Mato logiikkaa?

Mikä äly lienee näillä autoilijoilla jotka punaisissa liikenne valoissa jättää noin reilun auton mitan tyhjää edelliseen autoon.Ennenkuin valot rupeaa vaihtuun niin "hiivitään"hiljakseen se auton mitta eteenpäin.Miksei voida ajaa HETI sinne edellisen auton taakse?Eikä hiivitä sinne taakse.
57976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Minä ihmettelen niitä jotka jättää taakseen metritolkulla tyhjää tietä, kun voisi helposti peruuttaa takanaolevan keulaan lähes kiinni. Varsinkin kun lähes kaikissa autoissa on peruutustutkat. Näin menetellen ei liikennevaloissa seisoessa olisi ollenkaan turhaa tilaa, vaan kaikki tila käytettäisiin hyödyksi.

Äänestä
  • Lähes kaikissa autoissa peruutustutka? Suomen autokanta on niin vanhaa että taitaa vielä olla hyvin pieni osuus missä tuollainen vekotin löytyy.

    Äänestä

  • Siis että sinusta liikennevaloissa kannattaa lähteä peruuttamaan ja jättää sitä tyhjää tilaa eteensä? En nyt oikein ymmärrä, mitä tilan hyödyntämistä se on. Ja takanaolevana ei välttämättä kannata ajaa melkein edelläolevaan kiinni, koska monesti on kyllä käynyt liikennevaloissa niin, että se edelläoleva on valunut hieman taaksepäin ennen kuin on lähtenyt eteenpäin. Peruutustutkaa on Suomessa harvassa autossa.

    Äänestä

  • Hässi kirjoitti:

    Lähes kaikissa autoissa peruutustutka? Suomen autokanta on niin vanhaa että taitaa vielä olla hyvin pieni osuus missä tuollainen vekotin löytyy.

    No, -vetti mikä se vehje, se putken näköinen, josta nousee tunnustelusavua, sitten on noissa henkilöautoissa? Joka autossa näkyy olevan ja osassa kaksikin...

    Äänestä

Joillakin automerkeillä paikaltaan lähtö on paljon hankalampaa kuin toisilla ja siksi jotkut jättävät pitemmän välin edelliseen ja mennäkseen ryömien eteenpäin, että pääsisivät jatkamaan ajoa liikkeestä.
Koskee yleensä puurokeppivaihteisia tai alaväännöltään heikkoja autoja.

Äänestä

Kanadasta tullut liikenneopetus, jossa jätetään eteen tilaa ettei peräänajossa mene keulakin lyttyyn.

Äänestä

Lisäksi auton sisäilma on raikkaampaa, kun et aja ilmanottoaukkojasi edellä ajavaan pakoputkeen kiinni...

Äänestä
  • Siis kun aluksi pysähtyy kauemmaksi ja vasta sitten ajaa lähemmäksi, niin silloin ei tule niitä pakokaasuja sutoon sisälle?

    Tää tais olla sitä naisen logiikkaa.

    Äänestä

  • minttu sekä ville kirjoitti:

    Siis kun aluksi pysähtyy kauemmaksi ja vasta sitten ajaa lähemmäksi, niin silloin ei tule niitä pakokaasuja sutoon sisälle?

    Tää tais olla sitä naisen logiikkaa.

    Ei tule siinä paikallaan seistessä katkuja sisään niin paljon. Itsekin jätän usein autonmitan väliä varsinkin vanhoihin dieselsohloihin, jotka usein haisevat etovalle.

    Liikkeellelähdöstä tulee myös joustavampi ja ripeämpi, kun voi ennakoida valojen vaihtumista.

    Äänestä

  • ne varmaan ovat kissa eläimiä.

    Äänestä

  • oiovggjjyyj kirjoitti:

    Ei tule siinä paikallaan seistessä katkuja sisään niin paljon. Itsekin jätän usein autonmitan väliä varsinkin vanhoihin dieselsohloihin, jotka usein haisevat etovalle.

