narsisti lähtee ja palaa

koukutettuna

Onko normaali narsistin käytös on/off suhde joissa narsisti kiusaa kumppaniaan lähtemällä ja palaamalla mielensä mukaan?

Kun lähtee ei vastaile mitään ja voi olla jopa kuukausai poissa ja sitten palata kuin mitään ei olisi tapahtunut siinä välissä ja taas jonkun pienen ristiriidan takia häviää jonnekin.

69

6970

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muuten, mutta ei

      Muuten, mutta ei tarvitse suurta eikä pientä ristiriitaa lähteäkseen. Tuo ristiriita on sinun selitysesi hänen lähtemiselleen. Hän lähtee jokatapauksessa.

      Juuri on/off on narsistin elämää.

    • laukkuryssä

      Jus jetsulleen tuota meininkiä on ollut koko ajan. Mikä kiinnostaa, on se, että mitä narsku mahtaa tehdä poissaollessaan. Aivan mielenkiinnosta ilmiötä kohtaan haluaisin kommentteja niiltä joiden luokse narsku lähtee ja mitä hän kertoo syyksi tuloonsa.
      Ja miten onnistuu olla kuukausia ja jopa vuosi poissa yhtäsoittoa kotoaan, ilman että kukaan kehottaa lähtemään ja menemään kotiinsa. Mitä sellaisia paikkoja voi olla, joissa voi majailla yhtämittaa näinkin pitkiä aikoja?
      Kertokaa kokemuksianne tai havaintojanne.

      • mustaa mönjää

        Varmaan kertoo syyksi, että olipa paska tyyppi, joka ei häntä ymmärtänyt, mut mä rakastan sua vaan ja olen koko ajan yksin itkenyt.... yyyh

      • laukkuryssä
        mustaa mönjää kirjoitti:

        Varmaan kertoo syyksi, että olipa paska tyyppi, joka ei häntä ymmärtänyt, mut mä rakastan sua vaan ja olen koko ajan yksin itkenyt.... yyyh

        Just noin, minua vaan rakastaa, ja yksin itkenyt ja en voi uskoa miten häneen on sattunut minun sanomiseni ja tekemiseni. En ole sanonut tai tehnyt yhtään mitään muuta kuin kysynyt vaan että missä hän on ollut. Ja olen niin mahdoton ihminen ettei kukaan minun kanssa voi olla.Täysin mahdotonta! Aina on riidoissa kanssani muka. Näin kertoo kavereilleen. Koskaan ei ole uskoton ollut, ja mitään ei ole tehnyt .Minä hullu akka en vain usko häntä.
        Vaatteiden ja yleiskunnon huomioon ottean ei ole ainakaan ulkoruokinnassa ollut reissuilta palattuaan.
        Avaimia mieletön nippu, joten kai vuokrannut itselleen aina asunnon, esittänyt kai poikamiestä. Mene tiedä mitä on touhuillut. Voinut esiintyä vaikka toisella nimellä. Ainakin niin kova menemään on ollut, että on kerennyt varmaan kauempanakin vierailemaan kuin kotikulmilla.Olettaisin. Ihmettelen ettei kukaan ole tarkemmin tarkistanut miesystävänsä taustaa.Luulisi uteliaisuuden heräävän, jos elinpiiriin ilmestyy yhtäkkiä ennestään tuntematon ihminen.
        Netin välityksellä varmaan seuraa hakenut kaikki nämä vuosikymmenet. Sellainen tutustuminen tietty ei herätä niin suurta epäilystä naisissa.Valheet uskotaan paremmin.

      • koukutettuna

        Tiedän kyllä mihin narsisti häviää. Hänellä on ainakin 2 lähdettä joiden luokse pystyy samalla tavalla vain palata. Ja etsii koko ajan uusia lähteitä. Manipuloinilla pystyy saamaan meitä lähteitänsä ottamaan takaisin. Ja ne toiset hänen jättämänsä lähteet ovat tietenkin pahoja/mielenvikaisia jotka eivät häntä ymmärrä.

        Ja osaa hienotuntisesti katuakin kun on lähtenyt. Kehuu kuinka on nyt muuttunut ja tullut järkiinsä ja lupaa tietenkin ettei ikinä enään jätä. NyJa yt se rakkaus on kestävää. Tiedän kaikki valhetta ja näyttelemistä.

        Jos oikein tulkitsen olen hänelle varalähde. Ykkös lähteen luona kun on enemmän jolla pystyy saamaan ihailua ja huomiota hoviltaan.

      • 12+16=28
        koukutettuna kirjoitti:

        "Jos oikein tulkitsen olen hänelle varalähde. Ykkös lähteen luona kun on enemmän jolla pystyy saamaan ihailua ja huomiota hoviltaan."

        Niin, en ole aiemmin osannut ajatellekkaan, että tuo ensisijainen lähde on ikäänkuin narsistin hovi...mutta ny kun sen sanoit...

        Niin sitähän se kaiketi on...

        Mutta tuo varalähde kuullostaa kyllä karsealta...

        jos ajatellaan ettei narsistilla ole yhtään lähdettä saatavilla niin sittenkö hän ikäänkuin turvautuu viimeiseen vaihtoehtoonsa...varalähteeseen...saadakseen edes jostain/joltain ihailua ja huomiota...tai mitä ny sitten tarvitseekin...rahaa, ruokaa, seksiä, paikan missä asua jne...

      • Käsittääkseni
        12+16=28 kirjoitti:

        "sittenkö hän ikäänkuin turvautuu viimeiseen vaihtoehtoonsa...varalähteeseen..."

        Käsittääkseni ensisijaiset lähteensäkin näyttelevät pääosia ja sivuosia ja ovat statisteinakin heidän repertuaarissaan. Tehokas ja toimiva ensisijainen lähde on korvaamattoman arvokas. Joskus niitä on useita. Sitten on niitä sivulähteitä, jotka uhkaavat kuivua, niitä voi joskus sivumennen käydä katsastamassa, vaikka ihan vaihtelunkin vuoksi, jos sieltä jotain heruisi, uuttakin, hetken aikaa.

        En tiedä tilanteesta, jossa narsistilla ei olisi yhtään lähdettä saatavilla. Nuohan masentuvat myös. Voivat kuulemma erakoitua ja rusentua itsesäälin vallassa. En usko, että tuolloin kelpaa varalähdekään. Hiukan pitää olla puhtia päällä, että voi varalähteelle käydä kerskailemassa menestyksellään. Ei varmaan alennustilaansa näyttele missä tahansa, edes. Tottakai vihoviimeiselle varalähteelle riittää vähempi.

      • jäljillä
        Käsittääkseni kirjoitti:

        "En tiedä tilanteesta, jossa narsistilla ei olisi yhtään lähdettä saatavilla. Nuohan masentuvat myös. Voivat kuulemma erakoitua ja rusentua itsesäälin vallassa. "

        Hyviä pointteja. Joskus alkoholin suurkäyttö muuttuu alkoholismiksi muun stimulanssin puutteessa juuri yo. kaltaisessa esimerkissä.

      • iuyiytuyiuoiuyo
        Käsittääkseni kirjoitti:

        "sittenkö hän ikäänkuin turvautuu viimeiseen vaihtoehtoonsa...varalähteeseen..."

        Käsittääkseni ensisijaiset lähteensäkin näyttelevät pääosia ja sivuosia ja ovat statisteinakin heidän repertuaarissaan. Tehokas ja toimiva ensisijainen lähde on korvaamattoman arvokas. Joskus niitä on useita. Sitten on niitä sivulähteitä, jotka uhkaavat kuivua, niitä voi joskus sivumennen käydä katsastamassa, vaikka ihan vaihtelunkin vuoksi, jos sieltä jotain heruisi, uuttakin, hetken aikaa.

        En tiedä tilanteesta, jossa narsistilla ei olisi yhtään lähdettä saatavilla. Nuohan masentuvat myös. Voivat kuulemma erakoitua ja rusentua itsesäälin vallassa. En usko, että tuolloin kelpaa varalähdekään. Hiukan pitää olla puhtia päällä, että voi varalähteelle käydä kerskailemassa menestyksellään. Ei varmaan alennustilaansa näyttele missä tahansa, edes. Tottakai vihoviimeiselle varalähteelle riittää vähempi.

        Minulle narsku sanoi että olen ykkönen:D Sitten meni jotenkin hieman hämilleen, kun jo epäilin siinä vaiheessa ettei kaikki ole ihan ok, ja vastasin että en halua olla ykkönen vaan ainoa..
        Lopulta en varmasti ollut se ykkönenkään. Olin liian hankala.

      • 4+2=6
        iuyiytuyiuoiuyo kirjoitti:

        Minulle narsku sanoi että olen ykkönen:D Sitten meni jotenkin hieman hämilleen, kun jo epäilin siinä vaiheessa ettei kaikki ole ihan ok, ja vastasin että en halua olla ykkönen vaan ainoa..
        Lopulta en varmasti ollut se ykkönenkään. Olin liian hankala.

        "Minulle narsku sanoi että olen ykkönen:D"

        Niin...minun tapauksessani Ännäni jaotteli asiat näin...kahta en vaihda...toinen oli hänen silloinen seurustelukumppaninsa ja toinen ns. vakipano, joka olin minä...

        Että joo...narsisteille lie hyvin tyypillistä jotenkin luokitella ihmisiä ns. tarvejärjestykseen...

        Noh, sitten kuvaan astui tuo Ännääni palavasti rakastunut nuoruuden ihastus...ja hänen pakkansa meni sekaisin...

        Ainakin minulle kertomansa mukaan tuo seurustelusuhde päättyi...syystä että kuulemma kertoi pettäneensä...

        Siitä huolimatta jäivät kuulemma erittäin läheisiksi ystäväksi...viettivät edelleen sen eksän kanssa yhteisiä viikonloppuja...kun omien sanojensa mukaan sen eksänkin seksin saannista piti huolehtia...ja nainen oli kuulemma kovin yksinäinen, masentunutkin...

        Noh...minä tulin järkiini, että ns. vakipanokin lakkasi antamasta...

        kun omasta puolestani alkoi tuntua siltä että naisia oli ihan liikaa...kun siinä loppupeleissä kertoili että sekin nainen siellä oli rakastunut häneen ja sekin jne...kuin myös alkoi tuntua siltä, että minulle yritettiin tyrkyttää jotain sellaista roolia, jota en omakseni kokenut enkä halunnut...

        Omasta puolestaan siinä loppuvaiheessa Ännä toki päätti suhteen jo monesti, jonka sitten samantien peruikin, usein jo saman päivän aikana, ettei mukamas sitä tarkoittanut...

        Että oli se hyvin kummallista se loppuaika...

      • ttfdfgjkollknnnl
        4+2=6 kirjoitti:

        Oli kyllä todella outoa loppuaika. Meillä minä olin se joka jatkuvasti laittoi suhteen poikki. Kun en yhtään voinut luottaa. Sitten tuli ikävä ja aina narsku otti takaisin. Oli kuulema kaksi yötä itkenyt takiani.. Ihmettelen kyllä miksi otti?? Eikö vaan ollut muita yhtä sopivia uhreja. Joku sanoi että meidät on ehdollistettu. Hyvin sanottu! Selittää miksi tunne ei helposti mene ohi.

      • Ottaa "takaisin"
        ttfdfgjkollknnnl kirjoitti:

        " kaksi yötä itkenyt takiani.. Ihmettelen kyllä miksi otti?? Eikö vaan ollut muita yhtä sopivia uhreja. "

        Ottaa "takaisin" minunkin n:ni. Hyvä jaottelu tuo "sopiva uhri". : ).

        Minusta taas "ehdollistettu" kuulostaa ihan Pavlovin koirakokeelta. Sittemmin on ajateltu ihmisen olevan mutkikkaampi : ). Itse uhrina koen, että olen myös löytänyt itselleni sopivan paikan. Luultavasti siksi, kun hän aluksi oli niin lutuinen... Ja juuri noin antoi minun ymmärtää, -että olin löytänyt sopivan paikan, ja se tuntui hänelle myös sopivan mitä parhaimmin. Elin elämäni onnea.

        Kuka haluaisi luopua elämänsä onnesta! Eikö elämän onni ole kaiken täyttymys?

      • 16+2=?

        "Niin...minun tapauksessani Ännäni jaotteli asiat näin...kahta en vaihda...toinen oli hänen silloinen seurustelukumppaninsa ja toinen ns. vakipano, joka olin minä...".

        Meillä sellainen kuvio, että seurustelukumppanin lisäksi narsistilla oli vakkarihuora, jota kävi panemassa. Kärsi kaiketi jonkinlaisesta madonna-huora -kompleksista.

      • Sanoi ykköseksi ja..

        Niin, ja minunkin n. sanoi minua ykköseksi. Voi sitä sanoinkuvaamatonta hartautta, jolla hän sen teki. Kaiken vakuuttavuutensa laittoi peliin, katsoi silmiin ja mitä muuta olisin voinut ajatella, kuin että olen ykkönen. Kaikki se muu kiihkeä rakkaus ja asioiden valmistelu niin, että olemme koko elämämme yhdessä...

        Se "ykkönen" tuntui hänen ilmauksissaan olevansa se, millä hän menee... Tiedustelin myös tuon numeroilmoituksen taustaa, tietysti hellästi ja hymynvire huulessa, tietäen itsevarmasti, että laskutoimitukset olisivat vain sana menneisyydestä, ja tulisi poistumaan, niinkuin kaikki muukin ylilapsellinen, joista hän raukka oli suuremman, minunlaiseni onnen puuttuessa kärsinyt. Hänen kärsimyksensä olisivat ohi. Julmat ja ajattelemattomat, tai muuten vain liian vähäpätöiset ja osaamattomat naiset menneisyyttä. Onni oli kohdannut myös häntä.

        Hän selitti, että "ykkönen" tarkoittaa, että olen hänen elämässään hänen muun perheensä ohi. Selitin tietysti järkevänä ihmisenä, että en halua tavallani mennä hänen muun perheensä ohi, vaan olisin ikäänkuin eri alueella.

        Hän ei enää toistanut ykkös-sanaa -minun kanssani. Seuraavaksi sitten muualla... Mutta voin kuvitella, miten ykkönen sanana on hänelle työkalu, kuin tiirikka viimeisen murrettavan oven kanssa, ennenkuin pääsee käsiksi rikkauksiin...

        Tuntuu olevan ykkönen kovin suosittu sana, varsinkin narsisteilla. Ehkä se kuulostaa trendikkäältä myös... että on sen takia narsistien sanavalinnoissa tärkeä. Ja ehkä valmistelee myös tulevaa, jossa kakkosilla ja kolmosilla jne on tärkeä rooli uhrin ykköstunteen vahvistajana. Tosin minua alkoi kuukausien päästä huolestuttamaan, kun aina soi puhelin, ja naiset menneisyydestä kyselivät.

        Omistajan elkein vaadin häntä saamaan lopetetuksi naisten soittelun ja aloin muutenkin nähdä, että hän oli naisille aivan liian laupias ja suopea, että olisi voinut päästä niistä eroon. Onneksi hän oli minun kanssani niin rakastuneen oloinen, vaikka ei minun huomauttamisistani pitänytkään.

        Joskus sai jopa impulsiivisen raivarin, kun edellistä edellisempi vakkari soitti, ja kysyi neuvoa miesten askareisiin, joita ei osannut itse. Sain alkaa näkemään, että siellä menneisyydessä oli hahmoja, jotka eivät tajunneet lainkaan, kuka ja mikä minä olin. Ja sain myös nähdä, että narsisti ei ollut minua halukas sinnepäin enempää esittelemään ylivoimaisena voittajana, jonka miehelle ei menneisyys merkitse enää paljon mitään.

        Niinhän uskoin. Vielä uskoin, että oli vain ajankysymys, koska narsisti (joksi en häntä silloin tiennyt) alkaa tajuamaan, miten oikeaa elämää eletään minun kanssani.

      • ggghjkmlöörd
        Ottaa "takaisin" kirjoitti:

        " kaksi yötä itkenyt takiani.. Ihmettelen kyllä miksi otti?? Eikö vaan ollut muita yhtä sopivia uhreja. "

        Ottaa "takaisin" minunkin n:ni. Hyvä jaottelu tuo "sopiva uhri". : ).

        Minusta taas "ehdollistettu" kuulostaa ihan Pavlovin koirakokeelta. Sittemmin on ajateltu ihmisen olevan mutkikkaampi : ). Itse uhrina koen, että olen myös löytänyt itselleni sopivan paikan. Luultavasti siksi, kun hän aluksi oli niin lutuinen... Ja juuri noin antoi minun ymmärtää, -että olin löytänyt sopivan paikan, ja se tuntui hänelle myös sopivan mitä parhaimmin. Elin elämäni onnea.

        Kuka haluaisi luopua elämänsä onnesta! Eikö elämän onni ole kaiken täyttymys?

        No toki siitä hieman tulee koirat mieleen:D No manipulointi sitten. Ei vaan voi vieläkään uskoa miten taitavasti manipuloi. Sitten sanoi ettei meillä enää ikinä voisi olla mitään. Miten narsku voikaan sanoa noin:D Sitä ennen olin kyllä sanonut häntä narsistiksi. Myöhemmin VIElä yritti jankata asioita ja syyttää kaikesta minua. Olla vielä väleissä, tekstailla joutavuuksia. Mutta ei vähääkään tullut missään vaiheessa vastaan. Suostunut selittämään epäkohtia muulla kuin minun "sekopäisyydellä". Näen taas kauniita asioita. Yksityiskohtia mitä ei harmaan sumun ja pahan olon aikaan nähnyt. Silti välillä ikävöin! On tämä sairasta!!

      • 15+15=30
        16+2=? kirjoitti:

        "Niin...minun tapauksessani Ännäni jaotteli asiat näin...kahta en vaihda...toinen oli hänen silloinen seurustelukumppaninsa ja toinen ns. vakipano, joka olin minä...".

        Meillä sellainen kuvio, että seurustelukumppanin lisäksi narsistilla oli vakkarihuora, jota kävi panemassa. Kärsi kaiketi jonkinlaisesta madonna-huora -kompleksista.

        "Meillä sellainen kuvio, että seurustelukumppanin lisäksi narsistilla oli vakkarihuora, jota kävi panemassa. Kärsi kaiketi jonkinlaisesta madonna-***** -kompleksista."

        Noh, minä saatoin ehkä Ännän ajatusmaailman mukaan olla juurkin tuollainen vakkarihuora...

        päätelleen loppupelien suhtautumistavasta minuun, kuin myös minulle usein tyrkytetyistä ilkeistä vihjailuista tapaamisten jälkeen ...joku pääsee liukkaille...

        En tiedä pitikö hän minua sellaisena, mutta jotenkin jälkeen päin tuntuu että hän hyvin monin tavoin yritti ikäänkuin tyrkyttää sitä roolia minulle...

        esim. kertoi jostain tuntemastaan naisesta, joka oli kuulemma osannut naisena järjestää asiansa hyvin ... oli kuulemma kolmekin miestä...joita tapaili säännöllisesti...

        Mustishan hän oli itse naisistaan ...joskus jopa minusta...mutta loppupeleissä kun ns. arvoni oli laskenut...niin jotenkin tuli maku, että hän tarjosi minulle sitten "sellaisen" naisen roolia...

        Sitäkin olen miettinyt, että kun hän aina joskus heitti ajatuksena ystäviini/tuttaviini liitttyen... että tulisko joku heistä ns. kolmanneksi meidän tapaamisiimme...johon vastasin, etteivät ystäväni ole "sellaisia" naisia, enkä tiedä tutuistani, mutten koskaan kenellekkään kehtaisi edes tuollaista puhua...

        Että en tiedä...pitikö hän oikeasti minua "sellaisena" naisena...vaiko yritti tehdä minusta sellaista...vaiko vain omaa käytöstään/tekemisisään projisoi minuun...

        Näin jälkeenpäin mietin joskus sitäkin...että kylllähän se seksillä vouhkaaminen, seksuaalisuuden korostamisen...siitä jatkuvasti puhuminen/sen ajatteleminen ...saattaa jossain tapauksissa tehdäkin ihmisestä sellaisen...

        Että onneksi minun kohdallani kuitenkin järki vei voiton ja tuo seksiin perustuva suhde päättyi ja sen päättymisen jälkeen...seksuaalisuuskin on asettunut osaksi ns. normaalia elämää/parisuhdetta...joka toki on tärkeä osa sekin...mutta sen lisäksi on paljon muutakin puhuttavaa/yhteistä tekemistä...

        Että minun kohdallani Ännä oli väärässä...ettei mukamas kukaan mies kiinnostu minusta kuin pelkästään "siinä mielessä"...Eräänlaista naisen mitätöimistä tuokin...tiedä sitten pyrkikö hän siihen, että itsekin ajattelisin niin...

        Että saisi taas todisteen siitä jo suhteen alkuaikoina esille tuomastaan ajatuksesta...että kaikki on naiset on "sellaisia"...sitä munaa vaan...

        Tuossakin piilee yksi kompatuskiveni liittyen suhteen alkuun...minä luulin että tuo ajatus oli syntynyt Ännälleni petetyksi tulemisen myötä...hän valehteli avioeronsa syistä...

        Kaiketi minä sitten yritin ikäänkuin todistaa...ettei kaikki naiset ole...kunnes loppupeleissä tajusin, että ehkä oli tarkoitus saada minut itsenikin uskomaan niin...ja muuttumaan itsekin naisena "sellaiseksi"...

        Kun jotenkin Ännäni ajatusmaailman mukaan...hänen sanomisiaan lainatakseni...

        ne on ne naiset, jotka seksiä haluaa, eikä hän...hän vain auttoi naisia joilla ollut narsisti puoliso tai muuten huonossa jamassa olleita/rumia naisia...tarjoamalla lämpöä ja läheisyyttä...mutta pakkohan sitä sitten on naida jos kerran märkä pimppi eteen pannaan...

        Että otti itselleen ikäänkuin uhrin roolin hänkin...
        en minä, mutta kun ne naiset...

      • Lisäys: Sai siis
        Sanoi ykköseksi ja.. kirjoitti:

        Niin, ja minunkin n. sanoi minua ykköseksi. Voi sitä sanoinkuvaamatonta hartautta, jolla hän sen teki. Kaiken vakuuttavuutensa laittoi peliin, katsoi silmiin ja mitä muuta olisin voinut ajatella, kuin että olen ykkönen. Kaikki se muu kiihkeä rakkaus ja asioiden valmistelu niin, että olemme koko elämämme yhdessä...

        Se "ykkönen" tuntui hänen ilmauksissaan olevansa se, millä hän menee... Tiedustelin myös tuon numeroilmoituksen taustaa, tietysti hellästi ja hymynvire huulessa, tietäen itsevarmasti, että laskutoimitukset olisivat vain sana menneisyydestä, ja tulisi poistumaan, niinkuin kaikki muukin ylilapsellinen, joista hän raukka oli suuremman, minunlaiseni onnen puuttuessa kärsinyt. Hänen kärsimyksensä olisivat ohi. Julmat ja ajattelemattomat, tai muuten vain liian vähäpätöiset ja osaamattomat naiset menneisyyttä. Onni oli kohdannut myös häntä.

        Hän selitti, että "ykkönen" tarkoittaa, että olen hänen elämässään hänen muun perheensä ohi. Selitin tietysti järkevänä ihmisenä, että en halua tavallani mennä hänen muun perheensä ohi, vaan olisin ikäänkuin eri alueella.

        Hän ei enää toistanut ykkös-sanaa -minun kanssani. Seuraavaksi sitten muualla... Mutta voin kuvitella, miten ykkönen sanana on hänelle työkalu, kuin tiirikka viimeisen murrettavan oven kanssa, ennenkuin pääsee käsiksi rikkauksiin...

        Tuntuu olevan ykkönen kovin suosittu sana, varsinkin narsisteilla. Ehkä se kuulostaa trendikkäältä myös... että on sen takia narsistien sanavalinnoissa tärkeä. Ja ehkä valmistelee myös tulevaa, jossa kakkosilla ja kolmosilla jne on tärkeä rooli uhrin ykköstunteen vahvistajana. Tosin minua alkoi kuukausien päästä huolestuttamaan, kun aina soi puhelin, ja naiset menneisyydestä kyselivät.

        Omistajan elkein vaadin häntä saamaan lopetetuksi naisten soittelun ja aloin muutenkin nähdä, että hän oli naisille aivan liian laupias ja suopea, että olisi voinut päästä niistä eroon. Onneksi hän oli minun kanssani niin rakastuneen oloinen, vaikka ei minun huomauttamisistani pitänytkään.

        Joskus sai jopa impulsiivisen raivarin, kun edellistä edellisempi vakkari soitti, ja kysyi neuvoa miesten askareisiin, joita ei osannut itse. Sain alkaa näkemään, että siellä menneisyydessä oli hahmoja, jotka eivät tajunneet lainkaan, kuka ja mikä minä olin. Ja sain myös nähdä, että narsisti ei ollut minua halukas sinnepäin enempää esittelemään ylivoimaisena voittajana, jonka miehelle ei menneisyys merkitse enää paljon mitään.

        Niinhän uskoin. Vielä uskoin, että oli vain ajankysymys, koska narsisti (joksi en häntä silloin tiennyt) alkaa tajuamaan, miten oikeaa elämää eletään minun kanssani.

        "Joskus sai jopa impulsiivisen raivarin, kun edellistä edellisempi vakkari soitti, ja kysyi neuvoa miesten askareisiin, joita ei osannut itse."

        Lisäys: Sai siis impulsiivisen raivarin minun hermostumisestani, kun sanoin, että laita puhelin kiinni. Ja kun puhelin ei mennyt kiinni, sanoin vaativammin. Pysäytti auton, ja meinasi heittää minut ulos. Ulkona satoi, ja sanoi vain, että ala mennä. Istuin paikoillani, ja ajattelin, että sillä on ohimenevä henkinen saurauskohtaus. Olihan se nyt irvokasta. Minä, hänen ylivoimainen ykkösrakastettunsa, odotin yhteistä kiihkeää iltaa, jota oli edeltänyt ihana yhteinen päivä. Ja yhtäkkiä, kun joku entinen alkoholisoitunut röyhkimys soittaa, jolla ei ollut mitään merkitystä hänelle, hän on hetken mielijohteesta valmis heittämään minut sateeseen!

        Tuosta on vuosia. Nykyään vaadin häntä sulkemaan puhelimen, kun tulee luokseni. Hän tekee sen jo oma-aloitteisesti, usein ennen kuin on tullut edes ovesta sisään.

        Meillä kaikilla on hintamme. Tuo on minun hintani hänelle, toistaiseksi.

      • kaikuvastaa
        15+15=30 kirjoitti:

        "Meillä sellainen kuvio, että seurustelukumppanin lisäksi narsistilla oli vakkarihuora, jota kävi panemassa. Kärsi kaiketi jonkinlaisesta madonna-***** -kompleksista."

        Noh, minä saatoin ehkä Ännän ajatusmaailman mukaan olla juurkin tuollainen vakkarihuora...

        päätelleen loppupelien suhtautumistavasta minuun, kuin myös minulle usein tyrkytetyistä ilkeistä vihjailuista tapaamisten jälkeen ...joku pääsee liukkaille...

        En tiedä pitikö hän minua sellaisena, mutta jotenkin jälkeen päin tuntuu että hän hyvin monin tavoin yritti ikäänkuin tyrkyttää sitä roolia minulle...

        esim. kertoi jostain tuntemastaan naisesta, joka oli kuulemma osannut naisena järjestää asiansa hyvin ... oli kuulemma kolmekin miestä...joita tapaili säännöllisesti...

        Mustishan hän oli itse naisistaan ...joskus jopa minusta...mutta loppupeleissä kun ns. arvoni oli laskenut...niin jotenkin tuli maku, että hän tarjosi minulle sitten "sellaisen" naisen roolia...

        Sitäkin olen miettinyt, että kun hän aina joskus heitti ajatuksena ystäviini/tuttaviini liitttyen... että tulisko joku heistä ns. kolmanneksi meidän tapaamisiimme...johon vastasin, etteivät ystäväni ole "sellaisia" naisia, enkä tiedä tutuistani, mutten koskaan kenellekkään kehtaisi edes tuollaista puhua...

        Että en tiedä...pitikö hän oikeasti minua "sellaisena" naisena...vaiko yritti tehdä minusta sellaista...vaiko vain omaa käytöstään/tekemisisään projisoi minuun...

        Näin jälkeenpäin mietin joskus sitäkin...että kylllähän se seksillä vouhkaaminen, seksuaalisuuden korostamisen...siitä jatkuvasti puhuminen/sen ajatteleminen ...saattaa jossain tapauksissa tehdäkin ihmisestä sellaisen...

        Että onneksi minun kohdallani kuitenkin järki vei voiton ja tuo seksiin perustuva suhde päättyi ja sen päättymisen jälkeen...seksuaalisuuskin on asettunut osaksi ns. normaalia elämää/parisuhdetta...joka toki on tärkeä osa sekin...mutta sen lisäksi on paljon muutakin puhuttavaa/yhteistä tekemistä...

        Että minun kohdallani Ännä oli väärässä...ettei mukamas kukaan mies kiinnostu minusta kuin pelkästään "siinä mielessä"...Eräänlaista naisen mitätöimistä tuokin...tiedä sitten pyrkikö hän siihen, että itsekin ajattelisin niin...

        Että saisi taas todisteen siitä jo suhteen alkuaikoina esille tuomastaan ajatuksesta...että kaikki on naiset on "sellaisia"...sitä munaa vaan...

        Tuossakin piilee yksi kompatuskiveni liittyen suhteen alkuun...minä luulin että tuo ajatus oli syntynyt Ännälleni petetyksi tulemisen myötä...hän valehteli avioeronsa syistä...

        Kaiketi minä sitten yritin ikäänkuin todistaa...ettei kaikki naiset ole...kunnes loppupeleissä tajusin, että ehkä oli tarkoitus saada minut itsenikin uskomaan niin...ja muuttumaan itsekin naisena "sellaiseksi"...

        Kun jotenkin Ännäni ajatusmaailman mukaan...hänen sanomisiaan lainatakseni...

        ne on ne naiset, jotka seksiä haluaa, eikä hän...hän vain auttoi naisia joilla ollut narsisti puoliso tai muuten huonossa jamassa olleita/rumia naisia...tarjoamalla lämpöä ja läheisyyttä...mutta pakkohan sitä sitten on naida jos kerran märkä pimppi eteen pannaan...

        Että otti itselleen ikäänkuin uhrin roolin hänkin...
        en minä, mutta kun ne naiset...

        15 15=30, kysyisin sinulta, mistä päin ja minkä ikäinen tai ikähaarukassa tämä " liukkaille" päästäjä on? Onko sama ja samat sanat kuin tällä tuntemallani sankarilla?

      • expanttivanki :-p
        ggghjkmlöörd kirjoitti:

        No toki siitä hieman tulee koirat mieleen:D No manipulointi sitten. Ei vaan voi vieläkään uskoa miten taitavasti manipuloi. Sitten sanoi ettei meillä enää ikinä voisi olla mitään. Miten narsku voikaan sanoa noin:D Sitä ennen olin kyllä sanonut häntä narsistiksi. Myöhemmin VIElä yritti jankata asioita ja syyttää kaikesta minua. Olla vielä väleissä, tekstailla joutavuuksia. Mutta ei vähääkään tullut missään vaiheessa vastaan. Suostunut selittämään epäkohtia muulla kuin minun "sekopäisyydellä". Näen taas kauniita asioita. Yksityiskohtia mitä ei harmaan sumun ja pahan olon aikaan nähnyt. Silti välillä ikävöin! On tämä sairasta!!

        Manipunoinnilla toinen saadaan rakastumaan ehdollistamalla saadaan hänet pysymään siinä roolissa minkä toinen on luonut jo ennen ensitapaamista.

        Oppiihan karhutkin tanssimaan ihmisten keskellä.... ;-)

      • 1+18=19
        kaikuvastaa kirjoitti:

        15 15=30, kysyisin sinulta, mistä päin ja minkä ikäinen tai ikähaarukassa tämä " liukkaille" päästäjä on? Onko sama ja samat sanat kuin tällä tuntemallani sankarilla?

        "15 15=30, kysyisin sinulta, mistä päin ja minkä ikäinen tai ikähaarukassa tämä " liukkaille" päästäjä on?"

        Noh, suoraan kysymykseen suora vastaus...

        ikähaarukka 55-60?...tarkkaa ikää en tiedä...kun joskus tuntui ettei Ännä itsekään oikein sitä tiennyt...ja alue on Pohjanmaa...

      • 6+1=?
        15+15=30 kirjoitti:

        "Meillä sellainen kuvio, että seurustelukumppanin lisäksi narsistilla oli vakkarihuora, jota kävi panemassa. Kärsi kaiketi jonkinlaisesta madonna-***** -kompleksista."

        Noh, minä saatoin ehkä Ännän ajatusmaailman mukaan olla juurkin tuollainen vakkarihuora...

        päätelleen loppupelien suhtautumistavasta minuun, kuin myös minulle usein tyrkytetyistä ilkeistä vihjailuista tapaamisten jälkeen ...joku pääsee liukkaille...

        En tiedä pitikö hän minua sellaisena, mutta jotenkin jälkeen päin tuntuu että hän hyvin monin tavoin yritti ikäänkuin tyrkyttää sitä roolia minulle...

        esim. kertoi jostain tuntemastaan naisesta, joka oli kuulemma osannut naisena järjestää asiansa hyvin ... oli kuulemma kolmekin miestä...joita tapaili säännöllisesti...

        Mustishan hän oli itse naisistaan ...joskus jopa minusta...mutta loppupeleissä kun ns. arvoni oli laskenut...niin jotenkin tuli maku, että hän tarjosi minulle sitten "sellaisen" naisen roolia...

        Sitäkin olen miettinyt, että kun hän aina joskus heitti ajatuksena ystäviini/tuttaviini liitttyen... että tulisko joku heistä ns. kolmanneksi meidän tapaamisiimme...johon vastasin, etteivät ystäväni ole "sellaisia" naisia, enkä tiedä tutuistani, mutten koskaan kenellekkään kehtaisi edes tuollaista puhua...

        Että en tiedä...pitikö hän oikeasti minua "sellaisena" naisena...vaiko yritti tehdä minusta sellaista...vaiko vain omaa käytöstään/tekemisisään projisoi minuun...

        Näin jälkeenpäin mietin joskus sitäkin...että kylllähän se seksillä vouhkaaminen, seksuaalisuuden korostamisen...siitä jatkuvasti puhuminen/sen ajatteleminen ...saattaa jossain tapauksissa tehdäkin ihmisestä sellaisen...

        Että onneksi minun kohdallani kuitenkin järki vei voiton ja tuo seksiin perustuva suhde päättyi ja sen päättymisen jälkeen...seksuaalisuuskin on asettunut osaksi ns. normaalia elämää/parisuhdetta...joka toki on tärkeä osa sekin...mutta sen lisäksi on paljon muutakin puhuttavaa/yhteistä tekemistä...

        Että minun kohdallani Ännä oli väärässä...ettei mukamas kukaan mies kiinnostu minusta kuin pelkästään "siinä mielessä"...Eräänlaista naisen mitätöimistä tuokin...tiedä sitten pyrkikö hän siihen, että itsekin ajattelisin niin...

        Että saisi taas todisteen siitä jo suhteen alkuaikoina esille tuomastaan ajatuksesta...että kaikki on naiset on "sellaisia"...sitä munaa vaan...

        Tuossakin piilee yksi kompatuskiveni liittyen suhteen alkuun...minä luulin että tuo ajatus oli syntynyt Ännälleni petetyksi tulemisen myötä...hän valehteli avioeronsa syistä...

        Kaiketi minä sitten yritin ikäänkuin todistaa...ettei kaikki naiset ole...kunnes loppupeleissä tajusin, että ehkä oli tarkoitus saada minut itsenikin uskomaan niin...ja muuttumaan itsekin naisena "sellaiseksi"...

        Kun jotenkin Ännäni ajatusmaailman mukaan...hänen sanomisiaan lainatakseni...

        ne on ne naiset, jotka seksiä haluaa, eikä hän...hän vain auttoi naisia joilla ollut narsisti puoliso tai muuten huonossa jamassa olleita/rumia naisia...tarjoamalla lämpöä ja läheisyyttä...mutta pakkohan sitä sitten on naida jos kerran märkä pimppi eteen pannaan...

        Että otti itselleen ikäänkuin uhrin roolin hänkin...
        en minä, mutta kun ne naiset...

        Osaisiko joku kertoa, miksi narsisti käyttää maksullisia seksipalveluja tilanteessa, jossa "piparia" saisi kotonakin yllin kyllin. Puoliso oli ulkomuodoltaan viehättävä ja sensuelli, mutta tämä ei riittänyt narsistille. Kiusanteoksi yms. en osaisi sitä nimittää sillä hän hän salasi asian vuosia. Lähteiden etsintä, mutta miksi huorista?

      • Kokee sielunveljeytt
        6+1=? kirjoitti:

        Osaisiko joku kertoa, miksi narsisti käyttää maksullisia seksipalveluja tilanteessa, jossa "piparia" saisi kotonakin yllin kyllin. Puoliso oli ulkomuodoltaan viehättävä ja sensuelli, mutta tämä ei riittänyt narsistille. Kiusanteoksi yms. en osaisi sitä nimittää sillä hän hän salasi asian vuosia. Lähteiden etsintä, mutta miksi huorista?

        Kokee sielunveljeyttä onnettomien pohjalla olevien hyljeksittyjen ja halveksittujen syrjittyjen maksullisten h:en kanssa. Yhteiset keskusteluaiheet ja ihailu naisten tapaa käyttää hyväkseen miehiä ja myydä "rakkautta" pelkän rahan vuoksi.

        Myös kaverien käytös vetää puoleensa. Jos n:n kaverit käyttävät näitä, en tiedä, mihin huonoon heikko narsisti ei sortuisi muiden mukana, näytelläkseen samanlaista kuin muut. Tuohan on hänelle elintärkeää. Näin löytyy yhteisyys myös mieskavereihin, joka muuten on n:lle tosi vaikeaa.

        Toiminnan helppous. Narsisti voi myös olla ja useimmiten kai onkin, no, on sana hukassa eikä löydy (sellainen, kun tykkää rumasta ja huonosta ja rikkinäisestä ja iljettävästä, kun on seksistä kyse). Ei siis normaali...

      • ...löytyi lopulta,
        Kokee sielunveljeytt kirjoitti:

        " Ei siis normaali... " ...löytyi lopulta, PERVERSSI.

    • Olen iloinen, kun

      "Ja miten onnistuu olla kuukausia ja jopa vuosi poissa yhtäsoittoa kotoaan,"

      Olen iloinen, kun kysyt tuollaista. Minusta tuo on rehellinen kysymys. Saanko minä kysyä, miten hän asuu luonasi, miten määrittelet, että hänen kotinsa on sinun luonasi. Vai asutko sinä hänen asunnossaan, vai miten?

      Minun luonani käy yksi narsisti, mutta hänellä on oma asunto, ja on virallisesti poikamies. Hänellä on ollut meidän yhdessäoloaikana ainakin kolme tai neljä hyväksikäyttösuhdetta, jossa hän on majaillut naisen luona.

    • laukkuryssä

      Olen ollut narsistin kanssa liki 30 vuotta liitossa, ja meillä on kaksi lasta ja omakotitalo ja yhteinen asuntolaina. Virallisesti hän on kirjoilla tässä osoitteessa.
      Pisin aika minkä hän on ollut poissa on ollut avioliittomme aikana 4 vuotta. Teillä tietymättömillä. Palasi yks päivä kotia kuin mitään ei olisi tapahtunut ja sanoi, kun kysyttiin, että missäpä mahdoit olla, että en ole ollut missään koskaan ja minun täytyy uskoa häntä. Ja kun en uskonut, olin hullu ja vaikka mitä. Aivan huvittavaa ja naurattaakin tämä touhu jo kun muuta ei voi.
      Joka vuosi talvet suurinpiirtein täydellisesti kadoksissa, ja palaa joskus kesällä ja käy kääntymässä ja taas mennään. Saattaa mennä ulos tekemään jotain kotiaskaretta ja kun menet katsomaan onkin herra kadonnut.
      Jos olet sopinut jotain tehtäväksi, herra ei saavukaan paikalle vaan ilmestyy kolmen päivän jopa viikon kuluttua takaisin muina miehinä. Ja koskaan et selitystä ole saanut hänen poissaoloilleen. Ja jos yrität kysyä, niin lähtee jälleen ja katoaa tai vetää turpaan, ja katoaa.
      En ole eläissäni törmännyt aiemmassa elämässäni tuollaiseen epeliin. Kyllä menee hämmästys ihmetyksen suuhun tätä touhua katsellessa. Voin kertoa uskomattomia juttuja herran tempauksista. Parempaa teatteria ei enää kaipaa näille kulmille. Ei tarvii maksaa itseään kipeäksi kaliista teatterilipuista, kyllä nämä uskomattomat ilmaisesitykset paremmankin teatteriestyksen voittaa. Että ihan pitkästyy välillä, kun ei ole maisemissa virkistämässä työn rasittamia alamaisiaan.

    • Maksaako hän

      "Olen ollut narsistin kanssa liki 30 vuotta liitossa, ja meillä on kaksi lasta ja omakotitalo ja yhteinen asuntolaina."

      Maksaako hän asuntolainasta oman osansa, vai kokonaan, poissaollessaan? Tuosta, kun puhut työn rasittamista alamaisista, voisi ajatella, että sinä maksat. Ihanko teille tietymättömille häviää niin pitkäksi ajaksi, että neljä vuottakin hujahti? Mitään tietoa ei löytynyt mistään? Minkä alan miehiä on?

      Käyttänee alkoholia... Vai?

      Onko sillä paljon mieskavereita? Jos on porukoitunut ja sillätavalla verkostoitunut, niin voi tehdä pimeitä hommia jossain, niin sitten ei löydy nimellä hakemalla, jos et tunne sen piirejä.

      Hyvä kun kysyt. Tämä sama ei ole, joka käy minun luonani, tämä on omalla nimellä, eikä ole naimisissa. Mutta aika huitelia on ja. Uskon tuon sinun juttusi, tuolla tavalla voi kyllä käyttäytyä muukin kuin narsisti. Avioliitto on kovin pitkä, jos on ihan aito narsisti.

      • laukkuryssä

        Maksaa kyllä laskut, on myös oma salainen tili, joka paljastui.Ei ole koskaan ollut rahan perään mikään kranttu, ei ole välittänyt! Minä olen saanut hoitaa sen puolen mieleni mukaan. Talous on minun ansiosta aina ollut kunnossa.
        Olemme olleet avoliitossa, joten hän voi aivan hyvin esittäytyä miksi huvittaa.
        Hyväksi isäksi ja hyväksi ihmiseksi on itseään kehunut.Minä olen paska äiti ja vanhempi.Pilaan lapset jne. Lähtiessään sylkee silmille ja katoaa. Ihan neljä vuotta, tosi on.Saavuttuaan jatkoi askareita, jotka oli jääneet kesken neljä vuotta aiemmin.Aikansa teki, ja kyllästyi ja katosi taas. Hieman huvitti tämä pieni lyhyt paussi!
        Kolme vuotta sitten oli koko talven poissa. Ei vastaa puhelimeen.Kännykkä on sitä varten kuulemma kaikille hankittu, että voidaan paremmin pitää yhteyttä toisiimme.Kertaakaan ei ole vastannut puheluihin!.Varattu on aina, tai esto päällä. Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä! Enkä minäkään enää jaksa välittää, enkä ole koskaan vaivautunut perään kyselemään, jos on mennyt, niin menköön. Se kun on niin turhaa ollut!
        Kotona ollessaan, ne harvat kerra,t kun hän on suvainnut valaista ``elinpiiriään`` läsnäolollaan, kännykkä korvalla jatkuvasti, ja puheluita satelee, ja aina siihen puhuu, jatkuvasti. Naurattaa tämä yhteydenpito! Olemme olleet kuin ilmaa kaikki hänelle kaikki nämä vuodet. Ja aina muka hakeutuu ja varmistaa itselleen menomestaa kenen luokse jo sopinut menevänsä. Ja aina muka syynä ollut se, ettei täällä voi olla kun muija v.....lee, vaikka et olis kerennyt sanoa mitään tai ollut sanomassakaan, tai et ole ollut edes kotona sillä hetkellä. Peitetarina, uppoaa kaikkiin.Riidoissa aina muijansa kanssa on hän ollut. Varmaan on ollut, niin .... Ja mittään vikaa ei hänessä koskaan ole ollut! Ja ymmärtäjää ja selkään taputtelijaa on varmaan piisannut.
        Ei mielestäni tee pimeitä hommia, ei pysty. Töissä käynyt, ettei nyt kamalan kaus ole voinut lähteä arkena, että ainakin työpaikallaan käynyt. Kotiiin sieltä ei kyllä ole tullut, muualle mennyt, täällä ei ainakaan ole näkynyt.Lomat on sitten eri asia missä ne on viettänyt. Kavereita en tunne ainuttakaan, eikä koskaan ole yhdenkään nimeä maininnut. Yks talvi joka viikonloppu perjantaina haki toalettilaukkunsa ja häipyi .Kävi viikolla joskus nukkumassa lastenhuoneessa, kunnes jätti kokonaan tulematta viikollakaan, ja jäi sille tielleen.
        Kertaakaan ei ole sanonut minne menee tai kysyttäessä vastannut, tai sitten tulee vastaan autolla kun tulen töistä ja on mennyt, kun tulen kotiin. Ja valittaa kun kotonaankaan ei saa olla ja lähtee, ja kysymys on ollut aina siitä, että miksi hän ei ole koskaan kotona.
        Alkoholinkäytöstä en osaa sanoa, täällä ei sitä ole ollut ottamassa ainakaan kertaakaan. Ei ole kertaakaan haissut edes alkoholille. Käyttää varmaan, en usko että on sylkenyt lasiinkaan.
        Kyllä niin aito narsisti on, että itselleen ruokansakin vain osti. Puheet ovat niin samanlaiset kuin täällä narsismin yhteydessä puhuttaessa on esille tullut ja käytös aivan samanlaista. Vissiin minussa on jotain narsistille lähteen lähdettä joka ei ole kokonaan ehtynyt, kun takas on palannut,tai on pakko ollut palata, jos muuta paikkaa ei sillä hetkellä ole ollut. Tai sitten on tullut välillä lepäämään.
        Liitto on pitkä mutta lapset olen saanut kasvatettua. Oikea elinkautinen minulle siis. Ja niin uskomaton että en hurjimmissa unelmissanikaan uskonut tälläiseen rumbaan joutuvani, tälläisia olioita olevan olemassakaan. Mutta nuorena ja kokemattomana ja sinisilmäisenä ei arvannut millaista voi olla elämänkirjo, kun ei normaaliin elämässä koskaan tuollaiseen ilmiöön ollut törmännyt. Merkit oli kyllä, nyt jälkeenpäin kun kelaa, tietyistä asioista nähtävissä, mutta niitä ei osannut silloin yhdistää ko. häiriöön kuuluvaksi.Jos olis silloin tiennyt sen minkä nyt, olis varmasti toiminut toisin. Vanhuus ja viisaus, nuoruus ja hulluus.

    • Olet varmasti

      Olet varmasti tietoinen narsistisista lähteistä. Ja siitä, että selvästi edustat toissijaista narsistista lähdettä. Siihen liittyy arki ja perhe, jotka ovat n:lle suuria ylpeyden aiheita. Edustat sitä asiaa, oli hän paikalla tai ei. Voi että, minkälainen kohtalo sinullakin on.

      Minä edustan n:lle ensisijaista lähdettä. Tämä on kuule muuten kiva osa, mutta kummallinen, että saa olla valmiina antamaan elämästään selityksiä ympäristölle aika kekseliäästi, että saan oman arkeni luistamaan.

      Aikani kärsin ja. Muutuin nimittäin toissijaisesta lähteestä ensisijaiseksi. Minut laitettiin viralta, kun olin liian kova.

      Mutta en voi kun päivitellä. Ymmärrän kyllä, ette halua tietää, mitä hän puuhailee, mutta minä olisin ottanut selville miehen touhut. Olen tätä minunkin tyyppiäni vakoillut välillä. Sitten kun löysi pesäpaikan niin kaukaa, etten enää oikein voinutkaan selvittää, on saanut olla. Samoin en noista lähiömimmeistään ole täyttä selvyyttä saanut, missä on kämpännyt.

      Onhan tuollainen inhottavaa. Hyh-hyh. Se nyt vaan on niinkuin on, enkä minä pysty häntä muuttamaan.

      Mutta sen sinun miehesi ei tarvitse pelätä, että kukaan saa siitä liian kovaa otetta, kun se voi vedota "peheeseesä" ja "vaimoonsa". Olette sen tuki ja turva. Sillä menee luultavasti mukavasti. Elää ihan täydellistä narsistinelämää. Ehkä.

      • 10+13=23

        "Minä edustan n:lle ensisijaista lähdettä"

        Niin jos pidät itseäsi tuollaisena...niin sinun tehtäväsi lienee...sitten tukea ja vahvistaa narsistin kuvitteelista roolia itsestään...ilmankos häntä niin kehuskelet täälläkin...

        "Ensisijainen Narsistinen Lähde vahvistaa narsistin suureellisia fantasioita ja vahvistaa hänen Väärää Itseään, ja siten sallii hänen säädellä hänen heittelevää omanarvontunnettaan. Narsistinen Lähde sisältää informaatiota joka liittyy hänen Väärän Itsensä "oikeellisuuteen", sen kalibrointiin, sen vahvuuteen ja sen oikeaan toimivuuteen. Narsistinen Lähde määrittelee hänen Väärän Itsensä rajat, säätelee sen sisältöä ja korvaa joitakin toimintoja jotka tavallisesti kuuluvat Oikealle, toimivalle Minälle."

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/NarSupply.html

        No ei tuossa mitään kun tunnut viihtyvän osassasi...

        tuota vain jäin miettimään..

        "Olen tätä minunkin tyyppiäni vakoillut välillä"

        Niin voihan olla joskus niinkin, että lähde jahtaa narsistia...

        tässä kuviossa on enää vaikea hahmottaa, kummanko väärää minää tuetaan...

        "Väärä Minä on kaikkea sitä mitä narsisti ei ole: kaikkitietävä, kaikkeen kykenevä, hurmaava, älykäs, rikas tai oikeissa piireissä oleva"

        Noh, tämä ny vaan tämmönen ajatuskuvio...ensisijainen lähteen roolista...

        kun jotenkin ajattelen, että jos on narsistin kanssa hyvin pitkään...niin saattaapi se ensijainen lähdekin kehittää itselleen tuollaisen väärän minän...

        jos ei kykene näkemään omassa toiminassaan/narsistissaan/suhteessaan mitään kielteistä ja selittää huonon kohtelun/oman käytöksensä itselleen aina parhainpäin...kokee hallitsevansa narsistia...

      • 14+16=
        10+13=23 kirjoitti:

        Niin vielä tekee mieli lisätä edelliseen pohdintaani...tuosta väärästä minästä...

        "Sinun pitäisi osata erottaa todellinen itsesi ja narsistin sinulle antama osa. Jotta selviäisit narsistin kanssa, hän pakottaa sinut "kävelemään munankuorilla" ja kehittämään oman Väärän Minäsi. Se ei ole läheskään yhtä monimutkainen kuin hänen Väärä Itsensä - mutta siellä se on, sinussa, "

        että ehkä joskus voi käydä näinkin...

        "Narsisti on läsnä aaveen lailla kauan senkin jälkeen kun hän on kadonnut fyysisesti. Tämä on todellinen vaara, jonka narsistin uhrit joutuvat kohtaamaan: että he tulevat hänen kaltaisikseen, katkeriksi, itsekeskeisiksi, epäempaattisiksi. Tämä on narsistin viimeinen kumarrus estradilla, ikään kuin ylimääräinen kappale taputusten jälkeen"

        että tuolta pohajlta voi ymmärtää joskus sitäkin miksi jotkut uhrit vaikuttavat niin itsekin narsistisilta...haluavat "sen narsistin" elämäänsä...hinnalla millä hyvänsä...kuvitellen että jos jätän "sen narsistin"...niin sitte sille ei jää mitään...että ikäänkuin "sen narsistin" elämässä kaikki hyvä olisi yksinomaan minun varassani...

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Survive.html

      • No niin, huomasit,
        14+16= kirjoitti:

        No niin, huomasit, että minulla oli asiallinen keskustelu tässä jonkun kanssa, ja päätit taas pistää sinäkin lusikkasi soppaan, ettei keskustelu voisi häiriintymättä jatkua.

      • laukkuryssä

        Kiitos kaikille analyyseista! Selvitti kovasti asiaa, ja nyt ymmärtää paremmin narsistin ajatusmaailmaa ja käyttäytyminen on tältä pohjalta ymmärrettävää.
        Minua kiinnostaa vielä se, että, miksi hyväksikäytettävät sitten tietäessään narsistin toimintamallit ja suhteen toivottomuuden, silti suostuvat hyväksikäyttäviksi?

      • 1+3=4
        laukkuryssä kirjoitti:

        "Minua kiinnostaa vielä se, että, miksi hyväksikäytettävät sitten tietäessään narsistin toimintamallit ja suhteen toivottomuuden, silti suostuvat hyväksikäyttäviksi?"

        Noh, omasta puolestani vastaan etten tiennyt narsisteista mitään...ennenkuin vasta suhteen loppumetreillä kun sitä mitätöintiä yms. alkoi tulla aloin ajattelemaan että tässä, siinä ihmisessä on todella jotain kummallista...tai sitten minä olen ihan hullu...

        noh, mieleeni muistui sana narsisti ja varsinkin sen jälkeen kun päätin omasta puolestani suhteen...hän ilmoitti itse että ku mä oon mikä oon, niin ei mulla ole aikaa eikä kiinnostusta ihmisiin joista ei ole mitään hyötyä...

        Niin aloin todella teoilla ottamaan selvää, mitä hän mahtoi tarkoittaa ja hän tosiaan ikäänkuin itse antoi minulle jonkinlaisen viitteen siitä mistä lähtisin koko juttua selvittämään, että mitä muuta siihen ihmiseen/suhteeseen liittyi...ettei se ollutkaan kahden aikuisen välinen...ns. tykkäämiseen perustuva suhde...jollaiseksi sitä luulin...

        ja onhan tässä matkan varrella selvinnyt yhtä sun toista...

        mutta samalla olen myös pohtinut itseäni, mikä sai minut sellaiseen suhteeseen...sellaisen ihmisen kanssa...kun ny aikuinen ihminen ei voi kokonaan vierittää vastuuta sen toisen/narsistinkaan hartioille...

        noh, vielä pitäisi sitten päästä kirjoittelusta täälllä eroon...tiedostan olevani ikäänkuin riippuvainen tästä kirjoittamisesta täälllä...että jos ny läheisriippuvaisuudesta olen osin toipunutkin...niin tilalle on tullu naristeista/narsismista puhumisen riippuvuus...että riippuvaisuuteen taipuvainen helposti korvaa riippuvuutensa jollain toisella asialla...

        Mutta joo...tarttis tehdä tuollekkin asialle jotain...

      • näinkin voi olla
        laukkuryssä kirjoitti:

        Kiitos kaikille analyyseista! Selvitti kovasti asiaa, ja nyt ymmärtää paremmin narsistin ajatusmaailmaa ja käyttäytyminen on tältä pohjalta ymmärrettävää.
        Minua kiinnostaa vielä se, että, miksi hyväksikäytettävät sitten tietäessään narsistin toimintamallit ja suhteen toivottomuuden, silti suostuvat hyväksikäyttäviksi?

        Olisiko se että he ovat rakastuneet siihen narsistiin ennenkuin se huono kausi alkaa.Siihen ihmiseen joka on alussa kaikkein ihaninta mitä vain voi löytää. Hän joka on liian hyvä ollakseen totta. Sellaista kaikki ei osaa varoa jos ei ole tietoinen narsistin piirteistä. Ja alkaahan ne sitten lopulta tulla ilmi mutta usein todellakin liian myöhään.

      • harmaatamustaavalkoi
        laukkuryssä kirjoitti:

        Kiitos kaikille analyyseista! Selvitti kovasti asiaa, ja nyt ymmärtää paremmin narsistin ajatusmaailmaa ja käyttäytyminen on tältä pohjalta ymmärrettävää.
        Minua kiinnostaa vielä se, että, miksi hyväksikäytettävät sitten tietäessään narsistin toimintamallit ja suhteen toivottomuuden, silti suostuvat hyväksikäyttäviksi?

        Tämäkin pistää lusikkansa soppaan ja vastaa omasta puolestaan. Vastaus on lyhyt ja se vaatii kysyjältä llisäpaneutumista aiheeseen.

        Koska heidät on ehdollistettu siihen.

      • msutavalkharmaa
        harmaatamustaavalkoi kirjoitti:

        Tämäkin pistää lusikkansa soppaan ja vastaa omasta puolestaan. Vastaus on lyhyt ja se vaatii kysyjältä llisäpaneutumista aiheeseen.

        Koska heidät on ehdollistettu siihen.

        Ylläoleva siis vastauksena kysymykseen:
        "Minua kiinnostaa vielä se, että, miksi hyväksikäytettävät sitten tietäessään narsistin toimintamallit ja suhteen toivottomuuden, silti suostuvat hyväksikäyttäviksi?"

    • Miten ystävällistä ;

      "Tämä on todellinen vaara, jonka narsistin uhrit joutuvat kohtaamaan: että he tulevat hänen kaltaisikseen, katkeriksi, itsekeskeisiksi, epäempaattisiksi. Tämä on narsistin viimeinen kumarrus estradilla, ikään kuin ylimääräinen kappale taputusten jälkeen"

      Miten ystävällistä ; ), että olet huolissasi minusta.

      Onneksi olen niin vahvasti sijoittunut muuten elämässä. Minulla on ystäviä ym. kaikenlaisia ihmissuhteita monella alueella, että todellinen minäni ei ole mitenkään riippuvainen narsistista, eikä hänen mielipiteestään.

      Hän on ainoastaan piristys elämässäni. Onhan hän hyvännäköinen ja viriili mies. On mukava minun kanssani ja suo minulle ainoastaan nautintoa.

      "Jotta selviäisit narsistin kanssa, hän pakottaa sinut "kävelemään munankuorilla" ja kehittämään oman Väärän Minäsi."

      Voit toivoa, mutta meillä tuo ei mene noin. Olen erikoistapaus.

      Noin, seuraavaa ystävällistä huolehtimista sinulta odotellessa...

    • 1+5=6

      "Miten ystävällistä ; ), että olet huolissasi minusta."

      Noh, en ole mitenkään huolissani kenestäkään kuvitteellisesta henkilöstä...

      ettei aivan kaikki ole sinulle tarkoitettu vaan ihan pelkästään lukijoille, heille jotka miettivät/pyörittelevät näitä asioita...vaikka pyörittelisinkin sinun esille ottamaasi asiaa...tässä ensisijainen lähde, väärä minä jne...

      sinä taas olet niin falski, etten voi uskoa, että olet mikään oikea persoona..kuhan ny lämpimiksesi tänne kirjoittelet erikoistapauksena ja tarjoilet jutun juurta...

      tämähän on narsismi palsta...ettei ny ihan kaikkea täällä kerrottua kannata niellä sellaisenaan...vaikka jonkin sortin kuvan narsisteista/narsismista saakin...

      Että joo...kuvitelmat ja todellisuus ovat edelleen kaksi eri asiaa...

      • Siinä sinulle

        1 5=6:lle

        00000000000000.

      • 4+16=20
        Siinä sinulle kirjoitti:

        1 5=6:lle

        00000000000000.

        No vastalahjaksi nollistasi heitän täältä...

        DDDDDDDDDD
        :):);):):):):):):):):):):)

        Öh, tulikohan no Deet ny oikein vai liittyikkös niihin vielä jotain muita merkkejä...kun en oikein osaa tunteitani ilmaista "virtuaalikielellä"...

    • ei tasan aina mene

      ei sen narisitia tee jos hän ei ole kiinnostunut henkilöistä enempää kuin haluaa! ei kannata viljellä joka luonteen piirteistä aina narskuja! itsekin menen miten haluan,olen sinkku ja tapailen kaveria joka taas on hulluna minuun,mutta tansiin tarvitaan aina kaksi ja vapaaehtoistahan kaikkia on!

      • näinkin voi olla

        Narsistin suhteessa kun ei ole kahta ihmistä vain yksi joka on tietenkin itse narsisti. Ja siinä hän sitten osaa näytellä roolejaan missä niin rakastaa kulloistakin lähdettään ja osaa kyllä valita sanansa jotta nämä lähteet ovat hänelle tärkeitä. Harva ymmärtää alkuvaiheen huumassa toisen narsistisuuden ja kun on rakastunut on vaikea irrotautua tuosta suhteesta. Se ei ole enään vapaaehtoista jos ensin narsisti vannoo kestävää rakkautta ja manipuloi ihmisen taidoillaan. Sen jälkeen alkaakin julma leikkiminen toisen tunteilla. Toisen ihmisen vähättely ja aliarvioiminen jottei tämä pysty luottamaan itseensä eikä pysty irrottautumaan huonosta suhteesta.Narsistihan juuri on silloisen uhrinsa kanssa parisuhteessa vaikka voi sitten valehdella jollekin toiselle olevansa sinkkuna.

        Yksi asia miksi narsisti seilailee monenkin lähteen luona on se että useat kuvittelevat tämä olevan niin suosittu ja hyvä ihminen josta kannattaa taistella. Vaikka todellisuudessa narsisti vain käyttää ihmisiä hyväkseen. Usein raha, seksi tai oman itsetunnon pönkitystä.

      • 12+17=29
        näinkin voi olla kirjoitti:

        "Narsistihan juuri on silloisen uhrinsa kanssa parisuhteessa vaikka voi sitten valehdella jollekin toiselle olevansa sinkkuna"

        Niin minn ännäni oman kertomansa mukaan oli "vähän varattu" alussa...samalla kun kävi paneskelmassa minua ja tien montaako muuta...

        Noh, jossain kohtaa tuo "varaus" kuulemma päättyi ja hänestä tuli sinkku, samalla kun hän edelleen kävi paneskelemassa minua, koki velvollisuudekseen huolehtia edelleen eksänsä seksin saannista ja sitten kuvoihin astui ns. nuoruuden rakkaus, joka kuulemma oli palavasti rakastunut Ännääni, josta tuli ilmeisesti nyk. seurustelukumppaninsa...jonka suhteen aikana tuli vielä seksiehdotuksia minullekkin...lähes vuosi suhteemme päättymisen jälkeenkin...

        Että joo...ainakaan rakkaudesta tuskin on kyse...nykyisessäkään suhteessa...että tarvitseehan narsisti tanssiin aina sen parin/lähteen...joka pönkittää hänen egoaan...koska ilman toista ihmistä/omana itsenään hän ei koe olevansa mitään...

        Oikeesti joskus tekee todella pahaa...kurkkua kuristaa, kun ajattelee niitä muita naisia/uusia uhreja...huoh...

        Vieläkin tuntuu osin käsittämättömältä, että tuollaisia ihmisiä/narsisteja on oikeasti olemassa...olemassa olevan tiedon perusteella järki sen asian hyväksyy, että niin on...

        Mutta jotenkaan tuo mieli...nyt kun tuon oman tapaukseni olen käynyt läpi...vieläkään mieli ei tahdo hyväksyä, että minulla oli suhde ikäänkuin näyttelijän/teeskentelijän kanssa...

        Tiedän kyllä, mitä hän vain minulta halusi....mutta siltikin, että pelkän seksin saamiseksi joutuu noinkin paljon tekemään töitä...kokoaikaisesti valehtelemaan/näyttelemään...

        Sitä vaan ei voi käsittää...

      • 20+13=?
        12+17=29 kirjoitti:

        "...jonka suhteen aikana tuli vielä seksiehdotuksia minullekkin".

        Eksäni, jolla on jo uusi uhri lähettelee minulle säännöllisesti seksitekstareita ("Otatko suihin", "Panettaa, annatko pillua" jne) vaikka en ole pitänyt häneen yhteyttä pitkään aikaan. En ole ihan varma mikä funktio noilla viesteillä on. Voisiko olla narsistin tyyli kiihottaa itseään seksuaalisesti? Kenelläkään vastaavia kokemuksia?

      • 15+13=28
        20+13=? kirjoitti:

        "Voisiko olla narsistin tyyli kiihottaa itseään seksuaalisesti? Kenelläkään vastaavia kokemuksia?"

        Noh, vastaan tähän...

        että juurkin itsekin noin ajattelen, kiihottaa itseään ennen toisen luokse menemistä...omani viestitteli kanssani jopa ollessaan seurustelukumppaninsa luona...

        Kuin myös edelleen ikäänkuin antaa ymmärtää, että joo olet "sellainen" nainen, olemassa vain "sitä" varten...että mitätöimistä edelleen...

        No, minun osaltani suhteen päätttymisen jälkeen tuota kesti vuoden päivät, enää ei ole tullut, kaiketi uskoo ettei minulta enää "sitä" saa...ja ehkä joku muu nainen/porno sitte toimii tuona "kiihottajana"...kun sellaista tarvitsi jo uuden suhteen alkumetreilläkin sen nuoruuden rakkautensa kanssa aloitellessaan...

      • 18+1
        20+13=? kirjoitti:

        "...jonka suhteen aikana tuli vielä seksiehdotuksia minullekkin".

        Eksäni, jolla on jo uusi uhri lähettelee minulle säännöllisesti seksitekstareita ("Otatko suihin", "Panettaa, annatko pillua" jne) vaikka en ole pitänyt häneen yhteyttä pitkään aikaan. En ole ihan varma mikä funktio noilla viesteillä on. Voisiko olla narsistin tyyli kiihottaa itseään seksuaalisesti? Kenelläkään vastaavia kokemuksia?

        Samantyylisiä kokemuksia myös. Vaikka narsistilla uusi suhde säännöllisin välein yrittää saada puhuttua mut uudelleen suhteseen takaisin. Näyttelee rakastavansa niin paljon ja on niin ikövöinyt.

        Siinä sen näkee narsistin rakkauden tunteet kun niitä pitää näytellä jotta vaan saisi kokea uudelleen millaista olikaan olla sängyssä sen entisen kanssa. Mutta eihän ne näytellyt tunteet ole aitoa. Mitenkä senkin saisi iskostettua itselleen ja osaisi lopulta päästä vapaaksi.

      • 14+4=18
        18+1 kirjoitti:

        "Näyttelee rakastavansa niin paljon ja on niin ikövöinyt."

        Noh, viimeksi ollaan sattumalta tavattu lähes vuosi sitten tanssipaikalla..jolloin suhteen päättymisestäkin oli jo vuosi...ja olin paikalla uuden kumppanini kanssa...joka meni vessaan...

        niin Ännä haki minua tanssimaan...sanoi itse melkein ikävöineensä, sanoi tietävänsä, että olen yhä rakastunut häneen ja tuumasipa vielä että olen liikaa juovuksissa...

        Hän oli paikalla käsittääkseni yksin ja panin merkille, että tanssin lomassa puhelin oli usein kädessä, sormet näpyttelivät, että ehkä viestitteli uuden naisen/naisten kanssa...

        "Mutta eihän ne näytellyt tunteet ole aitoa. Mitenkä senkin saisi iskostettua itselleen ja osaisi lopulta päästä vapaaksi."

        Niin en tiedä, voisin olettaa, että suhteen alussa ne tunteet narsistillakin on suht aitoja...mutta joko uutuuden viehätyksen haalennettua tai koettuaan jonkinlaista kritikkia kumppanin taholta...

        narsisti luulee, että "lähde" meni epäkuntoon, alkaa mitätöinti ja kiukuttelu siitä, ettei kumppani ollutkaan just sellainen/vastaa kaikkiin hänen tarpeisiinsa/elä vain häntä varten... kuin hän alussa luuli...

        Noh, eihän narsisti voi itse myöntää valinneensa väärin/tehneensä mitään väärää..vaan kaikki vika/syy on vain ja ainoastaan siinä toisessa...

        ja se toinen/viallinen...on hän jota nimitetään "uhriksi"...vai onko kaikissa tapauksissa...

        Yhtäkisti täällä on välillä vaikea mieltää....kuka on tarinan "uhri", kun kerrotaan vain siitä kauheasta toisesta jota mitätöidään ja jonka syytä kaikki on...että joskus "uhrit" kuullostavat itsekin kovin narsistisilta...

        "Mitenkä senkin saisi iskostettua itselleen ja osaisi lopulta päästä vapaaksi."

        Niin en tiedä...jos kokee, että kumppani on narsisti...tietää mitä se tarkoittaa...niin sen asian tiedostamisen kyllä pitäisi riittää...pysyttelemään erossa...

        Mutta jos edelleen pohtii narsistin tunteitten aitoutta...että rakastaako vaiko ei se narsisti minua...niin silloin kaiketi lie epävarmuutta siitä, että onko se kumppani narsisti...

        Käsittääkseni se ettei narsisti osaa/kykene rakastamaan...ei itseään eikä toista on melkoinen fakta...että jos rakkautta haluaa toiselta...narsisti on poissuljettu vaihtoehto...toki itse voi/saa rakastaa narsistiakin...

        Mutta omanlaistaan "rakkautta" kaiketi narsistilla saa...jos jatkuvasti tarjoat hänelle kaikenlaista "hyvää"...niin ettei hän pitkästy eikä joudu mitenkään arvostelun kohteeksi...

        Niin saattaahan...sellainenkin suhde onnistua...jossa mennään narsistin ehdoilla...ja kumppani haluaa olla ikäänkuin alisteisessa asemassa...

        Tässä vielä "pakolliset Vakninit"...siitä miten voi onnistua...jos haluaa seukata sen narsistin kanssa...miten se saa pidettyä tyytyväisenä...ja konflktit mahdollisimman vähäisinä...

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/abuse3.html

      • No joo, narsisti
        14+4=18 kirjoitti:

        "Niin en tiedä, voisin olettaa, että suhteen alussa ne tunteet narsistillakin on suht aitoja...mutta joko uutuuden viehätyksen haalennettua tai koettuaan jonkinlaista kritikkia kumppanin taholta..."

        Tai vielä, on laskenut kumppanin rahat väärin (saldo oletettua pienempi), tai joutuu toteamaan, että ei pysty iskemään kumppanin omaisuuteen missään kohtaa (kumppani osoittautuu kovemmaksi palaksi kuin ensin kuvitteli). Eli kumppani ei menekään sekaisin riittävästi, vaikka narsistirassu on trimmannut kuinka!

        "Yhtäkisti täällä on välillä vaikea mieltää....kuka on tarinan "uhri", kun kerrotaan vain siitä kauheasta toisesta jota mitätöidään ja jonka syytä kaikki on...että joskus "uhrit" kuullostavat itsekin kovin narsistisilta..."

        No joo, narsisti laskee josku väärin siinä kohtaa, kun kuvittelee, että uhrilla ei ole luonnetta. Myös narsisti saattaa ajatella joskus, että uhri on älyllisesti alemmalla tasolla kuin hän itse. Ja näinhän ei aina ole ollenkaan, vaan ero saattaakin olla ihan päinvastainen.

        Meissä ihmisissä on narsistisia piirteitä kosolti, kuten myös yhteiskuntamme toimii sangen narsistisesti. Ero on röyhkeyden asteessa ja siinä karuudessa ja paljaudessa, millä narsistioireiden kirjo narsistissa näyttäytyy. Nyo omanvoiton pyyteet ja piittamattomuus toisten tunteista korostuvat hänessä. Kuten myös elämänkaareltaan on pelkkä seikkailija yleensä.

      • 2+18
        No joo, narsisti kirjoitti:

        Miulla ainakinex- narsisti laski rahani väärin (en pystynytkään antamaan hänelle sitä säännöllisesti) minusta tuli silloin toimimaton lähde
        Luonteeltani olin liian vaikea kesytettäväksi siihen kilttiin ja kuuliaiseen ihmiseen jota selkeästi etsi.(en hyväksynyt narsistin muita suhteita)
        Narsisti ei ketään rakasta ei edes itseään. Narsistiin ikävä kyllä on helppo rakastua ja se rakkaus viekin väärille raiteille.

    • irti_

      Miten narsistin koukutuksesta pääsee eroon? Siitä kierteestä jossa narsisti yhä uudelleen ottaa yhteyksiä vanhoihin uhreihinsa?

      • 14+9=?

        Ignoroi hänet täysin! Älä vastaa viesteihin, soittoihin yms. Laita vaikka jääkaapin oveen pieni muistilappu syistä, miksi et halua enää pitää yhteyttää narsistiin (itsesuggestointi).

      • irti_
        14+9=? kirjoitti:

        Ignoroi hänet täysin! Älä vastaa viesteihin, soittoihin yms. Laita vaikka jääkaapin oveen pieni muistilappu syistä, miksi et halua enää pitää yhteyttää narsistiin (itsesuggestointi).

        Tuota kokeilen Kiitos neuvosta!..siitä muistilapusta tulee kyllä aika suurikin. Mutta ne puhelinnumerot joita hän vaihtaa en voisi olla vastaamatta jos joku tärkeä puhelu jää väliin. Viesteihin en vastaa enkä lue sillä jo ne saa sekaiseen mielentilaan.

      • narsistiosaacharmata

        Vaihda puhelinnumero. Jos muutat pistä uusi osoite kieltoon osoitepalvelussa. Jos muutat duunia luonnollisesti et laula siitä niille jotka kertovat siitä etiäpäin. Sitten löytyy kovia pakkauksia jotka vain kestävät mutta se saattaa syödä ihmistä.

      • I will survive
        irti_ kirjoitti:

        Tuota kokeilen Kiitos neuvosta!..siitä muistilapusta tulee kyllä aika suurikin. Mutta ne puhelinnumerot joita hän vaihtaa en voisi olla vastaamatta jos joku tärkeä puhelu jää väliin. Viesteihin en vastaa enkä lue sillä jo ne saa sekaiseen mielentilaan.

        Itse ajattelen näin: olen samanlaisessa koukussa kuin narkomaani huumeisiin. Ainoa keino selviytyä on eliminoida 'huume' ympäristöstäni. En vastaa yhteydenottoihin. Kerroin myös parhaimmalle ystävälleni ongelmastani. Tiukassa paikassa soitan hänelle ja pyydän apua. Jonkinlainen tukiverkko olisi hyvä olla. Ja jokaisesta viikosta, josta selviän voittajana palkitsen itseni.

      • Myös olen ajatellut,
        I will survive kirjoitti:

        Itse ajattelen näin: olen samanlaisessa koukussa kuin narkomaani huumeisiin. Ainoa keino selviytyä on eliminoida 'huume' ympäristöstäni. En vastaa yhteydenottoihin. Kerroin myös parhaimmalle ystävälleni ongelmastani. Tiukassa paikassa soitan hänelle ja pyydän apua. Jonkinlainen tukiverkko olisi hyvä olla. Ja jokaisesta viikosta, josta selviän voittajana palkitsen itseni.

        Myös olen ajatellut, että hän oli minulle kuin huume, ja sellaistahan rakkaus onkin, rakkaus on kuin huume...

        Itse olen käyttänyt menetelmää, jossa aika laimistaa tunteet. Eli vuosien mittaan tunteeni ovat laimistuneet, varsinkin, kun olen käyttänyt myös kotikutoista kuntoutusohjelmaa. Ohjelmassa on työtä, harrastuksia ja seuraelämää. Kuten myös tämä palstakirjoittelu on aika-ajoin osa sitä.

        En ole halunnut olla itseäni kohtaan julma, vaan käytän "vieroituslääkkeitä".

        Huumori on hyvä apu. ; ).

      • ....................
        Myös olen ajatellut, kirjoitti:

        Myös olen ajatellut, että hän oli minulle kuin huume, ja sellaistahan rakkaus onkin, rakkaus on kuin huume...

        Itse olen käyttänyt menetelmää, jossa aika laimistaa tunteet. Eli vuosien mittaan tunteeni ovat laimistuneet, varsinkin, kun olen käyttänyt myös kotikutoista kuntoutusohjelmaa. Ohjelmassa on työtä, harrastuksia ja seuraelämää. Kuten myös tämä palstakirjoittelu on aika-ajoin osa sitä.

        En ole halunnut olla itseäni kohtaan julma, vaan käytän "vieroituslääkkeitä".

        Huumori on hyvä apu. ; ).

        Joo ihmiset ovat loppujen lopuksi ihmeellisiä kestokyvyltään rakentaessaan survaiveliohjelmia itselleen.

        Kaiken ei sittenkään täytynyt olla lopullista.

      • Anonyymi

        Kun ei anna mahdollisuutta edes tapaamiseen niin eroon pääsee. Kuka haluaa mitenkään elää elämäänsä narsistin ehdoilla .sairas mikä sairas ,
        Omat hermot siinä vaan menee jos antautuu suhteeseen narsistin kanssa

    • Melanie1

      Vanha ketju,vastaan silti.Miten narsistin hylkää...no jäädyttämällä täysin yhteydenotot.Nykyään voi ohjata kännykästä,ettei tietystä numerosta tuleva puhelu tule perille ja ei sitten vastaile tuntemattomiin numeroihin/viesteihin.Omasta päästä se on lopulta kiinni,kestää kantti jättää narsisti.

    • voivoipieniä

      Koko ketjun luettuani ihmettelen, ettei perusterveydenhuollon koulutuksen läpikäynyt ole koskaan kuullut mistään persoonallisuushäiriöistä, narsismi mukaan lukien. Kuten jossakin siellä kirjoitettiinkin, ei kaikkea täällä kirjoitettua kannata niellä totuutena, ehkäpä se oli vinkkinä, että on vähän höystettyä ja oikea tarina menikin hiukan toisella tapaa. Syytetään suhteen hyötykäytöstä, eikö näitä ylemmälle oksalle yrittäjiä nyt ole ihan kaikkialla, mutta eihän sellaista nyt itsessään voi nähdä.

      • Vastaan_tähän

        "Syytetään suhteen hyötykäytöstä, eikö näitä ylemmälle oksalle yrittäjiä nyt ole ihan kaikkialla, mutta eihän sellaista nyt itsessään voi nähdä. "
        Vastaan tähän omalla tämän ketjun kommentillani vuodelta -13, kun se mielestäni edelleen on noin.
        No joo, narsisti
        6.6.2013 15:30
        "Meissä ihmisissä on narsistisia piirteitä kosolti, kuten myös yhteiskuntamme toimii sangen narsistisesti. Ero on röyhkeyden asteessa ja siinä karuudessa ja paljaudessa, millä narsistioireiden kirjo narsistissa näyttäytyy. Nyo omanvoiton pyyteet ja piittamattomuus toisten tunteista korostuvat hänessä. Kuten myös elämänkaareltaan on pelkkä seikkailija yleensä. "

        Hintun ihmettelen kommenttisi tämän kohdan sisältöä, kun samassa kommentissa ihmettelet
        "Koko ketjun luettuani ihmettelen, ettei perusterveydenhuollon koulutuksen läpikäynyt ole koskaan kuullut mistään persoonallisuushäiriöistä, narsismi mukaan lukien. "
        Vaikka tämä lainaus onkin osoitettu toiselle kirjoittajalle, niin kysynpä tuohon viitaten, että miten sinä miellät yleensä persoonallisuushäiriön, jos kuvittelet, että persoonallisuushäiriöisen on oltava niin erilainen kuin muut ihmiset, että meissä ei mitään samaa millään tasolla voi olla?

      • Kuten_ihm

        Kuten ihmettelen myös ilmeisesti jokaista muuta kirjoittajaa kuin itseäsi alentamaan ja halventamaan tarkoitettua nikkiäsi "voivoipieniä "

      • kohtataasruskaapakka
        Kuten_ihm kirjoitti:

        Kuten ihmettelen myös ilmeisesti jokaista muuta kirjoittajaa kuin itseäsi alentamaan ja halventamaan tarkoitettua nikkiäsi "voivoipieniä "

        Uskomantonta. Luuletko tosiaan, että joku valitsee nikkinsä tuossa tarkoituksessa, usein aivan summan mutikassa keksitty mieleenjuolahdus. niinkuin seuraavakin.

      • No_hyvät
        kohtataasruskaapakka kirjoitti:

        Uskomantonta. Luuletko tosiaan, että joku valitsee nikkinsä tuossa tarkoituksessa, usein aivan summan mutikassa keksitty mieleenjuolahdus. niinkuin seuraavakin.

        No hyvät hyssykät. "Luulen" tosiaan. Jos on summamutikassa keksitty mieleenjuolahdus, niin ehkä se on freudilainen lipsahdus ja kommentoija on mies jonka housujen sisällöstä on kyse...

      • pistepirkkoko
        No_hyvät kirjoitti:

        No hyvät hyssykät. "Luulen" tosiaan. Jos on summamutikassa keksitty mieleenjuolahdus, niin ehkä se on freudilainen lipsahdus ja kommentoija on mies jonka housujen sisällöstä on kyse...

        Joo, oikein arvasit , ihan kommentin perusteella, että olen mies. Ja mulla kuule pullottaakin tosi iso lahkeessa. Joskos himottaa...

      • "Koko ketjun luettuani ihmettelen, ettei perusterveydenhuollon koulutuksen läpikäynyt ole koskaan kuullut mistään persoonallisuushäiriöistä, narsismi mukaan lukien."

        Saahan sitä ihmetellä kaikkea, mutta niin persoonallisuus- kuin muutkin mielenhäiriöt/psyykkiset ongelmat ovat ny enemmänkin mielenterveyspuolen /psykiatrian alaa. Narsistit itse toki luulevat vääristyneen maailmankuvansa mukaan, että heitä ajatellaan ja heistä ollaan kiinnostuneita aina ja kaikkialla

        "Tämä jatkuva pakkomielle omasta keskuksesta, omasta paikasta pyörän napana - johtaa kummalliseen maailmankuvaan (viitekehykseen). Se johtaa vakaumukseen, että hän on muiden ihmisten käyttäytymisen, puheiden ja jopa ajatusten keskipiste. Henkilö joka kärsii tällä tavalla vääristyneestä maailmankuvasta, kuvittelee olevansa kaikkien jatkuvan mielenkiinnon kohde."

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/journal41.html

        Muutenkaan, en ole ko. aiheeseen törmännyt omissa piireissäni (työ, vapaa-aika), toki juttuja lehdissä joskus näkee ja netistä tulee selattua juttuja, samoin sitte on nämä aiheeseen liittyvät keskustelupalstat, kuten tämäkin. Mutta yhtäkaikki niissäkin pyörii aikas harvalukuinen joukko. Että jos väliin se oma ajatusmaailma pyörii näissä aiheissa ,niin ei se tarkoita, että muutkin ihmiset olisivat kiinnostuneita narsisteista. Muutenkin muistan jossain keskustelussa ehdotetun, että narsisteista pitäisi puhua ja jakaa tietoa jo koulussa. Mun mielestä ko. ajatus kuullosti hieman narsistin unelmalta.

        Muutenkin ajattelisin, että vaikka miten olisi lukenut narsisteista, ei sellaista pelkän kirjatiedon perusteella välttämättä tunnista ellei ole jonkinlaista henk. koht kosketuspintaa aiheeseen. Elävä ihminen on kuitenkin monimuotoisempi kuin mikään tietokirjojen esimerkki ja vaikka narsisteissa on yhteneväisiä, piirteitä ja käytöstapoja, niin silti hekään eivät ole kaikki samanlaisia, että hyvnkin voi mennä viisaskin vipuun. Tiedossahan on, että narsistit onnistuvat huijaamaan myös oikeusoppineita ja psykiatrinan ammattilaisiakin.

        Uskoisin, että nää asiat useimmiten menee niin, että ensin kohdataan sellaiselta vaikuttava tyyppi ja tullaan huijatuiksi tavalla tai toisella, haetaan tietoa ja sen jälkeen vasta paremmin ymmärtää nää asiat. Jonkinlainen totuus on sekin, että useimmat asiat joutuu oppimaan kantapään kautta ts. elämänsä elää ja tietämys kasvaa kokemuksien kautta, niin tavis ihmisellä kuin enemmän lukeneellakin. Ikävistäkin tapahtumista voi oppia paljon itsestään jos suostuu näkemään sen oman osuutensa.

      • voitit
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Koko ketjun luettuani ihmettelen, ettei perusterveydenhuollon koulutuksen läpikäynyt ole koskaan kuullut mistään persoonallisuushäiriöistä, narsismi mukaan lukien."

        Viimeinen sana. Onneksi olkoon.

    • Anonyymi

      On tavallista noi On/Off suhteet narsistin kanssa...valitettavan usein.

    • Anonyymi

      Höpötihöpö

    • Anonyymi

      Omasta kokemuksesta sanon että narsisti juurikin on sellainen, että tekee extempore reissuja ja keksii aina jonkun "syyn lähteä" eli siis valehtelee ennenkuin häippäsee. Ensin päiväksi, sitten ei tuukaan yäksi kotiin, sitten tarina taas jatkuu ja ei tuukaan moneen yöhön/kuukausiin takaisin. Niinkuin mulla ja mieskumppanilla kävi, jolla oli narsistin piirteitä. Hylkäsi myös useampaan otteeseen, valehteli patologisesti ja piti 2 puhelinta. Ei voi muuta sanoa kuin että VAROKAA, kun tutustutte uuteen kumppaniin. Tämäkin mies osasi alussa esittää niin hyvää herrasmiestä, osteli lahjoja ja ruusuja kokoajan, kehui maasta taivaisiin. Mutta hetken päästä kun olin rakastunut alkoi hänellä valehtelu, ghostaaminen, salailu, seksuaalinen väkivalta, kontrollointi ja mustasukkaisuus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3585
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1896
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      62
      1014
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe