.. ilman lastaan.
Olen 23-vuotias nainen, ja ystäväni on 22-vuotias yhden lapsen äiti.
Aina kun pyydän häntä johonkin, ei hän malta lähteä, tai jos malttaa, niin ottaa lapsensa mukaan. Se on ok, mutta joskus haluaisin tehdä ystävän kanssa asioita ihan kahdestaan. Lasillisellekaan häntä ei saa koskaan kun eihän lapsen kanssa voi terassille mennä istumaan. Yhden kerran hän lähti kanssani pariks tunniksi terassille viime kesänä, kun lapsi oli 1v ja jotain pari kuukautta päälle.. Kun lapsi oli vauva, ei kaveri voinut edes tunnin lenkille lähteä ilman vauvaa.
Ymmärrän joo, imetti lastaan, mutta kai nyt vauva olisi voinut tuttipullostakin juoda sen yhden tunnin aikana? En ole kaverilta kehdannut tarkemmin utsia asiasta, joten en tiedä miten nämä asiat sitten menee..
Nyt lapsi on juuri täyttänyt 2v ja tähän päivään mennessä olen kaverin saanut tasan kolme kertaa kanssani johonkin ilman että lapsi on mukana. Eikö tuossa tule lapsi jo liian "riippuvaiseksi" äidistään? Eikö olisi tärkeää viettää isänkin kanssa aikaa kaksin, ilman äitiä?
Harmittaa kun tuntuu että menetän parhaan ystäväni pian kokonaan.. Hän on siinä uskossa, että nautin hänen lapsensa seurasta lähes yhtä paljon kuin hän, mutta ei sen niin ole.
Onhan lapsi ihana ja hellyyttävä ja kaikkea, mutta kaipaa. Ijan vain sitä ystävääni ilman sitä äiti-osaa hänestä.
Juttelemme kyllä lähes joka ilta facebookissa, kun lapsi on nukahtanut, eikä hän halua puhua vain lapsestaan vaan muistakin jutuista, ja se on hyvä se.
Onko ihan normaalia oikeasti, ettei enää juuri liikuta missään ilman lasta kun heitä on siunaantunut? Ajattelen ehkä asiasta iha erilailla sitten jos joskus on omia lapsia, mutta tällä hetkellä olen vähän harmissani.
Ollaan kaverin kanssa sen verran nuoriakin vielä, että luulin hänen haluavan enemmän ulos tuulettumaan, mutta liekkö alkoholia maistanutkaan raskauden jälkeen muulloinkuin viime kesänä kanssani..
Olen 23-vuotias nainen, ja ystäväni on 22-vuotias yhden lapsen äiti.
Aina kun pyydän häntä johonkin, ei hän malta lähteä, tai jos malttaa, niin ottaa lapsensa mukaan. Se on ok, mutta joskus haluaisin tehdä ystävän kanssa asioita ihan kahdestaan. Lasillisellekaan häntä ei saa koskaan kun eihän lapsen kanssa voi terassille mennä istumaan. Yhden kerran hän lähti kanssani pariks tunniksi terassille viime kesänä, kun lapsi oli 1v ja jotain pari kuukautta päälle.. Kun lapsi oli vauva, ei kaveri voinut edes tunnin lenkille lähteä ilman vauvaa.
Ymmärrän joo, imetti lastaan, mutta kai nyt vauva olisi voinut tuttipullostakin juoda sen yhden tunnin aikana? En ole kaverilta kehdannut tarkemmin utsia asiasta, joten en tiedä miten nämä asiat sitten menee..
Nyt lapsi on juuri täyttänyt 2v ja tähän päivään mennessä olen kaverin saanut tasan kolme kertaa kanssani johonkin ilman että lapsi on mukana. Eikö tuossa tule lapsi jo liian "riippuvaiseksi" äidistään? Eikö olisi tärkeää viettää isänkin kanssa aikaa kaksin, ilman äitiä?
Harmittaa kun tuntuu että menetän parhaan ystäväni pian kokonaan.. Hän on siinä uskossa, että nautin hänen lapsensa seurasta lähes yhtä paljon kuin hän, mutta ei sen niin ole.
Onhan lapsi ihana ja hellyyttävä ja kaikkea, mutta kaipaa. Ijan vain sitä ystävääni ilman sitä äiti-osaa hänestä.
Juttelemme kyllä lähes joka ilta facebookissa, kun lapsi on nukahtanut, eikä hän halua puhua vain lapsestaan vaan muistakin jutuista, ja se on hyvä se.
Onko ihan normaalia oikeasti, ettei enää juuri liikuta missään ilman lasta kun heitä on siunaantunut? Ajattelen ehkä asiasta iha erilailla sitten jos joskus on omia lapsia, mutta tällä hetkellä olen vähän harmissani.
Ollaan kaverin kanssa sen verran nuoriakin vielä, että luulin hänen haluavan enemmän ulos tuulettumaan, mutta liekkö alkoholia maistanutkaan raskauden jälkeen muulloinkuin viime kesänä kanssani..
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kyllähän isänkin pitäisi saada olla kahdestaan lapsensa kanssa ja muodostaa häneen läheinen suhde ja kokea vanhemmuudet ilot ja surut. Jotkut äidit vain haluavat omia lapsen itselleen.
Tuo että alkoholi ei maistu, ei ole lainkaan huono asia. Itsekään en tykkää tissutella terassilla. :)
On se normaalia. Viinaako aina tarvitset keskusteluihisi? Mitäs jos hengailisit vaan niiden toisten pissisten kanssa? Onneksi niitäkin äitejä vielä on jotka jaksaa hoitaa lapsensa eivätkä roiku terassilla...
Onhan se totta, että osa äideistä muuttuu tuollaisiksi, mutta ei todellakaan kaikki. Minuakin ärsyttää äidit, joiden kanssa tapaamisiin kuuluu aina kylkiäisenä se mukula, ja jotka kuvittelevat muiden olevan aivan lääpällään heidän lapsiinsa. Minä ajattelen niin, että jos me olemme lasten kanssa ja annamme näin miehillemme omaa aikaa, saman pitäisi joskus toimia toisinpäin. Miehet ovat sitten silloin tällöin lasten kanssa (porukassa tai lapsen kanssa kahdestaan) ja me naiset saamme omaa aikaa. Eihän kenenkään ystävän elämän ykkösasia ole kaverin lapsi.
Muistathan kuitenkin, että tavata voi ilman alkoholiakin. Voittehan käydä joskus elokuvissa, ostoksilla, lenkillä ym ilman alkoholiakin. Itselläni on jäänyt nämä kaksi kaverityyppiä vähemmälle yhteydenpidolle eli ne viinaan menevät (pahin tapaus muuten on 2 pienen lapsen äiti) ja juuri ne lapsiinsa ripustautuvat äidit, jotka edellyttävät muiden olevan loputtoman kiinnostuneita heidän lapsistaan.
Jokainen äiti tavallaan. Minulta ovat kyllä tuolla tavalla ajattelevat itsekkäät "ystävät" saaneetkin lähteä eikä ole tullut ikävä. Lapsi on tärkein ja menee ystävienkin edelle. Lapsi on lapsi vain kerran, eikä sitä aikaa takaisin saa. Sinne terassille ehtii kyllä myöhemminkin. Vaikka sitten kun lapsi on isompi. Jotkut kasvavat myös terassista yli ja opettelevat tekemään elämässään muutakin. Siinä ei ole mitään väärää jos äiti haluaa omistautua lapselleen. Isäkin voi olla siinä mukana ja paras tilanne kun molemmat lasta hoitavat yhdessä. Näin me ainakin mieheni kanssa, illat vietämme mieluiten kotona yhdessä nauraen ja lapsemme kanssa leikkien. Ei vain kiinnosta enää mikään terassielämä kuin hyvin harvakseltaan. Nyt kun lapsi on 2-vuotias, käyn jo hieman tiheämmin tapaamassa ystäviäni ilman lasta, mutten siltikään halua olla hänestä paljon erossa. Kannattaa miettiä, mikä on kohtuullinen vaatimus sitä pienen lapsen äitiä kohtaan. Hänelle aika on tässä ja nyt.
Me emme kanssa juuri koskaan näe enää erästä ystäväpariskuntaamme. Koska he ovat niin harvoin selvinpäin. Eivätkä osaa ottaa kohtuudella kuin harvoin. Heitä harmittaa, kun eivät näe lastamme. Mutta en todellakaan halua lasta mihkään viinahuuruiseen illanistujaiseen. Saunailtaa ym. välillä ehdottelevat. Ollaan kyllä sanottu, että voidaan tulla/voivat tulla kahville ym. mutta ei se riitä. Mies jo välillä ois myöntymässä saunailtaan, mutta olen sanonut, että kiitos ei. Lapsen pitäisi sitten mennä johkin hoitoon. Ja muakaan ei kyllä selvinpäin nappaa, jos toiset on ihan tillintallin.
Meitä ei kyllä haittaa hengailla lapsettomienkaan kavereiden kanssa. Mutta joskus kun meillä ei ollut lapsia niin yksi kaveripariskuntamme oli sellainen, että he kutsuivat kylään vaan kaveripariskuntia joilla ei ollut lapsia. Ehkä luulivat ettemme viihtyisi tms.? Ja näinhän joillakin voi olla, että eivät viihdykään kuin aikuisten kesken.
Piti kirjoittaa: että he kutsuivat kylään vaan kaveripariskuntia joilla oli lapsia.
Kaikki lapset ei juo tuttipullosta, eivät vaikka kuinka yrittäisi. Lapsi on ystäväsi elämässä tärkein asia tällä hetkellä ja hän on lapsessaan kiinni vielä hyvin pitkään. Itse otan monestikin lapseni mukaan kun tapaan ystäviäni, ja niin tekevät ystävänikin. Itse ainakin haluan pitää lapset luonani aina kun mahdollista, en tehnyt heitä hoidattaakseni heitä muilla. Onneksi omat ystäväni ovat oikeasti kiinnostuneita myös lapsistani, sillä he ovat tärkeä osa minua ja elämääni.
"tehnyt heitä hoidattaakseni heitä muilla. " Etkö edes lapsen isällä? Ei äidin pidä omia lasta, jos isäkin on kuvioissa.
Isä on lasten kanssa kyllä ihan yhtä paljon kuin minäkin, eikä se olekaan mitään hoitoa. Mutta siis ihan yleisesti tarkoitin, että en vie lapsia muualle hoitoon jos ei ole ihan pakko, ihan varmasti myös aloittajan kaverille lapsi on se tärkein ja haluaa tämän kanssa olla.
Onko alkoholia pakko ottaa? Itse en halua näyttäytyä lapsen nähden vähänkään ottaneena tai hoitaa lasta silloin. Ja muutenkaan ei vaan enää jotenkin tee mieli, kun on niin pitkä tauko. Olen aikanani kerinnyt kyllä juoda tarpeeksi. Tykkään itsestäni enemmän selvinpäin.
Ehkä kaverisi ei vaan raski jättää lasta hetkeksikään tai mies ei halua hoitaa lasta/päästä mihinkään? Meillä alkuun vauva ei osannut syödä tuttipullosta tai emme riittävästi kokeilleet eri pulloja, joten olin aikalailla kiinni imetyksissä. Lapsella oli myös koliikki ja ei huvittanut lähteä mihkään lapsen kanssa, kun aina itki ja mua häiritsi se itkeminen. Ja aina sitä imetystäkin sai miettiä jne.
Yks mun kaveri taas ei lähtenyt mihkään, kun sen mielestä oli vaivanloista "pakata" lapset autoon... Ja moni kaveri miettii aina just sitä, että pärjääköhän se mies nyt sen lapsen/lasten kanssa. Äidit on usein niitä jotka laittaa lapsen aina nukkumaan (vaikka molempien olisi hyvä nukuttaa mm. sen takia, että toinen voi olla nukkamaanmeno aikana joskus pois) ym. Yhen kaverin mies ei halua vaihtaa kakkavaippoja (kesken meidän puhelunkin tuli huutelemaan kaveriani apuun!).
On kyllä hyvä lähteä välillä tuulettumaankin, saada omaa aikaa ja nähdä kavereita ennen kuin ne jää kokonaan. Ja isänkin saada olla lapsen kanssa.
Kieltämättä aika harvoin tulee nähtyä kavereita, meillä vaan on niin, että mun kaverit ei ees ehdi sähköpostia laitella (itse en käy facebookissa), laitoin jotain viestiä ja aika pitkä aika on kulunut ja ei mitään vastausta... Tiedän, että kaikilla on kovasti kiire, mutta kai nyt vois edes lyhyet kuulumiset kirjoitella?
Kaverisi kuulostaa vähän minulta.. :)
En tosin ota lastani mukaan kun tapaan ystäviäni, koska tapaan heitä niin harvoin (ehkä kerran kuukaudessa) johtuen siitä, että suurin osa opiskelee muilla paikkakunnilla.
Paras ystäväni kuitenkin asuu samalla paikkakunnalla kanssani, ja hänellä kaksi lasta, joten hänen kanssa yleensä tavataan siten, että muksut ovat myös paikalla.
Ikää minulla siis 22 ja ystävälläni 10 vuotta enemmän. Ikäerosta huolimatta minulla synkkaa parhaiten juuri hänen kanssaan. Molemmilla lapsia, ja muutenkin meillä tosi paljon yhteistä. Hänen kanssaan ei tarvitse selitellä, että miksi ei aina pääse tapaamaan, hänhän ymmärtää täysin.
Lapsettomat ystäväni kun tulevat täälä käymään sen kerran kuukaudessa, niin ehdin aina heitä näkemään, ellei ole mitään oikeasti painavaa estettä tälle (esimerkiksi lapsi tai itse kipeänä).
Mies katsoo lasta kun käyn kaupassa, ja monesti hän jää vahtimaan lapsen unta päivisin, kun minä lähden käymään vaikkapa lenkillä. Toimii myös toisinpäin. Meillä siis jaettu melko lailla tasan lapsen kanssa olo (vaikka pakko myöntää, että minä "omin" välillä lasta ihan tiedostamattani, kai se kuuluu äitiyteen?).
Mutta alkoholin merkeissä tapaamiset ystävien kanssa ovat todellakin jääneet minimiin, ja koska ystäväni vielä viettävät villiä opiskelu-elämää, harmittaa se heitä joskus kun en pääse mukaan parhaimpiin bileisiin (joskus olisin päässytkin mutten tohtinut :D), mutta mielestäni ovat hyvin ymmärtäneet että elämän tilanteemme ovat nykyisin erilaiset. Ainakin minun käsittääkseni asiassa ei ole ongelmaa.
Tosiaan sinun kannattaisi tavata ystävääsi ILMAN sitä alkoholia, jos häntä ei tosaian vain kiinnosta enää juhlia? Ehkä kieltäytyy juuri siksi lähtemästä, ettei halua juoda? Ei vain kehtaa sanoa, ettet pitäisi häntä "vanhana"?
Eihän elämä lopu siihen, kun lapsia tulee. Lapsista tulee vain todella suuri osa elämää, mutta kyllä minusta jokaisen tulee osata ja pystyä elämään hetkiä ilman lastakin. En tietenkään tarkoita, että lapsen tulisi jo parin viikon ikäisenä alkaa tottumaan siihen, että äidillä on omakin elämä, en todellakaan.
Minulle ainakin ystävät ovat todella tärkeitä ja tärkeä osa elämääni, enkä todellakaan voisi kuvitella elämää ilman heitä. Nautin elämästäni äitinä, mutta myöskin tykkään tehdä asioita ystävien kanssa, johon ei lapset, vaipat, terveellinen ruoka ja rutiinit kuulu =) Aina muutaman kuukauden välein tekee ihan hyvää viettää sellainen päivä, jossa eletään vain itselleen (ja en tarkoita mitään vieraissa käymistä taikka älytöntä dokaamista..).
Kerran vuodessa kokonainen "lapsi-vapaa" viikonloppukin tekee varmana terää jokaiselle- eri asia kykeneekö siitä nauttimaan ikävältään :)
No mulla esimerkiks tilanne että ei ole ketään kelle antaa lasta hoitoon siksi aikaa että menisin edes kävelylle kaverin kanssa. Olen yksinhuoltaja. Sinä olet siis täysin varma että kaverillasi on terve parisuhde lasta kohtaan? Tarkoitan että isä on osoittanut haluukkuutta hoitamaan lasta silloin kun tyttöystävä lähtee ulos? Ja joillekkin se elämä vaan tulee tärkeämmäksi lapsen kanssa. Aika ikävä ystävä jos tuon takia pelkää että välit menee. Taitaa olla nyt sinun päätöksesi täysin
Niin ja tosiaan äitiys voi muuttaa ihmisistä. Jos hänelle ei maistu alkoholi? Hän ei ole enään ystäväsi koska ei lähde ryyppäämään :D köyhää ):
Semmonen pieni huomio nyt tähän, puhut lähes taukoamatta alkoholista. Onko sinulla kenties ongelma sen suhteen? Jos kaverillasi on lapsi, se ei tarkoita että hän olettaisi sinun tykkäävän hänen lapsestaan niin paljon että halua hänet kokoajan mukaan. Tosiasia vaan on että joillekkin se lapsi vaan on niin tärkeä että ei halua jättää/ei ole mahdollisuutta jättää. Jos sinua niin kovasti häiritsee, säälin ystävääsi. Mene ryyppäämään muiden kavereiden kanssa, mutta anna herranjumala toisen nauttia äitiydestä. Kaikki eivät edes voi saada lapsia ja joku kehtaa rutkuttaa tommosesta. Järki Hoi älä jätä!
On se normaalia, kun lapsi on pieni.
Aloittaja on vielä nuori, eikä selkeästikkään kypsynyt tarpeeksi ymmärtääkseen että pienenlapsen vanhemmat kulkevat lapsensa kanssa pääsääntöisesti aina. Eikä pientenlasten vanhemmille, ainakaan tunnollisille kuuluu kauhea alkoholinkäyttö ja vähäväliä teraisseilla istuskelu.
Itsellä kulkee lapsi käytännössä aina mukana. Mieheni tekee 12tuntista työpäivää joten lapsen hoitovastuu on suurimmaksi osaksi minun. Mies ottaa 1-3 kertaa viikossa 30min-1,5tuntia aikaa jonka on ihan kahdestaan lapsemme kanssa ja minä saan hoitaa omia asioitani tai tehdä keskeneräisiä hommia pois. Vaikka siis on suhteessa niin ei aina ole mahdollisuutta antaa lasta toiselle osapuolelle hoitoon. Tiedän erään nuoremman ystäväni ihmettelevän kun en minnekkään (salille, uimaan, rannalle jne) lähde ilman lastani, hän ei juurikaan ymmärrä että en voi jättää lastani kokoajan sinne ja tänne hoitoon vain ottaakseni omaa aikaa. Eikä hän tajua että mieheni ei voi hoitaa lasta aina kun hän sattuu haluamaan tavata minut lyhyelläkin varoitusajalla.
Yllättävää tässä on se, että aloittajan äiti-kaveri on NUOREMPI kuin ap itse. Kyseessä siis 22-vuotias äiti.
Ja joku vielä jossain ketjussa väitti että oikeasti äitiydestä nauttivia nuoria äitejä ei ole!!
Ihmisen ikä ei vaikuta kypsyyteen. Osa on kypsiä jo 2kymppisenä, osa ei kypsy vastuuntuyntoiseksi vanhemmaksi koskaan.
Hienoa on että aloittajan ystävä on selkeästi kypsä ja vastuullinen äiti joka hoitaa lapsensa joka on tärkeysjärjestyksessä ensin. Osa kun ei pysty siihen edes 4kymppisenä..
Hienoa kyllä kuulla kuinka nuori osaa kantaa vastuunsa äitinä :)
On normaalia hurahtaa lapseensa ja äitiyteen. Tietenkin se voi mennä överiksikin (ainakin muiden mielestä), mutta yleensä sopiva tasapaino löytyy ennemmin tai myöhemmin. Tarkoitan tasapainolla sitä, että äiti on ensisijassa äiti, mutta että hänen mielessään ja maailmassaan on muitakin asioita kuin lapsi.
Tämä hurahtaminen takaa sen, että vanhemmat jaksavat hoitaa lastansa, vaikka olisi vaativaa, vaikeaa, raskasta. " Hurahtanut" äiti ja isä nousevat vaikka kymmenen kertaa yössä hoitamaan lasta ja huolehtivat hänen tarpeistaan. He haluavat ja he jaksavat . Luulen että tämä on biologista. Hormonaalista kenties.
Minä olen kolmen lapsen äiti. Syntyivät peräjälkeen ja kaikki nukkuivat huonosti kuka mistäkin syystä. Jos minut nyt paiskattaisiin ykskaks siihen silloiseen elämääni - en kyllä jaksaisi. En haluaisi, en viitsisi, en jaksaisi. Nyt hormonit ovat siinä "asennossa" että pikkulapset ja heidän hoitamisensa ovat etäisiä ja rasittavia asioita.
Silloin oli toisin. Olin "hurahtanut" emo ja minä halusin ja minä jaksoin. Ja varmasti oli aikoja, ettei elämääni ja ajatuksiini muuta mahtunut kuin lapset. Olin varmasti rasittavaa seuraa sellaiselle, joka eli aivan muuta vaihetta elämässään.