Synnytyssairaaloiden alasajo vaarantaa odottavat äidit

Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tilastojen mukaan Suomessa syntyi toissa vuonna 70 lasta tien päällä. Kymmenen vuotta aiemmin luku oli puolet vähemmän. Sairaalan ulkopuolella syntyneillä on viisinkertainen riski kuolla verrattuna sairaalassa syntyneisiin. Perussuomalaisten kansanedustajan Martti Mölsä (ps.) katsoo nurjan kehityksen johtuvan synnytyssairaaloiden alasajosta.

- Synnytyssairaaloiden alasajo on johtanut siihen, että välimatkat sairaaloihin ovat pidentyneet ja hoidon saavutettavuus huonontunut. Yhä useampi odottava äiti joutuu synnyttämään tien päällä, matkalla sairaalaan, Mölsä kertoo.

Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tilastojen mukaan Suomessa oli vuosina 2010 ja 2011 synnyttäjiä noin kolme prosenttia enemmän kuin vuosina 2006-2007. Erityisesti synnyttäjien määrä on kasvanut yliopistosairaaloissa. Suomen synnytyssairaaloista on karsittu viimeisten parinkymmenen vuoden aikana yksi synnytysyksikkö vuodessa. Vielä vuonna 1975 Suomessa oli 62 synnytyssairaalaa, nyt niitä on enää 29. Kokonaishedelmällisyysluku ei kuitenkaan ole pienentynyt vuoden 1975 jälkeen vaan on ollut kasvussa 2000-luvulla.

Mölsän mukaan terveydenhuoltolaki edellyttää, että kunnan tai sairaanhoitopiirin on järjestettävä terveydenhuoltopalvelut alueellaan lähellä asukkaita.

- Pienempien, mutta tehokkaasti toimivien synnytyssairaaloiden alasajo jatkuu edelleen. Esimerkiksi Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on esittänyt, säästötoimiin vedoten, Vammalan aluesairaalan synnytystoiminnan lopettamista ja synnytysten keskittämistä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan syksyn 2013 aikana, Mölsä toteaa.

Kansanedustaja Mölsä on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle 4.6.2013.

PS VERKKOTOIMITUS
355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joopa, meidän paikkakunnalta lähti posti, pankki, koulu, kela, työvoimtoimisto, sairaala, terveyskeskus, poliisilaitos loppuu kohta... kaikki palvelut lähtee.

Innolla odotamme täällä, millon tuo kirkko laitetaan pyörien pälle, ja se mennä viipottaa valtaitetä pitkin peräkärryssä.. heh...

Ei täällä ole enää mitään. Säästösyistä kaikki lähti. Nyt lapet menee taksilla kouluun ja vanhukset ajelee asioille takislla kunnan laskuun....

että semmoista säästöä...

Ai joo, kolme kauppaa oli, nyt on yksi... mut eihän tänne ihmisiäkään jää, osa kuolee, ja osa muuttaa pois. Autioita taloja on pilvin pimein... sekin on säästöä, kun kukaan ei asu niissä... heh...

Kellehän nuo katuvalot loistaa kun on pimeetä aikaa.... kaipa nekin kohta sammuu.
Kylällä yksi kauppa ja kirkko, sillähän täällä eletään..

Koskahan ne verot alenee, kun ei ole niitä palvelujakaan???????????? Mistähän myö maksetaan?

Äänestä

Kreikassa on hyvät palvelut ja meidän rahat. Pitää muuttaa sinne.

Äänestä
  • Niinpä niin. Eli jatkakaa ihmeessä kokoomuksen äänestämistä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ps Jyrää kirjoitti:

Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tilastojen mukaan Suomessa syntyi toissa vuonna 70 lasta tien päällä. Kymmenen vuotta aiemmin luku oli puolet vähemmän. Sairaalan ulkopuolella syntyneillä on viisinkertainen riski kuolla verrattuna sairaalassa syntyneisiin. Perussuomalaisten kansanedustajan Martti Mölsä (ps.) katsoo nurjan kehityksen johtuvan synnytyssairaaloiden alasajosta.

- Synnytyssairaaloiden alasajo on johtanut siihen, että välimatkat sairaaloihin ovat pidentyneet ja hoidon saavutettavuus huonontunut. Yhä useampi odottava äiti joutuu synnyttämään tien päällä, matkalla sairaalaan, Mölsä kertoo.

Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tilastojen mukaan Suomessa oli vuosina 2010 ja 2011 synnyttäjiä noin kolme prosenttia enemmän kuin vuosina 2006-2007. Erityisesti synnyttäjien määrä on kasvanut yliopistosairaaloissa. Suomen synnytyssairaaloista on karsittu viimeisten parinkymmenen vuoden aikana yksi synnytysyksikkö vuodessa. Vielä vuonna 1975 Suomessa oli 62 synnytyssairaalaa, nyt niitä on enää 29. Kokonaishedelmällisyysluku ei kuitenkaan ole pienentynyt vuoden 1975 jälkeen vaan on ollut kasvussa 2000-luvulla.

Mölsän mukaan terveydenhuoltolaki edellyttää, että kunnan tai sairaanhoitopiirin on järjestettävä terveydenhuoltopalvelut alueellaan lähellä asukkaita.

- Pienempien, mutta tehokkaasti toimivien synnytyssairaaloiden alasajo jatkuu edelleen. Esimerkiksi Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on esittänyt, säästötoimiin vedoten, Vammalan aluesairaalan synnytystoiminnan lopettamista ja synnytysten keskittämistä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan syksyn 2013 aikana, Mölsä toteaa.

Kansanedustaja Mölsä on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle 4.6.2013.

PS VERKKOTOIMITUS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu