Osaamattomin ja avuttomin hallitus!

Jutta Urpilainen ilmehti typerästi ja jutut olivat aivan samaa luokkaa. Jutta Urpilainen ei mukamas 2 vuotta sitten ymmärtänyt Euroopan velkakriisin vakavuutta, eikä sitä että se tulee kestämään pitkään. Miten tuollainen kofeinilla kiihdytetty emakko voi hoitaa maan asioita?

Arhinmäki antoi itsestää tyypillisen kommarin vaikutelman. Audin penkki kiinnostaa, mutta asiat olivat kovasti vaikeita ymmärtää ja pinna kireällä koko ajan.

Katainen on myynyt sielunsa kultaiselle vasikalle, eikä hän oikeasti jaksa tajuta mitään kritiikkiä lainkaan. Otsan uurteen kertoivat miehen näytelmän olevan pian finaalissa.

Päivä Räsänen oli jatkuvasti äänessä. Ei niin väliä mitä sylki suuhun toi, mutta tyyli on poliitikolle tärkeä. Ehkä se joillekin riittää.

Haglundin kummallinen linja vaan jatkuu. Vaikka mies on homo ja ruotsalainen, eikä ole suorittanut asevelvollisuuttaan, lärvi lauloi joutavuuksia kuin miehellä konsaan. Koulukiusattu poika on nyt joutunut aivan liian suuriin saappaisiin.

Soini oli oikealla asialla, mutta kovin väsynyt ja kiusatun makuinen.

Nissinen oli hyvä. Asiaa löytyi aivan kuin Soiniltakin, mutta rauhallinen olemus vakuutti.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Fasismia kehiin! kirjoitti:

Jutta Urpilainen ilmehti typerästi ja jutut olivat aivan samaa luokkaa. Jutta Urpilainen ei mukamas 2 vuotta sitten ymmärtänyt Euroopan velkakriisin vakavuutta, eikä sitä että se tulee kestämään pitkään. Miten tuollainen kofeinilla kiihdytetty emakko voi hoitaa maan asioita?

Arhinmäki antoi itsestää tyypillisen kommarin vaikutelman. Audin penkki kiinnostaa, mutta asiat olivat kovasti vaikeita ymmärtää ja pinna kireällä koko ajan.

Katainen on myynyt sielunsa kultaiselle vasikalle, eikä hän oikeasti jaksa tajuta mitään kritiikkiä lainkaan. Otsan uurteen kertoivat miehen näytelmän olevan pian finaalissa.

Päivä Räsänen oli jatkuvasti äänessä. Ei niin väliä mitä sylki suuhun toi, mutta tyyli on poliitikolle tärkeä. Ehkä se joillekin riittää.

Haglundin kummallinen linja vaan jatkuu. Vaikka mies on homo ja ruotsalainen, eikä ole suorittanut asevelvollisuuttaan, lärvi lauloi joutavuuksia kuin miehellä konsaan. Koulukiusattu poika on nyt joutunut aivan liian suuriin saappaisiin.

Soini oli oikealla asialla, mutta kovin väsynyt ja kiusatun makuinen.

Nissinen oli hyvä. Asiaa löytyi aivan kuin Soiniltakin, mutta rauhallinen olemus vakuutti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu