Päätin avautua tänne aiheesta, joka on kaihertanut mieltä jo jonkin aikaa. Tutustuin vuosia sitten yhteen tyyppiin ja oltiin jo ekalta näkemältä samalla aaltopituudella. Kaveruus eteni seuraavan vuoden aikana entisestään ja etenkin huumori natsas täysillä. Oltiin parhaimmassa vaiheessa aika fiiliksissä toisistamme.
Sitten väleissämme tapahtui jotain ja aiemmin viljelty sarkasmi ei ollutkaan enään niin hyväntahtosta. Epäilen, että "syöksykierteen" laukasi osittain mun oma puoliksi huumorilla heittämä kommentti hänen huomionhakuisesta käyttäytymisestään, mikä näin jälkeenpäin ajateltuna saattoi olla isku vyön alle. Seuraavan puolen vuoden aikana välit kehittyivät vieläkin kyynisemmäksi kunnes sitten sain tarpeeksi piikittelystä ja otin huolella etäisyyttä.
Tämän jälkeen ovat vuodet kuluneet ja olemme nähneet ajoittain siellä sun täällä. Ensimmäiset pari vuotta en ollut enää samalla tavalla läsnä tavatessamme isommalla porukalla ja mielessä pyörivät jo muut asiat. Näiden parin vuoden jälkeen kaverini käytös alkoi muuttua sitten jo todella piikitteleväksi ja hän heitteli läpällä? kommentteja yleisesti, että ei ole tulossa paikalle, jos minä olen tulossa. Viime näkemällä hän ei enää edes tervehtinyt ja käyttäytyi muutenkin vihamielisesti läsnäolooni. Lisäksi kuulin vastikään välikautta, että hän seurustelee nykyään naisen kanssa, mikä tuli itselleni täytenä yllätyksenä.
Tämä koko tilanne on mietityttänyt minua viime aikoina paljolti ja en oikein ymmärrä mitä näiden vuosien aikana tapahtui ja miksi hänen suhtautumisensa minuun on kehittynyt niin inhottavaksi. Harmittaa pirusti, jos tässä on ollut aikoinaan kyse jostain kaveruutta vakavammasta, varsinkin kun en jaksa millään uskoa, että välimme tästä normalisoituisivat. Inho on vahva tunne ja minusta tuntuu aika oudolle, että se on kehittynyt hänen kohdallaan siihen suuntaan entisestään huomioon ottaen faktan, että tuskin näemme nykyisin edes vuosittain.
Tähän mennessä olen ajatellut, että hän ei vain yksinkertaisesti pidä minusta, kunnes kuulin hänen nykyisistä seurustelukuvioistaan. Mietin vain, että olenko onnistunut epähuomiossa traumatisoimaan häntä siihen malliin, että hän ei kykene suhtautumaan minuun millään muulla tavalla kuin inholla?
Sitten väleissämme tapahtui jotain ja aiemmin viljelty sarkasmi ei ollutkaan enään niin hyväntahtosta. Epäilen, että "syöksykierteen" laukasi osittain mun oma puoliksi huumorilla heittämä kommentti hänen huomionhakuisesta käyttäytymisestään, mikä näin jälkeenpäin ajateltuna saattoi olla isku vyön alle. Seuraavan puolen vuoden aikana välit kehittyivät vieläkin kyynisemmäksi kunnes sitten sain tarpeeksi piikittelystä ja otin huolella etäisyyttä.
Tämän jälkeen ovat vuodet kuluneet ja olemme nähneet ajoittain siellä sun täällä. Ensimmäiset pari vuotta en ollut enää samalla tavalla läsnä tavatessamme isommalla porukalla ja mielessä pyörivät jo muut asiat. Näiden parin vuoden jälkeen kaverini käytös alkoi muuttua sitten jo todella piikitteleväksi ja hän heitteli läpällä? kommentteja yleisesti, että ei ole tulossa paikalle, jos minä olen tulossa. Viime näkemällä hän ei enää edes tervehtinyt ja käyttäytyi muutenkin vihamielisesti läsnäolooni. Lisäksi kuulin vastikään välikautta, että hän seurustelee nykyään naisen kanssa, mikä tuli itselleni täytenä yllätyksenä.
