Itella valtion yhtiö.

Miksi valtionyhtiö kilpailee aloilla, jotka hoituisivat ilmankin? Esim. Varasto, kuljetus, aamulehdenjako ja yms? Suurinta osaa tekee vielä tappiolla ja vääristää valtion rahalla kilpailua.
28275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Tavarankuljetusbisnes on kyllä ihan vapaata ollut jo vuosikymmeniä.

Ainoa monopolihan Itellalla on vain kirjeiden kuljetuksessa. Tämä taas ei ole busineksena kiinnostanut yksityistä sektoria juuri lainkaan.

"Lakiehdotuksen mukaan kilpailua voi tulla markkinoille
käytännössä ilman velvoitteita, keskeisen velvoitteen eli
viisipäiväisen jakelun säilyessä vain Itellalla. "
http://www.posti.fi/tiedotteet/2010/20100316_postipalvelulaki.html

Oman käsitykseni mukaan Itella ei saa latiakaan tukea Valtion budjetista. Ihan omalla tulonhankinnallaan se koko oman kertyneeen läskinsä ja vanhan kankean Postin aikaisen, kallispalkkaisen ja ylisuuren väliportaan johtajaportaansa kantaa ja kustantaa.

En ole yhtään millään lailla Itellan diggaaja. Vaan inhottaa tämä kankea, kovakorvainen ja itseriittoinen valtiomonopoli.

Mutta jos yksityinen kuljetussektori ei pysty sitä omalla kilpailullaan haastamaan, ja voittamaan, niin kyllä vikaa on silloin siinä yksityisessä sektorissa itsessänsä.

Äänestä

Mikähän madollinen rahottaja itellan lainat takaa? Kyllä se on valtio, joka sen lafkan tappiot kuittaa.

Äänestä

Mikä rahamäärä Itellan tappioita on kuitattu Valtion budjetista viimeisen 5 vuoden aikana?

Kerro joku rahasumma, josta voidaan keskustella eteenpäin.

Äänestä

Mielestäsi on siis ihan ok, että valtion kokonaan omistama firma polkee hintoja. En puhu nyt postitoiminnasta. Vaan juuri varasto ja kuljetus alasta.

Itella osallistuu kuljetuksien kilpailutuksiin, itella ei itse aja kaikkia voittamiian kilpailutuksia vaan kilpailuttaa osan eteenpäin. Itellan logoilla varustetuista autoista, vain harva on itellan omistuksessa.

Mistä tulee raha, esim. Itellan logistiikkaan, joka tekee jatkuvasti tappiota. Normaali olissa kyseinen firma olisi jo konkurssissa, mutta lisää lainaa pumpataan ovista ja ikkunoista.

Äänestä

>>Mistä tulee raha, esim. Itellan logistiikkaan, joka tekee jatkuvasti tappiota. Normaali olissa kyseinen firma olisi jo konkurssissa, mutta lisää lainaa pumpataan ovista ja ikkunoista. >>

Valtion budjettikirja on kaikille avointa tietoa. Tukmarkat on siellä kerrottu. Kerro tosiaan keskustelun pohjiksi jotakin rahasummia että millaisia rahaeriä Valtion kirstusta kipataan Itellalle vuositasolla.

Minä näen tässä samanlaista marinaa kuin on tienhoitofirma Destiaa kohtaan nostetuissa yksityisten maanrakennusfirmojen narinoissa.

Maanrakennuksessa ei yksityispuolella olla niin tehokkaita ja fiksuja yksityisellä puolella että pärjättäisiin Destian kanssa tarjouskilpailuissa.

Kun ei pärjätä, niin aletaan Kokoomuksen ja Vihreiden ministereiden kautta mankua, että Destia on pikaisesti myytävä pois Valtiolta. Ihan vaan siksi kun se polkee hintoja, ja Skanskan tyyppisten ruotsalaisten maanrakentajien katteita.

Veronmaksajana en diggaa sitä että sen paremmin Itellaa kuin Destiaakaan pakkomyydään pois. Huonon kilpailukyvyn omaava yksityinen sektori ei tuo tässä kohtaa mitään helpotusta joka veronmaksajan kustannuspainetta alentaisi.

Kilpailkaa ighmeessä Destia ja Itelal nurin ! ! ! Tälle asialle annan täyden kannatukseni ja sympatiani.

Äänestä

Miten kilpailet itellan nurin? Kyllä se yksityinenkin firma kilpailee, kunhan valtio takaa senkin päättömät lainat.
Itella logistiikkaa ei ostais ykskään yksityinen taho, jos valtio myis sen. On niin mätä, ku mätä voi olla

Äänestä
  • >> Itella osallistuu kuljetuksien kilpailutuksiin, itella ei itse aja kaikkia voittamiian kilpailutuksia vaan kilpailuttaa osan eteenpäin. Itellan logoilla varustetuista autoista, vain harva on itellan omistuksessa.>>

    Siis Itella ei saisi käyttää alihankkijoita, kuten muut firmat? Tätäkö tarkoitat? Vai tarkoitatko mitään?

    Äänestä

  • 7+21 kirjoitti:

    >> Itella osallistuu kuljetuksien kilpailutuksiin, itella ei itse aja kaikkia voittamiian kilpailutuksia vaan kilpailuttaa osan eteenpäin. Itellan logoilla varustetuista autoista, vain harva on itellan omistuksessa.>>

    Siis Itella ei saisi käyttää alihankkijoita, kuten muut firmat? Tätäkö tarkoitat? Vai tarkoitatko mitään?

    Siinä se tuli, kilpailuttaa alihankkijat ja maksaa minkä maksaa. Jos pakettiauton hinta 28€ tunnilta on hyvä korvaus, niin eikun ajamaan, ostat auton polttoaineet välilliset kulut ja vielä oma palkka ja niin toi autokin pitäs joskus vaihtaa,mutta sehän on yrittäjän murhe.

    Äänestä

Destiaa en tunne, mutta Itella on ollut muutaman vuoden asiakkaani. Sorry vaan jätkät, mutta siinä talossa on aivan huikeaa logistiikan osaamista. On siellä turhan tärkeilyäkin, se on totta. Mutta Itella on myös saanut ostotoimintansa kuntoon ja pystyy kilpailuttamaan alihankkijoitaan samoin, kuin esim. autoteollisuus tekee. Tehokkuutta, tehokkuutta. Ne ajat, jolloin pikkufirmat pystyivät laskuttamaan "Valtion Postilta" ylihintoja palveluistaan, ovat ohi. Kyllä varmasti nyppii...

Ai-niin, selvisikö se summa, millä "valtio tukee" Itellaa vuosittain?

Äänestä
  • Miten tää itellan huikee logistiikka osaaminen näkyy? Ei ainakaan tuloksen valossa.
    Itella logistiikkaa vaivaa huikea sisäsiittoisuus. Sukulaiset töihin ja johtotehtäviin, lisäks vielä ostetaan vuokrafirmoilta varastotyövoimaa, halvemmalla pääsis ku palkkais omaa henkilökuntaa, mut pitäähän sitä kavereiden firmoja tukea. Olis paljon helpompaa, kun itella hoitais vaan sen postitoiminnan.

    Äänestä

Muissa firmoissa alihankkijat, eivät aja ajoja kovemmilla hinnoilla, kuin mitä ne on alunperin ostettu. Itella polkee surutta hintoja, kun ei tarvitse tappioista välittää. Sitä tarkoitin.

Äänestä

Valtion tuki=itellan velkakirjat joita se on ostanut lainojen takaukset. Mä perustan heti firman, kunhan valtio takaa lainat. Voi että saadaan kilpailu kohilleen.

Äänestä

Itella Logistiikka
Itella Logistiikka -liiketoimintaryhmän liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa 12,9 % ja oli 205,2 (181,7)
miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi Suomessa yrityskaupan tukemana sekä Venäjällä etenkin auto-, lento- ja
merirahdissa. Suhdanteista johtuen vertailukelpoinen liikevaihto on laskussa autorahdissa ja
sopimuslogistiikassa.
Liiketoimintaryhmän liiketulos ilman kertaluonteisia eriä heikkeni ja oli tappiollinen 10,3 (-1,7) miljoonaa
euroa. Liiketulos heikkeni ja oli tappiollinen 11,1 (-2,9) miljoonaa euroa.

Joo kyllä nää tappiot on pieniä isolle firmalle, mut on tää huikeeta logistiikka osaamista. Sama ralli jatkuu vuodesta toiseen.

Äänestä

ihan hyvin näytti menneen 2012, pystyi jopa jakamaan osinkoja lähes 7 miljoonaa euroa.

Äänestä
  • niinpä kelle osingot jaettiin, eipä ole paljon osakkeenomistajia. Itella logistiikka, mikä kattaa myös mainitut varastointi ja kuljetus homman teki silloinkin tappiota. Et hyvin näyttää menevän. Itella pitäisi yksityistää ja kaikki valtion kytkökset purkaa. Katottais sit toi kilpailutus uudelleen.

    Äänestä

1.) " - Kyllä se yksityinenkin firma kilpailee, kunhan valtio takaa senkin päättömät lainat."

2.) "- Itella polkee surutta hintoja, kun ei tarvitse tappioista välittää."

3.) "- Mä perustan heti firman, kunhan valtio takaa lainat. "

Mistä ihmeen tappioista??

Näyttäisi että koko marinasi pohjautuu siihen että et kykene hankkimaan mielestäsi riittävää määrää jonkun toisen takaamaa lainaa pankista. Kuule ihan saman lainojen ja pääomien puutteen kanssa kamppailee 150.000 muutakin firmaa Suomessa. Ei sitä rahaa ole kellekään niin vaan tarjolla, jos ei ole takaajia tai vakuuksia.

Ei tämä asia vaan nyt sillä ratkea että Valtio alkaa taata pankkilainoja joka ikiselle yhden vanhan pakettiauton hankkivalle kuljetusfirmalle ja muille taivaanrannan maalareille.

Jatka vaan marinaasi jos lystää. Mutta vaikka Itella poistuisi, niin valtio ei siltikään ala taata sinun yrityslainojasi.

Voisit koettaa keksiä ihan jotakin muuta napinan aihetta nyt. Ihan oikeesti, sylkäse vaan räkäklimppiä kouranpohjiin, kintaat käteen ja alat tehdä duunia.

Duunin tekemisellä, kärjenkäytöllä ja kovalla kilpailemisella, sillä ne markkinaosuudet otetaan. Vaikka sitten Itellaltakin. Kirjeiden kantoon tuskin haluat lähteä nytkään?

Äänestä
  • Nii just ja edelleen valtionyhtiö polkee hintoja. Millä muulla luulet voitavan kilpailla, kuin hinnalla. Miten Itella saa ajoja? Antamalla tarjouksen, joka on mahdoton yhtälö jopa itellalle. Sit ne maksaa alihankijalle kyseisestä ajosta enemmän rahaa. Itella yrittää saada mahdollisimman suuren markkina osuuden vaikka tappiolla ja valtio takaa velat ostaa joukkovelkakirjat. Eli onko mieltä, että valtio on mukana moisessa bisneksessä? Mielestäni ei.
    Sä voit vetää, vaikka kuivana ittees kakkoseen ja olla itellan mies, mut mä haluisin et nää jutut oikeesti tutkittais. Vois löytyy aika paljon luurankoja kaapista.

