Kansan(?) Edustuslaitos

Kovin riittää täällä ihmettelemistä ns edustuksellisen päääntäinstanssin toilailuissa.
Arkadianmäen päivähoitolaan haetaan 4vuoden välein 200 ihmistä kuka enemmän ja kuka vähemmän tollo. Kuitenkin päätökset tehdään virkamiestyönä ja eri eturuhmien asiantuntijaneuvojen perusteella ja hallituksen (=enemmistön) ennalta sopimina.
Nykyisin hyvin suuri osa uusista laeista tulee EU:n myötävaikutukslla meille valmiiksi pureskeltuina (hyvä/paha?).
Kysynkin nyt tarvitseeko noita tolloja tosiaankin valita 200 kun sadan tollon sijoittaminen olisi paljon kätevämpää ja taloudellisestikin edullisempaa?
Edustajien palkkapotti voisi säilyä samana euromääränä, no nyt joku tietysti sanoo että eihän tossa oo mitää järkee, mutta järki onkin siinä että joka ns. edustaja aiheuttaa "uransa" aikana huomattavat lisä- ja sivukulut jotka edelleenkin lisäävät kansan verotaakkaa. Uran jälkeen niille pitää keksiä hallintoneuvostopaikka jostain yhtiöstä, vain tosi nerot saa sen yksityisiltä firmoilta ja tavikset valtionyhtiöistä. Lisäksi joillekin pitää keksimällä keksii uusi työpaikka ja vaikka perustaa taas uusi toimisto johonkin että paikka syntyy.
Lisäksi huomattava osa tolloista huijaa eläkettä lisä ansioikseen ansiotyönsä ohella kun se kerran on näissä piireissä yleisesti hyväksytty käytäntö. Niin ja ne avustajat.... eduskunnassahan on kahvila vaikkei sinne media sitä pääse todistamaankaan, joten eikös yksityiset kahvinkeittelijät vois panna oikeisiin töihin?
Suomalaisessa työelämässä on kautta linjan tuottavuus lisääntynyt ja palkkakehitys ollut kohtuullista, laman jälkeen, vain eduskunnan tuottavuus on vähentynyt ja palkkakehitys ollut kohtuutonta.
Minä äänestän puoluetta joka kannattaa edustajamäärän puolittamista,...löytyyköhän sitä?
1256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

myös minä kannatan 100 edustajaa eduskunnassa kun sillä määrällä pärjättäisiin hienosti.säästöjä kun kaivataan. toinen säästökohde on suur eläkkeisiin katto raja 3000 euroa/kk max kaikille.nämä ehdotukset ovat järkeviä ja hyviä säästö keinoja Suomen talouden kannalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ek O Nomisti kirjoitti:

Kovin riittää täällä ihmettelemistä ns edustuksellisen päääntäinstanssin toilailuissa.
Arkadianmäen päivähoitolaan haetaan 4vuoden välein 200 ihmistä kuka enemmän ja kuka vähemmän tollo. Kuitenkin päätökset tehdään virkamiestyönä ja eri eturuhmien asiantuntijaneuvojen perusteella ja hallituksen (=enemmistön) ennalta sopimina.
Nykyisin hyvin suuri osa uusista laeista tulee EU:n myötävaikutukslla meille valmiiksi pureskeltuina (hyvä/paha?).
Kysynkin nyt tarvitseeko noita tolloja tosiaankin valita 200 kun sadan tollon sijoittaminen olisi paljon kätevämpää ja taloudellisestikin edullisempaa?
Edustajien palkkapotti voisi säilyä samana euromääränä, no nyt joku tietysti sanoo että eihän tossa oo mitää järkee, mutta järki onkin siinä että joka ns. edustaja aiheuttaa "uransa" aikana huomattavat lisä- ja sivukulut jotka edelleenkin lisäävät kansan verotaakkaa. Uran jälkeen niille pitää keksiä hallintoneuvostopaikka jostain yhtiöstä, vain tosi nerot saa sen yksityisiltä firmoilta ja tavikset valtionyhtiöistä. Lisäksi joillekin pitää keksimällä keksii uusi työpaikka ja vaikka perustaa taas uusi toimisto johonkin että paikka syntyy.
Lisäksi huomattava osa tolloista huijaa eläkettä lisä ansioikseen ansiotyönsä ohella kun se kerran on näissä piireissä yleisesti hyväksytty käytäntö. Niin ja ne avustajat.... eduskunnassahan on kahvila vaikkei sinne media sitä pääse todistamaankaan, joten eikös yksityiset kahvinkeittelijät vois panna oikeisiin töihin?
Suomalaisessa työelämässä on kautta linjan tuottavuus lisääntynyt ja palkkakehitys ollut kohtuullista, laman jälkeen, vain eduskunnan tuottavuus on vähentynyt ja palkkakehitys ollut kohtuutonta.
Minä äänestän puoluetta joka kannattaa edustajamäärän puolittamista,...löytyyköhän sitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu