http://kaihaavisto1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142110-julkinen-anteeksipyynto
Sitten eräänä aamuna heräsin ja päätin ryhtyä järkeväksi ja empaattiseksi ihmiseksi.
Pääsenkö nyt eurovaaliehdokkaaksi?
Sitten eräänä aamuna heräsin ja päätin ryhtyä järkeväksi ja empaattiseksi ihmiseksi.
Pääsenkö nyt eurovaaliehdokkaaksi?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joko Suomen Sisu on sanoutunut irti Kai Haaviston näkemyksistä? Tällaiset luopiot toimivat aitosuomalaisten etuja vastaan ja yrittävät pilata Perussuomalaisten maineen. Perussuomalaiset seisoo yhtenäisenä Olli Immosen linjalla eikä anna tällaisten mukaperussuomalaisten horjuttaa näkemyksiään!
Katuminen ei ole uskottava ennen kuin eroaa maahanmuuttajille ylivoimaisesti eniten pahaa mieltä ja ahdistusta tuottavasta persupuolueesta. Siihen puolueeseen on kasautunut niin paljon vihaa ja natsimielisyyttä, että ei yksi pääsky kesää tee.
Nyt kun silmät ovat avautuneet, parasta katsella ympärilleen ja valita itselle sopiva humaani normipuolue. Persupuolueessa pysyminen ei ole älykästä noin hienon ulostulon jälkeen.
Eroa persupuolueesta!
Eivät persut ole miehiä. Heikoimpien kimpussa aina. Eivät uskaltaneet edes kantaa vastuuta vaalivoiton jälkeen.
Haaviston on turha yrittää perua vanhoja puheitaan. Mitään ei unohdeta eikä anneta anteeksi. Ei meillä ole varaa. Persu pettää aina. Persujen aiheuttama vahinko isänmaalle on jo tapahtunut. Etenkään Soinille ei sitä anneta anteeksi.
Kaikki yhteistyö persujen ja vasemmiston välillä on selvästi mahdotonta Soinin omaksuman v-ttuilulinjan takia. Soini yrittää viedä vasemmistolta kannattajat ryhtymättä lainkaan ajamaan vasemmiston vanhojen äänestäjien etua. Soinin kieroileva peli voi onnistua lyhyellä tähtäimellä mutta pettyneiden kosto seuraa lopulta. Se tulee itse asiassa ihan kohta.
Muistutukseksi.
kerran natsi, aina natsi