Uusi suhde, mies on ihana, mutta...

JUMP? kirjoitti:

Oonko jotenkin sitoutumiskammoinen vai tuntevatko muutkin niin, että haluavat ottaa tosi hitaasti, vaikka mies on ihan selvästi suurinpiirtein ihaninta mitä voi olla? Vai vaikuttaako menneet kokemukset? Taustaa sen verran, että oon tavallaan kuluneen vuoden aikana vapautunut täysin menneestä epäselvästä ihastuksesta, joka vaivasi pitkään. Eroon pääseminen ja asioiden saaminen loppuun olikin niin kummallinen asia kuin e-pillerit. Siis olin alunperin aika lungi koko ihastuksen suhteen, siis vuosia. Mutta kun aloin syödä e-pillereitä, niin muutuin jotenkin riippuvaisemmaksi siitä henkilöstä ja kaipasin sitä. Tänä keväänä lopetin pillereiden syömisen ja huomasin, että en kaipaa sitä yhtään ja tykkään vähän toisenlaisista ihmisistä muutenkin enemmän. Eli pöytä on osaltani vuosiin ekaa kertaa kunnolla puhdas, joten ei pitäisi olla mitään esteitä sen suhteen, joksi olen pienen kammon aiemmin tulkinnut.

Joten onko normaalia ottaa vähän rauhallisesti? Mies on siis kaikin puolin aivan täydellinen ja sen kanssa oleminen on ihanaa. Oltiin vähän aikaa sitten yhdessä ulkomailla työn puolesta ja en ole varmaan koskaan tuntenut sellaisia tunteita. Käveltiin sen kanssa vähän kyseenalaisella alueella ja oli niin täydellistä. Se tuntui ihanan turvalliselta ja jotain siinä vitsailtiin ja kiusoteltiin toisiamme puolin ja toisin ja jotenkin ajauduttiin pitämään toisiamme kädestä kiinni ihan vaan siis tietenkin siksi, että mulla olisi turvallinen olo :) Aika lähellä seisoskeltiin ja juteltiin, ois voinut leikata ilmaa, kun se jännite oli sellaista. Kyseli onko nyt hyvä olla ja kerroin että oli maailman parasta, kun sen leveät hartiat on siinä, niin saan ihan rauhassa katsella sitä vähän jännää aluetta, hän sanoi että olenko ottanut huomioon sen, että hän saattaa sitten kuitenkin ahdistella mua vaikka pitääkin muut epäilyttävät tyypit loitolla :D Kiusasin sitä sanomalla että oon aivan varma, että se on täysin kiltti ja herrasmies, vaikka ei siis ehkä oikeasti ihan niin kiltti ole eikä välttämättä siinäkään tilaanteessa ollut, koska oli aika lähellä, mutta ajattelin luoda vähän paineita :D Eli siihen asti ollaan edetty... Pakko myöntää etten varmaan kauaa pysty enää pitämään tilanteita vitsaillen kurissa. Oli se silloin siellä matkallakin jo vähän lipeämässä. Tai siis nukuttiin me samassa sängyssä kyllä, mutta aika kiltissä tilanteessa josta ei tässä sen enempää.

Kaikki on siis niin hyvin, mutta silti yritän koko ajan keksiä miksi me ei sovittaisi yhteen. Hänestä saan keksimällä keksittyä siis ainoastaan yhden huonon puolen, joka on kuitenkin tosi vähän eikä kenenkään tarvitse täydellinen olla. Hän on siis humalassa vähän törkeä eli saattaa aika suoraan vittuilla ihmisille ja sellainen ihan lievä aggressiivinen virtaus tulee esiin. Ei siis minulle ole mitenkään vittuileva, vaan edelleen tosi ihana, mutta sen omistushaluisuus selvästi kasvaa humalassa. Ei se mikään paha asia nyt ole, mutta mietityttää niin paljon että tuntuu että yritän keksiä huonoja puolia, jotta ei tarvisi myöntää itselle, että oon tosi ihastunut. Onko jollain samaa ja missä vaiheessa tää olo on lievittynyt? Auttaako se, että antaa vaan mennä ja hyppää askeleet eteenpäin? En ymmärrä miksi en vaan voi myöntää, että oon tosi ihastunut ja antaa mennä. Neuvoja? Oon 19 v. tyttö ja poika on 18 v. Asun itse Oulussa ja poika on kesäisin vain viikot täällä, viikonloppuisin käy porukoillaan.

Se vielä, että mua ei pelota syödä niitä pillereitä uudestaan, koska ne asiat on käsitelty, vaikka vähän pelottaa toki, että menetän totaalisen cooliuden tämän nykyisen suhteen, mutta ehkä hillitsen itseni kuitenkin :) Joo joo, tiedän, oon mielelläni _vähän_ player, mutta vaan tälleen viileyden suhteen. En pyörittelyn...

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä