OECD: Euroalue hidastaa koko maailman talouskehitystä

Euroalueen talouskriisi hidastaa koko maailman talouden elpymistä, vaikka Yhdysvallat yrittääkin jo pyristellä kasvuun.

Maailman kauppajärjestö OECD laski talousennustettaan aiemmasta. Tälle vuodelle se ennustaa 3,1 prosentin ja ensi vuodelle 4 prosentin talouskasvua. Vielä viime marraskuussa se ennusti tälle vuodelle 3,4 prosentin ja ensi vuodelle 4,2 prosentin kasvua.

OECD tervehtii ilolla Yhdysvaltain pitkään odotettuja rohkaisevia kasvun merkkejä, samoin kuin Japanin päätöstä elvyttää taloutta valtavalla rahapolitiikan helpotuksella. Myönteistä kehitystä jarruttaa kuitenkin euroalueen kylmyys: OECD ennustaa euroalueen kasvun jäävän tänä vuonna 0,6 prosenttiin.

- Euroalueen heikkous voi johtaa talouden stagnaatioon, joka haittaa koko maailmantaloutta, OECD:n asiantuntijat totesivat. He kehottivat Euroopan keskuspankkia myös entistä epätavanomaisempiin toimiin talouden tukemiseksi.

http://uutiset.perussuomalaiset.fi/?p=4704
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Missä Eu siellä ongelma

Äänestä

Eikö Vanhasen ja Kataisen bisnes toimi?

Äänestä

Mitä persut ovat tehneet palauttaakseen Suomen suomalaisille,
pelkät fraasit ei johda mihinkään.

Tulkaa nyt mukaan tuohon kansalaisaloitteeseen, siitä se
lähtee, otetaan valta takaisin.

Teillä on muutama hyvä edustaja ajamassa Suomen etua, mutta se
ei riitä kun nimiä tarvitaan tuhansia.

Missä te kaikki itsenäisyyttä haluavat olette, vai onko teitä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ps Jyrää kirjoitti:

Euroalueen talouskriisi hidastaa koko maailman talouden elpymistä, vaikka Yhdysvallat yrittääkin jo pyristellä kasvuun.

Maailman kauppajärjestö OECD laski talousennustettaan aiemmasta. Tälle vuodelle se ennustaa 3,1 prosentin ja ensi vuodelle 4 prosentin talouskasvua. Vielä viime marraskuussa se ennusti tälle vuodelle 3,4 prosentin ja ensi vuodelle 4,2 prosentin kasvua.

OECD tervehtii ilolla Yhdysvaltain pitkään odotettuja rohkaisevia kasvun merkkejä, samoin kuin Japanin päätöstä elvyttää taloutta valtavalla rahapolitiikan helpotuksella. Myönteistä kehitystä jarruttaa kuitenkin euroalueen kylmyys: OECD ennustaa euroalueen kasvun jäävän tänä vuonna 0,6 prosenttiin.

- Euroalueen heikkous voi johtaa talouden stagnaatioon, joka haittaa koko maailmantaloutta, OECD:n asiantuntijat totesivat. He kehottivat Euroopan keskuspankkia myös entistä epätavanomaisempiin toimiin talouden tukemiseksi.

http://uutiset.perussuomalaiset.fi/?p=4704

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu