Ihastumisesta rakastumiseen - uskallanko?

n23

Olen ihastunut erääseen ikäiseeni mieheen ja hän minuun. Hän vain on ihastunut myös työhönsä ja itseasiassa enemmän siihen kuin minuun. Älä pelkää, tiedän että hänellä on tunteita minuakin kohtaan, mutta hänen uusi ja innostava työnsä on hänelle kuin huumetta! Tapaamisemmekin määräytyvät hänen työmenojensa mukaan (itse vietän vapaata opiskelijan elämää). Se ei aiemmin häirinnyt minua (jäipä enemmän aikaa omiin rientoihin), mutta nyt on ehkä vähän jo alkanut ärsyttämään.

Olen ollut toistaiseksi vain ihastunut, koska emme ole seurustelleet kovinkaan kauaa, mutta pelkään pahoin että ajan vielä hieman kuluessa saattaisin rakastuakin. En tiedä onko tämä kaveri minulle se ns. "Se Oikea", tiedän vain että tunnen häntä kohtaan voimakkaammin kuin koskaan aiemmin ketään muuta. Luulen ja uskon (mutta en tietenkään voi vannoa varmaksi), että ajan kuluessa hänen työnsä uutuudenviehätys vähenee ja hänellä jää enemmän aikaa minulle/meille. Kysymykseni siis onkin, uskallanko jäädä odottelemaan tämän tapahtumista? Odotusaikana saatan nimittäin rakastua... Repeäisin palasiksi, jos miehen työnhimo ei vähenisikään ja olisin turhaan "odotellut" häntä. Hän on kuitenkin niin kovin nuori vielä...

Lehdistä sitä aina lukee juttuja ihmisistä, joiden parisuhteen alku on ollut myrskyisää, mutta silti ollaan yhdessä pysytty vuosikymmeniä! Mietin kovasti koko ajan, onko minusta vastaavaan, onko se kohtaloni? Jos nyt luovutan ja karkaan pois mieheni luota niin heitänkö menemään elämäni miehen? Tuntuu ihan naurettavalta pohtia tällaisia asioita vasta parin kuukauden seurustelun jälkeen, mutta toisaalta tässä vaiheessa olisi vielä kohtuullisen helppo päästä irti. Myöhemmin se tulisi sattumaan järjettömän paljon... Tiedän, että pitäisi elää vain hetkessä eikä huolehtia huomisesta. Se vain on kovin vaikeaa!

8

1185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aikuinen

      Kuka aikuinen ihminen laiminlöisi työntekonsa siksi että saisi olla ihquilemassa nuorikkonsa kanssa kotona? Herää.

      • työnarkomaanin ex-vaimo, ai...

        elämässä pitää olla muutakin kuin jatkuva työnteko... vaikka työ on tärkeä ja yksi elämän keskeisistä asioista ei työn kuulu mennä aina yhteisien hetkien ja yhteisen ajan edelle kerta toisensa jälkeen... herätys!

      • kentsu
        työnarkomaanin ex-vaimo, ai... kirjoitti:

        Miten niin pitää? Miksi ihmeessä ei saisi tehdä töitä, jos kiinnostaa? Varsinkin, jos nuo "yhteiset hetket" on tylsiä? Herää itse!!

      • aikuinen
        työnarkomaanin ex-vaimo, ai... kirjoitti:

        elämässä pitää olla muutakin kuin jatkuva työnteko... vaikka työ on tärkeä ja yksi elämän keskeisistä asioista ei työn kuulu mennä aina yhteisien hetkien ja yhteisen ajan edelle kerta toisensa jälkeen... herätys!

        Siis sinäkö riskeeraisit työpaikkasi jättämällä työt tekemättä että saisit olla jonkun kaksi kuukautta sitten tapaamasi teinin kanssa rilluttelemassa kaikukkain kun on niin ihqua?

      • lapsi
        aikuinen kirjoitti:

        Siis sinäkö riskeeraisit työpaikkasi jättämällä työt tekemättä että saisit olla jonkun kaksi kuukautta sitten tapaamasi teinin kanssa rilluttelemassa kaikukkain kun on niin ihqua?

        Maailma on täynnä työpaikkoja, niitä tulee ja niitä menee.

        Mutta kuinka monta on sellaista ihmistä, jotka todella välittävät sinusta?

        Ihmistä, joka on valmis omasta vapaasta tahdostaan laittamaan omia tarpeitaan syrjään sinun vuoksesi. Mitään kyselemättä.

        Montako?

      • aikuinen
        lapsi kirjoitti:

        Siis koulutyttöjä jotka 2kk ihastuksen kuluttua vaativat tuhoamaan uran siksi ettei heillä ole mitään elämää koulun jälkeen kuin odottaa miestä töistä kotiin ja tämä käy tylsäksi. Joo, mielumin pidän urani ja etsin naisen jolla on jotain korvien välissäkin.

      • pälli

        Alkuperäinen kirjoittaja ei todellakaan ollut vaatimassa että miehen pitäisi luopua urasta vaan oli itse valmis lähtemään pois häiritsemästä! Ja miten niin 23-vuotias on muka lapsi vielä? Monilla sen ikäisillä on jo ensimmäinen lapsi tehtynä ja vihkisormus sormessa. Hehhee, taidatpa "aikuinen" itse olla varsinainen työnarkomaani sovinistisika, joka on hermostunut kun ei ole löytänyt naista joka tyytyväisenä päivät pitkät odottelisi kotona hellan ja nyrkin välissä armasta "aikuistaan" töistä kotiin! Pidä rauhassa urasi ja kylmä sänkysi, jossa pimeinä syysöinä yksinäisenä omaan kätöseesi runkkailet ja jätä oikeat aikuiset keskustelemaan sivistyneesti keskenään...

      • ääliö
        pälli kirjoitti:

        Siis ihme porukkaa. Yksi narisee kun haluaa takertua mieheen kuin takiainen ja ihmettelee miksei mies takerru takaisin.

        a) KUKAAN ei tykkää takertujista

        b) JOS et mielestäsi saa riittävää vastakaikua niin katsopa peiliin, ehkä hän ei välitä sinusta niin paljoa tai sillä tavalla kuin sinä haluat. Etsi uusi mies johon takertua. Pälli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2023
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1727
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1567
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1210
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      78
      1193
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1150
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1061
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1007
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      956
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      947
    Aihe