Nyt on vähän monimutkainen tilanne, yritän selittää mahdollisimman selvästi.
Meillä on mökkitiehemme (n.200m) tien käyttöoikeus, mutta tie sijaitsee pääosassa jonkun muun mailla.
Naapurimme oli tehnyt omalta mökiltään metsän läpi liittymän meidän tiehen ja alkanut käyttää tietä, vaikka hänellä olisi oma tiekin. Osa tiestämme sijaitsee tämän naapurin omistamalla alueella, osa meidän ja osa kolmannen maaomistajan alueella.
Saako naapuriimme siis noin vaan käyttää tietä, johon meillä on käyttöoikeus?
Kiitos paljon vastauksista?
Rikkooko lakia?
5
362
Vastaukset
- Selviää
Yhtä lailla hänelläkin taitaa olla oikeus sitä käyttää jos kerta jonkin verran menee hänen maillaan eli samanlainen käyttöoikeus on. Riippuu vielä varmaan siitä miten ne maa-alueiden rajat menee. Mutta aika hölmöä olisi jos ei saisi käyttää tietä joka vie omia maa-alueita jonkin verran pois.
Mutta selvitä asia varmempia tietolähteitä pitkin kuin Suomi24 sillä tänne voi kirjottaa mitä lystää kuka tahansa. - Virallista tietoa
Arvatenkin mökkitontti on aikanaan lohkottu naapurin tilasta ja tieoikeus järjestetty samassa yhteydessä. Lohkomistoimituksen asiakirjoista pitäisi silloin löytyä tieto, onko myös kantatilalla oikeus käyttää tietä. Käyttöoikeuteen liittyy tietenkin myös kunnossapitovastuu. Ellei tällaista oikeutta ole vanhastaan, se pitäisi nyt järjestää uudella toimituksella tai sopimuksella.
- rakasnaapuri
Minulla ja vain minulla on käyttöoikeus tiehen, sekä kunnossapitovastuu. Tiestä n.10% on meidän mailla, n.20% tämän naapurin mailla ja 70% kolmannen omistajan(olkoon nyt vaikka Pertti) mailla. Mielestäni naapurin kuuluisi ainakin tältä Pertiltä kysyä lupa tien käyttöön, sillä tie kulkee hänen maidensa läpi.
- Selviää
rakasnaapuri kirjoitti:
Minulla ja vain minulla on käyttöoikeus tiehen, sekä kunnossapitovastuu. Tiestä n.10% on meidän mailla, n.20% tämän naapurin mailla ja 70% kolmannen omistajan(olkoon nyt vaikka Pertti) mailla. Mielestäni naapurin kuuluisi ainakin tältä Pertiltä kysyä lupa tien käyttöön, sillä tie kulkee hänen maidensa läpi.
Oletko varma ettei naapurisi ole jo kysynyt pertiltä lupaa tien käyttöön? Jos jaatte kunnossapito vastuun niin ei ole ongelmaa (naapurisi esim. maksaa sinulle jos ei itse osallistu kunnossapitoon muuten tai sitten osallistuu kunnossapitoon)
Kannattaa selvittää se asia asianomaisten kanssa ja kysyä heidän näkemyksiään asiasta. - rakasnaapuri
Selviää kirjoitti:
Oletko varma ettei naapurisi ole jo kysynyt pertiltä lupaa tien käyttöön? Jos jaatte kunnossapito vastuun niin ei ole ongelmaa (naapurisi esim. maksaa sinulle jos ei itse osallistu kunnossapitoon muuten tai sitten osallistuu kunnossapitoon)
Kannattaa selvittää se asia asianomaisten kanssa ja kysyä heidän näkemyksiään asiasta.Olen varma. Pertin kanssa olemme kavereita, tämä naapuri on astetta omalaatuisempi tapaus. jonka kanssa ei tosiaankaan voi neuvotella mistään.
Noh, täytyypä kysellä joltain asiantuntijalta tarkemmin. Ajattelin vain vähän hakea pohjustusta tähän juttuun täältä. Kiitos vastauksista !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1473368Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk822940Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva472411Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro412320Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1152225Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?452220Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1492131Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,162001Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121506Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville291433