Tumma orkidea tekee kukkaa. Vana on jo yli 10 cm pituinen.
Ostin kolmannen orkidean, joka on vihertävän valkoinen. Tällä kerralla ei pudonnut yhtään nuppua, kun toin sitä kotiin.
Toinen keiki, se kaikkein vanhimman poikanen, kasvaa ja alkaa jo olla ex-emonsa kokoinen, joka kuoli. Odottelen sitäkin kukkimaan. Toinen keiki kuoli. Syytä en tiedä. Nuutui vain pois.
Tyttärentyttären orkidea teki myös keikin, joka viikko sitten siirrettiin omaan purkkiin. He odottivat kukkaa, mutta uusi tulokas saatiin.
Kerroinko jo, että olen vaihtanut kastelutyyliä, kun sain ystävältäni neuvon. Kerran viikossa haalealla vedella läpi purkin niin kauan, että varmasti alusta kastuu. Ei kuulemma saa liottaa, koska siinä juuret mädäntyvät. Näin oli tapahtunut, kun vaihdoin alustoja keväällä.
Teen kastelun yleensä suoraan hanasta, mutta tuli mieleeni, että sadevesipöntössä se voi onnistua paremmin näin kesällä. Kokeilen ja kerron taas.
Odotus palkittu
5
426
Vastaukset
Mukava lukea onnistuneista kukinnoista ja "poikasista" ! Kohta pitäisi minunkin irrottaa keiki omaan astiaansa 6-vuotiaasta emostaan. Edellinen keiki on jo kukkinutkin. Naapurini valkokukkainen on talvisin minulla "hyyryläisenä". Se innostui jo kukkimaan tekemällä nuput vanhaan varteen, 2 uutta kukkavanaa on myös nupuillaan. Olen tehnyt tukikehikon kodan muotoon ja kääntänyt kukkavanoja pystyasentoon pikkuhiljaa, on kaunis katsella pystykukintoa.
Kohta on aika viedä nuputtomat pihakoivun alle saamaan vähän "sätkyä", viileää ja harvennan kastelua. Parissa viikossa pitäisi jotain alkaa tapahtumaan- Anelmas
Minäkin vien kukkimattomat ulkotiloihin, joten katsotaan kesän lopulla, miten on käynyt. Siellä saattaa sadekin kastella, joten hoito helpottuu.
Minäkin laitoin tuen tumman kaunokaisen nuppuvanaan. Paremmalta ne näyttävät pystyasennossa. Ovat nämä ihania kukkia hoitaa ja katsella. - AnelmaS
Nyt orkideat ovat kaikki lepotilassa ja kukkansa kukkineet. Yksi näyttää ihan kuolevaltakin, mutta yritän toivoa parasta.
Odotan kesää, että vien ne luonnon armoille ja annan kerran viikossa vesisuihkun päälle.Meinaan laittaa ne varjoisaan paikkaan, että aurinko ei niitä pääse polttamaan.
Kerron myöhemmin, miten niiden kävi.- AnelmaS
En vienyt helteeseen, ajattelin, että olisi voinut käydä huonosti. Nyt odotan kukintaa, koska kaikki ovat hyvinvoivan näköisiä. Uusia juuria pukkaa, ja läpinäkyvissä purkeissa on ihan mahtavat, vihreät juuret.
AnelmaS kirjoitti:
En vienyt helteeseen, ajattelin, että olisi voinut käydä huonosti. Nyt odotan kukintaa, koska kaikki ovat hyvinvoivan näköisiä. Uusia juuria pukkaa, ja läpinäkyvissä purkeissa on ihan mahtavat, vihreät juuret.
Mukavaa, että tuloksiakin syntyy harrastuksesta. Toukokuussa vein yhden orkideoistani yöksi kuistille ja unohdin sen seuraavaksi päiväksi sinne auringon paahteeseen.Kaksi suurta lehteä olivat paahtuneet ruskeiksi, leikkasin ne pois ja kukkaraukka rupesi hädissään kasvattamaan kukkavartta ja nyt kukkii parasta aikaa.Joskus pieni ?? sätky antaa jotain eloa .Unohdus oli kyllä vahinko !Sen emo alkoi nuutua ja kopsautin kaiken vanhan kasvualustan pois, leikkelin mustuneet juuret poikki ja istutin uuteen kaarna-nila-hiili-kasvualustaan.Parin päivän jälkeen näytti taas elinvoimaiselta ja virkeältä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252134Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921955Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881931MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131623Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241507Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4881496Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11484Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491290Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.731164Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351159