs oli pelon voittaminen ennen valaistumista. Buddhan elämäkerrassa kuvattiin, että ennen valaistumista Buddha oleskeli jossain uhrilaaksossa meditoiden ja siellä kaikien vaarojen keskellä hän oppi voittamaan pelon, mistä seurauksena olikin sitten lopulta valaistuminen. Minusta ihan järkeenkäypää, sillä jos ei pelkää, voi olla vapaa. Aivojen kannalta olisi hyvä tehdä aina sitä mikä aiheuttaa suurinta pelkoa ja oppia sitä kautta itsestään jotain.

Lue lisää

Meditaatioita on 2 pääsuuntausta.
1. Vipassana eli tarkkailumeditaatio
- tässä saadaan ero tietoisuuden ja egon välille, egon tuntemukset ovat etäisyyden päässä tarkkailtavana
2. Samatha eli "antautuminen"
- etäisyys minimoidaan ja antaudutaan vain olemaan

Molempia asenteita (näkökulmia) tarvitaan, sillä antautuminen ilman tarkkailua voi viedä passiiviseen tilaan, missä ei jaksa tehdä mitään, ja on vielä kuitenkin kiinni noissa tuntemuksissa. Jonkinverran tarkkailua siis tarvitaan.

miten on? kirjoitti:

Onko koko meditaatiossa kyse pelon voittamisesta. Luin juuri tuolta joltain sivustolta , että ensimmäinen askel on ilon tunteminen ja sitten seurasi 7 muuta tilaa, joista seitsemäs oli pelon voittaminen ennen valaistumista. Buddhan elämäkerrassa kuvattiin, että ennen valaistumista Buddha oleskeli jossain uhrilaaksossa meditoiden ja siellä kaikien vaarojen keskellä hän oppi voittamaan pelon, mistä seurauksena olikin sitten lopulta valaistuminen. Minusta ihan järkeenkäypää, sillä jos ei pelkää, voi olla vapaa. Aivojen kannalta olisi hyvä tehdä aina sitä mikä aiheuttaa suurinta pelkoa ja oppia sitä kautta itsestään jotain.

Lue lisää

Kyse on paljolti pelon voittamisesta, sillä ego koostuu paljolti pelosta tietoista olemista kohtaan ja muista negatiivisista asenteista. Vaikka hassulta kuulostaakin, mutta ego ei kykene kohtaamaan totta, se pelkää sitä kaikkein ja eniten. Ja todellakin alkaa kuolla kun se kohtaa jotain totta.

Näitä asenteita on luoteltu buddhalaisissa teksteissä ja lueteltu mitkä asenteet toimivat niiden vastavaikuttajina. Kyse on myös itsetuntemuksen syventämisestä, että tuo ei-toivottu tulee esiin ja sen voi msilloin kohdata. Todellinen meditaatio on siis vain rohkeille ja karaistuneille. Meditaatiossa ja muussakin elämässä karaistuu ajan mittaan. Korkean paikan kammo esim. lähti yhtenä ensimmäisistä fobioista. Muita fobioita saattaa ilmaantua sisältä alitajunnasta, ja nekin kohdataan ja voitetaan.

yksi näkemys kirjoitti:

Meditaatiotapoja lienee erilaista, mutta minun mielestäni meditaatiossa on enemmänkin kyse antautumisesta olevalle. Ego on se, joka pitää kiinni menneestä, projisoi tulevaa ja vastustaa olevaa ja kun ego antautuu täysin kaikelle nykyhetkessä, joka on ainoa mitä meillä on, vapautuu.

Lue lisää

Olet aivan oikeassa ja se vaatii pelon voittamista. Menepä nykyaikana viidakkoon ja ole siellä yksin kuukausia, niin olet antautunut olevalle. Siis on antauduttava mille tahansa olevalle todellisuudelle.

Minusta tuntuu, että kovin monet, ehkä kaikki, kiertävät totuuden ja pelkäävät sitä.

Karaistunut pärjää kirjoitti:

Kyse on paljolti pelon voittamisesta, sillä ego koostuu paljolti pelosta tietoista olemista kohtaan ja muista negatiivisista asenteista. Vaikka hassulta kuulostaakin, mutta ego ei kykene kohtaamaan totta, se pelkää sitä kaikkein ja eniten. Ja todellakin alkaa kuolla kun se kohtaa jotain totta.

Näitä asenteita on luoteltu buddhalaisissa teksteissä ja lueteltu mitkä asenteet toimivat niiden vastavaikuttajina. Kyse on myös itsetuntemuksen syventämisestä, että tuo ei-toivottu tulee esiin ja sen voi msilloin kohdata. Todellinen meditaatio on siis vain rohkeille ja karaistuneille. Meditaatiossa ja muussakin elämässä karaistuu ajan mittaan. Korkean paikan kammo esim. lähti yhtenä ensimmäisistä fobioista. Muita fobioita saattaa ilmaantua sisältä alitajunnasta, ja nekin kohdataan ja voitetaan.

Lue lisää

Totta kirjoitat. Hyvin vähän puhutaan pelkojen kohtaamisesta, joita jokaisella on vaikka millä mitalla. Minäkin koen joka päivä erilaisia pelkoja ja ne näyttävät häviävän, kun olen täysin tarkkaavainen ja tietoinen nykyhetkestä. Olen noviisi meditaation harjoittamisessa, mutta pelon voittamisen tärkeyden ymmärsin tuon Buddhan elämäkerran luettuani. En usko, että hän olisi kokenut valaistumista tai miksi sitä nyt nimitetäänkään, ellei olis voittanut pelkojaan. Viidakossa eläminenhän vaatii jatkuvaa nykyhetkessä elämistä.

Karaistunut pärjää kirjoitti:

Kyse on paljolti pelon voittamisesta, sillä ego koostuu paljolti pelosta tietoista olemista kohtaan ja muista negatiivisista asenteista. Vaikka hassulta kuulostaakin, mutta ego ei kykene kohtaamaan totta, se pelkää sitä kaikkein ja eniten. Ja todellakin alkaa kuolla kun se kohtaa jotain totta.

Näitä asenteita on luoteltu buddhalaisissa teksteissä ja lueteltu mitkä asenteet toimivat niiden vastavaikuttajina. Kyse on myös itsetuntemuksen syventämisestä, että tuo ei-toivottu tulee esiin ja sen voi msilloin kohdata. Todellinen meditaatio on siis vain rohkeille ja karaistuneille. Meditaatiossa ja muussakin elämässä karaistuu ajan mittaan. Korkean paikan kammo esim. lähti yhtenä ensimmäisistä fobioista. Muita fobioita saattaa ilmaantua sisältä alitajunnasta, ja nekin kohdataan ja voitetaan.

Lue lisää

Jatkan vielä. Siis kun olen tietoinen nykyhetkestä, en tunne pelkääväni. Tosin elän turvallisessa Suomessa, jossa ulkoisia vaaroja ei tämmöiselle varhain nukkumaan menijälle ole kovin paljon. Kerron teille kuitenkin yhden tapauksen, jossa olisi luullut tuntevan suoranaista kauhua, mutta ei.

Olin Marokossa ja taksin kyydissä kohti Marrakeshia. Suoralla tiellä vastaamme tulivat hevosvankkuri ja auto viereisellä kaistalla ja suoraan edessämme samalla kaistalla säiliöauto. Taksissa oli 7 ihmistä eikä kenelläkään turvavyötä. Itse istuin etupenkillä. Kun näin säiliöauton suoraan edessämme, huusin OHO ja samalla silmänräpäysellä tajusin kuolevani välittömästi. Mitä tapahtui? Koko tietoisuuteni kääntyi sisäänpäin ja mitä siellä oli. Täydellinen rauha. Rikkumaton rauha. Siihen olisi ollut mukava kuolla.

Kuitenkin näin kuin hidastettuna kuvana, että säiliöauto ajoi aivan vierestämme ohi eikä mitään tapahtunut. Koskaan tuon tapauksn jälkeen en ole pelännyt liikennettä, ilmeisesti siitä syystä, että en pelännyt tuolloinkaan.

Mitä minulle tapahtui, sitäkään en ymmärrä. Luonnollisempaa olisi ollut tuntea kauhua kuin autuutta. Itse ajattelen että aivot toimivat näin kuoleman hetkellä, vapauttavat ihmisen rauhaan.

Siis pelätä ei oikeastaan tarvitse nykyhetkessä mutta menneisyys vain tahtoo ottaa ihmisen valtaansa jatkuvasti ja tuottaa niitä pelkoja. Näinkö se on?

mien on? kirjoitti:

Jatkan vielä. Siis kun olen tietoinen nykyhetkestä, en tunne pelkääväni. Tosin elän turvallisessa Suomessa, jossa ulkoisia vaaroja ei tämmöiselle varhain nukkumaan menijälle ole kovin paljon. Kerron teille kuitenkin yhden tapauksen, jossa olisi luullut tuntevan suoranaista kauhua, mutta ei.

Olin Marokossa ja taksin kyydissä kohti Marrakeshia. Suoralla tiellä vastaamme tulivat hevosvankkuri ja auto viereisellä kaistalla ja suoraan edessämme samalla kaistalla säiliöauto. Taksissa oli 7 ihmistä eikä kenelläkään turvavyötä. Itse istuin etupenkillä. Kun näin säiliöauton suoraan edessämme, huusin OHO ja samalla silmänräpäysellä tajusin kuolevani välittömästi. Mitä tapahtui? Koko tietoisuuteni kääntyi sisäänpäin ja mitä siellä oli. Täydellinen rauha. Rikkumaton rauha. Siihen olisi ollut mukava kuolla.

Kuitenkin näin kuin hidastettuna kuvana, että säiliöauto ajoi aivan vierestämme ohi eikä mitään tapahtunut. Koskaan tuon tapauksn jälkeen en ole pelännyt liikennettä, ilmeisesti siitä syystä, että en pelännyt tuolloinkaan.

Mitä minulle tapahtui, sitäkään en ymmärrä. Luonnollisempaa olisi ollut tuntea kauhua kuin autuutta. Itse ajattelen että aivot toimivat näin kuoleman hetkellä, vapauttavat ihmisen rauhaan.

Siis pelätä ei oikeastaan tarvitse nykyhetkessä mutta menneisyys vain tahtoo ottaa ihmisen valtaansa jatkuvasti ja tuottaa niitä pelkoja. Näinkö se on?

Lue lisää

Näinpä se on. Menneisyys on rakentanut egon ja tulevan projisointi varmistaa, että ego pysyy hengissä.

Aika usein jonkun onnettomuuden tai trauman kokeneet (esim. kidutukset uhrit) kärsivät jonkin asteisesta depersonalisaatiohäiriöstä, mikä on varmaan se, mitä kävit läpi hetkellisesti Marokossa. Joillekin se jää päälle pysyväksi häiriöksi ja se voi olla todella häiritsevä tila, jonka kanssa pitää vain oppia elämään.

Karaistunut pärjää kirjoitti:

Kyse on paljolti pelon voittamisesta, sillä ego koostuu paljolti pelosta tietoista olemista kohtaan ja muista negatiivisista asenteista. Vaikka hassulta kuulostaakin, mutta ego ei kykene kohtaamaan totta, se pelkää sitä kaikkein ja eniten. Ja todellakin alkaa kuolla kun se kohtaa jotain totta.

Näitä asenteita on luoteltu buddhalaisissa teksteissä ja lueteltu mitkä asenteet toimivat niiden vastavaikuttajina. Kyse on myös itsetuntemuksen syventämisestä, että tuo ei-toivottu tulee esiin ja sen voi msilloin kohdata. Todellinen meditaatio on siis vain rohkeille ja karaistuneille. Meditaatiossa ja muussakin elämässä karaistuu ajan mittaan. Korkean paikan kammo esim. lähti yhtenä ensimmäisistä fobioista. Muita fobioita saattaa ilmaantua sisältä alitajunnasta, ja nekin kohdataan ja voitetaan.

Lue lisää

Hyvää keskustelua täällä, jatkakaa :)

olisiko näin? kirjoitti:

Ei nyt ehkä kuitenkaan ole kyse samasta asiasta, kun puhutaan minuudesta ja sen menettämisestä?

Nuo häiriöt ovat vain kategorisointeja. Jättäkää ne diagnoosien tekemiset ammattilaisille.

......... kirjoitti:

Nuo häiriöt ovat vain kategorisointeja. Jättäkää ne diagnoosien tekemiset ammattilaisille.

Kategorisoinnit ovat kuitenkin erittäin tärkeitä yhteiskunnassa. Yhteiskunta toimii kategorisointien perusteella. Yhteiskunta ei toimi, jos ollaan niin kuin Ellun kanat. Yhteistä illuusiota me luodaan ja sille pitää antautua. Muuten ei pärjää yhteiskunnassa. Antaudu kaikelle olevalle, myös egon harhaan perustuvalle yhteiskunnalle, pärjäät, Paitsi tietenkin, jos ei ole egoa. Silloin tuskin välität pärjäätkö vai et. Ilman egoa vain olet.

olisiko näin? kirjoitti:

Kategorisoinnit ovat kuitenkin erittäin tärkeitä yhteiskunnassa. Yhteiskunta toimii kategorisointien perusteella. Yhteiskunta ei toimi, jos ollaan niin kuin Ellun kanat. Yhteistä illuusiota me luodaan ja sille pitää antautua. Muuten ei pärjää yhteiskunnassa. Antaudu kaikelle olevalle, myös egon harhaan perustuvalle yhteiskunnalle, pärjäät, Paitsi tietenkin, jos ei ole egoa. Silloin tuskin välität pärjäätkö vai et. Ilman egoa vain olet.

Lue lisää

Voihan sitä sanoa, että kirjoitin laudaturin äidinkielestä, mutta se ei pitäisi paikkaansa. Sama näiden luokitusten väärinkäytön kanssa.

sen kokenut kirjoitti:

Kyseessä on tajunnan häiriö ja se voi olla joko vahingollinen tai hyödyllinen, riippuu tapauksesta. Itse opin tuon kokemuksen kautta paljon minästäni ja opin kontrolloimaan masennusta ja ahdistuneisuutta, jotka nykyään ovat enemmän vain ohimeneviä hetkiä, mutta kokemusta seurannut disorientaatio oli todella häiritsevä. Epäilin todella tulleeni hulluksi, koska minään oli todella vaikea enää identifioitua ja todella halusin minäni takaisin. Vaikka alussa ajatus oli kirkas ja kaiken näki eri tavalla, ei mennyt kauaa kun minä alkoi taas palata ja tuolloin tunsin eläväni sekavassa unitilassa, jossa epäilee kaiken olevaisen todenperäisyyttä. Tuo on täysin mielisairas tila, jota ette itsellenne halua.

Sinänsä Buddhan neljä jaloa totuutta pitää paikkansa ja jalo kahdeksanosainen polku on hyvä ohjenuora elämälle, mutta kannattaa myös muistaa se keskitie. Minulle riittää, että en enää kärsi masennuksesta enkä ahdistuksesta, vaan osaan mentaalisesti antautua niille, jolloin ne menettävät voimansa. Ne ovat vain ohimeneviä ajatuksia. Osaan myös orientoitua minääni ja haluta normaaleja asioita, kuten muutkin ihmiset, mutta ilman kärsimystä.

Buddhalla ja noilla opettajilla on hyviä näkemyksiä ja ohjeita, mutta pitäkää järki päässä. Jos valaistumista lähtee tavoittelemaan, voi hyvinkin löytää itsensä pahoista ongelmista.

Lue lisää

Tässä on aika hyvin selitetty koko homman juju.

http://www.youtube.com/watch?v=3QbRCM5Q8b8

....... kirjoitti:

Voihan sitä sanoa, että kirjoitin laudaturin äidinkielestä, mutta se ei pitäisi paikkaansa. Sama näiden luokitusten väärinkäytön kanssa.

Ei se nyt ihan sama ole. Jos se sopii kuvaukseen, se sopii kuvaukseen.

Näissä ihmismieleen liittyvissä asioissa ongelmallisinta kai on se, että ainoa asia, joka ajattelee ajattelun olevan jotenkin spesiaalia on ajattelu itse. Tiedäpä nyt sitten oikea vastaus? Näkökulmasta kai tässä vain on kyse. Kukin näkee asian omalla egon vääristämällä/vääristämättömällä tavalla ja uskoo olevansa oikeassa. Jos ei vastausta tiedetä, äänestetään siitä. :-)

Depersonalisaatiota kirjoitti:

Esimerkkejä:

- Jeesus puhui uudestaan ylhäältä syntymisestä,
- buddhalaisuuden nirvana
- Zen-buddhismin satori
- J. Krishnamurti
- Sri Nisargadatta Maharaj
- Ramana Maharshi
- Hans Syz
- Franklin Merrell-Wolff
- Eckhart Tolle
- Richard Maurice Bucke
- Richard Moss
- Walt Whitman
http://siivola.org/markku/omia/depersonalisaatio.html

Lue lisää

Depersonalisoitumisesta kärsivä on kuin unessa ja kokee paniikkihäiriöitä, kontrollin menetystä, varoittamatta alkavia ruumiistairtautumiskokemuksia, eikä tunnu siltä että olisi kiinni kehossaan vaan leijailisi hieman siinä ulkopuolella.

Egosta vapautuminen on kuin heräisi unesta, käytännössä melko päinvastainen tila.

dsm-iv kirjoitti:

Depersonalisoitumisesta kärsivä on kuin unessa ja kokee paniikkihäiriöitä, kontrollin menetystä, varoittamatta alkavia ruumiistairtautumiskokemuksia, eikä tunnu siltä että olisi kiinni kehossaan vaan leijailisi hieman siinä ulkopuolella.

Egosta vapautuminen on kuin heräisi unesta, käytännössä melko päinvastainen tila.

Lue lisää

Moni ns. heräämisen kokeneista sanoo egon palanneen jonkin ajan päästä ja on ollut "kova työ" päästä siihen tilaan uudelleen. Kaikissa valaistumisissa/depersonaalisaatioissa on kuitenkin kyse vain yhdestä asiasta: yhdestä ehdollistuneesta ajattelumallista siirtyminen toiseen ehdollistukseen, jossa uudet hermokanavat aivoissa aktivoituvat ja vanhat sammuvat... tai taas heräävät uudelleen. Neuroneita ja sähkökemiallisia impulsseja kaikki tyynni. Ei mitään universaalia tietoisuutta, tyhjyyttä ja kaikkeutta, buddha-luontoa, universumin kanssa yhtenä olemista tai muuta tuubaa. Pelkkää neurologiaa.

..... kirjoitti:

Hyvää keskustelua täällä, jatkakaa :)

Jatkan tätä hyvää keskustelua :).

Katsoin Eckhart Tollen Findhornin retriitissä pitämät puheet vuodelta 2004. Kun katsoo Tollea, täytyy myöntää, että hän on hyvin tavallinen ja samalla erikoinen. Hän puhui siitä, että on tultava tavalliseksi. Erikoisuuden tavoittelu on egon työ ja harha, johon ihmiset ovat langenneet.

Kun miettii sitä, mitä on kokenut joissakin meditaatioryhmissä, sielläkin tuo erinomaisuuden erikoisuuden tavoittelu nostaa päätään jopa vuosikausia meditoineissa ihmisissä. Miten se oikein on, että kun kokemuksista ei puhuta ja niitä pidetään merkityksettöminä, ainakin muiden kokemuksia, niin kuitenkin omat tuntemukset ja kokemukset ovat tärkeitä näille paljon meditoineille.

En oikein ymmärrä, että kukaan ei kerro, miltä tuntuu kokea todellisuus suoraan ja miten siihen päästään. Se mitä tavoitellaan, on juuri siinä edessä ja ympärillä, mutta kukaan ei tunnu siitä välittävän. Jokainen yrittää päästä siihen meditaation avulla, vaikka se on siinä ihmisen sisällä ja vieressä.

Tuli mieleen sitä Tollea kuunnellessa, että muodollisen meditaation sijasta pitäisi allkaa katsella toisiaan ympyrässä ja olla siinä tietoisesti läsnä. Voisi alkaa vaikka ahdistaa ja sitten tutkisi sitä ahdistustaan siinä muiden seurassa.

Tuli myös mieleen, että koska meikäläinen ei varmaankaan valaistu yhtäkkiä kuten Tolle, niin miksi en alkaisi olla tietoisesti tietoinen parhaan kykyni mukaan. Yritin tätä ja kummallista kyllä vähän ajan kuluttua, kun pidin ajatukset poissa mielestä, alkoi hetkeksi ahdistaa. Oli niin outoa olla pidemmän aikaa ihman ajatuksia. Muttä voisiko sitä "valaistua" pakottamalla itsensä valaistumaan, pakottamalla itsensä todellisuuteen. Voisiko todellisen minän, hiljaisuuden, jonka koin Marokossa, kokea pidemmän aikaa pakottamalla tahdonvoimallaan ajatukset syrjään, vähän kerrallaan. Tarvitaanko siihen välttämättä meditointia jossain asennossa. Senhän voi tehdä jatkuvasti missä vain.

miten on? kirjoitti:

Jatkan tätä hyvää keskustelua :).

Katsoin Eckhart Tollen Findhornin retriitissä pitämät puheet vuodelta 2004. Kun katsoo Tollea, täytyy myöntää, että hän on hyvin tavallinen ja samalla erikoinen. Hän puhui siitä, että on tultava tavalliseksi. Erikoisuuden tavoittelu on egon työ ja harha, johon ihmiset ovat langenneet.

Kun miettii sitä, mitä on kokenut joissakin meditaatioryhmissä, sielläkin tuo erinomaisuuden erikoisuuden tavoittelu nostaa päätään jopa vuosikausia meditoineissa ihmisissä. Miten se oikein on, että kun kokemuksista ei puhuta ja niitä pidetään merkityksettöminä, ainakin muiden kokemuksia, niin kuitenkin omat tuntemukset ja kokemukset ovat tärkeitä näille paljon meditoineille.

En oikein ymmärrä, että kukaan ei kerro, miltä tuntuu kokea todellisuus suoraan ja miten siihen päästään. Se mitä tavoitellaan, on juuri siinä edessä ja ympärillä, mutta kukaan ei tunnu siitä välittävän. Jokainen yrittää päästä siihen meditaation avulla, vaikka se on siinä ihmisen sisällä ja vieressä.

Tuli mieleen sitä Tollea kuunnellessa, että muodollisen meditaation sijasta pitäisi allkaa katsella toisiaan ympyrässä ja olla siinä tietoisesti läsnä. Voisi alkaa vaikka ahdistaa ja sitten tutkisi sitä ahdistustaan siinä muiden seurassa.

Tuli myös mieleen, että koska meikäläinen ei varmaankaan valaistu yhtäkkiä kuten Tolle, niin miksi en alkaisi olla tietoisesti tietoinen parhaan kykyni mukaan. Yritin tätä ja kummallista kyllä vähän ajan kuluttua, kun pidin ajatukset poissa mielestä, alkoi hetkeksi ahdistaa. Oli niin outoa olla pidemmän aikaa ihman ajatuksia. Muttä voisiko sitä "valaistua" pakottamalla itsensä valaistumaan, pakottamalla itsensä todellisuuteen. Voisiko todellisen minän, hiljaisuuden, jonka koin Marokossa, kokea pidemmän aikaa pakottamalla tahdonvoimallaan ajatukset syrjään, vähän kerrallaan. Tarvitaanko siihen välttämättä meditointia jossain asennossa. Senhän voi tehdä jatkuvasti missä vain.

Lue lisää

"En oikein ymmärrä, että kukaan ei kerro, miltä tuntuu kokea todellisuus suoraan ja miten siihen päästään."

Meillä ei ole oikein sanoja siihen. Kieli ei mahdollista sitä,koska kieli on rajallinen. Joskus helpottaa heittää ajatus ylösalaisin ja miettiä sitä negaation kautta. Kokeile miltä tuntuu tai mitä tapahtuu, jos kysyt sen toisinpäin. Tarkoitan sitä, että älä kysy pelkästään älyllisesti. Vaan jos teet esim jonkin meditaatioharjoituksen ja siinä mielentilassa olet valmiimpi tunnustelemaan mitä tapahtuu. Jos kysymys ei ole pääsemisestä vaan siitä mikä estää sen pääsemisen? Mikä estää kokemasta asiaa suoraan? Tai jos meditaatio saa sinun tuntemaan itsesi rauhallisemmaksi, niin kokeile reilusti viedä se pidemmälle elämään. Jos olet rauhallinen jonkin harjoituksen jälkeen, niin mitkä asiat vievät sen rauhallisuuden pois? Tolle puhuu omalla tavallaan samasta asiasta. Itsetietoisuus ilman tuomiota tai analysointia. Pelkkä läsnäolo omiin tuntemuksiin.

"Yritin tätä ja kummallista kyllä vähän ajan kuluttua, kun pidin ajatukset poissa mielestä, alkoi hetkeksi ahdistaa. "
Tämä on vaikea. Olen törmännyt siihen itsekin usein. Ja moni muu. Tunne saattaa olla myös pelkoa, hermostuneisuutta ja joskus vihaa. Joskus se nousee tiedostumattomista asioista. Meillä saattaa olla joku perustila, jonka huomaamme vasta meditaatiossa kun ajatukset lakkaavat juoksemasta. Siitä tulee silloin tietoiseksi. Se on hyvä merkki, sillä saatat silloin päästä käsittelemään ja tunnustelemaan sitä. Saatat ymmärtää pelon tai vihan, miten se syntyy.

Mutta se voi olla myös harjoituksen tulosta. Jos tavoittelen jotain meditaatiolla, ajatuksettomuus saattaa tuntua ahdistuksena tai hermostuneisuutena. Puhut tuossa jostain kokemuksestasi. Jos teet meditaatiota saavuttaaksesi uudelleen jonkin kokemuksen, ahdistus tulee kokemuksesta että olet epäonnistunut tavoitteessasi. Se ei tuntunutkaan samalta, tunnet pettymystä tai ahdistusta. Mieli on jo tulevaisuudessa, jotain puuttui ja pitää äkkiä löytää se kokemus jollain muulla tavalla. Minä en tiedä, vain sinä tiedät vastauksen tuohon. Monesti kun puhuu ihmisten kanssa, he pyrkivät toistamaan jonkin tietyn kokemuksen. Mutta se kokemus määrittää heidän meditaationsa. He pyrkivät johonkin tiettyyn, eivät siihen mitä on (what is kuten Tolle sanoo). Eikö puhdas läsnäolo ole kuitenkin aina erilainen? Elämä virtaa koko ajan ja totuus vaihtuu. On se mitä on nyt. Ei jokin nautinnon tai rauhan kokemus menneisyydessä?

"pakottamalla tahdonvoimallaan ajatukset syrjään, vähän kerrallaan."
Tämä on myös pyrkimistä, jos ajattelet sitä. Sinulla on valmis käsitys millaiseen tilaan haluat päästä. Toistaa jonkin kokemuksen tai saavuttaa jonkin suuremman, tuntemattoman kokemuksen. En tiedä toimiiko se, mahayanabuddhalaisuus sanoo että toimii, zen ja tao sanovat että ei. Oma päätöksesi.

ZenKivi kirjoitti:

"En oikein ymmärrä, että kukaan ei kerro, miltä tuntuu kokea todellisuus suoraan ja miten siihen päästään."

Meillä ei ole oikein sanoja siihen. Kieli ei mahdollista sitä,koska kieli on rajallinen. Joskus helpottaa heittää ajatus ylösalaisin ja miettiä sitä negaation kautta. Kokeile miltä tuntuu tai mitä tapahtuu, jos kysyt sen toisinpäin. Tarkoitan sitä, että älä kysy pelkästään älyllisesti. Vaan jos teet esim jonkin meditaatioharjoituksen ja siinä mielentilassa olet valmiimpi tunnustelemaan mitä tapahtuu. Jos kysymys ei ole pääsemisestä vaan siitä mikä estää sen pääsemisen? Mikä estää kokemasta asiaa suoraan? Tai jos meditaatio saa sinun tuntemaan itsesi rauhallisemmaksi, niin kokeile reilusti viedä se pidemmälle elämään. Jos olet rauhallinen jonkin harjoituksen jälkeen, niin mitkä asiat vievät sen rauhallisuuden pois? Tolle puhuu omalla tavallaan samasta asiasta. Itsetietoisuus ilman tuomiota tai analysointia. Pelkkä läsnäolo omiin tuntemuksiin.

"Yritin tätä ja kummallista kyllä vähän ajan kuluttua, kun pidin ajatukset poissa mielestä, alkoi hetkeksi ahdistaa. "
Tämä on vaikea. Olen törmännyt siihen itsekin usein. Ja moni muu. Tunne saattaa olla myös pelkoa, hermostuneisuutta ja joskus vihaa. Joskus se nousee tiedostumattomista asioista. Meillä saattaa olla joku perustila, jonka huomaamme vasta meditaatiossa kun ajatukset lakkaavat juoksemasta. Siitä tulee silloin tietoiseksi. Se on hyvä merkki, sillä saatat silloin päästä käsittelemään ja tunnustelemaan sitä. Saatat ymmärtää pelon tai vihan, miten se syntyy.

Mutta se voi olla myös harjoituksen tulosta. Jos tavoittelen jotain meditaatiolla, ajatuksettomuus saattaa tuntua ahdistuksena tai hermostuneisuutena. Puhut tuossa jostain kokemuksestasi. Jos teet meditaatiota saavuttaaksesi uudelleen jonkin kokemuksen, ahdistus tulee kokemuksesta että olet epäonnistunut tavoitteessasi. Se ei tuntunutkaan samalta, tunnet pettymystä tai ahdistusta. Mieli on jo tulevaisuudessa, jotain puuttui ja pitää äkkiä löytää se kokemus jollain muulla tavalla. Minä en tiedä, vain sinä tiedät vastauksen tuohon. Monesti kun puhuu ihmisten kanssa, he pyrkivät toistamaan jonkin tietyn kokemuksen. Mutta se kokemus määrittää heidän meditaationsa. He pyrkivät johonkin tiettyyn, eivät siihen mitä on (what is kuten Tolle sanoo). Eikö puhdas läsnäolo ole kuitenkin aina erilainen? Elämä virtaa koko ajan ja totuus vaihtuu. On se mitä on nyt. Ei jokin nautinnon tai rauhan kokemus menneisyydessä?

"pakottamalla tahdonvoimallaan ajatukset syrjään, vähän kerrallaan."
Tämä on myös pyrkimistä, jos ajattelet sitä. Sinulla on valmis käsitys millaiseen tilaan haluat päästä. Toistaa jonkin kokemuksen tai saavuttaa jonkin suuremman, tuntemattoman kokemuksen. En tiedä toimiiko se, mahayanabuddhalaisuus sanoo että toimii, zen ja tao sanovat että ei. Oma päätöksesi.

Lue lisää

Kiitos vastauksestasi. Sai minut miettimään ja ehkä oivaltamaankin jotain. Vastaan kun ehdin.

ZenKivi kirjoitti:

"En oikein ymmärrä, että kukaan ei kerro, miltä tuntuu kokea todellisuus suoraan ja miten siihen päästään."

Meillä ei ole oikein sanoja siihen. Kieli ei mahdollista sitä,koska kieli on rajallinen. Joskus helpottaa heittää ajatus ylösalaisin ja miettiä sitä negaation kautta. Kokeile miltä tuntuu tai mitä tapahtuu, jos kysyt sen toisinpäin. Tarkoitan sitä, että älä kysy pelkästään älyllisesti. Vaan jos teet esim jonkin meditaatioharjoituksen ja siinä mielentilassa olet valmiimpi tunnustelemaan mitä tapahtuu. Jos kysymys ei ole pääsemisestä vaan siitä mikä estää sen pääsemisen? Mikä estää kokemasta asiaa suoraan? Tai jos meditaatio saa sinun tuntemaan itsesi rauhallisemmaksi, niin kokeile reilusti viedä se pidemmälle elämään. Jos olet rauhallinen jonkin harjoituksen jälkeen, niin mitkä asiat vievät sen rauhallisuuden pois? Tolle puhuu omalla tavallaan samasta asiasta. Itsetietoisuus ilman tuomiota tai analysointia. Pelkkä läsnäolo omiin tuntemuksiin.

"Yritin tätä ja kummallista kyllä vähän ajan kuluttua, kun pidin ajatukset poissa mielestä, alkoi hetkeksi ahdistaa. "
Tämä on vaikea. Olen törmännyt siihen itsekin usein. Ja moni muu. Tunne saattaa olla myös pelkoa, hermostuneisuutta ja joskus vihaa. Joskus se nousee tiedostumattomista asioista. Meillä saattaa olla joku perustila, jonka huomaamme vasta meditaatiossa kun ajatukset lakkaavat juoksemasta. Siitä tulee silloin tietoiseksi. Se on hyvä merkki, sillä saatat silloin päästä käsittelemään ja tunnustelemaan sitä. Saatat ymmärtää pelon tai vihan, miten se syntyy.

Mutta se voi olla myös harjoituksen tulosta. Jos tavoittelen jotain meditaatiolla, ajatuksettomuus saattaa tuntua ahdistuksena tai hermostuneisuutena. Puhut tuossa jostain kokemuksestasi. Jos teet meditaatiota saavuttaaksesi uudelleen jonkin kokemuksen, ahdistus tulee kokemuksesta että olet epäonnistunut tavoitteessasi. Se ei tuntunutkaan samalta, tunnet pettymystä tai ahdistusta. Mieli on jo tulevaisuudessa, jotain puuttui ja pitää äkkiä löytää se kokemus jollain muulla tavalla. Minä en tiedä, vain sinä tiedät vastauksen tuohon. Monesti kun puhuu ihmisten kanssa, he pyrkivät toistamaan jonkin tietyn kokemuksen. Mutta se kokemus määrittää heidän meditaationsa. He pyrkivät johonkin tiettyyn, eivät siihen mitä on (what is kuten Tolle sanoo). Eikö puhdas läsnäolo ole kuitenkin aina erilainen? Elämä virtaa koko ajan ja totuus vaihtuu. On se mitä on nyt. Ei jokin nautinnon tai rauhan kokemus menneisyydessä?

"pakottamalla tahdonvoimallaan ajatukset syrjään, vähän kerrallaan."
Tämä on myös pyrkimistä, jos ajattelet sitä. Sinulla on valmis käsitys millaiseen tilaan haluat päästä. Toistaa jonkin kokemuksen tai saavuttaa jonkin suuremman, tuntemattoman kokemuksen. En tiedä toimiiko se, mahayanabuddhalaisuus sanoo että toimii, zen ja tao sanovat että ei. Oma päätöksesi.

Lue lisää

En tiedä, aika näyttää, mutta saatoin kokea eilen suurimman oivallukseni, jonka olen elämässäni tehnyt. Siihen vaikuttivat edellä kirjoittamani juttu, sinun vastauksesi ja Tolle.

Katsoin uudestaan Tollen puheen, jossa hän kertoo siitä, miten aistihavainnot, ovat usein ensimmäinen ovi tietoisuuden laajenemiseen. Olen jo aiemmin oivaltanut, että tietoisena ollessa aistihavainnot ovat aivan erilaisia kuin silloin kun ajatukset surraavat päässä. Tolle sanoo, että aistihavainnot syvenevät ja tulevat lähemmäksi, kun vain havaitsee eikä nimeä. Hän vertasi havaitsemista kankaaseen, johon havaitsemisen kohde peilautuu ja sitten hän sanoi jotain hyvin yllättävää. Hän sanoi, että sinä olet se tausta, se tyyneys (stillness, käyttää tätä sanaa aina) siellä havainnon takana (minun mielestäni myös edessä). Sitten hän jatkoi, että siitä tyyneydestä tulevat kaikki ajatukset ja muodot ja palaavat siihen takaisin.

Silloin minä oivalsin, että kun katson maailmaa ympärilläni ja näen sen kirkkaana, syvänä ja loistavana, se tyyneys ja harmonia, jossa kaikki tapahtuu ja on, olen minä itse. Ei ole mitään minää, joka katselisi objekteja, vaan on tietoisuus, joka ilmenee mielen hiljasuutena tai tyyneytenä, kuten Tolle sanoo ja SE olen MINÄ. Tätä en ole koskaan ennen tajunnut. Aiemmin olen ajatellut, että on jokin erillinen minä, joika havaitsee.

Mutta jos on tietoisuus, joka olen, se tietoisuus on kaikissa olennoissa, elottomissakin, ja silloin voin tosiaan olla yhtä kaiken kanssa ja olen periaatteessa kuolematon. Meneekö se näin? Minulle se valkeni näin. Mutta jos tämä juttu olikin näin yksinkertainen, miksi en ole oivaltanut tätä aiemmin.

En tiedä onko oma komukseni aivan sama, mutta Tolle kuvasi asian näin: Tietoisuus, joka on olemukseni ydin, tulee tietoiseksi itsestään tai Tietoisuus tulee tietoiseksi itsestään yksinkertaisena tyyneytenä.

Jos tietoisuus on siis tyyneyttä, niin se Tollen puhe tavallisuudesta pitää paikkansa, sillä kaikki tuossa tyyneydessä tuntuu yksinkertaiselta, tavalliselta ja juuri sellaiselta kuin pitääkin. Juuri sillä hetkellä.

Huomaan, että koko ajatusmaailmani kääntyi ylösalaisin, kuten tuossa edellä sanoit. Ei ole mitään pakottamista mihinkään, on vain tämä hetki.

Minäkin käytän tässä nyt sanoja, joilla viittaan johonkin ja toivon, että edes joku ymmärtäisi. Olenko oikeilla jäljillä?

miten on? kirjoitti:

En tiedä, aika näyttää, mutta saatoin kokea eilen suurimman oivallukseni, jonka olen elämässäni tehnyt. Siihen vaikuttivat edellä kirjoittamani juttu, sinun vastauksesi ja Tolle.

Katsoin uudestaan Tollen puheen, jossa hän kertoo siitä, miten aistihavainnot, ovat usein ensimmäinen ovi tietoisuuden laajenemiseen. Olen jo aiemmin oivaltanut, että tietoisena ollessa aistihavainnot ovat aivan erilaisia kuin silloin kun ajatukset surraavat päässä. Tolle sanoo, että aistihavainnot syvenevät ja tulevat lähemmäksi, kun vain havaitsee eikä nimeä. Hän vertasi havaitsemista kankaaseen, johon havaitsemisen kohde peilautuu ja sitten hän sanoi jotain hyvin yllättävää. Hän sanoi, että sinä olet se tausta, se tyyneys (stillness, käyttää tätä sanaa aina) siellä havainnon takana (minun mielestäni myös edessä). Sitten hän jatkoi, että siitä tyyneydestä tulevat kaikki ajatukset ja muodot ja palaavat siihen takaisin.

Silloin minä oivalsin, että kun katson maailmaa ympärilläni ja näen sen kirkkaana, syvänä ja loistavana, se tyyneys ja harmonia, jossa kaikki tapahtuu ja on, olen minä itse. Ei ole mitään minää, joka katselisi objekteja, vaan on tietoisuus, joka ilmenee mielen hiljasuutena tai tyyneytenä, kuten Tolle sanoo ja SE olen MINÄ. Tätä en ole koskaan ennen tajunnut. Aiemmin olen ajatellut, että on jokin erillinen minä, joika havaitsee.

Mutta jos on tietoisuus, joka olen, se tietoisuus on kaikissa olennoissa, elottomissakin, ja silloin voin tosiaan olla yhtä kaiken kanssa ja olen periaatteessa kuolematon. Meneekö se näin? Minulle se valkeni näin. Mutta jos tämä juttu olikin näin yksinkertainen, miksi en ole oivaltanut tätä aiemmin.

En tiedä onko oma komukseni aivan sama, mutta Tolle kuvasi asian näin: Tietoisuus, joka on olemukseni ydin, tulee tietoiseksi itsestään tai Tietoisuus tulee tietoiseksi itsestään yksinkertaisena tyyneytenä.

Jos tietoisuus on siis tyyneyttä, niin se Tollen puhe tavallisuudesta pitää paikkansa, sillä kaikki tuossa tyyneydessä tuntuu yksinkertaiselta, tavalliselta ja juuri sellaiselta kuin pitääkin. Juuri sillä hetkellä.

Huomaan, että koko ajatusmaailmani kääntyi ylösalaisin, kuten tuossa edellä sanoit. Ei ole mitään pakottamista mihinkään, on vain tämä hetki.

Minäkin käytän tässä nyt sanoja, joilla viittaan johonkin ja toivon, että edes joku ymmärtäisi. Olenko oikeilla jäljillä?

Lue lisää

Mahtavaa! Laitoin monitorin kulmaan lapun, jossa lukee: "Käy useammin Suomi24:n palstalla. Kaveri on niin lähellä oivallusta, että löytää oikean tien kohta- se tapahtuu väistämättä." Nyt jos luet edelliset viestisi uudestaan, niin ymmärrät vastauksen, miksi kukaan ei suoraan puhunut asiasta. Nyt ymmärrät myös, miksi usein jäämme kiinni yksittäisiin kokemuksiin ja vain niistä puhumiseen. Ne, jotka puhuvat eivät tiedä. Ne, jotka tietävät, eivät puhu. Koska nyt ei ole mitään mitä voisi sanoa, ei mitään mitä sanat voisivat tavoittaa.

Mistä vaikeus asian ymmärtämiseen tuli? Niinkuin sanoit, se on liian yksinkertainen. Koska ei ole mitään mitä pitäisi ymmärtää. Jos olet tietoinen nyt itsestäsi, huomaat ettet ole oikeastaan ymmärtänyt mitään erityistä ajatuksen tasolla, jotain tiettyä tai pysyvää. Ei ole mitään, mistä ponnistaa, ei ole pohjaa, jonka perusteella tehdä tai ajatella jotain. Voisi melkein sanoa, että et saavuttanut jotain vaan luovuit jostain. Erillisyydestä? Erillisen Minän kokemuksesta? Kun kuulostelet itseäsi, se ei ole enää siellä?

Mutta silti kaikki tuntuu selkeältä ja yksinkertaiselta? Siksi joudumme puhumaan vertauskuvin tai puhumaan siitä, mitä se ei ole. Osoittamaan siihen kokemisen tilaan. Se jokin (what is) ei ole pysyvä paikka tai asia, vaan se on jatkuvaa kokemuksen virtaa. Ei tarvitse pakottaa mitään, ei tarvitse pyrkiä mihinkään enää.

Kenties tunnistat samanlaisen kuvauksen, elokuvasta A Single Man, Tom Ford 2009.

"A few times in my life I've had moments of absolute clarity, when for a few brief seconds the silence drowns out the noise and I can feel rather than think, and things seem so sharp. And the world seems so fresh as though it had all just come into existence. I can never make these moments last. I cling to them, but like everything, they fade. I have lived my life on these moments. They pull me back to the present, and I realize that everything is exactly the way it was meant to be."

Mutta tällä kertaa se tunne ei ehkä feidaa pois. Se voi olla väliin pienempänä ja himmeänä, välillä melkein hurjana ja ekstaattisena. Mutta se on läsnä koko ajan. Ja se syvenee, jos annat mahdollisuuden. Se syvenee loputtomasti, kaikkialle...

miten on? kirjoitti:

En tiedä, aika näyttää, mutta saatoin kokea eilen suurimman oivallukseni, jonka olen elämässäni tehnyt. Siihen vaikuttivat edellä kirjoittamani juttu, sinun vastauksesi ja Tolle.

Katsoin uudestaan Tollen puheen, jossa hän kertoo siitä, miten aistihavainnot, ovat usein ensimmäinen ovi tietoisuuden laajenemiseen. Olen jo aiemmin oivaltanut, että tietoisena ollessa aistihavainnot ovat aivan erilaisia kuin silloin kun ajatukset surraavat päässä. Tolle sanoo, että aistihavainnot syvenevät ja tulevat lähemmäksi, kun vain havaitsee eikä nimeä. Hän vertasi havaitsemista kankaaseen, johon havaitsemisen kohde peilautuu ja sitten hän sanoi jotain hyvin yllättävää. Hän sanoi, että sinä olet se tausta, se tyyneys (stillness, käyttää tätä sanaa aina) siellä havainnon takana (minun mielestäni myös edessä). Sitten hän jatkoi, että siitä tyyneydestä tulevat kaikki ajatukset ja muodot ja palaavat siihen takaisin.

Silloin minä oivalsin, että kun katson maailmaa ympärilläni ja näen sen kirkkaana, syvänä ja loistavana, se tyyneys ja harmonia, jossa kaikki tapahtuu ja on, olen minä itse. Ei ole mitään minää, joka katselisi objekteja, vaan on tietoisuus, joka ilmenee mielen hiljasuutena tai tyyneytenä, kuten Tolle sanoo ja SE olen MINÄ. Tätä en ole koskaan ennen tajunnut. Aiemmin olen ajatellut, että on jokin erillinen minä, joika havaitsee.

Mutta jos on tietoisuus, joka olen, se tietoisuus on kaikissa olennoissa, elottomissakin, ja silloin voin tosiaan olla yhtä kaiken kanssa ja olen periaatteessa kuolematon. Meneekö se näin? Minulle se valkeni näin. Mutta jos tämä juttu olikin näin yksinkertainen, miksi en ole oivaltanut tätä aiemmin.

En tiedä onko oma komukseni aivan sama, mutta Tolle kuvasi asian näin: Tietoisuus, joka on olemukseni ydin, tulee tietoiseksi itsestään tai Tietoisuus tulee tietoiseksi itsestään yksinkertaisena tyyneytenä.

Jos tietoisuus on siis tyyneyttä, niin se Tollen puhe tavallisuudesta pitää paikkansa, sillä kaikki tuossa tyyneydessä tuntuu yksinkertaiselta, tavalliselta ja juuri sellaiselta kuin pitääkin. Juuri sillä hetkellä.

Huomaan, että koko ajatusmaailmani kääntyi ylösalaisin, kuten tuossa edellä sanoit. Ei ole mitään pakottamista mihinkään, on vain tämä hetki.

Minäkin käytän tässä nyt sanoja, joilla viittaan johonkin ja toivon, että edes joku ymmärtäisi. Olenko oikeilla jäljillä?

Lue lisää

Hei,
tuli mieleen että harjoittajat voivat jäädä pitkäksi aikaa kiinni ekstaattisiin tuntemuksiin, jolloin tuo yksinkertaisuus voi jäädä huomaamatta. Aloittelija on tässä mielessä edullisessa asemassa, kun psyykkiset mielentilat eivät ole päässeet hurmaamaan. Yksi harjoitus onkin ajatella että tuo stillness, tausta, tietoisuus on kaikissa ihmisissä ja kaikkialla maailmassa. Vaikka tämä olisikin vain pelkkä mentaalinen mielikuva eikä suora havainto, niin toimii harjoitusvälineenä jonkin matkaa. Tämä on muistaakseni Satya Sai Babankin eräs harjoitusmenetelmä, mutta kun se kokee suoraan tuoreesti ymmärtämällä, niin se ei ole pelkkä kuva vaan sinä itse.

pyhä yksinkertaisuus kirjoitti:

Hei,
tuli mieleen että harjoittajat voivat jäädä pitkäksi aikaa kiinni ekstaattisiin tuntemuksiin, jolloin tuo yksinkertaisuus voi jäädä huomaamatta. Aloittelija on tässä mielessä edullisessa asemassa, kun psyykkiset mielentilat eivät ole päässeet hurmaamaan. Yksi harjoitus onkin ajatella että tuo stillness, tausta, tietoisuus on kaikissa ihmisissä ja kaikkialla maailmassa. Vaikka tämä olisikin vain pelkkä mentaalinen mielikuva eikä suora havainto, niin toimii harjoitusvälineenä jonkin matkaa. Tämä on muistaakseni Satya Sai Babankin eräs harjoitusmenetelmä, mutta kun se kokee suoraan tuoreesti ymmärtämällä, niin se ei ole pelkkä kuva vaan sinä itse.

Lue lisää

Kitos rohkaisevista vastauksistanne. Mielentilani on tukevasti maan pinnalla enkä koe minkäänlaista ekstaasia. Mielenrauha voi olla jopa tylsää :)))). Mutustelen tätä kokemusta ja palaan taas uudelleen. Voi olla,että tarvitsen juttukaverin ja opastusta myöhemmin.

pyhä yksinkertaisuus kirjoitti:

Hei,
tuli mieleen että harjoittajat voivat jäädä pitkäksi aikaa kiinni ekstaattisiin tuntemuksiin, jolloin tuo yksinkertaisuus voi jäädä huomaamatta. Aloittelija on tässä mielessä edullisessa asemassa, kun psyykkiset mielentilat eivät ole päässeet hurmaamaan. Yksi harjoitus onkin ajatella että tuo stillness, tausta, tietoisuus on kaikissa ihmisissä ja kaikkialla maailmassa. Vaikka tämä olisikin vain pelkkä mentaalinen mielikuva eikä suora havainto, niin toimii harjoitusvälineenä jonkin matkaa. Tämä on muistaakseni Satya Sai Babankin eräs harjoitusmenetelmä, mutta kun se kokee suoraan tuoreesti ymmärtämällä, niin se ei ole pelkkä kuva vaan sinä itse.

Lue lisää

Tällaista elämäni nyt on ollut.

Katsoin veljelläni Yleisurheilun nuorten euroopanmestaruuskisoja ja meneillään oli korkeushyppy. Yksi hyppääjistä epäonnistui siten, että hän hyppäsi oudosti riman alitse. Hörähdin ja sanoin veljelleni, että siinä oli todellinen riman alitus. Veljeni vastasi, että ei suinkaan, sehän oli täydellinen hyppy : Jos hypyn valvoja olisi katsonut miehen hypätessä toisaalle, hyppy olisi hyväksytty, koska rima jäi kannattimille.

Myöhemmin samana päivänä meditoin lattialla maaten ja tuo tapaus juolahti mieleeni. Silloin aloin nauraa ja nauroin tavalla, jota en ole ennen kokenut. Tuntui kuin jokainen solu ruumiissani olisi pomppinut samanaikaisesti lattialla hytkyvän ruumiini kanssa. Kyyneleet juoksivat silmistäni, mutta olin aivan rento ja olo oli ihana. Tajusin, että tuo korkeushyppyepisodi veljelläni kuvasi minua: minun etsintääni, harhapolkujani ja oivallustani. Oli vapauttavaa nauraa itselleen.

Kävelin puutarhapalstalla ja kysyin eräältä naiselta, mikä kukka tämä on. Nainen vastasi: "En sano, sillä huomenna se ei ehkä olekaan enää siinä." Sanoin, että ei suinkaan, siitä ei ole kysymys. Kävelin eteenpäin ja koska olin tietoisessa tilassa, naisen sanat eivät loukanneet minua, vaan haihtuivat pois.

Koska tämä minun oivallukseni on avaruudellinen, se on johtanut siihen, että olen rento esim. kävellessä tai tehdessäni taijia tai Qi gong-liikkeitä. Kaikki liikkeet ovat suloisen keveitä, koska teen ne ikään kuin itsessäni. Keksin itselleni koaninkin tähän liittyen. Vaihdoin ammattia: siirryin muotoilijasta tilanhaltijaksi.

Etiikkani ja suhde ihmisiin on muuttunut. Tiedostan, että minun tulee alkaa elää toisin.

Yhden kerran olen ahdistunut erään asian tiimoilta, mutta kun tarkastelin ahdistustani tietoisena, oivalsin syyn siihen ja se hävisi sillä silmänräpäyksellä eikä vaivannut enää minua siinä tilanteessa, johon se liittyi.

Olen ymmärtänyt, että monet asiat ovat johtaneet minut tähän uuteen mielentilaan. Sitä olen kuitenkin hämmästellyt, että kun luin Tollen kirjan Tyyneys puhuu joitakin päiviä aikaisemmin kuin kuuntelin sen Findhornin luennon, en ymmärtänyt kirjan tekstistä mitään, vaikka se käsittelee aivan samoja asioita kuin luentokin. Tyyneys puhuu -kirjassa on katkelmia niistä retriittipuheista.

Minua on puhutellut yksi runo. Se on Saima Harmajan Sidottu. Kirjoitan sen tähän.

Sidottu

Sun sylissäsi usein kuuntelin
syvintä rauhaa, joka virtas minuun.
mut yhtä usein, vangittuna sinuun
sinussa siipiäni räpytin.

Ei rakkaus voi kaskaan olla vapaa,
se sidottujen aarre on.
Mut läpi rakkauden ristikon
olevan ääriin vangin silmä tapaa.

Salatut aukaisee se, mi kahlitsee,
ja kaikkeudeks kaartuu ahdas maja.
Se sydän, jok´ on askelteni raja,
maailman sydämeksi laajenee.


Miten minun pitäisi oikein edetä nyt?

miten on? kirjoitti:

Tällaista elämäni nyt on ollut.

Katsoin veljelläni Yleisurheilun nuorten euroopanmestaruuskisoja ja meneillään oli korkeushyppy. Yksi hyppääjistä epäonnistui siten, että hän hyppäsi oudosti riman alitse. Hörähdin ja sanoin veljelleni, että siinä oli todellinen riman alitus. Veljeni vastasi, että ei suinkaan, sehän oli täydellinen hyppy : Jos hypyn valvoja olisi katsonut miehen hypätessä toisaalle, hyppy olisi hyväksytty, koska rima jäi kannattimille.

Myöhemmin samana päivänä meditoin lattialla maaten ja tuo tapaus juolahti mieleeni. Silloin aloin nauraa ja nauroin tavalla, jota en ole ennen kokenut. Tuntui kuin jokainen solu ruumiissani olisi pomppinut samanaikaisesti lattialla hytkyvän ruumiini kanssa. Kyyneleet juoksivat silmistäni, mutta olin aivan rento ja olo oli ihana. Tajusin, että tuo korkeushyppyepisodi veljelläni kuvasi minua: minun etsintääni, harhapolkujani ja oivallustani. Oli vapauttavaa nauraa itselleen.

Kävelin puutarhapalstalla ja kysyin eräältä naiselta, mikä kukka tämä on. Nainen vastasi: "En sano, sillä huomenna se ei ehkä olekaan enää siinä." Sanoin, että ei suinkaan, siitä ei ole kysymys. Kävelin eteenpäin ja koska olin tietoisessa tilassa, naisen sanat eivät loukanneet minua, vaan haihtuivat pois.

Koska tämä minun oivallukseni on avaruudellinen, se on johtanut siihen, että olen rento esim. kävellessä tai tehdessäni taijia tai Qi gong-liikkeitä. Kaikki liikkeet ovat suloisen keveitä, koska teen ne ikään kuin itsessäni. Keksin itselleni koaninkin tähän liittyen. Vaihdoin ammattia: siirryin muotoilijasta tilanhaltijaksi.

Etiikkani ja suhde ihmisiin on muuttunut. Tiedostan, että minun tulee alkaa elää toisin.

Yhden kerran olen ahdistunut erään asian tiimoilta, mutta kun tarkastelin ahdistustani tietoisena, oivalsin syyn siihen ja se hävisi sillä silmänräpäyksellä eikä vaivannut enää minua siinä tilanteessa, johon se liittyi.

Olen ymmärtänyt, että monet asiat ovat johtaneet minut tähän uuteen mielentilaan. Sitä olen kuitenkin hämmästellyt, että kun luin Tollen kirjan Tyyneys puhuu joitakin päiviä aikaisemmin kuin kuuntelin sen Findhornin luennon, en ymmärtänyt kirjan tekstistä mitään, vaikka se käsittelee aivan samoja asioita kuin luentokin. Tyyneys puhuu -kirjassa on katkelmia niistä retriittipuheista.

Minua on puhutellut yksi runo. Se on Saima Harmajan Sidottu. Kirjoitan sen tähän.

Sidottu

Sun sylissäsi usein kuuntelin
syvintä rauhaa, joka virtas minuun.
mut yhtä usein, vangittuna sinuun
sinussa siipiäni räpytin.

Ei rakkaus voi kaskaan olla vapaa,
se sidottujen aarre on.
Mut läpi rakkauden ristikon
olevan ääriin vangin silmä tapaa.

Salatut aukaisee se, mi kahlitsee,
ja kaikkeudeks kaartuu ahdas maja.
Se sydän, jok´ on askelteni raja,
maailman sydämeksi laajenee.


Miten minun pitäisi oikein edetä nyt?

Lue lisää

Kuvailit tuntemuksia. Ajattelin juuri tänään samansuuntaisesti. Havainnoin olevani kehon keskellä taki solujen väleissä ikäänkuin näkymättömissä. En voinut sieltä ketään löytää, mutta ympäriltäni löysin tuntemuksia. Kehon tuntemuksia. Ajattelin: "olen kadonnut tänne sisälle ja solujenkin väleihin, ja liikutan kehoani kuin robottia liikutellaan, silti kevyen täsmällisesti enkä oikeastaan kovin robottimaisesti". Tässä on jotain samaa.

Kerroit, että ahdistus muuttuu kun sitä katsoo. Tilaasi sanon virtaan astumiseksi, sillä sitä kuvaa herkkä keveys, suurempi läsnäolo ja se, että tietoisuus voi muuntaa helpostikin jonkun tuntemuksen. Kokonaisvaltainen tekeminen kuuluu myös asiaan, ja huumorin puhkeaminen vähitellen ja yllättäen. Nauroit niin että koko keho hytkyi.

Etenen itse sen tietoisuuden varassa mikä ehkäpä jostain samanlaisesta kumpuaa. Kun havaitsen ahdistavan tuntemuksen kehossani, kohdistan siihen tietoisuutta, jolloin se alkaa muuntumaan ja lopulta katoaa. Tietoisuudella muunnan kehoni tuntemukset vähitellen. Tämä on minun tehtäväni, loppujen tuntemuksien muuntaminen ei niitä pakenemalla vaan niitä kohti menemällä. Jos mikään tuntemus ei nouse esille, niin silloin ei tarvitse muuntaa sitä olemattomiin. Muunnetaan pelkällä tarkkaavaisuudella. Vipassanaa.

Ehkä huomaat tässä jotain. Jokainen päättää itse miten toimii itsenäisesti. Näin olen käsittänyt. Tämä tuo valinnan mahdollisuuksia. Opimme edelleen yrityksen ja erehdyksen kautta miten kärsimystä voi vähentää, jos sitä halutaan vähentää. Meidän on aika käyttää sisäänrakennettua järkeä mitä on.

Tässä vaiheessa ehkäpä huomaa, että meditoi jatkuvasti tai ainakin suurimman osan aikaan, tekipä mitä tahansa.

miten on? kirjoitti:

Tällaista elämäni nyt on ollut.

Katsoin veljelläni Yleisurheilun nuorten euroopanmestaruuskisoja ja meneillään oli korkeushyppy. Yksi hyppääjistä epäonnistui siten, että hän hyppäsi oudosti riman alitse. Hörähdin ja sanoin veljelleni, että siinä oli todellinen riman alitus. Veljeni vastasi, että ei suinkaan, sehän oli täydellinen hyppy : Jos hypyn valvoja olisi katsonut miehen hypätessä toisaalle, hyppy olisi hyväksytty, koska rima jäi kannattimille.

Myöhemmin samana päivänä meditoin lattialla maaten ja tuo tapaus juolahti mieleeni. Silloin aloin nauraa ja nauroin tavalla, jota en ole ennen kokenut. Tuntui kuin jokainen solu ruumiissani olisi pomppinut samanaikaisesti lattialla hytkyvän ruumiini kanssa. Kyyneleet juoksivat silmistäni, mutta olin aivan rento ja olo oli ihana. Tajusin, että tuo korkeushyppyepisodi veljelläni kuvasi minua: minun etsintääni, harhapolkujani ja oivallustani. Oli vapauttavaa nauraa itselleen.

Kävelin puutarhapalstalla ja kysyin eräältä naiselta, mikä kukka tämä on. Nainen vastasi: "En sano, sillä huomenna se ei ehkä olekaan enää siinä." Sanoin, että ei suinkaan, siitä ei ole kysymys. Kävelin eteenpäin ja koska olin tietoisessa tilassa, naisen sanat eivät loukanneet minua, vaan haihtuivat pois.

Koska tämä minun oivallukseni on avaruudellinen, se on johtanut siihen, että olen rento esim. kävellessä tai tehdessäni taijia tai Qi gong-liikkeitä. Kaikki liikkeet ovat suloisen keveitä, koska teen ne ikään kuin itsessäni. Keksin itselleni koaninkin tähän liittyen. Vaihdoin ammattia: siirryin muotoilijasta tilanhaltijaksi.

Etiikkani ja suhde ihmisiin on muuttunut. Tiedostan, että minun tulee alkaa elää toisin.

Yhden kerran olen ahdistunut erään asian tiimoilta, mutta kun tarkastelin ahdistustani tietoisena, oivalsin syyn siihen ja se hävisi sillä silmänräpäyksellä eikä vaivannut enää minua siinä tilanteessa, johon se liittyi.

Olen ymmärtänyt, että monet asiat ovat johtaneet minut tähän uuteen mielentilaan. Sitä olen kuitenkin hämmästellyt, että kun luin Tollen kirjan Tyyneys puhuu joitakin päiviä aikaisemmin kuin kuuntelin sen Findhornin luennon, en ymmärtänyt kirjan tekstistä mitään, vaikka se käsittelee aivan samoja asioita kuin luentokin. Tyyneys puhuu -kirjassa on katkelmia niistä retriittipuheista.

Minua on puhutellut yksi runo. Se on Saima Harmajan Sidottu. Kirjoitan sen tähän.

Sidottu

Sun sylissäsi usein kuuntelin
syvintä rauhaa, joka virtas minuun.
mut yhtä usein, vangittuna sinuun
sinussa siipiäni räpytin.

Ei rakkaus voi kaskaan olla vapaa,
se sidottujen aarre on.
Mut läpi rakkauden ristikon
olevan ääriin vangin silmä tapaa.

Salatut aukaisee se, mi kahlitsee,
ja kaikkeudeks kaartuu ahdas maja.
Se sydän, jok´ on askelteni raja,
maailman sydämeksi laajenee.


Miten minun pitäisi oikein edetä nyt?

Lue lisää

Kysyt, miten sinun pitäisi edetä? Mutta mielesi on jo antanut sinulle vastauksen. Et vain ehkä ole täysin tiedostanut sitä vielä.

Jos mietiskelet tuota Sidottua, se vetoaa sinuun, niin huomaatko miksi? Mietiskele erityisesti viimeistä kappaletta. Jokin sisälläsi tietää jo vastauksen ja tarjoaa sitä runon muodossa. Oivalluksesi on avannut mieltäsi toimimaan, kuuntele sitä avoimesti. Ja koita opetella luottamaan siihen.

miten on? kirjoitti:

Tällaista elämäni nyt on ollut.

Katsoin veljelläni Yleisurheilun nuorten euroopanmestaruuskisoja ja meneillään oli korkeushyppy. Yksi hyppääjistä epäonnistui siten, että hän hyppäsi oudosti riman alitse. Hörähdin ja sanoin veljelleni, että siinä oli todellinen riman alitus. Veljeni vastasi, että ei suinkaan, sehän oli täydellinen hyppy : Jos hypyn valvoja olisi katsonut miehen hypätessä toisaalle, hyppy olisi hyväksytty, koska rima jäi kannattimille.

Myöhemmin samana päivänä meditoin lattialla maaten ja tuo tapaus juolahti mieleeni. Silloin aloin nauraa ja nauroin tavalla, jota en ole ennen kokenut. Tuntui kuin jokainen solu ruumiissani olisi pomppinut samanaikaisesti lattialla hytkyvän ruumiini kanssa. Kyyneleet juoksivat silmistäni, mutta olin aivan rento ja olo oli ihana. Tajusin, että tuo korkeushyppyepisodi veljelläni kuvasi minua: minun etsintääni, harhapolkujani ja oivallustani. Oli vapauttavaa nauraa itselleen.

Kävelin puutarhapalstalla ja kysyin eräältä naiselta, mikä kukka tämä on. Nainen vastasi: "En sano, sillä huomenna se ei ehkä olekaan enää siinä." Sanoin, että ei suinkaan, siitä ei ole kysymys. Kävelin eteenpäin ja koska olin tietoisessa tilassa, naisen sanat eivät loukanneet minua, vaan haihtuivat pois.

Koska tämä minun oivallukseni on avaruudellinen, se on johtanut siihen, että olen rento esim. kävellessä tai tehdessäni taijia tai Qi gong-liikkeitä. Kaikki liikkeet ovat suloisen keveitä, koska teen ne ikään kuin itsessäni. Keksin itselleni koaninkin tähän liittyen. Vaihdoin ammattia: siirryin muotoilijasta tilanhaltijaksi.

Etiikkani ja suhde ihmisiin on muuttunut. Tiedostan, että minun tulee alkaa elää toisin.

Yhden kerran olen ahdistunut erään asian tiimoilta, mutta kun tarkastelin ahdistustani tietoisena, oivalsin syyn siihen ja se hävisi sillä silmänräpäyksellä eikä vaivannut enää minua siinä tilanteessa, johon se liittyi.

Olen ymmärtänyt, että monet asiat ovat johtaneet minut tähän uuteen mielentilaan. Sitä olen kuitenkin hämmästellyt, että kun luin Tollen kirjan Tyyneys puhuu joitakin päiviä aikaisemmin kuin kuuntelin sen Findhornin luennon, en ymmärtänyt kirjan tekstistä mitään, vaikka se käsittelee aivan samoja asioita kuin luentokin. Tyyneys puhuu -kirjassa on katkelmia niistä retriittipuheista.

Minua on puhutellut yksi runo. Se on Saima Harmajan Sidottu. Kirjoitan sen tähän.

Sidottu

Sun sylissäsi usein kuuntelin
syvintä rauhaa, joka virtas minuun.
mut yhtä usein, vangittuna sinuun
sinussa siipiäni räpytin.

Ei rakkaus voi kaskaan olla vapaa,
se sidottujen aarre on.
Mut läpi rakkauden ristikon
olevan ääriin vangin silmä tapaa.

Salatut aukaisee se, mi kahlitsee,
ja kaikkeudeks kaartuu ahdas maja.
Se sydän, jok´ on askelteni raja,
maailman sydämeksi laajenee.


Miten minun pitäisi oikein edetä nyt?

Lue lisää

Kiitos teille, kun vastaatte minullle. Kirjoitatte asiaa.

Se, että kyselin, mitä pitää tehdä, johtui ehkä siitä, että oivallukseni yksinkertaisuus hämmentää minua. Sitä kuvitteli saavuttavansa jotain ihmeellistä, mutta saikin (vain) oman elämänsä. Olin ehkä hieman pettynyt, ettei heräämiseni ollut sen kummempi.

Tuosta runosta sen serran, että muistin ulkoa viimeisen säkeistön ja kaksi muuta piti etsiä netistä. Eli juuri viimeinen säkeistö puhutteli. Ymmärrän sen niin. että voin laajentaa tätä tietoisuuden tilaani ja sitä myötä rikastuttaa elämääni. Toisaalta tämä oivallukseni on jo saanut aikaiseksi jonkinlaista luovuuttakin minussa.

Minua viehättää zen sen yksinkertaisuuden vuoksi ja mielilukemistani on ollut Oshon Zen - perimmäinen totuus. Pidän kirjan selkeästä kielestä ja ytimekkyydestä. Olen lukenut sen monta kertaa, mutten koskaan ole ymmärtänyt sitä. Nyt lainasin sen taas ja ihme kyllä, kaikki oli selvää. Se tarina siitä keittiöpojasta, josta tuli luostarinjohtaja, aukeni heti. Poika tosiaan oli oivaltanut perimmäisen totuuden. Eikö ole hassua, että aiemmin olen ajatellut sen oppineen kokelaan vastauksen olevan oikeampi. Oikein naurattaa nyt.

Ymmärrän, että minun on nyt kuljettava omaa tietäni, elettävä omaa elämääni. En vatvo enää asioita mielessäni, mutta kyllä minulla ajatuksia on. Ne ovat vain selkeämmin tietoisuudessa ja voin tarkkailla niitä. Tolle puhui tasapainon löytämisestä muodon ja muodottomuuden välillä ja se kuulosti järkevältä. Siihen kai minunkin on hyvä pyrkiä, jos johonkin pyrin.

Minä elän fundamentalistikristittyjen keskellä, mutta itse olen ateisti. Oivallukseni on ollut kuin uskonnollinen herääminen, mutta en aio kertoa kenellekään tästä. Tunnen itseni vähän yksinäiseksi, mutta ehkäpä se tästä.

miten on? kirjoitti:

Kiitos teille, kun vastaatte minullle. Kirjoitatte asiaa.

Se, että kyselin, mitä pitää tehdä, johtui ehkä siitä, että oivallukseni yksinkertaisuus hämmentää minua. Sitä kuvitteli saavuttavansa jotain ihmeellistä, mutta saikin (vain) oman elämänsä. Olin ehkä hieman pettynyt, ettei heräämiseni ollut sen kummempi.

Tuosta runosta sen serran, että muistin ulkoa viimeisen säkeistön ja kaksi muuta piti etsiä netistä. Eli juuri viimeinen säkeistö puhutteli. Ymmärrän sen niin. että voin laajentaa tätä tietoisuuden tilaani ja sitä myötä rikastuttaa elämääni. Toisaalta tämä oivallukseni on jo saanut aikaiseksi jonkinlaista luovuuttakin minussa.

Minua viehättää zen sen yksinkertaisuuden vuoksi ja mielilukemistani on ollut Oshon Zen - perimmäinen totuus. Pidän kirjan selkeästä kielestä ja ytimekkyydestä. Olen lukenut sen monta kertaa, mutten koskaan ole ymmärtänyt sitä. Nyt lainasin sen taas ja ihme kyllä, kaikki oli selvää. Se tarina siitä keittiöpojasta, josta tuli luostarinjohtaja, aukeni heti. Poika tosiaan oli oivaltanut perimmäisen totuuden. Eikö ole hassua, että aiemmin olen ajatellut sen oppineen kokelaan vastauksen olevan oikeampi. Oikein naurattaa nyt.

Ymmärrän, että minun on nyt kuljettava omaa tietäni, elettävä omaa elämääni. En vatvo enää asioita mielessäni, mutta kyllä minulla ajatuksia on. Ne ovat vain selkeämmin tietoisuudessa ja voin tarkkailla niitä. Tolle puhui tasapainon löytämisestä muodon ja muodottomuuden välillä ja se kuulosti järkevältä. Siihen kai minunkin on hyvä pyrkiä, jos johonkin pyrin.

Minä elän fundamentalistikristittyjen keskellä, mutta itse olen ateisti. Oivallukseni on ollut kuin uskonnollinen herääminen, mutta en aio kertoa kenellekään tästä. Tunnen itseni vähän yksinäiseksi, mutta ehkäpä se tästä.

Lue lisää

"Salatut aukaisee se, mi kahlitsee,
ja kaikkeudeks kaartuu ahdas maja."
Askel syvemmälle vielä? Huomaatko, mitä Harmaja ajaa takaa? Ehkä hän kertoo siitä, että löytääkseen rakkauden on luovuttava koko rakkauden käsitteestä. Salaisuus avautuu kun edes "rakkauden ristikko" ei estä enää näkemästä rakkautta.

Meidän ajatuksemme on ovela, todella ovela. Kun olen kulkenut tiheässä metsässä ja saavun yhtäkkiä aukiolle, jossa paistaa aurinko, niin ajattelen että jään tähän. Tämä tuntuu hyvältä, ei tarvitse enää kärsiä hyttysten syötävänä.

Ja juuri siinä äly tekee temppunsa. Olen siirtynyt kärsimyksen tilasta ei-kärsimyksen tilaan. Se on älykkäämpi, hienostuneempi juttu. Se on niin mauton ja hajuton, että sitä on vaikea huomata. Ja lisäksi se tuntuu hyvältä. Siivoilen ajoittain niitä pieniä risuja (negatiivisia tunteita) ja nautiskelen auringon paisteesta. Tai kävelen ympyrää ja vertaan miten helpompaa on kävellä puhtaalla aukiolla kuin ennen metsässä. Ja jossain taustalla kummittelee ajatus, että mitä nyt?

Taolaisella opettajalla oli oppilas. Joka aamu opettaja sanoi oppilaalle: Siivoa alttari. Ja oppilas siivosi. Opettaja palasi ja sanoi: "Ei ole puhdas. Tee se huomenna uudestaan." Sama jatkui vuosia, kunnes oppilas tympääntyi ja heitti kaikki pyhät esineet tunkiolle. Kun opettaja näki tämän, hän sanoi: "Hienoa. Nyt olet valmis rakentamaan oman alttarisi." Ja oppilas rakensi. Hän laittoi sinne kiviä, puunoksia jne. Ja joka kerta opettaja tuli ja sanoi: "Ei ole valmis. Tee se huomenna uudestaan." Ja eräänä päivänä oppilas taas tympääntyi ja jätti tällä kertaa alttarin kokonaan tyhjäksi. Kun opettaja näki tämän, hän sanoi: "Hienoa. Miksi muuten tuijotat tyhjää alttaria?"

Yrittää sanoa, että olet tehnyt ison oivalluksen. Voit nyt tarkkailla ajatusta, nähdä miten se menee ja miten se syntyy. Mutta älä pysähdy, vaan jatka matkaa. On "helppoa" ja antoisaa päästä eroon negatiivisista ajatuksista. Se tuottaa hyvää oloa, positiivisia tunteita. Usein ihmiset jäävät tähän, ja useimmat kirjat ja monet opettajatkin jäävät tähän. Sen sijaan, että he jatkaisivat, he tekevät 90 asteen käännöksen ja jäävät kiertämään ympyrää aukiolle.

Puhut yksinäisyydestä, tartu vaikka siihen. Älä päästä sitä karkuun, älä yritä tai toivo pääseväsi siitä eroon. Aivan kuten ajatuksetkin, myös tunteet ovat riippuvaisia jostain muusta. Ne ovat reaktioita ärsykkeeseen kuten ajatuksetkin, joko sisäiseen tai ulkoiseen. Eivätkä pelkästään negatiiviset tunteet vaan myös positiiviset tunteet toimivat näin. Yksinäisyys on siitä loistava tunne, että voit tarkkailla sitä missä tahansa. Kaikki kokevat sitä kaikkialla. Jos katsot vastaantulevan ihmisen silmiin, niin näet usein vilauksen siitä. Siitä, miten se yrittää piiloutua aina jonkin taakse. Se on kaikissa.

Tunteista... Itse kuvittelen joskus olevani kuin A4-kokoinen paperi. Ensimmäiset oivallukseni olivat kuin joku olisi tökännyt reiän keskelle sitä. Ensimmäistä kertaa elämässä tunsin, että olin elossa kun tuuli puhalsi lävitseni. Ja se oli loistavaa, ilman ajatuksia mistään. Mutta myöhemmin oivalsin myös, että se loistava tunne ei ole se tuuli. Loistava tunne on edelleen sitä paperia, se on sen riekaleet mitkä lepattavat tuulessa. Mitä suurempi aukko keskellä, sitä vapaammin tuuli kulkee. Ja kenties lopulta tulee vielä yksi oivallus, jonka jälkeen on vain tuuli.

ZenKivi kirjoitti:

"Salatut aukaisee se, mi kahlitsee,
ja kaikkeudeks kaartuu ahdas maja."
Askel syvemmälle vielä? Huomaatko, mitä Harmaja ajaa takaa? Ehkä hän kertoo siitä, että löytääkseen rakkauden on luovuttava koko rakkauden käsitteestä. Salaisuus avautuu kun edes "rakkauden ristikko" ei estä enää näkemästä rakkautta.

Meidän ajatuksemme on ovela, todella ovela. Kun olen kulkenut tiheässä metsässä ja saavun yhtäkkiä aukiolle, jossa paistaa aurinko, niin ajattelen että jään tähän. Tämä tuntuu hyvältä, ei tarvitse enää kärsiä hyttysten syötävänä.

Ja juuri siinä äly tekee temppunsa. Olen siirtynyt kärsimyksen tilasta ei-kärsimyksen tilaan. Se on älykkäämpi, hienostuneempi juttu. Se on niin mauton ja hajuton, että sitä on vaikea huomata. Ja lisäksi se tuntuu hyvältä. Siivoilen ajoittain niitä pieniä risuja (negatiivisia tunteita) ja nautiskelen auringon paisteesta. Tai kävelen ympyrää ja vertaan miten helpompaa on kävellä puhtaalla aukiolla kuin ennen metsässä. Ja jossain taustalla kummittelee ajatus, että mitä nyt?

Taolaisella opettajalla oli oppilas. Joka aamu opettaja sanoi oppilaalle: Siivoa alttari. Ja oppilas siivosi. Opettaja palasi ja sanoi: "Ei ole puhdas. Tee se huomenna uudestaan." Sama jatkui vuosia, kunnes oppilas tympääntyi ja heitti kaikki pyhät esineet tunkiolle. Kun opettaja näki tämän, hän sanoi: "Hienoa. Nyt olet valmis rakentamaan oman alttarisi." Ja oppilas rakensi. Hän laittoi sinne kiviä, puunoksia jne. Ja joka kerta opettaja tuli ja sanoi: "Ei ole valmis. Tee se huomenna uudestaan." Ja eräänä päivänä oppilas taas tympääntyi ja jätti tällä kertaa alttarin kokonaan tyhjäksi. Kun opettaja näki tämän, hän sanoi: "Hienoa. Miksi muuten tuijotat tyhjää alttaria?"

Yrittää sanoa, että olet tehnyt ison oivalluksen. Voit nyt tarkkailla ajatusta, nähdä miten se menee ja miten se syntyy. Mutta älä pysähdy, vaan jatka matkaa. On "helppoa" ja antoisaa päästä eroon negatiivisista ajatuksista. Se tuottaa hyvää oloa, positiivisia tunteita. Usein ihmiset jäävät tähän, ja useimmat kirjat ja monet opettajatkin jäävät tähän. Sen sijaan, että he jatkaisivat, he tekevät 90 asteen käännöksen ja jäävät kiertämään ympyrää aukiolle.

Puhut yksinäisyydestä, tartu vaikka siihen. Älä päästä sitä karkuun, älä yritä tai toivo pääseväsi siitä eroon. Aivan kuten ajatuksetkin, myös tunteet ovat riippuvaisia jostain muusta. Ne ovat reaktioita ärsykkeeseen kuten ajatuksetkin, joko sisäiseen tai ulkoiseen. Eivätkä pelkästään negatiiviset tunteet vaan myös positiiviset tunteet toimivat näin. Yksinäisyys on siitä loistava tunne, että voit tarkkailla sitä missä tahansa. Kaikki kokevat sitä kaikkialla. Jos katsot vastaantulevan ihmisen silmiin, niin näet usein vilauksen siitä. Siitä, miten se yrittää piiloutua aina jonkin taakse. Se on kaikissa.

Tunteista... Itse kuvittelen joskus olevani kuin A4-kokoinen paperi. Ensimmäiset oivallukseni olivat kuin joku olisi tökännyt reiän keskelle sitä. Ensimmäistä kertaa elämässä tunsin, että olin elossa kun tuuli puhalsi lävitseni. Ja se oli loistavaa, ilman ajatuksia mistään. Mutta myöhemmin oivalsin myös, että se loistava tunne ei ole se tuuli. Loistava tunne on edelleen sitä paperia, se on sen riekaleet mitkä lepattavat tuulessa. Mitä suurempi aukko keskellä, sitä vapaammin tuuli kulkee. Ja kenties lopulta tulee vielä yksi oivallus, jonka jälkeen on vain tuuli.

Lue lisää

Hieno tulkinta Harmajan runosta.

Istuin tänään puutarhassa ja katselin kaikkea ympärilläni. Jotenkin alkoi tuntua siltä kuin tämä uusi minäni seuraisi itseään sinne lapsuuteeni, siis koin itseni lapsena, jolla oli tämä sama uusi minä kuin mitä olen nyt. Tajuaakohan kukaan?

Sitten muistin sen ehdollistuneen minän, joka olen ollut ja aloin tuntea valtavaa myötätuntoa sitä kohtaan. Olen aina ollut hyvin ankara itseäni kohtaan ja elämäni on ollut joskus suorastaan helvetillistä. En ole koskaan säälinyt itseäni, vaan pilkannut ja ivannut. Mutta nyt tunsin myötätuntoa ja niin voimakasta, että itkin ja itken nytkin. Siinä ei ole sääliä, vain myötätuntoa. Tuntui kuin olisin irrottanut itsestäni viimeisetkin vanhan minäni rippeet. Onkohan tämä sitä syventämistä, josta runossa puhutaan?

Elämä on ihmeellistä, eikä suinkaan tylsää, huomaan.

miten on? kirjoitti:

Hieno tulkinta Harmajan runosta.

Istuin tänään puutarhassa ja katselin kaikkea ympärilläni. Jotenkin alkoi tuntua siltä kuin tämä uusi minäni seuraisi itseään sinne lapsuuteeni, siis koin itseni lapsena, jolla oli tämä sama uusi minä kuin mitä olen nyt. Tajuaakohan kukaan?

Sitten muistin sen ehdollistuneen minän, joka olen ollut ja aloin tuntea valtavaa myötätuntoa sitä kohtaan. Olen aina ollut hyvin ankara itseäni kohtaan ja elämäni on ollut joskus suorastaan helvetillistä. En ole koskaan säälinyt itseäni, vaan pilkannut ja ivannut. Mutta nyt tunsin myötätuntoa ja niin voimakasta, että itkin ja itken nytkin. Siinä ei ole sääliä, vain myötätuntoa. Tuntui kuin olisin irrottanut itsestäni viimeisetkin vanhan minäni rippeet. Onkohan tämä sitä syventämistä, josta runossa puhutaan?

Elämä on ihmeellistä, eikä suinkaan tylsää, huomaan.

Lue lisää

Tolle puhuu loistavasti tasapainosta muodottomuuden ja muodon välillä. Muodottomuuden, äärettömyyden silmin kun katsomme muodollista puoltamme, herää myötätunto.

Äärettömyys mahdollistaa sen, että voimme katsoa muotoamme kuin kolmannesta persoonasta käsin. Silti ollen tottakai sisällä kehossa hyvin tavanomaisesti. Äärettömyydestä eli ykseyden puolelta kun katsomme, niin muotomme muuttuu koko ajan. Tämä tuo tuolle persoonalle aikanaan autuuden kokemuksia. Persoonamme kuin sulaa ykseyden katseen alla. Tämä "ykseyskatse" on vasta nyt toimimaan alkanut mieli. Mutta, ne ovat vain kokemuksia, ykseys joka on mauton hajuton ja väritön, on olennaista.

Voimme olla absoluuttisessa näkökulmassa ja voimme olla suhteellisessa egon autuuden näkökulmassa. Tollen hehkuttaman tasapaino tuo sen, että voimme edelleen toimia hyvin tavallisesti. Ja tavallisuus onkin tuon oivalluksen tulosta.

miten on? kirjoitti:

Hieno tulkinta Harmajan runosta.

Istuin tänään puutarhassa ja katselin kaikkea ympärilläni. Jotenkin alkoi tuntua siltä kuin tämä uusi minäni seuraisi itseään sinne lapsuuteeni, siis koin itseni lapsena, jolla oli tämä sama uusi minä kuin mitä olen nyt. Tajuaakohan kukaan?

Sitten muistin sen ehdollistuneen minän, joka olen ollut ja aloin tuntea valtavaa myötätuntoa sitä kohtaan. Olen aina ollut hyvin ankara itseäni kohtaan ja elämäni on ollut joskus suorastaan helvetillistä. En ole koskaan säälinyt itseäni, vaan pilkannut ja ivannut. Mutta nyt tunsin myötätuntoa ja niin voimakasta, että itkin ja itken nytkin. Siinä ei ole sääliä, vain myötätuntoa. Tuntui kuin olisin irrottanut itsestäni viimeisetkin vanhan minäni rippeet. Onkohan tämä sitä syventämistä, josta runossa puhutaan?

Elämä on ihmeellistä, eikä suinkaan tylsää, huomaan.

Lue lisää

Voisin näköjään olla myös hiljaa, mielesi työskentelee sinun puolestasi jo. Luota vain itseesi. Se mitä nyt tapahtuu sinulle on juuri sitä, mitä runo tarkoittaa. Yksinkertaistettuna : älä blokkaa itseäsi. Oli tunne mikä tahansa, käsittele sitä kuin ajatusta aiemmin. Ei ole tarpeen estää sitä, se sulaa itsestään pois. Ja sinulla on mahdollisuus ymmärtää se paitsi itsessäsi, myös sitä kautta muissa. Kun et vastusta tai luo mielelläsi kuvaa jostain pysyvästä onnen tai muun tilasta, menet joka kokemuksen myötä syvemmälle. Ja jokainen tuntemus on syvempi. Kohti hiljaisuutta.

Kenties huomaat samalla, että se mitä tunnet nyt on luonnollinen reaktio kokemukseesi. Tajuaakohan kukaan, kysyit. Kyllä. Kerroin aikoinaan eräälle vanhalle miehelle melkein sanasta sanaan, mitä sinä koet nyt. Ja hän sanoi osuvasti, että ne ovat Minän hautajaiset. On sopivaa itkeä pitkäaikaisen kumppanin puolesta, joka on mennyt pois. Ja on sopivaa tuntea myös iloa jonkin uuden tulemisesta. Tunteet sinussa ovat sen kokemuksen sivutuote, samoin kuin ilo on sivutuote jonkin uuden kohtaamisesta.

Saatat saada "jälkijäristyksiä" vielä pitkään, anna niidenkin tulla samalla tavoin. Voi olla, että joudut etsimään balanssia asioiden suhteen. Balanssia olemisen suhteen. Balanssia itsesi suhteen. Suhtaudu siihen samalla tavalla. Se balanssi on liikkeessä koko ajan. Anna sen muodostua itse joka hetki, älä luo kuvaa tai rajaa sitä johonkin muotoon. Luota siihen, mikä on nyt. Ja polullesi, jaan itse saamani ohjeen: Älä jätä kiveäkään kääntämättä. Jokaisen kiven alla on "Ooh". Jokaisen kiven alla on uusi oivallus.

ZenKivi kirjoitti:

"Salatut aukaisee se, mi kahlitsee,
ja kaikkeudeks kaartuu ahdas maja."
Askel syvemmälle vielä? Huomaatko, mitä Harmaja ajaa takaa? Ehkä hän kertoo siitä, että löytääkseen rakkauden on luovuttava koko rakkauden käsitteestä. Salaisuus avautuu kun edes "rakkauden ristikko" ei estä enää näkemästä rakkautta.

Meidän ajatuksemme on ovela, todella ovela. Kun olen kulkenut tiheässä metsässä ja saavun yhtäkkiä aukiolle, jossa paistaa aurinko, niin ajattelen että jään tähän. Tämä tuntuu hyvältä, ei tarvitse enää kärsiä hyttysten syötävänä.

Ja juuri siinä äly tekee temppunsa. Olen siirtynyt kärsimyksen tilasta ei-kärsimyksen tilaan. Se on älykkäämpi, hienostuneempi juttu. Se on niin mauton ja hajuton, että sitä on vaikea huomata. Ja lisäksi se tuntuu hyvältä. Siivoilen ajoittain niitä pieniä risuja (negatiivisia tunteita) ja nautiskelen auringon paisteesta. Tai kävelen ympyrää ja vertaan miten helpompaa on kävellä puhtaalla aukiolla kuin ennen metsässä. Ja jossain taustalla kummittelee ajatus, että mitä nyt?

Taolaisella opettajalla oli oppilas. Joka aamu opettaja sanoi oppilaalle: Siivoa alttari. Ja oppilas siivosi. Opettaja palasi ja sanoi: "Ei ole puhdas. Tee se huomenna uudestaan." Sama jatkui vuosia, kunnes oppilas tympääntyi ja heitti kaikki pyhät esineet tunkiolle. Kun opettaja näki tämän, hän sanoi: "Hienoa. Nyt olet valmis rakentamaan oman alttarisi." Ja oppilas rakensi. Hän laittoi sinne kiviä, puunoksia jne. Ja joka kerta opettaja tuli ja sanoi: "Ei ole valmis. Tee se huomenna uudestaan." Ja eräänä päivänä oppilas taas tympääntyi ja jätti tällä kertaa alttarin kokonaan tyhjäksi. Kun opettaja näki tämän, hän sanoi: "Hienoa. Miksi muuten tuijotat tyhjää alttaria?"

Yrittää sanoa, että olet tehnyt ison oivalluksen. Voit nyt tarkkailla ajatusta, nähdä miten se menee ja miten se syntyy. Mutta älä pysähdy, vaan jatka matkaa. On "helppoa" ja antoisaa päästä eroon negatiivisista ajatuksista. Se tuottaa hyvää oloa, positiivisia tunteita. Usein ihmiset jäävät tähän, ja useimmat kirjat ja monet opettajatkin jäävät tähän. Sen sijaan, että he jatkaisivat, he tekevät 90 asteen käännöksen ja jäävät kiertämään ympyrää aukiolle.

Puhut yksinäisyydestä, tartu vaikka siihen. Älä päästä sitä karkuun, älä yritä tai toivo pääseväsi siitä eroon. Aivan kuten ajatuksetkin, myös tunteet ovat riippuvaisia jostain muusta. Ne ovat reaktioita ärsykkeeseen kuten ajatuksetkin, joko sisäiseen tai ulkoiseen. Eivätkä pelkästään negatiiviset tunteet vaan myös positiiviset tunteet toimivat näin. Yksinäisyys on siitä loistava tunne, että voit tarkkailla sitä missä tahansa. Kaikki kokevat sitä kaikkialla. Jos katsot vastaantulevan ihmisen silmiin, niin näet usein vilauksen siitä. Siitä, miten se yrittää piiloutua aina jonkin taakse. Se on kaikissa.

Tunteista... Itse kuvittelen joskus olevani kuin A4-kokoinen paperi. Ensimmäiset oivallukseni olivat kuin joku olisi tökännyt reiän keskelle sitä. Ensimmäistä kertaa elämässä tunsin, että olin elossa kun tuuli puhalsi lävitseni. Ja se oli loistavaa, ilman ajatuksia mistään. Mutta myöhemmin oivalsin myös, että se loistava tunne ei ole se tuuli. Loistava tunne on edelleen sitä paperia, se on sen riekaleet mitkä lepattavat tuulessa. Mitä suurempi aukko keskellä, sitä vapaammin tuuli kulkee. Ja kenties lopulta tulee vielä yksi oivallus, jonka jälkeen on vain tuuli.

Lue lisää

On pakko tähän väliin kysyä, vastaako sinun mielestäsi tuo viimeinen kappaleesi Tunteista... Harmajan runon ensimmäistä säkeistöä. Tuuli on sitten jo viimeistä säkeistöä. Jotenkin intuitiivisesti ajattelen näin.

miten on? kirjoitti:

On pakko tähän väliin kysyä, vastaako sinun mielestäsi tuo viimeinen kappaleesi Tunteista... Harmajan runon ensimmäistä säkeistöä. Tuuli on sitten jo viimeistä säkeistöä. Jotenkin intuitiivisesti ajattelen näin.

Lue lisää

Vanhoissa taolaisissa teksteissä (Zhuangzi muistaakseni) puhutaan tuulella ratsastamisesta. Symbolisesti tietysti, kun ihminen on niin kevyt tai vapaa kaikesta, tuuli kuljettaa häntä mukanaan. Raamatussa on samankaltainen vertaus rikkaan (henkisesti tai maallisesti) pääsemisestä taivasten valtakuntaan.

Usein mystisissä, hengellisissä ja uskonnollisissa kokemuksissa asetan huomaamatta itselleni keinotekoisia tavoitteita. Kokemus tuntuu varmasti tältä, tai sen pitää tuntua joltakin. Etsin jotain joka tuntuu hyvältä, tuntuu vapaudelta, lopettaa kärsimyksen. Minulla on valmis kuva jostain ja etsin sitä kirjojen tai opettajien avulla. Ja sitten kun löydän sellaisen tilan, lyön jarrut kiinni ja uskon löytäneeni sen.

Juttelin tuossa erään kristityn kanssa asiasta. Hän sanoi, että tuntee Jumalan hyvänäolona ja turvallisuutena itsessään. Kun kysyin, mistä tiedät, että Jumala tuntuu sellaisena, hän vastasi hämmästyneenä, että miltä muulta se voisi tuntua? Ajattelen, että Harmaja puhui juuri tästä. Jos aikaisemmin takerruin ajatukseen vapaudesta tai rakkaudesta, niin samoin nyt takerrun kokemukseen ja tunteeseen niistä. Olemme sidottuja ensin ajatukseen, vapaudumme siitä, mutta sidomme itsemme uudestaan johonkin tunteeseen tai sen aiheuttavaan kokemukseen.

Jos katson tänään ulos ikkunasta, niin tuuli taivuttaa pihapuuta. Puu antaa tuulelle muodon. Oli tuuli lempeää tai voimakasta, puu taipuu sen mukaan. Mutta puu on edelleen kiinni maassa. Vasta kun kaikki juuret, oli kyseessä ajatus, tunne tai kokemus -kun ne kaikki ovat irti kaikesta perustasta, voi puu ratsastaa tuulella. Kun kaikki tarrautuminen lakkaa, vapaus on valmis toimintaan.

Sinun tulkintasi on se tärkein. Jos ajattelet intuitiivisesti jotain, se on oikein. Jos tunnet jotain tulkinnan takia, se on oikein. Voi olla, että viikon tai vuoden jälkeen, huomaat että ne kaikki olivat väärin. Mutta tällä hetkellä se on oikein, koska se on nyt. Se on se missä sinä olet tällä hetkellä. Kun ajatus tulee, käännä se kivi. Kun tunne tulee, käännä se kivi. Kun kokemus tulee, käännä sekin kivi.

ZenKivi kirjoitti:

Vanhoissa taolaisissa teksteissä (Zhuangzi muistaakseni) puhutaan tuulella ratsastamisesta. Symbolisesti tietysti, kun ihminen on niin kevyt tai vapaa kaikesta, tuuli kuljettaa häntä mukanaan. Raamatussa on samankaltainen vertaus rikkaan (henkisesti tai maallisesti) pääsemisestä taivasten valtakuntaan.

Usein mystisissä, hengellisissä ja uskonnollisissa kokemuksissa asetan huomaamatta itselleni keinotekoisia tavoitteita. Kokemus tuntuu varmasti tältä, tai sen pitää tuntua joltakin. Etsin jotain joka tuntuu hyvältä, tuntuu vapaudelta, lopettaa kärsimyksen. Minulla on valmis kuva jostain ja etsin sitä kirjojen tai opettajien avulla. Ja sitten kun löydän sellaisen tilan, lyön jarrut kiinni ja uskon löytäneeni sen.

Juttelin tuossa erään kristityn kanssa asiasta. Hän sanoi, että tuntee Jumalan hyvänäolona ja turvallisuutena itsessään. Kun kysyin, mistä tiedät, että Jumala tuntuu sellaisena, hän vastasi hämmästyneenä, että miltä muulta se voisi tuntua? Ajattelen, että Harmaja puhui juuri tästä. Jos aikaisemmin takerruin ajatukseen vapaudesta tai rakkaudesta, niin samoin nyt takerrun kokemukseen ja tunteeseen niistä. Olemme sidottuja ensin ajatukseen, vapaudumme siitä, mutta sidomme itsemme uudestaan johonkin tunteeseen tai sen aiheuttavaan kokemukseen.

Jos katson tänään ulos ikkunasta, niin tuuli taivuttaa pihapuuta. Puu antaa tuulelle muodon. Oli tuuli lempeää tai voimakasta, puu taipuu sen mukaan. Mutta puu on edelleen kiinni maassa. Vasta kun kaikki juuret, oli kyseessä ajatus, tunne tai kokemus -kun ne kaikki ovat irti kaikesta perustasta, voi puu ratsastaa tuulella. Kun kaikki tarrautuminen lakkaa, vapaus on valmis toimintaan.

Sinun tulkintasi on se tärkein. Jos ajattelet intuitiivisesti jotain, se on oikein. Jos tunnet jotain tulkinnan takia, se on oikein. Voi olla, että viikon tai vuoden jälkeen, huomaat että ne kaikki olivat väärin. Mutta tällä hetkellä se on oikein, koska se on nyt. Se on se missä sinä olet tällä hetkellä. Kun ajatus tulee, käännä se kivi. Kun tunne tulee, käännä se kivi. Kun kokemus tulee, käännä sekin kivi.

Lue lisää

Olen ymmärtänyt, että kaiken läpi on mentävä tai kaikesta on otettava selvää.

Minua on askarruttanut sellainen, että ennen kun oivaltaa, pitää käydä läpi omat sisäiset pelkonsa ja kauhunsa. Minulle tämä oivallus kuitenkin tuli ihan puun takaa enkä osannut odottaa mitään tällaista. Kun koin sen uuden minän jatkumon nykyisyydestä lapsuuteen, se minä tuntui kuin vahvalta selkärangalta, joka pitää ihmisen pystyssä kaikissa vaikeuksissa. Minulle tuli muistikuvia hetkistä, jolloin olin "läsnä" lapsena ja ne ne hetket olivat elämää ylläpitäviä.

Olen käynyt paljon alitajuntaani käpi elämäni aikana ja selvinnyt kaikesta sieltä esiin nousseesta. Ehkä olen selvinnyt sen vuoksi, että olen tiedostamattani osannut käyttää sitä selkärankaa apunani. Eli tahtoo sanoa, että jos nytkin sieltä jotain alkaa tulla pintaan, käyn läpi niitä risuja ja muuta roinaa tämän uuden minän valokeilassa ja pikku hiljaa siivoan mieltäni (annan kaiken tulla ja mennä) niin, että se on ehä joskus puhdas. Näin olen ymmärtänyt kirjoituksesi.

Ne "Minän hautajaiset" ovat osuva kuva siitä, mitä koin muutama päivä sitten. Tunne, jota koin vanhaa minääni kohtaan oli myötätuntoa, mutta itku oli järkytyksen itkua. En vieläkään oikein tajua, miksi olin niin järkyttynyt. Siinä oli kyse ehkä muustakin kuin pitkäaikaisen rakkaan kumppanin symbolisesta? menettämisestä. Minä koen, että voimasuhteet vanhan ja uuden minän välillä ovat muuttuneet.

miten on? kirjoitti:

Olen ymmärtänyt, että kaiken läpi on mentävä tai kaikesta on otettava selvää.

Minua on askarruttanut sellainen, että ennen kun oivaltaa, pitää käydä läpi omat sisäiset pelkonsa ja kauhunsa. Minulle tämä oivallus kuitenkin tuli ihan puun takaa enkä osannut odottaa mitään tällaista. Kun koin sen uuden minän jatkumon nykyisyydestä lapsuuteen, se minä tuntui kuin vahvalta selkärangalta, joka pitää ihmisen pystyssä kaikissa vaikeuksissa. Minulle tuli muistikuvia hetkistä, jolloin olin "läsnä" lapsena ja ne ne hetket olivat elämää ylläpitäviä.

Olen käynyt paljon alitajuntaani käpi elämäni aikana ja selvinnyt kaikesta sieltä esiin nousseesta. Ehkä olen selvinnyt sen vuoksi, että olen tiedostamattani osannut käyttää sitä selkärankaa apunani. Eli tahtoo sanoa, että jos nytkin sieltä jotain alkaa tulla pintaan, käyn läpi niitä risuja ja muuta roinaa tämän uuden minän valokeilassa ja pikku hiljaa siivoan mieltäni (annan kaiken tulla ja mennä) niin, että se on ehä joskus puhdas. Näin olen ymmärtänyt kirjoituksesi.

Ne "Minän hautajaiset" ovat osuva kuva siitä, mitä koin muutama päivä sitten. Tunne, jota koin vanhaa minääni kohtaan oli myötätuntoa, mutta itku oli järkytyksen itkua. En vieläkään oikein tajua, miksi olin niin järkyttynyt. Siinä oli kyse ehkä muustakin kuin pitkäaikaisen rakkaan kumppanin symbolisesta? menettämisestä. Minä koen, että voimasuhteet vanhan ja uuden minän välillä ovat muuttuneet.

Lue lisää

En tiedä. Se on usein paras vastaus. Mutta ajatuksena heitän ilmaan...

Kertomasi järkytys herättää jotenkin vastakaikua. Ehkä kyse todella on järkytyksestä, en tiedä. Ehkä se on oivallus siitä, että olen ollut väärässä liki kaiken suhteen mitä olin elämässäni tehnyt ja ajatellut. Järkytys siitä, että se Minä, jonka varaan olin laskenut ja joka tuntui olevan ainoa pysyvä asia, ei ollutkaan sitä. Pelkkää illuusiota. Ja nyt kun se on poissa, jokin mielessä tuntee tyhjyyttä. Etsii tilalle jotain.

On yksi ihmismielen tärkeimmistä asioista ajatella lupaavaa tulevaisuutta. Jos minulla ei ole sellaista, koen elämän tarkoituksettomaksi. Olen aina tulossa joksiksin tai saavuttamassa jotakin. Oli se sitten omakotitalo, puoliso, ammatti tai jokin henkinen saavutus, vaikkapa valaistuminen. Mutta se tulevaisuus antaa minulle turvallisuuden tunteen, jatkumon. Mutta eikö jatkumo ole aina sidoksissa menneeseen? Haluan olla jotain, jota olen ajatellut, haluan saavuttaa uudelleen jonkin tunteen, haluan saavuttaa Totuuden ja Tyhjyyden jne. Kaikki nuo tulevat omasta kokemuksesta, menneisyydestä. Ajatus jostain hienosta, jonka olen joskus kuvitellut tai nähnyt. Ja kun se on yhtääkkiä poissa, järkytyn. Koko periaate on romuttunut, eikä ole mitään mihin suunnata tai mistä ponnistaa. Hetkellinen tyhjyys, ja mieli yrittää epätoivoisesti palata hetken ajan vanhaan. Löytää jonkin uuden tavoitteen tai tarkoituksen. Ja se on mihin moni "jumittaa" uudestaan. Uudet kokemukset ovat niin isoja ja niin erilaisia kuin aiemmat, että tuntee todella saavuttaneensa jotain. Jäädään uudestaan kiinni, nyt vain hienostuneemmin henkiseen tilaan.

Minän hautajaiset on osuva ilmaisu toisellakin tavalla. Jos tuo edellinen ajatus on "oikein", niin se on eräänlainen kuolema. Tarkoitan, että kun ajatteleva mieli törmää tuohon. Se ymmärtää olevansa väärässä, ei tietyssä asiassa vaan koko perustaltaan. Kaikki lähtökohdatkin olivat vääriä. Se tarkoittaa kenties koko tuon illuusion kuolemaa. Se ei tarkoita, että ajattelu lakkaisi, vaan se palautuu omaan tehtäväänsä. Se on kutsuttavissa ja käytettävissä, mutta se ei enää kykene hallitsemaan. Jokin toinen tapa, kokonaisempi, alkaa tulla esiin. Ehkä tarkoitat uudella ja vanhalla minällä jotain tuollaista?

Puhuin aiemmin "jälkijäristyksistä", viittasin sillä juuri tuohon tiedostumattomien ajatusten ja tunteiden nousemista pintaan. Kun ajattelu ei enää hallitse sinua, alkaa syvemmältä nousta asioita tietoisuuteen. Niitä voi tulla kauankin, ja osa saattaa tulla yllättäen jossain erityisessä tilanteessa. Mutta, kuten olet jo huomannut, ota asia kerrallaan -selkärangalla. Ja jos olet todella auki tietyssä tilanteessa, niin saatat huomata, että ne tulevat kaikki samalla tavalla. Kenties olet jo huomannut, en tiedä. Ennenkuin ajatus tulee, sinussa on pieni tauko. Kun se muuttuu toiminnaksi on pieni tauko. Kun tunne tulee, siellä on myös samanlainen tauko. Se on lyhyt ja nopea, mutta älä anna sen hämätä. Jos pääset siihen kiinni, niin seuraa mukana mitä tapahtuu.

miten on? kirjoitti:

Olen ymmärtänyt, että kaiken läpi on mentävä tai kaikesta on otettava selvää.

Minua on askarruttanut sellainen, että ennen kun oivaltaa, pitää käydä läpi omat sisäiset pelkonsa ja kauhunsa. Minulle tämä oivallus kuitenkin tuli ihan puun takaa enkä osannut odottaa mitään tällaista. Kun koin sen uuden minän jatkumon nykyisyydestä lapsuuteen, se minä tuntui kuin vahvalta selkärangalta, joka pitää ihmisen pystyssä kaikissa vaikeuksissa. Minulle tuli muistikuvia hetkistä, jolloin olin "läsnä" lapsena ja ne ne hetket olivat elämää ylläpitäviä.

Olen käynyt paljon alitajuntaani käpi elämäni aikana ja selvinnyt kaikesta sieltä esiin nousseesta. Ehkä olen selvinnyt sen vuoksi, että olen tiedostamattani osannut käyttää sitä selkärankaa apunani. Eli tahtoo sanoa, että jos nytkin sieltä jotain alkaa tulla pintaan, käyn läpi niitä risuja ja muuta roinaa tämän uuden minän valokeilassa ja pikku hiljaa siivoan mieltäni (annan kaiken tulla ja mennä) niin, että se on ehä joskus puhdas. Näin olen ymmärtänyt kirjoituksesi.

Ne "Minän hautajaiset" ovat osuva kuva siitä, mitä koin muutama päivä sitten. Tunne, jota koin vanhaa minääni kohtaan oli myötätuntoa, mutta itku oli järkytyksen itkua. En vieläkään oikein tajua, miksi olin niin järkyttynyt. Siinä oli kyse ehkä muustakin kuin pitkäaikaisen rakkaan kumppanin symbolisesta? menettämisestä. Minä koen, että voimasuhteet vanhan ja uuden minän välillä ovat muuttuneet.

Lue lisää

Olen havainnut, että ihmisen alitajunta on kuin ruumisarkku: sieltä nousee yhä uutta puhdistettavaa tietoisuuteen. Minulla kävi myös niin, että kykenin pian olemaan ajatukseton itseni.

Tällä ajatuksettomalla itsellä, joka ei ole objekti vaan tietoisuus, voi puhdistaa alitajunnan ruumisarkkua. Arkun kantta sopivin väliajoin auki. Ajatukseton itse ympäröi tämän ruumisarkun ja sen sisältöä voi tuntea - niin lähelle alitajunta tulee tietoista päivätajuntaa. Psyyken massasta tulee ihan fyysiseltä tuntuvaa, siksi siihen voi käydä käsiksi. Kannattaa huomata, että ajatukseton itse on täysin ylivertainen tuohon kuonaan nähden, mutta kaikkea ei silti kannata putsata kerralla.

Käytännössä jos/kun jostain syystä onnistuu olemaan ajatukseton itse, joutuukin putsaamaan alitajuntaansa ja päästämään siitä irti, sillä alitajunta ei siedä läsnäoloa vaan alkaa välittömästi läsnäolossa purkautumaan. Tämä on myös joidenkin psyyken oireiden lähde - he eivät ole kestäneet olla ajatukseton oma itsensä.

Mutta kyllä tietoisuus jossain vaiheessa tulee kaikilla niin vahvaksi, että se pysyy sammumatta koossa alitajunnan kuonamassojen edessä. Ja tällöin putsaamista voi tehdä hyvinkin nopeasti.

miten on? kirjoitti:

Olen ymmärtänyt, että kaiken läpi on mentävä tai kaikesta on otettava selvää.

Minua on askarruttanut sellainen, että ennen kun oivaltaa, pitää käydä läpi omat sisäiset pelkonsa ja kauhunsa. Minulle tämä oivallus kuitenkin tuli ihan puun takaa enkä osannut odottaa mitään tällaista. Kun koin sen uuden minän jatkumon nykyisyydestä lapsuuteen, se minä tuntui kuin vahvalta selkärangalta, joka pitää ihmisen pystyssä kaikissa vaikeuksissa. Minulle tuli muistikuvia hetkistä, jolloin olin "läsnä" lapsena ja ne ne hetket olivat elämää ylläpitäviä.

Olen käynyt paljon alitajuntaani käpi elämäni aikana ja selvinnyt kaikesta sieltä esiin nousseesta. Ehkä olen selvinnyt sen vuoksi, että olen tiedostamattani osannut käyttää sitä selkärankaa apunani. Eli tahtoo sanoa, että jos nytkin sieltä jotain alkaa tulla pintaan, käyn läpi niitä risuja ja muuta roinaa tämän uuden minän valokeilassa ja pikku hiljaa siivoan mieltäni (annan kaiken tulla ja mennä) niin, että se on ehä joskus puhdas. Näin olen ymmärtänyt kirjoituksesi.

Ne "Minän hautajaiset" ovat osuva kuva siitä, mitä koin muutama päivä sitten. Tunne, jota koin vanhaa minääni kohtaan oli myötätuntoa, mutta itku oli järkytyksen itkua. En vieläkään oikein tajua, miksi olin niin järkyttynyt. Siinä oli kyse ehkä muustakin kuin pitkäaikaisen rakkaan kumppanin symbolisesta? menettämisestä. Minä koen, että voimasuhteet vanhan ja uuden minän välillä ovat muuttuneet.

Lue lisää

Miten mielen rakenne ymmärretään buddhalaisuudessa? Voisiko joku selittää lyhyesti ja ymmärrettävästi.

Kun joidenkin ihmisten kanssa ei oikein synkkaa ja ahdistuu vieläkin, tuleeko se tunne ehdollistuneesta minästä vai alitajunnasta. Mikä tuon alitajunnan merkitys on buddhalaisuudessa? Ahdistus on kaiketi lopulta pelkoa, mutta kun se iskee yhtä äkkiä päälle, ei tietoisena oleminen oikein auta siihen hätään. Kuitenkin jos pysyy ahdistavissakin tilanteissa tarkkailijana, mieli vähitellen rauhoittuu. Mutta mistä johtuu se voimakas ankaruus itseä kohtaan, jos epäonnistuu jossakin ihmissuhteessa? Mistä mielen kerrostumasta se kumpuaa?

Ymmärrän näitä mielen asioita tietysti psykologisesta näkökulmasta, mutta miten nämä ihmissuhteiden vaikeudet selitetään buddhalaisuudessa. Mikä olisi vastalääke ihmissuhteissa esiintyvälle pelolle ja pelolle yleensä? Olen lapsesta asti pelännyt kaikkea johtuen lapsuudenkodin perhedynamiikasta.

Sellaisissa ihmissuhteissa, joissa ei ole ollut vaikeuksia, tämä muutos minussa on aiheuttanut suurta vapautumista ja iloa. Ehkä kuitenkin jokaisessa ihmissuhteessa pitää käydä ihan lyhyt vaihe, jossa ehdollistunut ja ei-ehdollistunut minä käyvät pienen kamppailun keskenään. On hyvin mielenkiintoista huomata, miten sitkeä tuo ehdollistunut minä on. Ei ihme, että se oli niin järkyttynyt omissa hautajaisissaan.

Minä olen kokenut sellaisia pieniä oivalluksia, kuin salamaniskuja, tässä viime aikoina ja ne auttavat hahmottamaan uutta mielentilaani. Oivallukset ilmeisesti jatkuvat pitkäänkin?

miten on? kirjoitti:

Miten mielen rakenne ymmärretään buddhalaisuudessa? Voisiko joku selittää lyhyesti ja ymmärrettävästi.

Kun joidenkin ihmisten kanssa ei oikein synkkaa ja ahdistuu vieläkin, tuleeko se tunne ehdollistuneesta minästä vai alitajunnasta. Mikä tuon alitajunnan merkitys on buddhalaisuudessa? Ahdistus on kaiketi lopulta pelkoa, mutta kun se iskee yhtä äkkiä päälle, ei tietoisena oleminen oikein auta siihen hätään. Kuitenkin jos pysyy ahdistavissakin tilanteissa tarkkailijana, mieli vähitellen rauhoittuu. Mutta mistä johtuu se voimakas ankaruus itseä kohtaan, jos epäonnistuu jossakin ihmissuhteessa? Mistä mielen kerrostumasta se kumpuaa?

Ymmärrän näitä mielen asioita tietysti psykologisesta näkökulmasta, mutta miten nämä ihmissuhteiden vaikeudet selitetään buddhalaisuudessa. Mikä olisi vastalääke ihmissuhteissa esiintyvälle pelolle ja pelolle yleensä? Olen lapsesta asti pelännyt kaikkea johtuen lapsuudenkodin perhedynamiikasta.

Sellaisissa ihmissuhteissa, joissa ei ole ollut vaikeuksia, tämä muutos minussa on aiheuttanut suurta vapautumista ja iloa. Ehkä kuitenkin jokaisessa ihmissuhteessa pitää käydä ihan lyhyt vaihe, jossa ehdollistunut ja ei-ehdollistunut minä käyvät pienen kamppailun keskenään. On hyvin mielenkiintoista huomata, miten sitkeä tuo ehdollistunut minä on. Ei ihme, että se oli niin järkyttynyt omissa hautajaisissaan.

Minä olen kokenut sellaisia pieniä oivalluksia, kuin salamaniskuja, tässä viime aikoina ja ne auttavat hahmottamaan uutta mielentilaani. Oivallukset ilmeisesti jatkuvat pitkäänkin?

Lue lisää

Kiva kuulla sinusta. Ihan heti alkuun, jos suinkin voit: älä älyllistä ongelmaa. Jos tunnet tarvetta miettiä mielen rakennetta tai miten se toimii, tarkkaile mieluuummin sitä, mistä se tarve nousee.

Jos ajatellaan pelkoa, meillä on tosi syvällä ehdollistuminen siihen. Mieleeni tulee ajatus jostain asiasta, se kuvittelee jotain sen pohjalta ja se kuvitelma aiheuttaa minussa pelon. Ajatus tulee muistista, se on kokemus jostain menneisyydestä, joka on aiheuttanut pelkoa. Ei välttämättä sama tilanne, mutta riittää että jokin muistuttaa siitä edellisestä tilanteesta. Ja mieli ei halua kokea sitä pelkoa uudestaan, se pyrkii kaikin keinoin eroon siitä. Se koittaa välttää sen, paeta sitä tai hyökätä pelon aiheuttajaa vastaan. Tai se yrittää älyllistää sen, "Järjetön pelko, tämä johtuu siitä ja siitä syystä". Kaikki tuo on turhaa, koska se on todella pelkkää kuvitelmaa. Menneisyys ei ole tärkeä -mikä on tärkeää on se kaikki mikä on läsnä juuri nyt.

Pelko ja ahdistus eivät välttämättä ole sama, jos tarkkailet sitä avoimesti. Pelko on se kokemus minkä mielikuva saa aikaan. Ahdistus on sitä, että haluan siitä pelon kokemuksesta eroon. En halua olla siinä kokemuksessa. Haluan pois siitä. Haluan toiseen kokemukseen, miellyttävämpään. Ja ahdistun kun en saa sitä.

Jos kysyt vastalääkkeestä, se on juuri merkki tästä. Koet pelkoa, et halua kokea sitä ja siksi ahdistut. Sinulla on mielessäsi miellyttävämpi tila, et saavuta sitä juuri nyt ja ahdistut. Se on rippeitä entisestä, joka haluaa jonkin tunnetilan toisen tilalle. Jokin sinussa vielä haluaa toisen paremman tilan ja se haluaa sen heti.

Mutta, huomaatko mikä on muuttunut oivalluksien myötä? Olet nyt tietoinen siitä ja pystyt ainakin jossain määrin tarkkailemaan sitä. Kun se aiemmin oli vain reaktio, nyt se on reaktio, jonka kykenet tunnistamaan. Se on noussut tiedostumattomasta tietoiselle tasolle.

Mieli on kuin jäävuori. Se, mikä on pinnalla on tietoista, mutta suurin osa on tiedostumattoman alueella. Mitä herääminen, ensimmäinen suuri oivallus, aiheuttaa on se, että aurinko tulee esiin. Se mitä tapahtuu sinulle nyt on, että se aurinko sulattaa pinnan päällä olevat osat. Mutta samaan aikaan pinnan alta nousee uutta jäätä. Sekin sulaa, älä huolehdi. On mahdotonta sanoa kuinka kauan se kestää. Jokainen on erilainen, jokaisella on oma polku ja historiansa. Joillakin se kestää, jotkut menevät nopeasti, jotkut eivät pääse siitä koskaan eroon. Mutta mitä sen on väliä?

Kerroit aiemmin, että jäit kiinni johonkin aiempaan kokemukseen. Yritit saada sen uudestaan. Tämä on tärkeä seikka. Ole tietoinen siitä. Kun mieli ei tarraudu enää egoon, se koittaa tarrautua johonkin muuhun. Se koittaa tarrautua miellyttävään olotilaan, siihen vapauden ja oivalluksen kokemukseen. Se pyrkii ylläpitämään sitä. Jos olet ankara edelleen itseäsi kohtaan, jos ajattelet että sinun pitäisi pystyä olemaan tarkkaileva ja onnistua kaikissa ihmissuhteissa... Mistä se kertoo? Tai zenkysymyksellä: Kenen pitää onnistua?

ZenKivi kirjoitti:

Kiva kuulla sinusta. Ihan heti alkuun, jos suinkin voit: älä älyllistä ongelmaa. Jos tunnet tarvetta miettiä mielen rakennetta tai miten se toimii, tarkkaile mieluuummin sitä, mistä se tarve nousee.

Jos ajatellaan pelkoa, meillä on tosi syvällä ehdollistuminen siihen. Mieleeni tulee ajatus jostain asiasta, se kuvittelee jotain sen pohjalta ja se kuvitelma aiheuttaa minussa pelon. Ajatus tulee muistista, se on kokemus jostain menneisyydestä, joka on aiheuttanut pelkoa. Ei välttämättä sama tilanne, mutta riittää että jokin muistuttaa siitä edellisestä tilanteesta. Ja mieli ei halua kokea sitä pelkoa uudestaan, se pyrkii kaikin keinoin eroon siitä. Se koittaa välttää sen, paeta sitä tai hyökätä pelon aiheuttajaa vastaan. Tai se yrittää älyllistää sen, "Järjetön pelko, tämä johtuu siitä ja siitä syystä". Kaikki tuo on turhaa, koska se on todella pelkkää kuvitelmaa. Menneisyys ei ole tärkeä -mikä on tärkeää on se kaikki mikä on läsnä juuri nyt.

Pelko ja ahdistus eivät välttämättä ole sama, jos tarkkailet sitä avoimesti. Pelko on se kokemus minkä mielikuva saa aikaan. Ahdistus on sitä, että haluan siitä pelon kokemuksesta eroon. En halua olla siinä kokemuksessa. Haluan pois siitä. Haluan toiseen kokemukseen, miellyttävämpään. Ja ahdistun kun en saa sitä.

Jos kysyt vastalääkkeestä, se on juuri merkki tästä. Koet pelkoa, et halua kokea sitä ja siksi ahdistut. Sinulla on mielessäsi miellyttävämpi tila, et saavuta sitä juuri nyt ja ahdistut. Se on rippeitä entisestä, joka haluaa jonkin tunnetilan toisen tilalle. Jokin sinussa vielä haluaa toisen paremman tilan ja se haluaa sen heti.

Mutta, huomaatko mikä on muuttunut oivalluksien myötä? Olet nyt tietoinen siitä ja pystyt ainakin jossain määrin tarkkailemaan sitä. Kun se aiemmin oli vain reaktio, nyt se on reaktio, jonka kykenet tunnistamaan. Se on noussut tiedostumattomasta tietoiselle tasolle.

Mieli on kuin jäävuori. Se, mikä on pinnalla on tietoista, mutta suurin osa on tiedostumattoman alueella. Mitä herääminen, ensimmäinen suuri oivallus, aiheuttaa on se, että aurinko tulee esiin. Se mitä tapahtuu sinulle nyt on, että se aurinko sulattaa pinnan päällä olevat osat. Mutta samaan aikaan pinnan alta nousee uutta jäätä. Sekin sulaa, älä huolehdi. On mahdotonta sanoa kuinka kauan se kestää. Jokainen on erilainen, jokaisella on oma polku ja historiansa. Joillakin se kestää, jotkut menevät nopeasti, jotkut eivät pääse siitä koskaan eroon. Mutta mitä sen on väliä?

Kerroit aiemmin, että jäit kiinni johonkin aiempaan kokemukseen. Yritit saada sen uudestaan. Tämä on tärkeä seikka. Ole tietoinen siitä. Kun mieli ei tarraudu enää egoon, se koittaa tarrautua johonkin muuhun. Se koittaa tarrautua miellyttävään olotilaan, siihen vapauden ja oivalluksen kokemukseen. Se pyrkii ylläpitämään sitä. Jos olet ankara edelleen itseäsi kohtaan, jos ajattelet että sinun pitäisi pystyä olemaan tarkkaileva ja onnistua kaikissa ihmissuhteissa... Mistä se kertoo? Tai zenkysymyksellä: Kenen pitää onnistua?

Lue lisää

Kiitos ZenKivi, niin paljon asiaa, että joudun vähän sulattelemaan ennen kuin vastaan.

ZenKivi kirjoitti:

Kiva kuulla sinusta. Ihan heti alkuun, jos suinkin voit: älä älyllistä ongelmaa. Jos tunnet tarvetta miettiä mielen rakennetta tai miten se toimii, tarkkaile mieluuummin sitä, mistä se tarve nousee.

