Jos on kananpoikasia eli tipuja, niin taipuuks se sana tiput vai tivut? Ollaan täs nyt ties kuinka kauan väitelty tästä jo ja mistään ei löydy selvää vastausta! Vai onko vaan, että ne on kananpoikia ja tiput/tivut ei oo mikään oikee suomen kielen sana, että ei oo mitään oikeeta sääntöä tohon vaan menee puhekielen mukaan vaan?
Vastaukset 15
- N34-
Minun mielestäni tiput. Tivut voisi olla taas söpöily ja murresana? Sitäkin voi käyttää tavallaan jos tuntuu siltä.
Se taipuu "tiput", koska sana on nuori lainasana. Sanojen ikä näkyy niiden taivutuksessa: ikivanhat sanat taipuvat kuten vesi : veden : vetenä, eli ne osallistuvat astevaihteluun (t : d, p : v, k: kato), sananloppuinen i vaihtelee sanansisäisen e:n kanssa ja muutkin äänteenmuutokset näkyvät paradigmassa (*ti > si eli t muuttuu s:ksi i:n edellä mutta säilyy muuten).
Nuoret lainasanat on omaksuttu vasta kun tällaisiin vaihteluihin johtaneet äänteenmuutokset olivat jo tapahtuneet. Siksi taivutamme auto : auton eikä **audon, vati eikä **vasi : vadin eikä **vaden sekä tipu : tiput eikä **tivut.Mistä olet päätellyt, että ”tipu” olisi lainasana? Mistä kielestä se tulisi? Mikä olisi etymologian perustelu?
Kovin nuori lainasana se ainakaan ei voi olla, koska se esiintyy jo Jusleniuksen sanakirjassa vuodelta 1745.- Anonyymi
Yucca kirjoitti:
Mistä olet päätellyt, että ”tipu” olisi lainasana? Mistä kielestä se tulisi? Mikä olisi etymologian perustelu?
Kovin nuori lainasana se ainakaan ei voi olla, koska se esiintyy jo Jusleniuksen sanakirjassa vuodelta 1745.Vastasin niin nopeasti kuin pystyin.
Katsoin kerran jotain tv-dokumenttia Krimin ruotsinkielisistä. 1700-luvulla pakkosiirrettyjä Viron ruotsalaisalueilta. He puhuivat ihan ymmärrettävää ruotsia mitä nyt muutamia venäjänkielisiä sanoja seassa. He käyttivät kanoista ja kukoista nimitysta "tipsona" ja "tupsana". Nykyään näitä nimityksiä ei enää käytetä. Tipu voisi olla laina tipsonasta.
- 19+20
Maisteri Simo Frangén taivuttaa pääsiästipu->pääsiäistivut. Miksi epäilisimme hänen taitojaan.
Miksi kuvittelet, että puhekielessä ei olisi oikeita sääntöjä? Jos ei olisi, mitään puhetta ei todellisuudessa olisi: kielen olemukseen kuuluu, että siinä on sääntöjä. Kokonaan eri asia on, että puhekielen säännöt ovat erilaiset kuin kirjakielen.
Mitä kysymykseesi tulee, menepä lähimpään kirjastoon ja katso vastaus suomen kielen sanakirjasta. Se on paljon hyödyllisempää kuin niellä täältä saatava vastaus, joka voi hyvin olla pelkkä arvaus tai piloillaan esitetty väärä tieto.
Jatkoa varten kannattaa opetella kirjoittamaan tolkullinen otsikko, jossa esimerkiksi kerrotaan mistä sanasta on kyse. JA JATKA VERSAALILLA KIRJOITTAMISTA VAIN JOS HALUAT HERÄTTÄÄ KIELTEISTÄ HUOMIOTA JA NÄYTTÄÄ TYHMÄLTÄ.- 9+8
Menee vähän semantiikan puolelle, mutta sanalla "sääntö" voidaan ymmärtää joko a) jonkinlaisia esiintyvästä kielestä havaittuja "trendejä" tai ilmiöitä
tai
b) jonkin auktoriteetin määrittelemiä sääntöjä.
Jälkimmäisiä ei puhekielellä ole (eikä suomen tapauksessa kovin paljoa kirjakielelläkään, koska ei varsinaisesti ole niitä asettavia auktoriteetteja). Ensinmainitut taas tyypillisesti muuttuvat hyvinkin rivakasti, tai ehkä olisi parempi sanoa, että hajautuvat. 9+8 kirjoitti:
Menee vähän semantiikan puolelle, mutta sanalla "sääntö" voidaan ymmärtää joko a) jonkinlaisia esiintyvästä kielestä havaittuja "trendejä" tai ilmiöitä
tai
b) jonkin auktoriteetin määrittelemiä sääntöjä.
Jälkimmäisiä ei puhekielellä ole (eikä suomen tapauksessa kovin paljoa kirjakielelläkään, koska ei varsinaisesti ole niitä asettavia auktoriteetteja). Ensinmainitut taas tyypillisesti muuttuvat hyvinkin rivakasti, tai ehkä olisi parempi sanoa, että hajautuvat.Semantiikan puolella on mukava olla – siellä sanoilla on merkityksiä!
Sääntö-sanan merkitysten ero on suhteellinen. Kielen säännöt ovat joka tapauksessa todellisuutta jokaisessa kielessä. Ei kyse ole mistään ”trendistä” tai ”ilmiöstä”, kun esimerkiksi totean, että puhekielessä(kin) on persoonakongruenssi. Ei sanota ”mä olet”, vaan sellainen käsitettäisiin joko oudoksi kielivirheeksi suomea vajavaisesti oppineen suussa tai sitten pelleilyksi.. Puhekielessä on sääntönsä, ja joskus niitä saatetaan panna kirjoihin ja kansiin (kielentutkimuksessa ja kuvailevissa kieliopeissa).
Sekään ei ole selvää, ettei puhekielellä olisi ”auktoriteetin määrittelemiä sääntöjä”. Kyllä ainakin ennen vanhaan koulujen opettajat yrittivät usein asettaa sääntöjä sille, miten koulussa saa puhua. Tokihan se on puhekielen yksi hyvin erityinen muoto, mutta puhekieltä yhtä kaikki.
Puhekielessä on paljon pintailmiöitä, jotka muuttuvat nopeasti, kuten muodissa oleva sanasto. Tosin näin on kirjoitetussakin kielessä. Puhekielen rakenne muuttuu itse asiassa varsin hitaasti, ellei kyseessä ole esimerkiksi kreoli tai muu erikoinen kielimuoto.
- oiskoos
Jos muihin samantapaisiin sanoihin vertaa:
rapu - ravut
hepo - hevot
lupa - luvat
rapa - ravat
rupi - ruvet
arpi - arvet
Toisaalta:
söpö - söpöt
Toivottaako sanonta "kivat sulle" kohteelle useita juutalaisten päähineitä (kipa)?- Laiska paskiainen
Kipu, vipu?
- järkeilijä
Eihän minullakaan ole oikeaa vastausta kysymykseesi, mutta minä ratkaisen asian muuttamalla tipu-sanan tipunen-sanaksi, ja taivun sen: tipusen.
Perustelen toimintaani niin, että tipu ja tipunen ovat synonyymeja keskenään.
TIpu on pieni kananpoika, ja useinkin nen-päätteen lisääminen substantiivin loppuun saa sanan merkitsemään jotakin pientä (poika>poikanen, lintu> lintunen, neito > neitonen, jne).
Jos ihan tipu-sanaa lähden taivuttamaan, niin taivutan sen "tipun". Yucca:
"Mistä olet päätellyt, että ”tipu” olisi lainasana? Mistä kielestä se tulisi? Mikä olisi etymologian perustelu?
Kovin nuori lainasana se ainakaan ei voi olla, koska se esiintyy jo Jusleniuksen sanakirjassa vuodelta 1745."
Suomen sanojen alkuperä -teoksen (toisen polven etymologinen sanakirja) mukaan tipu-sana olisi interjektiolähtöinen: kanoja olisi kutsuttu huutamalla "put put!". Kuitenkin sana-artikkelissa mainitaan myös, että eräissä hämäläis- ja pohjalaismurteissa tipu-sana esiintyy asussa tipa, ja sattumoisin mainitaan myös, että ruotsin ja norjan kielen murteissa on sana tippa 'kana'.
Laina-alkuperä näyttää näin ollen todennäköisimmältä selitykseltä. Historiallisessa kielitieteessä on lisäksi yleistä tietoa se mitä edellä kerroin, eli että sanojen ikä näkyy niiden taivutusparadigmasta: nuorten lainasanojen (nuori = myöhäiskantasuomen jälkeinen eli noin alle 1500-vuotias) taivutusmuodot eivät ole osallistuneet kantasuomalaisiin äänteenmuutoksiin, vanhat sanat ovat. Tämä toimii niin luotettavasti, että sanan nuoruus voidaan luotettavasti kertoa jopa ennen kuin lainaetymologiaa välttämättä vielä tunnetaan.
Muista esiin tulleista esimerkeistä söpö on nuori sana, ja ne joissa p vaihtelee v:n kanssa ovat vanhempia sanoja.
Huumorimielessä eli frangenilaisittain toki voidaan sopeuttaa uusiakin sanoja vanhaan kaavaan.- Anonyymi
Tapa tavat, tipu tivut
Entäs sana 'tiu', eli munamäärää käsittelevä yksikkö?
- Anonyymi
entäs mörkö - möröt vai mörköt?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 811344
- 721194
- 791061
- 95889
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois263848- 30770
- 49767
- 55693
- 73692
- 44622