Tänään :
Päivälliseksi:
Alkuruokana voikukkasalaatti mansikan, kevätsipulin ja rucolan kanssa.
Pääruokana grillattua kampelaa voissa haudutettujen herneenpalkojen kanssa.
Jälkiruokana valkosuklaamousse.
Juomana vettä, vichyä tai valkoviiniä.
Iltapalaksi hedelmiä maun mukaan; banaania, omena, vesimelonia, viinirypäleitä ja satsuumaa.
Lauantaina:
Aamiaisella tuoretta nokkosleipää, voita, tuorejuustoa, kinkkua, salaattia, tomaattia ja kurkkua. Kotitekoista viiliä. Juomana hiilihapotettua mahlaa ja kahvia.
Lounaaksi kanasalaattia ja pieniä juustopatonkeja . Juomana vichy ja vesi.
Välipalaksi kahvia ja kermalastuja.
Päivälliseksi:
Alkuruokana parsakeittoa.
Pääruokana entrecôtepihvejä, pieniä uuniperunoita ja sinihomejuustopähkinäkastike
Jälkiruokana mustikalla maustettu rahka.
Juomana vettä, vichyä, punaviiniä tai olutta.
Iltapalaksi hedelmiä maun mukaan.
Sunnuntaina
Aamiaisella välimeren pannukakkuja (täytteenä fetaa, sipulia, oliiveja ja kirsikkatomaatteja). Juomana vesi, mahlavichy tai kahvi.
Lounaaksi kermainen nokkoskeitto keitettyjen kananmunien kanssa.
Juomana vichy tai vesi.
Sunnuntaina emme ole kotona välipalaikaan eli siksi sitä ei mainita.
Päivälliseksi
Alkuruoka juustoa ja melonisalsaa
Pääruokana vouhenjuustolla täyettyjä kanafileitä ja grillattuja vihanneksia.
Jälkiruokana kirpeä sobetti.
Juomana vettä, vichyä tai olutta.
Iltapalaksi jälleen hedelmiä maun mukaan.
Päivälliseksi:
Alkuruokana voikukkasalaatti mansikan, kevätsipulin ja rucolan kanssa.
Pääruokana grillattua kampelaa voissa haudutettujen herneenpalkojen kanssa.
Jälkiruokana valkosuklaamousse.
Juomana vettä, vichyä tai valkoviiniä.
Iltapalaksi hedelmiä maun mukaan; banaania, omena, vesimelonia, viinirypäleitä ja satsuumaa.
Lauantaina:
Aamiaisella tuoretta nokkosleipää, voita, tuorejuustoa, kinkkua, salaattia, tomaattia ja kurkkua. Kotitekoista viiliä. Juomana hiilihapotettua mahlaa ja kahvia.
Lounaaksi kanasalaattia ja pieniä juustopatonkeja . Juomana vichy ja vesi.
Välipalaksi kahvia ja kermalastuja.
Päivälliseksi:
Alkuruokana parsakeittoa.
Pääruokana entrecôtepihvejä, pieniä uuniperunoita ja sinihomejuustopähkinäkastike
Jälkiruokana mustikalla maustettu rahka.
Juomana vettä, vichyä, punaviiniä tai olutta.
Iltapalaksi hedelmiä maun mukaan.
Sunnuntaina
Aamiaisella välimeren pannukakkuja (täytteenä fetaa, sipulia, oliiveja ja kirsikkatomaatteja). Juomana vesi, mahlavichy tai kahvi.
Lounaaksi kermainen nokkoskeitto keitettyjen kananmunien kanssa.
Juomana vichy tai vesi.
Sunnuntaina emme ole kotona välipalaikaan eli siksi sitä ei mainita.
Päivälliseksi
Alkuruoka juustoa ja melonisalsaa
Pääruokana vouhenjuustolla täyettyjä kanafileitä ja grillattuja vihanneksia.
Jälkiruokana kirpeä sobetti.
Juomana vettä, vichyä tai olutta.
Iltapalaksi jälleen hedelmiä maun mukaan.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Kuullostaa todella juhlalliselta menuulta. Ihmettelen, miksi silti täällä kyselet neuvoja vaikka noin viimeisen päälle - ruokalistan olet laatinut ja kaipa sen toteutatkin, vai oletko se sama hullu, joka täällä provoileen silloin kun ei enää kestä itseään??
En käy täällä tavallisesti, mutta sain toisella keskustelupalstalla niin hienoja parannusehdotuksia, että ajattelin kokeilla irtoaisiko täältä lisää.
Tosin enää en voi paljoa muuttaa, kunkävin jo kaupassa.
Minulla on tuttava, joka tarjoaa juuri edelläkuvatunlaisia menúita juhlissaan ja ne eivät aina ole oikein onnistuneita, eikä maut ole kohillaan, vaikka hän on ainakin omasta mielestään erinomainen kokki. ;)
Grillattu kampela, voikukkasalaatti, nokkosleipä, hiilihapotettu mahla, oliivit ja kirpeä sorbetti? - oletan - ovat kaikki sellaisia, jotka minä jättäisin väliin.
Oliivit siksi, että en pidä niiden mausta ja muut korvaisin vain jollakin aivan vastaavalla, tavanomaisella, mutta ehkä paremmankin makuisella ruokalajilla.
:D Tää o tieten se sama tyyppi joka kerran teki ketjun otsikkona joku että arvostele lapseni syömiset :DD
En ole kirjoittanut tänne aiemmin. Ja tavallaan kysymyskin on jo vanhentunut, koska ainekset on jo ostettu. Kiitos kuitenkin kaikille auttamaan pyrkineille.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11352964#comment-0
Vaikutti niin tutulta :).
Ok. En kuitenkaan ole sama kirjoittaja.
Ihan hyvälle tosin näytti ruokailunsa heilläkin.
Ja heilläkään ei ollut maitoa ruokajuomana, kuten ei teilläkään... Jännä juttu. No, sanon nyt sinullekin, että kun tottuu juomaan lapsesta asti maitoa ainakin isoimmilla aterioilla, on kalsiumin saanti taattu sitten vanhempanakin, vaikka ei aina jaksaisi/ehtisi/osaisi/taloudellisista syistä voisi syödä kalsiumin puolesta täysipainoista ruokavaliota. Siis maito ruokajuomaksi!
En ala pakottamaan lapsia maidon juojaksi, kun maito ei minulle eikä heille maistu. Kalsiumia saa muualtakin.
Arvostan kuitenkin haluasi parantaa aterioita, vaikken tällä kertaa ehdotukseesi tartukaan. Kiitos siitä.
Niinpä, kun saatiin taas valeista kiinni tuo manymanyongelmainen, niin vaihtui perhe mutta ruokavalio jalostuu, virheet pysyy kumman samanlaisena, samoin suhde maitoon näyttää olevan kompleksinen, kun välillä sitä ei ole ruokavaliossa lainkaan, ja kappas, sitä juodaan iltapalalla oikein omana ihtenään, ja melkein jokaisessa ruokalajissa on maitotuotteita, joista maitoproteiiniallerginen olisi sairaalakunnossa. :))
1= Monenmonenäiti 2= Manymanymamma
1. Monenmonenäiti : ” päivän menyy”. / 2.Manymanymamma: ”menyyllä on ihan perusarkiruokiamme”
1.Iltapalaksi hedelmiä maun mukaan/ 2.Iltapalaksi hedelmiä.
1.Juomana vettä, vichyä tai olutta/ 2.Ja kyllä - me juomme useimmiten päivällisellä joko lasin viiniä tai olutta
1.Se on vaikeaa kun kukaan ei pidä sen mausta (maito…POIS RUOKAVALIOSTA muutaman perheenjäsenen maittoproteiiniallergian vuoksi..Iltapalaksi Illalla:vispipuuroa ja maitoa.. / 2.En ala pakottamaan lapsia maidon juojaksi, kun maito ei minulle eikä heille maistu. (kuitenkin toisessa kohtaa:” Juomana vesi ja maito, kunkin maun mukaan”).
1.Iltapala tarkoituksella kevyt, koska silloin on uni parempaa/ 2. Ikävä kyllä se johti huonompiiin yöuniin
1.Kalsiumin päivämäärä tulee kuitenkin suositus / 2.Kalsiumia saa muualtakin.
1.Olen syönyt sitä keväisin vuosikymmenten ajan ja sitä ennen vanhempani ja isovanhempani /2.aika samoilla mennään kuin on menty viimeiset vuosikymmenet
1.Aamulla toasteja kinkun, juuston, salaatin, kurkun, tomaatin ja paprikan kanssa. 2.Aamiaiseksi tuoretta focacciaa, ilmakuivattua kinkkua, juustoa, tomaattia, kurkkua, salaattia.
1.Päivälliseksi härkälastuja kermakastikkeessa, /2.Kermalastuja sen sijana taitavat syödä kaikki
(meni manymanymammalta lastut ja härät sekaisin kun ei muistanut mistä lastuista oli kirjoittanut ihan tykkänään toisena ihmisenä … joo en ole se henkilö mutta hyviä senkin ruuat on… )
jne jne jne…. kirjoitusvirheitä (joita on kymmenittäin) ovat aivan samanlaisia molemmilla.
Lapsi koulussa palstalla keskustelussa taisi kerran laittaa vahingoissa nikiksi
manymany....Eli 8pulloa viiniä...keskustelu.
En kyllä usko, että kenenkään lapsi tykkää syödä tuollasia ruokia. Lapsethan ovat totutusti nirsoja... :D
Ovatko oikeasti? Vai ovatko sellaisia vain jos heidät siihen yksipuolisella ruokavaliolla opetettu?
Juu, ei kaikki lapset ole nirsoja ja ennakkoluuloisia, mutta avaajan menússa on koossa katastrofin ainekset, mikäli lapsiruokailijoita on juhlissa. Tosin joukossa on myös ruokia, jotka varmasti maistuvat myös lapsille.
Grillatun kampelan kanssa täytyy olla tarkkana, ettei mene ylikypsäksi ja kuivaksi. Savustettu lohi olisi varmempi, helpompi ja maukkaampi valinta ja sen kanssa raikas salaatti ilman voikukkia ja kaurasämpylät.
mielestäni hyvinkin monipuolinen ruokavalio. Makkaraa & jauhelihaa en juurikaan käytä oikean ruuan laittoon.
Silti osalle lapsista kelpaa toinen ruoka kuin toiselle. Mistä lie johtuu kun kumminkin samaa ruokaa syövät?
Ei ole juhlia vaan vietämme ihan tavallista viikonloppua.
sama tyyppi oot ku toi Manymanymamma jonka otsikko arvostele lasteni syömiset?? silläki paljo tollasia hienoja ruokalajeja aivan kuten sullaki. ei mitää perus arkiruokaa juurikaa:D
En ole sama ihminen ja menyyllä on ihan perusarkiruokiamme.
Mikä on teillä sitä?
Mitä ihmettä sä horiset? Ihan tavallisia perusarkiruokiahan nuo ovat!!!
Annat ymmärtää, että perheeseen kuuluu monta lasta ja ikähaitari on vauvasta murkkuun,niin kyllä rehellisesti aika köykäset eväät teidän lapsilla on. Jos iltapalaksi mutustellaan pelkkiä hedelmiä ja muutenkin eväät enemmän sinne itupuolelle kaatuvia, niin mistä ne lapset saavat riittävästi energiaa ja proteiineja? Vitamiinit on varmasti hoidossa tuolla ruualla, mutta tarvitsee lapset kasvaakseen muutakin.
Vai laitatko sinä lapsille eri ruuat? Sitten ihmettelen suuresti, minkälainen keittiöpeto sinä mahdat olla.
En tiennytkään että nokkoset,voikukat ja mahlat ovat tavallisia perusarkiruokia..Taidan elää eri maailmassa..
Tää aloittaja mouhaa koulupalstalla viinien viennistä opettajalle..
Ihan oikeasti nuo eivät mielestäsi ole toukuisia perusarkiruokia?
Mitä sellaiset sinun perheessäsi sitten ovat?
Miten tahtoisit ap:n muuttavan viikonlopun ruokalistaa?
Sehän oli hänen kysymyksensä.
koulujen ruokalistaa,siellä on perusarkiruokaa.
Ihan saatte vapaasti mutustella nokkosianne mutta älä oikeasti luule että ovat perusruokaa kaikille..
Ei varmasti kaikille. Eri perheillä on erilaiset tavat ja mieltymykset.
Mutta et voi sinäkään olettaa, että laitsoruokavalio on "perusarkiruokavalio" kaikille.
Jospa sinne iltapalalle, vaikka sitä puuroa, leipää, lihajalosteita ja maitoakin olisi hyvä jossain muodossa.
Aamupala on loistava, mutta välipalaksi antaisin kyllä lapsille niitä hedelmiä ja jogurttia yms. Vai oliko sinun mielestä riittävä kasvavalle lapselle?
Jos päivällinen on myöhään, niin ehkä kuulostaisi oudolle syödä jotain raskasta ja täyttävää heti sen perään ja sitten mennä ähkyssä nukkumaan.
Meillä ei noudateta laitosruokavaliota, muttei myöskään syödä nokkosia ja voikukkia. Onneksi kasvimaalla on jo pinaattia ja lehtisalaattia. :D
on kalakeitossa,perunoissa ja lihapullakastikkeessa,kanakastikkeessa tai vaikkapa kasvissosekeitossa? Esim. noita löytyy koulun ruokalistasta.Tekemällä itse niitä kotona salaatin kera saan laitosruokaa vai?
Ei yhtään mitään vikaa. Niitä syödään meilläkin varsin usein.
EI nyt sattunut näiden kahden päivän ruokiin, muttase ei tarkoita, etteikö niitä syödä koskaan.
Monta tapaa pröystäillä varakkuudellaan.
Tämä on yksi.
Tämä ei ole viinejä lukuunottamatta mitää kallista ruokaa.
Esim nokkoskeitto maksaa reilusti alle 2 euroa kuuden hengen annos.
Missä maitotuotteet ja viljat?
Iltapala liian kevyt.
Alkoholipitoisia juomia joka päivä.
Viljaa tulee leivistä ja muista leivonnaisista.
(eli siis kuluneiden päivien aikana nokkosleivästä, pannukakuista, kermalastuista, juustopatongista ja krutongeista)
Maitotuotteita oli ainakin valkosuklaamoussessa, juustopatongeissa, leivänpäällisjuustoissa, nokkoskeitossa, parsakeitossa sinihomejuustopähkinäkastikkeessa, mustikkarahkassa, fetassa, salaattijuustossa , viilissä ja vuohenjuustossa.
Iltapala tarkoituksella kevyt, koska silloin on uni parempaa.
Ja kyllä - me juomme useimmiten päivällisellä joko lasin viiniä tai olutta. Tai ainakin joku meistä juo.
Millaisia parannuksia ehdotat?
miksi edes kirjoitat palstalle ruokalistaasi..Joka parannusehdotus lytätään ja hämmästellään muka silmät pyöreinä että eikö kaikki syö niin kuin me..
Ja tosiaan olet kyllä se sama kuin aiemmin mouhosi vastaavasta aiheesta.Ja tuo teidän viinan juonti kyllä selittää sen miksi koululaisten mukana opettajille viinaa raahaatte..
Anteeksi. En tarkoittanut lytätä. Mikä siis olikaan konkreettinen parannusehdotuksesi?
Ja varmasti tapamme juoda viinilasillinen useimmilla päivällisillä vaikuttaa siihen että näen viinin enemmän aterian makujen täydellistyttäjänä kuin humala-vinkkelistä. Siinä olet ihan oikeassa.
Juomaksi maitoa,
Aamulla puuroa ja soppaa,
Alkoholia vähentää.
"Iltapala tarkoituksella kevyt, koska silloin on uni parempaa.
Ja kyllä - me juomme useimmiten päivällisellä joko lasin viiniä tai olutta. Tai ainakin joku meistä juo."
Niinhän siinä manymammankin listassa oli. Että raskaampi iltapala vie yöunet. Noita ruokiakos se Satu joka on idolisi ja jonka elämää elät tuossa kuvitteluleikissä, laittaa ruuaksi?
Maitoa pitää juoda enempi
Se on vaikeaa kun kukaan ei pidä sen mausta.
Mille aterialle olisit lisännyt sen?
Saan sen emnemään joskus esim tuoreen pullan kanssa lapsille ja esim murojen kanssa. Siihen makunsa sopii. Muuten kukaan ei oikein innostu.
Toisella palstalla tuli toisentyyppisiä ehdotuksia, sellaisia joita täälläkin olisin kaivannut, mutta ilmeisesti keskustelu täällä toisenlaista ja olen vain tahtomattani ärsyttänyt.
Hyvinä ehdotuksina pidin mm.
- parsan korvaamista maitohorsman aluilla. Ovat kuulemma paremman makuisia ja - ilmaisia, toisin kuin aika kallis parsa. En ole niitä itse koskana kokeillut, mutta kokeilen kyllä, kun hyvän ohjeen sain.
- ruusukaalin lisäämistä kampelaaterialle. Joku toinen oli tehnyt samoin herneenpaloilla ja kokenut sne jäävän liian köykäiseksi.
- sunnuntaille jälkkäriksikin juustoja, jolloin eri tyypin juustot jokaisessa ruoassa voisi olla kantava teema. Sitä en ollut itse tullut ajatelleeksi.
- jne.
Tuollaisia ja vastaavia kaipailin muilta ruoanlaitosta kiinnostuneilta.
"Se on vaikeaa kun kukaan ei pidä sen mausta."
Eikö teillä ollutkaan se maitoallergia? :D
Ei ole allergioita kenellkään minkäänlaisia.Sotketko minut johonkin toiseen?
En taida laittaa seuraavan kolmen päivän suunnitelmaa esiin, kun ei ole palstalla muita kokkauksen harrastajia?
Anteeksi kaikille, joita aloituksellani loukkasin.
Minkä ikäsiä lapsesi ovat? Mistä saavat kalsiumia, ellei maitoa juoda? Sinihomejuustopähkinäkastike..?? Kuulostaa erikoiselta, ei varmaan monet lapset tykkää?? Kun lapset yleensä tuppaa olemaan muutenkin nirsoja, aika monet ainakin. Miksi et tee perus arkiruokaa juurikaan, aika erikoisia ruokia sulla?
Makaronilaatikko siihen raikas salaatti, kermainen lohikeitto on hyvää myös, tonnikala/jauhelihalasagne, pinaattinen perunamuusi ja uunimakkara, keitetyt perunat ja herkkusienikastike ym.
Mikä ihimeen voikukkasalaatti, häh?? Ei kai tollasia olekaan?
Liian kevyet ruoat, enemmän proteiinia ja hyvälaatusia rasvoja. Salaattia, vihanneksia ja hedelmiä. Hedelmiä tais ollakin jonku verran.
Minä koen tekeväni perusarkiruokaa, muta se varmasti eri ihmisille tarkoittaa eri asioita. Esim uunimakkara on minusta pahaa eli maistuu eniten pelkälle suolalle ja jauhoille silloinkin kun se tehdään hyvästä makkarasta.
(En siis tarkoita väheksyä sinun kokemustasi eli jos - ja myös epäilemättä kun - osaat tehdä siitä hyvää, niin se varmasti maittaa teillä kotona.)
Sinihomejuutsopähkikastike maistui hyvin meillä. Itseasiassa taisimme valmistaa sitä liian vähän eli moni otti vähemmän kuin oikeastaan olisi maistunut - jotta kaikille riittäisi.
Lapset ovat ikähaitarilla 4-22 v (vanhimmat tosin jo opiskelemassa eli eivät jokaisella aterialla läsnä tai aina edes joka päiväkään)
Hedelmiä ja vihanneksia menee meillä määrällisesti hiukan yli suositusten. En pidä sitä pahana asiana, mutta joku tarkempi "ruokahygieenikko" ehkä pitää. Itse en niinkään koe arjessa etsiväni ihanteellisia ravintokoostumuksia vaan satsaan mielummin makunautintoon.
Mikä voikukkasalaatissa on vikana?Olen syönyt sitä keväisin vuosikymmenten ajan ja sitä ennen vanhempani ja isovanhempani....
Tottumus- ja oppimiskysymys?
Sinulla on samalainen tyyli, kuin yhdellä tutullani. Oletkohan hän? Jos olet, niin voin kertoa, että ruokasi eivät ole niin hyviä kuin itse luulet, mutta varmaan sen tähden niitä parannusehdotuksia kyseletkin. ;)
Ehkä olen. Ehkä en. En voi tietää.
Mutta jos olen, niin eikö ole hyvä, että etsin uusia ideoita ja parannusehdotuksia perheemme harrastukseen?
Mitä teet työksesi, koska sulla on aikaa laittaa monen ruokalajin ateria joka päivä päivälliseksi. Ei kukaan töissä käyvä ainakaan.
Meillä on monta "laittajaa",
Ja olen töissä.
Ai niin, sä olit se lääkäri, joka opiskeli lääkäriksi lukiosta suoraan, vaikka oli kolme vauvaa 19-vuotiaana ja lääkäriksi ennätysajassa 7 lapsen kanssa ja joka jäi sitten kuitenkin kotiin työttömäksi kaiken vaivan jälkeen eikä lisäksi osannut kertoa lainkaan lääkärin koulutuksestaan. Finlandsvenskamamma, manymamma, blondimama, jne jne... Jotkut ihmiset korvaa kuvitelmilla oman kurjan elämänsä unohtaakseen.
En ole mikään lääkäri enkä blondikaan. Muita juttujasi en ymmärtänyt
Se joku toinen (?) manymanymamma vai mikä se nimimerkki olikin taisi herätä jo 5.30 ja käydä uimahallissa ym. Mulla ainakin menee pari vuotiaan kanssa matkoineen, pukemisineen jne. n. 40-50 min siihen, että päästään uima-altaaseen saakka. Sitten 30-40 min uimassa ja suihkut, pukeutumiset, matkat taas... En edes käy saunassa kuivaa/laita hiuksiani (talvella ne oli hyvä piilottaa pipon alle), meikkaa tms. vaan koitan suoriutua mahd.nopeasti. Joskus liiankin nopsaan, kun tuppaa jäämään usein joku pakkaamatta kassiin (kotona). Teinin kanssa menisi varmaan paljon kauemmin, ainakin jos olisi tyttö, viihtyvät niin kauan suihkussakin!
Ihan voisitte tehoäidit laittaa vaikka päivän tarkan aikataulunnekin noiden ruokalistojenne lisäksi (paljonko menee aikaa johonkin ruokalajin valmistukseen ym.). Kiinnostaisi millä tämmöinen aikansa johkin ihmeeseen hassaava tehoton äiti saisi enemmän aikaan!
Tehdäänkö esim. se sämpylätaikina jo edellisiltana, jos noustessa klo 5.30 laitetaan vaan taikina kohoamaan?
Jos uimahallireissuun menisi vaan tunti niin kuvitellaan, että pukee itsensä ja lapsen 5 minuutissa, matka uimahallille 5 min. riisumisiin 5 min, pesut 5 min. Uinti 30 min. Jää vielä 5 min pesuihin, 5 min pukemiseen (rasvauksineen). Kääks pitää nipistää vielä jostain kun kotimatkaan ei jäänyt mitään?
Ottamatta kantaa muuhun ketjun keskusteluun, niin meilläkin käydään aamuisin uimassa ja siihen menee matkoineen 1,5 tuntia, joista 45 minuuttia vietetään altaassa. Ei se siis mikään tuntien reissu ole.
En ole mikään tehomamma, mutta meilläkin leivotaan aamuisin ja siihen menee kyllä paljon vähemmän aikaa kuin mitä osa täällä tuntuu kuvittelevan.
Taikinan alustaa viidessä minuutissa. Kohotusvaiheessa se ei vaadi mitään.
SItten itse leivonta - toiset viisi minuuttia, uusi kohotus ja sämpylät uuniin.
Kaikenkaikkiaan aktiivista työaikaa yhteensä ehkä 15 minuuttia.
Aamumme eivät ole niin kiireisiä, että pitäisi tuosta tinkiä.
Täytyisi varmaan herätä aikaisemmin. Herään nyt n. klo 6-6.15. Joskus jos lapsi on oikein valvottanut saattaa lipsahtaa 6.30 saakka. Jolloin lapsikin saattaa jo herätä, jos ei ole herännyt jo aiemmin. Mutta toisaalta nyt en syö aamupalaa (tai syön sen töissä), joten ehkä jättäisin sen leipomisen mieluummin pois ja söisin aamupalan.
Viikonloppuna ehkä voisin leipoa jossain välissä, kai se alkaisi sujua nopeammin jos muodostuisi rutiiniksi. Mun pitää lukea ohjeet (en oo leiponut vuosiin!) mitä aineita tulee, etsiskellä työvälineet ja aineet kaapeista, alustus. Tuohon menee kyllä mulla enemmän kuin 5 min. Välineiden tiskaus, keittiön siistiminen (kuitenkin on jotain jauhoa tms. mennyt pöydälle). Ja veikkaan, että esim. nokkosleivän tekemiseen menee enemmän aikaa kuin "tavallisten" sämpylöiden?
Mutta kokeilen joskus ja otan ajan!
Eikä kyse olekaan vaan jostain yksittäisestä asiasta vaan jos päivässä tekee usemman aterian ym. hommat, siivoukset jne. niin äkkiä niillä vartin hommilla täyttää päivän.
Eilen mulla meni ruoanlaittoon illalla liki tunti (mukaan lukien tiskikoneen tyhjennys ja lataus likaisilla). Enkä tehnyt edes jälkkäriä. Ja paistinpannunkin tiskasin vasta aamulla. Huoh...
Suunnitteletteko te aikaansaavat äidit koko viikon ateriat aina etukäteen ja ostatte kaiken kerralla? Se varmaan ainakin syö aikaa, jos täytyy useamman kerran viikossa juosta kaupassa. (En tiedä kyllä mahtuisiko meidän jääkaappiin edes kaikki).
Taas pukkaa provoa.....heh...
Meillä kyllä sekä miehellä, itselläni, että lapsellani vatsa kurnisi noita syömällä. Vaikuttaa aika kevyeltä ainakin lounaat ja iltapalat? Mutta toiset tulee toimeen vähemmällä...
Itse en pidä ulkomaalaisista mansikoista (voikukkasalaatti), eivät maistu oikein millekään. Juovatko 4-vuotias lapsikin välipalalla kahvia? Ja syö kermalastuja?
'Ei. Vain aikuiset juovat kahvia. Kermalastuja sen sijana taitavat syödä kaikki silloin kun niitä valmistetaan.
Ok ajattelin vain kun lauantain välipalan kohdalla ei oltu mainittua muita juomia tai syömisiä.
Mitä on nämä kermalastut?? Uppopaistettuja kermaklönttejä? :D
Ne ovat spelttijauhoista leivottuja kauralastun tyyppisiä , ei kovin makeita, pikkuleipiä.
Päivässä voi olla useampikin kahvihetki keksillä tai ilman, mutta en kutsuisi sitä välipalaksi?
Meillä kutsutaan. :)