....siihen tunteeseen että on epäonnistunut elämässä. Milloinkahan kaikki tämä loppuu? En ole vielä hakeutunut hoitoon mutta selvästikään päivän ei pidä alkaa näin... kun tosiaan mitään muuta ei tarvitse kuin herätä ja nämä ajatukset ovat valmiina odottamassa, päivän mittaan hälvenevät ja palaavat taas illalla.
Taas tuli herättyä....
5+4
16246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ovatko tuo epäonnistumiset sitten maata kaatavia. Voitko kertoa joitain esimerkkejä, miten koet epäonnistuneesi: Liittyykö nuo tunteet juuri äskentapahtuneisiiin vai painaako väärät valinnat kaukaa viikkojen jopa vuoisen takaa? Oletko liian vaativa ja ankara itsellesi ?
Syitä on monia.
Viime aikoina olen havahtunut siihen miten muut ovat menneet elämässä eteenpäin eli perustaneet perheitä. Samaan syssyyn tytyy kuitenkin tunnustaa ettei minulla ole ollut mitään suunnitelmia eikä ajatuksia että haluasin perheen ja vasta nyt kun niin moni uu on sen tehnyt niin tuntuu että minunkin pitäisi / olisi pitänyt. Nyt muuten kun tässä kun kirjoitin tuon koko asian niin tämä oma ajattelutapani tuntuu kyllä naurettavalta, mutta näin se vaan on.
Menneisyydestäni löytyy myös vähemmän yllättäen koulukiusaamista ja vaikka sitä on jo näin "vanha" niin siellä taustallahan ntuokin edelleen on, "mukava" nähdä että eräällä pahimmalla kiusaajalla menee hyvin. Joskus sitä näkee sitten unia joissa on yhtäkkiä keskellä noita menneisyyden koulukiusaustapahtumia. Tällaisia unia ei ollut silloin kun en ollut näin yksinäinen mitä nykyään.
Periaatteessa sitä pitäs kait pystyä tämä juna kääntämään mutta kun se on jo niin pitkään mennyt väärään suuntaan niin ei tahdo jaksaa. Katkeruus ja kostonhalu ovat läsnä jokapäivä, joskus tuntuu että kun itse ei pysty enää mihinkään niin voisi tilien tasausta varten pilata muiden elämän.
Vähän samanlaisia tuntemuksia. Ikää on 30, ei lapsia (en tosin haluaisikaan mistään hinnasta!), perhesuhteet niin ja näin, avopuoliso lähinnä frendi ja niitä oikeita frendejä ei ole. Ympärillä pyörii porukkaa kännissä ja/tai pillereissä, toisinaan hauskaa seuraa, eivät silti mitään oikeita kavereita.
Työttömyyttä, jatkuvaa rahapulaa, ei mitään motivaatiota enää mihinkään.
Kun katselee ympärilleen, kaikilla "normaaleilla" ihmisillä on perhe, ne ovat naimisissa, niillä on lapsi(a), työpaikka, omakotitalo, auto ja koira. Kerran vuodessa lähdetään etelään lomalle. Kaikki on niin ihanaa ja auvoista.
Kaipa ne edes tulevat hyvälle tuulelle kun voivat katsoa minua nenänvarttaan pitkin ja onnitella itseään. Ihan sama. Vääriä valintoja on tullut tehtyä ja siltoja on poltettu takana niin että vieläkin persettä kuumottaa. Mutta silti, eihän tämän nyt näin pitänyt mennä?!
Kuulostaa siltä, että sinulla olisi kuitenkin ehkä mahdollisuuksia ja voimia tehdä muutakin, muuttaa kuviota(?).
Mutta siltähän se pahasti näyttää, että iän myötä todelliset mahdollisuudet elää muunkinlaista elämää kuin sitä perhe-työ/status-koira -muottiin ahtautuvaa vain vähenevät. Kaikki tiet vain sulkeutuvat, jos et sovi tai halua valmiiseen tunneliin. Itse en ikinä halunnut, ja nyt juuri tuntuu kyllä kaikki näkymät sulkeutuvan.
Nyt rupesin purkamaan näitä vitutuksen ja masennuksen aiheita kirjoittamalla blogia. http://outre.vuodatus.net/
Pitäsi aloittaa sama. Tosin luultavasti ainakin alkuun vain ihan paperille. Ehkä tästä paskasta voisi ajatella ja sanoa tiensä ulos jonnekin vielä...
Ainakin minulla kirjoittaminen toimii. En puhu mitään kellekään, kaikki luulevatkin että minulla on kaikki ihan hyvin. Vaan kun ei ole! En kykene vaan puhumaan kellekään, joten kirjoitan sitten. Jonkun mielestä julkinen blogi ei varmaan ole se paras vaihtoehto, mutta minä voin vallan mainiosti jakaa tämän paskaelämän tuntemattomien kanssa. Ehkä joku jossain samaistuu, ehkä joku ei tee samoja virheitä, ehkä joku saa elämänsä suunnan käännettyä...
Ala vaan kirjoittaa, vaikka sitten ihan itsellesi!
Epäonnistuminen puhdistaa ihmistä. Tietysti riippuen minkälaatuinen tapaus on kyseessä. Voisit avata asiaa hieman enemmän.
Anna anteeksi itsellesi, päästä irti edes joskus. Myönnä olevasi sellainen luuseri kun ikinä oletkaan. Ja ole okei sen kanssa.
Mitäs jos ei halua olla tämän idioottien yhteisön nimeämä "luuseri" vain siksi, että on saanut aina kantaa vähän tai paljon enemmän...? Eikä ole eikä haluakaan olla "okei" näiden ulkoa päin tulevien, ihon alle menevien arvotusten ja leimojen kanssa?
On hvyä, että ainakin tiedostat, että ajattelutapsi on naurettava ja väärä. On turhaa energian haaskausta kadehdia ja vertailla toisten elämää omaansa. Mistä sinä tiedät ulkopulisena onko tuo kiusaaja elämässään yhtään onnellisempi ja mitä hänkin vielä joutuu kokemaan. '
Ja ei ne lapset ja puolso välttämättä onnea tuo. Etäs jos ei sitten synkkaa, rakkauden huuma haihtuu, arki kitisevien lasten kanssa väsyttää, on taloudellisia huolia. perheellisen on pakko sevitä ja pyörittää arkea ja kantaa vastuuta, vaikka elämä väsyttää.
Jos sinua on kiusattu joskus niin se ei ole stigma ja kirous etteikö sinullkin voisi olla onnea ja menestystä. Opettele asennoitmaan, että sinulla on ihan oma elämäsi ja polku kuljettavana erheineen ja mahdoillisuuksineen . He joilla on tänään puoliso ja perhe eivät voi mennä takuuseen että asia on niin vuosien päästä ja sinullakin voi olla asait iahan toisn kymmenen vuoden päästä.
ja on ihmisiä, jotka ovat eläneet koko elämänsä yksin, sinkkuna ja kovet eläneen rikkaan ja vaiherikkaan elämän.
Lakkaa pyörimästä itsesäälissä ja aktkeruudessa. Jos tutoa tapaa ja asennetta jatkat niin takuulla arki on tylsää ja kurjaa.
Ja varo ennenkaikkea ikinä, SIIS IKINÄ koskaan kuuntelemasta mitään
näitä näiden palstojen keittiöpsykologeja ja niiden julistuksia.
Näillä instasukurutsa taustaisilla messuajilla on semmoinen tuhoava
vaikutus kanssaihmisiin, kaikkialla missä ne häärii muka "auttamassa"
julistuksineen, ne ei saa muuta kuin tuhoa aikaan.
Se on niiden luonne, sitä miksi ne on kehittyneet, eikä nämä useimmiten
edes itse tajua sitä.
Nämä julistajat on itse niin viurahtaneita ihmisiä luonteineen, että niiden
pitäisi kaikkein viimeisimmäksi olla kenellekään mitään viurahtaneeseen
päähänsä jankkiutuneita mantrojaan ulos julkisuuteen olla päästelemässä,
mutta kuten sanottua, ne ei edes itse tajua sitä.
Joskus harvoin silloin tällöin täällä saattaa olla muutama ihan järkevän
tuntuinenkin kirjoitelma ja ajatelma, niitä nyt kannattaa lueskellakin.
Palstoilla jatkuvasti päivystävät messiaanisen julistuskompleksin omaavat
ja sitä tänne suoltavat puoskaripsykologit eivät kuulu niihin järkevämmän
tuntuisiin.
Ni mikäs on se sinun kultainen kivi sitten elämisen ongelmiin. Arostelet kyllä kettiöpsykolologeja, mutta itselläs ei herunut yhtään neuvoa?
Lipevä kieli on mulla ainakin aarteena.
"joskus tuntuu että kun itse ei pysty enää mihinkään niin voisi tilien tasausta varten pilata muiden elämän."
Tuolta minustakin tuntuu. En tosin pystyisi sitäkään tekemään. Ei elämässä ole mitään järkeä kun on näin kykenemätön ihminen.
Kaikkea voi mielesessään kokea ja nautinnollista olisi kostaa, mutta jos toisella menee niin se ei ole kyllä itseltä pois. Mitä tästä elämästä tulisi jos olisi vain surullisia ja onnettomia ihmisiä. Jospa toisia kadehdimalla ja tarkkailemalla kuljemmekin oman onnemme ohi.
"Mitä tästä elämästä tulisi jos olisi vain surullisia ja onnettomia ihmisiä."
No parempi paikkahan tästä kaikin puolin tulisi. Mutta ei se mitään.