Täällä moni muukin tahtoo kuulla lisää...
Elämän Väripaletti -Mitä kuuluu?
Rohkeasti nyt...
78701
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 78
Vanhimmat
niin, minne katosi?
Hmph... Olen kai tyhmä, kun tähän leikkiin ryhdyn, mutta...toivottavasti ylläpito tai kukaan mukaan ei vedätä. Aika on mennyt kaiken näköiseen tekemiseen. Onneksi on järjenhiventä sen verran jäljellä, että myös muu maailma kiinnostaa. Usein olen pohtinut saamani kortin merkitystä. En tiedä, kuinka paljon kuolemattomat lauseet, aforismit tms. ihmiselle merkitsevät. Minä elän niistä. Tarkoitan...pienet heitot ja elämän viisaudet kätkevät oikeasti jotain (joo, luin ton Tommi Tabermann viittauksen) kaikkimulleheti ajatuksesta jotain hieman syvällisempää. Oikeastaan aika vitsikästä...tätähän ei minusta (toivottavasti) huomaa. Elämme maailmassa missä kovuus ja ahneus on hyve, joten on parempi piilottaa visusti tällaiset tunteet...nehän ovat merkki heikkoudesta. Tiedän, että näin ei ole, mutta pelkään tuoda itseni esille...ja niin varmaan moni muukin. Elämähän on kompromissia sen välillä mitä itse haluaa ja mitä muut haluavat.
Hän...Mitä voin sanoa? Eivät nämä tunteet ole mihinkään menneet. Päinvastoin, olen ajellut tätä tunteiden vuoristorataaa sellaista vauhtia, että Mato Valtonenkin kalpenisi rinnalla. Yritin valmistautua ajatukseen, että Hän jatkaa omaa elämäänsä johonkin, missä Hän varmaan saavuttaa unelmansa, on onnellinen...äh, en tiedä, Hän on niin paljon ja kaikin tavoin...ei parempi, mutta hyvempi ja hyveellisempi kuin minä (no, on parempi, mutta koitetaan edes pitää ne itsetunnon rippeet). Kun katson Häntä tietäen omat heikkouteni, tekee se minut entistä surullisemmaksi...en voisi tarjota Hänelle kovinkaan upeaa tulevaisuutta huolimatta siitä, että tekisin taatusti kaikkeni sen eteen, että Hänellä olisi hyvä olla. En tiedä. Tunnen välillä, että Hän inhoaa minut alimpaan helvettiin ja välillä tuntuu siltä, että välimme taas paranisivat. Suoraan, epäsuoran, ehkä, mutta toisaalta varmasti, liitoitellun epäileväisen, luottavaisesti sanottuna, luulen, että jonkin aikaa kadoksissa ollut tunne välillämme palasi ilotulitteiden kera (jiihaa, kaveri keksii mielikuvia sen minkä kerkiää). En tiedä, alan olla väsynyt taistelemaan omia tunteitani vastaan. Hieman sarkastista todeta, mutta elämä vain on näitä mahdollisuuksia vastaan. Vai onko?
Hän siis, tai minä siis...hmph, ei tätä nyt osaa selittää. Äh, sanon niin kuin koen.
Mitä tarkoittaa, että emme ole tekemisissä piiiiiitkään aikaan ja koen jopa Hänen hyljiksivän minua (tai no, ei sekään nyt ihan niin mene - heh, miehetkin voi ajatella monimutkaisesti) ja sitten, kun noin vaan otan yhteyttä (minkäs sitä ihminen tunteilleen voi), niin toinen alkaa loistaa niin, että moni muukin sen huomaa? Ja voi helvetti, silloin Hän on ihanampi, haluttavampi, onnellisempi (saa minut onnelliseksi), nauravampi (kun Hän nauraa, Hänessä on enemmän anteeksiantoa, kuin koskaan uskallan itselleni toivoa)...ja silti naisellinen, ei mikään kihertelijä, vaan elegantti. SIINÄ SE TULI...ELEGANTTI (kattokaa wikipediasta). Ei kerro koko totuutta, mutta on ehkä paras adjektiivi ja sen lisäksi ...fiksu, ei lörpöttelijä...tasavertainen, parempi.
Elämme maailmassa, missä kovuus on kaikki kaikess ja olen mielestäni (
Kirjoitat kauniisti, ja tämä on jotain mitä harvoin päästelen suustani.
Mainitsemasi kuolemattomat lauseet sekä aforismit kuvaavat mielestäni hyvin ihmistä persoonana. On ihmisiä, jotka keksivät näitä. Ihmisiä, jotka keksivät ja lainaavat. Ihmisiä, jotka vain lainaavat. Ihmiset ikään kuin koostuvat samalla eri persoonista, joita ihailevat. Ja mitä tulee elämän kompromisseihin, olen viime aikoina ollut niin hukassa etten enään tiedä haluistani yhtään mitään.
Kuka Mitä Häh? Ilmaisit tunteitasi erinomaisesti. Kirjottaisin myös jotain tuollaista, vaikka olenkin eri sukupuolta. Ja vaikka et olisi maininnut olevasi mies, niin olisin tiennyt sen, koska minulla on sama taito kuin spedellä; ihan sama millä vehkeellä kirjoitettu, niin minä tunnistan onko se miehen vai naisen käsialaa. (Puolestani nyt minä luulen itsestäni liikoja.)
erityisesti tämä lause oli todella täsmäävä:
''En tiedä. Tunnen välillä, että Hän inhoaa minut alimpaan helvettiin ja välillä tuntuu siltä, että välimme taas paranisivat.''
Kiitos, kun palasit. Kaipasin sinua ja ajatuksiasi. Ilahduttavaa on ollut lukea, kuunnella ja katsella ja tarkoitan nyt kaikkea sitä moninaisuutta, mitä olet itsestäsi antanut. Olen otettu tästä kaikesta ja ihailen sinua.
Nuo videon kuvat..
No, tämä ehkä kertoo kaiken. Kun kokee vain täyttä kipua siitä, että toinen ei ole vieressä. Miksi tästä eivät kansantarut varoita. Sairasta... Haluan Sinut! Ja taas tuska laimee tai miten vaan...
linkki jäi,
http://www.youtube.com/watch?v=1MdOXtTlE3Y
Vähän mahtipontista, mutta menköön nyt...
Rohkea rokan syö. Ole rehellinen, kerro tunteesi. Sulla on sydän kultaa! Ihana!
Olen tuntenut/kokenut viimeisen, kuluneen vuoden aikana tämän
http://dissidentti.org/limerenssinpauloissa.html
Kannattaa lukea. Olen tullut johtopäätökseen.. että tämä tunne tulee kestämään. Kuinka kauan, sitä en tiedä. Kirjoituksen mukaan 2-3v ainakin. Tämän kaltaiseen tilanteeseen saattaisi auttaa se, että viettäisi aikaa tuon "ihastuksen/rakastumisen" kohteen kanssa.. ja näkisi ihan todellisuudessa millainen hän on. Ja mahdollisimman paljon aikaa. Sittenhän sitä voi todeta joko että nämä tunteet ovat jotakin omaa tunnemyrskyäni, tai sitten että tunteet ovat todellisia ja kestäviä.
Itse tässä kärvistellessäni... pitänyt kuitenkin suhteellisen matalaa profiilia.. onneksi. Odotan nyt kovasti vain sitä, että kohtaisin hänet ja voisin saada jonkinlaisen selvyyden tähän tilanteeseen. En lähde ketään "ahdistelemaan" omien tuntemuksieni takia ..mielummin vaikka hieman kärsin.. kärsivällisesti.
Kuten sinäkin kirjoitit, on paljon muutakin puuhasteltavaa, joiden parissa aika joutuu varsin rattoisasti. Kyllä tästä vielä noustaan..
Hauska tuo limerenssi, sain itselleni diagnoosin. Nimenomaan se, että ajattelulleen ei yksinkertaisesti voi tehdä mitään.
Ja totta, sillon kun olen saanut nauttia hänen seurastaan enemmän, niin tunteeni ovat ns. normalisoituneet. Puolestaan, kun on se tunne ''että Hän inhoaa minut alimpaan helvettiin '', niin sillon limerenssini on pahimmillaan.
Epätoivoista. Toivottavasti kesä laittaa pään niin sekasi, että loppukesästä se olisi paremmassa järjestyksessä..
Puuhastelu auttaa, kun vain sitä puuhastelun välistä aikaa ei olisi..
Jepulis, todella "hauska", eli todellisuudessa äärimmäisen piinaava ja rauhattomaksi tekevä tunne. Luulen tämän johtuvan ainakin itselläni siitä, kun olen muutenkin kova miettimään asioita ja analysoimaan.. lisäksi tietynlainen tunne herkkyys. Tunnen voimakkaasti.. tai tilanteen niin vaatiessa, osaan olla melkoinen rautahermo. Tässä tuota rautaisuutta on tarvitukin, ettei lähde järki - lopullisesti. No, kuten kirjoitin.. kyllä tästä noustaan, entistä ehdompaan ja vahvempaan minuuteen.
Se on juurikin näin. Hyvä tietää etten ole ainut..
Huomautan, että vuosi sitten olisin nauranut räkäisesti höpönhöpölimerenssille ja en olisi voinut kuvitellakkaan tälläistä tapahtuvan.
Ja toinen huomautus. Limerenssin jälkeen ihminen saattaa tuntea suurta häpeää itseään kohtaan. No, tunnen jo nyt.
Veto tänne taas teki tehtävänsä. Piti käydä itsekin lukemassa mitä on kirjoittanut. En lähde tuosta kortista enempää puhumaan nyt, mutta olen jo hyvän aikaa sitten tarkistanut tuon limerenssin. Olenko sellaisen pauloissa vai en? En tiedä. Olenko mieleltäni sairas? Toivon, että en.
Tämän tiedän. Olen viettänyt Hänen kanssaan aikaa. Kun olen Hänen lähellään, tunnen rauhoittuvani - tunnen itseni kokonaiseksi. Kuitenkin tunnen vatsassani perhosia. Haluaisin olla vieressä, ottaa kiinni ja pitää kiinni. Ja en pelkästään kiinni...Olen mielessäni monen monta kertaa riisunut Hänen hiljalleen, liikutellut huuliani viivytellen pitkin Hänen kaulaansa, kiusoitellut siirtymällä hitaasti alemmaksi ja alemmaksi, pysähtyisin kiusaamaan alavatsan herkkiä kohtia jatkaen lopulta aina reiden sisäpinnalle asti vältellen kuitenkin kutsuvimmat kohdat...Ei pidä kiirehtiä...Härnäisin Häntä, kunnes Hänen olisi pakko vaatia enemmän ;)...en jatka enempää...Toivottavasti Hän pitäisi siitä
Aurinko kutsuu, joten täytyy lähteä moikkaamaan ja kysymään mitä sillä on kerrottavana.
http://www.youtube.com/watch?v=jbqpG5fYai4
Kaunista tekstiä sielukkaalta mieheltä. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Toivottavasti lähennyt intohimon kohteesi kanssa. Uskoisin hänen pitävän tuollaisesta härnäämisestä ja kiusaamisesta. Itse ainakin nauttisin tuollaisesta. Hienoja kappaleita, jotka toivat paljon kauniita muistoja. Kiitos siitäkin.
Tuu nyt jatkaan...tuskastuu...hirveetä kiusaamista tällänen...
Nii ja tää oikee miäs -ei mikään kopikätti :D
Sydän sanoo ihan eri -mitä järki
Itse olen jo pohtinut kys. mahd. koska nämä tunteet ovat niin voimakkaat.. en ole tämänlaista ennen kokenut.. ..tulevaisuus näyttää kuinka käy ja mitä nämä tunteet ovat. Samanlaisia ajatuksia kyllä kuin sinullakin, yhtä kiusoittelevia..
aikas pelletti toi paletti on. ei edes muista mitä on kirjoittanut yöllä. liikaa viinaa päässä. pitää tulla tarkistamaan kirjoituksensa. heh heh mikä kolmekymppinen raato vaiko kuusikymppinen laho. jos todellisesti rakastaa jotain ihmistä on kyllä hepulla sen verran ällliä että ottaa itse irl henkilöön yhteyttä. kukaan ei voi estää rakastunutta ihmistä tekemään sen minkä kokee oikeaksi. rakastunut menee vaikka läpi kiven rakkaansa luo ja jättää kaiken muun.
Ihmisillä on erilaisia moraalikäsityksiä ja -arvoja. Oma moraalini on hyvinkin joustava ja minun mielestäni elämän kauneimpia asioita ei tule heittää hukkaan, vaan elää ja kokea ne. Itse en lähesty rakastamaani ihmistä, koska kunnioitan hänen moraaliarvojaan (tosin en ole täysin varma niistä) . Minä luulen, että juurikin siksi ap. ei ole lähestynyt tuota naista. Spekulointia vain. Aina jotain täytyy miettiä. ;)
Voisin sanoa, että unet odottavat katsojaansa. Myönnän, että lämmittää sydäntä, että joku täällä tyhjydessä kokee sympatiaa sanoisin varsin sekavaa tilannettani (taidat ollla ite ihan sekava) kohtaan.
Ei ole tarkoitus tästä edelleenkään jatkokertomusta tehdä. Olenkin viime aikoina koittanut löytää järkevämpää tekemistä. Korttikin makaa edelleen paikoillaan...tuolta laatikosta se aina naureskelee minulle, kun aukaisen sen. Suljen laatikon ja kortti kirjoituksineen menee piiloon taas tullen uudestaan esiin, kun minun pakko ottaa laatikosta jotain. Kuvaa myös hyvin sitä sisäistä vellontaa, jota käyn. Aina jos sallin itseni pysähtyä ja annan ajatusteni lentää, huomaan taas näkeväni Hänen kasvonsa edessäni ja tuntevan Hänen tuoksunsa.
Tuoksu...olen jostain joskus saanut tietää, että vaikka jokin vaikkapa hajuvesi itsessään tuoksuisi hyvälle, merkitsee kuitenkin paljon miten tuoksu käyttäytyy eri ihmisten iholla. Olen tavannut ihmisiä, joille tuoksu merkitsee sitä, että sitten on riitävästi hajustetta, kun toiset itkevät...enkä tarkoita tässä tapauksessa onnesta (siis mitä, oliko tuo yritys jotain huumorin tapaista?).
Hän...Hänen tuoksussaan yhdistyy kesäaamun raikkaus ja jokin, jota en osaa selittää...jokin ihanan mieto, jollain tavalla metsäinen, luonnollinen, viekoitteleva ja silti selkeä...kyllä, se huumaa kaikilla tasoilla. Tunnen sen kaukaa, ja huomaan aina kuinka se viimein lempeästi, mutta päättäväisesti saavuttaa minut ja viettelee mieleni. Ja sitten ei tarvita lisäksi kuin yksi katse ja saan tehdä hartiavoimin töitä, jotta en luhistuisi kokonaan. On suorastaan pelottavaa, kuinka vahvasti Hän pystyy minuun vaikuttamaan. Mieleeni nousevat sanat, kuten uhrautuminen, anteliaisuus, pyytettömyys, anteeksianto, auttaminen, lohdutus...asioita, jotka minulle nousevat pintaan Hänen kanssaan keskustellessani...jos tästä höpinästä nyt mitään tolkkua sitten saa.
Osaisinpa sanoa...Yritän toimissani, mitä ikinä teenkin, toimia niin kuin mikä on oikein. Nyt on vain niin, että minä olen hävinnyt tämän taistelun ja tosiasia on se, että pystyn vain vaivoin olemaan tekemättä mitään. Se, mitä joskus on käynyt...siitä on jo aikaa...en osaa sanoa. Pelkään/Toivon/Haaveilen/Pohdin vain, että jos Hän jostain ihmeellisestä syystä päättäisikin jotain suhteeni...no, loput voidaan arvata (ristiriitaista, mutta niinhän tämä päätön kirjoittelu on koko ajan ollut). Se kiihko/intohimo miksi sitä nyt sitten kutsuisi ja joka palaa sisälläni kovalla liekillä...en tiedä, ainakin sen huomattuaan Hänellä olisi lämmin (nyt se yrittää taas vitsailla). Saa nähdä, saako tämä seinähullu, hermoheikko, raato itsestään vielä kerran jotain liikkeelle. Riittäisinkö Hänelle, kun nytkin on ja hankala tulla itsensä kanssa toimeen. En tiedä, en vain tiedä. Koitan nyt kerätä jotain, mitä ehkä voisi sanoa päättäväisyydeksi ja toimia johonkin suuntaan. Yhden asian olen itselleni kuitenkin luvannut. Jos joskus jostain ihmeellisestä syystä meidän kaksi polkuamme sittenkin yhdistyisi yhdeksi tieksi, avaisin Hänelle itsestäni kaiken...mitään peittelemättä avaisin koko sisimpäni (jota olen aina pyrkinyt suojelemaan) Hänen eteensä. Näin tuskin käy mutta....
http://www.youtube.com/watch?v=H_tvqsENfUY
Voi että...tää koukuttaa jos joku. Olet taitava sanoiksi pukija ;)
Olis ihana jutella sun kanssa -harmi, kun ei täältä ketään oikeesti tavoita...tai siis irl.
Itken kun ajattelen sinua. Kun kosketat itseäsi vain ajatuksissaankin, kuvittelen miten haluaisin olla tuo käsi, joka jalkaasi hyväilee. Olen lähelläsi suojaton, silmäni kertovat sen, minkä yritän peittää. Lähelläsi voin vaivoin pitää etäisyyttä. Olen ja odotan. En nuku hyvin, ajattelen sinua lakkaamatta.
Ethän pahastu vaikka puhuttelen sinua näin. Luotan sinun laajaan sydämeen. Olenko kertonut, että olet todella taitava, monin tavoin lahjakas. Sitä sinä olet, voi kumpa vain olisit hän ja olisin hän sinulle.
Sattuuko nimikirjaimet olemaan J?
VÄRIPALETILLE osoitettu kysymys edellinen :-)
Olet ehkä löytänyt sellaisen, jota kutsutaan sielunkumppaniksi.
Elämässäni oli kerran mies, joka sai aikaan samoja tuntemuksia kuin mitä sinulla on nyt.
Se on niin suurta, ihmeellistä, aitoa ja täydellistä rakkautta, että sitä on ihmisen aina vaikea käsittää.
VÄRIPALETTI. Ei, vaan minä toivon/epäilen hänen nimikirjaimet olevan K
Enkä vitsillä arvaa, vaan siis heitän ilmoille arvan ja toivon osuvan oikeaan.
Onkohan kumpikaan noista ;)
Ei o En usko
hyvää yötä. olitpa sitten e väripaletti tai kuka hyvänsä :)♥
Olen ollut tällä palstalla nyt kuukauden päivät. luin vasta nyt ensimmäisen kerran väripalettia. Tunnistan itsessäni kaikki samat "oireet". Liekö tosiaan jotain hullaantumista. Ehkä Sillä erolla, että mun tunteet on "kiellettyjä". Se tekee tästä tilanteesta hyvin hmm..erikoisen kaikkine ajatuksineen ja tunnetiloineen. Kysynkin väripaletilta, että onko siis kyseessä saavuttamaton, mahdoton rakkaus? Toivon, ettei näin olisi, silllä mun voimat on ainakin melko loppu jo. En toivoisi tätä kenellekkään. En ole perehtynyt tarkemmin tilanteeseesi, kuten ehkä monet muut lukijat täällä.
Mäkin heitän paletille visaisen kysymyksen. Mitä toivot vastapuolelta eli ihastukseltasi? Kirjoituksistasi kun on käynyt ilmi, että taistelu on itsesi kanssa. Auttaisiko "täydelliset" hetket vai ei siis?
Korteissa on monta hyvää puolta. Kortin antaminen, vaikka tätä yhtä lukuunottamatta en niitä ole säilyttänyt, on kuitenkin hienostunut ja kaunis ele...varsinkin jos sen saa ihmiseltä, jota rakasta ja kunnioittaa. Kortin tehoa lisää se, että jos saaja ymmärtää mitä kaikkea kortin antaja haluaa tuolla pienelle pahvilapulla kertoa. Eräs toinen hyvä puoli on se, että usein niissä on selkeä osoitekenttä, johon merkitään kenelle tuo kortti on tarkoitettu. Niin minunkin korttini. Tosin, kenttään oli kirjoitettu vain "Rakkaalle XX:lle". Tyhjään tilaan oli kirjoitettu lausahdus, joka on yksi niistä tekijöistä, jotka ovat ajaneet minut kirjoittamaan tänne. Viime talvi ja tuo kortti ovat paljastaneet elämästäni ikäviä totuuksia, joita olen yrittänyt viimeiseen asti kieltää. Yksi näistä asioista on syvä kaipuuni Häntä kohtaan, jonka kauniiseen ja (arvaan) herkkään sisimpään olen hieman päässyt tutustumaan. Niin...uskon näkeväni Hänet toisenlaisena, kuin ehkä koko muu maailma. Ulkokuoresta saattaa saada vaikutelman hyvinkin omillaan toimeen tulevasta, itsevarmasta, "minä selviän kaikesta" -asenteella elävästä ihmisestä. Ei pidä ymmärtää väärin, Hän ei tallo toisia jalkoihin, mutta jotenkin Hänen sielunsa vaikuttaa hieman runneltulta, joten on ehkä parempi antaa itsestään ulos julkisesti mahdollisimman vähän. Toisinaan kuitenkin Hänellä kilvet pettävät ja pääsen vilkaisemaan siihen herkkään, rehtiin ja täynnä unelmia olevaan sisimpään...todella...tiedän, että Hänellä on hyvä sydän.
Joskus kortit kuitenkin katoavat matkalla, erehtyvät väärän postiluukkuun...mitä ikinä vain, mutta eivät pääse perille. Sama voisin sanoa tästä kirjoittelmisestanikin. Halusin vain todella antaa itselleni vapauden edes puhua...jonnekin, jotta saisin nämä tunteet pois sydämeltäni, saisin Hänet pois mielestäni, vaipua takaisin harmaaksi massaksi...olla kuin muut. Niin kuin jotkin kortit katoavat, niin minunkin kirjoittelun alkuperäinen tarkoitus on kadonnut. En myöskään enää näytä pääsevän takaisin tilanteeseen, missä tunne-elämäni rippeet näivettyisivät pikkuhiljaa kokonaan pois...olisihan se turvallista. Nyt kuitenkin kaikki on päinvastoin ja tiedän, että paluuta ei ole. Tervettä vai ei? Onko sillä merkitystä? Velvolisuuteni olen hoitanut ja letään en ole vahingoittanut.
Halusin kertoa äskeisen siksi, että toivon niiden ihmisten, jotka näitä raapustuksiani ovat lukeneet ja kenties miettiävät omaa kohtaloaan, saavan nyt jotain vastauksia...jotta heidän epätietoisuutensa ainakin jollain tavalla helpottaisi. Alkuperäinen tarkoitukseni on ollut vain kirjoittaa tyhjyyteen. Itse, kun tänne olen kirjoitellut, huomasin myös näissä ketjuissa yhden henkilön, joka aivan hyvin olisi voinut olla Hän. Säikähdin/Hullaannuin niin täysin, että...mutta pelkään, että tällaisten kirjoittelujen jälkeen Hän varmasti pitäisi minua vähintään hulluna, joten tyydyin vain toteamaan jotain. Tässä joitain asioita, toivon mukaan jotkut saavat selvyyttä omiin tunteisiinsa.
J ja K eivät ole etu- eikä sukunimessä. Hänen koko nimensä sointuu mukavasti, eikä Hänen etunimensä ei kuulosta mitenkään töksähtävältä, niin kuin monet nimet saattavat kuulostaa. Itseasiassa, Hänen etunimensä pyörähtää kiellellä mukavasti, viipyy siellä ehkä tavanomaista kauemmin, kunnes soljuu kevyenä henkäyksenä pois...harmittaa vain, että saan lausua sitä niin harvoin. Hän asuu pääkaupunkiseudulla, joten tämäkin nyt hieman rajoittaa. Onko rakkaus mahdoton? Aikaisemmin uskoin, että kyllä (kaikki on vain sitä vastaan), mutta en tiedä enää...tiedän vain, että pelkään Hänen laivansa seilanneen ja minä olen jäänyt laiturille... En tiedä sinun tilanteestasi, mutta toivottavasti kaikki käy kohdallasi parhain päin...mitä ikinä se sitten merkitsee.
Jos meillä olisi täydellinen hetki...Jos jotenkin ihmeellisellä tavalla sellainen hetki ilmestyisi, jossa olisimme kahden, niin pitäisi aika monta "jos" sanaa ohittaa. Jos Hän selkeästi osoittaisi, jos Hän tarttuisi käteeni... jos, jos, jos, jos, jos...Kyllä, ei, en tiedä, ehkä...aargh...kyllä. Kyllähän minä olen siitä hetkestä unelmoinut ja unelmoin edelleen...Jos olisimme elokuvissa, niin tämä voisi soida taustalla. Jotenkin luulen, että Hän pitää tästä ja on varmaan joskus kuullutkin.
http://www.youtube.com/watch?v=yRWkXG7Ny4I
Harva nainen voisi vastustaa vastaavaa, joten rohkeutta mies!!!!
Eli naisen nimessä on pehmeitä kirjaimia? S-kirjain on ollut aina ihanan sointuva. A on mukavan avoin. L on lempeä. H on kuin henkäys. R ehkä rikkoo. vaikea arvata..Mieleen tulee Salla, Laura tai joku H.lla alkava nimi. Tulin juuri kalasta. Oli kuulkaa mahtava kesäyö meren rannalla. Hyvin hiljaista.
hassuja naisia :)
Ei nämä teidän arvuuttelut johda yhtään mihinkään. Elämän väripaletti avaa sisintään ja hän nimenomaan haluaa tehdä sen Suomi24 intohimopalstalle. Ei suoraan tälle rakastamalleen naiselle. Minusta se kertoo jo itse tilanteesta paljon, oikeastaan kaiken oleellisen.
Kaikki hänen antamansa vihjeet täsmäävät myös minuun, mutta skeptisenä en kuitenkaan hypi riemusta. Miksi? Koska kaikki nämä kauniit sanat hänen puoleltaan jäävät roikkumaan tänne, iäksi. Tuo nainen ei tule koskaan niitä kuulemaan, voisin vaikka pistää pääni pantiksi ;)
ajatella että todella olisit hän, liian moni asia kuitenkin osuu ja uppoaa. En tiedä osaisiko hän kirjoittaa ja ajatella noin, oikeassa elämässä hän ei ole mitään tuollaista näyttänyt, mutta minulla vain on tunne että ulkokuoren alle hänen kohdallaan piiloutuu niin paljon enemmän mitä vielä olen saanut nähdä. Täysin tunteen ja vaistojen mukaan olenkin hänen kanssaan koko ajan elänyt ja toiminut, mahdottomasta? tilanteesta huolimatta. En voi kun sanoa että olisin todella maailman onnellisin nainen, jos hän noin ajattelisi. Uskon että kuka tahansa nainen olisi vain otettu jos olisit hän, joten ole rohkea. Haluatko todella menettää mahdollisuutesi hänen kanssaan tuolla jahkailulla, tunteiden kieltämisellä ja vastaan taistelulla? Kaikesta päätellen se ei sinua onnelliseksi tee, joten tee hyvä ihminen jotain onnesi eteen. Oma tilanteeni on sen verran hankala että toivo alkaa olla mennyt, hän on ilmeisesti päätöksensä tehnyt ja minä en hänen elämäänsä enää kuulu millään tavalla, heitetty pois kun eilispäivän lehti. Sanoit aikaisemmin että yhteyden oton jälkeen hän heräsi eloon ja alkoi loistamaan, rakastuneelle naiselle käy niin. Minulle kävi niin. Kunnes taas tuli tyhjyys kun yhteys jälleen katkesi. Silti uskon edelleen että jatkoa vielä seuraa, tämä ei ole vielä tässä, tyyntä ennen myrskyä? Toivottavasti! Vaikka aikasemmin sanoin tilannetta mahdottomaksi, en sitä edes niin koe. Uskon että meidän kohdalla ainakin kaikki olisi mahdollista, vaikka haasteita toki riittää, mutta niin niitä on jokaisessa ihmissuhteessa..
No voi -pks vei mun toivon...harmitus. No toivon et rohkaistut ja saat tehtyä ratkaisusi ja uskallat kertoa tunteesi...
Jos Paletti ei tee mitään, menetys ei ole suuri. Surku vain sen naisen puolesta, jos tuntee samoin
Mutta joo ymmärrän kyllä ettet ole hän, jos hän ajattelisi minusta noin kauniisti, ei hän olisi käyttäytynyt niin kuin on käyttäytynyt. Jotenkin vain rakastunut sydän löytää perustelut kaikelle mitä hän tekee, vaikka todellisuudessa totuus ei taida olla kovin kaunis. Tällä naisella taitaa olla aika vihdoin avata silmät ja siirtyä elämässä eteenpäin, jos vain mahdollista. Kuukausia jatkunut vuoristorata saisi jo riittää, ei tullut onnellista loppua.
Kaikkea hyvää sinulle EVP, kirjoitat niin kauniisti hänestä, ettei voi kuin ihailla. Toivon todella että saat kerättyä rohkeutta ja löydät onnesi hänen kanssaan! Kun jotain noin ihmeellistä ja kaunista löytää ei siitä kannata taistelematta, yrittämättä luopua..
tiedätkö, en ole kertaakaan kuvitellut, että väripaletti kirjoittaisi minulle. Mitenhän sait tekstistäni sen käsityksen...Mutta mielelläni soisin, että hän ja hänen kaipaamansa ihminen löytäisivät toisensa. Se taisi olla taka-ajatukseni, kun noita nimiä arvuuttelin. Minä kuulun niihin, jotka ei etsi täältä kaipaamaansa henkilöä, joten voisi sanoa, että olen tavallaan pulueeton lukija. Luin kirjoittamani tekstin uudestaan ja uudestaan, en millään löydä siitä kaipausta tms tunnetiloja. Mutta täällä on myös paljon katkeria aloituksia, mitähän niiden takana piilee.Myös katkeria kommentteja. Arvoituksia kaikki ne tunteet kirjoitusten takana.
Kirjoitin naisia, joten tarkoitin muitakin kuin sinua. Pahoittelen, jos sait tekstistäni väärän käsityksen :(
Tietenkin jokainen toivoo, että he saisivat toisensa, niin minäkin. En minäkään täältä ketään etsi, enkä innostu vaikka tuntomerkit ja vihjeet täsmäisivätkin. Kanssakäyminen hoidetaan kasvokkain tai tekstiviestein/sähköpostitse, jos se tuntuu jollekin helpommalle vaihtoehdolle. Monesti tutustumisen aloittaminen sitä tietä on ujolle ja herkälle helpompaa.
Minusta elämä väripaletti ainoastaan unelmoi. Hän toki kirjoittaa kaunista tekstiä ja saa monet naiset pauloihinsa. Minuun eivät kauniit sanat ylipäätään näillä palstoilla tee kovinkaan suurta vaikutusta, koska sanat ovat vain sanoja, lauseet lauseita. Jos kuulostan katkeralta, niin sitten kuulostan. Olen kokenut elämässäni vääryyttä, mutta olen käsitellyt asian ja antanut anteeksi. Olen mielummin vapaa kuin katkeruuden vanki.
Ei se mitään. Oma moka. ikävöitkö täällä jotakuta? Katkeruudesta. Tunsin jotain sen suuntaista viestistäsi, mutta en voinut olla varma. Ehkä se oli tuota vääryyden kokemista, tai jotain surullisuuteen viittavaa, koska kirjoitit niin realistisesti, mutta mistä stä koskaan tasan tarkkaan tietää, mitä kukin ajattelee. Herkästi tekee virhearviointeja. Itse käyn täällä hakemassa vartaistukea. Omat murheet pienenee, kun huomaa ettei ole yksin.
Veikkaus että tytöt mietti sinun nimikirjaimet alkavan j:llä tai k:lla. Ja monikosta päätellen molemmat nimet.
Itellä duunissa oli hehkee mimmi samassa duunissa. Nimikirjaimet m ja oisko ollu s toinen. Mut ei o enää samalla paikalla duunissa. Enkä tehny elettäkää...
Eräs kohta antamissasi tiedoissa tunteidesi kohteesta paljasti/antoi varmuuden myös minulle, etten todellakaan ole kaivattusi. Voi olla, että luulin tunnistaneeni henkilön, mutta kohdetta en (tietenkään). Toivon sydämestäni, että löydät itsestäsi tarpeeksi rohkeutta lähestyä Häntä ja saatte mahdollisuuden. Hyvää on varmasti kannattanut odottaa. Vaikea kuvitella, että Hän voisi näistä teksteistäsi pahastua. Miehen kirjoitustaito on ainakin allekirjoittaneeseen vedonnut aina. Se kertoo älystä, syvällisyydestä, heittäytymisestä..
Ja vielä.. Jos olet hän (vaikkei minulle olekaan); onnea ;) Sen enempää erittelemättä
Hyvin keksitty tuo missi..Nauratti..Me naiset olemme usein haikailijoita....
Missi?
tukehdun täällä nauruun ja omaan tyhmyyteeni. Luin nimim. "mies moinen " viestisi väärin. Sorry tuosta missistä. on ihanaa olla tyhmä, saa nauraa itselleen monta kertaa päivässä. Näin säilyy ilo elämässä.
Eipä mitää kuule. Aika hehkee kyseessä täälläkun mutta ei missi-kikattelija vaa kunnon elegantti daami kute väripaletilla. En tosin osaa runoilla kuten tää intohimo palstan roomeo mutta kuitenkin.
Minä ikävöin ja tiedän, että minua ikävöidään, mutta...niin...elämä on kärsimystä. Ja se on yksi jalo totuus. :)
olen miettinyt, että olisiko hän se runoilija Roomeo, joka tännekkin on kirjoittanut, pelkuri-Roomeo taisi olla nimimerkiltään, mutta tämä oli vain mun rohkea arvaus..Ei rakkauteen tarvita välttämättä runoja, kauniit teot, toisen kunnioitus ja huomioon ottaminen on suhteen ydin.
Kirjoittamasi tunne. Kaikki tuo kaipuu ja ikävä. Suunnaton intohimo ja unelmointi. Niin tuttua ja sitä tuntee olonsa välillä myös hieman hölmöksi. Se että edelleen kaipaa, vaikka viime kerran näkemistä on jo aikaa. Se saa tuntemaan olon hölmöksi. Mutta ymmärrän olotilasi. Kaipaan edellisen työpaikan yhtä miestä. Flirttailimme ja uskon hänenkin ihastuneen. Ainakin yrityksen juhlissa hän vaikutti innostuneelta minusta. Edelleen odotan että hän joku päivä ottaisi yhteyttä. Huvitti myös kun täällä kyseltiin alkaako väripaletin molemmat nimet J:llä sillä tämän minun ihastukseni nimet alkaa.
Mutta suosittelen palettia ottamaan yhteyttä!
Hei väripaletti onko sinulla ollut telepaattinen yhteys tähän kyseiseen naiseen? Ole ystävällinen ja vastaa. Kiitos.
Kiitos tästä ed. vastauksestasi. Rajasi ainakin minut näistä karkeloista;) yritähän saada yhteys tähän unelmiesi naiseen! Elämä on kovin lyhyt.. tiedäthän.. ;)
Onnea tiellesi!:)
Olen tullut siihen tulokseen, että paletti kirjoittelee lämpimikseen tännekin sivulle, jotta saa klikkauksia tänne sivulle. Mielestäni aivan saman tyyppinen kirjoitus viime yöltä sivu ikävä tai järki ja tunteet. En viitsi tarkistaa. Naiset em. sivulla aivan happy luulivat joka toinen, että kirjoitus oli hänelle. Paletti on palkattu kirjoittaja, tunnistan aivan varmasti alan ihmiset. En kerro mistä, mutta tämä on aivan vedätystä. Seuratkaa ihmiset muutamia muitakin sivuja niin huomaatte asian. Eihän siinä tietysti mitään pahaa ole, jos saa firmalle rahaa ja ihmisille hyvän mielen. Annan pienen esim. Minä olen niin yksinäinen ja surullinen, kun rakastamani ihminen ei ota minuun mitään yhteyttä. Aikaisemmin meillä oli niin ihanaa yhdessä vaikka se olikin niin vilpitöntä. Hän on niin ihana, lempeä, avulias ja katseeltaan kuin kauris tai aamuruskon kajastus. Voi hänen ihania silmiään, kun hän katsoo minua niin avoimesti ja luottavaisesti. Huh mitkä pitkät ripset hänellä on. Oi minkä väriset silmät. Ne saavat minut aivan hurmioon ja olen kuin puulla päähän lyötynä hänen lähellään. En saa sanaa suustani ja huokailen vaan hiljalleen. Hänen lähellään on niin hyvä olla. Voi kuinka sattuvaa tämä on, kun en voi muuta tehdä kuin jne...
Se on aika ymmärrettävää, että tuossa tilanteessa kirjoittaa tänne eikä kohteelle itselleen. Olisihan se mahdottoman vaikea tilanne kelle tahansa, että sen lisäksi, että joutuu taistelemaan itsensä kanssa olisi vielä se ajatus, että ehkä toinen on jo siirtynyt eteenpäin ja sekin että joutuisi hyppäämään totutun roolin ulkopuolelle puhumalla tunteistaan (vaikka se sisällöntuotto selvästi näyttääkin onnistuvan hienosti).
Laivojen poisseilaamisesta... ehkä kaikki eivät ota pikavenettä. Riippuu luonteesta ja ajatuksista. Ehkä hän on hypännyt laiturilta ja päättänyt uida kunnes tulee sopiva saari vastaan, koska pikaveneellä on vaikea sukelella ja katsella kaloja ilman lisänimeä "Titanic". Jokainen kulkee omaa tietään omalla tavallaan. Jonkun toisen tapa on sellainen, ettei se vie kauas nopeasti, vaikkakin ehkä varmasti lopulta.
Vanhojen tunteiden voimakkuus vaikuttaa, koskettavatko ne vielä sisällä, jos soudat veneesi hitaasti viereen. Ehkä sitä ei ajattele kiipeävänsä veneeseesi enää, mutta antaa sen hetken pysäyttää ja herkistää. Koskettaa kättäsi hellästi, jotta tiedät tunteiden olevan tallessa, ennallaan, jossain kaiken alla.
Ehkä vaikeat tunteesi on helppo ymmärtää ja jättää siksi kiipeämättä veneeseesi, hymyillä sinulle kaiken sen haikeuden läpi kättäsi koskettaen jottei se aina tuntuisi hyvästeiltä. Niin lähellä ja niin kaukana. Tietäen ettet sinä hyppää, koska vesi tuntuu pohjattomalta toisiinsa kietoutuessa. On se osaksi syytänikin, että ollaan niin syvässä kohdassa eikä enää rantavedessä, jossa kehosi paino työntää vain lantion ja hartiat veden alle.
Menen aaltojen mukana, en etsi epätoivoisesti kädensijaa. Oletko sinäkin aalto, ehkä.. Sun ei tarvitse olla ikinä ahdistunut tai surullinen. Kiipeän sun veneeseen sun vuoksi, jos sun tarvitsee viedä mut vähän kauemmas niistä edessä siintävistä saarista. Jaksan uida kyllä uudestaan. Tiedän mihin veneeseen nousen ja kaikki on ok. Istun viereesi ja pyydän, että viet johonkin vähän eri paikkaan, koska haluan sukellella uusia kohtia matkallani. Ei sopimuksia, pelkkä sanaton ymmärrys ettet tönäise mua veteen enkä hyppää pois venettäsi kaataen kun käännät selkäsi. Lämmin tuulenvire ja hymy joka välittää. Tiedän ettei oo helppoa, kukaan ei ole kertonut miten tällaista merimatkaa tehdään. Vieressäsi hetken istuminenkaan ei ole helppoa tietäen ettei saa koskea tai antaa itsensä haluta sinun kosketustasi. Miettiä vaan, että on kaunis päivä ja hymyillä, ei sen enempää. Sinun tehtävänä on vain väistellä niitä dyynejä ettei törmätä veneellä sellaiseen ja istuta yhtäkkiä varpaat vedessä vierekkäin... ei sillä että se vielä katastrofi olisi, mutta vähän sen suuntaista, ehkä.
En ole kaivattusi, kunhan kirjoittelin. Ehkä vertaistueksi sanoakseni, että itsekukin on eksynyt tänne joskus sattumalta vaikkei olisi ajatellut kirjoittelevansa tällaiseen paikkaan. Se ei niin paha asia ole. Sellainen oma (tai yhteinen) salaisuus, jolle voi lämpimästi hymyillä ja sulkea se sisäänsä, koska ei tämä ole mitään pahaa. Ehkä joskus ihan hyväkin tunteiden purkukeino, ainakin tilanteessa jossa muuta ei ole.
Kaunista kesäpäivää sinulle, nyt tarvitsee itsekin lähteä sitä viettämään :)
Olen ollut hetkittäin niin onnellinen kirjoittaessani tänne, että vaikka olisin ollut harhainen ajatellessani hänen lukevan tai vastaavan minulle, ei se ole onneani himmentänyt. En häpeä tätä kirjoittelua, vaikka toisin väitinkin. Häpeän pelkuruuttani ja ylpeyttäni. Häpeän olla heikko, onneton, kaipaava ja tarvitseva. Häpeän haluani häneen. Sitä, miten viehätyn hänen olemuksestaan ja miten oikeasti hän saa ajatukseni harhailemaan ihollaan. Haluaisin omistaa tuon kaiken itselleni, olen itsekäs, hyvin itsekäs. Suljen hänet pois, en katso enkä puhu. Jatkan elämääni....haluan, tarvitsen, kaipaan ....päivästä ja yöstä toiseen. Katson nälkäisenä, kun hän antaa ja saa. Ruokkii muut nälkäiset ja minä yltäkylläisyyttä
teeskentelen lähellään.
Niin ja hänelle toivon hyvää iltaa muiden kanssa. Ei kuullut, ei toivotettu. Ei se mitään tai... olisin halunnut.
ja ed. oli vpk: n kaltaiselle miehelle länsi-Suom.
tarkoitin evp:tia en vapaapalokuntaa. Mistä tuokin nyt tuli. Länsi-Suomeen tämä siis.
Raskaiden ajatusten ristipaineessa oleminen ei ole pelkuruutta. Yrität parhaasi ja purat oloasi jotenkin, se on paljon. Ymmärrän, että joskus on vaikeaa. Silloin kun joutuu tasapainottelemaan veneessä, jonka laidat lipuu lähes pinnan tasossa. Ehkä pelkää sitä toista, sitä että vene hörppäisi vettä, liian nopeita liikkeitä. Mutta kyllä se näkee sen ja ottaa huomioon.
Ihan hiljaa, ilman liikkeitä, ilman aaltoja ettei pinta lainehdi. Ja sitten jos veneen tilanne tasaantuu, voin kiivetä hitaasti ja varovasti sun viereen. Lupaan istua kiltisti ja hiljaa liikkuen sinne asti, minne viet. Jokainen hetki vieressäsi vie kauemmas rannoista edessä päin, eikä se haittaa koska en osaa niitä kaivata. Mutta sua...
Ollaan kauimmaisessa pisteessä etkä voi enää soutaa. Haluat tietää että rakastan ennen kuin annat mennä. Pyydän laittamaan silmät kiinni, meidän kädet hipaisee jotta tiedetään että ollaan siinä, naamat niin lähellä toisiamme, että tunnet mun hitaat henkäykset. Kerron hiljaa elämästä, hetkistä. Ohikiitävistä hetkistä, joita olisin halunnut kokea kanssasi, hetkistä joilloin ajattelin sua, välittämisestä, muistoista, syvimmistä tunteista. Ettei kukaan koskaan.. niin kuin sinä... Tunnet käden loittonevan ja hyppään veteen, koska en pysty muuten olemaan enää niin kuin pitäisi. Hymyilen sinulle. Otan kiinni veneen laidasta ja kysyn hymyillen mikset jäänyt koskaan jäähyväissuukkoa velkaa, olisin sen ansainnut. Edes nenänpäähän olkapäähän, tai jopa pikkuvarpaaseen olisin kelpuuttanut.
Ehkä joskus, jos tulet vasta kun olen jo rannassa. Uin sua vastaan ja kävelen taaksepäin kunnes on matalaa ja valitset mikä kohta on sun.
Sun ei tarvitse hävetä mitään. Minäkin tunnen toisinaan ihan kaiken saman. Mutta me molemmat osataan hymyillä. Ollaan luovuttu toisistamme niin monta kertaa jo, että tunnetaan ne tunteet läpikotaisin. Annetaan niiden tulla ja mennä, hyvien tunteiden säilyä, salaisten unelmienkin kadonneiden unelmien alla piilossa.
On vaikeaa olla kuiskaamatta sulle asioita..
Joten ehkä vain: hyvää yötä.
Niin, rakkauden tunnetta on vaikea hallita. Joskus tulee vain kontrolloimaton tarve kertoa hänelle kaikin mahdollisin hellittelynimin, kuinka paljon häntä ajattelen, kaipaan ja toivon näkeväni. Yritän rajoittaa. Hymähdän itsekseni ja sanon itselleni: ei täällä, ei kaikille.
Lähellään tunnen itseni ensimmäistä kertaa kokonaiseksi. Se tunne on jotain samankaltaista, kuin pienellä vauvalla, joka lepää kylläisenä syönnin jälkeen äidin sylin lämmössä. Hän täyttää läsnäolollaan jonkin todella syvän tarpeeni, jota en tiennyt itselläni olevankaan, ennen kuin hän sen herätti. Uskon sen tunteen olevan sama kuin Korkeassa Veisussa, jossa varoitellaan sitä herättelemästä ennen kuin se itse haluaa...se siitä omaehtoisuudesta sitten. Olen rakkauden ja hänen edessään polvillaan. Kysyn, mitä nyt? Mitä teen ja minne meen? Kuulen kysyväni toisella tavalla. Kysymys sisältää vastauksen: tarvitsen häntä.
Haluaisin jotenkin...en osaa puhua, en vain osaa. En tiedä käsikirjoitusta, tunnen vain. Tarvitsen kuiskaajaa sanoittamaan. Täällä rohkenen puhua, olethan lähelläni koko ajan ja vahvistun.
Kuiskaan myös sinulle tähän päivään kaiken sen rakkauden, mistä alussa puhuin, joka kuitenkin kiteytyy tähän toivotukseen: hyvää päivää.
Sanat tuntuu itsekustakin joskus vaikeilta, kun se kaikki mitä kokee, on jotain sellaista, jota on vaikea sanallistaa. Pitäisi aina joko sanoa liian paljon, jotta kaikki tulisi sanotuksi tai tarpeeksi vähän, jotta jäisi aukkoja ja tilaa ajatuksille.
Olisi niin paljon helpompaa olla vaan, istua vieressä ilman liikoja sanoja. Antaa hetken herättämien tunteiden kulkea läpi ja antaa toisen nähdä ne eleistä, silmistä, kuulla hengityksestä. Tarvitsematta sanoja kertomaan kaikkea.
Mutta sanoja tai ei.. sukeltelen sun veneen vieressä ja pidän laidasta hellästi kiinni silloin tällöin, tai ehkä enemmänkin. Ehkä se on ihan hyvä alku, että tiedetään tuntevamme, että tarvitaan toisiamme. En minäkään osaa vuorosanojani, mutta tomaatit on ihan ok, niin ei haittaa. Tosin lautasella, mutta ei kai sen niin väliä.
Mikään vuorosana tai sanattomuus ei enää meidän väliltä hajota mitään, kaikki on hajonnut mikä on ollut hajotakseen ja se jäänyt, mikä kestää.
Aikaa on eikä mikään häviä. En ehkä kertonut aiemmin, mutta kerron salaisuuden sulle. Ne saaret joita kohti uin.. ne näyttävät siitä sun vierestä aina niin kiinnostamattomilta ja täysin turhilta. Ei juurikaan muista kulmista, mutta aina siitä sun vierestä sen näkee. Enkä vieläkään tiedä pitäisikö mun olla siitä surullinen vai kiitollinen sulle, mutta se hymyilyttää nyt. Jos sua ei tylsistytä olla mun vesibussi, niin voidaan soudella näitä reittejä siihen asti kun vuorosanoja kirkastuu tai ei kirkastu. Tai sitten istun vaan sun veneessä, kiltisti ja hiljaa ja hyväksytään ettei tiedetä miksi. Ehkei aina tarvitse tietää niin selvästi. Mun vuoksi ei ainakaan tarvitse. Maisemista voi nauttia eksyksissäkin ja ehkä se tuntuu paremmalta, kun tuntee joka hetki, nauttii matkasta eikä ajatuksesta päämäärästä. En välitä päämäärästä, tykkään istua sun vieressä, auringossa ja tuulenvireessä. Se hetki nyt ajatuksien veneessä vieressäsi on parempi kuin mikään lupaus päämäärästä. Ehkei mullakaan ole lupauksia tai tietoa missä ollaan.. tykkäätkö silti istua vieressäni, sanoja sanomatta, katsoa silmiin, vaikka tiedetään ettei saada koskea nyt.
Ehkä jossain sanojen päässä onkin ranta, jonka läheltä voidaan hypätä yhdessä veteen jos maata tuntuisikin varpaiden alla.. Pitää kiinni sun kädestä.
Heitetään yhdessä sun airot pois, niin tiedät etten oo veneessä suunnan vuoksi, vaan sun. Kaikki hyvin vaikkei aina löytäisi sanoja tai tietäisi suuntaa. Sä olet tärkeä
Kiitos virkistävistä ajatuksistasi. Ne ovat minulle kuin keidas aavikolla. Toisaalta pelkään hieman kiintyväni kirjoitteluusi liikaa ja sydämeni särkyvän muustakin kuin näkemisensä puutteesta lähiaikoina. Tunnen lämmön tulvahtavan sydämeeni aina, kun ajattelen häntä. Tänään on ollut niin paljon pakollista menoa, etten ole aikaisemmin ehtinyt tänne omalle keitaalleni, mutta mielessä olen häntä hellästi kantanut.
Tästä haluaisinkin kanssasi puhua. Miten koet ihmissuhteessa vastuun ja tunteen siitä, että voit aiheuttaa toiselle kärsimystä. Itse koen tärkeänä antaa hänelle vapauden mielessäni nauttia kaikista häntä innoittavista ihmisistä. Saada iloita ja olla hyvällä mielellä. Nyt kuitenkin pelkään, että jos annan itseni syvemmin hänelle, en hyväksykään enää kaikkea häneltä. Kiinnyn häneen ja haluan häntä yhä enemmän vain itselleni ja muutun itsekkääksi. Sitä en halua. Haluan olla hänelle vapaus.
Kerrot, ettet välttämättä haluakaan edetä hänen kanssaan päämäärätietoisesti, joka lienee syystäkin näin.
Niin, mietin samaa. Sanoinhan, että eksymisellä on jotain tekemistä kanssani. Tiedän, että jos tulet lähelleni kovin usein, haluan sinua aina vain enemmän. Elämääni tulee kauniita ja tuoksuvia ruusuköynnöksiä, enkä malta olla tarttumatta avautuviin ruusuihin ja tiedät, miten siinä käy.
Katselin tänään lokkeja, kuinka ne valkoisena halkoivat taivasta ja lennähtivät milloin, mistäkin yläpuolellani. Toisaalta ihailin sitä vapautta vain nousta siiville ja lennähtää milloin mihinkin. Toisaalta, mietin sitä, että mitähän tuolta taivaalta päälleni vielä tipahtaa...
Luotan jo häneen jotenkin. Se vilpittömyys, mikä hänen katseessaan näkyy on jotain niin aseista riisuvaa, etten voi muuta kuin ihailla häntä.
En halua mitään painetta hänelle asettaa. Odotan kuitenkin jotain. Ehkä yhteistä ymmärrystä, joka näkyy katseissa ja näkemisen odotuksessa. Juuri nyt haluaisin enemmänkin. Haluaisin koskettaa häntä kauniisti ja puhtaasti...se onkin jotenkin outo yhdistelmä tässä jamassa, mutta rakkaudellinen kosketus on mielestäni toisaalta aina puhdas kokemus. Huomaatko lipsun jo ajatuksissani moraalirakennelmistani. Kuitenkaan se ei voisi sitä olla järjellä ajateltuna. Joten tyydyn kuvittelemaan hänet. Kasvojen kaarteet suutelen mielessäni, näen selän linjan ja kosketan hartioita, viivyn hänessä tuoksussaan, ihossaan. Ikävöin. Ei kuitenkaan huolta, pärjään kyllä. Tule aina, kun siltä tuntuu. Hyvää yötä, nuku hyvin.
hänet.
Niin ja viimeinen sana ei ole mikään merkki sen enempää ;) Unohtunut vain tekstin loppuun. Kännyn kautta lähettäminen on ajoittain haasteellista, kun kaikki teksti ei tahdo näkyä. Lisään kuitenkin, että tahdon hänet ihan millaisena vain :)
Hyvä aihe se vapaus, koska se on niin monitasoinen asia. Ehkä vaikutin myös vaikealta asian suhteen, kun sukeltelin veneestä, mutta oikeasti se on aika helppo ja satuttamaton asia, kun toista rakastaa. Tai siis, että kun itsekin alkaa kiintyä toiseen, niin se tarve tuntea, että pidetään hellästi kiinni kasvaa. Se liittyy siihen vapauteen, että on vapaus olla iloinen, kun yksi niistä tärkeistä tuntemuksista on kunnossa ja tietää ettei tipahda ja toinen on lähellä. Vaikka siis tipahtamisen vaaraa ei olekaan, niin on se silti kiva tietää, että toinen pitää kiinni. Eli sen kiinnipitämisen ei tarvitse koskaan tuntua siltä, että pitäisi kiinni jostakin, joka muuten valuisi pois, vaan siltä, että pitää kiinni, jotta toinen tuntee turvallisuutta ja iloa. Ja sitä vapautta, koska se rakkaan ihmisen ote ei tunnu rajoittavalta vaan turvalliselta. Joten ehkä vapaudentarpeiset ihmisetkin kaipaa sitä tilanteessa, jossa on löytynyt ihminen, jota kohtaan tuntevat syvästi. Eikä se ole paha asia ollenkaan, että pitää kiinni. Se on parempaa vapautta, että on sen ihmisen syli lähellä, johon on kiintynyt ja jota rakastaa syvästi. Se toisen hymy ja ilo on niin tärkeää. Ne tekee onnelliseksi ja saa tuntemaan jotain yhteistä vapautta, onnellisuutta eikä kuristavia kahleita, kun voi hymyillä toiselle koko sydämestä ja toinen hymyilee takaisin. Ne innostavat ihmisetkin tuntuu paljon paremmalta siitä toisen käsivarsien sisäpuolelta, kun voi yhdessä hymyillä ja tietää, että toinen on iloinen ja näkee sen hymyn ja se hymyilyttää itseä.
Ja noin muuten sitä vapauden tunnetta lisää se, että voi joskus vähän hassutella toisen kanssa ja tehdä jotain vähän jännittävää ja toinen lähtee siihen mukaan eikä aina sano, että tarvitse olla aikuinen, vaan voi joskus yhdessä vähän lapsettaa ja naurattaa.
Siihen rakkauteenhan se kiteytyy ja todennäköisesti se menee juuri niin päin ainakin itsellä, että se rakkauden herättäminen ja kiintymään saaminen on todella vaikeita tehtäviä, mutta sen jälkeen ne vapausasiat on helppoja eikä tiukkakaan ote haittaa, toki on hyvä aloittaa kevyestä hipaisusta :) Muttei se enää oo hankalaa siinä vaiheessa, kun kesyyntymistä on tapahtunut.
Jokaisella on omat käsityksensä vapaudesta. Mun ajatukseen vapaudesta liittyy vaikka se, että olisi niin läheinen ja lämmin suhde, että voi pyytää toista katsomaan omasta puhelimestani kuka soittaa tai laittoi viestin ja mitä asiaa oli, jos on itsellä kädet täynnä. Tai jos olen itse jossain niin voisin pyytää katsomaan sähköpostistani jonkun viestin, mikä piti tulla. Tuollaisia yksinkertaisia asioita, mutta vaikeita saavuttaa jos ei ole syviä tunteita. Siksi se on vapautta, jos ne saavuttaisi.
Niin ja varmaan se kyky hypätä vähän spontaaneihinkin ideoihini on sitä, että saa olla omanlaisensa, mikä luo vapaudentunnetta.
Miten itse koet oman vapautesi, mitä se on? Olen aina ollut taipuvainen ajattelemaan, että jos on läheinen ja syvä yhteys, niin yhdessä voi tehdä oikeastaan mitä vain mitä toinen haluaisi, koska se että tuntisin sen yhteyden vahvasti riittää mulle, ja tietenkin se toisen ilo on niin lämmittävä asia itsen sisällä.
Nuo ajatukset ehkä nyt hyppäsivät hieman siitä hyvästä päämäärättömyydestä kauemmaksi, mutta sama pätee siinäkin omilla tavoillaan. Ja ehkä pitää yrittää luottaa siihen, että jotkut asiat pysyy pitämättäkin. Tai varmaan tiedätkin sen, kun olet yrittänyt hätistellä tunteitasi pois. Sama täällä, eivät lähde. Tässä keinutaan aallokossa siis hiljalleen ja ihmetellään.
Niin ja eikö ole hassua, että tässä jamassa luotan silti täysin siihen, että vaikka seistäisiinkin nyt kehot ihan lähellä toisiamme, niin sun kosketukset olisi puhtaita ja kilttejä.. Ja ajatuksesikin tietysti myös :)
Kauniita ajatuksia vapaudesta ja muustakin. Vähempään ei kannata tyytyäkään. Aika helmi olet. Melkein kateus iskee sitä kaivattuasi kohtaan ;)
Vapaudesta vielä: tuo "vapaa pääsy" toisen puhelimelle tai tietokoneelle tarvittaessa on sitä, mihin sitä haluaisi pyrkiäkin. Ei mitään salasanalukittuja puhelimia tai vastaavia, joita joillakin ns. pariskunnilla on. Siitä on aito luottamus kaukana. Tämä pienenä sivuhuomautuksena vain
Kiitos kultainen, kun luen ajatuksiasi tunnen sydämessäni iloa ja kiitän siitä. Jos olisin koira vispaisin häntääni niin, että saisin aikaiseksi pienen pyörremyrskyn ja seilaisimme jo pelkästään sen tuulen voimalla. Vapaus on tosiaan erittäin tärkeä asia yleensä elämässä. Se miten rakastunut ihminen "kahlitsee" toisen tunnetasolla on mieleenkiintoista. Halu pitää kiinni toisesta ja ehkä myös omistaa toinen, voivat olla rakastajalle ja rakastetulle turvallisuuden tunnetta lisäävä tekijä ja lujittaa suhdetta ja luottamusta toiseen. Epätoivoinen kiinnipitäminen voi viestiä rakkauden puutteen kokemisesta. Ihminen, jonka pitäisi tarjota turvallisuuden tunteen kokemus ja tunne siitä että kaikki on hyvin, ei kykene tätä tunnetta tarjoamaan. Kontrolli on yritystä saada korjattua tilanne, palauttaa oma harmonia tunnetasolla, kun tietää ettei kuulu toisen sisäiseen rakkauden- ja vapaudenkokemukseen luontaisena osana. Puhun nyt kokemuksesta. Uskon kuitenkin, että jos kaksi ihmistä syvästi rakastavat toisiaan, he tietävät luonnostaan, missä vapauden raja kulkee. Itse olen hyvin intohimoinen ihminen ja siksi pelkään kiintyä ihmisiin. En tahdo kestää tunteiden patoamista.
Koen vapauden tunteen itsekin merkityksellisenä juuri turvallisuuden tunteen kautta. Voisin yhtyä ajatukseesi ihanteellisena kuvaamastasi tavasta liittyen avoimuuteen sähköpostien ja puheluiden suhteen parisuhteessa. Jaksatko vielä pohdiskella kanssani...?
Mitä mieltä olet intohimosta toiseen ihmiseen varattuna tai vapaana ollessa ja miten sitä tunnetta itse käsittelet? Sitten vähän tarinaa.
....Päivä on pilvetön, vene lipuu järven pintaa lähes äänetönnä. Heitimme airot pois. Huokaisen hymyillen, vihdoin olemme tässä kahden, olen vain onnellinen katsoessani sinua. Eväskori punaruutuisine liinoineen sisältää monenlaisia herkkuja. Pakkasin sinua ajatellen suklaata ja mansikoita ja sitten tietenkin juomaa pullossa...Katson sinuun ja hymyilen veikeästi. Olet niin rentoutuneen ja levänneen oloinen. Kaikki kireys on kasvoiltasi kadonnut. piirtelen selkääsi
hiljaa kuvioita ja sanoja rakkaudesta. On vain niin ihana olla kiireettömästi lähelläsi.
Tulipas tiivis paketti pötkönä...en loukkaannu, jos et jaksa lukea ;)
Hyvää yötä kuitenkin, hyvää tarkoitin.
Tuntuisi ihanalta, kun piirtelisit kuvioita ja sanoja selkääni kiireettömänä kesäpäivänä. Yritän arvata joitain mutten ehkä oo kovin hyvä siinä ja haluan tietää ootko itse yhtään parempi. Otan kiltisti sun paidan pois ettet voi sanoa, että sain etua siitä, että piirtelit paljaalle selälleni. Piirtelen kauniita ajatuksia, mutta mitä ikinä vastaatkaan sen olleen, väitän että se oli Mona Lisa tai Rembrandtin Yövartio tai jotain sellaista ja saan uusintakierroksen, koska säkään et arvannut yhtään oikein :) Voi olla, että se arvailukin unohtuu vahingossa. Tai jos olen tosi huono ja tarvitsen helpottamista, niin istun eteesi kasvotusten ja pyydän piirtelemään herkempään kohtaan, solisluiden tienoille ja laitan silmät kiinni. Nautin hitaasta kosketuksestasi, mutta pelkään vähän että kutittaisit yllättäen, kun on silmät kiinni :) Mutta oot tietenkin niin kiltti ja kunnollinen ettet tee sitä :)
Täytyy myös varoa avaamasta silmiä siinä olotilassa niin, että oltaisiin kasvot vastakkain ja näkisin sun silmät, koska ei tiedä mitä kaikkea siitä voisikaan seurata.. Hymyilyttää kun katson veneen pohjaa ja käännyn istumaan sun viereen lähelle, kun tuntuu että oot saanut mut jo niin kiinni siitä, miltä tuntuu sua kohtaan, mutten tietenkään myönnä mitään, vaan pidän edelleen kiinni siitä, että meillä on ihan viaton merimatka :)
Niin siis siitä intohimosta... Pakko kai myöntää, että on taipumusta myös siihen vahvaan intohimoisuuteen ja ne ajatukset kyllä pääsee välillä viemään kaiken keskittymiskyvyn ja sotkemaan päätä. Mun onni on ehkä se hillitty ulkokuori ettei kukaan sitä varmaan arvaa tai näe, jos ne ajatukset ei ota laantuakseen silloinkaan kun pitäisi keskittyä arkisiin asioihin. Ja jottei olisi liian helppoa sillä, joka sattumalta on hyvinkin intohimoisia tunteita aiheuttanut, niin tykkään myös erittäin paljon hitaasti etenemisestä ja pienestä kiusoittelusta.
Ja jos totta puhutaan, niin ne intohimon tunteet on niin voimakkaita, että mun on pakko yrittää hillitä ajatuksia tai ainakin olla ruokkimatta niitä liikaa. Toisiin ihmisiin en ole ikinä osannut niitä siirtää enkä edes haluaisi, se ei toimi mulle. Ajatuksiensa kanssa on sitten yksinään ja on pakko jotain tehdä, että saa sydämen ja veren rauhoittumaan, edes hetkeksi. Mutta kuitenkin se on niin, että en vaihtaisi pois tätä intohimosta sekoavaa vartaloa tai ajatuksia poiskaan. Ne on kuitenkin asioita, joiden kautta pääsee tilaan, jossa on niin hetkessä kuin voi olla. Edes silloin oman mielikuvituksen kanssa. Kun jo silloin yksin ollessa se intohimo on jotain niin kokonaisvaltaista ja vahvaa että voisi heittäytyä siihen hetkeen ja toiselle aivan kokonaan ja välittää vain siitä, että saa sen huulet kiinni omiin, olla lähellä, palan. Se täyttymätön intohimo on kyllä kuluttava tunne, koska se vie keskittymiskykyä, mutta pidän siitä että se saa kokemaan jonkinlaista rajattomuutta suhteessa toiseen, sellaista että oma vartalo on toisen miten se ikinä haluaakin ja itse haluaa toisen yhtä lähelle. Vaikea purkaa tunteita, jotka on niin vahvoja ja jotka tavallaan tuntuu omilta salaisuuksilta, koska ne ei näy päällepäin. Kait :)
Ja varattuna tai vapaana? Oon huono tuomitsemaan ja ajattelen, että kaikki tunteet on olemassa syystä ja että ehkä ne tunteet itse kertoo joskus miksi ne on olemassa.
Onko sun mielestä sitä intohimoa vaikea käsitellä?
Musta tuntuu joskus, että se on itselläni muodostanut jo jonkinlaisen kuoren, että muut ihmiset tuntuvat ajatuksenakin joskus siltä, että ne pitäisi kuitenkin pitää ulkona niistä vahvoista tunteista, kun ne kiteytyy yhteen henkilöön, niin tuntuu usein siltä ettei viitsi edes yrittää mitään, joka tuo sen niin selvästi esiin, että on lokeroita joihin ei päästä toisia. Kun se tunne on niin tärkeä, että jotenkin sielut on avoinna toistensa lähellä, eikä sen tunteen tarvitse tulla kuin katseesta ja siitä, että toisen lähellä tuntuu hiljaakin hyvältä. Tietää, että se on läsnä tunteissaan.
Sanallistit hienosti nuo jutut siitä kontrollista ja juuri noin se minunkin mielestä on ja pidän sitä kanssa niin suuressa arvossa, että on sellainen syvä keskinäinen rakkaus ja turvallisuus, joka luo sen vapauden. Luulen ettei kaikki ihmiset aina oikein tunnu ymmärtävän sitä tai näkevän samalla tavalla. Se on se sellainen pieni pohjavire, jonka on niin todella tärkeä olla kunnossa, silloin kaikki on hyvin ja on se vapaus ja onnellisuus. Se viestittää myös arvostusta ja kaikkea positiivista kaiken sen rakkauden mukana.
Ehkä tässä oli tarpeeksi sepustusta tälle illalle :) Hyvää yötä ja kauniita unia, tietenkin jaksoin lukea.
Oon iloinen siitä, että se ajatus siitä luottamuksesta ymmärretään, koska se on aina ajatuksissa ollut sellainen itselle tärkeä tunne. Sellainen lämmin tunne, että tietäisi voivansa jakaa toisen kanssa asioita ja pyytää sitä vaikka lukemaan ne sähköpostit jos joskus oikeasti tarvisikin. Ei tarvisi miettiä kahta kertaa, kun tietäisi että voi aina pyytää, koska se toinen on niin läheinen. Hyvää yötä myös :) Jos siis tää tökkivä palsta suostuu viestiä lähettämään :)
On selvää, että varattunakin voi kokea intohimoa toiseen varsinkin pitkässä suhteessa. Tunteille ei voi mitään, mutta teoille voi. Jos kuitenkin aikoo nykyisessä suhteessaan pysyä (kuten tietysti oletus on), tunteet toista kohtaan voi yrittää kanavoida siihen omaan suhteeseen. Vapaanahan sitä on sananmukaisesti vapaa tuntemaan intohimoa keneen tahansa, mutta jutun etenemisen kannalta olisi tietysti ainakin helpompaa, jos kohdekin olisi sinkku. Hyvän parisuhteen väliin ei kukaan pääse. Jos niin käy, suhde ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi vahvalla pohjalla mielestäni.
Vielä tuohon vapauteen suhteessa viitaten: ketään ei tosiaan voi väkisin vierellä pitää, vaan parisuhde perustuu vapaaehtoisuuteen. Siksi kahlitseminen ei kannata. Antamalla toiselle vapauden saa yleensä rennomman kumppanin, joka tulee mielellään kotiin toisen luo :)
Onkohan meitä yksi liikaa tässä sopassa, mutta heitetään nyt kommenttia täältäkin :)
Olet kyllä niin suloinen, etten malttaisi millään olla suuutelematta sua suoraan suulle. Huomaisikohan kukaan jos vain suutelisin ;) Höpönassu olet...no nyt se alkaa. Pakko hillitä, aivan pakko (läpsin kohta itseäni kasvoihin), kun niin tykkään susta eikun hänestä tai miten vain.
Intohimosta sen verran, että itsekin ajattelen intohimoisesti vain häntä. Ei voi mitään. Siitä asti kun hänet tapasin, en ole muuta ajatellutkaan. Tämä on jo sairautta muistuttava tila oikeasti. Sytyn hänestä ihan mielettömästi. Ajatukset hänestä, hänen vartalostaan ja ihan kaikesta hänessä saa mieleni aivan sekaisin. Yritän hillitä kaikin keinoin pakkomielteisiä ajatuksiani, mutta välillä puhuessani hänen kanssaan ääneni katoaa kuiskaukseksi ja se on oikeastaan aika outoa. Tunteilla on valtava voima
kehossa. Kun katson häntä silmiin yritän olla viileä ja muka sivuuttaa hänet, mutta oikeasti rekisteröin kaikki hänen liikkeensä, katseensa ja sanansa samassa tilassa. Jos puhumme keskenämme jostain, puhun oikeastaan tajuamatta sanaakaan mistä puhutaan. Tuijotan vain autuas seisahtunut katse päällä häntä ja kuulen ääneni myötäilevän jostain kaukaa.
En tiedä, mikä voima hänellä on minuun, mutta voimakas se on. Elän jotenkin tunnetasolla hänessä. Uskon että tällainen kokemus ja ihminen tulee vastaan vain kerran elämässä. Sulautuminen yhdeksi hänen kanssaan olisi varmaan jotain...mitä en pysty sanoittamaan.
En lainkaan ymmärrä miten tällainen kokemus kohdalleni osui, koska olen sanan mukaisesti uinunut kaikki nämä vuodet, vaikka koko ajan on tapahtunutkin paljon. Tunteeni ovat vasta nyt heränneet ja herätys on ollut ihmeellinen kokemus. Kaikki se intohimo ja pidättäytyminen sen näyttämisestä ulospäin ovat vieneet voimia. Muutkin sen ovat huomanneet ja asiasta olen puhunut jonkin verran heidän kanssaan. Lähimmät lukevat minua kuin avointa kirjaa. Samoin koen kanssasi, että kuitenkin sisimmät tunteet ovat omassa lokerossaan ja en raota niitä varmaankaan muuta kuin hänelle jos joskus...
....Ehkä olen onnistunut piilottamaan tunteeni häneltä...
...Mutta tiedät, etten voi vastustaa sun katsetta. Se kiehtoo ja huumaa mun pään. Haluan vain sut ja en mitään muuta. Haaveilen susta ja siitä miten hyvä olla meillä olisi toistemme lähellä. Mä olen hyvin kiinnostunut susta ja haluisin hoitaa sua tosi hellästi.Haluisin pitää sut tiukasti
mun lähellä enkä päästää koskaan pois. Olkoon tämä nyt tarinaa, vaikka onkin
aivan tosi. Hyvää yötä kultainen.
Paras siis olla törmäilemättä suojaisien kulmien takana ettei silmiin katsomiseen pysähtyvä hetki aiheuta muulta maailmalta piilossa salaista suudelmaa. Sehän ei siis olisi sulta ollenkaan kilttiä ja herrasmiesmäistä :) En vaan ehkä muistaisi sitä siinä hetkessä, vaan saattaisin hämääntyä suutelemaan sua siksi ohikiitäväksi hetkeksi ennen kuin sun pitää mennä. Painautua ihan vasten sua, antaa sen hetken tuntua koko vartalossa ja sydämessä. Ja lopulta tuntea miten sun huulien erkaneminen tuntuu samalta kuin magneetin vetäminen irti toisesta. Sitten ehkä muutaman kymmenen sekunnin jälkeen saatan saada jälleen kiinni todellisuudesta ja hymyilyttää itsekseni ettei ollut sulta ollenkaan kiltti liike sillä tavalla käyttää tilaisuutta hyväksesi ja yrittää sekoitella mun päätä :) Onneksi sen hillityn ulkokuoren avulla jotenkin, hädintuskin, selviää tilanteesta eteenpäin ihan viileästi niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tosin pieni hämmentynyt ja onnellinen hymy saattaisi yrittää väkisin nousta kasvoille ja jos joku puhuisi mitään, niin keskittymiskyky olisi täysin pois, mutta muuten hyvä :) Ja siis sen jälkeenhän fiksusti pysyisin vain erittäin aukeilla paikoilla, ettei vastaavaa tuhmaa lipsahdusta pystyisi toista kertaa tapahtumaan. Siis kun mun sydämellä ja vartalolla menee varmaan monta päivää selvitä siitä ensimmäisestäkin edes suhteellisen normaaliksi, jos ne selviää ollenkaan enää normaaleiksi. Eli siis sen jälkeen on paras, että piirtelet kiltisti niitä hassuja juttuja mun selkään ja leikitään, että se merimatka on edelleen ihan viaton, ettei tapahdu mitään muita asioita :) Paitsi että ehkä haluaisin olla ihan vieressä ja tuntea, että pidät kiinni. Käydä veneen pohjalle huopien päälle makoilemaan ja katsella yhdessä taivasta. Haluan kuljettaa sormia hellästi kasvojasi pitkin ja ihastua jokaiseen yksityiskohtaan. Olla vaan, lähekkäin. Ja sun pitää ottaa mut ihan lähelle kun tulee yö ettei tule vilu. Pidät tiukasti lähellä ja suojelet kylmältä. Jos sellainen täysin onnellinen ja iloinen hymy riittää palkaksi.
Oon huomannut itsekin yrittäväni kuitenkin piilottaa tunteitani häneltä vaikka hän kuitenkin on se ihminen josta tulee tunne, että hänelle voisi avata itsensä kokonaan, ehkä hitaasti mutta syvältä, jokaista kohtaa myöten. Vaikka se pelottaisikin, että antaisi jonkun koskea sinne, minne ei ole ketään muuta päästänyt, niin syviin osiin itseä. Päästää toinen kokonaisvaltaisesti niin lähelle.
Niin se varmaan pitää kysyä yhteisesti meiltä molemmilta, että onko se niiden tunteiden piilottaminen niin tärkeää ja miksi. En muuten tiedä vastausta. Ehkä jokin vastaus on se, että yrittää epätoivoisesti olla normaalia ja tuntea niin kuin ajattelee että kuuluisi tuntea. Kaikkien muiden ihmisten kohdalla kyllä näen sen, että niillä on oikeus tuntea juuri niin kuin tuntevat ja se on arvostettavaa, mutta itsen kohdalla yritän vielä vähän niitä tuntemuksia hillitä, vaikka hyväksyn ne kuitenkin jo.
No ehkä se on se tunteiden vahvuus, että on aika paljon mitä piilottaa ja voi ottaa niitä sieltä hiljalleen esiin jos haluaa. Vähän höpsöä se ehkä kuitenkin on, etenkin jos molemmat tekevät niin :)
Tai ehkä se on senkin takia, koska ne tunteet on niin vahvoja, että alkaa tuntea itsensä niin janoiseksi, että riutuu. Ja varmasti monen muunkin asian vuoksi.
Häntä kohtaan tai ajatuksia hänen kanssaan tapahtuvista asioista kohtaan ei aina tosiaan pysty sanallistamaan. On outoa, että on olemassa ajatuksia niin järisyttävistä kokemuksista, joidenka edessä sanat loppuvat aivan täysin.
Hänestä on aina jotenkin tullut olo, että ehkä ei tarvisi niin puhua ja yrittää sanoa asioita, jotka on vaikea muotoilla sanoiksi, koska molemmat tunnetaan ne. Olisi jotenkin parempi olla hiljaa vierellään, hitaasti, ja puhua sitten joskus kun siltä tuntuu. Se on vaan niin vaikea asia, kun meidän välit on sellaisia, mistä varmaankin pitäisi puhua, mutta kuitenkin toisen vieressä haluaisi vaan olla ilman airoja ja olla vaan. On ehkä vaikea joskus hyväksyä, että se on vähän epänormaalia, muttei haittaa. Ehkä normaalia kuitenkin kaiken meidän kokeman jälkeen. Ja kun sen tuntee sydämessä, että haluaa nähdä hänen katseensa ja se on niin paljon tärkeämpää kuin sanat. Sellainen kiireetön hetki, jossa on rauhaa ja tilaa eleille ja tunteille, lämmölle ja syvien välittämisen tunteiden ilmauksille.
Voi, ethän kauhistu nyt ystäväiseni tästä tiedosta, mutta luin yhä uudelleen kirjoittamamme viestit ja totesin, ettemme puhu sanallakaan sukupuolestamme kuin vasta nyt...Oletat minun olevan mies ja samoin minä sinun. En ole fomofobinen, mutta hetero samoin kuin sinäkin ilmeisesti... toivon sydämestäni, että voit ensijärkytyksestä toivuttuasi naurahtaa tilanteelle. Olet herttaisin nainen, mitä maa päällään kantaa ja yhdessä olemme rakkaitamme koko ajan miettineet, ei siis hätää. Toivon, että tavoitat hänet juuri sillä tasolla, mitä olet toivonut ja lähetän kauniina perhosina matkaan tuhat toivetta teidän yhteisestä matkastanne. Paljon rakkautta elämääsi, voi hyvin.
Itseasiassa ensijärkytystä ei edes ole, on jo oppinut niin hyvin odottamaan vastaavia asioita ja ajankuluahan nämä palstat ovat. Kesäkiireetkin kolkuttelee tuossa ovella ja ajattelinkin että on ihan väärä aika ja todellisuus enää jumahtaa tänne, joten hyvään saumaan asia selvisi. Mietin itse tänään iltaisella ravintolassa istuskellessa, että heitän päästä jonkun kaupungin sivulauseeseen, niin tiedät ettei ollut ne kirjoitukseni sittenkään sulle, ja parempi niin. Joten oikeasti olen iloinen, että asia selvisi. Mitä parhainta kesää sinulle, kesä on ihanaa aikaa :) Jos jotain haluat toivottaa, niin toivo mielummin, että yhteen edessä päin näkyvään saareen rantautuminen tapahtuu hyvin enkä kääntyile rannassa liian monta kertaa u-käännöksiä kun kiva ranta vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta. Se on ehkä parempi toivotus tähän tilanteeseen :) Aika pitkä U-lenkki tuli tästä, mutta uiminen ei oo pahasta, toivotaan siis ettei näin pitkää enää :) Ne vanhat asiat on jo kauan sitten menneet ja enää sellaista mielikuvitusta, johon pakenee kun vähän säikähtelee oman elämänsä uusia asioita. Tuttuja ja turvallisia, mutta ei enää mitään oikeasti olemassa olevaa, ihmiset ovat jatkaneet elämiään, minäkin. Paras ehkä mun kannalta myöskin, etten harhaile tänne enää haaveilemaan hetken mielijohteessa ihmisestä ja asioista, jotka ovat jo menneet. Joten toivotaan, että uintimatka saareen jatkuu sulavasti ja sun kohdalle voin lähettää toivotuksia sen ihastuksesi saavuttamisesta :) Nyt taidan mennä nukkumaan ja kokeilla josko nämä palstat sulkeutuisi samalla vähän pidemmäksi aikaa. Oikein kaunista kesäillan jatkoa :)
Sä olet kokenut kroolaaja huomaan mä :) Lähinnä tarkoitin sitä, että vaikka sen täällä palstalla kirjoitellessa järjellä tietääkin, ettei kirjoittele kohteelleen (mielikuvituksessa tosin niin tekee, ainakin minä niin teen), niin sukupuolesta erehtyminen yllätti ja hivenen järkyttikin ;) Hyvää päivää sinulle ja ui sinne saareen suoraan päämäärätietoisesti. Pidemmän päälle uiminenkin käy työstä, vaikka ilmat
olisivatkin suosiolliset.
Ed. Niin, ellet sitten olekin itse elämänväripaletti...naiseksi muuntautuneena ;) Hänellehän näet ensin kirjoitin. Anteeksi palstakaappaus. Toivottavasti elämänväripaletti palaa vielä.
Osaat ilmaista itseäsi ainakin kirjallisesti, olisiko siitä helpointa aloittaa? Oletko ihminen, joka on tottunut miettimään asiat puhki ennen toimimista? Joskus on hyvä vain heittäytyä, antaa virran viedä. Omasta puolestani voin sanoa, että vaikka pohdiskelija olen itsekin, usein ne spontaanit päätökset ovat osoittautuneet myöhemmin hyviksi ja oikeiksi
varsinkin jos kumpikaan ei ole varattu..