RKP näkee Talan suurena uhkana ja jonka aloitukset poistetaan

pääsääntöisesti!

Stefan Wallin kertoi Ylen Lottojupakasta kyseenollen kun Lottoarvonnasta aiottiin jättää ruotsinkielinen, että yksi soitto Veikkauksen silloiselle johtajalle riitti, että ruotsinkielinen osio palautui.

Minä tässä pahkailen, että riittääkö RKP:ltä yksi soitto Suomi24-palstan ylläpitäjälle saadakseen Talan ja muitten pakkoruotsia kyseenalaistavat aloitukset poistettaviksi?

11

102

    Vastaukset

    • Jotenkin jää vaikutelma, että kaikki pääkirjoitukset, kolumnit ja ylen saarnat joissa on vouhkattu tukea päiville ja bettinalle ja rkp:n ruotsalaistamiprojektille, on ollut tyhjää sananhelinää.

      Ne tuntuvat kovin ontoilta, kaikuvat kuuroille korville. Tyhjään asiaan yritetään saada puhkua.

      Kuin ddr:n Honeckerin ja stasilaisten ruinaus saksalaisille, että älkää menkö, helvetti odottaa siellä muurin toisella puolen.

    • RKP raivoaa ja pelkää. Sensuroi sensuroimasta päästyään. Mutta mikään ei auta, sillä Suomen kansan enemmistö on päättänyt toisin. RKP sai ensimmäisen kunnon opetuksen, kun sen puheenjohtaja ja puolustusminiseri Walli tiopautettiin palliltaan kuin teeri puusta. Wallin ei öykkäröidessään tajunnut, missä kulkee raja.

      • Marqiisi jankkaa ja yrittää viedä keskustelua sivuraiteille, mutta ei kerro miten hän marqiisinmielessään yhdistää sen, että suomi24 poistaa epäasiallisia kirjoituksia siihen, mitä hän milloinkin kuvittelee RKP:stä.


      • On hyvin oireellista, että sensuuri on aina ollut itsevaltaisten hallintojen viimeinen puolustuskeino kansanvaltaa vastaan.


      • "RKP raivoaa ja pelkää. Sensuroi sensuroimasta päästyään."

        Älä naurata!!!


    • Talan toiminta vahvistaa RKP:a, mutta heikentää Suomea. Eikä tuon ymmärtämiseen tarvita sen kummampaa selitystä. Mutta selitän kuitenkin.

      Vihanlietsonta heikentää yhteen hiileen puhaltamista ja joukkuehenkeä. Sen on yhteiskunnalle aina haitta. Suomi heikentyy.

      Vihanlitesonnan kohde tiivistää rivinsä ja saa myös ulkopuolista sympatiaa empatialtaan normaalimmalta väestöltä. RKP vahvistuu.

      • Suomi ei ole kielipoliittisesti normaalimaa, vastaavaa järjestelmää ei ole käytössä missään muualla.
        Demokratian kannalta on myös jonkinlainen ongelma jos neljän prosentin puolue istuu hallituksessa kymmeniä vuosia ja saa useita ministereitä.


      • 990908980098 kirjoitti:

        Suomi ei ole kielipoliittisesti normaalimaa, vastaavaa järjestelmää ei ole käytössä missään muualla.
        Demokratian kannalta on myös jonkinlainen ongelma jos neljän prosentin puolue istuu hallituksessa kymmeniä vuosia ja saa useita ministereitä.

        "Suomi ei ole kielipoliittisesti normaalimaa, vastaavaa järjestelmää ei ole käytössä missään muualla."

        Kanadan malli on hyvin lähellä meidän mallia. Ja sitten on Itä-Ukraina erittäin tuoreena esimerkkinä samantyyppisestä.

        Murrosikäisille on tyypillistä luulla että kaikki erilaisuus itsessään on pahasta ja se huomataan. Mikä kompleksi sinua vaivaa jos häpeät pientä erillaisuutta.

        Meillä tämä toimii erittäin hyvin.

        Miten tämä liittyy siihen että vihanliteonta vahvistaa RKP:a ja heikentää Suomea?


      • 990908980098 kirjoitti:

        Suomi ei ole kielipoliittisesti normaalimaa, vastaavaa järjestelmää ei ole käytössä missään muualla.
        Demokratian kannalta on myös jonkinlainen ongelma jos neljän prosentin puolue istuu hallituksessa kymmeniä vuosia ja saa useita ministereitä.

        Ja tämä tiukasti omaa etuaan ajava ryhmittymä kiristi aikoinaan pakkoruotsin kansalle peruskoulua sorvattaessa.
        On se aika ihmeellistä.


      • rautaako? kirjoitti:

        "Suomi ei ole kielipoliittisesti normaalimaa, vastaavaa järjestelmää ei ole käytössä missään muualla."

        Kanadan malli on hyvin lähellä meidän mallia. Ja sitten on Itä-Ukraina erittäin tuoreena esimerkkinä samantyyppisestä.

        Murrosikäisille on tyypillistä luulla että kaikki erilaisuus itsessään on pahasta ja se huomataan. Mikä kompleksi sinua vaivaa jos häpeät pientä erillaisuutta.

        Meillä tämä toimii erittäin hyvin.

        Miten tämä liittyy siihen että vihanliteonta vahvistaa RKP:a ja heikentää Suomea?

        Missään maailman maassa, Suomea lukuunottamatta, eii todellakaan pienen pieni kielivähemmistö, hypi jatkuvasti maan suuren kielienemmistön nenälle.
        Tämä on totuus ja kyllä on korkea aika saada muutos näin kieroutuneeseen kielitouhuun.
        Yleensä yhteiskunnassa enemmistö määrää, mitä tehdään.
        Suomessa kiekuu tunkion laella vähemmistökielinen kukko RKP:n hahmossa, vaatien itselleen koko ajan lisää valtaa ja vaikutusvaltaa. Ei, ei ja ei. Kyllä tähän muutos tarvitaan.


    • ,.................

    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Avustettuja CoVid murhia ruotsissa?

      >> “Ruotsissa iäkkäiden koronapotilaiden kuolemia on joudutettu morfiinilla" – Sairaanhoitaja Sonja Aspinen kertoo järkyttävistä kokemuksistaan >> Yle
      Maailman menoa
      122
      6442
    2. Niko Ranta-Aho vihjaa perhehaaveistaan

      Miten voi olla, että tätä typerää rikollista paapotaan ja glorifioidaan joka tuutissa? Haastattelua annetaan ja otetaan sinne sun tänne. Ovatko kaikk
      82
      3287
    3. S&S Instat kovin hiljaisena

      Onkohan siellä lyöty vetoa, kumpi pystyy olemaan pitempään ilman päivittelyä? Soffalla varmaan pää sauhuaa jo... 😂
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      2176
    4. Murha Varkaudessa

      Eli kuka tekijänä ja kuka mahtoi olla uhri?
      Varkaus
      62
      1811
    5. Raaka-Rane lähti reissuun lentokentällä

      Instassa runsas aamiainen lentokentällä, pöytäseurueessa kaksi muuta. Täytyy järjestellä bisnekset kuntoon ulkomailla...
      Kotimaiset julkkisjuorut
      38
      1561