TEIN SEN! Hain apua!

Pieni välipäivitys - olen nyt syönyt lääkkeitä kaksi kuukautta, ja tässä välissä on tapahtunut aivan uskomaton muutos. Viikon jälkeen lääkkeet alkoi vaikuttaa, ei tullut sivuvaikutuksia pahemmin, ehkä pientä uneliaisuutta. Tähän asti olen laihtunut 8 kiloa aivan huomaamatta ja mitään kummempia tekemättä. Ei vain tee mieli ruokaa. Nälkä tulee normaalista, ja syön siihen nälkääni normaalista. Iltapalaksi lasi mehua ja ruisleipä on juuri se, mitä haluan. Ennen se olisi ollut pitsa ja sipsipussi ja pari pullaa päälle. En voisi olla onnellisempi. Olen ensimmäistä kertaa ikinä NORMAALI. Voin syödä yhden jäätelön, nauttia siitä, ja jättää sen siihen. Etsikää apua. En voi uskoa, että tuhlasin niin monta hyvää vuotta tämän kanssa kamppailuun kun apuakin olisi ollut saatavilla.

Mä en ole saanut vielä apua. Lääkettä olen syönyt yhtä kauan kuin sinäkin ja lisäksi kerran käynyt psykologilla. Onko sinulla lääkeannosta nostettu missään vaiheessa? Minulla on edelleen alotusannos seronil 20mg mikä ei tunnu auttavan. Annostuksen pitäisi olla paljon isompi..parempia aikoja odotellessa

Joo, heti ekan viikon jälkeen 20mg nousi 40mg. Oli tarkoitus nostaa vielä 60mg mutta tultiin siihen lopputulokseen että pysyn tässä 40mg annostuksessa, kun se kerta sopii ja on auttanut. Ei tuo 20mg auta mitään. Sen kuuluisi olla paljon korkeampi. Mene takaisin lääkärille ja jollei suostu nostamaan niin etsi uusi lääkäri joka osaa hommansa paremmin. Se annostelu syömishäiriöisille lukee siellä lääkepakkauksessakin...

On lohduttavaa lukea tekstiäsi. Ehkäpä minunkin kohdalla lääkkeet alkaa vaikuttaan kunhan vain oikea annostus löytyy. Minkä ikäinen ja missä elämäntilanteessa olet? Mä oon nyt ahminu viime keväästä lähtien JOKA IKINEN PÄIVÄ.. veikkaisin, että normaali päiviä tähän väliin on ollut korkeintaan 4 :/ närästys ja väsymys on aivan valtavaa ja olo on kuin olisi krapulassa 24/7
Huomenna lääkärin pitäisi soittaa. Nyt kaikki peukut pystyyn, että lääkeannosta nostetaan ja alkaisi elämä taas maistua sen myötä ja paraneminen pääsisi alkuun

Tämä ketju herättää todella ristiriitaiset fiilikset. Iloa siitä syystä, että on hakenut apua ja sitä saanutkin, mutta sitten se avun laatu... Oi maamme Suomi, tämä masennuslääkkeiden ihmeellinen luvattu maa. Mitäpä sitä sairauksien perimmäisiä syitä hoitamaan, kun aivot voidaan turruttaa kemiallisesti ja thadaa! Ongelmat ratkaistu.

Ko. oleva lääke, Seronil, on SSRI-lääke=masennuslääke. Lääkettä käytetään myös syömishäiriöiden hoidossa, toki, mutta se oleellinen seikka tässä on se, että sen kuuluisi olla osana hoitoa johon kuuluu myös se psykoterapia. Se, että sinulle isketään pelkkä lääkeresepti kouraan ja seurataan pelkästään annostusta, se on jotenkin aivan ja täysin päätöntä. Tätä voitaisiin verrata suoraan vaikka siihen, että katkaiset kopiesi, lääkäri tekee sinulle tästä diagnoosin ja tuumaa: Tässä sinulle Buranaa, pärjäile!

Todella surullista.

Lääkkellä hoidetaan oireita, mutta ei itse ongelmaa. Syömishäiriöistä varmasti 98% johtuu korvienvälisistä ongelmista, jotka eivät siis ole suoraan fyysisesti hoidettavia asioita. Ei siis ole mitään "taikapilleriä" joka sinut parantaisi ykskaks syömishäiriöstä, koska kyseessä on paljon laajempi asia. Tietysti sillä pillerillä (tai useammillakin) voidaan blokata ne tietyt reseptorit aivoista, mutta se on sama asia kuin lakaisisit roskat maton alle. Poissa silmistä, mutta ne ovat siellä kuitenkin piilossa.

Ahmimishöiriön hoito tässä maassa on aivan ja täysin lastenkengissä. Jos sinulla on anoreksia tai bulimia, sinut otetaan tosissaan. Aikuisiän ahminta taas, noh... Sinulle isketään masennuslääkkeet ja passitetaan ravintoneuvojalle oppimaan "terveellisiä elämäntapoja" ja neuvotaan lisäämään liikuntaa.

Minulla on tästä asiasta rutkasi omakohtaista kokemusta, koska a) olen itse hoitoalalla b) minulla on henkilökohtainen 20-vuoden tausta erinäisistä syömishäiriöistä, joista tuoreimpana ahmimishäiriö/ruokariippuvuus c) olen hakenut näihin apua. Lääkkeitä en ole huolinut, vaikka niitäkin minulle tyrkytettiin yhden 15min puhelinkeskustelun perusteella, koska minä itse tiedän missä se syy ja vika on. Minä tarvitsen apua terapian muodossa, jossa päästään hoitamaan juurikin itse ongelmaa, ei pelkästään oireita. Ja uskokaa kun sanon, että kyllä olen saanut tapella asian puolesta juurikin siksi, etten ole suostunut ottamaan lääkkeitä.

Minä tunnistan masennuksen oireita ja itse tunteen, tietysti. Mutta minä en ole masentunut! Minä olen syömishäiriöinen joka taas johtaa juurensa aina lapsuudessa koetuista traumoista lähtien. Syömihäiriö on se tekijä joka nostattaa minulla masennuksen fiilikset, ei päinvastoin. Tarvitsen apua syömishäiriöön, en masennukseen. Tätä asiaa on erittäin vaikeaa lääkäreiden ymmärtää julkisen terveydenhuollon puolella, ja se on raivostuttavaa. Ja erittäin surullista.

Onnekseni kohdalleni kuitenkin osui psykologi joka tämän asian ymmärsi täysin, ja sain häneltä myös apua lähetettä varten Kelan korvaamaan terapiaan. Itse kuulun myös niihin onnekkaisiin joka sen avun myös sai, ja aloitan Kelan korvaaman psykoterapian syyskuun alussa. Tunnustan, että asiaan on varmasti vaikuttanut myös se, että itse toimin hoitoalalla joten olen myös tiennyt paremmin mistä naruista vetää. Kuitenkin pointti on se, ettei saa antaa periksi, ja sinun on osattava vaatia itsellesi sitä hoitoa mitä tarvitset.

Jos saat apua pelkistä masennuslääkkeistä, se on hienoa. Jos kuitenkin koet, että haluat hoitaa itsesi kokonaisvaltaisesti ja varsinkin sen ongelman/riippuvuuden perimmäisen syyn tai syyt, hae myös sitä henkistä hoitoa pääkopallesi. Moni ei kuitenkaan tätä tee, koska onhan se helpompaa ummistaa silmänsä ja uskoa pelkän pillerin voimaan.

Hei, arvostan että jaksoit pitkästi kommentoida alotustani, ja varmasti useimmiten oletkin ihan oikeassa argumenttisi kanssa.
Jos kuitenkin olisit lukenut tekstini tarkkaan, olisit huomannut että minä itse suorastaan vaatisin niitä lääkkeitä. Olin tehnyt paljon taustatyötä, tiesin minkä lääkityksen haluan, enkä olisi ilman sitä lähtenyt. Kyse ei siis ollut lääkärin käsityksestä siitä, miten syömishäiriötä hoidetaan, vain minun omastani. Lääkäri suositteli terapiaa ja olisinkin saanut lähetteen, mutta itse olen päättänyt tästä omin avuin selvitä tästä eteenpäin. Itse tiedän mikä tämän ahmimishäiriön laukaisi n. 15 vuotta sitten, ja mihin tarpeeseen olen sitä ruokaa syönyt. Nyt minulla ei ole enää niitä tarpeita, tämä kammottava tapa on vain niin osa minua etten osaa olla muulla tavalla. Siksi tarvitsin lääkityksen, joka kestää nyt vähintään vuoden - opin pois näistä vanhoista tavoista ja elämään normaalia elämää jossa ruoka ei ole elämänkumppanini. Ja tähän asti se on tehnyt juurikin sen. En ole koskaan ennen osannut syödä terveellisesti mahaani täyteen. Joko ahmisin, tai paastosin. Nyt olen viimeiset puolitoista kuukautta oppinut tekemään ruokaan, nauttimaan siitä, harrastamaan liikuntaa ja tuntemaan oloni hyväksi aivan muilla tavoilla kuin syömisellä. En kutsuisi tätä siis aivojen kemikaaliseksi turruttamiseksi, vaan interventioksi pienten pillerien muodossa.

Aloittajalle: Vaikka vastasinkin aloittamaasi ketjuun, niin oma kirjoitukseni oli tarkoitettu ihan yleisestiottaen aiheeseen, ei suoranaisesti juuri sinulle henkkoht vastaukseksi. On hienoa, että olet saanut sen avun minkä olet kokenut tarpeelliseksi, ja kyllä, luin kyllä aloituksesi tarkkaan. Omia näkemyksiäni ja ajatuksiani kirjoitan ihan siksi, että näitä kirjoituksia lukee myös sellaiset ihmiset jotka eksyvät esim. googlen kautta palstalle apua hakiessaan.

Kuitenkin jos aloittaja itsekin olet lukenut tarkkaan ketjun, niin parikin siihen vastanneista eivät ole saaneet sitä apua lääkityksestä. Ja nyt sitten ihmettelevät, että mitä pitäisi tehdä tai missä on vika. Tätä itse henkilökohtaisesti tarkoitan kun sanon, että minusta on todella vaarallista se, että ihmiselle määrätään masennuslääkkeet ilman asianmukaista seurantaa ja hoitoa diagnoosista riippuen. Ja tätähän tässä pari juuri kertookin, mitä ilmeisimmin annostus ei ole kohdallaan, ja lääkäreitä ei näytä juurikaan asia kiinnostavan kun ihminen jätetään oman onnensa nojaan= neuvoja haetaan netin keskustelupalstoilta.

Kuten on vaarallista myöskin, että kaikki toivo ja odotukset asetetaan pelkän pillerin voimaan. Mitä sitten käy kun se ei autakkaan? Ja siksi on myös sinulta hyvä aloittaja erittäin kapeanäköistä yllyttää ihmisä hakemaan pelkkää lääkitystä. Seronilia varsinkin, koska se ei kaikilla yksinkertaisesti toimi samalla tavalla. Mahtavaa, että sinä olet saanut siitä avun, mutta näin ei kaikilla käy.

Ja jos nyt siis ihan faktaa puhutaan, niin SSRI-lääkkeet ovat juurikin sitä itseään eli vaikuttavat aivojen kemikaalliseen toimintaan, eli serotoniinin määrään kehossa jos ko. Seronilista puhutaan. Interventio se kyllä voi olla, ja siitä voi todellakin olla se tarvittava apu saada taas mieli ja keho tasapainoon, mutta keinotekoisesti valmistettu pilleri on silti aina se pilleri. Ei muuta.

Aloittajan kertoma on myös hieman ristiriidassa. On todella hienoa se, että olet tunnistanut itsessäsi sen laukaisevan tekijän joka sinut on saanut ahmimaan/paastoamaan 15-vuotta sitten. Olet siis ahminut ja paastonnut tunneperäisistä syistä, eikö niin? Kerrot myös, että olet tuon asian siis ominpäin selvittänyt ja "päässyt siitä eroon". Kuitenkin, omien sanojesi mukaan, olit vakaasti päättänyt olevasi lääkityksen tarpeessa päästäksesi opituista kammottavista tavoista eroon, ja suorastaan näitä vaadit lääkäriltä.

Kysymykseni siis nyt kuuluu: Jos sinulla ei enää ollut tunneperäistä tarvetta ahminnalle ja paastoamiselle, ja kyseessä oli enään vain vanhojen opittujen ja kammottavien tapojen katkaiseminen, niin miksi koit niin vahvasti olevasi juurikin Seronilin, eli SSRI-masennuslääkkeen tarpeessa?

Ko. oleva lääke toki vaikuttaa suoraan serotoniinin määrään kehossasi jonka puute siis saattaa aiheuttaa juurikin lisääntynyttä ruokahalua tai makeannälkää, mutta silti? Mitattiinko sinulta esim. verikokeella kehosi serotoniinimäärä? Kuitenkin sinä itse omien sanojesi mukaan kärsit kammottavasta opitusta tavasta, etkä esim. pakottavasta tarpeesta syödä ruokaa ahmimalla tai paastota. Kaksi täysin eri asiaa nimittäin.

Tapa on on opittua kuten epäterveelliset tai terveelliset elämäntavat, pakottava tarve taas ihan muuta esim. juuri tunneperäistä. Ja jos se on se tunneperäinen syy ja tarve, niin silloinhan sinä nimenomaan _et_ ole selvittänyt ja hoitanut sitä perimmäistä syytä tunnesyömiselle, oli sitten ahmintaa, oksentamista, paastoa tai niitä kaikkia vuorotellen.

Ymmärrättekö mitä minä tällä tarkoitan ja haen takaa? Minusta siis on erittäin oleellinen asia se, että kärsiikö syömishiriöstä jonka takia on esim. masentunut, tai vaihtoehtoisesti se, että olet masentunut josta seuraa ongelmat ja häiriöt syömisen suhteen. Ja tätä ei haluta sitten millään uskoa ja erottaa toisistaan.

Lääkitys on joissain tapauksissa erittäinkin tarpeellinen ja hyvä asia. AINA se ei kuitenkaan näin ole, varsinkin kun puhutaan SSRI-napeista. Ihmismieli ja aivot kun ovat siitä mielenkiintoiset, että jo pelkkä lumelääke (plaseboilmiö) saattaa auttaa. Jos olet itsesi ylipuhunut ja vakuuttanut siitä, että olet sen ihmepillerin tarpeessa joka sinut pelastaa vanhoilta opituilta tavoiltasi, niin saman asian voi ajaa jo pelkästään vitamiinitabletit joita vain olettaa "oikeiksi" lääkkeiksi.

Suomessa n. 1/5 väestöstä syö (tai on syönyt) masennuslääkkeitä. Eli tässä maassa se tarkoittaa n. 1 miljoonaa ihmistä. Jopa hoitohenkilökunta lääkäreineen on sitä mieltä, että näistä hyvin suuri osa syö aivan turhaan. Se tosiasia vain mitä medioissa ei juurikaan puhuta on se, että se on hyvin tuottoisa bisnes varsinkin lääkefirmoille. Ei siis mikään ihme, että sinulle ollaan niitä lääkkeitä tarjoamassa jopa yhden puhelinsoiton perusteella, mikä itseasiassa on erittäin sairasta.