Mozart hallitsi rock'n'rollin - Beatles ei.
Joku voi sanoa toisinkin, mutta kuten huomaamme, rock'n'roll ei musiikillisesti tarkoita mitään. Rock on musiikillisesti samaa kuin kansanmusiikki, pop ja iskelmä - ainoastaan rytmipatteristo saa entistä junttaavampaa käsittelyä, harmoniat ovat entistä köyhempiä ja melodiat entistä vaatimattomampia.
Rock ei ole musiikillinen kysymys, vaan tunnekysymys.
Kuten tiedämme, suurin osa maailman kaikesta musiikista on pianomusiikkia, koska kaikki ammattisäveltäjät eli todella tuotteliaat säveltäjät aika lailla säveltävät pianomusiikkia, ja sen vuoksi pianomusiikki on suurin laji.
Klassisen musiikin ulkopuolinen genre joka on kaikista vastenmielisin eli populaarimusiikkirallatus pitää sisällään regeen, skan, popin, discon, rokin ja alkeelliset rallatusmuodot. Rock ei ole erillinen, vaan vain yksi näistä turhista jutuista.
Historia on lahjomaton: Ainoastaan klassinen musiikki on säilynyt, ja kaikki omien aikojensa kevyet ralliit taas jääneet pois laskuista.
Sen lisäksi, että Brahms, Prokofiev ja Händel osasivat säveltää suurenmoisia musiikin mestariteoksia, he rokkasivat enemmän kuin ketkään muut. Beatles ja Elvis eivät rokanneet.
Beatlesilta ei käynyt rock'n'roll
Dhommi´´
3
74
Vastaukset
- Dhommi´´
.
- dömmi lähtee omalle
Sinulle on varattu koko kesäksi residenssi Niuvanniemessä. Ei maksa mitään. Toista portilla 4 kertaa taikasana 'alkkaripäntsyvirtsa', niin portit aukeavat. Vietä rentouttava ja pakkomielteetön kesä.
- Dhommi´´
Brahms rokkaa!
Mutta Brahms osaa myös tehdä USKOMATTOMAN hienoja harmonioita, saa jousiston soimaan tumman tulisesti, rakentelee motiivista sinfonian kuin Beethoven, ja kirjoittaa pianomusiikkia kauniisti!
SAMAAN EI PYSTY BEATLES
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1335612
Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL2444088- 91725
Nainen, älä tee aloitetta, jos
Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak154968Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta
>> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii135917Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla
Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj64913- 90903
Trump laittomien siirtolaisten kauhu.
Trump toimii ihan oikein, kun karkoittaa maassa laittomasti oleskelevat rikolliset siirtolaiset takaisin kotimaihinsa ei109782- 40766
Mitä ihmettä on
tapahtunut Maisan elämässä? Koko naama aivan eri näkönen, hampputukka liehuu ja kiloja reippaasti lisää. Poskien pönäkk65742