Rakkaus on kamalaa... tai ihastuminen tai kiintyminen. Taas saan lyödä päätä seinään ja hokea itselleni että sun pitää olla rohkeampi. Sun pitää uskaltaa. Menetin taas yhden, johon kiinnyin. Hän löysi toisen, koska minä en saanut sanottua sanojani. Ehkä hän olisi löytänyt toisen joka tapauksessa, mutta ainakin tietäisin, mitä olisi tapahtunut jos olisin uskaltanut avautua. Itku, että ihmisen pitääkin olla luuseri. Ystäväksi jäin ja kuuntelin toisen kertoessa onnesta. Pää on kipeä aamulla seinään hakkaamisesta. Nyt on myöhäistä enää sanoa mitään. Jokohan sitä tästä oppisi?
Menetin taas yhden...
suruvaippa
1699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Joo elämä on inhottavaa joskus.
Itse olen kokenut saman turhan moneen kertaan.
Sitten kun ei kukaan oikeastaan ole vastannut kun muutaman kerran ole netin seuranhakupalstojen kautta "kokeillut onneani" sen oikean haussa.
Kirjekaverinani oli muutaman vuoden eräs tyttö mutta siitä(kin) kehkeytyi "vain" ystävyysasteelle jäänyt tuttavuus.
Joskin asiaan vaikutti (ehkä vähän liikaakin?) eri paikkakunnalla asuminen.
Ja suurehkona vaikuttajana yhteydenpion loppumiseen on pari kertaa ollut liiallinen läheisriippuvuuteni (pelästyn nopeasti suututtaneeni ihmisen josta välitän ellei hän pidä "tarpeeksi tiheään" yhteyttä)- eli sitoudun toiseen tieytyllä tavalla liikaa, vaikka ymmärrän hyvin ettei toinen välttämättä pidä siitä.
Tällä tavalla en saa luultavasti koskaan ketään ?
Mutta enpähän voi siitä(kään) syyttää, kuin itseäni!
Olisi henkisesti niin paljon helpompaa, kun ei tuntisi mitään .
Ei kiintymystä/välittämistä/rakkautta- niin ei pettymyksi tai stressiä tms.
Kamalaa on (tunne)-elämä.