Tällä palstalla on ollut uskoville osoitettu kysymys, millaista on taivaassa.
Oikea vastaus on ettemme tiedä, koska emme ole vielä taivaassa.
Niinpä sellaisille henkilöille joilla ei ole vielä varmuutta pelastuksestaan taivaaseen oikea kysymys olisikin, - kuinka minä voin päästä taivaaseen. Pääpaino sanalla
- minä -.
Palstallemme on tullut hyvin paljon sellaisia viestejä joissa evankeliumin ilosanoma on yritetty tehdä tyhjäksi, keinoja kaihtamatta. Näin vihollinen toimii, se yrittää riistää Kristuksen pois syntisiltä.
Jos vihollinen onnistuu vähänkään muuttamaan evankeliumin sanaa, (vaikkapa niin että pikkusormea pitää liikauttaa millimetrin verran suuntaan taikka toiseen, voidakseen pelastua) niin ilosanoma on pois pyyhoitty ja ihminen jää, joko epäuskon vangiksi, taikka omaan varaansa tienaamaan vanhurskautta omilla erilaisilla toimillaan. Näitä toimia vihollinen on etevä keksimään ettei kadotusta odottelevan aika tulisi pitkäksi eikä kysymyksiä oikeasta pelastuksesta enää esitettäisi ja vihollisen verkkoon jääneet uhrit pysyisivät tyytyväisinä aikaaansaannoksiinsa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Taivasta odottelevien elämästä tiedämme paljonkin. Se on rakkautta iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Joka hetki elämme Jumalan äärettömän rakkauden ympäröimänä.
On valtava ilo kokea että olen Jumalani rakastama juuroi tällaisena kun olen, hän pitää minusta huolen. Rauha tulee siitä tietoisuudesta että kaikki on Jumalan tiedossa ja hänen ohjauksessaan, mitään ei tapahdu minulle ilman hänen sallimustaan.
1. Kor. 2:9
vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".
Sanoillasi ei ole mitään arvoa niin kauan kun vastustat Jeesuksen itsensä antamaa, ainoaa pelastavaa kastetta, Pyhän Hengen kastetta!
Sitä vastaan taistelet hampaat irvessä, joten et ole pelastunut!
Fariseuksetkin osasivat opittuja fraaseja, olematta taivastiellä!
Sinä Petri et tiedä kuka ja millainen ihminen oli kirjoittanut viestin, johon vastasit. On vaarallista omia itselleen Jumalan valtuuksia. Minäkään en näe sinun sydämeesi. Kirjoituksesi kertovat, että ainakin pahoja vääristymiä kristillisyydessäsi on.
Saara/Petrin hengen ilmoitukset osuvat lähes aina harhaan. Luulee tietävänsä kuka kirjoittaa milläkin nimimerkillä, kuka on uudestisyntynyt ja kuka on uskossa! Valta kiehtoo lihallisia.