Nauru raikaa

Kyllä meidän EU:ta kannattavien rehellisten ja ennen kaikkea enemmistöä edustavien nauru raikaa kun ipu yrittää turhaan kerätä edes puolet tarvittavista 50 000 nimestä kansalaisaloitteeseensa.

Painakaa ipulaiset tyhmiin päihinne, että Suomi on EU:ssa ja siellä pysyy. Suomalaiset ovat itse kansanäänestyksessä viisaasti päättäneet, että Suomi on EU:n jäsen. Naurettaville uusintaäänestyksille nauravat naurismaan aidatkin.

Rasistiset haaveet jostain kansainvallasta voidaan haudata. Suomi kuuluu maailmaan eli EU:hun ja sillä hyvä. Tulevaisuudessa EU:hun liittyvät Turkki, Pohjois-Afrikan maat, Ukraina ja kenties jopa Irak. Suomalaisten äänten arvo vaan kasvaa kun omilla äänillämme saamme vaikuttaa niin laajan alueen suuntaan ja päätöksiin. Sodat poistuvat EU:n alueelta ja kaikki puhuvat englantia ja käyttävät maksuvälineenä euroa. Ihana tulevaisuus!
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Voi sinua kateellinen paska, kun kerta toisensa jälkeen jaksat murehtia Ipun asioita!

Äänestä
  • Ei se kannata välittää, antaa vaan väriä keskusteluun. Toisaalta kyllä luulen, ettei kysymyksessä ole Sinivihreä Nainen, vaan Punaniska Mies:)

    Äänestä

Karavaani kulkee ja sinivihreä(?) haukkuu

Äänestä

Trolli:

"Trollaus ja trollaantuminen

Kirjoitusta, jonka on tarkoitus aiheuttaa kiivaita reaktioita eli fleimejä, sanotaan trolliksi. Suomenkieliseksi vastineeksi on ehdotettu sanaa "vedätys". Yleensä trollaaja esittää jostakin kuumasta, kiistanalaisesta aiheesta äärimmäisen mielipiteen esittäen sen vastustajien kantaa halventaen, positiivisia argumentteja esittämättä. Usein trolli on tarkoituksellisen naiivi ja sisältää niin monta väärinkäsitystä tai vääristelyä, että liki jokaisen tekisi mieli oikaista edes osa - ja jos oikaisemiseen rupeaa, siitäpä tuleekin vuodatus.

Trollaus on alkeellisimmillaan pelkkää häiriköintiä, johon halutaan muiden vastaavan tuohtuneina. Esimerkiksi sama sanoma saatetaan toistaa loputtomasti samoin sanoin. Trollaaja sitten naureskelee muiden reaktioille samaan tapaan kuin hiekkalaatikolla hiekkaa muiden päälle heittelevä pikkupoika.

Käytännössä trollausta voi olla äärimmäisen vaikea erottaa pelkästä syvästä tietämättömyydestä tai tyhmyydestä, joskin säännölliset trollaajat yleensä oppii tunnistamaan. Toisaalta se ei ole yleensä tarpeenkaan, koska kummassakin tapauksessa on yleensä fiksuinta olla välittämättä koko jutusta. "

http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/nyysit/3.4.html#trolli

"Trolli on internet-slangisana, jolla tarkoitetaan viestiä tai henkilöä, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä

Netiketti suosittelee olemaan ruokkimatta trollia. Tämä tarkoittaa käytännössä trollin jättämistä omaan arvoonsa ja suhtautumista trollaaviin viesteihin tai viestiketjuihin ikään kuin niitä ei olisi koskaan kirjoitettukaan."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Trolli_(internet)

Äänestä

Antaa trollata jos tahtoo, onko tullut mieleenne että kirjoittaja
onkin IPU;n kannattaja joka haluaa että me opimme perustelemaan
asiat kunnolla, ja silloinhan tuo on vain hyvä, me opimme.

Sinivihreäkin voisi osallistua IPU;n mainostyöhön kun hänellä
kuulemma rahaa riittää.
Ja jos oletkin kok. niin eikö se kokoomuksen mainos ollutkin,
"koti ,uskonto ja isänmaa", missä nuo arvot nyt on?

Olisiko kok, valehdellut arvoistaan, muutamassa muussakin
asiassa, kute tuo Saulin "työväenpuolue"

Valheella vain on lyhyet jäljet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinivihreä Nainen kirjoitti:

Kyllä meidän EU:ta kannattavien rehellisten ja ennen kaikkea enemmistöä edustavien nauru raikaa kun ipu yrittää turhaan kerätä edes puolet tarvittavista 50 000 nimestä kansalaisaloitteeseensa.

Painakaa ipulaiset tyhmiin päihinne, että Suomi on EU:ssa ja siellä pysyy. Suomalaiset ovat itse kansanäänestyksessä viisaasti päättäneet, että Suomi on EU:n jäsen. Naurettaville uusintaäänestyksille nauravat naurismaan aidatkin.

Rasistiset haaveet jostain kansainvallasta voidaan haudata. Suomi kuuluu maailmaan eli EU:hun ja sillä hyvä. Tulevaisuudessa EU:hun liittyvät Turkki, Pohjois-Afrikan maat, Ukraina ja kenties jopa Irak. Suomalaisten äänten arvo vaan kasvaa kun omilla äänillämme saamme vaikuttaa niin laajan alueen suuntaan ja päätöksiin. Sodat poistuvat EU:n alueelta ja kaikki puhuvat englantia ja käyttävät maksuvälineenä euroa. Ihana tulevaisuus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu