Olen oikeastaan vuoden verran elänyt epäilyksen ja epävarmuuden vallassa. Vähitellen minusta on alkanut tuntua siltä, että uskoni on vain kuvitelmaa. Olo on ristiriitainen. Haluan uskoa yhä ja ajatella, että Jumala on olemassa ja Jeesus on pelastajamme. Mutta... Jos olen aivan rehellinen, en enää usko niin. Se tuntuu kipeältä. Usko on lapsuudesta alkaen ollut turvani ja lohtuni monissa elämän kipeimmissä kohdissa. En haluaisi sen loppuvan, mutta en myöskään voi "pakottaa" itseäni uskomaan.
Tämä on ehkä vain ohimenevää, kuka tietää. Mitä uskossa vahvat kehottaisivat tekemään tällaisessa tilanteessa? Tai: onko jollakulla positiivinen kokemus siitä, että on luopunut uskostaan?
Rukoilen yhä aamuisin ja iltaisin ja käyn viikottain kirkossa. Sekin alkaa nyt tuntua väärältä. Messu tuntuu näytelmältä, jota seuraan sivusta. Asiaa ei auta se, että muutin uudelle paikkakunnalle vuoden alussa. Yhteys kotiseurakuntaan katkesi lähes kokonaan. En liioittele, jos sanon, että tuntuu siltä kuin elämäni peruspilarit olisivat romahtamassa, enkä tiedä miten minulle käy.
Usko hiipumassa
24
147
Vastaukset
- Luopunut
Minä kävin läpi epäilyksen vaiheita kymmenisen vuotta sitten. Siitä seurasi se, että jonkin aikaa luin Raamattua entistä kiihkeämmin ja rukoilin uskon vahvistusta Jumalalta. Silti, ajan kuluessa, luovuin uskosta. Pitkään oli syyllisyyden ja huonommuuden tunteita, mutta nyt olen niistä päässyt. Suosittelen sinua lukemaan asiaan liittyviä kirjoja. Siis kirjoja, joissa uskonnoista puhutaan objektiivisesti.
Lopulta on helpotus olla rehellinen itselleen ja muille.- 139
"kirjoja, joissa uskonnoista puhutaan objektiivisesti"
Tuossa on jotain samaa, kuin jos muurahainen yrittäisi kirjoittaa kirjan maapallosta.
Ainoa objektiivinen puhe uskonnosta on se, mitä Jumala Raamatun kautta Pyhän Henkensä välityksellä meille ilmoittaa. Ihmisen puheet uskonnosta ovat aina subjektiivisia. - Lue muutakin
139 kirjoitti:
"kirjoja, joissa uskonnoista puhutaan objektiivisesti"
Tuossa on jotain samaa, kuin jos muurahainen yrittäisi kirjoittaa kirjan maapallosta.
Ainoa objektiivinen puhe uskonnosta on se, mitä Jumala Raamatun kautta Pyhän Henkensä välityksellä meille ilmoittaa. Ihmisen puheet uskonnosta ovat aina subjektiivisia.Eihän Raamattu kerro kuin muutamista eri uskonnoista. Siellä ei edes mainita kuin pari jumalaa. Eikä se ole objektiivista tekstiä - kuten tiedätkin. Jos haluat tietää, miksi Jeesus on Raamatussa juuri sellainen kuin on, sinun täytyy lukea muitakin kirjoja. Tiedämme nykyään monien kristinuskoon poimittujen oppien historian (esim. oppi h*lvetistä). Tämä historia ei selviä Raamatusta.
- ;:;
Tässä pari hyvää osoitetta:
http://creation.com/
http://www.answersingenesis.org/
Nämä ovat auttaneet paljon. - liekö tästä apua?
Tuo on mielenkiintoista, että rukoilet yhä aamuisin ja iltaisin ja käyt kirkossa. Minä kun en ole koskaan kokenut tulleeni mitenkään uskoon, paremminkin vain hämärästi uskoin Jumalaan nuorempana ja sitten vähän vanhempana ikään kuin hitaasti avautui Kristuksen merkitys. En ole silti koskaan käynyt säännöllisesti kirkossa enkä rukoillut säännöllisesti, enkä viettänyt mitään ylihurskasta elämää. Saatan välillä tutkistella Jumalaa ja sitten taas olen välillä kauempana. Oletko mahtanut ylikyllästää itsesi Jumalalla tai jotain ja olet saanut sellaisen vastareaktion? Sinusta on ikään kuin vaihteeksi hauska väittää vastaan, että ei Jumalaa ole ja kokeilla ikään kuin uutta?
Muistatko mitenkään miten tuo alkoi? Toki tuossa saattaa olla joku muukin uusi vaihe tulossa, joku syvempi Jumalan ymmärrys, mitä lie. Ei minullakaan mielestäni silkkaa tasaista olotilaa ole ollut, Jumala vain on välillä ikään taustalla, "lepovaiheessa". (Sikäli en ole mikään uskossa vahva, eikä ole harmainta aavistusta, miten tämä usko on minuun tullut, eikä tule sieltä poistumaan, vaikken harjoitakaan koko aika sitä, ja elän kovin kehnosti, enkä lainkaan sen mukaan.) - turvallista matkaa
Etsi henkistä maaperää, jos seurakunta on kuollut. Minä voin suositella tv seiskaa ja isännän pöydässä sarjaa. Kannattaa ehdottomasti myös tarkistaa vatiossa ja raamattu on ihmeellinen nimiset sarjat. Itselleni on ollut näistä apua.
"Jätän nyt teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, sen sanan, jossa on voima rakentaa teitä ja antaa perintöosa kaikkien pyhitettyjen joukossa."
Apt. 20:32 - 139
Raamatun sana sinulle on lähes jokaiselle vuoden päivälle toistuva: "Älä pelkää".
Elämäsi tapahtuu Jumalan kämmenellä, vaikka sinusta tuntuisikin siltä, että peruspilarisi ovat romahtamassa. Sellainen romahdus - vaikkakin kivulias - voi olla todella terveellinen ilmiö. Anna tulla mitä tulee, ja ota sekin vastaan Jumalan kädestä. Tunteet menevät ja tulevat, ja ne ovat aina subjektiivisia. Jumalan lupaus on se, minkä varassa me jatkamme, silloinkin, kun sattuu ihan hirveästi.
Itse en koe, että säännöllinen kirkossa käyminen olisi jotenkin välttämätöntä. Hyödyksi se voi ilman muuta olla, mutta jos sitä tekee siksi, että "niin täytyy tehdä", niin sitten menee pieleen. Kirkkoon mennään, koska sinne SAA mennä :). Jumala on kyllä kaikkialla - ei vain siellä kirkossa - joten älä käy kirkossa täyttääksesi jotakin velvoitetta tai muiden ihmisten asettamia mittapuita. Kannattaa kuitenkin pitää sitäkin "ovea auki", sillä uudelle paikkakunnalle muuttaneena seurakunta saattaisi kuitenkin olla portti uusien ystävien yms. löytämiseen. Tutustu useampiin seurakuntiin ja ihmisiin, ja katso mitä tuleman pitää.
"onko jollakulla positiivinen kokemus siitä, että on luopunut uskostaan?"
Tuollaisen kysymyksen kysyminen tässä "leijonan luolassa" on sikäli hassua, että voit olla varma, että täältä löydät ihmisiä, joiden intresseissä on vakuuttaa sinulle, että uskosta luopuminen on hyvä juttu ja positiivinen kokemus. Jostain syystä sellaisia ihmisiä aina kertyy paikkoihin, jossa puhutaan Jumalasta ja Jeesuksesta ;). Kannattaa pitää mielessä, mistä lähteestä heidän motivaationsa puhua Jumalaa vastaan tulee, ja suhtautua heidän puheisiinsa siltä pohjalta.
Ole siunattu epäilyksissäsi. Ethän lukitse mielipiteitäsi vain siksi, että alkamassa saattaa olla aika, joka ei tunnu lainkaan kivalta. - Nasse.
Minä suosittelisin lukemaan Raamatun. VT:n ja UT:n, molemmat alusta loppuun, kokonaisuudessaan.
Sen jälkeen sinun ei enää tarvi käydä tuollaista pohdintaa."Minä suosittelisin lukemaan Raamatun. VT:n ja UT:n, molemmat alusta loppuun, kokonaisuudessaan. "
Ei tarvitsisi tehdä sitäkään. Raamatun hävittäminen auttaa paljon enemmän!!
Turhaan vapaat suunnat kamppanjoivat ja rahaa haaskaavat erilaisilla kamppanjoillaan, mitä olivat juuri ne "Mahdollisuus muutokseen?"-kamppaja ja "Tosi rakkaus odottaa" -oppaat! Parempi olisi että työntäisivät rahaa vaikka Afrikan lapsille, jos on ihan pakko rahaansa johonkin työntää ja jättäisivät uskonnottomat ihmiset rauhaan!!
Kaikkein vihamielisintä on että noille vapaa suuntien kamppajoille evlut. -kirkko antaa kaiken tukensa, vaikka jälkeen päin kyllä sanotaan että on kovin "vastuutonta kieltää nuorilta itsetyydytys". Onko tämäkin tulkittava taas kirkolta kaksinaismoraaliksi!?- lueppa sinäkin siitä
Sinä alat kasvamaan tosi kristityksi.
http://www.jw.org/fi/julkaisut/kirjat/raamattu-opettaa/Tosi-kristityt-eivät-käytä-palvonnassa-ristiä/
Jumalan pyhä henki tuskin vierailee kirkoissa. - 1+2
Jumala tietenkin on olemassa, mutta kristittyjen kolminaisuusoppi on sataprosenttinen huijaus. Katsele ympärillesi avoimin silmin ja hylkää valheet. Silloin Totuuden Henki ohjaa sinut oikealle tielle.
Tervehdys elämän polku!
Välillä jokaisen uskovan elämässä on "erämaa kausia", taivas voi olla kuin vaskea. Tuntuu että rukoukset eivät kanna, mikään ei tunnu miltään, Raamatun lukeminen ei maistu. Myös syvissä vaikeuksissa voi tuntua että Jumala ei auta ei vastaa. Itse olen mennyt läpi todella synkkiä ja vaikeita jaksoja, ja jälkeen päin olen ymmärtänyt että en olisi jaksanut/selvinnyt ellei Jumala olisi kulkenut rinnallani.
Jumala ei epäilyksiä säikähdä eikä kiellä, saamme epäilläkkin luottavaisesti, kyllä Jumala sen kestää. Ja usein juuri niiden epäilyjen kautta se uskokin vahvistuu ja virvoittuu. Itselläni on hyllyssä (lukemattomien lukemattomien kirjojen joukossa) Alister Mcgrathin kirja Epäilys ja sen rehellinen kohtaaminen, tämä kirja voisi olla sinulle avuksi, löytynee kirjastostakin.
Ei anneta periksi, epäilyksenkin keskellä turvataan Jeesukseen, uskon että se kannattaa :)- spagettihirviönkosto
Jos ihminen kuvittelee että Jumala kulkee rinnalla läpi sekä ilot että surut ja on mukana vaikka kuinka tuntuisi usko pettävän, eikö tuollainen Jumala kuulosta juurikin narsisteille tarkotetulta Jumalalta koska se edustaa yhteisöllisyyttä?
Ei kukaan tavallinen järkevä ihminen tarvitse toisia ihmisiä tai vielä vähemmän mielikuvitusolioita tukemaan itseä tai omaa egoa. Ne jotka tarvitsevat, heillä on usein psyykkisiä ongelmia sen vuoksi että he ovat tehneet paljon vääriä tekoja joista he pelkäävät jäävänsä kiinni ja saavan rangaistuksen. Usein tämän vuoksi he myös hankkivat itselleen erittäin suuren ystäväpiirin siltä varalta että jotkut ihmiset tuomitsevat ja lopettavat ystävyyden menneisyyden perusteella. Toisaalta tällöin he eivät yleensä tarvitse Jumalaa tai muitakaan mielikuvitusolioita turvakseen, mutta silti he voivat käyttää käsitettä Jumalasta niitä ihmisiä vastaan jotka yrittävät päästä selville tämän ihmisen menneisyydestä. Jumala on oikein hyvä käsite millä harhauttaa ja pelotella toisia ihmisiä ja se tuo myös turvaa jos itse siihen uskoo. Pahat ihmiset eivät tällöin joudu ikinä vastuuseen teoistaan, vaikka harvemmin heitä vainotaan muulloin kuin silloin jos he ovat merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa. He saattavat kuitenkin päästä tällaiseen asemaan laajan ystäväpiirin avulla.
Hei nimimerkki Elämän polku,
kirjoitat hyvin siitä, kuinka uskossa oleminen ei ole stabiilia. Uskon määrä, sen voimakkuus nousee ja laskee. Välillä sitä miettii, onko Jumalaa edes olemassa. Mutta jokin siellä pohjalla, niin kuin pohjavireenä kertoo sen mikä tarpeen on. Kirjoitat siitä, kuinka Jumala on ollut läsnä sinun elämässäsi vaikeina kohtina. Kerrot siitä, kuinka Jumala on pitänyt huolta ja antanut lohtua silloin kun olet sitä tarvinnut. Se Jumala ei kuitenkaan ole muuttunut tai kadonnut minnekään. Se sama Jumala on vierelläsi, vaikka tuntuu nyt kaukaiselta. Se Jumala näkee sinut, vaikkei tunne olekaan sen mukainen. En tiedä, miksi näin on, miksi tulee "erämaavaiheita", jolloin epäusko ja saatana kiusaavat meitä, aivan niin kuin Jeesusta. Itseäni lohduttaa kuitenkin ajatella, että Jeesus on ollut siellä. Hän on ollut siellä ja kokenut sen saman.
En oikein osaa antaa sinulle "neuvoja" siitä, mitä sinun pitäisi tehdä tai missä olla, että kokisit taas Jumalan olevan läsnä, mutta voisiko sinua helpottaa, jos pääsisit puhumaan asiasta jollekin, joka ymmärtää. Voisiko sinua auttaa se, että katsoisit taaksepäin elämääsi ja katsoisit missä Jumalan näät, millaista huolenpitoa olet häneltä saanut? En tiedä auttaisiko se, mutta entä jos hiljentäisit ja pysähtyisit, et suorittaisi uskoa vaan menisit sinne, missä tuntuu hyvälle olla. Ei joka sunnuntai tarvitse käydä messussa, mutta entä jos kävisit jossain toisenlaisessa tilaisuudessa tai jäisit kokonaan kotiin. Entä jos menisit ystävän luokse kahville tai päivystävän papin juttusille?
Toivon ja rukoilen, että sinä saisit taas kokea sen rakkauden, jota olet saanut kokea. Että voisit kokea uskon riemun taas. Sitä minä pyydän.
-KaisaK, pappi- Oletko´
Et kai Hervannasta?
- EL.ak:IM
Elämän polku
Ongelmasi on, että koet uskosi kirkon kautta. Jeesus ku-sisi kirkon kivijalkaan.
Jos usko ei ole henkilökohtaista, niin sitä ei ole. - evlu
Jumala on uskollinen. Hän näkee meistä jokaisen ja pitää huolta.
- cheraf
Voisin allekirjoittaa aloittajan ajatukset täysin, vanhempani toivat minulle normaalin evluterilaisen uskon, ja kun nykyään menen seurakuntaan tai kirkkoon, katson kuin sivusta aina siellä veivattavaa näytelmää, siinä syy kun vielä kävin seurakunnassa kokemuksellisuuteni laajentamiseen ottamalla osaa lauluihin ja muuhunkin toimintaan.
Kokemuksellinen seurakuntaelämä on mielestäni pointti sinullekin, jos et siihen ole päässyt sisälle. Aivan sama homma on minkä tahansa asian kanssa : jos kuuntelet jonkun laulamista viereltä sinä vain kuuntelet, etkä itse koe laulun resonointia ruumiissasi, olet siis ulkopuolella.
Pointti päästä sisäpuolelle, uskon tämän laulun Ilmestyskirjassa olevan samalta pohjalta lähtevä laulu, mutta oppiaksemme tämän laulun meidän pitää mennä rakkauden keskiöön.
Mutta samat ulkopuolisuuden tunteet ja tyhjyyden tunteet olen itsekin saanut käydä läpi oman uskoni osalta kuin sinä ja luulen suuremmassa määrin. Kaikista parasta on sulle kun luet evankeliumit läpi itse kaikessa rauhassa, ja apostolien teot, ja kaikki kirjeet, niin löydät sieltä Jumalan kaksoiskäskyn rakastaa, olen itse päätynyt lopputulokseen että rakkauden kaksoiskaskyn yli ei mene mikään.
Jos joku jää jäljelle, niin Jeesuksen käsky rakastaa, rakkautta meistä itsestämme EI löydy.
En kyllä ymmärrä miksi podet huonoa omaatuntoa, koska joku ylempänä kirjoittikin että laskukausia tulee ja joudumme mankeleihin aivan varmasti, koska meidän on jouduttava mankeleihin, miten muuten uskomme voisi syvetä?
Itselleni tuli aikaisemmin vuosikymmeten myötä viisi pahaa mankelia, jolloin minusta riisuttiin pois kaikkea ylimääräistä, mutta viimeisessä mankelissa olen vieläkin, heh, eikä loppua näy. Olen silti tyytyväinen sillä olen uskoni säilyttänyt, vaikka se pimeys johon jouduin olisi tappanut ja tehnyt hulluksi jonkun muun luulen.
Tiedän jatkossa miten neuvoa ateisteja ja saatananpalvojia ja luopioita, ja jopa pahimpia valkoisiksi kalkittuja teeskentelijöitä, jotka siis väittävät olevansa Jeesuksen omia mutta ovatkin antikristuksen joukoissa, koska itse olen käynyt nämä kauhut ja sheisset läpi.
Tästä biisistä en pääse yli, pyöritän soittoluettelossa sitä ja vanhat kosteat opiskeluajat mielessäin, heh heh. www.youtube.com/watch?v=deB_u-to-IE&lis
Ps. Elämme kovien koettelemusten aikaa tänä päivänä, kaikki perataan, kaikki koetellaan, kaikki revitään alas, mikään epäpyhä ei säästy, mikään valhe ei kestä, kiitos todellakin LuojaJumalalle vapaasta mediasta joka repii ja raatelee pois kaiken kaksinaamaisen ja valheellisen teeskennellyn antikristillisen, mikä on sitonut valtionkirkkoa viimeiset vuosisadat, neljäs valtiovalta tekee siis tehtäväänsä hyvin, eikä Jeesuksen sanojen mukaan todellakaan missään - jää mihinkään kiveä kiven päälle.
Vaviskaa kaikki kulisseja rakastavat.
Vain se mikä ihmisessä itsessään sisällä on, jokaisen oma henkilökohtainen sisään rakennettu Jumalan Valtakunta, jää jäljelle.
Tästä pitää vain ja ainoastaan yhteiskunnassa vallitseva sananvapaus ja demokratia huolen, ei kirkko, ahne, antikristillisyyteen hapattuva farisealainen kirkko tottakai haluaa aina vaan omaa valtaansa, joten Jeesuksen sanat alas romahtavista temppeleistä käyvät totisesti toteen, ja kirkoista tulee näyttelyhalleja ja ei tervitse ihmetellä kun ihmiskato sisällä käy.
Kanna sinäkin aloittaja vaan hellyydellä ja rakkaudella sisimmässäsi rakkaan vapahtajamme täydellisesti sovitettua Jumalan valtakuntaa. Se on ja pysyy. Aina.- 139
Hyvä kirjoitus. Kirjoittelehan enemmänkin, jollet jo tee niin :).
- cheraf
139 kirjoitti:
Hyvä kirjoitus. Kirjoittelehan enemmänkin, jollet jo tee niin :).
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11450856#comment-61383712-view
Tässä lisää, lue alaspäin, ja taisi olla muutama ylöskinpäin Serafin tekstejä, aiheena VASTAVOIMA, itse vihtahousu ja sen olemus siis. - evlu
139 kirjoitti:
Hyvä kirjoitus. Kirjoittelehan enemmänkin, jollet jo tee niin :).
Aivan. Hyvä kirjoitus.
- perusta kestää
1.) Jumalan valtakunta ei ole vain ev.lut. messu, jokainen voi vielä tutkia onko ev.lut. raamatun mallin mukainen seurakuntakaan.
http://www.saarnatuoli.net/?page_id=35
2.) Uskova ei elä tunteesta tai niiden runsaudesta vähyydestä, vaan Jumalan armosta, sillä Jeesuksen veri riittää pelastukseen ilman omia ansioita.
http://www.tv7.fi/vod/series/?series=314
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=7873- Hope so
Hope so. Nimittäin todisteita, varsinkin luomisteoriaa vs. evoluutioteoria ja Vanhan testamentin älyttömiä väkivaltaisuuksia vastaan, hyökätään enenevässä määrin koko ajan, perustelujen on syytäkin olla HYVÄT.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,714215Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt152674Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242307Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1072176Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072123Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6031924MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673