    Äänestä

Ketjun aloittajaa tuntuu erityisesti närästävän joku varastointiin liittyvä homma, jonka aloittaja kokee Itellan napanneen epäreilusti.
http://www.itella.fi/palvelutjatuotteet/varastopalvelut/

En oikein pääse jyvälle että millaisesta kilpailuasetelmasta tässä on kyse. Ja kuinka paljon alihinnalla ja ylihalvalla Itella niitä varastointipalvelujansa sitten tarjoaa.

Sen tiedän että Itellan paketinkulletuspalveluiden hinnat ovat rasvaisen korkeat. Kaksi kpl 3 kg painoisia paketteja kun lähettää vaikka Helsingistä Keravalle, niin rahtimaksu on 26,58 €.
Melkeinhän jo taksi veisi mersullansa tuolla hinnalla pari pakettia Keravalle. Jos saa samalle reissulle toisen paketin heiton jollekin toiselle Keravan asiakkaalle niin taksikuski alkaa tehdä jo selvää nettoa.

Ihme ettei näille Itellan hintatasoille muka löäydy Suomesta kilpailijaa. Eikä kukaan pysty tekemään pakettikuljetusta kunnolla edullisemmin ja kustannustehokkaammin kuin kankea Valtionyhtiö Itella.

Tässä mielessä saa yksityiset rahdinkuljettajat ja varastointiopalveluja tarjoavat mennä peilin eteen. Koettakaa nyt hitto ryhdistäytyä, ja laittakaa Itella ahtaalle.

Äänestä
  • Toi on sumielstä kallista? 27e/h miinus verot,miinus kuskin palkka/oma palkka. Auton kustannukset. Ei paljon tuu kotiin viemisiks, kun heitä tolla hinnalla 8h keikkaa. Et kannattaa sun laittaa firma pystyyn, johan tienaat. Lähettäisit postina vähä hitaampaa, mut 10e ja kamat tulee paikalle

    Äänestä

  • niin toivottavasti niitä paketteja on sitten useampi päivässä. Niin ja mistäs katetaan varastointi ja myynnin palkat muut kulut.

    Äänestä

>> Itella yrittää saada mahdollisimman suuren markkina osuuden vaikka tappiolla ja valtio takaa velat ostaa joukkovelkakirjat.

Parempi tietenkin että kotimainen Itella kuin joku amerikkalainen suuryhtiö nappaisi koko markkinan.

Kerro lopultakin jotakin lukemia, paljonko Itella on tehnyt tappiota 2008...2012.

Ja paljonko tietojesi mukaan näistä joukkovelkakirjoista on Urpilaisen Valtiovarainministeriö merkannut ja kuitannut?
http://www.itella.fi/tiedotteet/2012/20120116_laina.html

Äänestä
  • Todistappa itellanmies se, että valtio ei ole niitä kuitannu yhtään. Itellan logistiikka painaa kokoajan tappiolla. Näytä viimesen kolmen vuoden ajalta itella logistiikan tekemä voitto

    Äänestä

>> Todistappa itellanmies se, että valtio ei ole niitä kuitannu yhtään.

Sinähän siellä sen pienen varastotilasi ja pakettiautosi kanssa kärvistelet. Sinä olet mielestäsi yrittäjänä kärsinyt perusteettomia kilpailutappioita.

Hommaa itsellesi tiedot joilla voit osoittaa Itellan menetellään väärin. Siitä on sitten jo hyvä jatkaa keskusteluja Kilpailuviraston kanssa.
__
Ihan sama ohje myös niille maanrakennusfirmoille jotka vaativat tieyhtiö Destian pilkkomista, ja myymistä tasapaloina Skanskalle, YIT:lle ja muille tienrakentajille.

Osoittakaa että epäreilua ja Valtion rahoin subventoitua kilpailua on tapahtunut Destian taholta. Tämä on paljon reilumpaa kuin nykymeininki jossa Kokoomuksen ministereiden kautta mangutaan, että Destia pitää pakkopilkkoa pois.
Kun se syö meidän liikevoitot, ja kun me ei tarjouskilpailuissa Destian kanssa tienrakennuksista pärjätä.

Äänestä

Ihme kommunisti oot.

Äänestä

"ja kun me ei tarjouskilpailuissa Destian kanssa tienrakennuksista pärjätä. "

Ei tälle mitään voi. Kyse on yrittäjien vakioselityksestä, ollut jo vuosikymmeniä. Aina, kun jäädään kakkoseksi (oli se sitten Itellalle tai jollekin mulle), kyseessä on "epäreilu kilpailu". Jos joku myy halvemmalla (=pienemmillä kustannuksilla), kyseessä on "epäreilu kilpailu", jos joku... jne, jne.

Jos minä saan diilin, se on reilua, jos joku muu saa, se on epäreilua. Tämähän nyt on selvää kaikille!

Paitsi tietenkin silloin, kun saan diilin ja firmani tekee silti huonoa tulosta. Silloin syynä "sosialistinen meininki", joka "vainoaa yrittäjää".

Hoh-hoijaa, samat tarinat isältä pojalle...

Äänestä
  • Nii eihän se yrittäjä ole veronmaksaja. Valtion omistamat veroparatiisiyhtiöt tekee mitä lystää ja kommunistit juhlii

    Äänestä

Tajutaanko tässä ketjussa nyt ollenkaan sitä, että se on nimenomaan KIRJEIDEN KULJETTAMINEN, joka tässä on tappiollista. Jos lähetät postikortin vaikka Hangosta Utsjoelle, niin se toimitetaan perille alle eurolla. Veikkaanpa, että lähes koko Lappi sekä saaristoalueet on nimenomaan sitä rankasti tappiollista kirjeenkuljetusaluetta.

Postipakettitoiminnasta saadulla voitolla katetaan myös kirjebisneksen tappiot.

Jos olet tyytymätön Itellan toimintaan pakettipuolella, niin älä käytä sitä. Sinullahan on varaa valita esim. Matkahuolto, Kiitolinja, TNT ja yksityiset pikkufirmat (tosin toimivat lähinnä paikallisesti). Jos kuljetettavaa tavaraa on paljon, niin mikäänhän ei estä sinua palkkaamasta omaa kuskia, mutta toki hänestäkin aiheutuu palkkakuluja, autokuluja, ylläpitokulut jne, joten loppujen lopuksi se 9 euron postipakettikulu ei niin kauhean suuri olekaan...

Itellan ongelmat johtuvat pitkälti lamasta sekä siitä, että kirjepostia ei enää ole juurikaan, koska laskut lähetetään erityisesti yritysten välillä nimenomaan sähköisesti. Myös hinnakkaita katalogipostituksia ei juurikaan ole, koska mainontakin on siirtynyt paperista verkkoon.

Vaikka Itella lopetettaisi tänään, niin se ei poista ongelmia. Jokainen kuljetusalan yritys haluaa toimia pääkaupunkiseudulla tai isoissa kaupungeissa. Jos todellisia kuluja halutaan kattaa, niin jokainen voi miettiä, kuinka paljon ihan oikeasti maksaa jonkun paketin tai kirjeen kuljettaminen saaristoon tai tunturi-Lappiin.

Äänestä

Loppuuhan ne hommat miltä tahansa firmalta, jos nostaa jatkuvasti hintoja, hyvä esimerkki Itella. Kaikki ketkä pystyy, keksii millä saa asiansa halvemmalla perille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyllästynyt 7920 kirjoitti:

Miksi valtionyhtiö kilpailee aloilla, jotka hoituisivat ilmankin? Esim. Varasto, kuljetus, aamulehdenjako ja yms? Suurinta osaa tekee vielä tappiolla ja vääristää valtion rahalla kilpailua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu