Kirsikkapuu kukkii tosi huonosti

aloittelija34534

Istutin kirsikkapuun pari vuotta sitten.

Ensimmäisenä vuonna siinä oli vain 10 kukkaa. Ajattelin, että se on normaalia, että se vasta vuoden on ollut istutettuna, eikä välttämättä joka vuosi paljon kukkii.

Mutta kun tänäkin keväänä siinä on vain 9 kukkaa!

Mitä on vialla? Vieressä on omenapuu joka kukki tosi paljon ja naapureilla on myös kirsikkapuita jotka kukkivat myös hyvin.

9

3357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poltinkarva

      Välttämättä mikään ei ole vialla. Kirsikkapuusi on vielä nuori. Hedelmäpuiden kasvatus vaatii kärsivällisyyttä. Kirsikkapuu kasvaa parhaiten hiukan tuoreemmassa paikassa kuin omenapuu. Lisäksi kirsikkapuuta voi lannoittaa pikkasen enemmän kuin omenapuuta.

    • fiblutkukkii

      Itselläni on kirsikkapuu, joka kymmenen vuotta sitten oli vain pelkkä risu - ei kukkinut eikä tuottanut hedelmiä. Väärään paikkaan istutettu ja ylöskaivettaessa edes mitään juurakkopakkua ei ollut.

      Istutettiin se toiseen, valoisampaan paikkaan ja pikkuhiljaa se alkoi jopa kukkia - tosin alussa vain muutaman, nykyään se kukkii runsaasti ja myös tuottaa hedelmiä. Vähän risu se on vieläkin, mutta ehkä vuosien saatossa sekin muuttuu.

      Kirsikka vain vaatii muutaman vuoden ennenkuin se viihtyy paikallaan ja alkaa tuottaa kukkia ja hedelmiä.

    • kivaa!

      meillä on kirsikkapuu (lajiketta en tiedä) kukkii aivan HIRVEÄSTI! se leviää kauheasti ja ottanut haltuunsa koko pihamaan. Siksi on ehkä hyvä, että kirsikkapuu kukkii huonosti!

    • autiotalosta avaraks

      Autiotalon pihapuutarhassa kasvaa pari kirsikkapuuta omenapuiden lisäksi.
      En tiedä mitään kirsikkapuiden hoidosta,
      onko se nyt niin, että elokuussa voi leikata vai myöhemmin syksyllä. Talo ollut autiona kymmenisen vuotta, joten puutarha on jokseenkin rehottavassa kunnossa nyt, mutta eloa alkaa pikkuhiljaa olla pihamaalla ja kaivellaan esiin vanhoja ruusupuskia, vattupensaita, marjapuskia.........
      kivaa hommaa sinänsä, mutta

      puiden leikkausta harkinnassa
      ja
      kirsikkapuista ei hajuakaan aiemmin.

      Hyvät neuvot tarpeen,
      kiitos !

      • enmämitääntiedä

        Kivihedelmäisten puiden (kuten kirsikka on) leikkaus on syytä tehdä myöhään syksyllä tai vasta talvella ennen uutta kasvukautta - näin välttyy nesteiden vuotamisesta leikkuukohdista ja puu ei kärsi.

        Noin yleensä puiden leikkaus kannattaa jättää myöhäiseen syksyyn tai varhaiseen kevääseen, jolloin ilman lämpötila on alle viisi astetta ja ilmassa olevien mikrobien määrä on pieni.

        Pajuja, syreeneitä ja fibluja voi toki leikata myös keskellä kesää - ne korjaavat vaurionsa hyvinkin nopeasti.


      • kylsesiitä
        enmämitääntiedä kirjoitti:

        Kivihedelmäisten puiden (kuten kirsikka on) leikkaus on syytä tehdä myöhään syksyllä tai vasta talvella ennen uutta kasvukautta - näin välttyy nesteiden vuotamisesta leikkuukohdista ja puu ei kärsi.

        Noin yleensä puiden leikkaus kannattaa jättää myöhäiseen syksyyn tai varhaiseen kevääseen, jolloin ilman lämpötila on alle viisi astetta ja ilmassa olevien mikrobien määrä on pieni.

        Pajuja, syreeneitä ja fibluja voi toki leikata myös keskellä kesää - ne korjaavat vaurionsa hyvinkin nopeasti.

        Ja leikatessa ei ole syytä jättää muutaman sentin tappeja tai leikata liian läheltä runkoa vaan oksan juuren paksunnoksen kohdalta - näin puu parantaa vaurionsa itse kasvattamalla kuorta haavan ylle.

        Tämän kohdan havaitsee helposti - pieni paksunnos oksan juuressa noin puolisenttiä-sentin verran rungosta riippuen puun iästä.

        Itsellä viime vuonna istutettu luumupuu, jonka valelatva oli leikattu taimitarhalla väärin ja leikkasin pois tämän muutaman sentin pätkän alkutalvesta ja nyt kesällä tämä puunverso jo peittää leikkuukohdan uudella kuorella.


      • autiotalosta avaraks
        enmämitääntiedä kirjoitti:

        Kivihedelmäisten puiden (kuten kirsikka on) leikkaus on syytä tehdä myöhään syksyllä tai vasta talvella ennen uutta kasvukautta - näin välttyy nesteiden vuotamisesta leikkuukohdista ja puu ei kärsi.

        Noin yleensä puiden leikkaus kannattaa jättää myöhäiseen syksyyn tai varhaiseen kevääseen, jolloin ilman lämpötila on alle viisi astetta ja ilmassa olevien mikrobien määrä on pieni.

        Pajuja, syreeneitä ja fibluja voi toki leikata myös keskellä kesää - ne korjaavat vaurionsa hyvinkin nopeasti.

        Autiotalon puutarhassa oli niin paljon puuhaa, että suosiolla jätin nämä
        kirsikkapuut rauhaan
        ja perehdyn niiden siistimiseen vasta ensi keväänä.

        Pihapuutarhasta löytyi jos jonkinlaista kasvia ja ötökkää kesän mittaan,
        joten aika mukavaa ja yllätyksellistä oli puuhastelu.


    • Hankalat kirsikat

      No minulla ainakin kirsikat on 6kpl enemmän pensaita kuin puita.Istutusvuosi 2009 ja ei yhtä ainutta kirsikkaa vielä.Kukkiakin alle 10 kaikissa yhteensä.Keskellä pihaa ovat ja saavat aurinkoa.Maakin on tuore.Kumma juttu.Oliskohan liikaa ravinteita.
      Ruokin keittiövesillä puutarhan matoja.Meillä on hirmuisesti lieroja möyhentämässä ja tiukka savimaa.

      Aattelin anopille siirtää pari kun ei niistä nyt oikein iloa ole.

      Mitenhän siirto onnistuu?
      Siis juurtuuko hyvin jos suhteellisen paljasjuurisena joutuu siirtämään?
      Ja mikähän on moiselle toimitukselle paras vuodenaika?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3487
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      129
      1869
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      300
      1619
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      77
      1462
    5. 77
      1446
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1156
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1140
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1021
    9. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      997
    10. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      67
      990
    Aihe