ja on jotenkin tosi seesteinen ja hyvä olo. Ei siksi, että olisi joku mielessä vaan siksi, että olen päässyt yli tunnemylläkästä.
Ihmismieli on hassu, kuvittelin löytäneeni sopivimman ihmisen ikinä, rakastuin häneen ja ikävöin häntä, samastuin täälläkin kirjoitettuihin kaipuu- ja rakkausviesteihin. Kuinka hän muuttikin mieleeni ja sydämeeni asumaan. Kuinka hyvältä hänen olemuksensa ja läheisyytensä tuntui..
Surun mukaan alkoi sekoittua vihaakin, vaikka ei kuitenkaan ole syytä vihata, sillä omaa tyhmyyttäni lähdin leikkimään tunteillani ja muutenkin ansaitsin hieman p.skaa niskaan.. Kuvittelin vain, että tässä on jotain erityistä, että meidän oli tarkoitus tavata, vaikka varoitusmerkkejä oli siitä, että tulee sattumaan eivätkä tunteet ole molemminpuolisia- ja että käsitykseni hänestä on vääristynyt omien toiveitteni ja tarpeitteni mukaisesti. Halusin uskoa, että tässä se on.
Suru alkoi väistyä ja tilalle tuli enemmän sitä vihaa, valitettavasti. Mutta myös sellaista tervettä vihaa joka liittyy siihen, että ansaitsen toki parempaa, jokainen ansaitsee. Enkä anna minulle sopimattoman ihmisen viedä enempää energiaani, iloani ja toivoani. Yllätyksekseni olen sittenkin vahva, onnellinen ja tasapainoinen.
Nyt nuo "syvät tunteet" tuntuvat mustalta aukolta, joka imi kaiken energian. Sellaistako muka on rakkaus? Sellaista, joka saa toimimaan vastoin omia arvoja, joka vie elämänilon silloin kun toinen on etäinen tai tyly, että oma hyvinvointi on täysin riippuvainen toisesta ihmisestä ja hänen mielialoistaan? Ei, se on epäterve sielunside.
Pääsin vapaaksi ja olen vahvempi ja viisaampi kuin ennen, siitä olen kiitollinen hänelle ja toivon, että hänkin joskus löytää pysyvän onnen ja ilon. Kun itse on ehjä, silloin ei satuta muitakaan.
Ihmismieli on hassu, kuvittelin löytäneeni sopivimman ihmisen ikinä, rakastuin häneen ja ikävöin häntä, samastuin täälläkin kirjoitettuihin kaipuu- ja rakkausviesteihin. Kuinka hän muuttikin mieleeni ja sydämeeni asumaan. Kuinka hyvältä hänen olemuksensa ja läheisyytensä tuntui..
Surun mukaan alkoi sekoittua vihaakin, vaikka ei kuitenkaan ole syytä vihata, sillä omaa tyhmyyttäni lähdin leikkimään tunteillani ja muutenkin ansaitsin hieman p.skaa niskaan.. Kuvittelin vain, että tässä on jotain erityistä, että meidän oli tarkoitus tavata, vaikka varoitusmerkkejä oli siitä, että tulee sattumaan eivätkä tunteet ole molemminpuolisia- ja että käsitykseni hänestä on vääristynyt omien toiveitteni ja tarpeitteni mukaisesti. Halusin uskoa, että tässä se on.
Suru alkoi väistyä ja tilalle tuli enemmän sitä vihaa, valitettavasti. Mutta myös sellaista tervettä vihaa joka liittyy siihen, että ansaitsen toki parempaa, jokainen ansaitsee. Enkä anna minulle sopimattoman ihmisen viedä enempää energiaani, iloani ja toivoani. Yllätyksekseni olen sittenkin vahva, onnellinen ja tasapainoinen.
Nyt nuo "syvät tunteet" tuntuvat mustalta aukolta, joka imi kaiken energian. Sellaistako muka on rakkaus? Sellaista, joka saa toimimaan vastoin omia arvoja, joka vie elämänilon silloin kun toinen on etäinen tai tyly, että oma hyvinvointi on täysin riippuvainen toisesta ihmisestä ja hänen mielialoistaan? Ei, se on epäterve sielunside.
Pääsin vapaaksi ja olen vahvempi ja viisaampi kuin ennen, siitä olen kiitollinen hänelle ja toivon, että hänkin joskus löytää pysyvän onnen ja ilon. Kun itse on ehjä, silloin ei satuta muitakaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voisi olla minun kynästäni. Olo on helpottunut. Utelias ja tulevaisuuteen suuntautuva.
Niinpä, kaikella on tarkoituksensa............:)
Yksi parhaita aloituksia täällä. Ikinä. Varsinkin viimeinen lause. Se on totta.
Ihmismieli on aina tunnemyllerryksessä, jos ei ole seesteisyydessä..näin se vaan on. Sitä luulee ja kuvittelee, että nämä tilat ovat jotenkin pysyviä tai seesteisyys on jokin stabiili tila, mutta elämässä sattuu ja tapahtuu, eikä aloittajakaan tiedä, koska kuvittelee löytäneensä sen elämää suurempaa ihmisen, jonka ansiosta on taas tunnemyllerryksessä.
Elämä on.
Hyvä hyvä, nyt voitkin poistua palstalta :) Ikävät on ikävöity