    Liikkeellelähdöstä tulee myös joustavampi ja ripeämpi, kun voi ennakoida valojen vaihtumista.

    Kuinka se liikkeellelähtö voi olla joustavampi ja ripeämpi vain siksi, että ennen lähelle siirtymistä olet hetkeksi pysähtynyt kauemmaksi?

    Äänestä

  • minttu sekä ville kirjoitti:

    Kuinka se liikkeellelähtö voi olla joustavampi ja ripeämpi vain siksi, että ennen lähelle siirtymistä olet hetkeksi pysähtynyt kauemmaksi?

    En kirjoittanut siirtyväni lähelle ennen valojen vaihtumista.

    Äänestä

  • oiovggjjyyj kirjoitti:

    En kirjoittanut siirtyväni lähelle ennen valojen vaihtumista.

    Siitä aiheesta tämä keskusteluketju on käyty.
    Miksi sitten kirjoittelet aivan eri aiheesta tähän ketjuun?
    Etkö ole ymmärtänyt aloittajan aihetta?
    Koetko usein ymmärrysvaikeuksia?
    Älä sure, sillä puolet ihmisistä on keksimääräistä tyhmempiä, et sii ole yksin.

    Äänestä

  • minttu sekä ville kirjoitti:

    Siitä aiheesta tämä keskusteluketju on käyty.
    Miksi sitten kirjoittelet aivan eri aiheesta tähän ketjuun?
    Etkö ole ymmärtänyt aloittajan aihetta?
    Koetko usein ymmärrysvaikeuksia?
    Älä sure, sillä puolet ihmisistä on keksimääräistä tyhmempiä, et sii ole yksin.

    Keskustelu on aika juupas-eipäs, jos se koskee vain jotain yhtä mahdollista tapahtumaketjua. Tässä on useita osatoimintoja, joilla kullakin on omat hyvät ja huonot puolensa, ainakin kunkin tienkäyttäjän mielestä.

    Välin jättäminen on yksi osa. Kiinni hivuttaminen on toinen. Eri kuskeilla on omat perusteensa toimia tavallaan molemmissa osissa. On tietenkin järkevää keskustella asiasta perusteellisesti, kun kerran alettiin.

    Aattelepa ite, jos pystyt.

    Äänestä

  • oiovggjjyyj kirjoitti:

    Keskustelu on aika juupas-eipäs, jos se koskee vain jotain yhtä mahdollista tapahtumaketjua. Tässä on useita osatoimintoja, joilla kullakin on omat hyvät ja huonot puolensa, ainakin kunkin tienkäyttäjän mielestä.

    Välin jättäminen on yksi osa. Kiinni hivuttaminen on toinen. Eri kuskeilla on omat perusteensa toimia tavallaan molemmissa osissa. On tietenkin järkevää keskustella asiasta perusteellisesti, kun kerran alettiin.

    Aattelepa ite, jos pystyt.

    Välin jättämisen joku jo jollain tavalla perusteli.
    Kiinni hivuttautumista, josta ketjun aloittaja nimenomaan kirjoitti, ei ole perustellut vielä' kukaan.

    Pystyykö kukaan perustelemaan, miksi ensin pysäyttää autonsa kauemmaksi ja sitten siirtää autonsa hivuttamalla lähemmäksi edessä olevaa autoa?
    Siis nimenomaan , miksi siirtää autonsa lähemmäksi pysähtymisen jälkeen?

    Jos jokainen pysättäisi autonsa esim. 2-3m:n etäisyydelle( ja pysyisi siinä), niin valojen vaihduttua vihreiksi, voisi heti lähteä liikkeelle, eikä tarvitsisi odottaa, että se edellä oleva lähtee liikkeelle ensin.
    Tällöin koko jono voisi lähteä liikkeelle kuin juna, eli ensimmäinen ja viimeinen auto samanaikaisesti.

    Nyt tuo liikkeelle lähteminen tapahtuu noin sekunnin välein, eli jonossa 8. lähtee liikkeelle n. 8 sekunninnkuluttua valojen vaihtumisesta.

    Jos jokaisessa liikennevalon "kierrossa" valoihin jää turhaan esim. 3 autoa, niin kymmenen valokierron jälkeen, siinä on jo 30 auton jono.

    Äänestä

Ja vielä enemmän minua ihmetyttää tuossa jonossa ne takana tulijat, jotka eivät lähde tuohon mukaan eli vedä sitä eteensä tullutta väliä heti kiinni, kun joku hiipii eteenpäin. Itse ainakin liikautan autoa heti saman verran eteen päin mitä siihen tuli tilaa...!!!! Paikoillaan pysymällä tulee aivan liian suuria gäppejä.

Ja ihan sama juttu tuolla ajossa tien päälläkin. Älkää jättäkö liikaa eteenne väliä siihen edellä ajavaan! Tällöinhän hidastelette!!!!! Parempi vaan ajaa sitä kolonna-ajoa, kuten aika moni meistä tekeekin. Kiitos teille =)

Äänestä
  • "Paikoillaan pysymällä tulee aivan liian suuria gäppejä."
    Liian suuria mihin tarkoitukseen?

    "Ja ihan sama juttu tuolla ajossa tien päälläkin. Älkää jättäkö liikaa eteenne väliä siihen edellä ajavaan!"
    Turvaväli.

    Äänestä

  • iuusfbxdf kirjoitti:

    "Paikoillaan pysymällä tulee aivan liian suuria gäppejä."
    Liian suuria mihin tarkoitukseen?

    "Ja ihan sama juttu tuolla ajossa tien päälläkin. Älkää jättäkö liikaa eteenne väliä siihen edellä ajavaan!"
    Turvaväli.

    ""Paikoillaan pysymällä tulee aivan liian suuria gäppejä."
    Liian suuria mihin tarkoitukseen?"

    Hyvä kysymys! Esim. sellaiseen väärinkäsitykseen perässä tulevien osalta, että siilä vatuloivalla edessä olevalla, joka ei siis aja sitä gäppiä heti umpeen, ei ole mitään aikomustakaan lähteä liikkeelle, kun valot vaihtuu... esim. minä erittäin kiireisenä käsitän aina tämän näin!!!

    Äänestä

  • "Itse ainakin liikautan autoa heti saman verran eteen päin mitä siihen tuli tilaa."

    Minä en. Jos edessä on tuollainen pysähtyjähiipijä, niin en liikauta autoni. Minulle on ihan sama että onko edessä tilaa 30cm vai 730cm. Lähden liikkeille kun valo vaihtuu. Liikkeille lähtö on paljon kivempi tehdä niin että edessä on reilusti tilaa, silloin ei tarvi kytätä edessä olevaa autoa vaan voi katsoa liikennevalosta milloin lähdetään, kuminauhailmiön pienetee ja lähtö on ripeämpi. Reilu väli jonosta mahdollistaa myös sen että voi päästää väliin pihaliittymästä tulevan tai jonku joka huomaakin että on tarve vaihtaa kaistaa. Samoin jos takaa tulee hälytysajoneuvo, niin on tilaa liikuttaa auto pois edestä.

    Se on tietysti sitten eri asia jos kadunpätkä on sellainen että jonnoa on syytä tiivistää esimerkiksi siksi että ei tukita taakseni jäävää risteävää katua tms.

    Äänestä

  • Ja vitut. Minä ainakaan en ala hilaamaan autoani eteenpäin metri kerrallaan, vaikka edellä ajava niin tekisikin. Valoihin tullessani pysäytän sopivan välimatkan päähän edessä olevasta ja seuraavan kerran autoni liikahtaa kun valo vaihtuu vihreäksi.

    Enkä suostu maantielläkään ajamaan siinä kolonnassa, jonka nopeus vaihtelee koko ajan. Hitaammista menen ohi ja jos se ei onnistu ajelen vakkarilla vähän kauempana. Antaa muiden pumpata kaasua...

    Äänestä

  • "Ja vielä enemmän minua ihmetyttää tuossa jonossa ne takana tulijat, jotka eivät lähde tuohon mukaan eli vedä sitä eteensä tullutta väliä heti kiinni, kun joku hiipii eteenpäin."

    Siinä säästää polttoainetta (ja auton osiakin) kun pysyy paikoillaan liikennevalojen vaihtumiseen asti eikä aina vähän väliä lähde liikkeelle pysähtyäkseen saman tien uudestaan. Minusta se on aivan järjetöntä, että autot lähtevät jonossa vuoron perään liikkeelle päästäkseen muutaman sentin eteenpäin ja taas pysähtyvät. Paljon järkevämpää pysyä täysin paikoillaan niin kauan kunnes pääsee ihan reilusti eteenpäin, liikennevaloissa siis yleensä siihen asti kunnes valot ovat vihreät ja edelläolevat ovat päässeet liikkeelle.

    "Paikoillaan pysymällä tulee aivan liian suuria gäppejä."

    Liian suuria mihin? Jos valot eivät ole vihreät, niin ei niistä sen nopeammin pääse eteenpäin vaikka kuinka hiipisi edelläolevan perään, jos siihen pitää pysähtyä. Ja vaikka valot olisivatkin vihreät, niin ei se liikkeellelähtö siltikään hyödytä jos pitää heti pysähtyä uudestaan edelläolevaan perään. Jos on kiire kannattaisi nimenomaan pysyä paikoillaan niin kauan kunnes edessäolevat ovat päässeet kunnolla liikkeelle eikä samoihin valoihin tarvitse enää pysähtyä ollenkaan, ellei jonoa sitten ole paljon ja valot ehdi vaihtua jo takaisin punaisiksi ennen kuin niistä pääsee eteenpäin. Näin siksi, että sellainen tökkivä haitariliike vain hidastaa etenemistä. Jokainen jonossa oleva pääsee vauhtiin nopeammin auton liikkuessa jo valmiiksi kuin pysähdyksistä.

    Kaikkein nopeimmin liikennevaloista pääsee, jos ymmärtää hidastaa ajoissa nähdessään edessään punaiset valot ja ne ehtivät vaihtua vihreiksi ennen niihin saapumista, eli kun onnistuu välttämään sen punaisiin valoihin pysähtymisen. Usein kiireisillä vaikuttaa olevan kova kiire pysähtymään sinne punaisiin valoihin, ihan kuin sillä tavalla muka pääsisi perille nopeammin. Valoja hidastellen lähestynyt kiitääkin sitten sen kiirehtijän ohi, kun tämä tekee liikkeellelähtöä valojen vaihduttua.

    Äänestä

  • "Ja vielä enemmän minua ihmetyttää tuossa jonossa ne takana tulijat, jotka eivät lähde tuohon mukaan eli vedä sitä eteensä tullutta väliä heti kiinni, kun joku hiipii eteenpäin."

    Liikkeelle lähtö kuluttaa eniten polttoainetta, mikäli teet viisi liikkeelle lähtöä, joka valoissa se on paljon enemmän, kuin yksi liikkeelle lähtö. Autokoulussa muistaakseni opettiin hiipimään, jos tietää ettei tarvi pysähtyä, mutta jos joutuu pysähtymään joka tapauksessa kannattaa ajaa normaalisti ja pysähtyä. Liikkeelle, kun valot vaihtuu.

    Äänestä

Tyypillinen Oululainen aloitus, sama oli Kalevan juttutuvassa.

Äänestä

se parhaalle haisee

Äänestä

sitä minä ihmettelen,että liikennevaloihin pysähtyessä pitää vetää käsijarru päälle ja vaihde vapaalle.sitten kun valot vaihtuu,niin ruvetaan sähläämään sen käsijarrun ja vaidekepin kanssa.

Äänestä
  • Totta kait teen aina niin. Siinäpä sitten arvuuttelet takana, että milloin tästä lähdetään, kun jarruvaloistanikaan et sitä pysty päättelemään =)

    Äänestä

  • Vaihde vapaalla on ihan ok jos seuraa valojen vaihtumista on loistavasti aikaa pistää pykälä silmään. Vaikka vaihde olisi päällä ei liiku sittenkaan, jos kyttäät ja kuikuilet jotain muuta kun valoja, niin siinähän seisot etkä huomaa että vihreät palaa ja jono takanasi seisoo. No tähän kyllä tunnustan itsekin syyllistyneeni, on ollut jotain mielenkiintoista katseltavaa kuten varmaan moni muukin

    Äänestä

  • Oyutta kirjoitti:

    Totta kait teen aina niin. Siinäpä sitten arvuuttelet takana, että milloin tästä lähdetään, kun jarruvaloistanikaan et sitä pysty päättelemään =)

    "sitä minä ihmettelen,että liikennevaloihin pysähtyessä pitää vetää käsijarru päälle ja vaihde vapaalle"
    Jos tie on viettävä, parempi tuo kuin seistä jarrulla ja kytkimellä. Jos tie on vaaterissa, laitan silloinkin useimmiten vapaalle mutten käsijarrulle.

    Äänestä

Kunpa kaikki ajaisivatkin noin, että jättäisivät auton mittaisen välin, jotta kaikki voisivat alkaa hiiviskelemään eteenpäin, tällöin lähtö tapahtuisi jouhevasti, mutta ei. Ajatetaan perseeseen kiinni, ja sitten kun etummainen lähtee takimmainen lähtee vähän nopeempaa ja jarruttaa ja tätä haitariliikettä sitten törttöillään niin, että valoista ei pääse läpi kun muutama auto. Samaa törttöilyä tehdään teillä. Suomalainen ei osaa ajaa josutavasti vaan puskurissa kiinni ja lisäksi vielä nopeus on 10-20 pykälää nopeusrajoitusta alhaisempi. Ja auta armias, kun tulee peltipoliisi, silloin on PAKKO pudottaa vauhti viiteenkymppiin vaikka rajoitus olisi 80, ettei vaan välähdä

Äänestä
  • "Ja auta armias, kun tulee peltipoliisi, silloin on PAKKO pudottaa vauhti viiteenkymppiin vaikka rajoitus olisi 80, ettei vaan välähdä "

    Se vaan on aivan pakko tehdä jotta mahdolliset liikennepoliisit tai päättäjät näkevät mikä idiotismi se on. Jos kaikki tekisivät niin, ne laitteet poistuisivat vähän helvetin äkkiä tuolta tienposkesta liikenneturvallisuutta vaarantavina kapistuksina ihmisiä häiritsemästä.

    Äänestä

  • Toki, tee sinäkin ni kirjoitti:

    "Ja auta armias, kun tulee peltipoliisi, silloin on PAKKO pudottaa vauhti viiteenkymppiin vaikka rajoitus olisi 80, ettei vaan välähdä "

    Se vaan on aivan pakko tehdä jotta mahdolliset liikennepoliisit tai päättäjät näkevät mikä idiotismi se on. Jos kaikki tekisivät niin, ne laitteet poistuisivat vähän helvetin äkkiä tuolta tienposkesta liikenneturvallisuutta vaarantavina kapistuksina ihmisiä häiritsemästä.

    ""Ja auta armias, kun tulee peltipoliisi, silloin on PAKKO pudottaa vauhti viiteenkymppiin vaikka rajoitus olisi 80, ettei vaan välähdä "

    Se vaan on aivan pakko tehdä jotta mahdolliset liikennepoliisit tai päättäjät näkevät mikä idiotismi se on. Jos kaikki tekisivät niin, ne laitteet poistuisivat vähän helvetin äkkiä tuolta tienposkesta liikenneturvallisuutta vaarantavina kapistuksina ihmisiä häiritsemästä. "

    Ei ne peltipoliisit ole minnekkään lähdössä. Päättäjien mielestä liikenneturvallisuus paranee kun vauhti pienenee. Monestihan asioista on päättämässä henkilöitä, joilla ei ole minkäänlaista käsitystä päätettävästä asiasta. Esim liikenneasioista päättävällä ei ole edes ajokorttia.

    Äänestä

  • Kunhan se auton mitan väliin jättäjä jatkaisikin suoraan! Mutta yleensä se joutuu pysähtyyn uudestaan ja odottaan edelleen niitä vihreitä valoja. Eka autohan lähtee vasta vihreillä! Ei hiipimällä.Eli liikkeelle lähtö ei nopeudu yhtään. Pitkä väli vaan tekee vielä pisemmän "haitari"liikkeen.Ja liikennevalojen läpäisy huononee lisää. Nyt ei ollut kyse maantiellä ajosta mitä kaikki eivät näytä ymmärtävän lukea tekstistä.

    Äänestä

Ihmettelen kyllä niitä autoilijoita jotka viivyttelevät liikkeelle lähdössä valoissa niin että minä takana tulija en varmasti ehdi enää valoista...

Äänestä
  • Totta kai teen aina noin. Minulla ei ole mitään kiirettä lähteä siitä ja otan aina todella turvallisesti nuo liikennevaloista liikkeellelähdöt.

    Ja sinulle voin sanoa, että ole huoleti. Ehdit kyllä sitten ehkä jo niistä seuraavista valoista, koska liikennevalot silleen kiertää eli kyllä se taas joskus vihreäksi vaihtuu. Tätä et ehkä tiennyt =)

    Äänestä

Kuten Kalle Kello mainitsikin ko. ajotapa on jouheampi ja mahdollistaa suuremman liikenne määrän siirtymisen risteyksen toiselle puolelle vihreiden valojen palaessa.

Kysyjän mainitsemaa ajotapaa käyttävät yleensä enemmän ajaneet.
Tämä ajotapa on puhdasta fysiikkaa. Jo liikkeellä oleva ajoneuvo kiihtyy paremmin kuin paikalta lähtevä.

Tässä puhutaan toki vain sekunneista, mutta toisille aika on rahaa. Joissakin risteyksissä valot vaihtuvat punaiseksi jopa 5 sekunnissa.
Ko. ajotavalla myös muut jonossa olevat pääsevät nopeammin eteenpäin, jos hoksaavat ajotavan edun.

Äänestä

sellaiset ketkä eivät osaa ajaa ajavat aivan takapuskuriin kiinni, ennakointi on liikenteessä kaiken a ja o. ihan vaan vinkkinä ;)

Äänestä
  • Eiköhän tässä ole älyä jo kysyjälle ihan tarpeeksi, kunhan lukee aiemmat vastaukset.

    Itseäni eniten ärsyttävät autoilijat, jotka ajattelevat vain itseään ja omaa menemistään liikenteessä.

    1. Vasemmalle käännyttäessä seisahdutaan ihan kaistan keskelle ja odotellaan koskas pääsis kääntymään. Takana tuleva jono seisahtuu ja senkun pitenee.

    2. kaksikaistaisella tiellä ohitus tilanteessa palataan välittömästi takaisin oikeanpuoleiselle kaistalle. Pidä siinä sitten itse turvaväliä edellä ajavaan.

    Lisäksi pienellä sateella ajaessa ohittaja likaa ohitettavan tuulilasin, jonka hän juuri oli saanut puhtaaksi. Muutama sekuntti ja taas joku uuno ohittaja ajaa eteen.

    Fiksumpi ohittaja ajaa ensin 100 - 200 metriä ohi ja palaa vasta sitten takaisin oikealle kaistalle.

    Kumpa noita fiksuja olisi enemmän liikenteessä. Silloin ei noita keskisormiakaan näkyisi pystyssä niin monia.

    Äänestä

  • Eiköhän se ole päin vastoin.Kyse liikenne valoista ei maantiellä ajosta.Selviskö asia.

    Äänestä

No minä oon alkanu "hiipimään" liikennevaloissa siksi, että vauva vetää kilarit jos pysähyn liikennevaloissa! Tiedän mahdollisesti raivostuttavani kanssaliikennöijiä, mutta mielestäni se on pienempi paha..

Äänestä
  • Totta... Vauvat on niin kauon tyytyväisiä kun jotain tuntuu tapahtuvan :)

    Monelle tuntuu olevan vaikea käsittää että rauhalliseen ajoon yms. toimintaa voi olla muutakin syytä kuin se että on hidas. Esimerkiksi juuri vauvan ollessa kyydissä ei huvita tehdä äkkijärrutuksia tai äkkikiihdytyksiä. Samoin tulee otettu käännökset vähän iisimmin jos takakontissa on vaikka täytekakku tai kattilallinen lohisoppaa, viimeviikolla hermostutin jonku tällä kuormauksella :)

    Äänestä

Miksi sinulla on noin kova tarve purnata muiden ajotyylistä?

Itse en hiivi, mutta ei mua myöskään ärsytä mikäli joku muu niin tekee.

Äänestä

On toki muistettava että liikenne on täynnä ÄLYKKYYSOSAMÄÄRÄLTÄÄN vajaita yksilöitä joten liikennekäyttäytyminen on sen mukaista. Kun on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia. Ne jotka jättävät esim taajaman ulkopuolella ajettaessa turvavälin edellä ajavaan ovat valitettavasti poikkeuksia ja n75 prosenttia ei turvavälistä ole kuullutkaan tai tykkäävät muuten vaan roikkua takapuskurissa kuin perskärpäset :) Kun ajaa 5-10km tunnissa nopeammin kuin liikennerajoitus sallii niin ei kellään pitäisi olla edes ohitustarvetta. Liikenne on kuitenkin viidakko jossa Audit,Mersut,Bemarit ynnämuut varsinkin kalliimmat autot ovat saaneet valitettavasti monesti kuskikseen juuri näitä edellämainittuja vajakkeja :)

Äänestä
  • Aloittaja esitti johdannon ja kysymyksen: miksi pysähtymisen jälkeen pitää nyhrätä autoaan eteenpäin, miksei voi pysähtyä kerrasta oikeaan paikkaan.

    Ja sinä kirjoitat turvavälistä!
    Ehkä mainitsemasi ÄLYKKYYSOSAMÄÄRÄ vaikeutti ymmärtämistä tämän ketjun aiheesta.
    Älä sure, sillä puolet ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä, et siis ole yksin.

    Äänestä

  • Jännää, että alyttömimmät yksilöt pystyvät ostamaan ne kalleimmat autot, kun voisi luulla, että toisten kuppaaminen se vaatisikin kekseliäisyyttä. Onko menneet Darwinin karsinnat ihmisen kohdalla perseelleen?

    Äänestä

Virtsatievaivat ovat vanhuksilla yleisiä. Aina, kun lirahtaa pissaa housuun/vaippoihin, kannattaa sen kunniaksi myös vähän liruttaa autoa eteenpäin. Tämän mukavan tavan ansiosta vaippahousut pystyvät myös tunnistamaan toisensa ja verkostoitumaan.

Äänestä

sen takia jättävät välin, kun sun kotteros todennäköisesti levii niihin valoihin, he haluavat päästä ohi.

Äänestä
  • Näin se liikenne ope on. Minäkin jätän välin, sellaisen, että näen kaverin takarattaat. Jos se siihen etuauto simahtaa, oma kääntyy vielä ohi peruuttamatta.
    Virkavallalla on sama idea. Siitä se vielä kääntyy, jos takaratas on kuskin silmän fokuksessa nähtävissä.

    Äänestä

  • Hyvä liikenneopetus kirjoitti:

    Näin se liikenne ope on. Minäkin jätän välin, sellaisen, että näen kaverin takarattaat. Jos se siihen etuauto simahtaa, oma kääntyy vielä ohi peruuttamatta.
    Virkavallalla on sama idea. Siitä se vielä kääntyy, jos takaratas on kuskin silmän fokuksessa nähtävissä.

    Takaratas saattaa näkyä, jos se on polku- tai moottoripyörä.

    Äänestä

siis tarkoitatko että ajettais bemu kuskien tyylillä,kokoajan puskurissa kiinni tajuamatta ohittaa.onhan se niin ihanaa olla iholla kokoajan.

Äänestä
  • Niitä "innostaa" olla koko ajan hanurissa kiinni. Sama audisteilla. Vanha totuus.

    Googlaa jeremy clarkson audi distance

    Äänestä

  • vanhaltatieltä kirjoitti:

    Niitä "innostaa" olla koko ajan hanurissa kiinni. Sama audisteilla. Vanha totuus.

    Googlaa jeremy clarkson audi distance

    Tai jospa minä:
    http://lmgtfy.com/?q=jeremy clarkson audi distance

    Äänestä

Ehtii paremmin seuraaviin punaisiin.

Äänestä

En minäkään ymmärrä miksi pitää se rako ajaa kiinni. Itse jätän aina välin sen takia kun autokoulussa opetettiin. Se on myös hyvä tapa jos sattuu sen edelläolevan romu leviämään siihen valoihin niin pääsee itse pois helposti.

Äänestä

Jätän yleensä sen kolme neljä metriä väliä jos edessä henkilöautoja, niilä kun on tapana katsoa edellä olevan jarruvaloja kun valot sammuu laitetaan vaihdepäälle ja lähdetään, sen jälkeen sen auton takana oleva laittaa vaihteen päälle ja lähtee kun taas itse katson liikenne valoja jonka mukaan lähden, usein joutuu jarrulle kun ei henkilöautokuski turvavälistäkään huolimatta ehdi lähteä.

Äänestä

"isommalle pelille": Ei ne kaikki teikäläiset todellakaan toimi noin. Suurin osa ajaa aivan hanuriin kiinni liikennevaloissa. Se on totta että korkeammalta näkee paremmin juuri ne valot, joita katsoa pitäisikin. Henkilöautoilijat katsovat vain toistensa hanureita. Siksi se roikkuminenkin on todella yleistä.

Itse aloittajan dilemmaan ehdotan seuraavaa syytä: Ensimmäinen punaisiin valoihin tulija alkaa omalla kytkimellään oudosti valumaan kohti risteystä. Seuraavaksi taakse tuleva saattaa hetken viitsiä moista nykimistä, mutta hetken päästä jättää autonsa paikoilleen. Näin se väli edellä olevaan syntyy. Sitten kun se seuraava tulee taakse, niin hän luulee, että edessä oleva on jotenkin itse luonut tilaa eteensä, vaikka syy onkin jo siinä ensimmäisessä "melkein pysähtyjässä". Ja tällaista näkee todella usein. Omaa autoani en ala tollasessa rynkytyksessä rääkkäämään.

Äänestä

En minä ainakaan osaa vauhdista pysäyttää autoa sentin tarkkuudella, vaan jätän reilusti väliä. Sitten kun auto on lähes pysähtynyt, ajan lähemmäs. Mitä se perässä ajavaa haittaa? Nostaa vain jarrua hetkeksi niin saat välimatkan kiinni.

Äänestä
  • "Nostaa vain jarrua hetkeksi niin saat välimatkan kiinni."
    Jos sattuu olemaan alaspäin viettävä tienkohta. Tai automaattiloota.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luu 5 kirjoitti:

Mikä äly lienee näillä autoilijoilla jotka punaisissa liikenne valoissa jättää noin reilun auton mitan tyhjää edelliseen autoon.Ennenkuin valot rupeaa vaihtuun niin "hiivitään"hiljakseen se auton mitta eteenpäin.Miksei voida ajaa HETI sinne edellisen auton taakse?Eikä hiivitä sinne taakse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu