"mutta minä aijon olla vielä joskus laiha ja onnellinen!"
Poimin tuon lauseen yhdestä vanhemmasta keskustelusta. Mitä ajatuksia tuo teissä herättää? Onko tuo teidän tavoitteenne?
Olen itse vähän yli 30v entinen anorektikko. Pahin aika sairaudestani osui aikuisuuden kynnykselle, n. 17-20v ajalle.
Vuosien mittaan kuitenkin tervehdyin, ainakin suurimmalta osin. Pystyn syömään normaalisti ja herkuttelemaankin, mutta
huomaan että syömishäiriö kolkuttelee edelleen jossain alitajunnassa. Kun elämässä on vaikeampia ja stressaavampia kausia,
niin se heijastuu myös siihen miten näen itseni.
Minäkuvani heittelee tavallaan laidasta toiseen. Ensin minua kiukuttaa se etten ole muistanut/ehtinyt syödä kunnolla ja olen
huomaamatta laihtunut liikaa ja menettänyt lihasmassaa. Sitten taas jonkin ajan kuluttua onkin muka liikaa läskiä ja täytyisi
tarkkailla syömisiä. Kuulostaako terveeltä ja tasapainoiselta? No ei kuulosta. En tainnutkaan koskaan parantua lopullisesti. Paraneekohan kukaan?
Takaisin tuohon alun lauseeseen. Laiha ja onnellinen? Hieno tavoite, mutta valitettavasti kaukana totuudesta kun on kyse
syömishäiriöstä. Ei anorektikko yleensä ole onnellinen. Hän voi olla hetken aikaa onnellinen kun huomaa taas laihtuneensa,
mutta se on vain ohikiitävä hetki kurjuuden ja harmauden täyttämässä arjessa. Yleensä anoreksia vie huomattavasti enemmän kuin
mitä se antaa. Se voi antaa sinulle sen hoikan vartalon (hetkeksi, kunnes laihdut sairaan näköiseksi luurangoksi), mutta
yleensä se vie kykysi nauttia elämästä. Stressaat tauotta kaloreista ja lasket kuinka paljon se ja tuo ruoka niitä sisältää.
Et voi mennä juhliin, koska siellä joutuisi syömään. Eristäydyt vähitellen kavereista, koska sinua ahdistaa heidän huomauttelut
laihuudestasi tai siitä että syöt liian vähän. Menetät liikunnan riemun, koska liikunnasta tulee vain pakonomaista puurtamista,
joka on pakko tehdä tai muuten muka lihoaa. Opiskelut ja työ kärsivät, ihmissuhteista puhumattakaan. Et pysty seurustelusuhteisiin,
koska häpeät itseäsi. Elämäsi ei ole enää oma elämäsi, vaan anoreksian hallitsema harmaa painostava möykky, etkä osaa enää lopettaa.
Laiha ja onnellinen? Ei onnistu anoreksiaan sairastuneelta, uskokaa pois.
Poimin tuon lauseen yhdestä vanhemmasta keskustelusta. Mitä ajatuksia tuo teissä herättää? Onko tuo teidän tavoitteenne?
Olen itse vähän yli 30v entinen anorektikko. Pahin aika sairaudestani osui aikuisuuden kynnykselle, n. 17-20v ajalle.
Vuosien mittaan kuitenkin tervehdyin, ainakin suurimmalta osin. Pystyn syömään normaalisti ja herkuttelemaankin, mutta
huomaan että syömishäiriö kolkuttelee edelleen jossain alitajunnassa. Kun elämässä on vaikeampia ja stressaavampia kausia,
niin se heijastuu myös siihen miten näen itseni.
Minäkuvani heittelee tavallaan laidasta toiseen. Ensin minua kiukuttaa se etten ole muistanut/ehtinyt syödä kunnolla ja olen
huomaamatta laihtunut liikaa ja menettänyt lihasmassaa. Sitten taas jonkin ajan kuluttua onkin muka liikaa läskiä ja täytyisi
tarkkailla syömisiä. Kuulostaako terveeltä ja tasapainoiselta? No ei kuulosta. En tainnutkaan koskaan parantua lopullisesti. Paraneekohan kukaan?
Takaisin tuohon alun lauseeseen. Laiha ja onnellinen? Hieno tavoite, mutta valitettavasti kaukana totuudesta kun on kyse
syömishäiriöstä. Ei anorektikko yleensä ole onnellinen. Hän voi olla hetken aikaa onnellinen kun huomaa taas laihtuneensa,
mutta se on vain ohikiitävä hetki kurjuuden ja harmauden täyttämässä arjessa. Yleensä anoreksia vie huomattavasti enemmän kuin
mitä se antaa. Se voi antaa sinulle sen hoikan vartalon (hetkeksi, kunnes laihdut sairaan näköiseksi luurangoksi), mutta
yleensä se vie kykysi nauttia elämästä. Stressaat tauotta kaloreista ja lasket kuinka paljon se ja tuo ruoka niitä sisältää.
Et voi mennä juhliin, koska siellä joutuisi syömään. Eristäydyt vähitellen kavereista, koska sinua ahdistaa heidän huomauttelut
laihuudestasi tai siitä että syöt liian vähän. Menetät liikunnan riemun, koska liikunnasta tulee vain pakonomaista puurtamista,
joka on pakko tehdä tai muuten muka lihoaa. Opiskelut ja työ kärsivät, ihmissuhteista puhumattakaan. Et pysty seurustelusuhteisiin,
koska häpeät itseäsi. Elämäsi ei ole enää oma elämäsi, vaan anoreksian hallitsema harmaa painostava möykky, etkä osaa enää lopettaa.
Laiha ja onnellinen? Ei onnistu anoreksiaan sairastuneelta, uskokaa pois.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.