Kun Soini lähtee suurempiin tehtäviin Eurooppaan, hän jättää seuraajilleen perintönä jaettavaksi ISON JYTKYN.
Timo Soinin perintö
lipova perikunta
2083
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
No voi helkkari! Eikö muuta?! Meille narripersuille jää siis vain iso sontaläjä?! Onkohan edes ehtaa tavaraa eli sitä itseään?
lipojapersut ISON JYTKYN ympärillä. Siitä riittää jakaa jokaiselle kikkaretta isompi pala isä-Timon perintöä. Muuta jaettavaa ei ole, koska toimisto on myyty ja säätiön varat lahjoitettu säätiön johtokunnan perustamaan toiseen säätiöön.
"Meille narripersuille jää siis vain iso sontaläjä?! "
Jää valtava rahaläjä. Jytky toi paljon rahaa mutta puolueen toiminta on vielä nii rajallista ettei rahaa puoluetukea oikein saa mihinkään käytettyä. Vaalitkin on hoidettu aika halövalla Soinin naamalla ja suuvärkillä.
Rahakasasta on hyvä ponnistaa. Se antaa tukea muutaman vuoden toilailulle ennen kuin uusi Soinijälkeinen ryhti löytyy.
Pitää vain varoa ettei puolueen vääräuskoisimmat kaappaa koko puoluetta ja rahakasaa.
Säätiön tarkotus on pienetää riskiä että raha siirtyy väärille alaryhmille tai koko puolueen kaapparille. Säätiövarallisuuden käyttö on muutaman henkilön takana ja ohjattavissa näiden haluaman linjan tukemiseen.
Puolueen kannalta suurin vaara on että puolue kaapataan liiaksi hommalsiudelle ja luodaan oma mutta suorapuheisempi "Sverigedemokraterna".
Vanhat jäärät, tai puolueeliitti jos niin halutaan, säätiövaroineen alentavat jossain määrin tätä riskiä.
Täysin käsittämätöntä tekstiä. Puolueen rahojen siirtäminen demokraattisen valvonnan ulkopuolelle on siis jonkun mielestä asiallista ja hyväksyttävää. Säätiön hallituksessa Soini on ainoa persujen aktiivipoliitikko kenties Vistbackan ohella, muuthan ovat lähinnä kulisseina.
Mitä pitäisi ajatella puolueesta, jonka jatkuvuus on yhden tai kahden henkilön harkinnan varassa? Joidenkin suurin pelko on, että demokratia toteutuu puolueen sisällä. Minkähänlaista mallia tällaiset henkilöt olisivat ajamassa Suomen hallintoon, jos heidän käsityksensä demokratiasta on tämä? On ihme jos puolueen eri ryhmittymät häiritsevät. Puoluehallitushan on hyväksynyt jokaikisen uuden jäsenen ja he ovat puoluehallituksen mielestä olleet siinä vaiheessa sopivia toimimaan puolueessa. Äärioikeiston haaliminen on tapahtunut siis Soinin nimenomaisen tahdon mukaisesti.
Ei ole peilin vika, jos puolueen kuva alkaa näyttää omituiselta: rasismirikoksesta tuomittu joutui eroamaan hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä, Valkoiseen Rintamaan kirjoitellut on edelleen puolustusvaliokunnan puheenjohtajana, Vantaan kuntapolitiikassa on IKL:n ex-aktiivi, Suomen Sisun puheenjohtaja on eduskuntaryhmästä, Kymen piirisihteeri Väinö Kuisman porukoista...
Uskokaa jo, Soini on haalinut kannatusta sieltä, mistä se on ollut helpoimmin saatavilla. Säätiökuvio on sitten lähinnä Soinin narsismin ilmentymä, kun vastuuta puolueesta ei voi jättää kuin kuolemantapauksen yhteydessä. Oire on ns. "vanhaisäntäsyndrooman" kaltainen eli meidän jälkeemme vedenpaisumus...
Isä Timon jättämillä tyhjillä viina- ja kaljapulloilla (niistä saatavilla panteilla) tavis persu juhlii ainakin kuukauden?
Mitäs muijas puuha nyt, kun notkut puolueen koneella?
Tekarit taskuun ja töihin siitä!
Täytyy tunnustaa, että Töppis on PARAS! Voi sitä imua ja ikenien samettista pehmeyttä..
oooooOOOHHH !!
Kyllä se niin vain on, että harjoitus tekee mestarin.
Lopettakaa se homostelu niin Timo antaa teillekin ehtoollisleipää jotta pääsette taivaaseen kuin pierukin.
Tänne johtaa soinismi...??!!
http://yle.fi/uutiset/helvetin_portti_on_nyt_auki_kaikille/6687137
Nyt kaikki persut joukolla Joensuuhun, isä timon pyhää ahteria lipomaan!
Kuka on se onnellinen, jonka jäsenaloite pääsee ensimmäisenä uuden puoluesihteerin silppuriin?
Nyt kilpaillaan kuka peruista osaa näyttävämmin kehua Soinin säätiömallia ja haukkua "hajottajia".
Joo, säätiön ylistäminen kuuluu persun uskontunnustukseen, joka alkaa jotenkin niin että: "Minä olen Soini, sinun Johtajasi. Älä ikinä kannata muita johtajia."
Hauta-ahon blogin kommenttiosio on nyt tarkan valvonnan alla. Tänne ovat rynnänneet Soinin lipojat vakuuttamaan uskollisuuttaan ja moittimaan Hauta-ahoa joka uskalsi nousta Soinin rahalinnaketta vastaan.
On se vaan ihmeporukkaa! Mieluummin kituvat ja kärsivät ainaista rahanpuutetta kuin asettuvat ylellisyydessä ja yltäkylläisyydessä sekä kaikkia mahdollisia ilmaisetuja nauttivaa herraansa vastaan.
http://seppohautaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/143250-ps-puoluekokousaloite-2013-ps-saatiojarjestelysta
Soinin palvontaan keskittyvä persujen puoluekokous tulee olemaan ilveilynäytelmä vailla vertaa. Vastaavaa henkistä huor...aamista ei nähdä edes Pohjois-Korean puoluekokouksissa, mistään muusta maasta puhumattakaan.
Mistä tunnistaa soinin hoviin kuuluvan persun?
Heillä on suurimmat Soinin lipomisesta tulleet känsät kielissään.
känsät tekevät niin gutaa...oooohhhHHH!!!