Hei! Hain tammikuussa työmarkkinatukea ensimmäisen kerran ja 5 kk:n karenssi päättyy kohtapuoliin. Tänä aikana olen elänyt toimeentulotuen varassa, mutta sosiaalityöntekijä ehdotti, että haen heinäkuulle työmarkkinatukea, koska ko. tuki on toimeentulotukea suurempi. Asiasta ongelmallisen tekee se, että aloitan elokuussa opinnot ammattikorkeakoulussa, jonne pääsin sisään jo viime heinäkuussa, mutta jouduin lykkäämään opintojen aloitusta varusmiespalveluksen takia.
Työmarkkinatukeahan ei pääsääntöisesti myönnetä opiskelijoille, mutta entä minun tilanteessa? En ole ollut opiskelija viime kesäkuusta lähtien, jolloin valmistuin ylioppilaaksi, mutta olen kuitenkin "kirjoilla" oppilaitoksessa. En kuitenkaan pysty hyödyntämään minkäänlaisia opiskelijaetuja, koska en ole opiskelija - ainakaan vielä!
Myönnetäänköhän kuinka hääppöisesti kuukauden työmarkkinatuki ilman suurempia ongelmia? Käyn vasta ensi viikolla kyselemässä työvoimatoimistosta, miten menetellään karenssin päättyessä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.