...sanoi naapuriveneen isäntä MSF:n satamassa, ja lähti lasten kanssa Kappelskärissä käymään Färjanilla. Olin juuri herännyt ja join yksin ensimmäistä kuppia kahvia avotilassa, vaimoni oli lähtenyt aamukoneella Stadiin kastelemaan kukat ja leikkaamaan nurmikon.
Huomasin naapuriveneen rouvan katseen mittailevan päivettynyttä ja trimmattua vartaloani, jota verhosi vain valkoinen t-paita ja tsimmarit. Päätin tehdä tällä kertaa fendareista asiaa, ja kävin hieman siirtämässä paria pampulaa, ja kysyin rouvalta, maistuisiko kahvi kun oli termari täynnä mukamas.
Jutustelua jatkettiin kupposten ääressä avotilassani, naapurit olivat ensimmäistä kertaa Ålandissa omalla veneellä (se melko yleinen merkki), rouva oli tiedonjanoinen, ja minä kerroin mitä eroa itä- ja länsisatamalla, länsisatama ÅSS on rauhallinen purjehtijoiden suosima, jossa idyllinen kerhorakennus ja hyvä tunnelma iltaisin, mutta avoin S – SW tuulille.
Menivät tosin pilaamaan reilut 10v sitten vaneroimalla kauniit ajan patinoimat seinät, ja vaihtamalla legendaarisen ruokalistan uuteen, enää ei Ångbotsbiff ole listalla eikä entisensä, häränseläke paistetulla sipulilla ja perunoilla. Rouva kyseli muita ruokapaikkoja, MSF:n ravintola kuulemma kallis, olivat ajatelleet illalla hakea Koti-pizzasta pepperonit veneelle. Annoin vinkin Fantasiasta, siellä linjabiiliaseman takana Torgatan jotain.
Olivat syöneet hieman yksitoikkoisesti veneessä, lasten ja kipparin toivomuksesta; aamupäivällä nakit Mummon-muusilla, ja illalla lihapullat muusilla (kolmas lomaviikko aluillaan). No kuten arvata saattaa, ruoasta kun puhuttiin, tuli ensimmäiset nälän tunteet. Rouvan teki mieli broiskua, jota lupasinkin duunata kermassa haudutetun sipulin ja riisin kanssa. Teimme diilin, rouva haki broiskusuikaleita ja ruokakermaa Mathiaksesta, ja minä Orvieto Classicoa (ruffino, kevyt, kuiva valkkari) Alkosta.
Puolen tunnin kuluttua olivat viinit pakastimessa, ja riisit kiehumassa, valurautapannu kuumenemaan huutavan kuumaksi. Ruskistin sipulit aluksi ilman öljyä värin saamiseksi, ja lisäsin hieman rypsiöljyä ja vettä sipuleihin ja lasikansi päälle, samalla pienentäen liekin puoleen. Sytytin kolmannen liekin ja otin toisen valurautapannun kuumenemaan, niin tehän tiedätte; huutavan kuumaksi. Kuorin ja leikkasin ohuita lastuja valkosipulista pannunpohjalle, jossa rypsiöljy kiehui ja odotti broiskusuikaleita…… Tyhjensin sipulit ruskistuneitten lihojen päälle ja kaadoin kerman sekaan, maustoin soijalla ja curryllä. Otin Willeroy Boch:n valkkarilasit baarikaapista ja skålasimme, toivotellen hyvää jatkoa molempien lomille.
Rouva oli hämmentyneen yllättynyt ja kiitollinen lounaasta, jonka jälkeen esittelin jahtini läpikotaisin. Lisäsin lomalta palattuani yhden herneen pulloon autotallissa.
Mitähän tämä kesä tuo taas tullessaan???????
Nakit muusilla
5
234
Vastaukset
- Hyvä lisää
Hyvä kirjoitus. Ei kerrota liian tarkkaan mitä tapahtui mutta lukija ymmärtää asian oikein.
- Sir Copy-Paste
Tämä sama teksti on luettu ennenkin
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10202786 - 5+14
Ollut täällä jo ainakin 10 vuotta sitten.
Pampula
http://keskustelu.suomi24.fi/node/473790#comment-2211869 - Jsk12341
Voi voi. Jos nyt laskin oikein, ehdit hauduttamaan kermaruokaasi vain viitisen minuuttia ja kastikkeen maut jäivät vielä kovin pinnalliseksi. Sipulienkin olisi hyvä hautua tunnin verran hiljaisella liekillä, jotta karamellisoituisivat.
Ensi kerralla, arvon amatöörikokki: älä laita riisiä kiehumaan heti ensimmäisenä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee3771441- 1041253
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1141187Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1581072- 40940
- 63886
Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32796Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0790Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s85767Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni166662