Minulla on pieni sosiaalisten tilanteiden pelko joka nyt kuitenkin on lisääntynyt todella paljon TÄRINÄN takia. En ole aikaisemmin kärsinyt kuin ihan pienestä käsitärinästä silloin tällöin, mutta nyt se on riistäytynyt ihan käsistä. Kaikki alkoi siitä kun huomasin pään tärisevän päätetyössä silloin kun tiedän ihmisten katsovan minua. No se oli jonkun aikaa ja alkoi sitten mennä hieman pois kunnes tilalle tuli ihan kamala tärinä, nimittäin poskilihasten tärinä. En pysty välillä kunnolla hymyilemään kun jännitän, että nyt ne poskilihakset alkaa tärisemään ja kaikki näkee kun posket nykii. Jännitän poskilihaksia tahtomattani ja poskilihakset ei pysy hymyssä kauaa vaan alkaa heti tärisemään ja ilme on mikä lie outo irvistys. Monesti olen myös huomannut ihmisten siirtävän katseensa huuliini kun juttelevat minulle... Varmasti sen takia, että ovat huomanneet tärinän. En pysty kunnolla juttelemaan ihmisten kanssa kun pitää koko ajan miettiä niitä ilmeitä ja "eihän toi nyt huomaa että mun huulet ja poskilihakset tärisee". Tämä tilanne on siis ihan kaikkien ihmisten kanssa, myös lähimpien ystävien. Tällaista ongelmaa mulla ei ole ollut ikinä ja oon tästä todella ahdistunut.
Onko ketään muuta jolla samanlaisia ongelmia? Miten tästä voisi päästä eroon? en halua mitään lääkitystä vaan haluaisin päästä näistä jollain muulla keinolla eroon. Olen aina ollut todella iloinen ja hymyilevä ihminen, nyt jos en pysty enään hymyilemään tuntuu kuin olisin menettämässä itseni. Apua.
Onko ketään muuta jolla samanlaisia ongelmia? Miten tästä voisi päästä eroon? en halua mitään lääkitystä vaan haluaisin päästä näistä jollain muulla keinolla eroon. Olen aina ollut todella iloinen ja hymyilevä ihminen, nyt jos en pysty enään hymyilemään tuntuu kuin olisin menettämässä itseni. Apua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ala medioimaan ja tee rentoutus harjoituksia ei vie kuin noin 1h päivästä ja molemmat voi tehdä samaan aikaan ja huomaat eroa jo 4kk jälkeen. ja mieti miten voit olla rennossa asennossa päätteesi ääressä niin että mikään paikka ei ole jännityksessä ja mieti mikä voi auttaa siihen esim, uusi tuoli, eri tasolla oleva pöytä. ja mikäli työn antajan puolesta moinen ei onnistu niin mieti työtäsi uudestaan. kun osaat rentouttaa itsesi koti oloissa niin tuon rentouden voi ottaa arki elämään mukaan ja ÄLÄ MIETI MILTÄ NÄYTÄT KUN SINULLE PUHUTAAN TAI KUN PUHUT JOLLE KULLE KOSKA TÄRISET AIVAN VARMASTI SILLOIN! ja niin se ihmis mieli toimii, mieli=keho, keho=mieli ja kaikki mitä päässäs pyörittelet asian tiimoilta niin myös näkyy käytöksessäsi. esim, joogalla voi purkaa eri laisia jännityksiä kehosta myös muita metodeita on käytössäsi kun osaat vain etsiä ne. osho ainoa tie vapauteen on hyvä meditaatio kirja perustuu aika pitkälti tekniikkaan ja kirja ei aukea ensimmäisellä luku kerralla vaan on avattava uudestaan ja uudestaan mutta palkitsee (elämäsi alkaa ihan oikeasti muuttua). päätös on sinun.
sanoit että et halua lääkitystä mutta jos mieli muuttuu nii propral auttaa tärinään
Moikka! Tuttu tunne, minulla alkoi samanlaiset oireet lukioaikana, kun ensimmäinen poikaystävä jätti. Silloin ajattelin, että se on varmaan ihan normaalia ja ohimenevää, mutta poskien tärinä (juuri se irvistävä tärisevä hymy) ja käsien ja jalkojen vapina vain yleistyi, ja sitä alkoi esiintyä jopa hyvien kavereiden seurassa, jopa vesilasin juominen muiden nähden oli suuri ponnistus, etteivät muut vaan huomaisi käsien vapinaa, puhumattakaan yhteisestä ruokailuhetkestä. Hakeuduinkin hoitoon ja cipralex-kuuri aloitettiin saman tien. Se kyllä tepsi jonkin verran ja lopulta ulkoiset oireet hävisi kokonaan. Sisäisiä ristiriitoja ja ongelmia ne lääkkeetkään ei kuitenkaan poista. Vuoden niitä "parannuspillereitä" popsin ja kaikki näytti valoisammalta, ongelmat ikään kuin katosivat ja terapiasta ei ollutkaan enää mitään hyötyä.
Nyt viime aikoina ongelmat ovat taas alkaneet. Vielä ei ole ihan yhtä pahaksi päässyt, mutta jännitän sosiaalisia tilanteita jatkuvasti. Varsinkin kahden kesken jonkun ihmisen kanssa keskustelun ylläpitäminen on erittäin hankalaa ja stressaavaa. Ja liika yrittäminen saa aikaan vain hermostuneita naurahduksia ja töksäytyksiä. Viime aikoina olen myös huomannut, että työkaveritkin kiinnittävät huomiota näihin. Olen jatkuvasti kuin muissa maailmoissa ja teen virheitä jatkuvasti, ja unohtelen asioita. Ihan kuin normaali järki ei pelaisi. Jännittäminen vie siis kaiken energiani ja normaalit arkiaskareetkin kärsivät siitä. Toistaiseksi tärinä on ollut harvinaista, ja liittyy vaan suuremman joukon huomion keskipisteenä olemiseen. Toisaalta olen huomannut, että tilanteet ovat sitä ahdistavampia, mitä voimakkaampia muut seurassa olevat persoonat ovat. Jos kaikki ovat hyvin puheliaita ja ulospäin suuntautuneita, sitä suuremmat paineet myös minuun kohdistuvat ja alkaa jännittää enemmän.
Apua kannattaa siis hakea ajoissa! Se on sitä helpompaa mitä aiemmin sinne hakeutuu. Lääkkeitä en kyllä suosittele, vaikka niistä saattaa ollakin jotain hyötyä ja auttaa terapian edistymistä, mutta ongelmat palaavat, tai ainakin omalla kohdallani palasivat. Eli lääkkeet poistavat oireet, jolloin luulee ettei mitään ongelmaa enää olekkaan, ja terapia yleensä keskeytyy silloin. Lääkkeet on toki helppo ratkaisu terveydenhuollolle, sillä resurssit ei riitä hoitamaan kaikkia potilaita kunnolla, mikä vihastuttaa. Itse onneksi olen päässyt kaupungin kautta terapiahoitoon, ensimmäinen käynti on parin viikon päästä, ja odotan sitä jo innolla, että pääsee purkautumaan jollekkin, joka ymmärtää. Olen kuullut myös kognitiivisesta psykoterapiasta, ja se kiinnostaisi ainakin minua. Itsetutkiskelua ja rentoutusharjoituksia aion kanssa kokeilla, jos niistä olisi jotain apua.
Tsemppiä ja voimia sullekkin! Nämä taitaa nykyisin olla aika yleinen ongelma, joten yksin ei näiden asioiden kanssa olla! Itse olen kanssa ollut joskus hyvin iloinen, avoin ja herkkä ihminen. Ei tämä tällainen sulkeutunut elämä ole mistään kotoisin, ja kyllä täältä suosta vielä jotenkin tarvotaan, kun antaa itselleen aikaa ja oppii arvostamaan itseään. Mutta suosittelen terapiaa sinullekin mahd. pian! Ja lääkkeet sitten viimeinen vaihtoehto. Ei sillä että olisin mikään lääkkeitten vastustaja, itsekin joskus niitä ylistäneenä, mutta kyllä ne haitat omalla kohdalla ovat olleet suuremmat kuin hyödyt näin jälkeen päin ajateltuna. Välittäjäaineisiin kun voi vaikuttaa myös terveillä elämäntavoilla. Itse olen nyt alottanut urheilemaan päivittäin, ja syön myös kalanmaksaöljyä ja monipuolista ruokaa. Kofeiinin ja alkoholinkin jätin kokonaan pois, ja olo on ehkä hieman rentoutuneempi. Siinä vielä ajatuksia herättävä artikkeli mielialalääkkeistä :)
http://www.image.fi/artikkelit/iso-ei
Pään tärinä ja outo ilme ovat tuttuja juttuja. Onneksi eivät juurikaan enää. Tuo juurikaan tarkoittaa, että vaiva on vähentynyt 80...90% lääkkeillä. Ilman lääkkeitä en olis parantunut yhtään. Itsesuggestio ym. itselle "ei se haittaa" vakuuttelu ei auta.
Tuossa image lehden jutussa puhuttu plasebo-efekti on loistava! Se vain vahvistaa lääkkeiden syönnin tarpeellisuutta esim. sosiaalisten tilanteiden pelon hoidossa. Tarkoitan että siis kun aletaan syömään lääkettä, me uskomme sen auttavan. Siispä se oikeesti alkaakin auttamaan. Ihan sama mitä lääkettä - lumetta tai oikeaa - kunhan jotain. Pääasia on kuitenkin vain ja ainoastaan se, että saa apua vaivaan.
Mitä enemmän sä mietit sun oireita, sitä pahemmiksi ne tulee. Niin se vaan menee, halusi sitä tai ei. Ne jutut on alitajunnassa jossakin syvemmällä kuin normaalitajunta. Tahdonvoima ei pysty niitä sammuttamaan.
Ne tulee vähän kuin refleksinä, kun polveen kopautetaan. Alitajunta aiheuttaa tahdottomia reaktioita jo ennemmin kuin järkeen tulee tieto niistä. Siis jotain sadasosa- tai kymmenesosasekuntia ennen. Sitten sitä alkaa järjellä huomaamaan, että apua tää tulee taas... Ja siitä se sitten nopeasti entisestään pahenee niin että minuutin päästä on jo pahat oireet ja kahden minuutin päästä tosi pahat.
Kannattaa hakeutua hoitoon. Mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Siispä lääkärille mars. Mä menin hoitoon mutta näin jälkeenpäin ajatellen ihan liian myöhään. Ois pitänyt mennä jo vuosia aiemmin.