Kaikki oli hyvin. Täydellisesti.. meillä oli hauskaa, yhteenkuuluvuuden tunne oli jotain täysin uutta, molemmille. Suunnittelimme tulevaisuutta, nauroimme mahdollisille lasten nimille, heidän huoneiden sisustukselle. Jaksoimme jutella tuntikausia, kirjaimellisesti. Ihan kaikesta. "Minä rakastan sinua" oli lause jota ei säästelty, tiesimme, että se on tässä nyt. Se elämänkumppani. Se, jonka kanssa nauretaan, iloitaan, tapellaan ja itketään yhdessä. Se jonka kanssa vietämme vanhuuden päivät omalla tilalla, lasten ja lastenlasten hyöriessä ympärillä, käsi kädessä. Meillä oli suunnitelmia. Meillä oli rakkautta, hellyyttä, aina toistemme puolella. Tiesimme, ettei suhteemme tulisi olemaan helppo, uusioperhe, epäluulot, ympäristön painostus kalvoivat mieltämme, mutta sovimme että menemme ongelmien läpi yhdessä, toistemme rinnalla.
Tuli aika kun sovimme että emme anna periksi. Emme, vaikka mikä olisi, vaikka asiat alkoivat tuntumaan epätoivoisilta, jaksoimme silti haaveilla tulevaisuudestamme, ja mikä tärkeintä, elää tätä hetkeä. Kun sinä olit siinä, vieressäni, kertomassa sanattomasti että olen turvassa kanssasi, suojelet minua kaikelta pahalta, kuten minäkin sanattomasti sinulle lupasin. Nyt kirjoitan tätä, koska en tiedä miten sinulle kertoa. Itken, koska en voinut pitää lupaustani, en voinut suojella sinua siltä mitä en odottanut, sairaudelta, joka kalvoi kaiken onnen sisältäsi ja paiskasi sen pitkin peltoja. Näin kuinka kuihduit, silmistäsi katosi pilke niin nopeasti. Se oli se ilta, kun tuotin sinulle pettymyksen omien pelkojeni takia, ja luulit että se oli sinun vika, etten luottanut sinuun. Tiedän olevani täydellinen sinun silmissä, hyväksyt huonot puoleni osana minua, sanot, että ne tekevät minusta täydellisen. Ihmiset kertovat kuinka paljon rakkautemme näkyy ulospäin, että olemme se pari, meillä on se mitä kaikki muut haluavat. Kerroit minulle, että olen sinun elämäsi päivänsäde, sinä iltana kun tuotin pettymyksen. Kerroit, kuinka paljon rakastat minua, kuinka paljon haluat hakea minut kotiin, sinun luoksesi. Kerroit, kuinka et ole koskaan aiemmin tuntenut näin, kuinka täydellinen olen silmissäsi, kuinka paljon sinua suututtaa kun puhun pahaa itsestäni, kun moitin vartaloani. Kiitin sinua, en tiennyt mitä muuta tehdä.
Seuraavana päivänä olit alakuloinen. Tiesin että edellisilta oli osasyy siihen.. mutta se ei ollut kaikki. Oli jotain muutakin. En vain tiennyt mitä. Sitten sanoit sen. Haluat päästää minut menemään, pitää lupauksesi että suojelet minua. Mutta tunsit, että sinun piti suojella minua itseltäsi.. Se ei ollut reilua. Mutta reiluudella ei tässä pelissä ole mitään sananvaltaa.. Rukoilin sinua miettimään asiaa, pyysin ettet tee sitä. Kysyin etkö rakasta minua enää, sanoit rakastan, siksi minun täytyy jättää sinut rauhaan. En ymmärtänyt. Jos rakastat minua, jos haluat olla kanssani.. jos teen sinut onnelliseksi ja sinä teet minut onnelliseksi, miksi lähdet? Miksi kävelet luotani pois? Haluan sinun jäävän, haluan suojella, rakastaa sinua. Anna minun tehdä se.
Tuli aika kun sovimme että emme anna periksi. Emme, vaikka mikä olisi, vaikka asiat alkoivat tuntumaan epätoivoisilta, jaksoimme silti haaveilla tulevaisuudestamme, ja mikä tärkeintä, elää tätä hetkeä. Kun sinä olit siinä, vieressäni, kertomassa sanattomasti että olen turvassa kanssasi, suojelet minua kaikelta pahalta, kuten minäkin sanattomasti sinulle lupasin. Nyt kirjoitan tätä, koska en tiedä miten sinulle kertoa. Itken, koska en voinut pitää lupaustani, en voinut suojella sinua siltä mitä en odottanut, sairaudelta, joka kalvoi kaiken onnen sisältäsi ja paiskasi sen pitkin peltoja. Näin kuinka kuihduit, silmistäsi katosi pilke niin nopeasti. Se oli se ilta, kun tuotin sinulle pettymyksen omien pelkojeni takia, ja luulit että se oli sinun vika, etten luottanut sinuun. Tiedän olevani täydellinen sinun silmissä, hyväksyt huonot puoleni osana minua, sanot, että ne tekevät minusta täydellisen. Ihmiset kertovat kuinka paljon rakkautemme näkyy ulospäin, että olemme se pari, meillä on se mitä kaikki muut haluavat. Kerroit minulle, että olen sinun elämäsi päivänsäde, sinä iltana kun tuotin pettymyksen. Kerroit, kuinka paljon rakastat minua, kuinka paljon haluat hakea minut kotiin, sinun luoksesi. Kerroit, kuinka et ole koskaan aiemmin tuntenut näin, kuinka täydellinen olen silmissäsi, kuinka paljon sinua suututtaa kun puhun pahaa itsestäni, kun moitin vartaloani. Kiitin sinua, en tiennyt mitä muuta tehdä.
Seuraavana päivänä olit alakuloinen. Tiesin että edellisilta oli osasyy siihen.. mutta se ei ollut kaikki. Oli jotain muutakin. En vain tiennyt mitä. Sitten sanoit sen. Haluat päästää minut menemään, pitää lupauksesi että suojelet minua. Mutta tunsit, että sinun piti suojella minua itseltäsi.. Se ei ollut reilua. Mutta reiluudella ei tässä pelissä ole mitään sananvaltaa.. Rukoilin sinua miettimään asiaa, pyysin ettet tee sitä. Kysyin etkö rakasta minua enää, sanoit rakastan, siksi minun täytyy jättää sinut rauhaan. En ymmärtänyt. Jos rakastat minua, jos haluat olla kanssani.. jos teen sinut onnelliseksi ja sinä teet minut onnelliseksi, miksi lähdet? Miksi kävelet luotani pois? Haluan sinun jäävän, haluan suojella, rakastaa sinua. Anna minun tehdä se.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itkin, panikoin.. tulit takaisin. Kysyit, miten voisin ikinä antaa sinulle anteeksi sanasi. Kerroin sinulle.. koska lupasin olla aina vierelläsi. Aina. Heitin vähän huumoria sekaan, sillä se on se meidän juttu.. kysyin joko olet ottanut pääsi puostasi, joko jatketaan päivää. Hymyilit, ja kerroit rakastavasi minua. Jokin muuttui.. masennuksesi oli tullut ilmoille. Kerroit minulle pala palalta mitä tapahtui, miltä sinusta tuntuu. Et jaksa enää.. haluat tuntea itsesi elossa, ja vahingoitat itseäsi. Istut pimeässä, mietit omaa olemassaoloasi. En halua pakottaa sinua puhumaan minulle, näet itsesi taakkana elämässäni, vaikka sitä et ole. Haluan, ja olenkin, aina tukenasi. Aina vierelläsi. Sinun ei tarvitse kuin ojentaa kätesi, ja minä olen siinä. Luota minuun, vaikka et luota itseesi. Anna minun hoitaa sinua. Anna minun olla sinulle se tuki, jonka kanssa kohtaat jokapäiväisen elämän.
Sinulla on hyviä päiviä. Nauramme, iloitsemme, valitsemme vauvansänkyjä. Puhumme tulevaisuudesta, kiusottelemme toisiamme.. Silloin tiedän että sinä olet vielä olemassa, ja se joka minut koittaa työntää pois ei ole sinä. Tiedän, että tunnet itsesi voimattomaksi. Tunnet, ettei sinulla ole muuta mahdollisuutta kuin antaa minun olla lähellä. Eikä sinulla olekaan. En anna periksi, en lähde pois. En, vaikka kuinka masennuksesi minulle tiuskisi, huutaisi, hylkäisi, sulkisi ulkopuolelle. En anna periksi. Sillä rakastan sinua.
Huonot päiväsi ovat tuskaa, meille molemmille. Istut, eikä sinuun saa yhteyttä. En halua kertoa sinulle että minuunkin sattuu, koska pidät sitä omana vikanasi. Minuun sattuu koska sinuun sattuu. En voi tehdä muuta kuin olla läsnä, jos vaikka joku päivä, hetki, haluat avautua. Jos joku hetki tarvitset tukea, hiljaista kanssaistujaa. Et voi tehdä sitä jos luulet satuttavasi minua, niin paljon minua rakastat. Välillä minusta tuntuu kuin et haluaisi minua lähellesi. Ja varmasti joskus sinusta myös tuntuu siltä. Annan sinulle sen anteeksi. Koska olet minulle rakas. Sinä olet turvassa, minä suojelen sinua. Sinä olit vahva minun puolestani.. nyt on minun vuoro. Vaikka kuinka paljon sattuu, vaikka kuinka paljon työnnät minua pois, en luovuta.
Rakastan sinua.
Voi kuinka kauniisti kirjoitettu, en kestä! Tämä kirjoitus kuvaa niin täydellisesti omaakin elämäntilannettani, tosin rakkaani ei ole masentunut vaan olen itse se masentunut rakas.
Olet harvoja maailman ihmisiä jotka oikeasti välittävät, toivottavasti elät hyvän elämän. Oli todella upeeta luettavaa