Viime yönä nukkuessani näin mitä ihaninta unta jossa juttelin Jehovan kanssa. En nähnyt häntä, näin vain loistavaakin loistavampaa valoa, josta kuului ääni, jonka kuullessani tiesin, että se on Jehova. Ääni kertoi minulle, että häneen uskoessani pääsen taivaaseen ja että maailma tulee loppumaan ennen kuin luulemmekaan. Sitten hän tarjosi minulle kartion muotoisen pienen savukkeen. Kysyin, että mikä se on ja mitä sillä tekisin. Ääni vastasi suuressa ylhäisyydessään, että sytytä ja polta se. Kysyin, että eikö se ole syntiä. Ääni vastasi, että savukkeessa ei ole tupakkaa vaan pyhää yrttiä, marijuanaa, joka auttaisi minua pääsemään lähemmäksi ja ymmärtämään totuutta. Sytytin sen ja imaisin sitä, jolloin Pyhä henki valtasi minut ja sai minut ylistämään suurta Jehovaa.
Itse olen aina pitänyt marijuanaa tappavana huumeena, mutta Jehova sai pääni käännytettyä totuuteen. Hän kertoi minulle kuinka minun pitäisi levittää yrttiä valtakunnansaleissa ja ovelta ovelle, ja kuinka Vartiotorniseura tulee hyväksymään yrtin tekojeni kautta. Tiedän, että levittäminen on Suomessa lainvastaista, mutta en voi sille mitään, että Jehovan sana on ristiriidassa Suomen lain kanssa. Luotan Jehovan sanaan ainoana auktoriteettinä ja olen valmis menemään vaikka vankilaan vakaumusteni vuoksi. Jehova varoitti minua epäilijöistä, jotka haluaisivat sabotoida pyhän yrtin leviämisen ja käski minun olla vahva. Halusin kertoa teille kaikille tämän ilosanoman. Jehovan siunausta!
Sain unessani viestin Jehovalta
2
126
Vastaukset
Jumalan sana on totuus! perustuu Johanneksen 17:17:ssä oleviin Jeesuksen sanoihin.
Tämänvuotisen Jehovan todistajien kolmipäiväisen konventin teema.
Keille tarkoitettu: Tilaisuus on avoin kaikille. Ei pääsymaksua eikä kolehtia.
Voit tutustua ohjelmalehtiseen ja katsoa videon konveisteistamme
osoitteessa www.jw.org/ fi.Vastaus Jehovan sana=totuus.
Voin sanoa sinulle heti suoraan että unesi on s........a ensiksi Jeesus ei ilmesty kenellekkään Jehova nimisenä (JHWH on Jeesuksen nimi vanhassa liitossa)
Ei edes Juutalaiset käytä tuota nimeä koska he eivät tiedä edes kuinka se lausutaan. Kun Roomalaiset hävittivät Jerusalemin temppelin v.70 he surmasivat kaikki ylipapit samalla ja heidän mukanaan meni tieto hautaan kuinka tuo nimi tulee lausua. Tämänvuoksi he käyttävät Jumalasta nimea Adonai joka on todellisuudessa Jerusalemin suojelusenkeli. Jos kerran Juutalaiset eivät tidä kuinka Jumalan nimi lausutaan,kuinka sinä sen voit tietää?? Ja muutenkin sinun unesi on täysin raamatun vastainen Ei Jumala käske käyttämään huumeita se on varma asia Älä sinä noudata sielunvihollisen houkutuksia. Hän todella esiintyy näin lopun edellä valkeuden enkelinä,eli matkii Pyhää Henkeä.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018624- 585538
- 245157
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni335057Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv384891Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h774789- 624333
- 433997
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on403264- 452969