Tämä koko tilanne on mietityttänyt minua viime aikoina paljolti ja en oikein ymmärrä mitä näiden vuosien aikana tapahtui ja miksi hänen suhtautumisensa minuun on kehittynyt niin inhottavaksi. Harmittaa pirusti, jos tässä on ollut aikoinaan kyse jostain kaveruutta vakavammasta, varsinkin kun en jaksa millään uskoa, että välimme tästä normalisoituisivat. Inho on vahva tunne ja minusta tuntuu aika oudolle, että se on kehittynyt hänen kohdallaan siihen suuntaan entisestään huomioon ottaen faktan, että tuskin näemme nykyisin edes vuosittain.
Tähän mennessä olen ajatellut, että hän ei vain yksinkertaisesti pidä minusta, kunnes kuulin hänen nykyisistä seurustelukuvioistaan. Mietin vain, että olenko onnistunut epähuomiossa traumatisoimaan häntä siihen malliin, että hän ei kykene suhtautumaan minuun millään muulla tavalla kuin inholla?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Huumorintaju riittää johonkin saakka ja jos joku raja ylitetään, alkaa mieleen tulla niitä aikaisempiakin melko huonoja heittoja ja se oli sitten siinä.
Toi on kyllä valitettavaa.
On varmaan ollut leijona horoskoopissa....
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5995353
"leijonalle ei koskaan saa nauraa!!!!! paitsi jos se itse haluaa, tai kertoo vitsin. eikä se voi hävitä. puhuu kehuen ja mahtaillen itsestään, ja aina vaan omista tähtihetkistään, kehuu myös lapsiaan, omiaan.(tai kummilapsia yms) ei pidä minään ihmisiä jotka ei ole mieleen. kantaa kaunaa vaikka läpi elämän henkilölle joka joskus on sanonu tai tehny jotain veemäistä. (sukulaislapsi näytti 10 vuotiaana keskaria ja sanoi aikuiselle leijonamiehelle haista vee, lapsi on nyt aikuinen 30v nainen, niin leijona jaksaa vieläkin halveksia sitä ja kertoa ja muistella käärmeissään sitä keskari juttua)"
mutta tosiaan, tämä koko tilanne ei lähde mielestä pois. olen tässä miettinyt, että olenko tehnyt elämäni virheen aikoinaan, koska suljin hänet pois elämästäni. yksinkertaisesti minulla meni hermot jatkuvaan piikittelyyn. sen jälkeen oli tosiaan muutaman vuoden täysin muut asiat mielessä ja olin siirtynyt jo täysillä eteenpäin ja ajatellut, että tuskin tullaan oleen enää paljoakaan tekemisissä eikä ollut omalta osalta tarvettakaan. mutta sitten se iski, se järjetön kaipuu n. 1,5 vuotta sitten kuin salamaniskusta ja tässä sitä ollaan. oon itekkin aika ällikällä lyöty näistä omista fiiliksistä. kun tarkemmin muistelee, hän on kyllä yrittänyt ottaa kontaktia takas muhun silloin jossain vaiheessa - välillä negatiivisen ja välillä positiivisen huomion kautta. tuntuu siltä, että hän ei ole oikein osannut päättää miten muhun pitäis suhtautua, minkä oon taas ite tulkinnut piikittelyksi. itse tykkäsin hänestä paljon, mutta en uskaltanut ikinä rakastua, koska pidin häntä heterona, mikä olettamus menikin sitten mönkään. nää on varmaan niitä juttuja, joita jossittelee sitten vielä kiikkustuolissakin. olen tässä myös miettinyt, että pitäskö mun ottaa joskus tää asia puheeksi. toisaalta tuntuu järjettömältä alkaa kaiveleen iänikuisia asioita. voiko elämässä ylipäätään tulla vastaan ihmisiä, jotka on hetken verran läsnä, mutta joita ei lopulta pysty unohtaan koskaan, vaikka kerran on jo "onnistuneesti" jättänyt taakseen?
Voithan ehdottaa kuulumisten vaihtamista vaikkapa kahvihetken merkeissä, milloin voit haistella samalla ilmaa. Josko hänelläkin olisi jäänyt jotakin hampaankoloon menneistä yhteisistä hetkistä? Suosittelen kyllä kokeilemaan!
nielin ylpeyteni, pyysin omalla tavalla anteeksi ja taisin saada anteeksi. kävimme kahvilla ja vaihdoimme kuulumiset. oli kiva nähdä se tuttuakin tutumpi mutta menneeseeni jäänyt hymy hänen kasvoillaan :) toista kertaa en tule häneen välejä katkaisemaan, sen vannon!
No hienoo :).
Satuiks kysymään horoskooppimerkkiä?
Ihanaa! Hyvä sinä :) tulipa itellekki hyvä mieli.