Kesä ja yksinäisyys ei ole kivaa

andy821

Näin kesän ensimmäisen hellejakson aikana jostain syystä oma yksinäisyyden tunne ikään kuin korostuu taas jälleen kerran. Kun näillä lämpimillä säillä katselee kaupungissa elämää ympärillä, iloisia ihmisiä ystäviensä kanssa sekä onnellisen näköisiä nuoria pareja, ja toinen toistaan kauniimpia nuoria naisia niukoissa kesähepeneissään, niin tuntee jäävänsä paitsi vähän kaikesta, ja se ahdistaa ja saa ajattelemaan, että sama vaikka sataisi koko kesän, kun niistä helteistä ei yksinäisyyden takia pysty juuri nauttimaan.

Kuinka kiva se olisi oman rakkaan kanssa kuljeskella kesä yhdessä, ottaa aurinkoa yhdessä puistossa tai rannalla ja käydä piknikillä, terassilla ja vaikka mökkeillä. Kiva olisi myös, jos mukavan ystävän tai ystäväporukan kanssa voisi käydä vaikka jossain reissussa, tapahtumissa, ulkoilmakonserteissa, juoda olutta ja pitää piknikkiä puistossa ja mitä kaikkea nyt voikaan tehdä kesällä.

Olen jo kolmekymppinen, ihan fiksu ja toisetkin huomioon ottava mies, mutta ystävät ovat vuosien saatossa käyneet vähiin, ihan muutamaan joita näkee vain harvoin enään, joten edellä mainitsemani kaltaisesta kesämenosta ei voi juuri kuin haaveilla, tai ehkä hyvin harvoin jotakin toteutuu. Kaiken lisäksi olen vielä sinkku, ja tyttökaveria on tuloksetta etsitty mm netistä ja baareistakin, joten siitä miten voisin tyttökaverin kanssa kesää viettää, niinkö jo kerroin, niin ei voi kuin haaveilla.

Onkos muilla samanlaisia tuntemuksia, ja tähän perään laitan vielä, vaikka tämä ei seuranhakupalsta olekkaan, niin jos joku haluaa tutustua minuun niin seurustelu kuin ystävyysmielessä, niin voi laittaa vaikka mailiosoitetta. Asun Oulussa.

46

3440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajat muutuvat

      Olen jo iäkäämpi ihminen - voisin olla iahn reilusti äitisi, joten seurustelumielessä en ainakaan sinulle kelpaa. Ymmärrän tuntemuksiasi. Nuorena elin parisuhteessa joka tosin rajoitti paljon muita ystävyysreissuja kun miehen kanssa liikuttiin. Muitselen minäkin joskus kaiholla noita nuoruuden ihania läpimiä kesiä reissatessamme yhdessä lapissa, samoilimme metsissä, aklastimme ja vietimme aikaa pienellä erälampisaunalla.

      Onneksi on ystäviä ja joskus pääsen reissuun ystävien kanssa etupäässä hengellisille juhlille, mutta se on sitä poikkeuksellista harvianisuusherkkua. Huomenna lähden maalle sukulaispojan lakkiaisiin. Ei ole sitä säännöllistä, spontaania seuraa esim. viikonloppuina niin kuin ennen.

      Kieltämättä aikeana katselee marketeissa perheitä, jotka raahaavat innolla grillaus- ym. tarvikkeita kärryihin ja auton peräkontteihin ja puhuvat mökkisuunnitelmistaan.Kieltämättä kivoja aikoja ja kesiä ne olivat: minulla musitoissa - sinulla nuori ihminen ne ovat edessä vielä.
      Elämässä on erilaisia aikoja ja jaksoja. Pitää tyytyä siihen hyvään mitä nyt on: on kiva kuunnella linnulauluja ja nauttia auringosta joka tapauksessa.

    • Kauniit nuoret naiset kesämekoissaan herättävät ihan varmasti nuorten miesten hormonit, ovathan he ilo silmälle tällaiselle vanhemmalle heteronaisellekin, eri mielessä vain. Mitä enemmän liikkuu ulkona, sitä suuremmalla todennäköisyydellä heihin pääsee myös tutustumaan.

      Eikä yksin oleminen estä yhtään mitään muitakaan kesäjuttuja tekemästä. Yksin voi ottaa aurinkoa, käydä piknikillä ja terasilla, vuokrata mökin, lähteä reissuun ja tapahtumiin, käydä ulkoilmakonserteissa, vuokrata kickbiken tai opetella melomaan, jopa teltankin saa yksin pystyttetyä tarvittaessa.

      Juu, olisihan se eri asia katsella hiipuvaa nuotiota jonkun kanssa yhdessä, kyllä minäkin sen tiedän ja sitä haluaisin, mutta niin pitkään kuin sitä toista ei ole niin kannattaa silti tehdä haluamiaan asioita vaikka yksin.

      • miees kaks-seiska

        jooo,itseäni on suorastaan alkanut nyppimään se että ihmiset valittaa ja inisee kaikesta pienestä!Ja joo,onhan se mukavampi jos olisi ihan hani-hunajasiipi-sokeripatsas kenen kanssa viettää kesää.Mutta,jos ei ole,niin ei ole!
        Kaikki on kiinni itsestään;Olet kuitenkin terve,nuorimies.Ei muuta kuin baariin,festareille,terasille yms.mihin haluat mennä ja isket niin monta naista kuin kerkeät.Tai hanki vaikka kevyt kesäheila jollei muuta.
        Kaikki on todellakkin kiinni itsestään,turha on surkutella ja inistä yksinään kotonaan.


    • yksinäinen.

      " Mitä enemmän liikkuu ulkona, sitä suuremmalla todennäköisyydellä heihin pääsee myös tutustumaan."

      Älä nyt viitsi puhua pas.kaa. Vaikka sä asusit tuol keskellä toria niin ei kukaan nainen tulis juttelee. Eikä naisia kiinosta jos niille mene juttelee.

      Yksin oleminen on ihan per.seestä-

      • Jos odotat, että ihana kaunis nainen tulee juttelemaan ja ehdottaa seurustelua niin totta, ei ehkä tapahdu keskellä toria seisomalla. Mutta jos elät iloista ja aktiivista elämää niin tutustut ihmisiin ja saat ystäviä ja sitten tutustut niiden ystävien ystäviin ja mahdollisuutesi tutustua kiinnostaviin tyttöihin kasvavat moninkertaisiksi.

        Mutta ei _minua_ yhtään liikuta se, että vietät kesäsi mieluummin yksin sisätiloissa, se on ihan täysin oma asiasi.


      • minä taas täällä

        [ Jos odotat, että ihana kaunis nainen tulee juttelemaan ja ehdottaa seurustelua niin totta, ei ehkä tapahdu keskellä toria seisomalla. ]

        Minulle on käynyt noin kahdesti. Harmi vaan etten tuolloin osannut hoitaa asiaa eteenpäin, vaikka etenkin sen ensimmäisen kanssa tuli vietettyä hienoja hetkiä. Se toinen ei ollut varsinaisesti vaimoainesta, vaikka muutoin oli ihan kiva.


    • Juomamies

      Onpas se kivaa... Saa juoda alkoholia kotona rauhassa.

    • yksinmies1

      Se on yhtä helvettiä. Kesällä yksinäisyys korostuu kun kaikki liikkuvat yhdessä kaveriporukoissa yms. Olen yksinäinen, ei voi mitään

    • liian tylsää

      Sama juttu mulla :( Toivottakaa stemppiä huomiseen, että selviin siitä päivästä. Tulee olemaan aika kamala päivä tietyistä syistä.

    • minä taas täällä

      [Sama juttu mulla]

      Kokeilkaa löytyisikö jotakin yhteistä, eli ehdottakaa tekemisiä? Kaveriporukat koostuvat yksilöistä, ne eivät ole perhe tai muu pysyvä ihmisryhmä.

    • Ite Turusta

      No niin, tulkaas tänne pistämään ilmoitusta (sukupuoli, ikä, paikkakunta ainakin), niin voitte vielä saada sitä seuraa hyvässä lykyssä. Siis ei ehkä juuri tätä threadia kannata kaapata, mutta kuitenkin. Itse olen parikin asiallista tyyppiä tavannut tätä kautta ja lisääkin olisi kiva tavata. Olisi jotain odotettavaa ja vaikka viikonlopuksi ohjelmaa sitten.

    • Miesyksin92

      Jos sitä yksinäisyyden ja synttäreiden kunniaksi vetäisin huomenna lärvit. Paras tapa unohtaa paska ja kurja elämä, oi sitä aikaa kun joskus oli kavereita...

      • sfsdfsfddf

        Mee baariin? Sieltä voi löytää juttuseuraa ja hyvässä lykyssä saat jonkun daamin vielä mukaas.


    • Miesyksin92

      Yksin baariin meneminen ei tunnu kivalta. Siellä vaan vittuuntuu ja katkeroituu lisää kun näkee ihmisten naureskelevan ja juttelevan iloisesti keskenään. Olen joskus yksikseni baarissa ollut mutta ei kertaakaan kukaan ole tullut juttelemaan.

      • asdffssfsfs

        Okoo, en kyllä itekään mielelläni yksin mee baariin :P Et oo kertonut missä asut, vai haluatko ees saada seuraa vai ruikuttaa vaan? ;)


    • Miesyksin92

      Kyllähän sitä seuraa olis kiva saada, asun lahdessa.

      • sdsdsdsgsdgsgd

        Perusta oma threadi sitä varten, että kerrot lyhyesti itsestäsi ja millaista seuraa haet? En voi luvata, että yhteydenottoja tulisi, mutta eipä siinä paljoa häviäkään. Jos ei muuta, ni hyvää treeniä ku haet jostain toisesta paikasta. Täällä S24:ssa on monia muitakin hyviä osastoja, joissa seuranhaku onnistuu. Tuolta S24 Treffeiltä voi löytää naisseuraakin.


    • yksinäinen harakka

      Nyt alkoi se kaikkien niin kauan odottama kesäloma. Minulle tuo loma tarkoittaa vain tylsiä ja yksinäisiä päiviä, olisin kyllä paljon mieluummin töissä. Nyt jo ensimmäinen ilta tuntuu ikuisuuden kestävältä. Miksi joidenkin ihmisten täytyy kärsiä tätä yksinäisyyttä? :( Olen koittanut lukea kaverinhakuilmoituksia, pistin muutamalle viestiä ja laitoin omankin ilmoituksen nettiin. Ehkä tästä vielä tulee mukava kesä. Ainakin lämmintä on :)

      • sdffsfdfs

        No sä oot nainen, joten miesseuraa löydät 101 % varmasti jos vaan haet oikeista paikoista. Luulis tyttöseuraakin löytyvän. Pistä ilmoitus vielä tännekin palsalle :D


      • tinakenkätyttö

        No tässä ois ainakin yksi 36v yksinäinen tyttö/nainen jos kelpaa. Olen taas viittä vailla juoksemassa ruokakauppaan hakemaan herkkuja lohdukkeeks,on niin kurja olla yksin. Raskasta kattoo vierestä varsinkin nyt kun koulut loppuu ja kesälomat alkaa. Ihmisillä on juhlia ja ystäviä keiden kanssa nauraa ja viettää aikaa. Kyllähän mäkin haluaisin mennä vaikka biitsille istuskelemaan ja nauttimaan elämästä hyvässä seurassa...


      • 45436434364363
        tinakenkätyttö kirjoitti:

        No tässä ois ainakin yksi 36v yksinäinen tyttö/nainen jos kelpaa. Olen taas viittä vailla juoksemassa ruokakauppaan hakemaan herkkuja lohdukkeeks,on niin kurja olla yksin. Raskasta kattoo vierestä varsinkin nyt kun koulut loppuu ja kesälomat alkaa. Ihmisillä on juhlia ja ystäviä keiden kanssa nauraa ja viettää aikaa. Kyllähän mäkin haluaisin mennä vaikka biitsille istuskelemaan ja nauttimaan elämästä hyvässä seurassa...

        Ihan kuin jompikumpi tai molemmat tietäisitte toisenne ennestään. Nimittäin paikkakunnasta en ole nähnyt mainintaa ja jos nyt valittaisiin kaksi palstan keskustelijaa aivan umpimähkässä, mikä todennäköisyys on, että nämä henkilöt asuisivat edes suht lähekkäin?


      • Mies, Hki
        tinakenkätyttö kirjoitti:

        No tässä ois ainakin yksi 36v yksinäinen tyttö/nainen jos kelpaa. Olen taas viittä vailla juoksemassa ruokakauppaan hakemaan herkkuja lohdukkeeks,on niin kurja olla yksin. Raskasta kattoo vierestä varsinkin nyt kun koulut loppuu ja kesälomat alkaa. Ihmisillä on juhlia ja ystäviä keiden kanssa nauraa ja viettää aikaa. Kyllähän mäkin haluaisin mennä vaikka biitsille istuskelemaan ja nauttimaan elämästä hyvässä seurassa...

        Kauppa-asioilla tuli pistäydyttyä. Mitäpä sitä muutakaan yksin. Olisihan se ollut mukavaa, jos esim. tinakenkätyttö olisi osunut samoihin kauppihin, mutta...


      • tinakenkätyttö
        Mies, Hki kirjoitti:

        Kauppa-asioilla tuli pistäydyttyä. Mitäpä sitä muutakaan yksin. Olisihan se ollut mukavaa, jos esim. tinakenkätyttö olisi osunut samoihin kauppihin, mutta...

        Pitäisi olla niitä sinkku- koreja kaupoissa enemmän, niinkuin iso-omenan cittarissa on. Sitten kun niitä rohkenis vielä käyttää... Tuntuu että on jotenkin enemmän kytättävänä ja että pitäisi olla "erityisen" edustava sellaisen kanssa shoppailessa. Muutenhan tuo olisi loistava idea meille sinkuille.


    • Miesyksin92

      Yksinäisyys aiheuttaa henkistä ja fyysistä pahoinvointia mulle. Aluksi nautin siitä kun sain olla yksin, mutta olen ollut liian kauan yksin :( Elämässäni ei ole paljoa sisältöä kun on vain yksin.

      • My life=too spicy :(

        Optimitilanne itelleni on, että on välillä mahdollista vetäytyä yksinäisyyteen, mutta seuraa saisi sitten tarvittaessa. Yksinäisyys on vähän kuin mauste. Toiset tykkää mausteista enemmän kuin toiset ja sekin vaihtelee kuinka paljon haluaa mausteita. Pelkkiä mausteita tuskin ketään haluaa silti syödä.


    • olen yksinäinen.

    • kun1

      On tosi ahdistavaa juuri tämä kesä. Olen vuosia valehdellut itselleni, että pidän talvesta ja sateesta. Tai en tiedä, ehkä pidänkin. Parempi ettei ajattele mitään mitä kesällä voisi tehdä kavereiden kanssa tai käy ihmisten ilmoilla pelkästään pahoittamassa mielensä, jos on yksinäinen. Parempi mätääntyä omassa kolossa.

      • Nyymimuumi

        Voihan sitä yksin käydä jossain pyöräilemässä, kävelemässä, kalastamassa tai mitä vaan. Jos asuu vaikka Helsingin ydinkeskustassa, yksinäisen ulkotilan löytäminen voi olla vaikeahkoa? Voisithan vaikka ottaa lennon lappiin ja rinkka selässä tarpoa siellä soita ja mettiä pitkin. Siellähän on näitä "tehtyjä" reittejäkin ja matkan varrella laavuja yms. Siellä ei ihan helposti törmää muihin tai jos törmääkin, on ihan kohtalainen todennäköisyys, että kohdattava on myös yksin, jolloin olette "samalla viivalla". Tai ainakaan johonkin kaveriporukkaan törmääminen ei ole yhtä syvältä kuin se, että tuolla kaupungilla yhdellä silmänkantamalla näkee kymmennittäin niitä kaverijoukkoja tai parivaljakkoja.


    • Miesyksin92

      Kävin kaupassa ja pyöräilin puiston läpi, siellä täällä näkyi isoja porukoita juomassa keskenään ja pitämässä hauskaa. Tuli heti paha mieli kun itsellä ei ole samaa mahdollisuutta :(

      • sfdgsggsd

        Ite olin viime vkloppuna ryyppäämässä yhden palstalaisen kanssa, jonka näin silloin ekaa kertaa. Voisin sutkin nähdä jos et asuis toisella puolen Suomea. Mutta se on varma, että (oliks se nyt) Lahdessa on varmasti sun kanssa samanlaisessa tilanteessa olevia nuoria. Sun pitää koittaa saada niihin yhteys jos ne ei saa suhun. Eli ilmoitusta vetämään niinku olis jo :D


    • mistäminuttuomitaan

      Kiva, kun oma isä haukkuu erakoksi :( Huomenna on sentään sellainen päivä, jonka pitäisi viettää iloiten. Silti en saa mitään kehuja, vaikka sain opinnot vietyä kunnialla loppuun.

      Ja en jaksa kuunnella yhtään haukkumista enää. Ärsyttävää, että isä kyllä tietää sen, että minua on kiusattu ja ollaan esim. muutettu paljon eli minulla on myös "syitä" yksinäisyyteen. Ja tietenkään se luotto ihmisiin ei ole enää samalla tasolla kuin ennen. Mutta en jaksaisi tälläisenä iltana ruveta miettimään yksinäisyyttä.Kaikki ei todellakaan ole minun vikani, vaan yksinäisyyteen on monia syitä.

      En voi olla edes kotona oma itseni. Vaan koko ajan arvostellaan. Eli isäkin häpeää minua. Ärsyttävää sillä tiedän, että olen kuitenkin sosiaalinen, kun vaan tapaan niitä oikeita ihmisiä. Tiedän kyllä heti kenen kanssa tulen juttuun.
      En vaan jaksa roikkua mukana jossakin porukassa väkisin. Parhaiten viihdyn kahdestaan jonkun kanssa.

      Anteeksi tämä valitus :( Tuli vaan niin paha mieli, kun oma isäkin alkaa haukkumaan. Kamalaa, kun häntä tuntuu niin ärsyttävän se, että oma tytär on tälläinen kotona kyhjöttävä "luuseri". Sitä alkaa voimat loppua, vaikka olen aina yrittänyt uskoa huomiseen.Miksi minä saan yksinäisyydestäni haukut ja ne jotka puhuvat paskaa selän takana ovat niitä "ihania ja sosiaalisia" ihmisiä?

      Eikä tunnu muutenkaan onnistuvan nyt mikään, riitelyä jne :(

      No, minulla on kuitenkin juhlimisen aihetta, vaikka fiilis nyt onkin aivan maassa :(

    • yksinäinen17

      oon itekkin yksinäinen nuori, ei mulla oo kavereita, muutama sellainen jonka näen ehkä kerran puolessa vuodessa, alotin uudella luokalla tänä vuonna, enkä oo saanut uusia kavereita. mua kiusattiin yläasteella enkä oo kiusaamisen pelossa uskaltanut edes oikein jutella muille, vaikka ne olikin aluksi mukavia. (on siis omaa syytäni nyt...)
      vietän kesän luultavasti koneen äärellä, ja kun näen esim kauppareissulla ihmisiä puistoissa juomassa ja kauniita tyttöjä, niin en pysty kuin katsomaan maahan tai se katkeroittais vielä enemmän.

    • asdvcasd

      No on varmaan kuitenki nastempi olla yksin helteellä ku yksin sateella. Popopopopopooo..ja silleen.
      Täällä kesä taasen on jälleen sitä että parhaat kelit istutaan raktorissa ja välillä korjataan kiviin karahtanutta niittokonetta ja syksyllä vittunnutaan siitä että taas meni hyvät ilmat hukkaan. Nyt pitäs l'htä lehmiaitauksen tekoon. Helvetin ankea homma mutta pakko on tehtävä se.

      • sgfggssgddgg

        Ja kaupunkilaiset taas tekisivät mielellään tuollaisia ulkotöitä :D


    • julmaa

      Täytyy vaan toivoa, että tapaisin joskus myös niitä mukavia ihmisiä, jotka eivät aina puhu pahaa muista.Tietysti matkan varrelle on sattunut myös joitakin ihania ihmisiä, mutta enemmistö on herättänyt vastenmielisiä tunteita, sillä en voi sietää kiusaavia, toisia haukkuvia ja muutenkin todella ahdasmielisiä ihmisiä. Toiset keksivät niin typeriä haukkumisen aiheita. Itse en voisi kuvitellakkaan puhuvani pahaa muista, varsinkaan niin, että kohdehenkilö kuulee. Monesti olen kuullut muiden haukkuvan esim. samalla luokalla olevaa ihmistä. Silloin tuntuu todella pahalta :( Tekisi mieli takoa niille vähän järkeä päähän.

    • 08.jpg

      No tjaa, mielestäni talvi on surkeampaa aikaa olla yksinäinen. Kesällä voi sentään paremmin harrastaa liikuntaa, ja näkee juuri näitä "kesäasusteisia" nuoria naisia, silmäniloa ja piristystä päivään. Aion tämän(kin) kesän viettää mahdollisimman paljon ulkona, näitä naisia ihailemassa. Katsoahan saa muttei koskea!

      Talvella ei ole sitäkään mahdollisuutta.

    • masne

      Niinpä. Itse muutettiin avokin kanssa piiiiiitkän matkan päähän kaupungista, jossa molemmat ovat asuneet koko elämänsä. Sain siis töitä täältä, samoin mieheni parin kk päästä muutosta. Täällä kuitenkin sosiaalinen elämämme on todella heikkoa. Minä kyllä pärjään, sillä olen melko ahkera käymään erilaisissa aktiviteetteissa, vaikka sydänynystäviä en ole niistä vielä löytänytkään.
      Riipii kuitenkin sydäntä tuon mieheni puolesta, hän kun on tullut tavallaan minun unelmani perässä eikä hänellä paljoa ole mielenkiintoa alkaa väkisin etsimään seuraa, ei kuulemma halua tyrkyttää itseään kenellekään. Lisäksi tuntuu musertavalta, että oman unelman toteuttaminen ei johtanutkaan mihinkään mahtavaan, päin vastoin, kun mietin millaista tuskaa aiheutan miehelleni. Kun hän katsoo kadulla niitä porukoita, jotka pelaavat frisbeetä puistossa, niitä, joillainen hänelläkin on kotiseudullamme. Mieheni (ja minunkin) yksinäisyys on saanut minut kuitenkin epäilemään muuttoa, oliko tässä nyt sittenkään hirvesti järkeä.

      Aloittajalle sanonpa vain että se on se ihastumisvaihe, jolloin tyttöystävän kanssa kaksistaan hengaamisessa on seuraelämää riittämiin. Toki meidän pitkä parisuhteemme on vahvistunut, kun olemme pakotettuja nauttimaan toistemme seurasta enemmän kuin ennen, ja siitä olen tosi onnellinen. Kuitenkin sitä tarvitsee myös muita ihmisiä, ja minä toivon vilpittömästi että sitä löydämme täältä missä nyt olemme, jotta ei tarvitsisi "palata maitojunalla kotiin". Yksinäisyys kun tuntuu olevan epäonnistumista nyky-yhteiskunnassa. Vaikka eihän se ole - me olemme voittajia kun edes olemme lähteneet kokeilemaan elämää muualla. Tässä teille vielä luettavaksi mainio kirjoitus aiheesta:
      http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-1288563126470.html

      • Yksi Näinen

        IS linkin kirjoitus on tosiaan hyvä.


    • gogo

      yhdyn edelliseen, talvi se vasta masentavaa aikaa. yleensä nykyinen elämäntapa on suorastaan tehty sortamaan yksinäistä näin suomen kaltaisessa maassa. mutta voi olla vielä pahempaakin, esim. olla muuten yksinäinen ja olla pelkästään parisuhteessa/avoliitossa, jolla on riski kaatua, sen jälkeen tuntuu vielä pahemmalta (nimimerkillä kokemusta) ja tulee ymmärtämään mitä vapaus on, betonilaatikossa asioiden pohdiskelu ei muuta mitään, hanki vaikka uusi harrastus, esim. kamppailulajit loistava paikka tutustua samanhenkisiin ihmisiin ja kontakteilta ei voi välttyä, ketään ei jätetä yksin, ja kynnys aloittaa yksin on matala, ei sinne kaveria tarvii mukana raahata. ja se kaduilla näkyvä "iloiset ihmislaumat" nyt ei ole kokototuus, kaikilla on omat ongelmansa ja meitä on myöskin tähän samaan junaan yksinäisyyden osalta. tunnustan itse olevani hieman epäsosiaalinen, mutten kuitenkaan erakoitunut tähän laatikkoon, juurikin myös urheiluharrastusten vuoksi, muuten olisinkin varmaan ihan hukassa, jollei oikeita "kavereita" ole niin pääasia, että edes kalenteri on täydempi ja mahdollisuus törmätä puolituttuihin ihmisiin ja yksi asia helposti johtaa toiseen

    • mek

      Ei muuta kun prätkä ostamaan ja kokoontumisajoihin niin seuraa löytyy vaikka millä mitalla ja se on vain itsestä kiinni miten hommat hoittaa ja ei sitä aina tarvitse seurustella vaan jo vakinainen missä kaydään naimassakin rittää että silleen niin hyvä tulee. Harrastatko mitään urheilua niin silloin on jo paljon kaikkea juttuja kesäisinkon niin seuraa löytyy mutta kukaan ei tule sinua kota hakemaan vaan on mentävä sinne missä niitä ihmisisä liikkuu niin hyvä tulee ja menppä vaikka naistentanseihin niin seuraa löytty joko yhdeksi yösi tai pidemmäksi aikaa.

      • andy821

        Tuo prätkän ostaminen on helpommin sanottu kuin tehty, kun nykyisin monella puuttuu ajokortista se vaivainen A-kirjain, niin kuin minulla vaikka BCD kylläkin löytyy. Se prätkän ajo-oikeuskin kun pitää nykyisin erikseen suorittaa, niin joutuisin pulittamaan aikamoisen summan, ensiksi prätkäkortin ajamiseen johon ei tonnikaan ehkä riittäisi, ja sitten vielä se pyörän hankkiminen, johon menisi toinen mokoma rahaa. Jos lottovoiton saisin, niin voisin harkita. Muutenkaan moottoripyöräily ei ole niin hirveesti innostanut, mut jonkinlaisen moottoriveneen hankkimista olen suunnitellut, sitten kun on enemmän rahaa.


    • Peruspäivärahalla

      Ostin itselleni suihkukoneen ja nyt riittää tekemistä kun kiertelen vähän maailmaa ja käyn kaikissa tapahtumissa ja tapaan samanhenkisiä miljonäärejä.
      Golfmailat ostin kanssa, onhan ulkomailla myös parhaat golfkentät.

      • thäng juu sossu

        Itse pääsin peruspäivärahalta siirtymään nyt ansiosidonnaiselle, joten ostinpa samalla sitten 2 suihkukonetta, ettei joka reissulla tartte aina sitä samaa vanhaa konetta käyttää. Sitten kun tulee seuraava asumistuki, ajattelin ostaa vielä sellaisen rahtialuksen, jotta saan noi mun Bugatit ja Ferrarit mukaan sinne minne menenkään aina. Rahtikoneessa en toki itse matkuistaisi - liian rahvasta mun makuuni. Täytyy nyt vielä parit tuet saada, jotta mulla on sitten heinäkuun lopulla varaa lähteä sukkulalennolle avaruuteen. Ei tässä kyllä töissä kerkeäisi käymäänkään kun pitää jatkuvasti ympäri maailmaa kierrellä miljonääriklubeilla sosialisoimassa.


    • 99999999999€ tilillä

      Perkele, kun täytyy tohon Bugatti Veyroniin vaihtaa öljyt, muuten kyl öis tekemistä

      • lovi sossun tukiin

        Vaihdoin oman Bugattiini Bilteman halpisöljyt, mutta taisin säästää väärässä paikkaa, sillä siitä leikkas nyt kone kiinni. No, siihen tehdään täydellinen koneremontti ja sanoivat, että Bugattiin on ihan oma moottoriöljynsä ja kannattaa aina suosiolla tuoda se huoltoon öljynvaihtoa varten.


    • Yksinmiesbi

      Yksinäisyys varsinkin kesällä on perseestä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6049
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2120
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1952
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1133
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1114
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      997
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      902
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe