nelivarvaskonna aloitti paastoamisen ja nukkumisen toukokuun alkupäässä. kun sitä herätteli niin ei se syömään oikeastaan koskaan suostunut, mutta joi vettä.
tänään löytyi kilppari kuolleena :'( mikähän mahtaisi olla kuolinsyy?
kilpikonnan kuolema
4
3900
Vastaukset 4
- life happens:(
Hei
onpa ikävää että konnasi kävi ikiunille. Meillä oli aika lailla sama juttu.. 18vuotta konnani eleli aikalailla terveenä ja energisenä kunnes viime keväänä ruoka ei maistunut ja muutamaa päivää myöhemmin uskollinen ystävämme oli poissa. Epäilen suolitukosta tai ihan vain vanhuutta. Meidän konna kun ei nukkunut talviunia puolihorrosti vain..olen jostain lukenut että vankeudessa konnan kunnioitettava ikä on noin 25vuotta ja sekin vain kunnon talviunilla. En aio enää toista hankkia koska vuosien mittaan tunsin usein syyllisyyttä siitä ettei rakas ystäväni saanut elää niinkuin hänen kuuluisi. Konnat eivät ole kuin koiria niiden kuuluisi elää luonnossa ja varmasti moni eläisi paljon pidemmän ja paremman elämän. Kaipaan kovasti konnaani, kuten varmasti sinäkin. Moinen eläin on mysteeri kuollessaankin, syitä voi olla monia joten älä riudu itsesyytöksissä. - Tomaatin salaisuus
Voi hurjaa mitä kerrotte! Rakas kilpikonnani on 19 v. ja olen aina olettanut konnani elävän n. 60 vuotiaaksi. Voiko todella vankeudessa eläminen lyhentää eläimen ikää? Onpa ikävää.
Etsin, mutta en löydä, kirjoitusta jossa mainittiin, että konnille ei saa syöttää liikaa tomatteja. Minä en silloin ehtinyt lukemaan ja ajattelin lukea kirjoitusta myöhemmin. Voisko kirjoittaja olla ystävällinen ja kertoa uudestaan mitä tomateissa on mikä ei sovi konnille. Oma kilpikonnani rakastaa niitä yli kaiken ja olen todennäköisesti syöttänyt niitä liian usein. - pitkäikäinen
19-vuotias maakilpikonna on vielä nuori vaikka eläisi vankeudessakin ilman horrostamista.
- Anonyymi
Meidänkin kilpikonna kuoli kait maanantaina mut sain kuulla siitä vasta perjantaina ja meidänkin konnuli oli lopettanut syömisen ja ainoot liikkeet mitä teki terrassa oli että kääntyi välillä ympäri. Konna nostettiin pois terrasta ja jätettiin vapaaksi seikkailemaan kotiin kuten olemme tehneet tosi usein en ole 100% varma milloin hänet löydettiin kuolleena, mutta minua on vain jäänyt miettimään että mitä teimme väärin ja konna oli ollut meillä vasta 3 vuotta, mutta emme ole varmoja sen iästä meille sanottiin sen olevan nuori joku 1-2 v kun saatiin se eli kuollessaan oli kait VASTA joku 4 tai 5 v.
Joten olen nyt ollut vähän huolissani ja miettinyt vain että kannattaako eden ehdottaa uuden kilpikonnan hankkimista. Meillä on ollut häntä aikasemmin yksi kilpikonna joka kuoli myös 10-12 ikäisenä, mutta sen kuolin syyn tiedämme.
Näitähän pystyisi käydä tutkimassa eläin lääkärillä, mutta rahasumma on meille liian iso vain sen takia että haluaisimme tietää mihin konnamme oikein kuoli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802057Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661259Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu271115- 1411038
- 97814
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa133799- 45727
- 62716
- 61676
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63672