Soini jatkoi Pressiklubissa siittä, mihin jäi Hjalliksen haastattelussa. Hän heitti jälleen itsestään selvyyden (työhön pääsyn) keinoksi syrjäytymisen ehkäisyyn. Totta kai suomalaiset haluavat päästä työhön ja saada sitä kautta paremman toimeentulon, mutta Soinin tapa esittää itsestään selvä tavoite ikään kuin puolueensa keinona hoitaa asioita on täyttä hölynpölyä. Kun asia esitetään vielä niin, että muut puolueet toimisivat tätä tavoitetta vastaan, kyse on silkasta populismista ilman sisältöä.
Pöljäpersuilua
Siittä on kysymys
1255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ja nyt työ työhön pääsy on itsestäänselvyys? Kuuntelehan joskus Fantsupääministeri puheita tarkalla korvalla ja tule sitten kertomaan tänne mistä kuulit itsestäänselvyyksiä.
Valitettavasti vain tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa ei ole itsestäänselvyys että pääsisi töihin.
Ja nyt sitten sinulle tietokilpailukysymys kun noin olet vaatteesi repäissyt: mikä puolue mainosti olevansa ainao joka keskittyy kakun kasvattamiseen (toisin sanoen kysinen puolue antoi ymmärtää muiden puolueiden olevan sitä vastaan). Mikä olikaan tämä silkan populistinen puolue ilman sisältöä?
Rautalangasta sinullekin: kaikkien hyväksymän tavoitteen tuominen julki ei johda mihinkään, jos ei samalla kerrota omaa vaihtoehtoa tavoitteen saavuttamiseksi. Eli jos kertoo, että kaikkien pitäisi päästä töihin, mutta ei kerro miten työtä saadaan kaikille (pakkotyö ilman palkkaa ei ole tästä maailmasta).
Soini käyttää haastatteluissa systemaattisesti samaa vastaustekniikkaa: kysyttäessä persujen vaihtoehdosta Soini tarjoaakin vastaukseksi kaikkien toivoman lopputuloksen. Laiskat toimittajat antavat Soinin sivuuttaa varsinaisen kysymyksen, ja aina löytyy niitä kuulijoita, jotka luulevat kyseessä olevan suurenkin gurun.
Soini ei ole guru, mutta sen sijaan hän on erittäin taitava bluffaaja.
Aivan. Soini tarjoaa, ja on aina tarjonnut, tavoitetta tai päämäärää keinoksi.
Miehellä on maisterin tutkinto Helsingin yliopistosta, ja hän sekoittaa keinot ja tavoitteet. kertooko tämä enemmän Soinista vai Helsingin yliopistosta?
Arvasin että tehtävä on noilla hengenlahjoilla liian vaikea. Laitan tähän linkin niin ehkäpä sitten osaat vastata sinulle niin visaiseen kysymykseen oikein.
http://www.youtube.com/watch?v=p1i6XNyPd1o
Ja jos vastaat oikein lähetän sinulle palkinnoksi sinulle sopivaa kirjallisuutta: värityskirjan. Väriliidut saat hankkia ihan itse.
Majavanmetsästäjällä oli persukoulussa matikka kutonen, mutta hän ei ole väittänytkään olevansa moraalisesti muita parempi, kuten Suuri Johtaja on tehnyt.
Käteinen on normibroileri, eikä muuta väitä. Maisteri Soini esiintyy "maisterisjätkänä" ja kusettaa kaikkia kannattajiaan.
Jäi kirjapalkinto saamatta kun oli vieläkin liian ylivoimainen tehtävä.
Meinaa se käteinen saahan ulkomaista työtä verotettua, ois kiinan pojat ihmeissään. Tuohan tarkoittaa vaan et vero nousee tuontitavaraan ja kansa maksaa.
Ja tälläinen neropatti pääministerinä :(
Soini on perussuomalaisten jumala. Yksikään persu ei siis ole ateisti, vaikka esim. Halla-aho muuta väittää.
Näin alas on pudonnut Soinin "arvostus" jo kansan keskuudessa. Soini alkaa olla riippakivi puolueelleen.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194748161477/artikkeli/arvosana alle 7 soini putosi jalustaltaan rivipoliitikkojen kastiin.html
Vuoden vanha juttu kohta ja arvaahan sen ku kokoomus lipi lehti mitä siellä nostetaan uutisiin ja jotku hölmöt uskoo kaiken.
Suomessa ei varmaan puolueetonta lehteä olekkaan.
Kansa? Täällä sitä puhutaan kansasta vaikka koko puolueen kannatus viime gallupissa oli alle 20%, ja nyt osa katsoo että Soini (kuulemma) olisi riippa puolueelle. Montako prosenttia persukansasta sinä edustat?
Persulle kansa = persujen äänestäjät. Muille ei anneta mitään arvoa, ja joka käänteessä vihjaillaan toisinajattelijoihin kohdistettavista toimenpiteistä, mikäli persut pääsevät valtaan.
Rivipersut eivät ymmärrä tavoittelevansa fasismia, kun puhuvat takinkääntämättömyydestä. Jos muita mielipiteitä ei suvaita eikä kompromisseja tehdä, persujen tavoitteet toteutettaisiin tässä mallissa viime kädessä väkivaltakoneiston avulla. Ilmankos Jussi Niinistökin ihailee yli kaiken Lapuan liikettä ja kirjoitteli Valkoiseen Rintamaan aatteensa puolesta.