että viihtyy mielisairaalassa. Minusta siellä oli kivaa. Ruoka tuotiin valmiiksi eteen, sai lepäillä, hoitajat lämminhenkisiä, lääkärit kuuntelivat. Ainut miinus oli lääkkeiden sivuvaikutukset. Paremmin siellä minusta viihtyy kuin kotona, missä olen aina yksin.
No en sinne kyllä takaisin enää haluaisi, enkä toivottavasti joudukaan. Mutta kun tätä palstaa lukee niin saa kuvan kuin se olisi maanpäällinen helvetti! Uskonkin olevani hullumpi kuin te... (muut kirjoittajat) onko näin?
No en sinne kyllä takaisin enää haluaisi, enkä toivottavasti joudukaan. Mutta kun tätä palstaa lukee niin saa kuvan kuin se olisi maanpäällinen helvetti! Uskonkin olevani hullumpi kuin te... (muut kirjoittajat) onko näin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et taida olla "hullu" ensinkään. Vain yksinäinen ihminen joka kaipaat positiivista huomiota ja toisen ihmisen lämpöä. Pohjoismaat ovat pullollaan kaltaisiasi ja siksi niihin lääkäreiden diagnooseihin ei aina haluta uskoa.
Itse ajatukset ristiriidassa viihdyinkö vai en. Välillä tuntui että niin ihanaa olen turvassa. Sitten seuraavaksi ruoka myrkytettyä hoitajat hirveitö ja olin vetämässä ranteet auki toivossa että kuolen. Ajattelin että pidin akuuttiosastosta kun jouduin seuraavalle mutta kun heivattiin takas hoitajat eivät alkuunkaan mukavia ja väki suppeaa. Mulle sano hoitaja että ei saa viihtyä. Olen periaatteessa onnellinen että pois.
Jospa enimmäkseen paremmin toisten ihmisten kanssa toimeen
tulevat kokevat myös siellä olon helpommaksi, kuin niillä joille
kaupassa käyntikin on jo suuri ponnistus, jos yleensä kykenee siihenkään.
Eli niille joille tämä elämä on vain itseen kohdistuvaa muiden ihmisten
päähän potkintaa ja seuraavan potkimiskerran odottamista, heille se
suljettukaan ei muodosta poikkeusta kaavaan?
Kyllä ihminen helposti laitostuu ja alkaakin nauttia kun saa kaiken valmiina: ruoka, ihmisiä, juttuseuraa, ei tarvtise siivota, pyykätä ym. Helposti unohtaa oman arjen rytmin. Siksi kai ei nykyyään pidetä pitkää laitosjaksoa hyvänä koska se alkaa passivoimaan.