No laitan kuitenkin.
Puomi katosi bittiviidakkoon.
Kulkulupa olkaa hyvä
2514752
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 251
Vanhimmat
No katsotaan nyt miten puomiporukan pokka pitää kun on saanut kyläläisiltä niin
valtavan vastustuksen.Kyllä ne puomin tarkoitusperät ovat selvinneet porukalle.
Jokaiselle Metsästysseuran jäsenelle myös oma avain!!
OMAT AVAIMET KAIKILLE OLKAA HYVÄ
Kyläläiset ja tieosakkaat ei ole sama asia, eikä se puomiasia tuntunut montaa tieosakastakaan kiinnostavan kokouskutsun ja esityslistan saatua
Puomiasia ei kiinnosta ketään, kukaan ei jaksa siihen avainrumpaan lähteä.
Hiljaista on puomirintamalla, vaikka jokainen tietää, että pian peltotiellä pölisee.
Puomiasia ei kiinnosta tieosakkaita, nyt keskitytään tien kunnossapitoon.
" Nimismiehenkiharat" haittaa jonkin verran, mutta mielestäni tie on siltä osin paremmassa kunnossa vuosikausiin. Kiitos lanaajalle-
Metsästysseura ei puoimia kaipaa, mutta parempaa peltotietä kyllä
Muuten auraus ja tienhoito on nyt, vihdoin ja viimein kiitettävällä tasolla.
Jokainen maksakoon omat avaimensa. Lisäksi avaimet palolaitokselle.
Jos nauttii toimeentulotukea, ja käy marjastamassa pahanlammen metsissä, voi pyytää avaimen sosiaalitoimistosta.Nehän ne maksaa taksikyyditkin sinne.
Ohikulkija olet ymmärtänyt asian aivan väärin.Ei sosiaalitoimistolla ole mitään
avaimia vaikka onkin kysymys yhteiskunnan tukia saaneesta tiestä.
Tuloperusteilla ei ole mitään tekemistä avainasian kanssa.Olkoon tulo sitten tullut
vaikka Maataloustukien,Toimeentulotukien tai tienhoitotukien muodossa.
Kyllä meistä tienkäyttäjistä jokainen voi vilkaista peiliin. Koska kevyemmistä tien käyttöä rajottavista toimenpiteistä ei ole ollut mitään hyötyä, niin seuraava askel on järeämmät toimenpiteet.
Ja muutama ajatus mikä itselleni on tullut mieleen näitä keskusteluja seuratessa.
Alkuperäisen keskustelun avaaja oli sitä mieltä, ettei tien sulkemista tarvita mm. sen takia, ettei liikennemäärät tiellä ole merkittäviä. Siltikin näissä kommenteissa annetaan toistuvasti ymmärtää, ettei tietä saa sulkea, koska "kaikki" haluavat käyttää ja tarvitsevat tietä (muiden kustannuksella tietenkin). Mielestäni nämä asiat ikäänkuin syövät toisiaan. Ihan varmasti jokainen keskusteluun osallistuja tietää, ettei tien sulkeminen johdu kylän mummojen marjareissujen aiheuttamasta liikenteestä. Kylän mummot saa marjareissuja varten avaimet aivan varmasti niin halutessaan.
Ja toinen mikä pistää silmään. Tieosakkaita arvostellaan siitä, etteivät halua maksaa ja ylläpitää tietä muiden takia. Tassu pystyyn kaikki, jotka yhtään vastaanpistämättä ovat halukkaita kustantamaan toisten elämistä ja olemista. Selväähän toki on, että mikäli tienkäyttö jatkuu ja jopa lisääntyy näissä määrin, niin tiemaksut nousee koko ajan. En usko, että osakkailla on mitään sitä vastaan, jos joku näihinkin keskusteluihin osallistujista haluaa lahjoittaa kolehtia tien hoitoon ja ylläpitoon.
Ja vielä kolmas asia. Minkä takia juuri tämän yksityistien täytyy olla kaikkien käytössä, kun ei kaikki muutkaan Heinlahdessa (tai missään muussakaan kylässä) kulkevat yksityistiet ole? Senkö takia, että sitä halutaan käyttää läpikulkutienä Kotkan puolelle, johon se ei suinkaan koskaan ole tarkoitettu? Kokemuksesta voin kertoa, että toista kautta pääsee autolla samassa ajassa tai jopa nopeammin ja autokin kiittää, kun ei tarvitse kuoppaista tietä ajella. Pyörällä tai muilla kevyemmillä kulkupeleillä tämä on lyhyempi ja ehkä nopeampikin reitti Kotkan puolelle ja näillä kulkuvälineillähän tietä voi ja saa joka ikinen käyttää jatkossakin.
Siis nyt vilahti edellisessä kirjoituksessa, että tie olisi saannut yhteiskunnalta tukea. Se meinaa silloin, ettei tietä voi sulkea. Näin taitaa laki sanoa.
11 3 kunnossapitoavustus koskee vain tukikautta, taitaa olla näin, (perusparannusavustus 10 v ) olisiko se näin.
kannattaisi viedä asia tielautakuntaan. Silloin asia selviäisi. Esimerkiksi otan tien sulkemiseen laitetut kivet, jos niitä on laitettu. Kun aikoinaan Oulussa eräs henkilö törmäsi pyörällään betoniporsaaseen, niin kaupunki hävisi kiistan Sen jälkeen hävisivät kaikien kuntien betoniporsaat.
Pyhtäällä yksityistielain mukaisena tielautakuntana toiminee tekninen lautakunta, joka on puomin asentamisen hyväksynyt. Ja kivet eivät ole tiellä, tarkistakaas minkä levyinen tierasite on aikanaan tietoimituksessa määrätty. Luultavasti enintään 4 metriä. Siihen pitää mahtua tie ja sen reunoilla mahdollisesti olevat ojat. Taitaa olla koko matkalla jo tämä tie oikeuttaan leveämpi? Tiealueen ulkopuolelle saa maanomistaja kerätä kiviä, tukkipinoja, risuja tai vaikka työkoneita. Ja niihin törmääjä saa katsoa peiliinsä, miten tiellä kulkee.
Moottoritietyömaalla on muuten hidastusmutkiin asennettu betoniporsaita, ompas Pulteri ollut rohkea.....
Istun itse tielautakunnassa enkä ole valmis hyväksymään kaikkia selityksiänne.
Nyt siis asia etenee näin.
Mut asukkaat valittavat päätöksestä.
Asia palautetaan lautakuntaan.
Lautakunta tekee paikalle katselmuksen.
Kumpikin osapuoli käy vuorollaan esittämässä kantansa asiasta ja lautakunta tekee sen jälkeen päätöksen.
Jos taas toinen osapuoli tekee päätöksestä valituksen seuraavaan instanssiin, niin lautakunta voi olla aikaisemman päätöksen takana tai tehdä katselmuksen ja sen jälkeen kummankin osapuolen kuuntelemisen jälkeen uuden päätöksen.
Yksityistie, valtiolta tukea saanut, on vapaasti kaikkien käytössä.
Eipä taida olla yhtään puomitietä? Turvetuotantoalueella yksi, muita en tiedä. Täällä kirkolla ei ainkaan tule mieleen. Joskus on tuolla ajeltu pyörällä ja olishan sitä viimistä mutkaa voinut vaikka hieman siitä siirtää. Sen nyt arvaa, että riita näissä aina tulee. Varsinkin kun soppaan iskee sorkkansa kehäkolmosen kasvatit.
Kyllä joku menettää terveytensä tuon tiehomman takia.
Vuosikymmeniä on pärjätty, mutta nyt yht'äkkiä v1tuttaa
niin paljon että pitää kärrätä kiviä ja muoviputkea, joilla
saadaan nuorilta suljettua viimeisetkin nussimispaikat.
Kohta paneskelevat sibeliuspuistossa. PALJAALLA:
Nauroin mustaa muoviputkenpätkää, joka oli asetettu estämään pääsy HIEKKAKUOPALLE.
Putki syrjään ja munaamekkoon, ei ole kovin kummonen temppu.
Muistetaan vielä se, että ajatus ja päätös ei ole yhden ihmisen keksintö. Asiaa on pyöritetty ja käsitelty niin virallista tietää kuin vain voi. Ihmetyttää sekin, että minkä takia siitä nyt vasta älähdetään, kun päätös on jo tehty? Miks ei siinä vaiheessa, kun asiaa on käsitelty, kokouksia pidetty ja päätökset olleet valitusaikoineen nähtävillä?
"Kehäkolmosen kasvastit" sotii vahvasti Kymarissä olleen puomiasiaa arvostelevan mielipiteen kanssa. Mielipidekirjoituksessa pahehksuttiin sitä, ettei puomin takia pääse enää riiuureissulle Kotkaan. Näissä keskusteluissa taas paheksutaan sitä, että kylälle on muuttanut uutta verta. Eli Kotkalaiset on jees, mutta muualta ei haluta Heinlahteen uutta verta? Sittenhän kunnan kannattaisi ehdottomasti liittyä Kotkaan niin oltais kaikki samaa massaa. ;)
Viimiseksi toivoisi tässäkin asiassa muistettavan, että asioista voidaan olla eri mieltä, mutta niiden ei tarvitse henkilöityä. Etenkään, kun tämäkään asia ei ole eikä edes voisi olla kenenkään henkilökohtainen päätös.
Onko tehty päätös puomin asentamisesta. Koska päätös astuu voimaan, eli milloin asennusporukka saapuu.
Päätös on tehty ja kunta sekä pelastuslaitos ovat sen hyväksyneet. Missä viipyy puomi? Kuinka kauan meidän pitää odottaa?
Demokratia toimii tässä maassa. Pulinat pois !
Kyllä se vaan on hyvin pieni porukka mikä on alkanut akiteeraamaan ihmisiä ole-
maan tien puomittamisen kannalle.Osa osakkaista ei ota kantaa kun on joku lä-
hisukulainen ,tuleva perijä mähläämässä puomiasiassa .
Tiet on kulkemista varten ja naurettavaa vikinää kun kaikki tiedätte paljonko teidän
tiemaksut ovat per osakas .Kyllä on nykyään HEINLAHDESSA vähävaraista poruk-
kaa kun viitsii itkeä muutamasta eurosta.Ennen tuollaiset roposet pistettiin Link-
kosesta alas ja nautittiin porukalla .
NYYH NYYH NYYH voi sitä itkua.
Uusi veri on aina tervetullut Pyhtäälle ja nimenomaan HEINLAHTEEN mutta ei
HÖLMÖT puomi esitykset.
Kerätään kolehti ja suolataan tie ja sen jälkeen NAUTITAAN kesästä.
Vanha veri taisi jo lähteä???taidettiin suolata joku muu kuin se vanha tie?Kuka helve### haluaisi murhamiesten paratiisiin?
EI ole vaikea arvata.
Montako HEPO ja KUSKI yhdistelmää löytyy Langinmäeltä ! Siellä ne on ne suu-
rimmat puomi vouhkaajat jotka mielestään maksavat hirveän paljon tienhoidosta
ja ovat pahoillaan kun muut ihmiset joskus poikkeavat kyseiselle tielle.
On se kumma kun PYHTÄÄN Yrittäjäpalkinnon saanut FIRMA joka sai mummon
markoissa rahaa EU.lta MILJOONAN on Konkurssissa ja häipynyt maisemista.
Missä on ne kaikki TYÖPAIKAT mitä tämänkin Firman piti järjestää yhteiskunnan
tukien siivittämänä.
Kyllä on ihme kun tämän saman suvun edustajat pitivät lampaita tukirahojen
saatuaan vain sen aikaa kun saivat EU tukea
Kyllä se niin on ,että tiet pitää olla auki oli ponia tai ei!!!
Kysyn asianomistajilta : Tuleeko puomi kesällä 2013 ?
Pakko tulla kun on päätetty!
Kävin pyöräilemässä ja näin kivet. Kun olis kone niin siirtäisin, niin vaarallisia esteitä en ole vuosikausiin nähnyt.
Outoa sokeutta, jos tien ulkopuolella olevat kivet ovat mielestäsi vaarallisia. Nehän estävät jyrkänteeltä alas ajon. Ihan kuin kaiteet yleisillä teillä.
http://www.youtube.com/watch?v=5kb_1hldb1Y
Eipä ole tienvarsikiviä autokilpailuissa.
vai ei ole kiviä rallireiteillä, aika yleinen rallin keskeytyssyy on kiveen osuma
Näytä minulle (kymmenissä suurajoissa katsoja ollut) pikataival jonka reunalle on tarkoituksellisesti ajettu puolenkuution kiviä, 2metrin välein.
ainakin m-c on jopa isompiakin kiviä aivan tarkoituksella ladottu päällekkäin ja pitkittäin ihan tien viereen. (käynnyt siellä)
Sannanniementien risteys.. Siitä kohti p.lampea noin 600-800mn tien oikealla puolella, ennen peltoa , tai pellon alkupäässä(käynyt siellä).
Eipä ole räskintie rallin pikataival?
Kyllä nyt olette saaneet aikamoisen sopan kehitettyä Heinlahteen.
Kyllä puuhamiehet on tullut aika julkisesti ilmi.Katsokaa peiliin.
Peiliin katsomisen paikka olisi ehkä kaikilla "purnaavilla" tieosakkailla jotka eivät ottaaneet kantaa v. 2012 keväällä tielaskun yhteydessä tulleeseen kokouskutsuun ja esityslistaan jossa mm. oli tämä puomiasia esillä. 52: sta osakaasta oli paikalla reilusti alle 10 , eikö vaikeneminen olekkaan myöntymisen merkki
52 osakasta. Veikaan maksuksi 75€ vuodessa/osakas.
Ei riitä.
Sitten puomi ja vartiokoppi. Ja kiertävä vartiointi. Kerran viikossa.
Kun maanomistaja vuokraa metsästysoikeuden vaikkapa metsästysseuralle, metsästysseurasta tulee uusi tieosakas tai tienkäyttäjä, näin siinäkin tapauksessa, että maanomistaja on seuran jäsen, Jos seuranne on tieosakas tai sille on määrätty käyttömaksu on se varmasti oikeutettu avaimeen.
Puomin puuhamiehet eivät ole ottaneet alunperin asioista selvää.
Rekisteröity Yhdistys ja jäsenien oikeus yhdenvertaiseen kohteluun on laissa
määritelty.Kun on monenlaista metsästystä ESIM Pienpeto ,Jänis,linnustus,Hirvi,
Eläinten ruokintapaikat,Riistapellot ja luonnon seuraaminen niin tämä vaatii koko
vuoden ajan esteettömän kulun seuran vuokraamille alueille.Seuralla ei ole oikeut-
ta vuokrata yhteisiilä varoilla maita jonne kaikki jäsenet eivät pääse.
TÄMÄ ON ENNAKKOTAPAUS PYHTÄÄLLÄ Joka tulee selvittää peripohjaisesti
Minuun on oltu jo yhteydessä tästä asiasta
Paljon on vuokra hehtaarilta Heinlahdessa?
Sama ainakin itselläni
HEINLAHDEN puomiasia paisuu ja aiheuttaa tulevaisuudessa hankaluuksia myös
muille lähialueiden METSÄSTYSSEUROILLE kun pää on saatu avattua HEINLAH-
TELAISTEN ansiosta. Kohta on puomeja joka kylällä ,mutta muistakaa VARATUO-
MARIN toteamus REKISTERÖIDYN YHDISTYKSEN yhdenvertaisuus pykälä.
Lakeja ei voi ominpäin muuttaa.
Entä se Metsästysseuran oma puomi
Kohta alkaa metsästysvuokrasopimuksia katkeilemaan?.....
Harkittu on !
YKSITYSTEIDEN TIENKÄYTÖN PELISÄÄNNÖT www. tieyhdistys.fi
Kerro Kerro Kuvastin pistää silmään!!! Ainahan veronmaksajat joutuu maksamaan
tavalla tai toisella toisten elämistä ja olemista.Esim Maatalous,Toimeentulo,Eu tuki
ja kaikenlaiset muut sosiaaliset tuet.Vanhoissa VERO/JUORUKALENTEREISSA
oli selvästi nähtävissä ketkä SUOMEN maassa todellisuudessa veroja maksaa
Lukekaa sieltä ja Hävetkää!!
Maijansalmen/isopellontie on täytynyt olla kaikkien veronmaksajien käytössä koska
on saanut vuosikymmeniä veronmaksajilta TIEAVUSTUKSIA.
Nyt P_RS AUKINAISET VIKISIJÄT ALKAA HANKALOITTAA KYLÄLÄISTEN JA MET-
SÄSTÄJIEN LIIKKUMISTA JA PISTE!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!
Onko metsästysseura / yhdtstys ko. tien osakas ? Katso kettu/hirvi
Hyvä kirjoitus nimimerkiltä P alaviivaRS AUKINEN.
Puomia, esteitä,kiviä,kaadettuja puita joka puolelle.
Esim hiihto pahanlammenlaatikolle estettiin jo vuosia sitten kun kaadettiin puita esteeksi mäkeen. ketä v1ttua se haittas jos hiihtolatu meni siitä, niin moni sitä käytti, satoja ihmisiä viikossa.
Tosihiihtäjä pystyi varmasti kiertämään puut, mutta textiilihiihtäjälle se on ollut ylivoimainen este, vio surkeutta , on se elämä joskus vaikeaa !
Jos ladulle, mäkeen kaadetaan puu, niin silloin on jollain Gusta päässä.
Metsästysseura ei omista tietä.
Elämä on aivan sekaisin kun en pääse autolla metsästysseuran puomin(vai onko puomi seuran , tie menee kuitenkin seuran radalle) läpi hyville marjastuspaikoille . Siihen kaikille marjastajille ym. halukkaille avaimet , niikuin metsämieskin vaatii kaikille seuran jäsenille tulevalle Maijansalmentien puomille. VARATUOMARIN yhdenvertaisuus, vai onko se eri asia ? kaikki minulle eikä toisille (no eihän nyt sentään , mutta ajatuksena , eli pitäisikö ensin ajatella aivan rauhassa mitä voi vaatia ja kirjoitella vasta sitten) taisi olla aivan tyhmä ajatelma.
paksumahaiset metsästäjät marisee kun ei jaksa kävellä
Metsästyksen / ruokintapaikkojen hoitamisen tien käyttömaksun / yksiköinnin perusteet löytvät yksitystielaista.
Eipäs Holtari kuvannut tienvarren kiviä. Kuvaisko Ankkurin porukka ?
Jos tiellä ajaa rajoituksen mukaan, niin ihan varmasti ehtii huomata kyseiset kivet. Lievästi pelottavaa on, että näitä kiviä huomaamaton voi ylipäätään ajaa autoa. Jos ei ehdi paikallaan tienreunassa olevia kiviä rajotuksen mukaan ajaessaan huomata, niin miten sitten ehtii reagoida tiellä liikkuviin mahdollisesti yllättäen mutkan takaa eteen tuleviin jalankulkijoihin, pyöräilijöihin, ratsastajiin jne.!? Että kyllä se tässä tapauksessa suurin vaara löytyy sieltä penkin ja ratin välistä.
Syy on kuljettajassa. Siinä olet oikeassa. Mutta ne nuoret hurjapäät ei välitä, yöllä kun ajelevat,mitään muuta kun sitä miten kyydissä oleville näytetään kuinka kovaa
amispoika pystyy vetämään mutkaisella tiellä. Ja sitten kun tojo karkaa käsistä sattuukin olemaan edessä kivikasa. Silloin lauletaan: Hyvästi yö.
Näinhän se on ,että kohta joku vaatii tiekunnan / maanomistajan rakentamaan sinne 20 metrin suoja-alueet sekä rengasvallit näille nuorille hurjapäille. Niitä pitää vaan ymmärtää eikä niitä koske mitkään säännöt eikä kiellot, heille voi tulla vaikka paha mieli.
Naapurimaan kansalaisia haukutaan, kun aiheuttavat vaaratilanteita liikenteessä, mutta paikallisten hurjapäiden rallinajoa ollaan valmiita puollustamaan viimeiseen asti. Tältäkin tieosuudelta löytyy useita luonnonmuovaamiakin kohteita (mm. puita ja kiviä), joihin voi tojolla törmätä ja menettää henkensä. Puhumattakaan liikennemerkeistä ja muista ikiaikaisista ihmisen muovaamista rakennelmista. Ojaankin voi ajaa niin, että henki lähtee. Ja penkkakin voi pettää, kun kukaan ei ole merkinnyt sitä. Ainiin, mutta eihän sitä voi merkitä, ettei kukaan aja merkkejä päin. Ketään ei tunnu kiinnostavan se, että nämä suojellut hurjapäät saattavat hölmöillessään aiheuttaa hengen menetyksen myös jollekin täysin ulkopuoliselle. Jopa öisin kyseisellä tielläkin saattaa liikkua muitakin kuin näitä teidenritareita.
Varmasti vanhemmat kyläläiset muistaa, että Räskintielläkin on sattunut ainakin kertaalleen vakava onnettomuus, jossa hengenlähtö ei ollut kaukana. Siitä on aika, mutta syy oli sama. Pojat oli kokeilemassa paljonko tojosta lähtee ja vastaantulijat olivat menossa mökille saunomaan. Vaihtui yhenäkin saunareissu helikopteri kyytiin.
Minkä takia rallinajo olisi hyväksyttyä juuri tällä tieosuudella? Senkö takia, etteivät tule muualle ajamaan, häiritsemään ja vaarantamaan liikennettä? Oisko jollain parempia ehdotuksia ja esityksiä miten hommaa saisi ruotuun? Ehdotuksia ihan varmasti otetaan vastaan.
Naapurimaan auto taisi olla se kiveen törmännyt. Jarrusatula taitaa vieläkin olla muistona tapahtumapaikalla.
uudis asukkaat valittajat. hevoset pois vanhat heinlahtelaiset ei puomeja laittaisi
Hevoset ovat kulkeneet kyseistä tietä paljon enne autoja, miksi ne pitäisi poistaa ?
Ennen hevoset kulkivat kyseisellä tiellä äestämään peltoja, vetämään tukkeja metsästä jne. kuten traktorit nykyään.
Tämän päivän hevosliikenne Maijansalmentiellä on verrattavissa nuorison turhaan rallaukseen. Ajanvietettä molemmat.
Tottahan se on toikin, ja ajanvietettähän se on mökkeilykin. Olisiko mahdollista kuvitella , että pidettäisiin Maijansalmen tiellä kulkemista "ajanvietteenä" . Niin ,että sinne sopisi kulkemaan autot , pyörät , mopot , koirat , hevoset ym. pelit ja vehkeet kaikessa rauhassa , sulassa sovussa ilman kiireen häivää ja hampaiden kiristelyä. Samalla tavalla kuin ne hevoset kulki ennen tukinvetoon. (kotiinpäin niilläkin taisi olla kiireempi)
Pääseekö mopot ja polkupyörät kuitenkin läpi ilman taskussa roikkuvaa avainnippua? Eli onko kiertämismahdollisuutta.
pääsee, polkupyörä ja ratsu kuuluu jokamiehenoikeuteen. hevonen kärry/reki ei kuulu
Taidan siirtyä siihen joukkoon, jotka puomia suunnittelevat laitettavaksi.
SYY: HIRVEÄ PÖLY JOKA AUTOISTA LÄHTEE.
Suolaa tielle niin ei pölyä Niin tekee Tielaitoskin.
Suola maksaa, samoin kun talvihiekoituskin.
Yksityistielaki .Tien käytön kieltäminen 80§ -tieosakkaat tai tiekunta voivat kieltää moottori-tai hevosajoneuvolla (=hevonen kärry tai reki ,ei ratsu)tapahtuvan tien käytön niiltä, joilla ei ole tiehen oikeutta ( 100§ ) -tieosakkaiden kiinteistöille kulku luvallisissa asioissa sallittu -valtion tai kunnan avustamilla teillä vain kunnan suostumuksella ( 96§ )
Kun karhuvuoren suunnasta tullaan, alkaako yksityistie siitä mihin asfaltti loppuu.
Jos alkaa, niin millä v!tulla pystytte estämään leporannan ja nuorisokodin työntekijöiden töihinmenon.
Alkaa vasta Leporannan risteyksen jälkeen. Puomit pitäisi laittaa tien molempiin päihin, eikä tiealueen keskelle. Näillä suunnitelmilla tiealueiden päiden käyttö lisääntyy, ja suurimmat valittajat selviävät ilman puomien käyttöä.
Ei kai sitä kukaan edes yritä estää, ei sillä eikä millään muullakaan tavaralla.
Juuri noin.
1. puomi heti sannanniementien jälkeen.
2 puomi heti viimeisen asuintalon(pellonreunalla oikealla puolella, kun tullaan heinlahden suunnalta). Polkupyörällä käännyn valkoisen ok talon jälkeen pellolle ja pienen matkan jälkeen siitä on muutama asuinrakennus. Annettaisiin heille esteetön/puomiton matka kotiinsa.Myös kyntäjät saisivat rauhassa tehdä työtä, eikä niellä tarpeetonto tiepölyä.
Ei vaan:
1. Puomi heti sannanniementien risteykseen.
2. Puomi heti asfalttitieltä isopellontielle käännyttäessä. Nyt jos asennetaan muutaman sadan metrin päähän puomi, ajetaan puomille (oli ennakkomerkkiä tai ei) ja ruovitetaan hermostuneena auto ympäri ja ajetaan kaasu pohjassa takaisin. Siinä lapset ja hevoset on vaarassa. Ja pöly lentää.
Nim "Kestopermis" Asennuspaikat tosi järkevät. Nyt ollaan oikeilla jäljillä.
Muut valitsi kaidan tien, Lea laveen.
terv nim kirveen terän muotoiset pulisongit.
YtL 96 momentin mkaan, mikäli knta tai valtio avstaa yksitystien kunnossapitoa,tien käyttämistä mhn kun tieosakkeiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen EI SAA KIELTÄÄ.
Kirjoitusvirheet johtuivat mokkulasta. Hidas kun helvetti.
Luehan myös ne avustusten aikarajat
2. momentti kertoo , että mikäli tiekunta on saanut avustusta tien tekemiseen ja PERUSPARANNUKSEEN, on KYMMENENVUODEN ajan viimeisen avustuserän nostamisesta lukien noudatettava mitä 1. momentissa on säädetty.
Tien tekemiseen tai perusparannukseen saadun avustuksen aikaraja 10v. ja tien kunnossapitoon saadun avustuksen aikaraja on avustuskausi. (yleensä kunnossapitoavustukset ovat vuotuisia)
Muistakaa mennä kokoukseen ja käyttää äänivaltaa!!!
MUISTAKAA
Mihin sitä äänivaltaa pitää käyttää ?
Vuosikokouskutsussa on mainittava kaikki MERKITTÄVÄT kokouksessa esilletulevat asiat ja kokouskutsu on lähetettävä tai toimitettava (paikkakunnalla asuville riittää paikallislehdessä oleva ilmoitus, tolppailmoitus ei täytä lain vaatimusta) vähintään 14vrk. ennen kokousta kaikille tieosakkaille.
Puomi tullessa pääsette nauttimaan oikein kunnolla reilunkokoisista tiemaksuista.
Ja perustuu mihin, ai samaan kuin Kreikan vakuudet ?
Kyllä puomiasia on saanut niin paljon keskustelua aikaiseksi että se on katsottava
MERKITTÄVÄKSI asiaksi.Mutta jos kokouskutsun laatija on tarkoituksellisesti jättä-
nyt sen laittamatta siinä pelossa että kokoukseen tulee paljon tieosakkaita ja asi-
asta tulisi äänestys.Silloin näkisi osakkaiden todellisen kannan puomiasiaan.
Toki kokouksia voi pitää tarpeen niin vaatiessa muulloinkin.
Asia oli esillä v. 2012 kokouskutsun esityslistalla , eikö osakkat silloin ilmaisseet kantansa ?
Mitään en ymmärrä, mutta onko tässä joku jyvityshomma. Eli kellä on kilometri tietä saa ääntään enemmän kuuluuviin kun se jolla on satametriä.
Mahtavaa kirjoittelua, tule kokoukseen pää paljaana, lippu korkeella ja nimelläs esiin, niin kattellaan.
Mulle riittää, että pääsen esteettömästi kyläilemään hyvän ystäväni luona pahallalammella.
Viime kokouksessa teillä oli varmaan PIPOT päässä 4-5 henkilöä ,liput kädessä
ja mitä tarkoittaa pää paljaana???? ja mistä lipuista on kysymys.Ei varmaan mi-
tään tekemistä tämän puomiasian kanssa .Olette varmaan ymmärtäneet väärin
koko asian ja roolinne tässä asiassa!
Ei ole nappulaa jalkojen valissä kun olen AIKUINEN nainen ja jolla on oikeus käyt-
tää tietä oli puomia tai ei!
Se niistä MUNISTA Pääsiäiseen on vielä aikaa
Täällä poraaminen on aika turhaa.
Yksityisteitten asioista päättää tiekunnan osakkaat, ei teitten hupikäyttäjät.
Niin ne menee, asiat meinaan.
Kuolemansynneistä toiseksi vakavin : Kateus.
Kun minä en saa laittaa puomia, ei sitä laita naapurikaan.
Näyttää siltä kuin siipiveikkoja harmittaisi. Eli ne jotka haluaisivat hyötyä tiestä vaikkei ole valmiita osallistumaan kustaannuksiin. Ilmeisesti tiehoitomaksun suorittaneet voivat tietä käyttää.
Mielesttäni tämä ketju kertoo suomalaisten moraalista paljon.
En tiettävästi ole ikinä kyseisellä tiellä käynyt. Pahallalammellakin olen ollut hiihtämässä vain räskin kautta, joten puomi sinällään ei minulle mitenkään kuulu.
Ihmetyttää vain nämä jotka haluavat vastiikkeetta hyötyä asioista jotka toisille maksaa.
Jos siipiveikkoja harmittaa se on niille ihan oikein.
Sinulla ja Minulla on jokamiehenoikeus. Se rajoittaa yllättävän paljon puomin laittamisia.
Miten se rajoittaa ? lukaseppa yksityistielakia
Sinulla on jokamiehenoikeus, mutta sun autolla ei sitä ole
Muistakaa puomiasian puuhamiehet tulevaisuudessa ettette tuppaa neniänne sel-
laisille teille minkä osakkaita ette ole . Ja miettikää nyt tarkkaan minkä pätkän olet-
te itse kustantaneet (älkää nyt sitten siivestäkö muiden teillä.)
Mulle vaan kaikki ja toisille ei mitään.Se on sitä NIHILISMIÄ se.
Lukekaa Esko Hämäläisen kirja/opas: Tiekunta ja osakas 2007.
Lukekaa myös hieman tarkemmin luonnonsuojelulaki, joka puolestaan
kieltää jokamiesoikeuksia rajoittavien kieltotaulujen laiton. Maanomistaja EI SAA laittaa metsään kylttiä,joka kieltää alueelle pääsyn. Niitäkin näkee Heinlahden metsissä. Sitä aluetta ette omaksi saa, kaikki metsät ja kalliot ovat meidän kaikkien yhteiskäytössä, olleet ja tulevat olemaan .
Ei paljon naurata,mutta ei siinä hittoja.
Ettekö nyt tollot tajua, että se puomiasia on aivan tiekunnan oma asia. Jokamiehenoikeus ei anna lupaa kulkea moottoriajoneuvolla toisen maalla ilman maanomistajan lupaa, pelkästään jalan tai polkupyörällä. Sitä puomi ei estä.
Missä puomi viipyy, eikös laillinen päätös ole tehty jo viime vuonna?
Taitavat tieosakkaat haluta kustantaa muiden ajelut tiellä, yksi maksaa muut ajaa
Mitä kokouksessa päätettiin? Tuleeko puomia vai ei?
Puomi on päätetty asentaa jo viime vuoden kokouksessa. Missä viipyy puomi? Hameet!
20 vuotta eikä vieläkään tulosta eli puomia.
Meistä moni ehtii täyttää 80 vuotta ennen puomin saamista.
Toivon sydämestäni, että perustusten valut aloitetaan tulevana syksynä.
Puomeista varoittavat liikennemerkit voisi laittaa jo nyt tilaukseen,mistä lie niitä sitten hankitaankin.
* munaton toiminta* *hamekankaan osto*
Vaimoni oli pyörälenkillä, harmaa auto ajeli edestakaisin. HILJAA ,ihan kuin tutkisi kuka/ketkä liikkuu alueeella.
Tai jospa autoilija noudatti nopeusrajoitusta?
Nopeus noin 20km/h.
Puomiton juhannus.
Kiitos siitä .
Pekka
-1414
Vanha harmaa auto. Merkkiä en VIELÄ kerro.
OHJEEKSI Puomipuuhamiehille/naisille.Miettikää nyt tarkasti oma roolinne Puomi asi-
assa .Miten on Puomien hankintakustannus suhteessa tieosakkaiden maksuvelvoittee-
seen?Seuraavassa kokouksessa asia pitää olla selvitettynä .Jos päätös onkin kielteinen
niin silloin teidän täytyy pystyä selvittämään kuka ne tilatut puomit maksaa?
Olen yli viisikymmentä vuotta kulkenut näitä raitteja ja koskan ei ole ollut mitään ongel-
mia kyläteiden käytössä.
Tilatut puomit maksaa tietenkin tieosakkaat osuuksiensa suhteessa tiemaksun muodossa.
Laillinen ja päätösvaltainen kokous on viime vuonna päättänyt puomit hankkia, asia on mainittu kokouskutsussakin.
Saa katsoa peiliin, jos ei ole ollut siinä kokouksessa kertomassa kantaansa asiaan/äänestämässä vastaan.
Ei yhteisiä asioita hoideta niin, että ensin laistetaan asioiden hoidosta, ja sitten jälkeen päin yritetään kaataa kaikki niiden niskaan, jotka ovat niitä hoitaneet. Se on huonoa oppositiopolitiikkaa.
Selvyyden vuoksi kerron olevani tieosakas, ja vastustan mielessäni puomia, enkä ole ollut kertaakaan kokouksessa. Enkä kirjoittele öisin kaljahuuruisia tarinoita tänne.
Yksi asia on askarruttanut mieltäni jo kauan. Pitääkö vieraille käydä aukaisemassa puomin lukko. Meillä niitä ravaa kesäisin jatkuvasti: lapsia, lastenlapsia ymym.
ja liikkuvat yleensä autolla.
Puomi estäisi vaan peltoaukean kautta kulkemisen. Eli vieraat kulkisivat Räskin kautta. Jos nyt on tieoikeus Pahanlammen suuntaan vain Heinlahden kautta, niin vieraat, ja varmaan omatkin, kuormittaisivat myös pyhtään räskintien hoitokuluja. Mutta 3 taloa selviäisi pienemmillä pölyhaitoilla ja ratsastaminen olisi turvallisempaa.
Asfaltin kannalla 2, olethan ilmoittanut v. 2010 tehtyyn tienkäyttökyselyyn (yksiköinti) kiinteistöllesi tulevien autojen lukumäärä? Ei normaalit vierailut, mutta kerrot , että teillä ravaa vieraita (lapsia,lapsenlapsia) jatkuvasti ja liikkuvat yleensä autolla, voihan olla niin, että ne pitäisi ottaa huomioon tieyksiköissänne/ tai on otettu.Jos on otettu , niin olette todennäköisesti oikeutettu niin moneen avaimeen kuinka monta autoa olette ilmoittaneet käyttävän kiinteistöänne.
Normaalin henkilöauton tasainen ajo tiellä kuluttaa tietä huomattavasti vähemmän kuin 4 kavion liikkuminen.
Kavioista jää kyllä tienpinnalle näkyvämmät jäljet kuin normaalista autolla ajosta , mutta miten on tien perustan kanssa (minkä perustan, eipä taida ko. tiellä olla mitään perustaa, vain hieman hietaa osin pohjattoman saven päällä)
Entäs ne kasat? Muita tienkäyttäjiä kunnioittavat ratsastajat keräävät hevostensa jätökset tieltä, Valistaa Ratsastajainliitto. Eipä taida sellaisia ratsastajia tuolla tiellä olla.
Eikä muuallakaan. Muistan aikoinaan, kun isoperseisiä ratsasteli aittakorvessa, sellaiset paskakasat tekivät teille, mutta ei paksuperse akka vaivautunut korjaamaan niitä.
Entäpä ne kaljapullo, tupakka-askit, hampparikääreet, mikroaaltouunit, nojatuolit, autonraadot jne. jne., jotka eivät maadu koskaan tai maatuminen kestää kymmeniä vuosia. Minä paksuperseinen ratsastajatäti nousen hevosen selästä potkimaan kasat syrjään, jos ne selvästi sellaiseen paikkaan tippuu, että ovat jollekin haitaksi. Ilman hevosta lenkkeillessäni keräilen sitten talteen luvattomien tienkäyttäjien roskia ja roinia. Ja vaikka olenkin köyhä tieosakas, joka ei halua kustantaa muiden huviajelua, vien roskat omaan roskikseen ja maksan roskiksen tyhjennyksen omasta pussista. En ihan ymmärrä, että minkä takia hevosihmisistä on nyt yhen äkin tehty pääsyyllisiä asiassa. Siksikö, kun muuta ei enää keksitä?
Kyllä suurin haitta on hevosenpaskakasat tiellä, hampparikääreet, piimäpurkit eivät minua haittaa, mutta kun ajan pyörällä ja liukastun hevosenpaskaan, niin se ketuttaa.
Nyt siellä räskintiellä on taas yksi joustinpatja, onneksi ei tuonnut yksityistielle.
Paljonko maksaa tien asfaltointi. Tarkoitan reittiä "heinlahden pellot". Kotkalaiset ovat oman öljysoransa saaneet,montulle saakka, siitä heidän on helppo jatkaa.
Tie on peltojen osalta ohut sorakerros vanhalla savisella merenpohjalla. Tuskin siihen voi suoraan asfalttia laittaa, ja sepelikerrosta se ei kanna.
Maksaa tosi PALJON
Jos asfaltointi jaettaisiin osakkaiden kesken, niin tuskin 2000€/osakas riittäisi.
Ratsastamiseen tämä puomitus vaikuttaisi varsin kiitettävästi. Autojen aiheuttama tiepöly on terveyshaitta. Moni autoilija ei kuitenkaan "hepan" kohdalla pahemmin hiljennä vauhtiaan.
Suolaa tielle ettei pölyä.Kyllä se tie on alunperin tarkoitettu kaikenlaiseen kulkemiseen.
Ja hyvin on toiminut ,ei siellä nytkään voi alkaa elää Ratsastajien ehdoilla.
Alunperin tarkoitus lienee ollut kulkemista pelloille ja metsään.
Pelloille ja metsään ? Miten mökkiläiset, pahanlammen asukkaat ?
ALUNPERIN.... Pahallalammella on kivikautisia hautoja, tuskin ne teitä silloin tarvitsivat?
Ei ollut pahalammen mökkiläisiä !
Kartalla ainakin muinaishaudat ovat lammelta länteen ja siten toisten teiden vaikutusalueella.
Nämä nimismiehenkiharat alkavat jo siitä mihin asfaltti päättyy.
Yksityistie alkaa santatien risteyksestä ja jatkuu siitä sitten pahalammen suuntaan.
Se pätkä on mielestäni hyvässä kunnossa, joku on siellä liikkunut lanan kanssa.
Hevosia en ole nähnyt , kun pari kertaa 5 vuoden aikana.
Meinaatko,että ihan rautakautinen kalmistoalue ?
Kyllä se tien on vaatinut jo pelkästään työkalujen kuljetukseen.
Kuka lammen omisti. Kuka möi tontit. Ja koska ensimmäinen mökkiläinen saapui tekemään perustuksia,Pyhtään kunnan luvalla lammen rantaan.
Taisi olla 60-luvun alkupuolella ?
Kun ratsastaa leviää pylly, kun juoksee katkeaa kiinnikkeet rinnoista.
Joten rakkaat naiset, nuoret ja vanhat_ sauvakävelkää tunti päivässä,
kuitenkin yhden lepopäivän joudutte pitämään.
Kielisin vaimoani juoksemasta. Eilen kärysi ratsastuksesta. Nyt tuli ero.
Kiinnikeet poikki, niinkö ? Mun muijalta meni polvien kohdalta kalsarit puhki.
Koskaan ei ole juossut metriäkään.Autolla menee kauppaankin,vaikka Prismaan ei ole 10:ntä kilometriäkään.
Muistakaa nyt mennä KOKOUKSEEN niin tulee asiasta Järjellinen päätös ja loppuu
kaikenlaiset turhat HÖPINÄT kylältä.Esittäkää reilusti mieleenne tulevia asioita ja epä-
kohtia mitä tuollaiset Puomien laittamiset saavat aikaan.(ainakin riitoja ja maineensa
menetyksiä)ja hankaluuksia tieosakkaiden kulkemiseen kyseisellä Raitilla.
Mutta pöly poistuu, jos ihmiset alkavat kulkemaan räskin kautta.
Hyvä kokous ,nyt vanhoista kyläläisistä erottui jyvät akanoista (olihan se vähän nahka
päätös) osakkaat saavat maksaa puomit ja kunnan tieavustus jää saamatta mikä on
ihan oikein ja linjassa kunnan Teknisen lautakunnan päätöksen mukaan.
Saammeko aloittaa valut, ennen talvea ?
Vai niin.
Menen tänään peltotietä pitkin kaverin mökille. Tarvinko avaimen ?
Et. Mutta muista ettei viinat taas jää kotiin.
Kyllä turhaan panetellaan KEIJOA ainoa vanha kylänmies joka on sanansa mittainen.
Toista ovat PENTTI ja KARI mutta pitää antaa iän puolesta ymmärrystä!
Repesin! No loppuhan se nauru viimein.
Niin että Keijo? Riippu tietysti sanojen pituudesta ja millä niitä mitataan, mutta kai sillä mittaa on enemmän kuin muutama sentti.
Keitä mahtavat olla nämä Kijo,Pentti ja Kari?
Jättäkää kuitenkin mopoilijalle mahdollisuus sivuttaa portti. Ajelen viikottain Karhuvuoresta mokran ja heinlahden peltojen kautta kotiin. Se on sellaista terapiaa nuorelle työttömälle miehelle. Keskiviikkoisin olen karhulan torilla, enkä liiku heinlahdessa.
Läpikulkija Kotkasta, hyvä kysymys sinulla ! (Kuka on Kijo ? ) HI HI HII kyllä naurattaa.
Kyllä täällä pitää olla Tollojakin kommentoimassa kun muutenkin HEINLAHDEN puo-
miasia on saanut niin paljon huomiota täällä ja muuallakin mediassa.
Puomiasia tulee esiin, kun tapahtuu sukupolvenvaihdos tieosakkaiden osalta.
10 vuotta vielä, niin varmasti on puomit paikalla, tai pelto-osuus öljysoralla.
Kysyn sinulta Heinlahden poikamies: Missä joukko-osastossa sinunlaisia huumorimiehiä koulutetaan ?
Kirkonmaan kivelläkö ?
Missä on asentajat ?
Aittakorven eronneelle tiedoksi.! Olen Sivari enkä ymmärrä mitään, mistään joukko-
osastoista. En myöskään istuskele kylmillä kivillä ettei tule Pissivaivoja jos ymmärrät?
Myös he ovat saaneet vapautuksen.
Timo Harakka, Tuomas Enbuske, Pakka Kuusisto,Pertti Salovaara,Ruben Stiller, Mikko Silvennoinen.
Sivareita: Joel Hallikainen, Jari Tervo, Mikko Alatalo ymym..................satoja tunnettuja ja tuntemattomia.
Puhutaan puomista.
Kysymys kokouksessa mukana olleille.
Tuleeko puomi vielä tämän vuoden aikana ?
Ei puomia tule esteeksi kun kohta alkaapi lumenauraus duunit!! Ja tie ei kosteutensa
takia enään pölyä.
Ai aurataanko sitä tänätalvena koko matkalta
Onko totta että tie asfaltoidaan räskistä heinlahdentielle asti ensi kesänä? Asfalttifirman miehet on nähty mittaamassa.
Räskintien alkupää on hyvässä kunnossa, hiekkamontulle asti.
Hoitovastuu lienee Kotkan kaupungilla. Ja hyvin oli aurattu talvella myös se loppuosa,leporantaan asti.
Aurauksessa ei ollut moitteensijaa,hiekotuksessa sitäkin enemmän.
Monet luistelut tuli tiellä suoritettua,vaikka auton alla oli uudet talvirenkaat.
sinun syy mitäs ajoit
Menin katsomaan kaveria................................tiedät,pelle minne.
Vuan laittakkee sukkelasti se puoomi jotta kaekki kyllään Tarkka-ampujat ei piäse sinne
soholojensa kanssa hölmöilemmään ja käyttämmään toesten tiehoitokuntien teitä.
Puomia toivon minäkin. En kestä sitä, että autolla ajetaan heinlahden kautta karhuvuoreen, eli surutta mennään peltojen läpi.
joopa joo
Ihahaa,ihanaa hepo hirnahtaa............aaa.
Suuri osa puomin Puuhamiehistä on kyläläisten Pyllyaukisia vävypoikia jotka eivät mak-
sa kyseisen tien kustannuksista yhtään mitään ja osa maksaa noin sadanviidenkymme-
nen metrin matkan jyvityksen mukaan mikä on plus miinus nolla !! Nämä samat Pellet
kirjoittelee tänne niitä Hepo juttuja millä ei ole mitään tekemistä tämän tie asian kanssa.
Poliittiset pyrkyrit tähän lisättynä niin on kauan jatkunut SOPPA valmis.
Ei näkynyt Herrojen nimiä Pyhtään verotilastoissa ,että se siitä tien puomittamisesta!
" Pyllyaukiset vävypojat " Silmähikee pukkas tulemaan, niin kovasti nauratti.
Toivelevy: Reetu "mul on kolmesenttinen,kolmesenttinen..........."
Vanha sanonta: " tyhmä hevosmies se kuitin kirjoittaa, viisaampi verot kiertää"....
Yks persaukinen vävypoika syöttää piiskoja hevosille.
Kuulin kun se kertoi naapurilleen: " jos se ei ravaa kunnolla, niin se saa maistaa piiskaa."
Mikä yhteys on veron maksulla,ansioilla ja puomilla. Sivusta seuraajana on mielenkiintoisia heittoja olemattomasta puomista
.
Että sillä lailla
.
Puomi kaipaan sua niin,koska sun nähdä mä saan,tule tule jo pellolle,tahdon nähdä sun talvella.
Sävel laulusta: "Kaipaan sua niin"
Ei valitettavasti puomia taida tulla vaikka tarvetta olisi
Pölyttäköön vaan niin p¤#rkelees#,mutta puomin tuloon on ENÄÄ usko.
Olemme huomattavasti vanhempia miehiä, ennen kuin puomi tulee.
Jutut eri kahviloissa,puhuvat puomien vastustamisen puolesta.
Tuliko puomi ?
NO EI ja harmitus suuri
pÖLLYÄÄKÖ PELTOTIELLÄ
NO miettippä sitä
Ajoin joskus lenkin Karhuvuoresta peltojen läpi Heinlahteen.
Nyt se on miltei mahdotonta, kun peltotiellä pölisee.
Suurin ongelma peltotiellä ovat hevonkakka-kasat, jotka ovat aiheuttaneet useita onnettomuuksia, lenkkeilijöitä on kaatuillut ja pyöräilijät ovat niitä väistelleessään suistuneet tieltä. Jopa pari autoakin on ojaan päätynyt. Lisäksi ne ovat epähygieemisiä, keräävät kesäisin kärpäsiä ja muita sairauksia levittäviä ötököitä.
Näytä minulle yksi peltotiellä kaatunut pyöräilijä,niin minä näytän sinulle työssäkäyvän Karhuvuorelaisen.
Asfaltti peltotielle,yhtä osakasta kohden naurettava kustannusvaikutus.
Pohjasepeliä löytyy omalta kylältä.
Tuo peltotiepätkän asfaltointi tuskin ketään kaataa.Kustannusvaikutukset,oikein jaettuna varsin kohtuulliset. Niin kuin kerroit sepeliä löytyy omalta kylältä ja ehkä muutama talkootraktorikin ilmestyy tarvittaessa paikalle.
Et voi olla aikuistentotta tota mieltä ???????
Eiköhän se oman kylänkin sepeli ole maksullista ?
On, mutta ehkä yrittäjä antaa edes hieman alennusta "yhteiseen hyvään"
juupa juu että oikein asfalttia,eikä maksa paljon? Puomi ja sillä hyvä
Kaivetaan koko peltotie pois, niin ei tartte kiistellä. Pääsee sinne pahallelammelle räskintien kautta.
Ei kai kellään ole velvollisuutta tehdä/ylläpitää tietä pelkästään muutamaa lammenrannalla kesiään viettävän iäkkään mökkiläisen vuoksi.
Tie umpeen ja mansikantaimet vakoon.
"kesiään viettävää" höpöhöpö,on siellä ympärivuotisiakin asukkaita.
niin yksi vai peräti kaksi ja kulku on Kotkaan päin? kaivuri paikalle ja betonia myös
Vartus kun lasken........................pääsin kolmeen.
Tiiän ainaskin neljä.
Tie osituksen mukaan pelto osuutta käyttäviä ei taida olla yhtään vakituista asukasta,miten on ?
Ei kun uusi kokous seurantalolle.
Tiemaksukuitin takapuolelle pienellä räntillä että kokouksen aiheena on tien poistaminen ja tiekunnan lopettaminen.
Ja monta järjestysmiestä ovelle, jotta asiaankuulumattomat eivät yritä sotkemaan selvää asiaa.
Asian vahvistukseksi viranomaisilta lausunto, kuinka monta autoa on ojaan siellä kapsahtanut, talvella lumeen juuttunut jne.
Olkaa nyt valveutuneet ja lakkauttakaa tie, ennen kuin joku todella loukkaantuu tahi jopa menettää henkensä.
Kylämiehet kyllä pääsevät nelivetoverkussoneillaan siitä läpi, muut kiertäkää kotkan kautta.
Kirjoittajalla meni nyt kyllä oma lehmä ojaan.
Nimim.Pillun Jalat,loistavaa tekstiä.
Kyllä on uskomaton juttu tuo tie asia HEINLAHDESSA .Eikö
teillä ole muita murheita kun jauhaa täällä tätä samaa PASKAA.
Niillä asian puuhamiehillä jotka Hepoineen jauhavat täällä ei ole
minkäänlaista merkitystä kustannusten suhteen kyseisellä tiellä.
On aivan sama maksatteko ne roposet vai ette.Plus miinus nolla.
VIKISIJÄT on munanneet koko Heinlahden kylän reilun maineen.
Olen kyseisen tien osakas ja suuri veronmaksaja Pyhtäälle.
SUUT SUPPUUN JO JULLIKAT JA PISTE!!!!
Niin, ne vikisevät puuhamiehet jotka hepoineen jauhavat asiasta täällä todellakin maksavat vaan roposia. Mutta haluavat vaikeuttaa/estää muiden kulkemisen.
Toinen asia on sitten sananvapaus, tuskin suurella veronmaksajallakaan on oikeus laittaa muiden suita suppuun.
Jokamiehen oikeus,Sinulla ei Italialaisella autolla.
Peltotiellekin vois edes vähän laittaa hiekkaa. Kovassa vauhdissa,vanhoilla renkailla, tuntuu siltä,että joskus ollaan ojanpohjalla puolipohjat ylöspäin.
Ei saa missään tapauksessa hiekottaa. Meidän polleille menee kivi kenkään, ja sitten on tosi vaikeaa olla.
Turha tuosta puomista on herneitä nokkaan vetää ja esittää marttyyria.Kuten sanoin ei se puomi ole maailman tärkein asia. Heinlahden kyllä.
Onko kivistä ollut kuvia lehdessä.
Tätä keskustelua kun lukee, tulee väistämättä mieleen suuren suosion saanut elokuva "Syvä Joki".
On teillä murheet, serkkuavioliitot ja synnynnäiset vauriot havaittavissa, punainen tukka, höröt korvat ja toisiaan lähellä olevat tihrusilmät.
Ei ole helppoa Pyhtäällä, Kotkasta tulee kaikenlaisa muukalaisia sotkemaan teidän vuosisatoja vanhat "perinteet".
Sitten valitetaan jostain puomista? Luulisi olevan jotain muutakin mietittävää?
Räskin kesäteatterin esitys: " Sika potkas Oskarii " , pääosassa puomiasentaja, ja Karhuvuoren työtön,luvattomasti peltotiellä käyttävä luuseri.
Niin onkin. Teidän narkit ja juopot, jotka loisii sotkemassa ja kuljettamassa rojt pitkin tietä. Poltetut autot ja skootterin raadot. Roskat ja rattijuopot. Poliiseja ammuskelevat diilerit ja ex murhaajat. Narkki kaaharit jotka juoksee poliiseja pakoon pitkin metsiä ja narkkarit ja ex murhaajat, jotka tekee teloituksia tiellä. Kyllä. Vallihauta olisi hyvä. Voisitte kaataa paskanne omiin nurkkiinne ja tappaa toisianne rauhassa.
Enpä tunne mainitsemiasi serkkuavioliittoja täällä, mutta ollaahan myö muijat haettu Loviisast, Porvoost, Thailandiast, Hesast, Haminast ja Kotkast, kun ei teil raukoil seiso! Mut kylää tulleet muuttajat pojjaat ei ole saanu muuta jäykkää kun puomin, sekin jäi torsox. Tuhkapippelit, ei ihme ett muijanne ja tyttönne käyp bakkanaalis saamas paineet pois. Ootako työ juoneet molonne veltoix? Juoppojahan työ Kotkalaisetkin ootte kaikki.
Tiedän miehiä, joille Heinlahtelaisnaiset, ne ratsastustaitajat, ovat ainoita joiden kanssa veltomix muuttuu betonixsiksi, vaikea sana mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan.
Löksään pistän puomit, etteä pysty mitään, vielä maksatte siitä. Näin se on, puomittaja vie voiton.
Puomille ei ole tarvetta, liikenne ko. tieosuudella on hiljentynyt huomattavasti, eikä pelto-osuuden pölyhaittaa enää ole.
Kaukosäätökäyttöinen puomi on nykyaikaa. Sen voisi laittaa sannanniementien risteykseen, niin että se estäisi tarpeettoman ajelun pahalammensuuntaan.
Kenestä Kaukosta nyt on kyse?
Peltotieosuuden asfaltointi, poistaa pölyongelmat ja suojelee auton jousitusta.
Laskekaa kustannukset osakasta kohden. Veikkaan , että mistään suuresta summasta ei ole kyse.
Eipä kannata savelle tehdä asfalttia.
Kajaanin myötärinteellä tehtiin asfaltointi kilometrin matkalla, hinta 50000€.
En tiedä tieosakkaiden määrää, mutta uskon että "nuppia kohden" selvitään reilulla tuhannella eurolla. Ely-keskuksen avustukset myös mahdollisia.
Oletko koskaan kuullut pohjatöistä.
Pelkkä peltotie pohjatöillä tämän päivän hinnoilla min 100000€
Mutta jos se jaetaan pahanlammen väellä, hevostilan omistajilla, niin heitäkin varmasti kolmisenkymmentä. Lisäksi Elyn avustukset ym.
Pohjatyöt voidaan tehdä talkoilla, tavaraa pohjantekoon ei tarvi pitkältä hakea.
Lanoja ja traktoreita löytyy omasta takaa, ihan varmasti.
Asfalttiosuuden pituus 1km, joten aika pienillä summilla tästä selvittäisiin.
Aurauksen osalta tie on paremmassa kunnossa vuosikausiin.
Auraus/lanaus nyt huippuluokkaa.
Asuessani aittakorvessa niin näitä "ratsastustyttöjä, kävi sielläkin, en tiedä mistä tallilta tulivat. Antoivat hevosen paskantaa omakotitalon postilaatikon eteen. Huusin, että tulkaa stana korjaamaan paskanne, niin lähtivät karkuun.
Se on tarpeen mukaan.
Laittakaa puomi, minä tuon lukon.
Se peltotiehän on vanhaa merenpohjaa. Siihen ei saa pohjaa asfaltille, eikä tarviikkaan. Miksi tarvis? Jos te kotkan narkkarit ja muut kyöpelit tarviitte sinne asvalttia niin laittakaa. Tai parempi on, jos ette laita, ettekä aja siellä.
Miksi ihmeessä sen asfaltointi on tarpeen , romut, sohvat ym muut roskat saatte tuotua tievarteen muutenkin. Lattialistoja, öljypulloja, joustinpatja ymym tienvarret täynnä.
Mopoti, hopoti hoi !
Liikenne aika vilkasta, tunnissa noin 7-10 autoa.
Moottoritietäkö tarkoitat?
En vaan tietä joka kulkee leporannan suunnalta pahalammen ja heinlahsden pellon maisemiin. Ajan viikottain ko. reittiä työpaikalta kotiini huutjärvelle, aamulla en pellon kautta aja.
Kyseessä on yksityistie josta osakkaat maksavat sen hoidosta, olisitko valmis maksamaan käyttästäsi osuuden sen hoidosta ? Ai perkule eikö se menekään niin että minä käytän ja muut maksaa ?
Uusinta: Laittakaa puomi, minä tuon lukon.
Maksan osan lukon hinnasta, jos annat minulle avaimen.
Kiitos kauniista tarjouksesta, mutta hyvän tarkoituksen vuoksi voin kustantaa sekä lukon että avaimen.
Kun nyt vaan tulisi se puomi.
Jos puomi tulee, se rauhoittaa aika lailla liikennettä joka on kasvanut älyttömästi.
Laskin avaintarpeen noin 30kpl, pääosin mökkiläisiä.
Kun minä tuon lukon, ei tarvita kuin yksi avain.