Olen jo pitkään tuntenut siionissamme ulkopuolisuuden tunteita. Vaikka ympärilläni on paljon ihmisiä, koen, ettei minua hyväksytä tällaisena. Seurapuheissa kyllä puhutaan usein lämminhenkisesti lähimmäisen rakkaudesta ja siitä, kuinka me kaikki haluamme rakkautta ja hyväksyntää osaksemme. Seurapuheet ovat ravinneet mieltäni. Mutta käytäntö tuntuukin olevan monesti sitten ihan muuta. Tuntuu, että tänä aikana ihmisiltä vaaditaan jotain saavutuksia. Etenkin meiltä miehiltä. Ne, jotka ovat onnistuneet elämässä, heitä arvostetaan enemmän, kuin meitä, jotka syystä tai toisesta olemme jääneet vähemmälle.
Välillä on tullut tilanteita, joissa tuntuu, että minun tunteillani olisi leikitty. Ja sellaisen huomaaminen on kyllä satuttanut aika lailla. Olen ruvennut olemaan paljon varautuneempi naisten kanssa tämän vuoksi, enkä oikein kykene enää uskomaan aitoon rakkauteenkaan. Kaikilla ku ei oo puhtaat jauhot pussissa näiden asioiden suhteen.
Ja miten koen tulevani hyväksytyksi miesten keskuudessa? Valitettavasti olen heidänkin seurassa kokenut ulkopuolisuuden tunteita. Hehän tuntuvat kaikki menestyneen elämässä erinomaisesti. Heillä on myös mahdollisuuksia vaikka ja mihin. On tullut väliin sellaisia tilanteita, että jotku ovat jopa ihmetelleet, miten oon saanutkin niin vähän aikaan. En jaksa kaikille olla avaamassa omaa historiaani ja syitä sille, miksi olen joskus aikoinaan ollut niin ujo ja pelkurikin. Ennen mulla oli voimakkaita esteitä itteni kehittämiselle. En jaksa myöskään olla monille kertomassa sitäkään, että olen joskus miettinyt ihan vakavasti elämästä luopumistakin. Haluaisin, että minut hyväksyttäisiin tällaisena repaleisena ja keskinkertaisena ihmisenä. Jos koen voimakkaita ulkopuolisuuden tunteita rauhanyhdistyksellä, onko se sitten minun paikka?
Onko minulla oikeus lähtee ettimään onnea ulkopuolelta?
Ainakin minua on kutsuttu jos mihin juttuihin, joista olen joutunut kieltäytymään uskoni vuoksi. Mutta toisaalta, jos saan sieltä hyväksyntää, niin eiköhän se ole tärkeintä?
Siis, että saa kokea elämänsä mielekkääksi.
Jos ulkopuoleltakaan en löydä onnea, uskon, että saatan palata takaisin vanhoillislestadiolaisten keskuuteen.
Jos taas löydän paikkani ulkopuolelta, niin uskon, että sinne myös jään!
Välillä on tullut tilanteita, joissa tuntuu, että minun tunteillani olisi leikitty. Ja sellaisen huomaaminen on kyllä satuttanut aika lailla. Olen ruvennut olemaan paljon varautuneempi naisten kanssa tämän vuoksi, enkä oikein kykene enää uskomaan aitoon rakkauteenkaan. Kaikilla ku ei oo puhtaat jauhot pussissa näiden asioiden suhteen.
Ja miten koen tulevani hyväksytyksi miesten keskuudessa? Valitettavasti olen heidänkin seurassa kokenut ulkopuolisuuden tunteita. Hehän tuntuvat kaikki menestyneen elämässä erinomaisesti. Heillä on myös mahdollisuuksia vaikka ja mihin. On tullut väliin sellaisia tilanteita, että jotku ovat jopa ihmetelleet, miten oon saanutkin niin vähän aikaan. En jaksa kaikille olla avaamassa omaa historiaani ja syitä sille, miksi olen joskus aikoinaan ollut niin ujo ja pelkurikin. Ennen mulla oli voimakkaita esteitä itteni kehittämiselle. En jaksa myöskään olla monille kertomassa sitäkään, että olen joskus miettinyt ihan vakavasti elämästä luopumistakin. Haluaisin, että minut hyväksyttäisiin tällaisena repaleisena ja keskinkertaisena ihmisenä. Jos koen voimakkaita ulkopuolisuuden tunteita rauhanyhdistyksellä, onko se sitten minun paikka?
Onko minulla oikeus lähtee ettimään onnea ulkopuolelta?
Ainakin minua on kutsuttu jos mihin juttuihin, joista olen joutunut kieltäytymään uskoni vuoksi. Mutta toisaalta, jos saan sieltä hyväksyntää, niin eiköhän se ole tärkeintä?
Siis, että saa kokea elämänsä mielekkääksi.
Jos ulkopuoleltakaan en löydä onnea, uskon, että saatan palata takaisin vanhoillislestadiolaisten keskuuteen.
Jos taas löydän paikkani ulkopuolelta, niin uskon, että sinne myös jään!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kiitos vakavasta ja vilpittömästä kirjoituksestasi. Se on totta, että kilpailuhenki ja ihmisten luokittelu on hiipinyt rauhanyhdistyksellekin.
Tämä jäi minua mietityttämään:
"Mutta toisaalta, jos saan sieltä hyväksyntää, niin eiköhän se ole tärkeintä? "
En ehkä ole ihan samaa mieltä,. Kristinuskossahan ei ihmisten hyväksyntä ole se ykkösasia. Jos/kun rauhanyhdistyksellä luokitellaan ihmisiä niin sehän on mennyt harhaan.
Rauhanyhdistys ei pitäisi olla jumala. Sehän on vain yhdistys kuiin maamiesseura tai martat. Ulkonainen rakenne.
En ole pitänytkään Rauhanyhdistystä jumalana. Haluan vain olla hyväksytty siionissamme. Me kaikki kaipaamme tulla hyväksytyiksi. Näkymätön Jumala kun ei meille suoraan puhu, on hyvin vaikeaa yksin kuullakkaan, että Jumala välittäisi. Siihen tarvitaan muita ihmisiä muistuttamaan. Mutta toisaalta, hyväksyntää voi saada kyllä jumalattomienkin ihmisten keskuudessa. Kukaan ei jaksa kulkea seuroissa tms. yhteisissä kokoontumisissa, jos kokee olevansa ulkopuolinen, eikä tunne saavansa hyväksyntää.
Kristinuskossa (opetuslapsena) on juuri hyväksyntä ensiarvoisen tärkeä.
Se on aina ensimmäisenä esillä sielunhoidoissa, havaitaan heti, että hyväksymättömät sairastuvat eneten psyykkisiin vaivoihin.
Jeesus hyväksyy meidät, meidän tulee myös hyväksyä ja rakastaa tosia, ilman sitä ”kukka kuolee”.
SRK on eksklusiivinen, siinä hyväksyntä on hämärän rajamailla.
Kes.
Teille helluntailaisille rikollisille on oma palsta
Kesitas kirjoitti:
Kaikesta näkee, että mielesi on saastainen.
Näet kaikessa vain seksuaalisuutta.
Sairastat ilmeisesti samaa addiktiota, kun valtaosa koko VL liikkeen isistä, jotka raiskaavat kesäisesti pukeutuneita ala- ikäisiä lapsiaan.
Miksi olet noin katkera?
Jumalan pilkka tuntuu aina pahalta. Sinulle valehtelu ja väärän todistuksen antaminen on uroteko, Jumalan sanan mukainen teko.
Kesitas liikkuu evankelistan mandaatilla ja on kirjaimellisesti paholaisen asialla.
Minusta tuntuu, että amerikkalaisperäinen menestysteologia on hiipinyt vl-liikkeeseen, ainakin vähän. Jos et näytä menestyvän, niin olet heti "toisessa luokassa".
Amen, jopa autot on sieltä.
Kes.
Elä hel. evetissä pallaa sinne synninpessään. Pysy täälä maailmassa meijän muitten normaalien kaa.
Aloittelijalle,
Ymmärrän hyvin tuon hyväksynnän tarpeen tunteen. Sitä me jokainen kaipaamme! Ikävä, jos olet kokenut noin Helsingin ryllä... Asuin itsekin joskus aiemmin siellä ja kävin seuroissa siellä. Minulla oli muutamia ystäviä, mutta koin sen suuren ryn itselleni liian isoksi. Nyt vuosia myöhemmin, asun "keskikokoisella" paikkakunnalla ja olen löytänyt paikkani siionissa täällä :) . Minulle tämä muutto oli hyväksi! Koittaisitko itsekin??
Kysymys onkin enemmän siitä, että onko usko nro1 ja yritätkö jotain muuta ratkaisua kuin uskon kieltäminen... Voisitko muuttaa muualle?
Jos uskosta luopuu, ei palaaminen ole aina selviö, vaikka haluaisikin.
Voimia sinulle ja yritä katsoa valoisasti eteenpäin!
Toivon Sinulle lähtemisen armoa. Ry:illä meno ei ole oikeaa, kuten olet itsekin havainnut.
Niin kauan kun muistan on myös vl-liikkeessä ollut nokkimisjärjestys, ja tulee
Onkohan uskonnollinen yhteisö sen ajatuksen opettaja, että elämän onnellisuus olisi kiinni muiden hyväksynnästä. Täytyisi olla jotain muuta kuin on, jotta olisi kelvollinen. Mihin? Kenelle?
Jokainen saa sellaiset ystävät, työn, lähiympäristön kuin on oma persoona antanut mahdollisuuksia. Kunhan itse ensin hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Eihän meidän tarvitse kelvata kenellekään. Ja jos Jumalaa ajattelee, hänelle kelpaa jokainen omana itsenään. Jollekin ry; lle, kalastuskunnalle, marttakerholle tms. ei tarvita kelpoisuusvaatimuksia.Ei tarvitse siis asettua mihinkään raameihin.Jos jonkun yhdistyksen toimet eivät miellytä, niin pysyy sitten pois sieltä.
Ymmärrän myös tuon hyväksynnän tarpeen! Sehän on meillä kaikilla. Olen miettinyt itsekin samaa, mutta huomannut että sillä ei ole uskon kanssa niinkään tekemistä vaan se on ihmisen sisäsyntyinen tarve.
Kun samanhenkiset ystävät kohtaavat vaikka harrastuksessa niin se vaikuttaa itsetuntoon . Ystäviä saa hakea muualtakin ja sitä kautta voi saada tuntea itsensä tärkeäksi ja hyväksytyksi. Ei se ole meiltä uskovaisilta kiellettyä.
Äkkiseltään ajatellen aina helpointa tuntuu olevan ulkopuolella ja on kiusaus kieltää usko. Sitä alkaa ajatella ettei täällä ry: llä kukaan ymmärrä minua jne.
Naisasiat ja naimisiinmenot yms. alkavat mietityttää , voi olla tarve sitoutua ja halu löytää puoliso. Nämäkin vaikeuttavat asioita.
Naiset ovat usein kuitenkin maailmassa paljon enemmän tietoisia itsestään ja yhtälailla haavoittavat .
Uskon että nykymaailma luo meihin uskovaisiinkin saman kilpailuhengen yms. Kun muihinkin. Ihmisiähän me vain olemme.
Omalla tyttärelläni oli suuri kipu samasta asiasta . Puhuimme siitä usein.
Sanoin usein että rukoile ystävää. Viikkoa ennen kun hän löysi rakkaansa hän vannoi ettei koskaan mene naimisiin.
Taivaan Isältä ei ole mikään salassa.
Ihania suviseuroja sinulle tuntematon !