Häpeän ja olen vilpittömästi pahoillani

Minut on siunattu tällä hetkellä unelmanaapureilla, mutta itse aiheutan heille häiriötä, tahattomasti, ihmeellisillä kohtauksillani.

Esim. hiljattain heräsin omaan huutooni ja voin vain kuvitella, minkälainen ryskääminen sängystäni lähtee, kun sätkin, kiemurtelen ja kouristelen siinä läpi yön, varsinkin, jos nukkumisyritykseni nimenomaan sattuu yöajalle.

Voisin vaikka vannoa, ettei tässä talossa ole äänieristystä lainkaan. Olen pistänyt puhelinluettelot sänkyni jalaksien alle vaimentaakseni sänkyni ääntä, mutta pelkäämpä, että se sittenkin vain pahentaa sitä? Kehtaispa mennä kysymään alakerran naapuriltani.

Tänä yönä en muistaakseni huutanut, en ainakaan herännyt siihen, mutta tuon sängynrankaisemisen on täytynyt kuulua vähintäänkin alakerran naapuriini. Kaikista pahinta on, että juuri se alakerran naapuri on niitä unelmanaapureita.

Eli meteliongelma voi olla näinkin päin, uskokaa pois. Vältän metelin aiheuttamista viimeiseen asti, olen opetellut jopa sellaisen kävelytyylin, ettei siitä lähde minkäänlaista ääntä, mutta en voi noille unihalvauskohtauksilleni yhtään mitään.

Varoitusta en niinkään pelkää, vaan sitä, että kunnon naapurini muuttavat pois ja tilalle tulee taas joku TAHALLISESTI aivan järjetöntä meteliä pitävä, sisällä kessutteleva pirinisti.
11355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ihailen yritystäsi elää hiljaa, niin minäkin yritän,mutta pelkään myös kun näen painajaisia, että huudan ääneen. Joskus myös satunnaiset yövieraani ovat kertoneet, että kävelen unissani, saatan puhua, jopa huutaa, enkä edes tunnista ystäviäni ennenkuin herään oikeasti.

Olen mm. kysellyt, keitä he ovat ja karjunut häipymään kodistani.

Pahempi on, kun on yksin, eikä muista heränneensä, ei edes tiedä mahdollisesti aiheuttaneensa häiriötä.

Pelottaa nukahtaa jo.

Äänestä
  • Olisin unelmanaapuri aivan kenelle tahansa, jopa pahimmalle korvakyylämummolle, jos yhtälöstä poistettaisiin sekoiluni täysin tiedostamattomassa tilassa.

    Kun sekoilukohtaukseni aikana pikkuhiljaa alan tajuamaan missä olen, on huuto monesti vielä päällä, joten epäilystäkään ei jää siitä, ettenkö huutanut kurkku suorana.

    Äänestä

Nykyisin on aika hyviä lääkkeitä. Ehdottaisin lääkärillä käyntiä, kun ovat reseptilääkkeitä.

Äänestä
  • Zyprexaa ne määräsivät, mutta haittavaikutukset ylittivät hyödyn.

    Äänestä

Jaa, olet niitä nymfonaisia? Eli makasit taas viime yönä kapakasta mukaan kiikuttamasi uuden miekkosen alla ja kiemurtelin nautinnosta kun kundi pumppasi sinua. Ei ihme että sänky ryski ja alakerran nuapuri suuttui.

Olisit kutsunut myös sen alakerran naapurin mukaan hommiin!

Äänestä

Saatanan työtön paskahousu savolainen.

vedä lisää lidlin halvinta paskaolutta, runkkari.

Äänestä

ai jumalauta vitun savolainen, työtön, mielenterveysongelmainen pelle jumalauta vedän sua turpaan!

Äänestä
  • Yritin järjestää tapahtuman, mutta siitäkin tuli sanomista.

    Äänestä

  • Tämä ei ole oikea paikka, mutta mainitsen silti. Moni S24:lla luulee, että nautin elämästä. Se ei todellakaan pidä paikkaansa.

    Äänestä

Hanki töitä, persemestari.

Äänestä

Mene kertomaan niille naapureille että olet sairas

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kylmät kädet kirjoitti:

Minut on siunattu tällä hetkellä unelmanaapureilla, mutta itse aiheutan heille häiriötä, tahattomasti, ihmeellisillä kohtauksillani.

Esim. hiljattain heräsin omaan huutooni ja voin vain kuvitella, minkälainen ryskääminen sängystäni lähtee, kun sätkin, kiemurtelen ja kouristelen siinä läpi yön, varsinkin, jos nukkumisyritykseni nimenomaan sattuu yöajalle.

Voisin vaikka vannoa, ettei tässä talossa ole äänieristystä lainkaan. Olen pistänyt puhelinluettelot sänkyni jalaksien alle vaimentaakseni sänkyni ääntä, mutta pelkäämpä, että se sittenkin vain pahentaa sitä? Kehtaispa mennä kysymään alakerran naapuriltani.

Tänä yönä en muistaakseni huutanut, en ainakaan herännyt siihen, mutta tuon sängynrankaisemisen on täytynyt kuulua vähintäänkin alakerran naapuriini. Kaikista pahinta on, että juuri se alakerran naapuri on niitä unelmanaapureita.

Eli meteliongelma voi olla näinkin päin, uskokaa pois. Vältän metelin aiheuttamista viimeiseen asti, olen opetellut jopa sellaisen kävelytyylin, ettei siitä lähde minkäänlaista ääntä, mutta en voi noille unihalvauskohtauksilleni yhtään mitään.

Varoitusta en niinkään pelkää, vaan sitä, että kunnon naapurini muuttavat pois ja tilalle tulee taas joku TAHALLISESTI aivan järjetöntä meteliä pitävä, sisällä kessutteleva pirinisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu