joka Urpilaiselle annettiin kreikkalaisten puolelta;
"Me vakuutamme, että ikäpäivänä ette saa penniäkään takaisin".
Ei ihme ettei "vakuus" kelvannut muille.
"Me vakuutamme, että ikäpäivänä ette saa penniäkään takaisin".
Ei ihme ettei "vakuus" kelvannut muille.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Professori kertoo, että yksi asia kirjeessä kiinnitti erityisesti hänen huomionsa. Kun lainavakuuksia Kreikalta haettiin, ihmeteltiin Suomessa, miksi mikään muu euromaa ei halunnut ottaa niitä vastaan.
Google-mainokset
Invertterit 12–24V
Akkuvirrasta verkkosähköä. Meiltä myös siniaaltoinvertterit.
www.adita.fi
- Minäkin sitä silloin vähän ihmettelin. Ehkä silloin oli EU:ssa jo tiedossa, että nämä sopimukset pitää Kreikan valtion sijaan tehdä monimutkaisin järjestelyin pankkien kanssa.
Hentilä toteaa, että Suomessa vakuusvaatimuksista ei voitu kuitenkaan enää luopua, sillä SDP halusi pyrkiä viimeiseen asti pitämään kiinni vaalilupauksistaan
"