Onko narsisti ihminen?

TOI OLI JUSSILTA RUMASTI SANOTTU.

Erityiskiitos sinulle.

Hyvä kommentti YL

Taitaa olla niin että ihminen defensseissään ei kestäisi jos hän ei ulkoistaisi pahuuttaan (tai pahuudeksi, virheiksi mieltämiään asioita) itsen ulkopuolelle. Ennen kuin oppii käsittelemään omat tunteensa ihan itse. (se itsevastuu, huoh.)

Jotkut ovat niin sokeita omille kyvyilleen tehdä virheitä, että huudahtavat; minä en ainakaan koskaan ikinä milloinkaan tekisi sellaista tai tuollaista..

Sairasta puhetta.

Kyllä juuri jotenkin noin se menee. Kun ns normaali hyveellinen ja virheellinen ihminen kokee narsistisen loukkauksen, häntä harmittaa ensin, mutta pian jo taas naurattaa.

Kovasti itsekeskeinen ihminen taas kokee narsistisen loukkauksen hyvinkin pienistä vastoinkäymisistä - ja vastareaktio on täysin ylimitoitettu tapahtuneeseen loukkaukseen. Esim...yhdestä poikkipuolisesta sanasta seuraa kuukauden mykkäkoulu.

Mykkis-ihmisillä ja vastaavilla on itsetuntemusopinnot kesken, huono pettymysten kestokyky ja turhautumisten sietokyky. Mykkikset uhriutuvat ja ajattelevat poikkipuolisen sanan sanojan olevan narsisti. Mutta vaikuttavat toisen mielestä olevan itse narsisteja. Ilmankos niitä ulkopuolisia narsisteja on niin paljon maailmassa.. ;)

old_profile_59029 kirjoitti:

Kyllä juuri jotenkin noin se menee. Kun ns normaali hyveellinen ja virheellinen ihminen kokee narsistisen loukkauksen, häntä harmittaa ensin, mutta pian jo taas naurattaa.

Kovasti itsekeskeinen ihminen taas kokee narsistisen loukkauksen hyvinkin pienistä vastoinkäymisistä - ja vastareaktio on täysin ylimitoitettu tapahtuneeseen loukkaukseen. Esim...yhdestä poikkipuolisesta sanasta seuraa kuukauden mykkäkoulu.

Mykkis-ihmisillä ja vastaavilla on itsetuntemusopinnot kesken, huono pettymysten kestokyky ja turhautumisten sietokyky. Mykkikset uhriutuvat ja ajattelevat poikkipuolisen sanan sanojan olevan narsisti. Mutta vaikuttavat toisen mielestä olevan itse narsisteja. Ilmankos niitä ulkopuolisia narsisteja on niin paljon maailmassa.. ;)

Olisko ollut tällä vai muulla palstalla - joku joskus kirjoitti, että vasta vanhemmiten hän oli alkanut ymmärtää, että muillakin on tunteet, joita joku voi jopa loukata. Siihen mennessä hän oli käsittänyt, että vain hänen tunteitaan voi loukata sanomalla tai tekemällä väärin... :-O

solipslipslipsismi kirjoitti:

Olisko ollut tällä vai muulla palstalla - joku joskus kirjoitti, että vasta vanhemmiten hän oli alkanut ymmärtää, että muillakin on tunteet, joita joku voi jopa loukata. Siihen mennessä hän oli käsittänyt, että vain hänen tunteitaan voi loukata sanomalla tai tekemällä väärin... :-O

" joku joskus kirjoitti, että vasta vanhemmiten hän oli alkanut ymmärtää, että muillakin on tunteet, joita joku voi jopa loukata. Siihen mennessä hän oli käsittänyt, että vain hänen tunteitaan voi loukata sanomalla tai tekemällä väärin."

Minä ainakin olen kirjoittanut tuollaisesta ilmiöstä. Sellaisessa yhteydessä, kun nuorena naimisissa oleva mies huijasi minut suhteeseen. Meni kyllä melkein vuosikymmen, ennenkuin aloin ajatella, että mitähän hänen vaimonsa tuumaa miehen askareista, kun mies oli minunkin olemassaolostani kertonut heikkona hetkenään.

Lapsuudenkodissa vielä asuvana nuorena naisena pidin vain niin törkeänä loukkauksena, että kehtasi minua huijata, että oli pääasia saada selvitettyä asia omalta kantilta. Hänen vaimonsa tiesi, että oli petturi muutenkin, juurta jaksain koko mies, niinpä aloin ajatella, että avioliiton sisäisessä elämässä on jotain tunnekuolleita suurin osa, eivätkä piittaa eivätkä ymmärrä puolisoistaan yhtään mitään.

Todellakin, mielestäni ihmiset olivat lähes kauttaaltaan jotain teflonia minuun verrattuna. Kaksimieliset vitsitkin maistuivat naisille kuin kaurapuuro nälkäisille. Jotenkin tunsin olevani erilainen. Erilaisuudentunnetta ei suinkaan vähentänyt miesten huomio, jota sain. Kehuivat aina ymmärtäväksi ja syvälliseksi ja vaikka miksi, siis myös henkisiä ominaisuuksia.

Useimmiten olisivat vaihtaneet lennossa. Jotenkin tuo kaikki sai minut pitkälle aikuisuuteen ajattelemaan itseni enemmän tuntevaksi kuin muut...

On täällä varmaan muitakin, jotka ovat voineet kirjoittaa itsestään, että ovat vasta iän myötä oppineet ajattelemaan enemmän toisten tunteita.

Minä ainakin olen kirjoitti:

" joku joskus kirjoitti, että vasta vanhemmiten hän oli alkanut ymmärtää, että muillakin on tunteet, joita joku voi jopa loukata. Siihen mennessä hän oli käsittänyt, että vain hänen tunteitaan voi loukata sanomalla tai tekemällä väärin."

Minä ainakin olen kirjoittanut tuollaisesta ilmiöstä. Sellaisessa yhteydessä, kun nuorena naimisissa oleva mies huijasi minut suhteeseen. Meni kyllä melkein vuosikymmen, ennenkuin aloin ajatella, että mitähän hänen vaimonsa tuumaa miehen askareista, kun mies oli minunkin olemassaolostani kertonut heikkona hetkenään.

Lapsuudenkodissa vielä asuvana nuorena naisena pidin vain niin törkeänä loukkauksena, että kehtasi minua huijata, että oli pääasia saada selvitettyä asia omalta kantilta. Hänen vaimonsa tiesi, että oli petturi muutenkin, juurta jaksain koko mies, niinpä aloin ajatella, että avioliiton sisäisessä elämässä on jotain tunnekuolleita suurin osa, eivätkä piittaa eivätkä ymmärrä puolisoistaan yhtään mitään.

Todellakin, mielestäni ihmiset olivat lähes kauttaaltaan jotain teflonia minuun verrattuna. Kaksimieliset vitsitkin maistuivat naisille kuin kaurapuuro nälkäisille. Jotenkin tunsin olevani erilainen. Erilaisuudentunnetta ei suinkaan vähentänyt miesten huomio, jota sain. Kehuivat aina ymmärtäväksi ja syvälliseksi ja vaikka miksi, siis myös henkisiä ominaisuuksia.

Useimmiten olisivat vaihtaneet lennossa. Jotenkin tuo kaikki sai minut pitkälle aikuisuuteen ajattelemaan itseni enemmän tuntevaksi kuin muut...

On täällä varmaan muitakin, jotka ovat voineet kirjoittaa itsestään, että ovat vasta iän myötä oppineet ajattelemaan enemmän toisten tunteita.

On varmaan muitakin. Onhan emotionaalinen kehitys tervettä ja asiaankuuluvaa, onneksi emme ole kaikki siellä konttausikäisen asenteessa siinä suhteessa.

Roolien vaihtuminen tai ainakin uuden näkökulman mahdollisuus näyttäisi kuuluvan myös elämään. Yhtäkkiä oletkin itse vaikka se pettämiseen pakkosopeutuva perheellinen nainen. Miehellä taas joku seuraavan aallon narsistinen nuori nainen, joka saa kehuja ja kokee olevansa hyvinkin ainutlaatuinen, ymmärtävä ja syvällinen, johon vaihdettaisi vaikka lennossa. Vain esimerkkinä.

Myös erilaisuuden kokemus... luulen, että hyvin monet kokevat sitä, mutta keskenään eri asioissa. Sellaista yhteensopimatonta erilaisuutta, miten toiset ovat hävyttömiä, miten heillä täytyy olla hyvin erilainen arvomaailma, vaikka hävyttömät eivät itse sitä tajua jne.

edelll. kirjoitti:

On varmaan muitakin. Onhan emotionaalinen kehitys tervettä ja asiaankuuluvaa, onneksi emme ole kaikki siellä konttausikäisen asenteessa siinä suhteessa.

Roolien vaihtuminen tai ainakin uuden näkökulman mahdollisuus näyttäisi kuuluvan myös elämään. Yhtäkkiä oletkin itse vaikka se pettämiseen pakkosopeutuva perheellinen nainen. Miehellä taas joku seuraavan aallon narsistinen nuori nainen, joka saa kehuja ja kokee olevansa hyvinkin ainutlaatuinen, ymmärtävä ja syvällinen, johon vaihdettaisi vaikka lennossa. Vain esimerkkinä.

Myös erilaisuuden kokemus... luulen, että hyvin monet kokevat sitä, mutta keskenään eri asioissa. Sellaista yhteensopimatonta erilaisuutta, miten toiset ovat hävyttömiä, miten heillä täytyy olla hyvin erilainen arvomaailma, vaikka hävyttömät eivät itse sitä tajua jne.

Tällä kyseisellä kirjoittajalla oli muutenkin "spesiaali" narsisti, joka teki eri tavalla kuin muut.

Kun näiden sivujen vastauksia lukee, niin täytyy ymmärtää, että täälä on mukana jonkun verran tasapainottomia ihmisiä, jotka eivät ole olleet oikeasti narsistin uhreja.
Osa on roikkunut täälä jo monia vuosia välillä nimimerkkiä vaihdellen.

Eli harkintaa lukemiseen :)

Tiesitkö että kehitysvammaisuus ei ole sairaus?

Kommenttisi haiskahtaa raskautettujen ja syrjäytettyjen pilkkaukselta. En pidä sinusta.

Vajakki on se joka toista vajakiksi sanoo - ettäs tiedät >(;

No jokinhan esim avioliitoissa on ajanut kaksi ihmistä yhteen, pakkohan hyviäkin asioita on ollut olemassa. Ihastuin aikoinaan toiseen hyvään sosiaaliseen tilannetajuun huumorintajuun ja siihen miten hyvin toinen osasi keskustella käyttäytyä. Sitten kaikki alkoi pikkuhiljaa muuttua.

Kiinnostuin psykopatian ja narsismin eroista ja luettuani jo muutamia vuosia näitä tullut tulokseen etten ole ihan "tavallisen narsistin" kanssa ollut tekemisissä pikemminkin ihan kaikki osuu psykopatian suuntaan siksi paljon kyseisen ihmisen historiasta ennen suhteen alkua tiedän.

Pahinta tässä aiheessa on se ettei tällainen ihminen jätää toista koskaan rauhaan vaikka muuttaisi huippuvuorille erakoksi kökkimään. Eikä tästä aiheesta voi puhua oikein kellekään. Ainoa mitä voi tehdä on elää päivän kerrallaan.

Narsisti on täysin paha, narsistissa ei ole mitään hyvää. Narsisti kohdistaa henkisen väkivallan ja kaiken henkisen sadismin lähimmäisiinsä.

Normaalit rikolliset pieksevät fyysisesti satunnaisia vastaantulijoita. Narsisti harrastaa omiensa psyykkistä ja fyysistä kiduttamista.

Puhutko itsestäsi?