Kirjoitan tähän omia kokemuksiani masennuksesta, mikäli jota kuta kiinnostaa tai kokee asiat samoin kuin minä :).
Olen 34-vuotias ja tajusin olevani masentunut jo melkein kaksikymmentä vuotta sitten. Elämäntilanteet ovat muuttuneet ja masennus jatkuu. Syy on siis oltava sisälläpäin. Omani masennukseni on eksistentiaalista laatua. En koe olevani huonompi ihminen kuin muut. En vain tiedä miksi olen täällä.
Olen oppinut kuinka olla ulospäin ns. normaali ihminen. Olen kouluttautunut, minulla on ystäviä ja poikaystävä. Haluan vain kuolla. En kerro tästä tietenkään kenellekään, koska on turha aiheuttaa muille ihmisille huolta koska he eivät tälle mitään voi. Olen halunnut kuolla jo vuosikausia. Pari vuotta kirjoitin jo jäähyväiskirjeet perheelle, mutta en halunnut aiheuttaa heille pahaa oloa, joten jätin yrittämättä. Halu kuolla on vain todella voimakas.
Lapsuuteni ei ollut ruusuinen, mutten jaksa syyttää enää vanhempiani. He ovat melko epäkypsiä ihmisiä. He toimivat kuten osasivat silloin.
Jo lapsena mietin millainen maailma olisi, jos en olisi syntynyt. Ajatukseni eivät silloin olleet masentuneet, ne olivat vain filosofisia pohdintoja. En ole kasvaessani ollut mitenkää hengellinen ihminen mutta nyt aikuisempana olen tutustunut buddhismiin. Nämä ovat siis ihan uskon asioita kun en ole kokenut mitään yhteyttä jumalaan. Olen miettinyt paljon uudelleensyntymistä ja sitä kuinka tämä elämä on minulle oppimista varten. Sekin saa minut epäroimään itsemurhan kanssa.
En tunne mitään yhteyttä tälle pallolle mutta ymmärrän helposti ihmisten motiivit. En vain tunne mitään yhteyttä. Näen elämän paikkana missä kaikki henkihieverissä yrittävät päästä jonnekin. Ja kun he pääsevät sinne he juoksevat henkihieverissä taas jotain muuta kohti olematta sen onnellisempia. Tuntuu kuin ihmiset vain yrittäisivät peittää omaan tyhjyyttään kaikenlaisilla projekteilla.
Minusta on koko aikuisikäni tuntunut siltä että olisi aika jo poistua. Koen olevani maailman yksinäisin ihminen, vaikka olisin keskellä väkijoukkoa. Tuntuu kuin elämän avain olisi kuitenkin jossain ihan lähimaastossa, mutten vain loydä sitä. Lääkäri ei tiedä mitä se tekisi mun kanssa ;).
Eksistentiaalinen Masennus
13
2625
Vastaukset 13
- kaivo82
mietin joskus miten voin olla maailman yksinäisin ihminen keskellä vilkasta kaupunkia. mitä enemmän ihmisiä ympärillä sen surumielisemmäksi itsensä tuntee. mukava huomata että jollakulla on samanlaisia ajatuksia.. :)
omaa kuolemaa en ole miettinyt enää pitkään aikaan aikaan koska tässä on lasten kasvatus vielä kesken... ei voi pilata lapsuutta sillä että että jättää asiat kesken. olen 31 vuotias yksin huoltaja iskä ihan hyvässä ammatissa. pitäisi varmaan hakeutua sinne lääkärille mutta ymmärrät varmaan jos en ole vielä saanut aikaiseksi... :D
minulla on sellaisia kausia jolloin asiat vaan luisuu käsistä pystytkö pitämään elämää kasassa? olisi mukava saada jotain apua kun ei tässä vielä voisi luovuttaa ihan kokonaan. lääkkeisiin en oikein usko.. tuntuu vain että luisuu syvemmälle joka kerta ennenkuin saa voimaa nostaa itseään taas ylös.- ap*****
Mun elämä pysyy joten kuten notkuen kasassa. Vaikeinta on se etten itse usko siihen mitä ympärilläni tapahtuu. Toki joudun tekemään työtä henkeni pitimiksi, mutta kaikki uratoiveet sun muut on multa mennyt ihan pois kuvioista. Joku voi nähdä sen luovuttamisena mutta itse näen sen niin että ei ole syytä pitää kiinni asioista, jotka eivät tee sen onnellisemmaksi. Tuntuu kuin olisin sivustakatsoja, kun nämä muurahaiset (ei mitenkään loukkaavasti siis :)) ahertavat ympärilläni ja rakentavat isompaa pesää jne. Ja tietysti heillä on kaikki oikeus tehdä niin, mutta tunnen siis itseni täysin ulkopuoliseksi kun en haluakaan ottaa edes osaa. Musta vaan tuntuu että mun juttu on jo jotenkin ohi ja mut on unohdettu tänne räpiköimään. En tiedä tuntuuko tällainen tutulta mutta näin mulla on.
Toivon sulle kaivo82 onnea elämään :). - exisdada
ap***** kirjoitti:
Mun elämä pysyy joten kuten notkuen kasassa. Vaikeinta on se etten itse usko siihen mitä ympärilläni tapahtuu. Toki joudun tekemään työtä henkeni pitimiksi, mutta kaikki uratoiveet sun muut on multa mennyt ihan pois kuvioista. Joku voi nähdä sen luovuttamisena mutta itse näen sen niin että ei ole syytä pitää kiinni asioista, jotka eivät tee sen onnellisemmaksi. Tuntuu kuin olisin sivustakatsoja, kun nämä muurahaiset (ei mitenkään loukkaavasti siis :)) ahertavat ympärilläni ja rakentavat isompaa pesää jne. Ja tietysti heillä on kaikki oikeus tehdä niin, mutta tunnen siis itseni täysin ulkopuoliseksi kun en haluakaan ottaa edes osaa. Musta vaan tuntuu että mun juttu on jo jotenkin ohi ja mut on unohdettu tänne räpiköimään. En tiedä tuntuuko tällainen tutulta mutta näin mulla on.
Toivon sulle kaivo82 onnea elämään :).Symppaan ajatusta eksistentiaalisesta masennuksesta. Monasti olen tuumaillut että se on ainoa oikea masennuksen muoto. Kaikki muut jutut ovat vain ohimeneviä kausia, tai jotain muuta absurdin banaalia neurokemiaa... Tosin sitä en kyllä ymmärrä miten jollakulla voi olla työ, ystäviä ja perhekin - ja silti valittaa masennuksesta?
Miksi muuten uskot että muutkaan ihmiset eivät koe elämäänsä mielekkääksi, mutta ovat neuroottisia sen peittelyn kanssa? Eikö kukaan koskaan vaikuta sinusta vilpittömän onnelliselta tai päämäärätietoiselta? Koko "eksistentiaaliselta masennukselta" katoaa pohja jos jokainen on perimmiltään siihen sairastunut?
- tätä rukoilen sinull
Kunpa kokisit ihan todellisen uskoontulon ja uudestisyntymisen niin elämääsi avautuisi uusi lehti ja löytäisit tarkoituksen. Rukoilen, että Jumala ilmestyisi sinulle. Vain se on vastaus ongelmaasi.
- kaivo82
kiitos ap***** :)
hieman huvittaa kun tuossa vieressä vilkkuu banneri missä lukee että "testaa millainen elämäsi vakuutus sinulle sopii" eihän vakuutettu tee sillä vakuutuksella oikein mitääm vaan ne hyvityksen saajat... :D
no sopii tähän työmuurahais ajatukseen hyvin ainakin minusta.
uskaltaisiko kukaan kertoa mitä muita asioita siellä päässä liikkuu kuin väsymys ja luovuttaminen? olen huomannut että nämä olot välillä helpottuu, mutta myös voimistuu. olen huomannut että seksi auttaa kun olot on pahimmillaan ja luovuttaminen alkaa tuntua ainoalta vaihtoehdolta. minulla on viimeisen vuoden aikana ollut toistakymmentä kaveria.. tuntuu että mikään ei enää riitä siihen että jaksaisi tai pääsisi etenpäin. kaivo syvenee...
onneksi o kesä ja lapsi lähti isovanhempien luokse lomailemaan... jotenkin taas sellainen olo ettei muurahaispesä houkuttele huomenna. vieläkun kun jaksaisi keksiä jonkun syyn ettei ilmesty töihin. olisko hyviä ideoita??
tälle rukoilijalle haluaisin sanoa ettei rukoukset koskaan mene hukkaan, mutta tässä tapauksessa haluaisin vielä miettiä muita vaihtoehtoa kuin viimeistä anteeksiantoa tai tuomiota... ;) riippuen siitä mihin uskonlahkoon viitataan.- joku tässä
Eiköhän se anteeksianto ja rakkaus kuitenkin ole läsnä jo tässä ja nyt eikä vasta "viimeisenä". :-) Ainakin kristinuskossa, josta "rukoilija" kaiketi puhui.
Mutta millaisista asioista tai aktiviteeteista te pidätte, onko jokin sellainen tekeminen tai toiminta tai päämäärä, jonka parissa koette iloa tai tunnetta siitä, että teette jotain, mikä itseänne miellyttää?
Tuollaisten kautta tai suunnilta ne mielekkyydet ehkä usein ovat koettavissa, noin yksinkertaisessa, arkisessa elämänmenossa. Niidenhän ei tarvitse eikä pidäkään olla jotain yleisiä, ulkopuolelta määriteltyjä asioita tai tekemisiä (ammatti, status, "saavutukset" jne.) vaan jotain, mistä itse kukin omalla kohdallaan sattuu pitämään. Jotain omaa ja ainutkertaista, vaikka miten "vähäpätöistä" jossakin ulkonaisessa, yleisessä, merkityksettömässä mittakaavassa katseltuna... Mikä teidän kohdallanne voisi olla sellaista?
Nuo juttunne "työmuurahaisista" ja olemassaolon tarkoituksettomuuden kokemisesta ovat puhuttelevia. Eivät vieraita itsellenikään.
"Myytissä Sisyfos tuomitaan vierittämään kiveä ylämäkeen ikuisuudeksi — kun hän pääsee vuorenhuipulle, kivi vierii takaisin alas. Camus katsoo tällaisen olemassaolon olevan mieletöntä, mutta hän uskoo Sisyfoksen löytävän lopulta merkityksen ja tarkoituksen tehtävälleen yksinkertaisesti osallistumalla siihen jatkuvasti." (sitaatti Wikipedia-artikkelista "eksistentialismi")
Camus on vain yksi esimerkki ratkaisusta noihin kysymyksiin. Ehkä aika synkkä sellainen. On niitä valoisampiakin, kannattaa tutkia, jos kiinnostaa. Tuo tuli vain jutuistanne hakematta mieleen.
Toivon voimia ja iloja eloihinne!
- ei voi sitten mitään
Nykyään on tapaa ihmisiä, joilla on eksistentiaalinen masennus jatyhjyys. He pyytävät apua ja hautovat itsemurhaa. Kun kertoo heille mistä apu tulee ja itsekkin on sen löytänyt: yhteys ihmisen Luojaa ja uskoontulo, he hyppäävät melkein päälle.
No, ei mahda siten mitään. Jos totuuts ei ihmiselle kelpaa, niin sitten saa jäädä tyhjiöönsä. Mikään muu kun ei voi heille vastausta antaa.Kun miuuta ei ole mistä antaa.
Jos joku tästä suuttuu, niin kerro ainakin ensin itse mikä on lääke eksistentiaaliseen tyhjiöön.- nassiainen
Jeesus on ollut mun elämäni Herra jo yli 18 vuotta, eikä luottamus Häneen ole
horjunut, vaikka en aina kaikkee ymmärräkään. Olen myös sairastanut masennusta yli 10 vuotta ja tällä hetkellä olen kuntoutustuella vaikean massiksen takia enkä usko tulevani enää työkykyiseksi. Vaikka Jumala on lahjoittanut mulle uskon yksin armosta ja mulla on todellakin rauha Jumalan kanssa suhteessa syntiin, niin silti haluisin melkein joka päivä kuolla ja päästä jo Taivaaseen. Olen väsynyt tähän elämään ja mikään ei oikeen tunnu miltään. Ja vaikka olen pyytänyt Jumalalta,että mä pystyisin ees itkemään, mutta siihenkään rukoukseen ei oo vastausta tullut. Mutta kaikesta huolimatta mä jotenkin pystyn sinnittelemään ja hoitamaan pakolliset arkiaskareet (vaikka paljon jääkin tekemättä). Usein ollessani masennuksen montun pohjalla tiedän kuitenkin, ettei Jumala vielä ota mua pois täältä ja että munkin elämällä on joku tarkoitus. Tää asia antaa mulle pienen valon säteen pimeyteen. Ilman uskoa Jeesukseen en todellakaan jaksaisi elää! - Tätä meininkiä taas
nassiainen kirjoitti:
Jeesus on ollut mun elämäni Herra jo yli 18 vuotta, eikä luottamus Häneen ole
horjunut, vaikka en aina kaikkee ymmärräkään. Olen myös sairastanut masennusta yli 10 vuotta ja tällä hetkellä olen kuntoutustuella vaikean massiksen takia enkä usko tulevani enää työkykyiseksi. Vaikka Jumala on lahjoittanut mulle uskon yksin armosta ja mulla on todellakin rauha Jumalan kanssa suhteessa syntiin, niin silti haluisin melkein joka päivä kuolla ja päästä jo Taivaaseen. Olen väsynyt tähän elämään ja mikään ei oikeen tunnu miltään. Ja vaikka olen pyytänyt Jumalalta,että mä pystyisin ees itkemään, mutta siihenkään rukoukseen ei oo vastausta tullut. Mutta kaikesta huolimatta mä jotenkin pystyn sinnittelemään ja hoitamaan pakolliset arkiaskareet (vaikka paljon jääkin tekemättä). Usein ollessani masennuksen montun pohjalla tiedän kuitenkin, ettei Jumala vielä ota mua pois täältä ja että munkin elämällä on joku tarkoitus. Tää asia antaa mulle pienen valon säteen pimeyteen. Ilman uskoa Jeesukseen en todellakaan jaksaisi elää!Millaiset urpot reittaa tällaistakin rehellistä kommenttia miinukselle? Olette te uskonnonvihaajat yksiä sankareita omine ahdaspäisyyksinenne...
Masentunut ihminen ei ilmeisesti saa hakea apua uskonnollisista elämänkysymysten kysymisestä. Ei ainakaan kristillisestä sellaisesta. Mikä tahansa muu käykin mutta ei se. Ei toimivanakaan apuna, eikä aitona kuvauksena omasta elämästä.
Onpa helvetin avarakatseista. Ei ihme että täällä monia masentaa.
- Anteeksi että olen
Niin, Jumala. Mä uskon kans Jumalaan ja olen pyytänyt ja hakenut vaikka mitä vastausta tälle sopalle, masennukselle. Tiedän et jokin vastaus tälle on, mut voimat ovat nyt niin loppu ettei jaksaisi enää odottaa. Voimat eivät vain kasva mihinkään. Mikään ei tunnu tärkeältä tai merkitykselliseltä, ei tee enää edes mieli pyytää mitään apua, koska jos elämä on tässä ja tällaista, ei mua kiinnosta. Usein kysyn, miksi minut piti synnyttää. En olisi halunnut tulla tänne. Ainoat jotka pitävät mut elossa, ovat toiset ihmiset. Itsemurha on kuulemma niin itsekäs teko, ettei pahempaa maa päällään kanna. Joten jatkan elämistä velvollisuudentunnosta, kiltteyttäni. Täyttääkseni toisten tarpeita, taas.
Ehkäpä siinä on koko sopan alku ja juuri. Tekisi mieli melkein hujauttaa sitä tekopyhää tyyppiä, joka tulee syyttämään itsekkyydestä. Paraskin puhuja. - Jesus is the Lord
Minä parannuin masennuksesta Jeesuksen tultua elämääni. Joten tässä taas yksi todistus Jeesuksesta :)
- Anonyymi
tieto lisää tuskaa, samaistun täysin, joskus toivoisi vaan olevansa kyvytön ajattelemaan tälläisiä asioita
kannattaa lukaista tää artikkeli, voi avata asiaa itsellekkin
https://askelterveyteen.com/eksistentiaalinen-masennus-kun-elamalta-menee-tarkoitus/?amp=1
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä on totta mikä ei?
Onko juoru vai ei että nimeltä mainitsematon henkilö on tehnyt naiselle/naisille jotain joka on väärin?261989- 128885
Just saying
Mies joka antaa naiselle turvallisen olon, on seksikäs. Ei kieroja kikkoja ja haluaa olla vain sen yhden naisen mies.133687- 54616
Löytyikö syy miksi Martina on Muhiksen kanssa
Saipa naurut Gekkosen kuvasta, missä ovat ravintola Hookissa Immu fight night ottelun jälkeen, Muhoksella pullottaa hirv93589- 65541
Jos selviäisi että kaivattusi
Olisi savant asperger? Rakastaisitko vielä? Savant-lahjakkuus olisi kapea-alaista neroutta liittyen mekanisiin ja tilan88540Päivän aivopieru Trumpilta
Trump julisti sodan hyttysiä vastaan. Myös punkit ovat Trumpin sodan kohteena. Eikö vieläkään USA:n kansa tajua tuon uko66527- 12527
Jokin ei täsmää
Joskus yksi vuosiluku saa katsomaan koko tarinaa uudestaan. Löysin gradun. Matematiikka ei oikein täsmää siihen, mitä mi298526- 42525
Jorma Uotinen läväytti härskin heiton - Paljastus uudesta TTK-romanssista?
Tuomari Jorma Uotisen linja on välillä hyvinkin rohkea TTK:ssa. Hän näpäytti Jaakko Parkkalille ja Kastanja Rauhalalle v11513Toivotko vielä viestiä
Minulta? En rohkene enää ottaa yhteyttä, kun varmasti jo uusia naisia elämässä. Nolaisin vain itseni.36482Oliko Jani Halmeen aika jo tippua TTK:sta?
Jani Halme ja Claudia Ketonen joutuivat jättämään TTK:n. Halme ja Ketonen saivat viimeiseksi jäänestä tanssista, sambas26474Kuka kaipaa T m?
Kerro nainen kirjaimesi vaan... Haluan miettiä kuka tulee ekana mieleeni.. kuin kurkistus tunteiden meren pinnalle, jota33457Miksi jotku naiset on niin tyhmiä
Että elättelevät turhaa toivoa toisen kustannuksella. Onko ne kaikki kaappilesboja vai mikä niitä vaivaa? Sitten itketä51437- 102424
- 58422
- 41416
S-ryhmän vastuullisuuden kaksoisstandardi
Vastuullisuuspuhe on helppoa. Vaikeampaa on selittää, miksi S-ryhmän omien merkkien tuotteita ja raaka-aineita hankitaan10412