koti alta

Voisko joku auttaa ongelmassani kusymys koti vakuutuksesta. olen asunut samalla vuokranantajalla jo kolme vuotta nyt ongelma ensaa omiin nimiini kotivakuutusta poikani asui aikaisemmin kanssani ja hänen nimissä oli vakuutus nyt vakuutus yhtiöt eivät anna vakuutusta vaikka on auton vakuutus minun nimillä vittaavat luotto tietoihin olen velkajärjestelyssä ja muutenkin olen hoitanut asiat kuntoon mistä saan apua tähän asiaan että ei mene asunto alta.
287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ota selvää onko vuokranantajalla oikeus purkaa jo aloitettu vuokrasuhde siksi etttet saa kotivakuutusta. Minun mielestäni ei ole koska sopimus on voimassa.
Vain asuntoa hakiessa vakuutus voidaan edellyttää.

Äänestä
  • Kyllä vuokranantajalla on oikeus päättää vuokrasopimus normaalien irtisanomisaikojen puitteissa. Siihen ei vakuutukset tai muutkaat asiat vaikuta millään tavalla.

    Ja taasen jos sopimuksessa on maininta että vakuutus on oltava niin se on myös oltava koko sen sopimuksen ajan eikä ainoastaan sopimusta tehdessä.

    Vähän sama kuin jos ostat auton osamaksulla niin siihen vaaditaan kaskovakuutus. Ei sitä kaskoa voi sen jälkeen jättää pois kun on auton avaimet saanut ennen kuin auto on oma.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotialta kirjoitti:

Voisko joku auttaa ongelmassani kusymys koti vakuutuksesta. olen asunut samalla vuokranantajalla jo kolme vuotta nyt ongelma ensaa omiin nimiini kotivakuutusta poikani asui aikaisemmin kanssani ja hänen nimissä oli vakuutus nyt vakuutus yhtiöt eivät anna vakuutusta vaikka on auton vakuutus minun nimillä vittaavat luotto tietoihin olen velkajärjestelyssä ja muutenkin olen hoitanut asiat kuntoon mistä saan apua tähän asiaan että ei mene asunto alta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu