Kauppahallista unohtui ilmastointi

Aamun Savon Sanomien mukaan toimialajohtaja ajatteli, ettei kauppahalliin tarvita ilmastointia.

Sitten se kuitenkin suunniteltiin, mutta unohtui päätöksenteosta.

Nyt käsitellään elintarvikkeita yli 30 lämpötilassa. Ihmiste ovat kuin saunassa.

On tämä Kuopion päätöksenteon taso ihan omaa laatuaan.
21317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Onneksi en enää asu Kuopiossa. Tosin, jos asuisin, en jalallani Kauppahalliin astuisi kun vasta joskus syksyllä. Hellettä on ulkonakin, vielä sitä sisälle hakemaan, ei sitten ollenkaan. Onkohan ne suunnittelijat ja tekijät sukua Suomen hallitukselle. Päätökset ovat kuin hallituksen tekemiä!
Toinen käsi ei tiedä mitä toinen tekee. Olisi tietysti ollut hyvä kun olisivat unohtaneet myös remontoida sitä Kauppahallia. En oikein ole seurannut, mutta sellainen käsitys on, että se kalahalli purettiin ja laitettiin joku lasinen hökötys. Tässäkin tapauksessa olisi ollut hyvä, jos piirustukset olisi johonkin unohtuneet!

Äänestä

Eihän tuossa ollut päätöksen teosta kyse vaan katkoksesta tiedonkulussa.

Äänestä

Onhan siellä kuitenkin elintarvikkeille kylmäkaapit. Vai unohtuiko nekin?

Äänestä

Ensin unohtivat laittaa opasteet parkkihalliin ja maksupäätteille, sitten huomasivat unohtaneensa ilmastoinnin asennuksen, mitähän vielä ovat unohtaneet, unohtaisivat varmaan päänsäkin kotiin jos se ei olisi kropassa kiinni.

Äänestä

Montako miljoonaa euroa tuokin "unohdus" maksaa?

Mutta miten sitä ennen pärjättiin?

"Elokuussa v. 1902 kauppahalli aloitti toimintansa juhlallisin menoin ja musiikin soidessa. "

Tuskin tuohon aikaan mitään koneellista jäähdytystä oli?

Äänestä
  • No, varmaan jäissä pitivät. Jäähilettä laatikkoon!

    Äänestä

  • Oli silloin aivan luonnonmukainen jäähdytys. Hallin kellarissa oli tila jäille. Sieltä kannettiin jäätä tarvittaessa myytäville tuotteille.
    Jäätä oli sahattu talvella Kallavedestä ja sitä säilytettiin kesän yli sahajauhokasassa tai turvekasassa.

    Äänestä

Yksinkertaisesti liikaa pomoja johdossa ja heidän vastuualueet epäselviä,
ei tässä muuten näin olisi käynyt. Niin noloa!!!

Äänestä

Olihan kivoja kertomuksia muiden maakuntalehtien sivuilla tästä kömmähdyksestä
Kyllä Kuopiolaisia pidetään yksinkertaisina, joita he kyllä ovatkin.
Tässä tulee mieleen kieroista savolaisista aina nauravat ja pilkkaavat toisten
kömmähdyksiä mutta sitten suututaan kun osuu omaan nilkkaan.
Tämä on teille niin oikein!!

Äänestä

Vai että liikaa pomoja, liian vähän. Perustetaan ilmastointipäällikön virka.
Apulaisilmastointipäällikön virka niin eiköhän ala viilenee . . .

Äänestä

Liikaa pomoja ja päälliköitä, liian vähän tekijöitä. Ja jokainen ajattelee asiat niin että ei kuulu mulle.
Kyllä tämä yhteiskunta on mädäntynyt jo tuhon partaalle...

Äänestä
  • salaatti ja täytetyn patongin kauppias kertoi, että on wihainen, kun halli piti saada auki kiireellä tahdilla, jotta kukkakauppiaat saavat äitienpäiwäkukkaset myyntiin.

    Äänestä

Itsekin kuopiolaisessa työpaikassa olleena allekirjoitan tuon vastuualueiden epäselvyyden.
Sulle voidaan antaa työtehtäviä "pomon" nimissä, vaikka todellisuudessa työkaveris vain sysää omia tehtäviään sulle.

Äänestä

Kylmäketju katkeaa. Pilaantuvat elintarvikkeet myyntikieltoon .

Äänestä

Näin siinä käy piallysmiesten kaupungissa.

Äänestä

no mitä voi odottaa suomalaisen rakentamisen tasolla?

Äänestä

Kuinkahan monta suomalaista duunaria tuollakin työskenteli? Speden sanoja mukaillen; kutjuuden maksimointia-voiton maksimointia ulkomaan apujen kera....
Näin se menee kun halvalla rakennetaan tai ei makseta kunnon palkkoja, ei veroja.
Yleensä duunarit, suomalaiset kysyvät rak.mestareilta ilmastoinnin sijaintia ja tietävät nämä yleiset rakennusnormit.
Idän ihmeet tekee mitä käsketään ja jos sutta tulee SEvaan piilotetaan jälipolville.
Home ongelmat alkoivat yleistyä kun työvoima pulaan otettiin HALPIKSIA..
Elementti rakentamisen liika tiiveys taas oli insinöörien syy-ei sen aikaisten rakentajien.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puijon äijä kirjoitti:

Aamun Savon Sanomien mukaan toimialajohtaja ajatteli, ettei kauppahalliin tarvita ilmastointia.

Sitten se kuitenkin suunniteltiin, mutta unohtui päätöksenteosta.

Nyt käsitellään elintarvikkeita yli 30 lämpötilassa. Ihmiste ovat kuin saunassa.

On tämä Kuopion päätöksenteon taso ihan omaa laatuaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu