Kansanäänestys Suomen eroamisestä Euroopan unionin jäsenyydestä.

anja koivistoinen

Aloitteen päiväys: 01.01.2013

Aloitteen muoto: Lakiehdotus

Oikeusministeriön asianumero: OM 19/52/2012

Aloitteen sisältö:
Kansanäänestys eroamisesta Euroopan unionin jäsenyydestä toimitetaan neuvoa-antavana kansanäänestyksenä.

Kysymyksenasettelu ja vastausvaihtoehdot:

Kansanäänestyksessä esitetään äänestäjien vastattavaksi kysymys:" Tuleeko Suomen erota Euroopan unionin jäsenyydestä?" Äänestäjän tulee vastatakysymykseen joko "KYLLÄ" tai " EI".

Perustelut:
Suomen asema Euroopan unionin jäsenenä on aivan toinen kuin Suomen valtiojohdon taholta luvattiin v.1994 ennen neuvoa-antavaa kansanäänestystä Euroopan unioniin liittymisestä. Suomi on mm. luopunut omasta rahastaan ilman, että kansalaiset ovat asiaan voineet vaikkuttaa kansanäänestyksessä. Lisäksi EU:sta on Lissabonin sopimuksella tullut oikeushenkilö, joka voi solmia kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioiden puolesta.

Vuoden 1976 jälkeen syntyneet eivät ole voineet kertoa kantaansa EU-jäsenyyteen minkäänlaisessa kansanäänestyksessä. Heilläkin on oikeus vaikuttaa tulevaisuuteensa.

Euroopan unionin liittovaltiokehitys etenee nopeasti. Kansalaisilla tulee olla mahdollisuus ottaa osaa keskusteluun maamme tulevaisuudesta ja valtiollisesta asemasta.
Suomen perustuslain ydin on maamme "täysivaltaisuus", siis valtiollinen itsenäisyys ja "valtiovallan" , siis ylimmän vallan kuuluminen maassamme kansalle.
-----------------------------------------------------------------------
Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa netissä pankkitunnuksin. Se on aivan smanlainen toimenpide kuin kävisit omalla pankkitilillä, mutta tunnus ohjaa kansalaisaloitteen oikeusministeriön sivuille. Kukaan ei näe tunnusta.

Jos ei ole nettiä eikä pankkitunnuksia niin voi mennä kirjastoon. Siellä voi allekirjoituksen täyttää paperisena. Lähes kaikissa Suomen kirjastoissa on tämä mahdollisuus. Joko listat ja laatikko tai kansioversio - kirjastovirkailija hoitaa allekirjoitukset oikeusministeriöön.

Huolehditään meidän kaikkien hyvinvoinnista - Sinä päätät.

4

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anja koivistoinen

      www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11

      Keräyslomakkeita voi tilata myös osoitteesta: s-posti [email protected] tai Jarmo Nevalainen, Riutojankatu 1 E 28
      20360 Turku samaan osoitteeseen voi myös palauttaa lomakkeita,
      puh,040-734 1919

    • pienet rakkaamme
    • vieraillaan

      Olisi mukavaa jos vierailisitte myös tuolla IPU;n palstalla,
      minusta olisi mukava lukea erilaisia kannanottoja asioista,
      kun tuo oma mielipide saattaa olla joskus kovin suppean
      näkemyksen mukainen.

      Ipun osiossa käydään keskusteluja, mutta näkökulmia kaipaan
      lisää, varsinkin miehiltä.
      Miehet kai katsovat asioita jotenkin suoraviivaisemmin kuin me
      naiset, mutta kaikki mielipiteet avartaa omaa näkemystä.

    • Kysymyksiä hetkeksi

      "Moderniin länsimaiseen demokratiaan ja tasavaltaan ei voi kuulua kansalaisten erottelu kielen mukaan."

      Miksi Suomessa Ahvenanmaalla on laillista syrjiä suomenkielisiä jotka ovat
      siellä alkuperäisiä asukkaitakin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3543
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2379
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      35
      2208
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1967
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1542
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1399
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1272
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      259
      1220
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1185
    10. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1179
    Aihe