Jos ajatellaan pelkoa, meillä on tosi syvällä ehdollistuminen siihen. Mieleeni tulee ajatus jostain asiasta, se kuvittelee jotain sen pohjalta ja se kuvitelma aiheuttaa minussa pelon. Ajatus tulee muistista, se on kokemus jostain menneisyydestä, joka on aiheuttanut pelkoa. Ei välttämättä sama tilanne, mutta riittää että jokin muistuttaa siitä edellisestä tilanteesta. Ja mieli ei halua kokea sitä pelkoa uudestaan, se pyrkii kaikin keinoin eroon siitä. Se koittaa välttää sen, paeta sitä tai hyökätä pelon aiheuttajaa vastaan. Tai se yrittää älyllistää sen, "Järjetön pelko, tämä johtuu siitä ja siitä syystä". Kaikki tuo on turhaa, koska se on todella pelkkää kuvitelmaa. Menneisyys ei ole tärkeä -mikä on tärkeää on se kaikki mikä on läsnä juuri nyt.

Pelko ja ahdistus eivät välttämättä ole sama, jos tarkkailet sitä avoimesti. Pelko on se kokemus minkä mielikuva saa aikaan. Ahdistus on sitä, että haluan siitä pelon kokemuksesta eroon. En halua olla siinä kokemuksessa. Haluan pois siitä. Haluan toiseen kokemukseen, miellyttävämpään. Ja ahdistun kun en saa sitä.

Jos kysyt vastalääkkeestä, se on juuri merkki tästä. Koet pelkoa, et halua kokea sitä ja siksi ahdistut. Sinulla on mielessäsi miellyttävämpi tila, et saavuta sitä juuri nyt ja ahdistut. Se on rippeitä entisestä, joka haluaa jonkin tunnetilan toisen tilalle. Jokin sinussa vielä haluaa toisen paremman tilan ja se haluaa sen heti.

Mutta, huomaatko mikä on muuttunut oivalluksien myötä? Olet nyt tietoinen siitä ja pystyt ainakin jossain määrin tarkkailemaan sitä. Kun se aiemmin oli vain reaktio, nyt se on reaktio, jonka kykenet tunnistamaan. Se on noussut tiedostumattomasta tietoiselle tasolle.

Mieli on kuin jäävuori. Se, mikä on pinnalla on tietoista, mutta suurin osa on tiedostumattoman alueella. Mitä herääminen, ensimmäinen suuri oivallus, aiheuttaa on se, että aurinko tulee esiin. Se mitä tapahtuu sinulle nyt on, että se aurinko sulattaa pinnan päällä olevat osat. Mutta samaan aikaan pinnan alta nousee uutta jäätä. Sekin sulaa, älä huolehdi. On mahdotonta sanoa kuinka kauan se kestää. Jokainen on erilainen, jokaisella on oma polku ja historiansa. Joillakin se kestää, jotkut menevät nopeasti, jotkut eivät pääse siitä koskaan eroon. Mutta mitä sen on väliä?

Kerroit aiemmin, että jäit kiinni johonkin aiempaan kokemukseen. Yritit saada sen uudestaan. Tämä on tärkeä seikka. Ole tietoinen siitä. Kun mieli ei tarraudu enää egoon, se koittaa tarrautua johonkin muuhun. Se koittaa tarrautua miellyttävään olotilaan, siihen vapauden ja oivalluksen kokemukseen. Se pyrkii ylläpitämään sitä. Jos olet ankara edelleen itseäsi kohtaan, jos ajattelet että sinun pitäisi pystyä olemaan tarkkaileva ja onnistua kaikissa ihmissuhteissa... Mistä se kertoo? Tai zenkysymyksellä: Kenen pitää onnistua?

Lue lisää

Olen nyt antanut itseni vain olla suurempia miettimättä. Olotilani on muuttunut siitä alun oivalluksesta, jolloin olin hyvin tietoinen kaikesta, siihen suuntaan, että tietoisuus ikään kuin lepää kaikessa, mutta ei niin voimakkaan yksityikohtaisesti, Olo on hyvin rauhallinen ja tyyni. Tätä on vaikea kuvata, mutta tämän olotilan yksinkertaisuus ja luonnollisuus viehättävät minua. Jollain tapaa minua ei oikein ole olemassa, kun olen ikään kuin yhtä kaiken kanssa. Mitään pelkoa tai ahdistusta tähän ei liity. Olo on vain yksinkertaisen tavallinen. Olenko vielä oikealla tiellä?

Voitko Zenkivi tai joku muu vastata. Tarvitsen vielä opastusta, että en harhaudu väärille urille.

miten on? kirjoitti:

Olen nyt antanut itseni vain olla suurempia miettimättä. Olotilani on muuttunut siitä alun oivalluksesta, jolloin olin hyvin tietoinen kaikesta, siihen suuntaan, että tietoisuus ikään kuin lepää kaikessa, mutta ei niin voimakkaan yksityikohtaisesti, Olo on hyvin rauhallinen ja tyyni. Tätä on vaikea kuvata, mutta tämän olotilan yksinkertaisuus ja luonnollisuus viehättävät minua. Jollain tapaa minua ei oikein ole olemassa, kun olen ikään kuin yhtä kaiken kanssa. Mitään pelkoa tai ahdistusta tähän ei liity. Olo on vain yksinkertaisen tavallinen. Olenko vielä oikealla tiellä?

Voitko Zenkivi tai joku muu vastata. Tarvitsen vielä opastusta, että en harhaudu väärille urille.

Lue lisää

Hyvä, olet juuri siinä missä sinun pitääkin tällä hetkellä olla. Oikeastaan vain sinä voit vastata, että oletko oikealla tiellä. Vain sinä tiedät sen tällä hetkellä. Opastuksesta tai paremmin kanssakulkemisesta on aluksi hyötyä, mutta jossain vaiheessa sinä itse olet paras opettaja itsellesi. Jos keskityt kysymykseen, niin kysymys itsessään antaa usein vastauksen. Ja usein vielä sellaisen, jota et lainkaan odottanut. Tärkeämpää kuin vastaus, on itse kysyminen.

Laitan sinulle muutaman kysymyksen, joihin itse olen törmännyt. Ne tulivat ensimmäisenä mieleen kun luin myös noita muita viestejäsi. Nämä eivät ole mitään ohjeita, niihin ei ole mitään oikeaa vastausta. Voipi olla, että ne eivät ole sinulle edes merkityksellisiä. Tai ehkä ne avaavat sinulle jonkin polun, joka on juuri sinulle merkityksellinen. Ei teoriaa, ei suosituksia...

Syventämistä?

Kun käytät ilmaisua "tietoisuus lepää" tai "viehättävät minua", mitä se tarkoittaa? En tarvitse siis selitystä, mutta mitä tapahtuu oikeasti, jos annat sille tunteelle tai kokemukselle tilaa ympärille? Jos keskität itsesi, niin minkä päällä se tunne on? Löydätkö jotain sen takaa? Jos laajennat toiseen suuntaan, ulospäin, mitä tapahtuu? Onko kokemus sama vai muuttuuko se? Jos tunnet ykseyttä, onko se totta? Löydätkö keskittymällä rajan itsen ja muun välille? Onko jossain kohta joka on selvästi sisäpuolella, kun toinen on selvästi ulkopuolella?

Sydämestä?

Toinen, mikä liittyy noihin aiempiin viesteihisi ja omaan historiaasi. Mitä tapahtuu nyt kun törmäät tilanteeseen tai ihmiseen, joka aiemmin aiheutti ahdistusta tai pelkoa? Kirjoitit aiemmin, että koit jonkinlaisen konfliktin ehdollistumisen kanssa. Tämä on vaikea asia, koska se on niin syvällä. Mutta jos olet läsnä tuollaisessa tilanteessa, mitä oikeastaan tapahtuu sinussa? Täysin rehellisenä itsellesi.

Yksi vaikea asia, minkä huomasin itsessäni, että kun minulla on keino palata balanssiin -niin minä myös käytin sitä. Kun kohtasin jonkun tilanteen, jossa koin ahdistusta tai vastustusta, niin salamannopeasti palautin itseni balanssiin. Tai annoin sen mennä ohitse tarrautumatta siihen kuten yleensä opetetaan. Mutta onko se totta? Vai onko tämä yksi mielen tempuista? En ole kauheasti löytänyt materiaalia tästä (otan linkkejä vastaan mielelläni), mutta herääminen ei ollut minulle ainoastaan mielen asia. Myös sydämen voi avata samalla tavoin.

Älykäs ihminen tai ihminen, jonka historiassa tunteet ovat kiellettyjä joko ympäristön toimesta tai hänen itsensä toimesta, jää helposti kiinni tähän. Jää tilanne päälle, jossa tasapaino on vain ja ainoastaan sisällä. Se näkyy myös usein ulospäin, kohteliaana etäisyytenä asioihin, eräänlaisena sisäinenä selkeytenä, mutta se ei heijastu ulospäin. Mieli on auki, mutta sydän ei.

Tilanne on vaikea huomata, koska se on niin hienovarainen ja vaikea tunnustaa/tunnistaa. Kaikkihan on periaatteessa hyvin, kaikki on tasapainossa. Miksi enää muuttua?

Tämä on vaikea kysymys, enkä tiedä onko se sinulle merkittävää millään tavoin. Ehkä menit sen yli, ehkä se on vielä syvällä, en tiedä. Vain sinä voit tietää sen. Itselleni tuo oli iso oivallus ja siitä seurasi iso romahdus myös. Jossain mielessä tämä on ollut vaikeampi kokemus kuin aiemmat. Jokaisen polku on aina erilainen, mutta noin kysyttäväksi itseltäsi, jos koet joskus tarvetta tutkia sitä....

miten on? kirjoitti:

Tällaista elämäni nyt on ollut.

Katsoin veljelläni Yleisurheilun nuorten euroopanmestaruuskisoja ja meneillään oli korkeushyppy. Yksi hyppääjistä epäonnistui siten, että hän hyppäsi oudosti riman alitse. Hörähdin ja sanoin veljelleni, että siinä oli todellinen riman alitus. Veljeni vastasi, että ei suinkaan, sehän oli täydellinen hyppy : Jos hypyn valvoja olisi katsonut miehen hypätessä toisaalle, hyppy olisi hyväksytty, koska rima jäi kannattimille.

Myöhemmin samana päivänä meditoin lattialla maaten ja tuo tapaus juolahti mieleeni. Silloin aloin nauraa ja nauroin tavalla, jota en ole ennen kokenut. Tuntui kuin jokainen solu ruumiissani olisi pomppinut samanaikaisesti lattialla hytkyvän ruumiini kanssa. Kyyneleet juoksivat silmistäni, mutta olin aivan rento ja olo oli ihana. Tajusin, että tuo korkeushyppyepisodi veljelläni kuvasi minua: minun etsintääni, harhapolkujani ja oivallustani. Oli vapauttavaa nauraa itselleen.

Kävelin puutarhapalstalla ja kysyin eräältä naiselta, mikä kukka tämä on. Nainen vastasi: "En sano, sillä huomenna se ei ehkä olekaan enää siinä." Sanoin, että ei suinkaan, siitä ei ole kysymys. Kävelin eteenpäin ja koska olin tietoisessa tilassa, naisen sanat eivät loukanneet minua, vaan haihtuivat pois.

Koska tämä minun oivallukseni on avaruudellinen, se on johtanut siihen, että olen rento esim. kävellessä tai tehdessäni taijia tai Qi gong-liikkeitä. Kaikki liikkeet ovat suloisen keveitä, koska teen ne ikään kuin itsessäni. Keksin itselleni koaninkin tähän liittyen. Vaihdoin ammattia: siirryin muotoilijasta tilanhaltijaksi.

Etiikkani ja suhde ihmisiin on muuttunut. Tiedostan, että minun tulee alkaa elää toisin.

Yhden kerran olen ahdistunut erään asian tiimoilta, mutta kun tarkastelin ahdistustani tietoisena, oivalsin syyn siihen ja se hävisi sillä silmänräpäyksellä eikä vaivannut enää minua siinä tilanteessa, johon se liittyi.

Olen ymmärtänyt, että monet asiat ovat johtaneet minut tähän uuteen mielentilaan. Sitä olen kuitenkin hämmästellyt, että kun luin Tollen kirjan Tyyneys puhuu joitakin päiviä aikaisemmin kuin kuuntelin sen Findhornin luennon, en ymmärtänyt kirjan tekstistä mitään, vaikka se käsittelee aivan samoja asioita kuin luentokin. Tyyneys puhuu -kirjassa on katkelmia niistä retriittipuheista.

Minua on puhutellut yksi runo. Se on Saima Harmajan Sidottu. Kirjoitan sen tähän.

Sidottu

Sun sylissäsi usein kuuntelin
syvintä rauhaa, joka virtas minuun.
mut yhtä usein, vangittuna sinuun
sinussa siipiäni räpytin.

Ei rakkaus voi kaskaan olla vapaa,
se sidottujen aarre on.
Mut läpi rakkauden ristikon
olevan ääriin vangin silmä tapaa.

Salatut aukaisee se, mi kahlitsee,
ja kaikkeudeks kaartuu ahdas maja.
Se sydän, jok´ on askelteni raja,
maailman sydämeksi laajenee.


Miten minun pitäisi oikein edetä nyt?

Lue lisää

Tervehdys kaikille,

On lähes vuosi kulunut siitä, kun minulle tapahtui jotain odottamatonta. Olen edelleen hengissä ja vuosi on ollut vaiherikas. Koska minulla ei ole ollut ketään juttukumppania ja kaiketi kuitenkin tarvitsisin sellaisen, ajattelin kysyä täällä vielä eräitä asioita, jotka askarruttavat minua.

Olen nyt siinä vaiheessa, jossa käydään läpi omaa egoa. Minun oli pakko alkaa käydä sitä läpi ts. tiedostaa ja tarkkailla, koska sen läpityöstäminen mielestäni kuuluu tähän prossessiin. Oikeastaan ajattelen nyt niin, että meditaatio on jopa tuon egon jatkuvaa hajottamista.

Omaan minäänsä tutustuminen on kuitenkin valtavan raskas prosessi ja kysyisinkin teiltä, miten se olisi parasta tehdä. Nyt olen vain tarkkaillut ja tiedostanut ajatuksiani ja tunteitani ja koko egon kenttää. Onko se oikea tapa?

Kun nyt luen tuota Harmajan runoa, se avautuu minulle egon ja tietoisuuden sisällön kautta. Ihmisessä on molemmat, toinen aiheutta rauhan ja toinen vangitsee. Myös rakkaus on kaksinaista ja todellinen rakkaus vapauttaa kahleista. Minä en mielestäni ole oivaltanut tuota todellista, vapauttavaa rakkautta. Miten sen voisi oivaltaa vai toteutuuko se vain tekemisessä?

Kun luen nyt uudelleen niitä vastauksia, joita viime vuonna sain, ne avautuvat minulle aivan uudella tavalla. Haluaisin paneutua niihin uudelleen, mutta en tiedä onko täällä enää ketään, joka vastaisi minulle. Haluan kuitenkin kokeilla:)

miten on? kirjoitti:

Tervehdys kaikille,

On lähes vuosi kulunut siitä, kun minulle tapahtui jotain odottamatonta. Olen edelleen hengissä ja vuosi on ollut vaiherikas. Koska minulla ei ole ollut ketään juttukumppania ja kaiketi kuitenkin tarvitsisin sellaisen, ajattelin kysyä täällä vielä eräitä asioita, jotka askarruttavat minua.

Olen nyt siinä vaiheessa, jossa käydään läpi omaa egoa. Minun oli pakko alkaa käydä sitä läpi ts. tiedostaa ja tarkkailla, koska sen läpityöstäminen mielestäni kuuluu tähän prossessiin. Oikeastaan ajattelen nyt niin, että meditaatio on jopa tuon egon jatkuvaa hajottamista.

Omaan minäänsä tutustuminen on kuitenkin valtavan raskas prosessi ja kysyisinkin teiltä, miten se olisi parasta tehdä. Nyt olen vain tarkkaillut ja tiedostanut ajatuksiani ja tunteitani ja koko egon kenttää. Onko se oikea tapa?

Kun nyt luen tuota Harmajan runoa, se avautuu minulle egon ja tietoisuuden sisällön kautta. Ihmisessä on molemmat, toinen aiheutta rauhan ja toinen vangitsee. Myös rakkaus on kaksinaista ja todellinen rakkaus vapauttaa kahleista. Minä en mielestäni ole oivaltanut tuota todellista, vapauttavaa rakkautta. Miten sen voisi oivaltaa vai toteutuuko se vain tekemisessä?

Kun luen nyt uudelleen niitä vastauksia, joita viime vuonna sain, ne avautuvat minulle aivan uudella tavalla. Haluaisin paneutua niihin uudelleen, mutta en tiedä onko täällä enää ketään, joka vastaisi minulle. Haluan kuitenkin kokeilla:)

Lue lisää

Tervehdys itsellesi, pitkästä aikaa. Pistä kysymyksiä, edellisistä tai siitä mikä tuntuu nyt olevan mielessä päällimmäisenä. Pohditaan yhdessä. Tai oikeastaan voisin pistää sinne myös kysymyksiä, niin yritän hahmottaa missä kohden pallokenttää olet menossa?

"Nyt olen vain tarkkaillut ja tiedostanut ajatuksiani ja tunteitani ja koko egon kenttää."

Jos omin sanoin, niin pystytkö kuvaamaan mitä tapahtuu tuossa sinussa? Onko se kokemus siitä, että olet kuin itsesi tarkkailija tai sivustaseuraaja, jotain muuta? Näetkö mistä ajatus/tunne tulee ja miksi, miten se toimii? Onko se tila vain meditaatiossa vai koko arkielämässä myös? Pystytkö päästämään luonnollisesti jostain ajatuksesta vaikkapa irti, antamaan sen mennä? Tai jopa, pystytkö tietoisesti pysäyttämään ajatukset tai antamaan koko prosessin sammua? Vain olla, ilman ajatuksia?

"Oikeastaan ajattelen nyt niin, että meditaatio on jopa tuon egon jatkuvaa hajottamista."

Hyvä kuvaus... Irtipäästäminen voisi olla toinen sana, joka sopisi ehkä tuohon.

"Minä en mielestäni ole oivaltanut tuota todellista, vapauttavaa rakkautta. Miten sen voisi oivaltaa vai toteutuuko se vain tekemisessä?"

Tai oletko varma, että rakkaus on jotain joka täytyy oivaltaa? Tai sitä pitäisi edes jotenkin erityisesti toteuttaa? Entä jos se onkin jotain, joka vain tulee ulos kun mitään estettä ei enää ole? Kun menee tarpeeksi syvälle sisäänsä, kun ei ole enää mitään mitä etsiä -tuleeko sitten lopulta automaattisesti ulos?

älkää edes yrittäkö kirjoitti:

Ilman egoa on kyllä ajatuksia, mutta ajatukset eivät identifioidu sen minäajatuksen kanssa. Koska minä (=ego) on myös pelkkä ajatus itsestä, eikä niiden kanssa identifioidu, on kyseessä minän totaalinen hajoaminen. Mikään tässä maailmassa ei ikään kuin tapahdu "minulle". Ne vaan tapahtuu. Ilman minää me ollaan ainoastaan se tietoisuus ja sitten me kuvitellaan, että tämä meidän tietoisuus on yhteinen meidän kaikkien kanssa, niin ihmisten, eläinten ja kaikkien tietoisten eliöiden. Tuo on mielisairasta skitsofreenistä ajattelua.

Minä ei siis ole harha, vaan todella tarpeeellinen. Minän hajoaminen on sktitsofreniaa. Se johtaa harhoihin. Älkää siis yrittäkö. Rakastakaa sitä omaa minää ja rakastakaa muiden minää, koska se on ainoa, mikä meillä on.

Egosta luopuminen on Pandoran lipas. Älkää avatko stä. Oikeasti, älkää avatko sitä!

Lue lisää

Kun ihminen syntyy, yksilö kokee olevansa olemassa ja muodostaa mielikuvitus olennon, jonka nimeää minäksi. Tämän minän kautta yksilö oppii tarkastelemaan maailmaa ja yhdistämään kaikki halunsa. Minä olen.. Minä haluan.. Mutta kuitenkin pohjimmiltaan tuo "minä" on kuitenkin vain mielikuvitusolento, jota siis minän-harhaksi kutsutaan ja tämän tajuamiseen buddhalaisuus tähtää, mitään minää ei koskaan ollutkaan.

Se mitä tällä tarkoitetaan on muun muassa se, ettei ihmisten halut kohtaa fyysisten halujen tai tuntemusten kanssa, vaan ovat mielikuvituksen tuotetta. Ihminen haluaa mielihyvää, mielihyvän vuoksi. Mielihyvän haluamisessa ei sinäänsä ole mitään pahaa Buddhalaisesta näkökulmasta, mutta pitäisi olla hyvin tietoinen siitä missä mennään (sekä pysyä kohtuudessa). Lisäksi tälläiset halut aiheuttavat mieleen eräänlaisia takertumiskohtia, jotka vääristävät ajattelua ja estävät maailman tarkastelua sellaisena kuin se oikeasti on. Omat agendat ja motiivit tunkevat väkisin pinnalle. Egosta luopuminen ei siis missään tapauksessa estä ajattelua, mutta tekee siitä puhdasta. Egosta luopuminen edellyttää kaikkien mielen solmujen avaamista, ongelmien käsittelemistä ja itsensä kohtaamista. Mitään ei pääse pakoon. Egosta luopunut ihminen ei normaalisti koe tarvetta ajatella, mutta kun tulee käytännön elämässä tilanne, jossa ajattelu on tarpeellista, ei tällekkään ole mitään estettä.

Luulen, että ongelma tässä asiassa on sama kuin uskonnossa. Kaikki puhuvat samasta asiasta, mutta kuvailevat sitä hieman eri tavalla. Tunteellisesti ärhäkät ihmiset sitten ottavat tästä hieman sanallisesti yhteen. Sitten pitää sanoa vähän takaisin, kun ei haluta olla väärässä, eikä kokea vääryyttä. Näin ne mielen pikku virheet ja egon aiheuttamat ajatusvirheet kumuloituvat ja kasaantuvat oikeiksi ongelmiksi ja tuo uskonnon ja järjen, ystävällisyyden ja rakkauden sanoma unohtuu, ettei vaan tarvitsisi olla väärässä tai kokea vääryyttä.

ZenKivi kirjoitti:

Tervehdys itsellesi, pitkästä aikaa. Pistä kysymyksiä, edellisistä tai siitä mikä tuntuu nyt olevan mielessä päällimmäisenä. Pohditaan yhdessä. Tai oikeastaan voisin pistää sinne myös kysymyksiä, niin yritän hahmottaa missä kohden pallokenttää olet menossa?

"Nyt olen vain tarkkaillut ja tiedostanut ajatuksiani ja tunteitani ja koko egon kenttää."

Jos omin sanoin, niin pystytkö kuvaamaan mitä tapahtuu tuossa sinussa? Onko se kokemus siitä, että olet kuin itsesi tarkkailija tai sivustaseuraaja, jotain muuta? Näetkö mistä ajatus/tunne tulee ja miksi, miten se toimii? Onko se tila vain meditaatiossa vai koko arkielämässä myös? Pystytkö päästämään luonnollisesti jostain ajatuksesta vaikkapa irti, antamaan sen mennä? Tai jopa, pystytkö tietoisesti pysäyttämään ajatukset tai antamaan koko prosessin sammua? Vain olla, ilman ajatuksia?

"Oikeastaan ajattelen nyt niin, että meditaatio on jopa tuon egon jatkuvaa hajottamista."

Hyvä kuvaus... Irtipäästäminen voisi olla toinen sana, joka sopisi ehkä tuohon.

"Minä en mielestäni ole oivaltanut tuota todellista, vapauttavaa rakkautta. Miten sen voisi oivaltaa vai toteutuuko se vain tekemisessä?"

Tai oletko varma, että rakkaus on jotain joka täytyy oivaltaa? Tai sitä pitäisi edes jotenkin erityisesti toteuttaa? Entä jos se onkin jotain, joka vain tulee ulos kun mitään estettä ei enää ole? Kun menee tarpeeksi syvälle sisäänsä, kun ei ole enää mitään mitä etsiä -tuleeko sitten lopulta automaattisesti ulos?

Lue lisää

Hei taas ZenKivi,

silloin vuosi sitten minä koin oivalluksen, joka konkreettisestikin oli valtava rajähdys aivoissa. Nyt kamppailen "ego" käsitteen parissa ja olen ehkä turhautunut, kun en oivallakaan samalla tavalla.

Teoreettisesti olen oivaltanut, että ego ja ajatukset ovat sama asia. Ajatukset ja sanat ovat yhteydessä myös tunteisiin. Käytännön tasolla on kuitenkin joku, joka ajattelee, sellainen tunne syntyy. Jostain syystä en ymmärrä tätä. Minä en tiedä loppujen lopuksi, kuka se tarkkailija on? Tarkkailija voi ilmeisesti olla tietoisuus, mutta myös ego, vai voiko. Minä koen sen niin, että kun tarkkailen, voin olla joko ulkopuolinen tarkkailija tai sitten ikääänkuin sisäpuolinen tarkkailija, johon kaikki tarkkailtava sisältyy. Mitään ulkopuolisuutta ei silloin ole. Tarkkailija ja tarkkailtava on sama asia ja silloin olen tietoinen. Kaikki on yhtä. Tämähän oli se alkuperäinen kokemus vuosi sitten.

Ajatuksen alkulähdettä ajallisesti en pysty havaitsemaan tässä ja nyt, mutta voin kyllä päästää ajattelusta irti. Voin olla ilman ajatuksia ja silloin kohtaan sen avaruudellisuuden, joka minut löi ällikällä viime vuonna. Kun ajatuksia ei ole, on tilaa, avaruutta.

Siis en oikein ymmärrä sitä, kuka se tarkkailija on silloin kun tarkataan oikein.

miten on? kirjoitti:

Hei taas ZenKivi,

silloin vuosi sitten minä koin oivalluksen, joka konkreettisestikin oli valtava rajähdys aivoissa. Nyt kamppailen "ego" käsitteen parissa ja olen ehkä turhautunut, kun en oivallakaan samalla tavalla.

Teoreettisesti olen oivaltanut, että ego ja ajatukset ovat sama asia. Ajatukset ja sanat ovat yhteydessä myös tunteisiin. Käytännön tasolla on kuitenkin joku, joka ajattelee, sellainen tunne syntyy. Jostain syystä en ymmärrä tätä. Minä en tiedä loppujen lopuksi, kuka se tarkkailija on? Tarkkailija voi ilmeisesti olla tietoisuus, mutta myös ego, vai voiko. Minä koen sen niin, että kun tarkkailen, voin olla joko ulkopuolinen tarkkailija tai sitten ikääänkuin sisäpuolinen tarkkailija, johon kaikki tarkkailtava sisältyy. Mitään ulkopuolisuutta ei silloin ole. Tarkkailija ja tarkkailtava on sama asia ja silloin olen tietoinen. Kaikki on yhtä. Tämähän oli se alkuperäinen kokemus vuosi sitten.

Ajatuksen alkulähdettä ajallisesti en pysty havaitsemaan tässä ja nyt, mutta voin kyllä päästää ajattelusta irti. Voin olla ilman ajatuksia ja silloin kohtaan sen avaruudellisuuden, joka minut löi ällikällä viime vuonna. Kun ajatuksia ei ole, on tilaa, avaruutta.

Siis en oikein ymmärrä sitä, kuka se tarkkailija on silloin kun tarkataan oikein.

Lue lisää

Oikein hyvä. Tämä sinun ajattelu menee jo syvemmälle kuin pelkkä egosta vapautuminen, joten jatketaan siihen suuntaan?

"Käytännön tasolla on kuitenkin joku, joka ajattelee, sellainen tunne syntyy. "

Kyllä, sellainen tunne tai kokemus syntyy luonnollisesti. Se ei synny egosta, vaan se on se kokemus, joka alunperin synnyttää ajatuksen egosta.

Jos puhutaan kuvaannollisesti, niin kuvittele suuri valkoinen paperi. Se on tilaa, se on avaruutta. Siellä ei ole mitään sisä- tai ulkopuolella. Tämä on kaiketi se kokemus, jota kuvaat ajatuksettomuudella?

Kun piirrämme ympyrän sille paperille, syntyy kokemus että on jotain sen ympyrän ulkopuolella ja jotain sen sisäpuolella. Se ympyrä ei ole pelkkä ajatus, vaan meidän mielemme toimii niin. Me havainnoimme luonnostamme maaimaa erottamalla asiat toisistaan. Se on luonnollista ihmiselle, ilman sitä emme selviäisi elämässä hetkeäkään. Jos emme esim. tietäisi mikä tunne tulee sisältä ja mikä ulkoa, nääntyisimme nälkään ja kuolisimme haavoihimme. Pieni lapsi ei tiedä vielä tätä, hän alkaa itkeä kun joku toinen alkaa itkeä.

Intuitiivinen kokemus jostakusta, joka tarkkailee, seuraa tästä. Kun ajatus tulee mukaan, tuosta kokemuksesta ajan myötä syntyy ego. On jotain pysyvää tai kiinteää, joka on aina tässä ja nyt. Sinun oma kokemuksesi osoittaa tämän vääräksi, mutta se osoittaa myös että käsitteet "ulkona ja sisällä" tai "minä ja muut" ovat väärin. Vaikka ne ovat hyödyllisiä ihmisenä olemiseen, todellisuus ei vastaa niitä käsityksiä.

Toinen mielen taipumus on myös, että me liitämme asioihin tekijän tai jonkin pysyvän syvemmän toimijan. Me ajattelemme em. intuitiivisesti, että minä olen olento. Sen sijaan, että ajattelisimme: minä olen tapahtuma. Huomaatko eron? Josta seuraa kysymys, jos olet valmis?

"Minä en tiedä loppujen lopuksi, kuka se tarkkailija on?"

Tämä on ydinhavainto. Oletko varma, että siellä on tarkkailija? Jos et kerran pysty löytämään sitä, niin mikä on silloin johtopäätös?

Zenissä sanottiin:

Siellä missä on kohde, sinne syntyy ajatus. Siellä missä on ajatus, sinne syntyy kohde.

ZenKivi kirjoitti:

Oikein hyvä. Tämä sinun ajattelu menee jo syvemmälle kuin pelkkä egosta vapautuminen, joten jatketaan siihen suuntaan?

"Käytännön tasolla on kuitenkin joku, joka ajattelee, sellainen tunne syntyy. "

Kyllä, sellainen tunne tai kokemus syntyy luonnollisesti. Se ei synny egosta, vaan se on se kokemus, joka alunperin synnyttää ajatuksen egosta.

Jos puhutaan kuvaannollisesti, niin kuvittele suuri valkoinen paperi. Se on tilaa, se on avaruutta. Siellä ei ole mitään sisä- tai ulkopuolella. Tämä on kaiketi se kokemus, jota kuvaat ajatuksettomuudella?

Kun piirrämme ympyrän sille paperille, syntyy kokemus että on jotain sen ympyrän ulkopuolella ja jotain sen sisäpuolella. Se ympyrä ei ole pelkkä ajatus, vaan meidän mielemme toimii niin. Me havainnoimme luonnostamme maaimaa erottamalla asiat toisistaan. Se on luonnollista ihmiselle, ilman sitä emme selviäisi elämässä hetkeäkään. Jos emme esim. tietäisi mikä tunne tulee sisältä ja mikä ulkoa, nääntyisimme nälkään ja kuolisimme haavoihimme. Pieni lapsi ei tiedä vielä tätä, hän alkaa itkeä kun joku toinen alkaa itkeä.

Intuitiivinen kokemus jostakusta, joka tarkkailee, seuraa tästä. Kun ajatus tulee mukaan, tuosta kokemuksesta ajan myötä syntyy ego. On jotain pysyvää tai kiinteää, joka on aina tässä ja nyt. Sinun oma kokemuksesi osoittaa tämän vääräksi, mutta se osoittaa myös että käsitteet "ulkona ja sisällä" tai "minä ja muut" ovat väärin. Vaikka ne ovat hyödyllisiä ihmisenä olemiseen, todellisuus ei vastaa niitä käsityksiä.

Toinen mielen taipumus on myös, että me liitämme asioihin tekijän tai jonkin pysyvän syvemmän toimijan. Me ajattelemme em. intuitiivisesti, että minä olen olento. Sen sijaan, että ajattelisimme: minä olen tapahtuma. Huomaatko eron? Josta seuraa kysymys, jos olet valmis?

"Minä en tiedä loppujen lopuksi, kuka se tarkkailija on?"

Tämä on ydinhavainto. Oletko varma, että siellä on tarkkailija? Jos et kerran pysty löytämään sitä, niin mikä on silloin johtopäätös?

Zenissä sanottiin:

Siellä missä on kohde, sinne syntyy ajatus. Siellä missä on ajatus, sinne syntyy kohde.

Lue lisää

Sen sijaan, että ajattelisimme: minä olen tapahtuma, siis ajassa ilmenevää erilaista olemista.

Liittyykö tämä tuohon mielen jatkuvaan kuolettamiseen tai irtipäästämiseen, jonka mainitsit tuolla edellä. Liittykö tuo irtipäästäminen siihen virrassa olemiseen, josta olen joskus lukenut. Siis on joki, jonka keskellä olemme ja joki virtaa. Siis tietoisuuden tilassa kaikki virtaa, "minäkin" on tapahtuma, mutta sitä ei rekisteröidä eikä säilytetä muistissa, vaan annetaan jatkuvasti mennä menojaan. Mitään kiinteää minää tai ajatusta ei ole. Mihinkään ei takerruta vaan eletään spontaanisti tässä hetkessä.

miten on? kirjoitti:

Sen sijaan, että ajattelisimme: minä olen tapahtuma, siis ajassa ilmenevää erilaista olemista.

Liittyykö tämä tuohon mielen jatkuvaan kuolettamiseen tai irtipäästämiseen, jonka mainitsit tuolla edellä. Liittykö tuo irtipäästäminen siihen virrassa olemiseen, josta olen joskus lukenut. Siis on joki, jonka keskellä olemme ja joki virtaa. Siis tietoisuuden tilassa kaikki virtaa, "minäkin" on tapahtuma, mutta sitä ei rekisteröidä eikä säilytetä muistissa, vaan annetaan jatkuvasti mennä menojaan. Mitään kiinteää minää tai ajatusta ei ole. Mihinkään ei takerruta vaan eletään spontaanisti tässä hetkessä.

Lue lisää

Kyllä, mutta lisäksi niin että mitään kiinteää itseä ei ole olemassa. Tai jos tehdään pesäeroa sanojen "ego" ja "itse" välille, niin...

Ego? Minulle sana “ego” avautuu erityisenä kokemuksena. Jos yrittäisi kuvata sitä, niin sen parhaiten huomaa tunnereaktiona. Kun se mitä haluan, on minussa ristiriidassa jonkin toisen halun kanssa, se yritetään estää tai sitä yritetään haitata -syntyy negatiivinen tunne. Sen tuloksena on se psykologinen kärsimys, joka minulla liittyy koko käyttäytymisen kirjoon: viha, tarve kostaa, halu olla oikeassa, ahdistus, pelko jne. Se on siis perimmäinen syy psykologiseen kärsimykseeni ja minulle myös merkki epätasapainosta ja kehittymättömyydestä itsessäni.

Itse? Se on sitä kun silmistä, korvista, kropasta tulee aistimuksia ja syntyy kokemus, että ne tapahtuvat jollekin olennolle. Että sisällä on joku, jokin keskus, jossa ne tulevat yhteen tai jokin “juttu”, jolle ne aistimukset tapahtuvat. Ajatukset liittyvät minulle myös tähän. Kun silmän kautta tulee valoa, niin syntyy tietoisuus visuaalisesta tietoisuudesta jostakin. Kun ajattelen, syntyy tietoisuus mentaalisesta tietoisuudesta jostakin. On kontakti johonkin objektiin ja syntyy jako. On jokin toinen ja on itse. Toisinkuin egon tapauksessa, siihen kokemukseen ei välttämättä liity tunne- tai ajatusreaktiota lainkaan.

Irtipäästäminen (tai non-attachment) liittyy molempiin käsityksiin. Jos käytän vertaustasi, niin ne ovat kummatkin kiviä, joihin joessa takerrumme. Energia kuluu siihen, että yritämme roikkua sormet verillä niissä -pysäyttää sen virtaamisen. Meillä on pakonomainen tarve löytää jokin kiinnekohta tai jotain pysyvää, jokin "ultimate" -ikuinen ja muuttumaton. Mutta kuten kokemuksesi osoittaa, sellaista ei ole sisällämme eikä myöskään ulkopuolella. Halu niihin syntyy siitä, kun mieli "kramppaa" omaan haluunsa kiinni ja yrittää löytää sellaista. Kun se kramppi puretaan tai purkautuu itsestään - siitä syntyy vapaus.

Rakkaus, tai buddhalaisittain myötätunto, herää automaattisesti kun ymmärtää itsessään tämän. Se et ole pelkästään sinä, joka kramppaa. Kaikki muutkin tekevät niin -kuka pelosta, kuka yksinäisyyttään jne.. Kun sen näkee käytännössä itsessään, sen ymmärtää myös muissa. Tai toisinpäin.

henrixd kirjoitti:

Kun ihminen syntyy, yksilö kokee olevansa olemassa ja muodostaa mielikuvitus olennon, jonka nimeää minäksi. Tämän minän kautta yksilö oppii tarkastelemaan maailmaa ja yhdistämään kaikki halunsa. Minä olen.. Minä haluan.. Mutta kuitenkin pohjimmiltaan tuo "minä" on kuitenkin vain mielikuvitusolento, jota siis minän-harhaksi kutsutaan ja tämän tajuamiseen buddhalaisuus tähtää, mitään minää ei koskaan ollutkaan.

Se mitä tällä tarkoitetaan on muun muassa se, ettei ihmisten halut kohtaa fyysisten halujen tai tuntemusten kanssa, vaan ovat mielikuvituksen tuotetta. Ihminen haluaa mielihyvää, mielihyvän vuoksi. Mielihyvän haluamisessa ei sinäänsä ole mitään pahaa Buddhalaisesta näkökulmasta, mutta pitäisi olla hyvin tietoinen siitä missä mennään (sekä pysyä kohtuudessa). Lisäksi tälläiset halut aiheuttavat mieleen eräänlaisia takertumiskohtia, jotka vääristävät ajattelua ja estävät maailman tarkastelua sellaisena kuin se oikeasti on. Omat agendat ja motiivit tunkevat väkisin pinnalle. Egosta luopuminen ei siis missään tapauksessa estä ajattelua, mutta tekee siitä puhdasta. Egosta luopuminen edellyttää kaikkien mielen solmujen avaamista, ongelmien käsittelemistä ja itsensä kohtaamista. Mitään ei pääse pakoon. Egosta luopunut ihminen ei normaalisti koe tarvetta ajatella, mutta kun tulee käytännön elämässä tilanne, jossa ajattelu on tarpeellista, ei tällekkään ole mitään estettä.

Luulen, että ongelma tässä asiassa on sama kuin uskonnossa. Kaikki puhuvat samasta asiasta, mutta kuvailevat sitä hieman eri tavalla. Tunteellisesti ärhäkät ihmiset sitten ottavat tästä hieman sanallisesti yhteen. Sitten pitää sanoa vähän takaisin, kun ei haluta olla väärässä, eikä kokea vääryyttä. Näin ne mielen pikku virheet ja egon aiheuttamat ajatusvirheet kumuloituvat ja kasaantuvat oikeiksi ongelmiksi ja tuo uskonnon ja järjen, ystävällisyyden ja rakkauden sanoma unohtuu, ettei vaan tarvitsisi olla väärässä tai kokea vääryyttä.

Lue lisää

Hieno teksti! Minä toivoisin, että kaikki lukijat tulisivat tänne keskustelemaan, ei teoreettisesti vaan pohtimaan asioita ja kertomaan omakohtaisia kokemuksia.

Minulle "minä" on mielikuvitusolento sen vuoksi, että se on ihmiskunnan historian, kulttuurin, yhteiskunnan, suvun ja lähipiirin aikaansaama olento. Se on olemassa ja toimiin niin kuin tuossa edellä kirjoitit.

Olen ymmärtänyt, että on olemassa tosiasia ja sitten mielihalu. On olemassa nälkä, joka on tosiasia, mutta kun siihen liittyy mielihalu (psykologinen nälkä), alkaa syntyä vaikeuksia. vaikkapa lihomista.

Miten sinä tai kuka tahansa tätä lukeva käsität egosta luopumisen? Miten se tapahtuu käytännössä? Miten pääsit irti egosta?

Tuli mieleen tuosta uskonnosta, että Buddha taisteli jonkun Maran kanssa, jonka ymmärrän egoksi. Hän taisteli siis oman mielensä kanssa ja voitti sen. (Olenko ymmärtänyt oikein). Toisaalta Jeesuksestakin sanotaan, että kiusaaja (Jeesuksen mieli) koetteli häntä. Nämäkin herrat siis taistelivat itsensä kanssa. Niinkuin minäkin nyt.

Käytän tässä ego, mieli, itse ja minä-sanoja synonyymeinä enkä erityismerkityksessä.

miten on? kirjoitti:

Hieno teksti! Minä toivoisin, että kaikki lukijat tulisivat tänne keskustelemaan, ei teoreettisesti vaan pohtimaan asioita ja kertomaan omakohtaisia kokemuksia.

Minulle "minä" on mielikuvitusolento sen vuoksi, että se on ihmiskunnan historian, kulttuurin, yhteiskunnan, suvun ja lähipiirin aikaansaama olento. Se on olemassa ja toimiin niin kuin tuossa edellä kirjoitit.

Olen ymmärtänyt, että on olemassa tosiasia ja sitten mielihalu. On olemassa nälkä, joka on tosiasia, mutta kun siihen liittyy mielihalu (psykologinen nälkä), alkaa syntyä vaikeuksia. vaikkapa lihomista.

Miten sinä tai kuka tahansa tätä lukeva käsität egosta luopumisen? Miten se tapahtuu käytännössä? Miten pääsit irti egosta?

Tuli mieleen tuosta uskonnosta, että Buddha taisteli jonkun Maran kanssa, jonka ymmärrän egoksi. Hän taisteli siis oman mielensä kanssa ja voitti sen. (Olenko ymmärtänyt oikein). Toisaalta Jeesuksestakin sanotaan, että kiusaaja (Jeesuksen mieli) koetteli häntä. Nämäkin herrat siis taistelivat itsensä kanssa. Niinkuin minäkin nyt.

Käytän tässä ego, mieli, itse ja minä-sanoja synonyymeinä enkä erityismerkityksessä.

Lue lisää

Minulle ratkaiseva kokemus oli se, että hetkeksi ajatus pysähtyi. Aivan samoin kuin sinun kokemuksessasi. Se, että tajusin, että minä en ole ajatteluni. Enkä mitä kuvittelen tai toivon olevani. Vaikka se ajatus pysähtyi, olin silti olemassa. Olin siis jotain muuta ja halusin selvittää sen itselleni: kuka minä sitten olen?

En ole vielä tavannut ihmistä, joka olisi kerralla astunut egosta ulos. Sellaisiakin varmaan on. Useimmilla, vaikka olisivat ymmärtäneet teoriassa ja käytännössäkin hyvin syvälle, on tiettyjä juttuja itsessään, jotka ovat vielä kesken. Se on vähänkuin pistäisi reiän paperiin. Se egon paikka, reikä, ei ole puhdas vaan siitä jää riekaleeet, joita ainakin minä olen joutunut poistelemaan.

Mutta tuo on hyvä, mitä sanoit. On tosiasia, fakta. Sitten on se mitä haluan. Minulle itselleni tärkeintä (ja vaikeinta) on hyväksyä se fakta. Jos olen yksinäinen, niin olen yksinäinen. Jos olen vihainen, niin olen sitä. Haluaminen on sen faktan kieltämistä. Tai pakenemista siitä faktasta. Kysymys ei ole miten pääsen vihasta eroon vaan miksi olen vihainen? Jos katsoo sitä faktaa suoraan eikä yritä väistää sitä, niin siihen löytyy vastaus. Saattaa kestää hetken, joskus kauan. Saattaa olla tuskallista myöntää jotain itselleen, saattaa olla että se on helppoa. Jokaiselle varmaan erilaista. Yleensä vastaus on vielä sellainen, jota ei osaa odottaa. Jokainen tällainen oivallus poistaa taas yhden riekaleen.

Toinen asia, mikä tuohon itselleni liittyy, on se, että ei aseta itselleen psykologisia tavoitteita. Minun ei tarvitse olla hieno, henkinen ja valaistunut ihmnen. Ottaa sen, mistä on tietoinen tällä hetkellä, käsittelyyn eikä mieti edistymistä tai jonkin saavuttamista. Viha on juuri tässä ja nyt, se on tällä hetkellä se ainoa mikä täytyy ymmärtää. Jos se ei selviä nyt, se selviää joskus toiste. Who cares? Mihin meillä olisi kiire?

ZenKivi kirjoitti:

Kyllä, mutta lisäksi niin että mitään kiinteää itseä ei ole olemassa. Tai jos tehdään pesäeroa sanojen "ego" ja "itse" välille, niin...

Ego? Minulle sana “ego” avautuu erityisenä kokemuksena. Jos yrittäisi kuvata sitä, niin sen parhaiten huomaa tunnereaktiona. Kun se mitä haluan, on minussa ristiriidassa jonkin toisen halun kanssa, se yritetään estää tai sitä yritetään haitata -syntyy negatiivinen tunne. Sen tuloksena on se psykologinen kärsimys, joka minulla liittyy koko käyttäytymisen kirjoon: viha, tarve kostaa, halu olla oikeassa, ahdistus, pelko jne. Se on siis perimmäinen syy psykologiseen kärsimykseeni ja minulle myös merkki epätasapainosta ja kehittymättömyydestä itsessäni.

Itse? Se on sitä kun silmistä, korvista, kropasta tulee aistimuksia ja syntyy kokemus, että ne tapahtuvat jollekin olennolle. Että sisällä on joku, jokin keskus, jossa ne tulevat yhteen tai jokin “juttu”, jolle ne aistimukset tapahtuvat. Ajatukset liittyvät minulle myös tähän. Kun silmän kautta tulee valoa, niin syntyy tietoisuus visuaalisesta tietoisuudesta jostakin. Kun ajattelen, syntyy tietoisuus mentaalisesta tietoisuudesta jostakin. On kontakti johonkin objektiin ja syntyy jako. On jokin toinen ja on itse. Toisinkuin egon tapauksessa, siihen kokemukseen ei välttämättä liity tunne- tai ajatusreaktiota lainkaan.

Irtipäästäminen (tai non-attachment) liittyy molempiin käsityksiin. Jos käytän vertaustasi, niin ne ovat kummatkin kiviä, joihin joessa takerrumme. Energia kuluu siihen, että yritämme roikkua sormet verillä niissä -pysäyttää sen virtaamisen. Meillä on pakonomainen tarve löytää jokin kiinnekohta tai jotain pysyvää, jokin "ultimate" -ikuinen ja muuttumaton. Mutta kuten kokemuksesi osoittaa, sellaista ei ole sisällämme eikä myöskään ulkopuolella. Halu niihin syntyy siitä, kun mieli "kramppaa" omaan haluunsa kiinni ja yrittää löytää sellaista. Kun se kramppi puretaan tai purkautuu itsestään - siitä syntyy vapaus.

Rakkaus, tai buddhalaisittain myötätunto, herää automaattisesti kun ymmärtää itsessään tämän. Se et ole pelkästään sinä, joka kramppaa. Kaikki muutkin tekevät niin -kuka pelosta, kuka yksinäisyyttään jne.. Kun sen näkee käytännössä itsessään, sen ymmärtää myös muissa. Tai toisinpäin.

Lue lisää

Joo, tuo sinun ego- ja itse-käsitteiden kuvaus on mielenkiintoinen. Minuille ego, mieli, minä ja itse käsitteet sisältävät nuo molemmat puolet. Voisiko tässä olla kysymys mielen subjektiivisesta ja objektiivisesta puolesta? Toiseen liittyy aina tunne-elementti ja toiseen ei välttämätt, kuten sanoit.

Luulen ymmärtäväni, mitä tuossa edellä kirjoitit, mutta minun on tulkittava se oman kokemukseni ja ymmärrykseni mukaan ja nyt tuli mieleen seuraavaa: Koko tämän ketjun nimi on Vapaaksi minä-harhasta. Kun koin sen oivalluksen, kirjoitin spontaanisti näin: "Silloin minä oivalsin, että kun katson maailmaa ympärilläni ja näen sen kirkkaana, syvänä ja loistavana, se tyyneys ja harmonia, jossa kaikki tapahtuu ja on, olen minä itse." Sitten joku buddhic 13.7.2013 kirjoitti, että tuossa lauseessa on tämän ketjun oleellinen anti. Voisiko sinun antamasi ego-(minä) ja itse- käsitteet korvata tuon minun "minä itse" käsitteen. Ovatko ne sama asia? Ei se ihan taida vastata, muta miten sen saisi vastaamaan. En oikein osaa sanoittaa tätä nyt selkeästi.

Nimittäin, että jos meinaa oppia tuntemaan itsensä, se ei voi tapahtua kuin tuossa virrassa ymmärtämällä ja irtipäästämällä noiden ego- ja itse-käsitteiden alla olevia tapahtumia. Se ulkopuolinen tarkkailija, josta aiemmin oli puhe, sisältyy ehkä tuohon itse-käsitteeseen.

miten on? kirjoitti:

Joo, tuo sinun ego- ja itse-käsitteiden kuvaus on mielenkiintoinen. Minuille ego, mieli, minä ja itse käsitteet sisältävät nuo molemmat puolet. Voisiko tässä olla kysymys mielen subjektiivisesta ja objektiivisesta puolesta? Toiseen liittyy aina tunne-elementti ja toiseen ei välttämätt, kuten sanoit.

Luulen ymmärtäväni, mitä tuossa edellä kirjoitit, mutta minun on tulkittava se oman kokemukseni ja ymmärrykseni mukaan ja nyt tuli mieleen seuraavaa: Koko tämän ketjun nimi on Vapaaksi minä-harhasta. Kun koin sen oivalluksen, kirjoitin spontaanisti näin: "Silloin minä oivalsin, että kun katson maailmaa ympärilläni ja näen sen kirkkaana, syvänä ja loistavana, se tyyneys ja harmonia, jossa kaikki tapahtuu ja on, olen minä itse." Sitten joku buddhic 13.7.2013 kirjoitti, että tuossa lauseessa on tämän ketjun oleellinen anti. Voisiko sinun antamasi ego-(minä) ja itse- käsitteet korvata tuon minun "minä itse" käsitteen. Ovatko ne sama asia? Ei se ihan taida vastata, muta miten sen saisi vastaamaan. En oikein osaa sanoittaa tätä nyt selkeästi.

Nimittäin, että jos meinaa oppia tuntemaan itsensä, se ei voi tapahtua kuin tuossa virrassa ymmärtämällä ja irtipäästämällä noiden ego- ja itse-käsitteiden alla olevia tapahtumia. Se ulkopuolinen tarkkailija, josta aiemmin oli puhe, sisältyy ehkä tuohon itse-käsitteeseen.

Lue lisää

""Silloin minä oivalsin, että kun katson maailmaa ympärilläni ja näen sen kirkkaana, syvänä ja loistavana, se tyyneys ja harmonia, jossa kaikki tapahtuu ja on, olen minä itse.""

Tuon ego/itse -ajattelun voisi kuvata myös näin. Kuvittele peili. Ego on se mikä heijastuu siihen peiliin. Itse on se varsinainen peili. Peilin pinnasta riippuu millaisena olet persoonasi aiemmin nähnyt ja kenties näet osin jatkossakin. Kun me käsittelemme tunteita, uskomuksia päästäen niistä irti -niin se on peilin pitämistä puhtaana. Jotta näkisimme todellisuuden sellaisena kuin se oikeasti on.

Tai jos skipataan hetkeksi teoria? Keskitytään kokemukseen. Otan tuosta irti: "jossa kaikki tapahtuu ja on". Olet kokenut jo ulkopuolisen tarkkailijan ja myös sen miltä tuntuu olla yksi, olla kaikki. Jos sinusta tuntuu, että olet valmis menemään syvemmälle, niin keskity tuohon lauseeseen. Sen sijaan, että keskittyisit mitä mielessä tai maailmassa tapahtuu, käännä huomio siihen tarkkailijaan. Siihen, joka kokee ykseyden tai sisäisen maailman.

Tuo peilivertaus tulee varmaan siitä, että se oli harjoitus, jossa sain ensimmäisen kerran vielä syvemmän kokemuksen. Iso osa kirjoista keskittyy tuohon egosta luopumiseen, mutta asia taitaa jäädä kesken. Silloinen opettaja pisti minut istumaan hämärään huoneeseen, jossa oli iso peili. Hän antoi minulle kynttilän ja kehotti laittamaan sen palavana eteeni. Ensin istuin katsoin pitkään kynttilää, sitten sen heijastusta ja lopulta itseäni silmiin. Jatkoin sitä päivätolkulla kunnes tajusin jotain. Jos siis haluat kokeilla, minulle se selvitti eron asioiden välillä. Kokemuksellisesti sitä mitä ymmärtääkseni yrität hakea takaa.

ZenKivi kirjoitti:

""Silloin minä oivalsin, että kun katson maailmaa ympärilläni ja näen sen kirkkaana, syvänä ja loistavana, se tyyneys ja harmonia, jossa kaikki tapahtuu ja on, olen minä itse.""

Tuon ego/itse -ajattelun voisi kuvata myös näin. Kuvittele peili. Ego on se mikä heijastuu siihen peiliin. Itse on se varsinainen peili. Peilin pinnasta riippuu millaisena olet persoonasi aiemmin nähnyt ja kenties näet osin jatkossakin. Kun me käsittelemme tunteita, uskomuksia päästäen niistä irti -niin se on peilin pitämistä puhtaana. Jotta näkisimme todellisuuden sellaisena kuin se oikeasti on.

Tai jos skipataan hetkeksi teoria? Keskitytään kokemukseen. Otan tuosta irti: "jossa kaikki tapahtuu ja on". Olet kokenut jo ulkopuolisen tarkkailijan ja myös sen miltä tuntuu olla yksi, olla kaikki. Jos sinusta tuntuu, että olet valmis menemään syvemmälle, niin keskity tuohon lauseeseen. Sen sijaan, että keskittyisit mitä mielessä tai maailmassa tapahtuu, käännä huomio siihen tarkkailijaan. Siihen, joka kokee ykseyden tai sisäisen maailman.

Tuo peilivertaus tulee varmaan siitä, että se oli harjoitus, jossa sain ensimmäisen kerran vielä syvemmän kokemuksen. Iso osa kirjoista keskittyy tuohon egosta luopumiseen, mutta asia taitaa jäädä kesken. Silloinen opettaja pisti minut istumaan hämärään huoneeseen, jossa oli iso peili. Hän antoi minulle kynttilän ja kehotti laittamaan sen palavana eteeni. Ensin istuin katsoin pitkään kynttilää, sitten sen heijastusta ja lopulta itseäni silmiin. Jatkoin sitä päivätolkulla kunnes tajusin jotain. Jos siis haluat kokeilla, minulle se selvitti eron asioiden välillä. Kokemuksellisesti sitä mitä ymmärtääkseni yrität hakea takaa.

Lue lisää

Otetaan nyt aikalisä ja katsotaan mitä tapahtuu. Palaillaan.

ZenKivi kirjoitti:

""Silloin minä oivalsin, että kun katson maailmaa ympärilläni ja näen sen kirkkaana, syvänä ja loistavana, se tyyneys ja harmonia, jossa kaikki tapahtuu ja on, olen minä itse.""

Tuon ego/itse -ajattelun voisi kuvata myös näin. Kuvittele peili. Ego on se mikä heijastuu siihen peiliin. Itse on se varsinainen peili. Peilin pinnasta riippuu millaisena olet persoonasi aiemmin nähnyt ja kenties näet osin jatkossakin. Kun me käsittelemme tunteita, uskomuksia päästäen niistä irti -niin se on peilin pitämistä puhtaana. Jotta näkisimme todellisuuden sellaisena kuin se oikeasti on.

Tai jos skipataan hetkeksi teoria? Keskitytään kokemukseen. Otan tuosta irti: "jossa kaikki tapahtuu ja on". Olet kokenut jo ulkopuolisen tarkkailijan ja myös sen miltä tuntuu olla yksi, olla kaikki. Jos sinusta tuntuu, että olet valmis menemään syvemmälle, niin keskity tuohon lauseeseen. Sen sijaan, että keskittyisit mitä mielessä tai maailmassa tapahtuu, käännä huomio siihen tarkkailijaan. Siihen, joka kokee ykseyden tai sisäisen maailman.

Tuo peilivertaus tulee varmaan siitä, että se oli harjoitus, jossa sain ensimmäisen kerran vielä syvemmän kokemuksen. Iso osa kirjoista keskittyy tuohon egosta luopumiseen, mutta asia taitaa jäädä kesken. Silloinen opettaja pisti minut istumaan hämärään huoneeseen, jossa oli iso peili. Hän antoi minulle kynttilän ja kehotti laittamaan sen palavana eteeni. Ensin istuin katsoin pitkään kynttilää, sitten sen heijastusta ja lopulta itseäni silmiin. Jatkoin sitä päivätolkulla kunnes tajusin jotain. Jos siis haluat kokeilla, minulle se selvitti eron asioiden välillä. Kokemuksellisesti sitä mitä ymmärtääkseni yrität hakea takaa.

Lue lisää

Annoin itselleni aikaa sulatella kaikkea saamaani palautetta. Luin taas kaikki läpi lähes parin kuukauden tauon jälkeen ja jotenkin tuntui, että noissa saamissani vastauksissa on kaikki se, mikä minun tulee tietää.

Vuosi sitten oivalsin. että minun todellinen luontoni on tietoisuus. Se on siis se pohjavirta, joka on aina ollut ja on aina oleva. Olen edelleen vahvasti kiinni tuossa kokemuksessa ja ilmeisesti se vain vahvistuu, mitä enemmän aikaa kuluu.

Eli tunnen ja tiedän olevani tietoisuus, mutta minussa on edelleen se vanha ehdollistunut ego ikään kuin loisena tuon tietoisuuden sisällä. Onko siis niin, että on ihan luonnollista että tuo ego-loinen majailee tietoisuudessani? Kirjoitit tuolla aiemmin, että harvat selättävät egon kertaheitolla. Oikeastaanhan egon tarkkailu on ihan mielenkiintoista, jos pohjimmiltaan tietää, ettei ole tuo ego. Jos esimerkiksi on vihainen, niin eihän se viha kosketa tietoisuutta. Tietoisuus ei tule vihaiseksi ja siksi tietoisuus voi tarkkailla vihaa. Onko näin? Jotenkin olen alkanut tätä ymmärtää ja olen päässyt vähän väljemmille vesille. Vaikeaa on kuitenkin ollut.

Minussa on nykyään siis kaksi osaa ehkä yhtä vahvana: tietoisuus, joka olen ja sen sisällä (voiko näin sanoa) ego-loinen, jota voin tarkkailla ja oppia ymmärtämään. Pikku hiljaa tietoisuus ilmeisesti saa enemmän tilaa, mitä paremmin tiedostan egoani, hyväksyn sen ja annan sen olla.

Löysin netistä mielenkiintoisen ketjun, joka kuvaa mielestäni minunkin tilannetta. Voisiko joku laittaa sen tänne niin, että sen saa klikkaamalla. Osoite on: www.zenforuminternational.org/viewtopic.php?f=64&t=8104

Minua tuossa ketjussa kiehtoi sotozen-papin myojon kirjoitukset. Niissä oli paljon sellaista, mitä olemme täälläkin käsitelleet. Koko ketju oli antoisa. Mitä mieltä olette?

miten on? kirjoitti:

Annoin itselleni aikaa sulatella kaikkea saamaani palautetta. Luin taas kaikki läpi lähes parin kuukauden tauon jälkeen ja jotenkin tuntui, että noissa saamissani vastauksissa on kaikki se, mikä minun tulee tietää.

Vuosi sitten oivalsin. että minun todellinen luontoni on tietoisuus. Se on siis se pohjavirta, joka on aina ollut ja on aina oleva. Olen edelleen vahvasti kiinni tuossa kokemuksessa ja ilmeisesti se vain vahvistuu, mitä enemmän aikaa kuluu.

Eli tunnen ja tiedän olevani tietoisuus, mutta minussa on edelleen se vanha ehdollistunut ego ikään kuin loisena tuon tietoisuuden sisällä. Onko siis niin, että on ihan luonnollista että tuo ego-loinen majailee tietoisuudessani? Kirjoitit tuolla aiemmin, että harvat selättävät egon kertaheitolla. Oikeastaanhan egon tarkkailu on ihan mielenkiintoista, jos pohjimmiltaan tietää, ettei ole tuo ego. Jos esimerkiksi on vihainen, niin eihän se viha kosketa tietoisuutta. Tietoisuus ei tule vihaiseksi ja siksi tietoisuus voi tarkkailla vihaa. Onko näin? Jotenkin olen alkanut tätä ymmärtää ja olen päässyt vähän väljemmille vesille. Vaikeaa on kuitenkin ollut.

Minussa on nykyään siis kaksi osaa ehkä yhtä vahvana: tietoisuus, joka olen ja sen sisällä (voiko näin sanoa) ego-loinen, jota voin tarkkailla ja oppia ymmärtämään. Pikku hiljaa tietoisuus ilmeisesti saa enemmän tilaa, mitä paremmin tiedostan egoani, hyväksyn sen ja annan sen olla.

Löysin netistä mielenkiintoisen ketjun, joka kuvaa mielestäni minunkin tilannetta. Voisiko joku laittaa sen tänne niin, että sen saa klikkaamalla. Osoite on: www.zenforuminternational.org/viewtopic.php?f=64&t=8104

Minua tuossa ketjussa kiehtoi sotozen-papin myojon kirjoitukset. Niissä oli paljon sellaista, mitä olemme täälläkin käsitelleet. Koko ketju oli antoisa. Mitä mieltä olette?

Lue lisää

Tuo ketju näyttikin tulevan ihan itsestään klikattavaksi. Tekniikka näyttää kehittyneen niin etten pysy perässä.

miten on? kirjoitti:

Annoin itselleni aikaa sulatella kaikkea saamaani palautetta. Luin taas kaikki läpi lähes parin kuukauden tauon jälkeen ja jotenkin tuntui, että noissa saamissani vastauksissa on kaikki se, mikä minun tulee tietää.

Vuosi sitten oivalsin. että minun todellinen luontoni on tietoisuus. Se on siis se pohjavirta, joka on aina ollut ja on aina oleva. Olen edelleen vahvasti kiinni tuossa kokemuksessa ja ilmeisesti se vain vahvistuu, mitä enemmän aikaa kuluu.

Eli tunnen ja tiedän olevani tietoisuus, mutta minussa on edelleen se vanha ehdollistunut ego ikään kuin loisena tuon tietoisuuden sisällä. Onko siis niin, että on ihan luonnollista että tuo ego-loinen majailee tietoisuudessani? Kirjoitit tuolla aiemmin, että harvat selättävät egon kertaheitolla. Oikeastaanhan egon tarkkailu on ihan mielenkiintoista, jos pohjimmiltaan tietää, ettei ole tuo ego. Jos esimerkiksi on vihainen, niin eihän se viha kosketa tietoisuutta. Tietoisuus ei tule vihaiseksi ja siksi tietoisuus voi tarkkailla vihaa. Onko näin? Jotenkin olen alkanut tätä ymmärtää ja olen päässyt vähän väljemmille vesille. Vaikeaa on kuitenkin ollut.

Minussa on nykyään siis kaksi osaa ehkä yhtä vahvana: tietoisuus, joka olen ja sen sisällä (voiko näin sanoa) ego-loinen, jota voin tarkkailla ja oppia ymmärtämään. Pikku hiljaa tietoisuus ilmeisesti saa enemmän tilaa, mitä paremmin tiedostan egoani, hyväksyn sen ja annan sen olla.

Löysin netistä mielenkiintoisen ketjun, joka kuvaa mielestäni minunkin tilannetta. Voisiko joku laittaa sen tänne niin, että sen saa klikkaamalla. Osoite on: www.zenforuminternational.org/viewtopic.php?f=64&t=8104

Minua tuossa ketjussa kiehtoi sotozen-papin myojon kirjoitukset. Niissä oli paljon sellaista, mitä olemme täälläkin käsitelleet. Koko ketju oli antoisa. Mitä mieltä olette?

Lue lisää

"Onko siis niin, että on ihan luonnollista että tuo ego-loinen majailee tietoisuudessani?"

Sanotaanko, että se on luontevaa? Me olemme tottuneet ajattelemaan ja käsittämään maailman kuin sisällämme olisi jokin erillinen olento, Minä. Vaikka se ajatuksellisesti ja kokemuksellisesti osin häviäisi, se tendenssi käsittää itsensä siten ei lähde ihan hetkessä. Vähän sama kuin on tottunut tekemään jonkin asian tietyllä tavalla ja sitten huomaa sen huonoksi tavaksi. Kestää aikansa ennenkuin kaikki "aivoradat" on putsattu siitä huonosta tavasta.

"jos pohjimmiltaan tietää, ettei ole tuo ego."

Olet väljemmillä vesillä ihan selvästi, mutta pelkkä tietäminen on vain osa totuutta. Kun nyt selkeästi pääset nyt tilaan, jossa voit analysoida mitä mielessä/ruumiissa tapahtuu niin jatka tarkkailemista. Kaikki tunteet ja ajatukset menevät itsestään ohi, jos et puutu niihin. Jos siis vain pysyttäydyt siinä tietoisuuden tai pelkän olemisen kokemuksessa. Se kokemus laajenee ja pitenee ajan myötä. Sen mukana tulee varmuus tai jopa syvempi oivallus siitä, että näin todella on. Se ei ole enää tiedon asia, se on ihan suora kokemus, jota ei tarvitse lainkaan epäillä.

"Jos esimerkiksi on vihainen, niin eihän se viha kosketa tietoisuutta."

Tai sitten voit tehdä toisinpäin. Jos viha ei todella kosketa sitä tietoisuutta, niin älä päästä sitä karkuun. Tarkkaile sitä tiettyä tunnetta. Miltä se tuntuu kropassa ja missä kohti? Miksi se nousi? Mikä sai sen aikaan? Mihin muuhun se liittyy? Onko sen alla jokin toinen tunne? Onko sillä jotain ydintä? Jos pysyt pelkän tietoisuuden puolella, niin voit päästä syvemmälle itseesi. Niihin tekijöihin tai käsityksiin, joista et ole itsekään tietoinen tällä hetkellä. Viha ei synny tyhjästä...

Mikä tahansa tunne sinällään käy. Tässä ei ole tarkoitus päästä tunteesta eroon tai antaa sen mennä. Tarkoitus on nähdä mikä se tunne on, ymmärtää se täydellisesti. Liittyy tuohon ilmaisuusi "kaksi osaa yhtäaikaa". Jos ymmärrät sen mitä mieleen nousee ja näet sen luonteen, se ajatus toisesta osasta eli rippeet egostakin katoaa turhana pois.

Tässä on sinällään vedenjakaja buddhalaisuudessa. Tuo mihin sinä viittaat (Tietoisuus) on nk. yogacara (One Mind)-koulukunnan näkemys asiasta. Myojo puhuu samaa kieltä silloin sinun kanssasi. Zenissä tämä näkemys on usein pinnalla. Joten jos tunnet siihen puoleen vetoa, niin zeniin kannattaa tutustua syvällisemmin.

Toinen puoli on nk. mahdamyaka (Emptiness)- koulukunta, joka kumoaa jopa tuon Tietoisuuden. Itse siirryin zenistä (nimimerkistä huolimatta) tälle puolelle, koska koin että se selitti ja osasi auttaa polullani paremmin eteenpäin. Mutta jokaiselle tuo on tietty eri ratkaisu.

ZenKivi kirjoitti:

"Onko siis niin, että on ihan luonnollista että tuo ego-loinen majailee tietoisuudessani?"

Sanotaanko, että se on luontevaa? Me olemme tottuneet ajattelemaan ja käsittämään maailman kuin sisällämme olisi jokin erillinen olento, Minä. Vaikka se ajatuksellisesti ja kokemuksellisesti osin häviäisi, se tendenssi käsittää itsensä siten ei lähde ihan hetkessä. Vähän sama kuin on tottunut tekemään jonkin asian tietyllä tavalla ja sitten huomaa sen huonoksi tavaksi. Kestää aikansa ennenkuin kaikki "aivoradat" on putsattu siitä huonosta tavasta.

"jos pohjimmiltaan tietää, ettei ole tuo ego."

Olet väljemmillä vesillä ihan selvästi, mutta pelkkä tietäminen on vain osa totuutta. Kun nyt selkeästi pääset nyt tilaan, jossa voit analysoida mitä mielessä/ruumiissa tapahtuu niin jatka tarkkailemista. Kaikki tunteet ja ajatukset menevät itsestään ohi, jos et puutu niihin. Jos siis vain pysyttäydyt siinä tietoisuuden tai pelkän olemisen kokemuksessa. Se kokemus laajenee ja pitenee ajan myötä. Sen mukana tulee varmuus tai jopa syvempi oivallus siitä, että näin todella on. Se ei ole enää tiedon asia, se on ihan suora kokemus, jota ei tarvitse lainkaan epäillä.

"Jos esimerkiksi on vihainen, niin eihän se viha kosketa tietoisuutta."

Tai sitten voit tehdä toisinpäin. Jos viha ei todella kosketa sitä tietoisuutta, niin älä päästä sitä karkuun. Tarkkaile sitä tiettyä tunnetta. Miltä se tuntuu kropassa ja missä kohti? Miksi se nousi? Mikä sai sen aikaan? Mihin muuhun se liittyy? Onko sen alla jokin toinen tunne? Onko sillä jotain ydintä? Jos pysyt pelkän tietoisuuden puolella, niin voit päästä syvemmälle itseesi. Niihin tekijöihin tai käsityksiin, joista et ole itsekään tietoinen tällä hetkellä. Viha ei synny tyhjästä...

Mikä tahansa tunne sinällään käy. Tässä ei ole tarkoitus päästä tunteesta eroon tai antaa sen mennä. Tarkoitus on nähdä mikä se tunne on, ymmärtää se täydellisesti. Liittyy tuohon ilmaisuusi "kaksi osaa yhtäaikaa". Jos ymmärrät sen mitä mieleen nousee ja näet sen luonteen, se ajatus toisesta osasta eli rippeet egostakin katoaa turhana pois.

Tässä on sinällään vedenjakaja buddhalaisuudessa. Tuo mihin sinä viittaat (Tietoisuus) on nk. yogacara (One Mind)-koulukunnan näkemys asiasta. Myojo puhuu samaa kieltä silloin sinun kanssasi. Zenissä tämä näkemys on usein pinnalla. Joten jos tunnet siihen puoleen vetoa, niin zeniin kannattaa tutustua syvällisemmin.

Toinen puoli on nk. mahdamyaka (Emptiness)- koulukunta, joka kumoaa jopa tuon Tietoisuuden. Itse siirryin zenistä (nimimerkistä huolimatta) tälle puolelle, koska koin että se selitti ja osasi auttaa polullani paremmin eteenpäin. Mutta jokaiselle tuo on tietty eri ratkaisu.

Lue lisää

Ikinä osaa kirjoitaa tuota oikein jostain syystä, pitäisi lukea: Madhyamaka-koulukunta...

Ilman egoa ei myötätuntokaan aiheuta tuskaa. Koska tuska aiheutuu aina egon vuoksi ja on osa egoa.

Sitten on tullut oltua 25 vuotta tasaisesti ja onnellisesti psykoosissa.

Pelottomana ihminen säilyy terveenä ja saavuttaa harjoitusten kautta mielen perimmäisen luonnon. Tässä tilassa mielentilat ymmärretään omiksi mielentiloiksi ja ulkopuolista ei ole. Mitää ulkopuolisia viestejä ei siis tule. Kaikki on omaa mielenprosessia ja omia ajatuksia.

Itsenäisyys kunniaan. Psykoosi on mielen hajanaisuutta, terveys on eheyttä.

Tämä torjuu pelon täydellisesti, sillä toista ei olekaan perimmältään. Dualistisen pelon poistuttua mieli kestää mitä vain. Pelko tarvitsee aina toisen. Ykseys ei tarvitse vastakohtaa eikä toista.